Uusi näkökulma kieleen (Nea, L., Heidin ryhmä)

Ennen yliopistoon tuloa mietin aina, miksi kieltä pitäisi aina katsoa pelkästään tiukkojen ja tylsien kielioppi lasien kautta. Kieli, jota käytämme, on niin värikästä ja kiinnostavaa, että on ihan tylsää tutkia sitä vain kieliopin kautta. Helsingissä sijaitseva englannin kielen vaihtelun, kontaktien ja muutoksen tutkimusyksikkö nimeltään VARIENG (englanniksi Research Unit for the Study of Variation, Contacts and Change in English) julkaisee blogia Kielen Kannoilla. Tutkijat kirjoittavat heidän mietteistään englannin kieleen ja nämä postaukset eivät pelkästään liity kielioppiin vaan esimerkiksi eri sanojen taustoihin eli etymologiaan. Blogin aiheet ja postaukset ovat esimerkiksi siksi englannin kielen opiskelijalle todella kiinnostavia, koska kieltä tutkitaan ja mietitään laajasti ja muutenkin kuin vain kieliopin tasolla. Siksi ajattelisin, että blogi olisi myös todella kiinnostava myös sellaisille englannin kielen käyttäjille, jotka käyttävät kieltä harvoin, koska koulusta asti meille on opetettu englantia vain kieliopin kautta. Kielen Kannoilla-blogi antaa kielelle uusia, kiinnostavia näkökulmia, jotka eivät tuo pahoja muistoja kouluajoilta.

Esimerkiksi yksi kiinnostava blogiteksti “Kesäloma – ’summer holiday’ vai ’summer vacation’?” kirjoittaa sanojen “summer holiday” ja “summer vacation” eri taustoista ja siitä, mistä ne tulevat. Monet varmasti aina pohtivat, kumpi sana on oikea, kun on monta vaihtoehtoa, joista valita (esim. rock/stone, fall/autumn). Monet eivät saata tietää, että eri vaihtoehdot tulevat Britannian englannista tai Amerikan englannista. Vaikka molemmat alueet puhuvat samaa kieltä, heillä on oma kielimuotonsa ja tästä syystä sanoja, jotka eroavat toisistaan, vaikka niillä on sama merkitys. Blogitekstissä syvennytään etymologiaan, eli sanojen alkuperän tutkimukseen. Brittienglannin kielessä enemmän käytetty sana “holiday” tulee englannin kielen sanoista “holy” ja “day” eli “pyhäpäivä”, kun taas Amerikan englannissa enemmän käytetty sana “vacation” johtaa juurensa latinan sanaan “vacātio”, mikä taas on johdos sanasta “vacāre”, ’tyhjä, vapaa’. ”Vakaatio” on ajanjakso, jolloin ei ole tavallista toimintaa, eli toisin sanoen tauko, mikä voi siis viitata aikaan, jolloin ei tehdä mitään, eli lomaan.

Aika kiinnostavaa, eikö olekin? Etymologia on erityisen mielenkiintoinen aihe, koska sillä saadaan selville, mistä erilaisista asioista (esim. muista sanoista tai alkuperästä) sana koostuu ja mistä sana on saanut vaikutteita. Etymologiassa pääsee katsomaan kieltä uudesta ja jopa historiallisesta näkökulmasta. On kiinnostavaa tajuta, että vaikka samaa kieltä puhutaan kahdessa maassa, joilla on sama historia, näilläkin kielen eri muodoilla on eroavaisuuksia, koska alueet ovat saaneet vaikutteita muualta. Kielen tutkimus voi olla tylsää pelkästään kieliopin kautta katsoen, mutta kun tajuaa kuinka värikästä kieli voi olla, kieleen voi saada kokonaan uuden innostuksen. Tylsä ja kuiva kieliopillinen kuva kielestä voidaan heittää pois.

Lähteet:

Samuli Kaislaniemi - Kesäloma - “summer holiday” vai “summer vacation”?

https://variblog.wordpress.com/2014/07/22/kesaloma/ (katsottu 5.5.2019)

Kuva:

https://pixabay.com/fi/illustrations/rintamerkki-hohto-englanti-kieli-1093968/

Kiinnostava blogi elollisen luonnon erikoisuuksista (Jenni A., Heidin ryhmä)

Valitsemani blogi on nimeltään ”Erään planeetan ihmeitä.” Blogia kirjoittaa Maija Karala, biologi, tiedetoimittaja, kuvittaja ja luennoitsija, joka työskentelee freelancerina biologian popularisoinnin parissa. Hän on opiskellut Jyväskylän yliopistossa ekologiaa ja evoluutiobiologiaa ja kertoo olevansa kiinnostunut kaikenlaisista luontoon liittyvistä asioista.

Blogiaan hän kuvailee henkireikänään työnsä lomassa, johon hän saa kirjoittaa juuri itseään kiinnostavista asioista. Blogin aiheena on etenkin elollinen luonto ja sitä tutkiva tiede. Siinä käsitellään erilaisia biologiaan, ekologiaan, paleontologiaan ja esihistoriaan liittyviä tiedeuutisia ja löydöksiä. Kiinnostava lisä blogiin on se, että kirjoittaja on itse kuvittanut suuren osan teksteistä.

Blogin teksti on asialinjaista, mutta se on kirjoitettu helposti ymmärrettävään ja kiinnostusta herättävään muotoon. Suurin osa blogissa käytetyistä lähteistä ovat tieteellisiä artikkeleita, mutta usein lähteissä vilahtaa myös esimerkiksi Wikipedia sekä aikakaus- ja sanomalehtiä.

Blogissa käsitellään yleensä yksittäisiä tiedeuutisia tai artikkeleita, mutta blogissa on myös toistuvia teemoja, kuten ”Viikon pieni ihme” tai ”Viikon outo eläin”. Osa kirjoituksista taas on jaettu useampaan osaan. Esimerkiksi ”Eläinten värit” on kertonut tähän mennessä viidessä osassa, mikä rooli eläinten väreillä on ja miten ne ovat syntyneet.

Eräs mielenkiintoni herättänyt postaus blogissa on nimeltään ”Petomainen mopsi, puujalkakettu ja muut nurinkuriset koiraeläimet”, jossa Karala kertoo erikoisista Etelä-Amerikan koiraeläimistä. Postauksessa muun muassa esitellään näiden eläinten outoja ”nurinkurisuuksia”, ainakin meille tutumpiin pohjoisen pallonpuoliskon koiraeläimiin verrattuna. Esimerkiksi pieni pensaskoira lyhyine jalkoineen on yksinomaan laumassa saalistava lihansyöjä, kun taas hontelo ja pitkäjalkainen harjasusi on kaikkiruokainen yksineläjä, juuri päinvastoin kuin muut kokoluokkansa koiraeläimet. Eroistaan huolimatta nämä kaksi ovat blogin mukaan kuitenkin toistensa lähimpiä eläviä sukulaisia.

Pensaskoira ja harjasusi. Kuvat: Bernard Dupond ja Pascal Vuylsteker.

Postauksessa sivutaan myös aiheen historiaa, kuten sitä, miten ihminen on aiheuttanut jo useiden eteläamerikkalaisten koiraeläinten sukupuuton. Muun muassa Dusicyon -suvun ”hölmöt koirat” säilyivät blogin mukaan aina 1800-luvulle asti, kunnes alueet asutettiin pysyvästi. Näistä esimerkiksi harjasudelle läheistä sukua ollut kesynä ja uteliaana kuvailtu falklandinkoira kuoli sukupuuttoon vuonna 1876. Samankaltaisen kohtalon koki tulimaankoira, isoandienketun domestikoitu muoto, jonka eurooppalaiset hävittivät saapuessaan alueelle. Sen sijaan tulimaanketun Andeilla elävä kantamuoto on blogin mukaan pysynyt toistaiseksi elinvoimaisena.

Eteläamerikkalaisia koiraeläimiä on toki muitakin, sillä lajeja on yhteensä 10 ja ne jaetaan viiteen eri sukuun. Etelä-Amerikassa koiraeläimet ovatkin blogin mukaan monimuotoisempia kuin missään muualla, vaikka siellä niitä on ollut lyhimmän ajan. Kuten muuallakin maailmassa, ihminen on kuitenkin ehtinyt vähentämään niiden lajimäärää. Postauksen lopussa Karala toivoo, että jäljelle jääneet lajit säästyisivät vielä tulevaisuudessakin. Itse olen tietysti samaa mieltä ja toivon, että nämä eläimet herättävät kiinnostusta muissakin.

Blogi
https://planeetanihmeet.wordpress.com

Kuvat

Pensaskoira: https://flic.kr/p/23qRbHr

Harjasusi: https://flic.kr/p/9cv4H

Suomen ympäristökeskuksen Ratkaisuja (Ella M., Heidin ryhmä)

Suomen ympäristökeskuksen, SYKEn Ratkaisuja-blogissa asiantuntijat ottavat kantaa ja esittävät ratkaisuja ajankohtaisiin ilmiöihin.

Blogin kirjoittajina on useita SYKEn asiantuntijoita ja tutkijoita. Viimeisimmissä julkaisuissa kirjoittajina on ollut esimerkiksi kehitysinsinööri, ylitarkastaja sekä erikoistutkijoita.

Blogin tavoitteena on tuoda esille kirjoittajien omia näkökulmia sekä nimen mukaisesti ratkaisuja ongelmiin ja ilmiöihin. Jokaisen kirjoituksen lopussa lukeekin, että näkemykset eivät edusta SYKEn virallista kantaa. Blogi on suunnattu erityisesti ympäristöasioista kiinnostuneille, mutta sen sisältö on helposti lähestyttävää ja ymmärrettävää oikeastaan kaikille. Blogitekstit eivät varsinaisesti ole tieteellistä tekstiä, mutta pohjautuvat kuitenkin kirjoittajien asiantuntijuuteen. Näkisin siis, että julkaisuissa käsiteltävät aiheet ovat tieteelliseltä pohjalta kirjoitettua pohdintaa käytännönläheisten esimerkkien avulla. Tekstit ovat kielellisesti selkeitä eivätkä julkaisut ole kovin pitkiä, mikä tekee niiden lukemisesta kevyttä.

Blogissa kirjoitetaan monipuolisesti eri aiheista, kuten ilmastonmuutokseen sopeutumisesta, muun muassa istuttamalla puita kaupunkiympäristöihin. Aiheina on myös esimerkiksi yhteiskäyttöautojen lisääntyminen, eri polttoaineiden hiilidioksidipäästöt sekä kierrätyslannoitteiden käyttö ruuan tuotannossa. Julkaisut eivät keskity yksittäisiin tutkimustuloksiin, mutta niissä kuitenkin viitataan ajankohtaisiinkin tieteellisiin tutkimuksiin ja julkaisuihin, kuten esimerkiksi hiljattain julkaistuun IPCC ilmastoraporttiin. Blogitekstien kommentointi ei ole suurta ja julkaisuissa kommentteja on vain muutamia. Ne ovat asiallisia ja usein myös kantaaottavia tekstien aiheisiin. Esimerkiksi yhteiskäyttöautoilua käsittelevässä julkaisussa kommentoija tuo esiin omia näkemyksiään mahdollisista haitoista. Mielestäni on positiivista, että julkaisujen kirjoittajat myös vastaavat lukijoiden kommentteihin ja näin myös kommenttikentästä löytyy mielenkiintoista jatkoa blogiteksteille.

Valitsin tarkasteluun julkaisun Yhteiskäyttöautot vauhdilla osaksi kestävää arkiliikkumista (8.1.2019), jonka on kirjoittanut SYKEn erikoistutkija Juha Peltomaa. Tekstissä Peltomaa tuo esiin yhteiskäyttöautojen hyötyjä, mutta huomioi myös mahdollisia haittapuolia. Julkaisussa mainittuja hyötyjä on esimerkiksi rahan säästäminen sekä liikenteen päästöjen väheneminen. Haitoista hän mainitsee muun muassa sen, että yhteiskäyttöautoilun lisääntyessä se saattaisi jopa korvata julkista liikennettä, kävelyä ja pyöräilyä. Tällöin autoliikenne lisääntyisi ja hyödyt jäisivät haittoja pienemmiksi. Mielestäni on ehkä hieman yllättävää, että julkaisussa ei puhuta ollenkaan yhteiskäyttöautojen käytön haasteista haja-asutusalueilla, vaikka tämä tuntuu julkisessa keskustelussa olevan yleinen argumentti yhteiskäyttöautoilua vastaan. Toisaalta julkaisussa ehkä pyritään ennemmin keskittymään hyötyihin sekä kehitysideoihin.

Toinen mielestäni mielenkiintoinen julkaisu on Liikkumattomuus on ympäristönkin ongelma (13.5.2019), jonka on kirjoittanut SYKEn erikoistutkija Jari Lyytimäki. Julkaisussa Lyytimäki vertailee suomalaisten arkiliikunnan vähäisyyden sekä ulkoilman epäpuhtauksien vaikutuksia ihmisten terveyteen. Hän mainitsee, että liikkumattomuus on terveydelle suurempi riski kuin ulkoilman pienhiukkaset, vaikka ne ovatkin suurin terveyshaittoja aiheuttava ympäristöongelma Suomessa. Liikkumattomuuden suurimmaksi syyksi Lyytimäki mainitsee ihmisten arkiympäristön, joka nykypäivänä on urbanisoitunut ja teknistynyt. Ratkaisuksi ongelmaan hän esittää ympäristöjen kehittämisen arkiliikuntaan kannustaviksi.

https://www.syke.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Ratkaisujablogi

Ostrakismista ja osallisuuden kokemisesta (Julia.K, Heidin ryhmä)

Turun yliopiston blogin tarkoitus on julkaista ”keskustelunavauksia yliopistoon ja tutkimukseen liittyvistä ajankohtaisista asioista”. Julkaista saavat eri tieteenalojen edustajat. Omassa blogitekstissäni käsittelen kuitenkin Turun yliopiston kasvatuspsykologian apulaisprofessorin Niina Junttilan blogiin kirjottamaa tekstiä ”Ostrakismia vai osallisuutta?” (10.2.2017). Junttila käsittelee kirjoituksessaan sosiaalista hyljeksintää sekä osallisuuden kokemista ja tarkoituksena on herätellä aikuisia olemaan tietoisia vastuustaan opettaa lapsia yhteisöllisyyteen eikä ulkopuolelle jättämiseen. Kasvatuksen lisäksi ei tule kuitenkaan unohtaa, että myös yhteiskunnallisilla ja koulutuspoliittisilla päätöksillä voidaan vaikuttaa siihen, kuinka paljon ja usein ihmiset kohtaavat toisiaan.

Yksinkertaisesti määriteltynä ostrakismi on yksilön jättämistä sosiaalisen tilanteen ulkopuolelle. Junttila itse määrittelee ostrakismin tahalliseksi tai tahattomaksi sosiaalista kipua tuottavaksi väkivallaksi, johon ei tarvita sanoja tai tekoja vaan jo se, kun jättää toisen huomaamatta riittää. Väkivallan termi on melko raju ja itse ajattelen, ettei ostrakismi kaikissa tilanteissa ole samaistettavissa väkivaltaan. Ostrakismiksi voidaan nimittäin joidenkin määrittelyjen mukaan laskea myös se, ettei katso vastaan tulevaa silmiin.

Kuva: https://cdn.pixabay.com/photo/2016/02/18/15/19/sunset-1207326_960_720.jpg

Osallisuuden kokemus liittyy vahvasti ostrakismiin, tai oikeastaan osattomuuden kokemus, sillä osattomuuden taustat voivat olla ulkopuoliseksi jäämisen kokemuksessa. Junttila määrittelee osallisuuden kokemuksen ”tunteeksi siitä, että kuulun tänne, minulla ja sillä mitä teen on merkitystä”. Hänen mukaansa osallisuuden kokemus on laskemassa ihmisillä ja sen seurauksista on kertynyt paljon tietoa yksinäisyystutkimusten aineistoista. Tässä onkin kyse nykypäivänä isosta ja kasvavasta ongelmasta.

Junttila korostaa tekstissään koululaitoksen kasvatuksellista merkitystä ostrakismin ja osattomuuden ehkäisyssä. Koululaitos voi kuitenkin myös muultakin, kuin kasvatukselliselta näkökulmalta kannustaa vuorovaikutukseen tai jopa päinvastoin, olla kannustamatta.  Tähän voi kiinnittää huomiota jopa yliopistossa. Nykyään yhä enenevässä määrin opintoja suoritetaan etänä verkossa, eikä luennoille välttämättä ole pakko osallistua. Vaikka tämä on kätevää, voi tällaisella opiskelutyylillä olla myös varjopuoli. Itsenäinen opiskelu kuuluu osaksi yliopistoa ja toisilla tieteen aloilla sitä on enemmän kuin toisilla, mutta valitettavasti se saattaa vähentää osallisuuden kokemista ja kaventaa sosiaalista kanssakäymistä. Tärkeää olisi kuitenkin, että ihmiset myös kohtaisivat toisiaan fyysisesti, eivätkä olisi vain netin kautta yhteydessä, näin karkeasti sanottuna. 

On paljon yksilöstä kiinni, miten selviää ulkopuoliseksi jäämisen tunteesta ja miten jatkossa toimii, ettei kokisi vastaavaa. Osa ihmisistä, pyrkii palauttamaan oman toimijuutensa esimerkiksi erilaisilla prososiaalisilla keinoilla, kuten toisten seuraan hakeutumisella ja ystävällisyydellä. Osa saattaa vastata ostrakismiin kuitenkin myös aggressiolla, ja osa taas vetäytymällä. Oma käytös voi siis joko edesauttaa kanssakäymistä tai sitten vähentää todennäköisyyttä siihen. 

Kuitenkin yhteiskunnalla ja yhteisöilläkin on oma roolinsa, jota Junttilakin blogitekstissään korostaa kirjoittamalla, että on tärkeää, että koulussa opetetaan yhteisöllisyyttä ja toisten huomioon ottamista sekä panostetaan yhteisiin hetkiin. Junttila esittää lopussa, että ” valinta on meidän aikuisten - opetammeko lapsillemme ostrakismia vai osallisuutta”. Tulee myös muistaa, että vaikka nyky-yhteiskunnassa korostetaan yksilöitymistä, niin ihminen tarvitsee myös tyydyttäviä sosiaalisia suhteita ja kanssakäymistä, ja niihin tulee myös panostaa.

Lähteet: 

Aineisto: https://blogit.utu.fi/utu/2017/02/10/ostrakismia-vai-osallisuutta/#more-1350

Kuva: https://cdn.pixabay.com/photo/2016/02/18/15/19/sunset-1207326_960_720.jpg

Kybermaailman blogisivusto (Mikael, Heidin ryhmä)

Juhan IT-blogi on itäsuomalaisen tietoturvaan ja kyberturvallisuuteen perehtyneen ohjelmistokehityksen ammattilaisen Juha Rautiaisen pitämä Blogisivusto, jonka kirjoitukset tyypillisesti keskittyvät tietotekniikkaan ja/tai oikeustieteeseen. Juha on työskennellyt alalla jo monia vuosia ja perusti bloginsa, koska halusi kirjoittaa alaansa liittyvistä asioista Suomeksi.

Pelkästään etusivua selaamalla voi hyvin nähdä miten blogi on tarkoitettu juuri IT-alasta kiinnostuneille ihmisille. Sivustolla käydään läpi aiheita kuten identiteettivarkaus, kyberhype ja järjestelmien suunnittelupuutteet. Teksti on pääsääntöisesti hyvin asianmukaista mutta kevyempää luettavaa kuin tavanomaiset tieteelliset tekstit. Argumenttien mukana on käytetty lähteitä ja ne ovat yleensä mainittu hyvin testissä, vaikkakin lähdeluetteloa ei ole käytetty. Sivusto itsessään on siisti, johdonmukainen ja selkeälukuinen.

Jokaisen postauksen alta löytyy painike, jonka kautta pystyy kommentoimaan asiaa ja antamaan mielipiteensä. Kommentit itsessään vaihtelevat hyvin asiallisesti esitetyistä väitteistä, rajumpaa kielenkäyttöä sisältäviin mielipide. Keskustelu on monesti melko vähäistä ja kommentteja on vain yksittäisiä. On otettava myös huomioon, että tarkasteluhetkellä blogiin ei ole tullut päivityksiä pitkään aikaan ja kirjoittaja näyttää pitävän taukoa kirjoittamisesta tai lopettaneen.

https://www.publicdomainpictures.net/en/view-image.php?image=230500&picture=cyber-security

Postauksessa ”Kyberhype on vahingollista kyberturvallisuudelle!” Rautiainen käy läpi kyber uhkien liioittelun eli kyberhypen huonoja puolia. Hän käyttää lähteenään Yhdysvaltain ilmavoimien kyberjoukkojen upseerin Robert M. Leen ja sotatieteen professori Thomas Ridin kirjoitusta”OMG Cyber! – Thirteen Reasons Why Hype Makes for Bad Policy”.

Rautiainen toimii postauksessa lähteen näkökulman esittelijänä ja pyrkii osoittamaan, miten kyberhype on haitaksi. Hän argumentoi lähteen kautta kyberhypen heikentävän kansalaisten luottamusta ja huonontaa kybertuotteiden laatua yritysten yrittäessä hakea huomioita itselleen. Näissä huomioissa voin olla samaa mieltä kirjoittajien kanssa ja uskon todella, että on tilanteita, jolloin kyberhype on todella haitallista. Valitettavasti artikkelissa ei kuitenkaan esitetä minkäänlaisia vastaväiteitä kyberhypen puolesta.

Yhdeksi tärkeimmistä tavoista torjua kyberhypeä esitetään lähdekriittisyys. Monet kyberhyökkäyksistä ja -vakoiluista esitetyt raportit otetaan vastaan sellaisinaan kysymättä tiedon alkuperää. Rautiainen osoittaa esimerkkinä, miten lähteen mukaan Malesian Airlinesin matkustajakoneen putoamisesta syytettiin Venäjän tukemia kapinallisia ja media vaati tähän todisteita. Mutta kun väitettiin, että Venäjä hyödynsi kybersodankäynnin menetelmiä Krimin valtauksen yhteydessä, ei todisteita vaadittukaan. Asiassa itse ottaisin kuitenkin vielä huomioon, että syy todisteiden vaatimiseen liittyy juuri tiedon tärkeyteen kansalaisille. Media halusi tietää kenen syytä koneen putoaminen todistetusti on, kansalaisten etsiessä syypäätä tragediaan. Toisin kuin Krimin tapauksessa valtauksen takana oli jo todennetusti ja tuomittavasti Venäjä, eikä syytteet kybersodankäynnistä merkinneet tavalliselle kansalaiselle mitään sen rinnalla.

Kritiikkinä on sanottava, että postaus antaa kuvan, että Rautiainen luottaa sokeasti omaan lähteeseensä. Kun tämän kaltaisen kirjoituksen on kirjoittanut henkilö, joka työskentelee Yhdysvaltojen armeijalle, on oltava varuillaan. Yhdysvallat on kuitenkin tunnetusti vakoilusta kiinnostunut valtio, ja kansalaisten kyberturvallisuuden aukot antavat paremmat mahdollisuudet siihen. Ei kuitenkaan ole järkevää olettaa lähteen tarkoituksen olevan kyberturvallisuuden heikentäminen, mutta pieni lähdekriittisyyden esittäminen voisi kuitenkin olla hyväksi postaukselle.

Postaus itsessään oli hyvä kokonaisuus. Se toimi esittelynä tekstissä annetulle lähteelle ja antoi nopean kuvan kyberhypen vaaroista. Postaus olisi voinut kaivata enemmän Rautiaisen omaa mielipidettä aiheeseen ja vastaväitteitä esitettyjä asioita vastaan. Tästä huolimatta postaus onnistui tehtävässään olemalla selkeää ja mielenkiintoista luettavaa, joka herätti ajatuksia vielä lukemisen jälkeenkin.

Sivustoa itsessään voisin suositella kenelle tahansa IT-asioista kiinnostuneelle, joka haluaa lukea asiatekstiä rennommassa muodossa blogin kautta. Toivon että blogi jatkaa toimintaansa tulevaisuudessa ja löytää lisää aiheesta kiinnostunutta yleisöä.

Lähteet:

Sivusto: https://juhanit.wordpress.com/, viitattu 13.5.2019

Postaus: https://juhanit.wordpress.com/2015/05/11/kyberhype-on-vahingollista-kyberturvallisuudelle/, viitattu 13.5.2019

Aikalaiskriittisestä narratologiasta Kapinallisiin? tyttöihin - (O.Kirsikka-aho, Heidin ryhmä)

Kertomuksen vaarat – Kokemuspuhe, eksemplumin paluu ja aikalaiskriittinen narratologia –projekti on vuoden 2017 alussa alkanut kertomuksen tutkimiseen keskittynyt projekti. Projektissa on mukana kuusi kertomuksentutkijaa, joista kaikista löytyy perustavanlaatuiset esittelyt Kertomuksen Vaarat - projektin blogissa. Tutkijat ovat tunnettuja omalla alallaan ja heillä kaikilla oma erikoistumisensa projektissa. Esimerkiksi tutkijatohtori Laura Karttunen tutkii kokemuksellisuutta ja tunteita kertomuksissa. Kun taas dosentti Maria Mäkelä, projektin vetäjä on tajunnankuvauksen, realismin ja kerronnan keinojen kehitykseen erikoistunut narratologi. Projektissa hän tutkii eritoten sosiaalisessa mediassa liikkuvien tarinoiden edustuksellisuutta ja normatiivisuutta. Projektissa toimivat tutkijat ovat: dosentti Maria Mäkelä, Laura Karttunen (FT), Juha Raipola (FT), Tytti Rantanen (FM), Samuli Björninen (FM) sekä Matias Nurminen (FM). Tämän virallisen tutkijakaartin lisäksi Kertomuksen Vaarat – projektin blogissa näkyy myös vierailevia tähtiä, jotka lähestyvät blogin teeman mukaisesti ilmiöitä sekä aiheita kertomuskriittisestä näkökulmasta.

Kertomuksen Vaarat – projekti on suunnattu kaikille aiheesta kiinnostuneille. Tutkijat kirjoittavat blogissaan haluavansa lisätä tietoutta arkipäivän kertomuksista ja kriittisestä suhtautumisesta niin sanottuihin ”mallikertomuksiin”.  Tieteen termipankki on määritellyt ”mallikertomuksen”, tai ammattikielellä ”eksemplum”, seuraavasti: ”Eksemplum on opettavainen kertomus, jossa yksittäinen esimerkkitapaus edustaa laajempaa moraalista ongelmaa ja sen ratkaisua” (Tieteen termipankki, 7.5.2019).

Kertomuksen vaarat – projekti kysyy esimerkiksi mikä tekee sosiaalisessa mediassa kiertävistä kertomuksista niin vaikuttavia? Mikä näissä kertomuksissa herättää meissä niin vahvoja tunnereaktioita, että jaamme ne eteenpäin?

”Tavoitteenamme on työskennellä tiiviisti yhdessä ja selvittää, miksi ja miten kertomuksesta on tullut hyvinvointia ja yhteiskunnallista osallistumista määrittävä muoto, mitä riskejä tähän liittyy ja miten tutkijat voivat lisätä kriittistä ymmärrystä kertomusmuodon voimasta ja vaaroista.”

- Kertomuksen Vaarat – blogin esittelyteksti (viitattu 5.5.2019)

Blogi tekee tehtävänsä vaikuttamisessa ja tunteiden herättämisessä. Kirjallisuuden opiskelijana narratologia, eli kertomuksen tutkiminen, on yksi mielenkiintoisimmista kirjallisuuden alan tutkimussuuntauksista. Se, minkä projekti nostaa hyvin esille on se, että narratologiantutkimuksen keinoja yleensä sovelletaan vain kirjallisuudentutkimuksen kontekstissa vaikka sen voi helposti laajentaa näinkin arkiselta tuntuvaan kertomukseen. Blogin tyyli on siisti, helposti luettava ja selvästi kirjoittamisen ammattilaisen kirjoittama. Blogi on kirjoitettu selkeällä suomella mutta persoonallisuus paistaa läpi eikä teksti ole akateemisen kuivaa. Keskustelu pidetään avoimena, sillä sosiaalinen media on tärkeässä asemassa kyseisessä projektissa. Se ikään kuin tarjoaa keskustelunaloituksen ja pohjan lukijan omaan ajatteluun kertomuksista.

Blogi tarjoaa ammattilaisten kuvauksen ja analyysin jostain todella arkipäiväisestä, sosiaalisessa mediassa kiertäviä tarinoita ei ensiksi näe kertomuksina. Blogitekstit ovat pelkkien blogitekstien lisäksi myös tieteellistä tekstiä, mutta lähestyttävämpänä. Se on tarjoiltu massoille sekä maallikoille helposti pureskeltavassa muodossa ja se myös opettaa meitä varomaan kertomusta.

Valitsin käsiteltäväksi blogitekstiksini Kertomuksen Vaarat – blogissa vierailleen Maria Laakson kirjoituksen ”Mallikertomuksia Kapinallisille tytöille”. Maria Laakso on kirjallisuudentutkija ja toimii tutkijatohtorina “Kirjallinen elämä, kirjallisuuden ja arkipäivän rajankäyntiä”- nimisessä tutkimushankkeessa.

Laakso analysoi blogitekstissään Good Night Stories for Rebel Girls (2016) kirjasarjan aloittamaa buumia, joka on saanut vahvan seuraajan suomalaisessa kirjallisuuspiirissä. Laakson analyysi syventyy niin ilmiön juuriin, mistä kaikki lähti ja mihin päädyttiin. Hän keskittyy myös eritoten representaatioita lastenkirjallisuudessa sekä mikä on kunnollista representaatiota. Hän pohjaa tekstissään paljon Feministiselle tutkimussuuntaukselle sekä kertomustutkimukselle. 

Kuten Laakso toteaakin mallikertomuksilla on vahva pohja normatiivisuudelle sekä edustuksellisuudelle. Eikä tämä ole poikkeus kapinallisten tyttöjen iltasaduissa. Kirja tarjoaa normin ja mallin kapinallisille tytöille, poistaen pohdinnan näiden tarinoiden ideologisista subteksteistä. Mikä esimerkiksi tekee Margaret Tatcherista kapinallisen mallin tytöille hänen kuuluessa äärioikeisto-konservatiiviseen liikkeeseen ja seuratessaan patriarkaalista mallia.  Laakso nostaakin kertomuskriittisen huomion asiasta. Kirjat helposti ahtaavat näiden naisidolien tarinat ennalta määrättyyn mallikertomukseksi sopivaan muottiin vaikka niiden tarkoituksena oli lisätä naiskuvan diversiteettiä kirjallisuuden kaanonissa. 

Tekstinsä lopussa Laakso toteaa myös arkisen elämän olevan joillekin sankarillista. Joskus on sankarillista päästä ylös sängystä, tai jäädä sinne. Mielestäni tämä on sitä radikaalia kapinallisuutta. Yhteiskunnan asettamien normien ja 500-vuotta vanhojen tabujen rikkominen. Aina mielenterveydellisten ongelmien realistinen ja ei-romantisoitujen kuvauksien sekä sukupuolidiversiteetin näyttäminen kaikissa sen kauniissa väreissä. Maailmassa on kuitenkin niin moninaisia kapinallisia, joihin normit eivät sovi ja 2020-luvulle siirtyessä nämä kapinalliset kieltäytyvät vaikenemasta. 

 Lue lisää aiheesta:

Alkuperäinen blogiteksti, Maria Laakso

https://kertomuksenvaarat.wordpress.com/2018/11/09/mallikertomuksia-kapinallisille-tytoille-vierailijablogissa-maria-laakso/

”Was Margaret Thatcher a ‘rebel girl’?”,  Meagan Tyler, 16.10.2017.

https://www.feministcurrent.com/2017/11/16/margaret-thatcher-rebel-girl/

Mistä kaikki alkoi, ”The ugly truth of children’s books”

https://www.youtube.com/watch?v=Z1Jbd4-fPOE

Lähteet:

Kertomuksen Vaarat – projektin virallinen blogi, viitattu 7.5.2019

https://kertomuksenvaarat.wordpress.com/

Eksemplum/Mallikertomuksen määrittely, tieteen termipankki, viitattu 7.5.2019

http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:exemplum