Hallusinoin, olenko siis hullu? (Kirsikka K. ja Lauri S., Ellinooran ryhmä)

Teppo Mattsson esittelee ”Rajankäyntiä” – blogissaan erilaisia tieteen, yhteiskunnan ja filosofian piiriin liittyviä ilmiöitä jotka toisinaan myös liittyvät arkielämään. Mattsson on itse teoreettisen fysiikan tutkija.  ”Rajankäyntiä” on ajatuksia ja keskustelua herättävä  kokoelma hyvin argumentoituja  makupaloja tieteen ja maailman leikkauspisteistä. Mukana on arkielämästä irrallaan olevia mielenkiintoa herättäviä tiedonjyväsiä mutta myös yhteiskunnalliseen keskusteluun ajankohtaisesti liittyviä kysymyksenasetteluja. 

Kiinnostuimme erityisesti kirjoituksesta ”Hallusinoin, olenko siis hullu?”. Kirjoituksessa esitellään arkikäsityksistä poikkeavia faktoja hallusinoinnista, ennen kaikkea siitä että hallusinointi ei ole välttämättä seurausta mielen sairaudesta, vaan myös terveet hallusinoivat. Lisäksi havainnointi on itsessään eräänlaista hallusinointia, ero on vain harhan määrässä.

Mattsson aloittaa toteamalla että aistihavainnot ja hallusinaatiot tapahtuvat aivoissa, eivät aistielimissä ja että ne ovat aivojen kannalta samanlaisia. Tämä on todettu funktionaalisissa magneettikuvauksissa ja harha-aistimuksia on tuotettu myös transkraniaalisella magneettistimulaatiolla.  Sitten hän kertoo neurologi Oliver Sacksin tekemistä havainnoista potilaistaan ja itsestään. Sacksin oma kokemus hämähäkin kanssa käydystä filosofisesta keskustelusta oli koomisen absurdi. Mattsson kertoo niin ikään omista kokemuksistaan sekä Rosenhanin kokeesta, jossa terveet kirjautuivat psykiatriseen laitokseen valehtelemalla kuulleensa ääniä ja heitä ei päästetty ulos ennen psykiatrisen diagnoosin hyväksymistä.

 Varsinkin Rosenhanin koe kiinnosti, onko psykologia tai edes psykiatria tiedettä? Onko hyödyllistä tarjota terapiaa tai lääkkeitä kenellekään jos ammattilaiset eivät edes tiedä mistä puhuvat? Onko kyse vain uuden papiston hakemisesta kertomaan mikä on hyvää ja mikä pahaa mutta uusilla käsitteillä kuten normaali ja epänormaali? Vai olemmeko vain ”hoitokielteisiä”, kuten alalla kutsutaan epäileviä tuomaita ja muita kerettiläisiä. 

Mattson esittelee asiansa taitavasti ja lähteiden äärelle ohjaten. Mukaan on valittu mielenkiintoisia ja viihdyttäviä esimerkkejä. Lukija arvostanee myös Mattssonin omaa kannustusta kertoa hallusinoinneista , koska ”hallusinaatiot ovat yleisiä, hulluus harvinaista”.