Minuus ja kokemus (Olli Pekka)

Filosofi Lauri Järvilehto kirjoittaa Ajattelun ammattilainen- blogissaan monista päivän polttavista puheenaiheista. Järvilehdon tapa käsitellä asioita on selkeä, yksinkertainen ja ajatuksia herättävä. Hän kertoo bloginsa tarkoituksena olevan kirjoittaa hyvinvoinnista ja ajattelusta käytännönläheisestä näkökulmasta. Järvilehto tahtookin tarjota omakohtaisiin oivalluksiin johtavia ideoita ja työkaluja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Keskityn tässä kirjoitelmassa Järvilehdon "monta erilaista todellisuutta"- tekstiin. Tarkoituksenani on osoittaa Jean Paul Sartren egokäsitykseen nojaten, että elämän ajattelun suhteen ei ole syytä jämähtää vain sellaiseen näkemykseen, missä maailmaa tulkitaan vain ihmisestä irrallisena kokonaisuutena. Pyrin raivaamaan tietä subjektiivisuutta ja kokemuksellisuutta korostavalle elämän tulkinnalle.

Järvilehdon tekstin keskeinen sanoma on helppo tiivistää: todellisuutta ei ole mielekästä ajatella jämähtäneen yksipuolisena olemisena, vaan pikemminkin monien erilaisten olemisen tapojen kokonaisuutena. Siksi meidän olisikin hyvä oppia katselemaan maailmaa useasta erilaisesta näkökulmasta. Järvilehto esittää yksinkertaisen esimerkin siitä, kuinka virtuaaliseen todellisuuteen uppoaminen saa materiaalisen läsnäolon hivuttautumaan taka-alalle. Hän kuvailee myös sitä, kuinka kuka tahansa voi luoda uudenlaista todellisuutta älypuhelimensa peleissä, ja kuinka virtuaalisen todellisuuden sovelluksista voi löytää apua vaikka espanjankielisen tiekyltin suomentamiseksi. Järvilehto väittääkin, että todellisuutemme elää vuorovaikutuksessa ajattelumme kanssa. Hän toteaa, että ajattelu muovaa todellisuuttamme. Se muuttuu iän ja elämänkokemuksen kartuttua erilaiseksi. Mutta mitä tämä väite lopulta tarkoittaa, kuinka pelkkä ajattelu voisi muovata todellisuutta?

Yksikään filosofi tai tiedemies ei ole vielä pystynyt täydelliseen kuvaukseen subjektin ja objektin välisestä suhteesta, eikä sen tarkka puiminen ole yksittäisen blogikirjoituksen mittaan sopiva tehtävä. Oleellista kuitenkin on se, että koko todellisuutta ei tulisi tarkastella vain objektin kautta. Tarkastelussa on välttämätöntä huomioida myös subjekti ja sen suhde objektiin. Subjektin oleminen riippuu sille ulkoisista objekteista, sekä itse objektit tulevat annetuksi vain subjektiivisessa kokemuksessa. Suhde on vastavuoroinen, täydellistä avautumista pakeneva ja utuinen.

Minän ulkoisuus ja kokemus

Jean Paul Sartre esittelee varhaisessa Minän ulkoisuus- teoksessa ajatuksiaan egosta. Hän kritisoi Edmund Husserlia, joka argumentoi minuuden olevan ajattelua edeltävän piirin asia. Sartre ajattelee itse, että ego on transsendentti. Tämä tarkoittaa sitä, että ego on tietoisuudelle ulkoinen samalla tavoin kuin maailmakin. Ajatus voi olla haastava, sillä useimmiten minuuden ajatellaan olevan juuri sitä kaikista läheisintä sisäisyyttä. Sartren tulkinnan mukaan ego on maailmallinen oleva; se rakentuu tietoisuudelle ulkoisessa todellisuudessa, eikä siitä ole siksi koko inhimillistä olemista kantavaksi perustaksi. Se on tilojen, tekojen ja ominaisuuksien elävä kokonaisuus, joka sulautuu kokemuksessamme aukeavaan maailmaan.

Kun tarkkailemme ihmisen olemista, niin päädymme havaitsemaan, että minuus ja ajattelu toimivat kumpikin kokemusta rakentavana tekijänä. Kokemamme asiat tulevat annetuksi aina meille, ne merkityksellistyvät suhteessa aiempiin kokemuksiin ja sen hetkiseen asennoitumiseen. Esimerkiksi tämä kahvila luo minulle hyvin kotoisan tunteen, koska istun täällä usein ja se muistuttaa minua lapsuudestani. Todellisuutta tässä ja nyt voisi siis kuvailla egon ja materiaalisen perustan yhteenkietoutumaksi, eläväksi kokonaisuudeksi joka on ihmisen subjektiivisten merkitysten läpäisemä. Kyseessä ei ole pelkästään paljas ulkoisten objektien täyteys, vaan jatkuvasti minun elämäkseni tuleva tilanne.

Kuvitelkaa tilanne, missä saavutte opiskelijabileisiin. Juhlat sijaitsevat mukavassa kaksiossa, talo on täynnä ja keveä musiikki täyttää ilman. Tunnistat hyvän kappaleen tahdissa tuttuja ihmisiä, selaat kasvoja ja keskityt nauttimaan olostasi. Virta katkeaa kuitenkin hetkeksi, havaitsit huoneen nurkassa inhoamasi ihmisen. Et voi sietää häntä, hänen tapansa käyttäytyä muiden kanssa herättää sinussa vastenmielisyyttä. Olet irtaantunut siitä mitä juuri olit, hetkesi keskiö on hän ja äsken luonasi olleet tuttavat ovat haihtuneet; he ovat enää vastenmielistä kohdetta ympäröivä tunnelma, eivät seinän tapettia tai mitätöntä ääniaaltoa kummempia olevaisia. Huomaat kaiken olevan toisin, koko todellisuutesi on muotoutunut erilaiseksi.

Järvilehdon ideaa maailmaa muokkaavasta ajattelusta voi ymmärtää tällaisten esimerkkien kautta. Maailma voi olla koostunut materiasta, palautua yksittäisiin atomeihin ja olla täydellisen merkityksetön itsessään, mutta siitä ei pääse mihinkään, etteikö se olisi silti samalla jonkinlaisen suhtautumisen ja inhimillisen merkityksenannon kohde. Kokemuksen moninaisuus ei palaudu koeputkiin, taulukoihin tai teorioihin. Sen välitön läsnäolo pakenee ymmärrystä ja kaavoja, mikä tekee siitä ehtymättömän innoituksen ja virkistyksen lähteen.

Lähteet:

https://ajattelunammattilainen.fi/

Sartre, Jean-Paul. "Minän ulkoisuus." Suom. Antti Kauppinen. Paradigma-sarja. Helsinki: Tutkijaliitto (2004).

Sosiaalityö 2010-luvulle! (Emmi ja Selina)

Sosiaalityötä toteutetaan perinteisesti tapaamalla asiakkaita kasvokkain. Joidenkin asiakkaiden kohdalla kasvokkaiset tapaamiset eivät kuitenkaan ole kaikissa tilanteissa toimivin tapa työskennellä. Monet palvelut ovat siirtyneet perinteisten virastopalveluiden lisäksi myös verkkoon lisääntyneen internetin käytön vuoksi. Tämä on hyvä asia, sillä etenkin nuorten keskuudessa internet ja sosiaalinen media ovat keskeisessä roolissa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, ja verkkopalvelut voisivatkin toimia esimerkiksi joidenkin nuorten kohdalla virastotapaamisia paremmin. Olisiko usein kauhtuneena virastotyönä pidetyn sosiaalityönkin aika virkistää kuvaansa ja lisätä palveluiden tarjoamista verkossa?

Samoja teemoja pohdiskelee myös Katri Ylönen blogitekstissään “Ongelmien ennaltaehkäisyä verkossa”  (Sosiaalinen tekijä 18.9.2015). Sosiaalinen tekijä on sosiaalialan ammattilaisten, opiskelijoiden ja tutkijoiden ylläpitämä blogi, jossa käsitellään sosiaalialaan liittyviä ajankohtaisia aiheita ja kysymyksiä. Ylönen on pohjannut blogitekstin lisensiaatintyöhönsä, jossa hän on tutkinut nuorten verkkoauttamista kansallisten ja kansainvälisten tutkimusten perusteella. Ylösen alustavien tutkimustulosten mukaan tarve sosiaali- ja terveysalan asiantuntijuudelle verkossa onkin ilmeinen. Nuorelle voi olla hyvin merkityksellistä ja hyvinvointia edistävää, että verkossa saa matalalla kynnyksellä tukea ja keskusteluapua. (Ylönen 18.9.2015.)

Kaleva: http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/laiton-lataus-jo-nuorten-yleisin-rikos/342454/

Nuorten lisäksi myös muiden ikäryhmien parissa tehtävän sosiaalityön olisi hyödyllistä lisätä verkkoauttamisen mahdollisuuksia. Matalan kynnyksen keskustelufoorumit luotettavan ammattiauttajan kanssa voisivat toimia ennaltaehkäisevästi minkä tahansa asiakasryhmän kanssa. Hyvänä esimerkkinä perinteisen instituution siirtymisestä internetiin toimii poliisi. Verkkotoiminnalla poliisi pyrkii madaltamaan kynnystä yhteydenottamiseen. Sosiaalityössä verkko voitaisiin nähdä ratkaisuna esimerkiksi asiakastapaamisten peruuntumisiin, sillä se on työssä merkittävä ongelma. Tällöin asiakkaat voidaan saada sosiaalityön haaviin, mikäli he jättävät tulematta tapaamisajoille. Vuorovaikutus verkossa on parempi kuin ei vuorovaikutusta ollenkaan.

Äkkiseltään ajateltuna nuorten verkkoauttaminen kuulostaa vain järkevältä. Miksei sosiaalityön palveluita ole jo laajemmin saatavilla verkossa? Ylösen mukaan syynä on kuilu nuorten ‘diginatiivien’ ja vanhempien sukupolvien verkon käytön välillä. Hänen mukaansa asenteet, pelot ja taitamattomuus estävät teknologian mahdollisen potentiaalin hyödyntämistä sosiaalityössä. (Ylönen 18.9.2015.) Ylösen mainitsemien syiden lisäksi verkkoauttamiselle voidaan nähdä kuitenkin muitakin esteitä. Kuten poliisia niin sosiaalityötäkin rajoittaa tiukat salassapitosäädökset, eikä esimerkiksi sähköpostivaihto asiakkaan kanssa ole hyvän käytännön mukaista, sillä sähköpostiin on helppo hakkeroitua. Poliisi on ratkaissut verkkopalvelun tietosuojaongelman siten, ettei palvelu mahdollista luottamuksellisten tai yksityisyyden suojan piiriin kuuluvien tietojen käsittelyä. Samoin sosiaalityön verkkopalvelun tulisi olla sellainen, jota hyödynnetään vain anonyymiin neuvontaan tai vaihtoehtoisesti sellainen, joka mahdollistaa salassapitovelvollisuuksien täyttymisen.

Sosiaalityön keskeisin työväline on vuorovaikutus ja siksi asiakkaita täytyy tavata myös kasvokkain. Vaikka verkkoauttaminen on tärkeä tulevaisuuden kehityssuunta, ei asiakkaan todellisen kohtaamisen merkitystä voi jättää huomiotta. Jotkut tärkeät seikat, kuten fyysisen väkivallan tai päihderiippuvuuden merkit voivat jäädä verkossa huomaamatta. Kuten Ylönen toteaa, verkko tulisikin nähdä matalan kynnyksen palveluna ja kasvokkaisen vuorovaikutuksen täydentäjänä. (Ylönen 18.9.2015) Verkkoauttamisen onnistuneelle kehittämiselle on löydettävä keino sekä tuotava sosiaalityö 2010-luvulle.

Nettipoliisin löydät täältä:

https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/poliisit_sosiaalisessa_mediassa   

Katri Ylösen blogitekstin löydät täältä:

https://sosiaalinentekija.wordpress.com/category/lapset-ja-nuoret/

Yksinäisyyden haju (Kirsi)

Meillä kaikilla on jonkinlainen suhde vanhuksiin, läheisiimme tai naapureihimme. Me kaikki tulemme jonakin päivänä todennäköisesti vanhuksiksi. Millaista elämää toivoisimme?

Ummehtunut ilma: toimintakyky ei enää riitä siivoamiseen, ikkunaa ei ole avattu aikoihin.

Homehtunut ruoka: puoliksi näykittyjä ja unohdettuja ateriapalvelun rasioita on kasautunut pöydälle, reitti roskienkeräyspisteeseen on tullut mahdottomaksi.

Virtsan ja hien löyhkä: pidätyskyky on pettänyt, suihkuun ei ole päässyt viikkoihin, vuodevaatteet ovat jääneet vaihtamatta kuukausiin.

Toisaalta kodissa voi tuoksua menneeltä elämältä ja rakkailta, jotka katsovat lempeinä lipaston päältä. Koti voi tuoksua kauniilta muistoilta ja ajatuksilta, joita on vihdoin aikaa käydä läpi. Koti voi olla tuttu ja turvallinen pesä, jossa kykenee heikkonäköisenä ja -kuntoisena elämään. Kotona säästyy ulkopuolisten arvioivilta katseilta ja määrittelyiltä.

Gerontologisen sosiaalityön väitöskirjaa tekevä Ylva Krokfors (9.3.2015) kuvaa Sosiaalinen tekijä -blogikirjoituksessaan vanhustyön arkipäivää. Kirjoitus on katsaus ovien taakse hiljaisten kansalaisten maailmaan. Se on puheenvuoro yksinäisten vanhusten puolesta. Krokfors kirjoittaa heistä, joille yksinäisyys on asettunut taloksi.

Sosiaalityön yhtenä tehtävänä on seistä yhteiskunnan heikoimpien ihmisten rinnalla, ajaa heidän asiaansa ja etuansa. Sosiaalinen tekijä -blogisivusto toimii äänitorvena. Sivustoa ylläpitää joukko sosiaalialan tutkijoita, opettajia, opiskelijoita ja työntekijöitä. Se on paikka, jossa voi esitellä ajatuksiaan ja tutkimustuloksiaan. Se on paikka, jossa avataan näkökulmia sosiaalisiin ilmiöihin ja ongelmiin. Siellä voi tiedottaa yhteiskunnallisten päätösten sosiaalisista vaikutuksista, herättää keskustelua ja esittää ratkaisuvaihtoehtoja. Sosiaalisessa tekijässä kuuluu tieteen ohella arjen moniäänisyys.

Vanhusten yksinäisyys ja kotona asumisen turvattomuus lisääntyy samanaikaisesti, kun väestö ikääntyy ja sairastuu. Vanhusten kotipalvelujen saaminen on toisinaan haastavaa. Palveluasumisen hintalappu puolestaan herättää debattia. Poliittinen ja taloudellinen paine ohjaa mahdollisimman pitkään omatoimiseen kotona asumiseen. Tämä tapahtuu toisinaan pelon kustannuksella. Punnittavana on sosiaalityön ammattietiikan mukainen ihmisarvoinen elämä.

Julkiseen keskusteluun nousevat aika ajoin myös hoitolaitosten resurssit, henkilöstöpula ja vanhusten epäinhimillinen kohteleminen. Väestö vanhenee, mutta vanhustyö ei houkuttele uusia työntekijöitä. Työtä kuvataan usein raskaaksi ja rutiininomaiseksi. Sanna Koskinen (2016) toteaa terveystieteiden väitöskirjassaan, että vanhukset soveltuisivat opiskelijoiden kouluttajiksi. Vanhusten aktiivinen osallistuminen jo koulutusvaiheessa lisäisi ymmärrystä ikääntymisestä ja kiinnostusta vanhustyöhön suuntautumiselle. Sosiaalityön näkökulmasta yhteyksien solmiminen ja verkostoituminen erilaisten ja eri ikäisten ihmisten välille lisää kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Yksinäisyys on ominaishaju, joka levittäytyy usean yksinasuvan vanhuksen kotiovelta. Läheiset ovat jo lähteneet tai eivät ole ehtineet. Jäljelle on jäänyt ihminen, jonka odottaa ja odottaa ja usein pelkääkin. Mitä sitten tehdään?


Lähteet:

Koskinen, Sanna (2016) Ikäihmiset sopivat sairaanhoito-opiskelijoiden kouluttajiksi. Turun yliopisto. Väitöstiedote. Saatavilla:

https://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/mediatiedotteet/vaitostiedotteet/Sivut/ikaihmiset-soveltuvat-sairaanhoitajaopiskelijoiden-kouluttajiksi.aspx

Luettu 20.4.2016

Krokfors, Ylva (9.3.2016) Yksinäisyyden voi haistaa. Sosiaalinen tekijä -blogi. Saatavilla: https://sosiaalinentekija.wordpress.com/2015/03/09/yksinaisyyden-voi-haistaa/.

Luettu 19.4.2016.

Sosiaalityön ammattieettiset säännöt. Etiikkaopas 2013. Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia ry. Saatavilla: http://www.talentia.fi/files/558/Etiikkaopas_2013_net.pdf. 

Luettu 20.4.2016.

Numeroarvostelu joutaisi romukoppaan - tilalle kehittävä sanallinen arviointi (Aada A. ja Noora L.)

Olet varmaan joskus ihmetellyt saamaasi koearvosanaa tai tuntenut osaavasi aiheen paljon paremmin kuin kyseinen numero antaa ymmärtää. Joku on ehkä mennyt vaatimaan perusteluja numerolle, mutta useimmat silti luultavasti hyväksyneet asian, koska opettajahan on arvioinnin asiantuntija. Onko asia kuitenkaan näin mustavalkoinen? Ei ole, sillä numeroarvostelu näyttäytyy monella tapaa ongelmallisena asiana, johon tuskin kukaan voi olla asiantuntija.

           

Oppilaanohjaaja Antti Värtö kritisoi kouluissa käytettävää numeroarvostelua tekstissään Numeroarvostelulle kouluarvosanaksi 5-. Teksti on julkaistu blogissa Peruskoulupesula, jota hän ylläpitää matematiikan didaktiikan yliopisto-opettaja Laura Tuohilammen kanssa. Blogissa käydään keskustelua koulumaailmaan liittyvistä asioista - niin kiusaamisesta, opetusmetodeista kuin opetuksen digitalisoitumisesta. Se on suunnattu kaikille koulusta ja koulutuksesta kiinnostuneille. Osa blogin teksteistä on tieteellisempiä ja enempi lähteitä sisältävämpiä kuin toiset. Värtö puhuu tekstissään vaihtoehtoisten arviointien puolesta. Hänen mielestään numeroarviointi kertoo oppilaalle vain opettajan mielipiteen hyvä-huono -akselilla, antamatta kehitysehdotuksia. Värtö mainitseekin joidenkin opettajien käyttävän sanallista palautetta numerojen rinnalla, jolloin kuitenkin hänen mielestään numero kaappaa edelleen kaiken huomion.

Meidän mielestämme siirtyminen pelkkään sanalliseen arviointiin voisi olla täysin toimiva vaihtoehto. Numeron sijaan opettaja kirjoittaisi koepaperiin tai muuhun työhön palautteen ja ajatuksiaan. Näin oppilas saisi tietää selkeästi, minkä hän jo osaa, ja missä olisi vielä parannettava. Koulumaailmassa vallitsee vääristymä, jonka mukaan opiskelun päätavoite on hyvät numerot. Sanallisessa arvioinnista korostuisi, että koekin on oppimistilanne ja opiskelu tehdään itseä ja elämää varten – ei hyvien numeroiden saamiseksi. Värtö viittaa fyysikko Feymanin kirjaan, josta myös käy ilmi tämä vääristymä; oppilaat vastustavat numeroarvostelusta luopumista, etenkin hyvät oppilaat kuvittelevat jäävänsä ilman ansaitsemaansa palkkiota. Mielestämme oppilaat eivät näytä ymmärtävän tilanteen ironisuutta. Tälläkin hetkellä kaikki luokka-asteen hyväksytysti suorittaneet valmistuvat samanarvoisina numeroista huolimatta, sillä numeroilla ei myöhemmin ole enää väliä. Täten sanallinen arviointi ja hyväksytty-hylätty -skaala eivät muuttaisi tilannetta mitenkään.

Ainut, missä numeroita katsotaan, on seuraavalle koulutusasteelle hakeminen. Tällöin on välttämätöntä asettaa oppilaat paremmuusjärjestykseen, mutta tämäkään ei edellytä aikaisempaa numeroarvostelua. Tilanteet voitaisiin mielestämme ratkaista pelkän pääsykokeen perusteella. Jos esimerkiksi lukioon ei enää mentäisikään keskiarvon perusteella, korostuisi pääsykokeessa se, ovatko oppilaat todella sisäistäneet opetetut asiat. Myönnämme pääsykokeiden numeroarvostelun tärkeyden – tuleehan olla jokin peruste rajata lukiossa aloittavien määrää. Kuitenkaan muualla kouluelämässä ei numeroarvostelu ole millään lailla olennaista, koska oppilaita ei tarvitse vertailla toisiinsa. Valitettavasti numeroiden kautta oppilaiden välille tulee väistämättä sosiaalinen hierarkia. Koulun yksi tehtävistä on kasvattaa lasta. Kotona tuskin kukaan kasvattaa lastaan numeroiden ja vertailun avulla, joten miksi koulussa tehdään niin?

Värtön mukaan Opetussuunnitelman perusteissa sanotaan, että numeroarvostelu on pakollista vasta kahdeksannella luokalla ja silloinkin vain lukuvuositodistuksessa. Tämän vuoksi Värtöä kompaten onkin ihmeellistä, että jo alakoulussa siirrytään numeroarvosteluun, etenkin kun opettajat kokevat numeroarvostelut työläiksi, turhiksi ja epämukaviksi. Toki sanallinen arviointikin on aikaa vievää ja haastavaa, mutta se sentään kantaisi hedelmää pidemmälläkin tähtäimellä.

Värtökin mainitsee sanallisen arvioinnin mahdollisena arviointi tapana, mutta ei perehdy tekstissään siihen sen tarkemmin. Sen sijaan hän kertoo itse käyttäneensä arvosanoja A =perusarvosana, A- = suoriutui odotettua huonommin ja A+ =ylitti odotukset. Hänen mielestään tämä tapa oli numeroarvostelua paljon helpompi ja antoi tarpeeksi tietoa. Me olemme tästä eri mieltä, koska tässä tulisi samat ongelmat kuin numeroarvostelussa: vertailu, ei kehittämisehdotuksia ja tavoitteena saada mahdollisimman hyvä. Arvelemme tämän olevan vielä karumpi, koska A- tarkoittaisi, että ei ole suoriutunut edes perustasolla kokeesta vaan vielä huonommin. Värtö ehdottaa muiksi arviointitavoiksi myös vertais- ja itsearviointeja, jotka olisivat hyödyllisiä opetella elämän kannalta. Meidän mielestämme ne olisivat myös erittäin hyviä vaihtoehtoja, koska tosiaan olisivat avuksi myöhemmässä elämässä ja antaisivat muidenkin mielipiteen kun vain opettajan.

Osa opettajista ei Värtön mukaan käytä arvostelua lainkaan. Hän kokee myös tämän hyväksi vaihtoehdoksi silloin tällöin, koska arvostelun poissaolo lisää luovuutta ja riskinottoa. Ajatuksena tämä on hyvä, mutta me puollamme kuitenkin sanallista arviointia, sillä sen pohjalta oppilaalla on mahdollisuus kehittää itseään, eikä sitä myöskään koeta niin tuomitsevana. Yleisesti kuullun kritiikin mukaan taito- ja taideaineissa numeroarvostelu on tökeröä, koska kaikki eivät ole taiteellisesti lahjakkaita. Eikö oppiaineen hyväksyttyyn suoritukseen riittäisi tunneille osallistuminen ja aktiivinen itsensä kehittäminen sanallisen arvioinnin avulla? Näin ajatellen voidaan myös kritisoida muidenkin aineiden numeroarvostelua – eihän kaikki ole myöskään matemaattisesti lahjakkaita.

Numeroarvostelu on kuitenkin edelleen yleisesti käytössä oleva tapa, joten olettaisi siinä olevan joitain hyviä puoliakin. Me epäilemme sen olevan käytössä kuitenkin siksi, että se on jäänyt vain tavaksi pitkän käyttöperinteen takia ja aina muutokset pelottavat ihmisiä. Siksi ei vielä ole lähdetty tosissaan muuttamaan tätä perinnettä. Toivomme kuitenkin, että lähitulevaisuudessa arviointitapaan tulee muutoksia ja enää kenenkään oppilaan ei tarvitsisi kummeksua punakynällä kirjoitettua, tylyä, vähäsanaista ja joskus epäoikeudenmukaistakin numeroa koesuorituksessaan.

Proteiinilisät - hyödyllisiä vai turhia? (Anni ja Lilli)

Proteiinipatukkaa, maitorahkaa, palautusjuomia. Näitä ovat nykyään kaupat pullollaan ja proteiinituotehyllyt värikkäisine tuotteineen kasvavat kasvamistaan, kun markkinoille saadaan kokoajan uusia ja hienompia tuotteita. Mutta kuinka suuri vaikutus näiden tuotteiden kuluttamisella loppupeleissä onkaan treenaajan kehoon nähden? Ovatko proteiinilisät enemmän sääntö kuin poikkeus kaikkien kuntoilijoiden ruokavaliossa?

Lihastohtori - blogi pitää sisällään hurjan määrän kaikenlaista tietoa liikuntaan ja ravintoon liittyen. Alan ammattilainen, eli liikuntatieteiden tohtori Juha Hulmi kirjoittaa blogiaan humoristisella twistillä mutta paneutuu asioihin hyvin perusteellisesti. Teksteissään Hulmi viittaa paljon erilaisiin lähteisiin ja perustelee näin omat näkökantansa. Myöskin Jyväskylän yliopistossa liikuntabiologian laitoksella yliopistotutkijana toiminut Hulmi pyrkii levittämään liikunnan ilosanomaa ja antamaan tietoa kaikille urheilusta kiinnostuneille. Blogin kieli on asiallista mutta samalla rentoa, tieto on popularisoitua eli tieteellinen teksti on kenelle tahansa ymmärrettävää. Toisin sanoen, vaikka lukija ei ymmärtäisi urheilusta mitään, on hänen silti mahdollista lukea ja ymmärtää blogitekstiä. 

Tutkimukset osoittavat, että noin tunnin aikana harjoittelun jälkeen nautittu proteiini voi olla hyödyksi palautumiselle, Hulmi korostaa blogissaan kirjoituksessaan Onko proteiinipalautusjuomista hyötyä?. Tämän proteiinin saa kuitenkin ilman erillisiä proteiinituotteita normaaliateriasta. Jos kuitenkin normaaliaterian saamiseen menee enemmän kuin tunti aikaa, voi olla hyödyllistä nauttia siinä välissä esimerkiksi palautusjuoma tai proteiinipatukka. Proteiinilisästä voi olla hyötyä etenkin silloin, kun tavoitteena on kasvattaa reilusti lihasmassaa. Blogissaan Hulmi tarkastelee kyseistä teemaa monesta eri näkökulmasta. Hän käsittelee sekä fysiologisia että psykologisia puolia sekä myös positiivisia ja negatiivisia uskomuksia ja näkökantoja. Teksti on neutraali ja puolueeton, mikä tulee esille useiden eri näkökantojen tarkastelulla.

Proteiinituotteiden yleistyminen on selvästi kytköksissä lähivuosina alkaneeseen fitness - buumiin. Kun kuntosalilla harjoitteleminen yleistyy, on helppo alkaa kauppaamaan tuotteita, joilla kuluttaja voi tehdä treenaamisestaan entistäänkin tehokkaampaa. Proteiinilisiin liittyy usein monia uskomuksia ja proteiinia saatetaan tankata myös liikaa aivan turhaan. Monesti saatetaan tarkemmin ajattelematta uskoa, että proteiinilisillä saa enemmän ja helpommin tuloksia aikaan, kuin ilman niitä. Vaikka todellisuudessa ei ole niinsanotusti oikotietä onneen, eli on treenattava jos haluaa saada tuloksia. Uudet käsitykset proteiinin nauttimisesta ovat saaneet osan treenaajista unohtamaan normaalin terveellisen aterian merkityksen ja pitämään helposti treenikassiin sujahtavia proteiinituotteita isommassa arvossa. 

Yhteenvetona, muistakaa kohtuus kaikessa, ja maalaisjärjen käyttöä ei tule unohtaa.

Kemppinen: Arki vai pyhä (Miki ja Jasu)

Jukka Kemppinen. Et ole ehkä kuullut hänestä, mutta pyri etsimään mielestäsi professorin prototyyppiä. Sellaista silmälasipäistä, hieman kaljuuntuvaa ja parrakasta vanhaa miestä, joka on pukeutunut hyvin formaalisti. Hyvä. Tältä näyttää myös Kemppisen Jukka, joka ei tietenkään pelkästään näytä professorilta, vaan myös on ihan ihka aito professori. Vieläpä hyvin ansioitunut sellainen. Hänen erikoisalaansa ovat historia, oikeustiede ja kirjallisuuden eri lajit. Lisäksi hän on kielimiehiä, ja taittaa ainakin kymmentä eri kieltä niin hyvin, että hän on ehtinyt tekemään  kattavaa uraa myös kääntäjänä.  Lukuisien kirjojen kirjoittajana ei ole mikään ihme, että hänen bloginsa Kemppinen, johon nyt sukellamme, sisältää hyvin monimuotoista kieltä ja laaja-alaisia viittauksia, joiden ymmärtämiseen saattaa mennä enemmän kuin yksi läpilukaisu. Vuonna 2013, Helsingin Sanomat myönsivät tälle blogille Best Blog in Finland -palkinnon. 

Ensimmäisenä silmään iskevät Jukan hyvin napakat, yksi- tai kaksisanaiset otsikot, jotka eivät paljasta juuri mitään tekstin sisällöstä. Nämä eivät edusta kuitenkaan click bait -tyyliä, sillä ne eivät avaudu välttämättä edes sen jälkeen, kun olet sisäistänyt leipätekstin. Ne ovat kuin arvoituksia. Kemppisen blogi kerää päivittäin yli tuhat kävijää. Niihin, jotka eivät vahingossa eksy hänen blogiinsa, eli hänen kohderyhmäänsä, kuuluu luultavimmin kaikenlaiset tallaajat. Heitä yhdistänee monipuolinen kiinnostus ajankohtaisiin asioihin.  Blogissa esillä olevat aiheet ovatkin siis ajan hermoilla kulkevia. Kirjoittaja käyttää kuitenkin melko vaikeaa kieltä mikä voi hieman hämmentää aloittelevaa lukijaa ja nostaa kynnystä aloittaa blogin seuraamista. Voi olla hyvinkin tarpeen esimerkiksi tutustua omatoimisesti asioihin, joihin hän tekstissään viittaa, jotta saisi siitä punaisesta langasta kiinni, jota hän kirjoittaessaan tarjoaa.  

Eniten keskustelua on herättänyt Kemppisen teksti Arki vai pyhä. Kommentointi on asiallista ja perustelevaa. Lisäksi tähän kommentoineet lukijat vaikuttavat asiaan perehtyneiltä ollen kuitenkin pääasiassa samaa mieltä leipätekstin kanssa - ehkä laajentaen kuitenkin sitä omalla näkökulmallaan. On myös huomionarvoista, että, kuten netissä yleensäkin, ottaa suurin osa kantaa anonymiteetin turvin.

Tekstin tyyli on useimmiten esseetyppistä, myös tässä Arki vai pyhä tekstissä, jossa otetaan kantaa liian helpon mielipiteen omaksumiseen. Tässä tapauksessa tällainen helppo mielipide on, että ajatellaan pakolaisten tulevan tänne vain hyödyn perässä turvallisuuden ja hengissä pysymisen sijaan. Kemppisen mukaan meidän tulisi katsoa omia johtajiamme, jotka muistuttavat vallanhaluisina ISIS:stä haluessaan samalla tavoin haalia itselleen kalifaattia. Vallankäyttäjinä on mainittu Donald Trump ja Vladimir Putin, joista jälkimmäistä verrataan suoraan terroristiin. Vertaus saattaa olla määrittelykysymyksenä epäkorrekti, mutta symbolisena vertauksena vaikuttava, jos mietitään Kemppisen mainitsemien, Syyrian ja Ukrainan tapahtumia. 

Kuva: https://i.ytimg.com/vi/MDVxQWcXdmw/maxresdefault.jpg

Kemppinen argumentoi käyttäen historiallisia tapausesimerkkejä väitteidensä pohjana, mutta hän ei anna kyseisille esimerkeille lähdeviittauksia, vaan antaa lukijan uskoa omaan asiantuntijuuteensa. 

Teksti vaikuttaa luovan vertauksillaan ja tarkkaan rajatuilla henkilökuvauksilla kauhukuvia maailmanpolitiikan tulevaisuudesta. Olemme ikään kuin toistamassa historian virheitä, sillä emme ole tietoisia millä tavoin ihmiset ovat toimineet aiemmin vastaavissa tilanteissa. Tilanteissa, joissa maiden välillä on kestämättömiä jännitettä maastamuuttoliikkeiden seurauksena. Kemppisen toive näyttäisi olevan, ettemme olisi niin sokaistuneita omien pelon tunteiden tyydyttämisestä eli helppojen uskomusten ja valintojen toteuttamisesta esimerkiksi valitsemalla päättäjiä, jotka luovat meille mielikuvan omatekemän "vankilan" tarpeellisuudesta. 

Vaihtoehtoratkaisuja pohtiessaan hän vaikuttaa tulevan, hieman vastahakoisesti, tulokseen, että yksityisyyttä loukkaavaa valvontaa tulisi lisätä ihmishenkien pelastamisen nimissä. Puoltaako hän kuitenkin tätä vain siksi, että hän on itsekin kouluttanut nk. Informaatio-oikeuden oppiainetta? Sen vois saada selville vain tutustumalla lähemmin Jukka Kemppiseen.