Meditaatiolla ei paranneta yhteiskuntaa
Valitsemamme artikkelin Mindfulness- itäinen vastaus läntiseen stressiin on kirjoittanut sosiaali-ja kulttuuriantropologian maisteri Hilja Aunela Helsingin yliopistosta. Artikkeli on julkaistu Antroblogi-nimisessä verkkojulkaisussa, jossa tutkijoista koostuva kirjoittajakunta kommentoi ajankohtaisia aiheita antropologisesta näkökulmasta. Artikkelissaan Aunela kirjoittaa mindfulness- harjoittelun alkuperästä ja sen yleistyneestä käytöstä hoitokeinona työn aiheuttamaan stressiin.
Mindfulness-meditaatio on sekulaaria läsnäoloharjoitusta, jonka tarkoituksena on kehittää mielentyyneyttä ja oppia tunnistamaan itselleen haitallisia ajatusrakenteita. Meditaatioharjoitus sisältää esimerkiksi hengitysharjoituksia, joiden kautta yksilön pyrkimyksenä on suunnata huomio tarkoituksella ja tuomitsematta nykyhetkeen. Mindfulness-menetelmän perimmäisenä ajatuksena on, että meditaation aikainen tiedostava maailmassa oleminen tulisi osaksi yksilön kaikkea arkea.
Aunelan mukaan mindfulness-harjoitusten alkuperä on buddhalaisessa ja hindulaisessa perinteessä. Länsimaisten tietoisuuteen menetelmä nousi 1970-luvulla, kun lääketieteen emeritusprofessori Jon Kabat-Zinn alkoi soveltamaan sitä hoitaessaan kroonisesta kivusta kärsiviä potilaita. Varsinaisen suosionsa mindfulness kuitenkin saavutti 1990-luvulla, kun Yhdysvalloissa ryhdyttiin suosimaan menetelmää yritysten työntekijöiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Mindfulnessia sovelletaan nykyäänkin yhä kasvavissa määrin stressin lievittämiseen.
Monelle stressistä kärsivälle ihmiselle mindfulness antaa työkaluja arvioida uudelleen itselleen tärkeitä asioita, mutta onko harjoitus yksilökeskeisyydessään ratkaisu niinkin yhteiskunnalliseen ongelmaan kuin työstressiin. Kuten Aunela tekstissään osoittaa, mindfulness- harjoitus kääntää vastuun yksilölle itselleen selviytyä nykyajan haitallisista työympäristöistä. Loppujen lopuksi harjoitus ei rohkaise muuttamaan pahoinvointia aiheuttavia rakenteita, eikä näin auta kuin vain yksilöä, joka kyseenomaisia harjoituksia tekee. Mindfulness siis hoitaa oiretta, mutta ei pysty korjaamaan oikeaa ongelmaa nykyajan työstressin ja -uupumuksen takana. Koska harjoitus vaatii säännöllisyyttä ja auttaakseen päivittäistä meditaatiota, voimme kysyä, onko yhteiskunnan oikein odottaa, että työuupumuksesta tai vakavasta stressistä kärsivä yksilö kykenee sitoutumaan tähän.
Aunelan pro gradu-tutkielmaan haastattelemien henkilöiden mukaan stressiin kuului muun muassa uupumuksen tunnetta ja ärtyneisyyttä. Stressiin sisältyi myös tunne ainaisesta kiireestä, ajan puutteesta sekä hoidettavien asioiden loputtomasta määrästä. Erityisesti stressiä aiheutui töistä, kun aikaa ei riittänyt sosiaalisiin suhteisiin tai kun henkilöllä ei itse ollut valtaa vaikuttaa arkipäivän ajallisiin rakenteisiin. Kuten aiemmin sanottu, mindfulness on yksilökeskeinen harjoitus, joka vaatii aikaa toteuttaa. Harjoitus siis ottaa enemmänkin lisää aikaa pois sosiaalisten suhteiden hoitamisesta, eli se ei korjaa alkuperäistä tilannetta.
Aunelan mukaan nykyajan meditointitrendi on herättänyt kritiikkiä myös kokeneempien meditoijien keskuudessa. Huolta on herättänyt ajatus, että harjoitukseen liittyvät eettiset ohjenuorat jäävät huomiotta, jos painotus on vain työtehokkuuden lisäämisessä. Mindfulness- menetelmää ei keksitty, jotta ihminen pystyisi kestämään koko ajan kiireisemmäksi muuttuvaa maailmanmenoa. Harjoituksen alkuperäiset tavoitteet liittyvät valaistumiseen ja vapautumiseen eikä ajatukseen rikkaasta ja hyvästä elämästä. Mindfulnessiin ei kuulu ajatus, että työntekijän tulisi oppia harjoitusten kautta joustamaan ja keskittymään paremmin nykyajan hektisessä työelämässä, vaikka harjoitusta on länsimaissa tulkittu juuri niin.
Jotta oireiden sijaan hoitaisimme niiden aiheuttajaa meidän tulisi yrittää muuttaa yhteiskuntamme rakenteita kohti inhimillisyyttä. Vaikka tuottavuus ja kasvu ovat nykypäivänä monille yrityksille korostettuja arvoja, työelämän kiihtyvä tahti ei voi jatkua samalla tavalla. Ihmistä ei ole luotu kestämään valtavaa kuormitusta ja joustamaan tilanteessa kun tilanteessa. Yksi keino lisätä työntekijöiden terveyttä ja vähentää stressiä on lyhyemmät työpäivät. Ruotsalaisessa tutkimuksessa vanhainkodin hoitajien työpäiviä lyhennettiin kahdeksasta tunnista kuuteen tuntiin, ja jo viikossa työntekijöillä oli enemmän energiaa, ja paikallisten mukaan hoitotaso nousi. Työpäivien lyhentämisen ansiosta poissaolot töistä olivat vähentyneet, ja tuottavuus sekä työntekijöiden terveys oli lisääntynyt. Valitettavasti monet yritykset ja maat ovat vastaan tämän suuntaisia muutoksia taloudellisen menetyksen pelossa. Meillä onkin edessämme valtava arvovalinta; jatkammeko tuottavuuden vai rahan ehdoilla vai muokkaammeko yhteiskunnan rakenteita inhimillisempään suuntaan.
Lähteet:
https://www.nytimes.com/2016/05/21/business/international/in-sweden-an-experiment-turns-shorter-workdays-into-bigger-gains.html?_r=1 /
