Onko nykysukupolvella toivoa? (Niko E. & Juuso K)

Valitsemamme teksti on blogista nimeltä ”Akateeminen tiedeblogi”. Blogin vakiokirjoittajat ovat alan asiantuntijoita, josta kertoo esimerkiksi heidän nykyinen työtilanteensa. Neljä heistä toimii professoreina yliopistoissa, joiden ohella he myös tekevät muita alaan liittyviä töitä. Kaksi muuta kirjoittajaa toimivat tutkijoina Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa ja Valtion Taloudellisessa tutkimuslaitoksessa. Blogista valitsemamme tekstin ”Kadotettu Sukupolvi?” on kirjoittanut Roope Uusitalo, joka on väitellyt valtiotieteen tohtoriksi vuonna 1999 Helsingin Yliopistosta. Nykyään Uusitalo toimii professorina Jyväskylän Yliopistossa ja hän onkin kutsunut itseään ”toistaiseksi ainoaksi koulutuksen taloustieteen professoriksi Suomessa”. Blogin kohderyhmänä ovat kaikki yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneet henkilöt.

Akateemisessa talousblogissa kiinnostaa erityisesti se että, kirjoittajat käsittelevät ajankohtaisia aiheita, jotka koskevat suurta osa suomalaisista ihmisistä ainakin jossain muodossa, vaikkei ehkä heti niin uskoisi. Käsiteltäviä aiheita ovat esimerkiksi eduskunnan päätökset ja suunnitelmat jotka toteutuessaan vaikuttavat lähes kaikkiin. Näitä käsittelevissä aiheissa esille nousevat esimerkiksi, verot, tuet, avustukset ja työttömyys. Tekstien kiinnostavuutta lisää se että, kirjoittajilla on asiantuntemusta käsiteltävistä aiheista ja lisäksi heillä on esittää tutkimustuloksia ja lähteitä, jotka tukevat kirjoittajien väitteitä. Näin tekstit ovat uskottavampia ja helpommin ymmärrettäviä niin tavallisille maallikoille, kuin myös aiheisiin enemmän perehtyneille.

 Blogin kiinnostavuudesta kertoo se että tekstit keräävät yleensä melko paljon lukijoiden kommentteja, joissa lukivat ottavat kantaa ja ilmaisevat oman mielipiteensä esiteltyyn aiheeseen. Tämä kertoo siitä että blogi onnistuu tehtävässään eli se herättää keskustelua ja saa lukijan ajattelemaan enemmän käsiteltävää aihetta. Erilaiset tutkimukset ovat blogissa suuressa roolissa, koska yleensä jokin uusi julkaistu tutkimus/raportti on toiminut kipinänä kirjoittajille kirjoittaa uusi blogiteksti. Kirjoittajat siis ottavat teksteissä kantaa julkaistuihin tutkimuksiin, ilmaisevat oman mielipiteensä näistä sekä tuovat esille myös uusia näkökulmia asian pohjalta.

Kirjoituksessaan ”Kadotettu sukupolvi?”, Uusitalo ottaa  hanakasti kantaa Helvi Kinnunen ja Petri Mäki-Fräntin julkaisemaan analyysiin onka mukaan nykysukupolvet kärsivät niin paljon nyky-taloustilanteesta, että heillä menee huonommin kun vastaavalla vertailuryhmällä 20v sitten. Tulos on melko karu, mutta Uusitalo tarkasteleekin tilannetta hieman laajemmin, ja tilanne ei ehkä näytäkkään enää niin vakavalta.

Uusitalon keskeinen väite onkin, että todellisuudessa nykysukupolvet eivät ole köyhempiä kuin vanhat. Väitteen tueksi hän on kaivanut tilastokeskuksen sivuilta tulonjakotilaston dataa. Aluksi, kun katsoo kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen mediaanilukuja, niin todellakin näyttää siltä, että nuorten tulot eivät ole juuri kasvaneet verrattuna vanhempiin ikäluokkiin:

Uusitalon mielestä kuvio ei kuitenkaan kerro aivan koko totuutta. Jutun tärkein pointti on että opiskelijoiden määrä oli vuonna 2013 48% enemmän kuin vertailukohdan vuotena 1990. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että jos opiskelijat huomioidaan tilastoissa, niin on selvää, että köyhät opiskelijat laskevat mediaanituloja vuoden 2013 tilastoissa. Kuvio jossa opiskelijat on jätetty pois tilastoista, näyttääkin selvästi vähemmän dramaattiselta:

Uusitalo muistuttaa myös, että suhdannevaihtelut saattavat myös vääristää tulosta, sillä vertailukohtana  1990 oli käytännössä suhdannehuippu, jota vertaillaan analyysissä nykyajan taantumatilanteeseen. Uusitalon mukaan eritoten nuorten työttömyys on suurinta laman aikaan, perusteltuna sillä että yritykset jäädyttävät rekrytoinnit taantuman aikaan. Tähän väitteeseen hän ei kuitenkaan tarjoa lähteitä tueksi. Herää myös kysymys, että pitäisikö sen nyt ylipäätänsä olla edes lohduttava tieto?

Lopuksi Uusitalo toteaa, että ”Huoli nuorisotyöttömyydestä on varmasti aiheellista, huoli ikäluokan pysyvästä syrjäytymisestä ehkä sittenkin onneksi ennenaikaista”.  Hänen mukaan alkuperäisessä kauhu-analyysissä ei ole otettu huomioon suhdannevaihteluja ja opiskelijoiden määrän kasvua. Perustelut ovat vakuuttavia, ja itsekin voi huokaista helpotuksesta, että ehkä oma sukupolvi ei olekaan täysin tuhoon tuomttu. Vai onko?

On tietysti positiivinen asia, että opiskelijoiden määrä on kasvanut niinkin paljon 1990-luvusta. Opiskelijoiden itsensä valitsema heikko tulotaso on tietysti investointi tulevaisuuteen. Mutta entä jos pitkittynyt taantuma on sittenkin viemässä pohjan siltä. Korkea koulutustaso ei välttämättä ole tae sille, että tulotaso paranee tulevaisuudessakaan, jos suhdanteet pysyvät samanlaisena.  Herääkin kysymys, että kannattaako Kinnusen ja  Mäki-Fräntin analyysia vähätellä ainakaan sillä perusteella, että opiskelijoiden määrä on kasvanut. Kuvio 1 kertoo jokatapauksessa karun faktan siitä, että ikäluokallamme on suhteessa vähemmän käytettävissä olevia tuloja kuin 20v sitten.

Avaimia työpaikan konfliktitilanteiden onnistuneeseen hoitamiseen (Helinä Häkkänen-Nyholm, Psyjuridica.com) (Kalle ja Roosa, Ellinooran ryhmä)

Neuvoja konfliktitilanteiden hoitamiseen (Kalle ja Roosa, Ellinooran ryhmä)

Tarkastelemamme blogi on Psyjuridica-yrityksen ylläpitämä ja blogin kirjoittajat ovat Psyjuridican henkilökuntaa. Yrityksen ovat perustaneet psykologian tohtori Helinä Häkkänen-Nyholm ja oikeustieteen kandidaatti ja varatuomari Jan-Olof Nyholm. PsyJuridica tarjoaa laki- ja psykologinpalveluita yksityishenkilöille ja yrityksille, jotka ovat myös blogin kohderyhmiä. Blogikirjoituksia ilmestyy vaihtelevaan tahtiin, mutta keskimäärin noin kaksi kertaa kuukaudessa. Yrityksen ensimmäinen blogikirjoitus ilmestyi lokakuussa 2012. 

Yrityksen idea tuoda yhteen juridiset ja psykologinpalvelut toimii mielestämme hyvin. Hyvin usein esimerkiksi avioerotapauksissa tarvitaan sekä lakimiestä että psykologia, jotta ero sataisiin selvitettyä mahdollisimman hyvin

Kirjoituksissa usein puidaan ajankohtaisia oikeuden tapahtumia psykologisesta näkökulmasta. Kirjoitukset ovat herättäneet yllättävän vähän keskustelua kommenttiosiossa muutamaa kirjoitusta lukuunottamatta. Suurimman osan postauksista on kirjoittanut Helinä Häkkänen-Nyholm, ja tekstit ovat tyyliltään mielipidekirjoituksia, joissa otetaan kantaa kyseiseen asiaan asiantuntijan näkökulmasta.

Valitsimme tarkempaan käsittelyyn Häkkänen-Nyholmin postauksen Avaimia työpaikan konfliktitilanteiden onnistuneeseen hoitamiseen, koska mielestämme aihe ei ole tärkeyteensä nähden saanut tarpeeksi yleistä huomiota. Blogiteksti käsittelee konflikteja työpaikalla ja sitä, miten niitä tulisi käsitellä. Jokainen meistä tulee todennäköisesti jossain vaiheessa elämää törmäämään tilanteeseen, jossa sisäisiä konflikteja esiintyy. Kirjoituksessaan Häkkänen-Nyholm ottaa esimerkiksi AKT:n ja Hilkka Ahteen työsyrjintätapauksen.

Tekstissä Häkkänen-Nyholm korostaa ensisijaisesti sitä, miten työpaikkakonfliktit yleensä ratkaistaan virheellisesti ja antaa neuvoja tilanteen välttämiseen ja onnistuneeseen hoitamiseen. Hän ei varsinaisesti liitä neuvoja tiettyihin tutkimustuloksiin lukuunottamatta yleistä viittausta psykologian alan tutkimukseen, joten oletettavasti hän perustaa neuvonsa työstä saatuun kokemukseen ja asiantuntijuuteen. Kommenttinsa hän esittää hyvin jämäkästi ja varmasti, ja mielestämme hän nosti juurikin oikeita asioita esille. Hän ei niinkään etsi ongelmille syyllistä, vaan avaa mahdollisia taustoja konfliktin syntymiselle ja esittää rakentavia ratkaisutapoja; ongelman rohkeaa kohtaamista ja keskittymistä syyttelyn sijasta tulevaisuuteen katsomiseen.

Häkkänen-Nyholmin neuvoista voi olla hyötyä myös opiskelijoille, sillä konflikteja voi tulla vastaan myös korkeakouluissa, missä opiskeluun kuuluu paljon ryhmätöitä. Ryhmillä ei ole välttämättä selkeää ryhmänjohtajaa ja asioista tulee sopia ryhmän kesken. On mielenkiintoista seurata, miten ryhmät toimivat yhdessä ja selviytyvät konflikteista. Ryhmätyöt ovat hyvää harjoitusta tulevaa työelämää varten ja opettavat hyvin yhteistyötaitoja.

Viimeisessä kappaleessa Häkkänen-Nyholm tuo esiin mielenkiintoisen näkökulman, jonka mukaan konfliktit eivät välttämättä ole aina negatiivinen asia, vaan ne tarjoavat tilaisuuden kehittyä. Konflikteja ei pitäisi hävetä tai yrittää peitellä, vaan kohdata ne avoimin mielin valmiina oppimaan jotakin.

Kirjoittaja lähestyy aihetta ihailtavan suorasti ja onnistuu herättämään ajatuksia. Hän ei pelkää kyseenalaistaa ja arvostella ihmisten yleisiä toimintatapoja, ja vastaavanlainen härkää sarvista-lähestymistapa toimisi myös konfliktien selvittelyssä. Kirjoituksen pohjalta voisi laatia yleisen ohjenuoran konfliktitilanteiden hoitamiseen.

Opiskelijat ja toimeentulotuki (Ilpo ja Reetta, Ellinooran ryhmä)

Valitsimme tarkasteltavaksi Kansaneläkelaitoksen blogin eli Tutkimusblogin, joka on Kelan tutkimusosaston tuottama. Blogissa käsitellään yhteiskunnallisia aiheita monipuolisesti, mutta erityisesti talouteen liittyvät aiheet korostuvat. Aiheiden ajankohtaisuus, sekä keskustelun herättäminen ovat merkittävä osa blogia, ja kirjoituksissa tuodaankin usein esille aiheen vaikutukset yksilöiden elämään. Kirjoitukset pohjautuvat Kelan tutkimusohjelmaan, mutta eivät silti vastaa varsinaisesti Kelan virallista kantaa. Sivusto on ulkoasultaan todella selkeä. Useissa blogikirjoituksissa käytetään erilaisia taulukoita ja kuvioita aiheen visualisoinnissa, mikä on ymmärrettävää kun kyseessä on Kelan tutkimusosaston tuottama blogi. Blogin postauksista  on syntynyt jonkun verran kommentointia, mutta mitään kovin suurta keskustelua ei sivustolla esiinny. Lähinnä lukijat kertovat mielipiteensä aiheesta, eivätkä esimerkiksi sivuston ylläpitäjät pyri aktiivisesti kommentoimaan takaisin tai pitämään keskustelua yllä.

Tutkimusblogiin kirjoittaa tällä hetkellä monia eri henkilöitä, minkä vuoksi sivustolle tulee uusia blogipostauksia melko säännölliseen tahtiin. Kaikki blogin kirjoittajista työskentelevät Kansaneläkelaitoksen tutkimusosastolla ja heidän joukkoon kuuluu muun muassa useita valtiotieteen tohtoreita, filosofian tohtori sekä yhteiskuntatieteiden tohtori. Esimerkiksi valitsemamme blogitekstin kirjoittajalta, Elina Aholalta, löytyy asiantuntemusta mikrosimulaatiosta, tilastotieteestä, rekisteritutkimuksesta sekä toimeentulotutkimuksesta.

Kuva1: raha osoitteesta: https://pixabay.com/fi/euro-rahaa-runsaasti-käteinen-1493838/

Valitsemamme blogiteksti oli nimeltään “Opiskelijat toimeentulotuen saajina - nyt, tulevaisuudessa ja utopiassa?” ja se käsitteli nimensä mukaisesti opiskelijoita toimeentulotuen saajina. Tällä hetkellä opiskelijat eivät saa ollenkaan toimeentulotukea sillä heillä katsotaan olevat liikaa tuloja tuen saamiseen. Tämä johtuu siitä, että opiskelijan tuloja katsotaan olevan mahdollisen työssäkäynnin ja opintotuen lisäksi myös opintolaina. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka opiskelija saisi vain opintotukea, eikä nostaisi ollenkaan opintolainaa, ei hänellä ole silti oikeutta saada toimeentulotukea. Blogitekstissä oli käytetty muutamia lähteitä, jotka olivat erilaisten valtion laitosten kuten esimerkiksi Kelan ja Valtionvarainministeriön julkaisemia.

Blogikirjoitus käsittelee aihettaan melko monipuolisesti, ja se on rakenteeltaan selkeä. Keskeiset asiat aihepiiristä tulevat esille. Itse kirjoituksen aiheeseen ei Ahola ota kuitenkaan kovin voimakkaasti kantaa, vaikka aihe varmasti aiheuttaa erilaisia  mielipiteitä ihmisissä. Sen sijaan teksti on asiatyylistä faktojen luettelemista, jossa keskitytään kertomaan opintolainan ja toimeentulotuen välisestä suhteesta tällä hetkellä, sekä siitä millaisia suunnitelmia ja muutoksia aiheeseen on luvassa lähivuosina. Lukijoiden mielenkiintoa ei ole kovin hyvin pystytty herättämään, ja tämän vuoksi teksti tuntuukin välillä melko kuivalta ja tylsältä luettavalta. Kirjoituksen lopussa Ahola tuo esille toisenlaisen vaihtoehdon, ja pohdiskelee mitä vaikutuksia olisi, jos opintolainaa ei tulkittaisikaan toimeentulotukea hakevan opiskelijan tuloksi. Tämä pohdiskeleva osuus jää kuitenkin blogikirjoituksessa lyhyeksi ja pieneen rooliin.

Meidän oli opiskelijoina hankala ymmärtää sitä, minkä takia opintolainan katsotaan olevan opiskelijan tuloa. Ymmärtäisimme tulon olevan sellainen asia, jota ei tarvitse myöhemmin maksaa takaisin. Blogikirjoituksesta voi lukea rivien välistä, että sen kirjoittaja on sitä mieltä, että nykyinen järjestelmä on toimiva eli opintolaina pitää katsoa opiskelijan tuloksi. Tekstin lopussa todetaankin, että jos opintolainan ei katsottaisi olevan opiskelijan tuloa toimeentulotuessa, tulisi muutos nostamaan huimasti toimeentulotukikustannuksia. Blogitekstissä kyseenalaistettiin myös se, että olisiko oikeudenmukaista, että opiskelijat saisivat minimitoimeentulon päälle vielä kyseisen “ylimääräisen rahan”. Jäimmekin miettimään, että pitääkö opintolaina katsoa opiskelijan tuloksi vain sen takia, että muunlaiset tulkinnat tulisivat valtiolle liian kalliiksi?

Kuva2: no_money osoitteesta: https://www.flickr.com/photos/132604339@N03/25909404592

Kelan tutkimusblogin postauksilla on selkeästi useissa tapauksissa oma kohderyhmänsä, kuten tarkastelemamme teksti opiskelijoista toimeentulotuen saajina osoittaa. Sivustoa voisi käyttää hyödykseen, jos haluaa saada tietoa esimerkiksi kelan toimintapiiriin kuuluvista asioista, joita blogin kirjoitukset pääasiassa koskevat. Aktiivisesti ja säännöllisesti luettavaksi blogi ei kuitenkaan kovin hyvin sovellu. Blogin aiheet vaihtelevat, ja on vaikea kuvitella että aiheet kokonaisuudessaan kiinnostaisivat kovin laajaa lukijakuntaa. Kaiken kaikkiaan blogista on kuitenkin mahdollista löytää mielenkiintoisia ja hyödyllisiäkin kirjoituksia, joka voi tarjota lukijalleen tärkeää informaatiota jostakin tietystä aiheesta. Tämä lieneekin blogin suurin anti lukijalle.

Lähteet:

Tutkimusblogi. http://blogi.kansanelakelaitos.fi

Ahola, E. 2016. Opiskelijat toimeentulotuen saajina – nyt, tulevaisuudessa ja utopiassa? Tutkimusblogi. http://blogi.kansanelakelaitos.fi/arkisto/3185

Tuotantoeläimiä tulee kohdella paremmin (Markus ja Riikka, Ellinooran ryhmä)

Tuotantoeläinten kohtelu ei ole Suomessa niin hyvää kuin voisi olettaa. Niitä toki kohdellaan paremmin kuin monissa muissa maissa, mutta tuotantoprosessiin liittyy silti monia eettisesti kyseenalaisia toimia. Mainoslauseissa ja -kuvissa suomalainen ruoka on puhdasta, lehmät ovat onnellisia, kana tulee perhetiloilta ja valmisruoka on äitien tekemää. Me haluamme uskoa näihin mielikuviin. Haluammeko edes tietää, että broileri onkin jalostettu kasvamaan teuraspainoonsa niin nopeasti, että sen jalkojen ja sydämen terveys ei välttämättä kestä tätä luonnotonta kasvuvauhtia? Tai sitä, että emakko viettää suuren osan aikuiselämästään kääntymisen estävässä häkissä? “Eläinten tuottaminen ruoaksi on aina moraalifilosofisesti ongelmallinen kompromissi. Jokaisen kuluttajan on itse vedettävä linja siitä millaiset olot on valmis eläimille hyväksymään”, kirjoittaa Elina Lappalainen. Jos kuluttaja haluaa tietoa lautaselleen päätyneen lihan elämästä mainoslauseiden takana, Syötäväksi kasvatetut -blogia kannattaa ehdottomasti lukea.

Tämän silmiä avaavan blogin kirjoittajana toimii tietokirjailija ja toimittaja Elina Lappalainen. Hän on syntynyt vuonna 1984 ja voittanut Syötäväksi kasvatetut -teoksellaan Tieto-Finlandian ja Kanava-palkinnon. Lappalainen opiskeli Jyväskylän yliopistossa journalistiikkaa ja nykyään hän työskentelee Talouselämä-lehdessä. Blogin kansikuva liittää hienosti yhteen kirjan ja nettisivun, sillä se on myös Syötäväksi kasvatetut -teoksen kansi. Blogi on aloitettu samoihin aikoihin kun kirjaa on oltu julkaisemassa, eli syksyllä 2012 ja postauksia on siitä lähtien melko säännöllisesti, ei kuitenkaan joka kuukausi. Nettisivusto on mielenkiintoinen ja helppotajuinen yhdistelmä tietoa sekä kirjoittajan omia havaintoja tuotantoeläinten oloista ja kannanottoja lihansyönnin eettisestä puolesta. Blogista löytyy myös omien kirjojen mainontaa, pohdintaa bloggaajan kulutustottumuksista, reseptejä ja mainintoja kirjoittajan sen hetkisestä elämästä aina keittiön remontista juhannuksen viettoon. Blogin näkökulma on hyvin neutraali, joskin toisinaan kirjoittajan oman näkökulma käsiteltävään aiheeseen ilmenee tekstissä. Toisaalta voiko kukaan asiaan perehtynyt tutkija tosissaan puolustaa esimerkiksi parsinavettoja?

Keskustelu blogissa ei ole kovin vilkasta, yleensä yksi postaus saa 2-6 kommenttia. Selkeä poikkeus tähän on teksti Hyvä Saarioinen Oy, Miksi valmisruokanne on roskaa?, joka on saanut kommentteja peräti 49 kappaletta. Osittain siitä syystä valitsimme tämän tekstin lähemmän tarkastelun kohteeksi. Postauksen keskeinen väite on se, että valmisruoat ovat lähes aina moskaa. Moskalla Lappalainen viittaa siihen, että valmisruoat käyttävät pääsääntöisesti halvinta mahdollista lihaa, jota ei ole eettisesti tuotettu. Hän nostaakin esille Saarioisten valikoimasta löytyvän lasagnen, jossa ei ole käytetty naudanlihaa vaan koneellisesti eroteltua broilerinlihaa.

Lappalainen argumentoi väitettään vetoamalla siihen, että hän ei pidä lintujen tuotantotapaa eettisenä. Hän vetoaa siis omaan subjektiiviseen kokemukseensa ja jättääkin esittelemättä kyseisen tuotantotavan. Toisena keinonaan hän vetoaa muihin ihmisiin kysymällä: ‘’Miksi ihmeessä kukaan haluaisi ostaa broilerista tehtyä lasagnea?’’. Hän pitää erityisesti broilerin piilottamista lasagneen kuluttajien huijauksena. Kommentoijat ovat sekä puolesta että vastaan kirjoittajan kanssa. Osa piti harhaanjohtavana mainontana sitä että Saarioisten lasagne tehdään oikeasti broilerinlihasta, vaikka mainoslauseet julistavat äitien tekemästä ruuasta, joten voisi olettaa lihan olevan naudan jauhelihaa. Oli myös ihmisiä, jotka syyttivät kirjoittajaa elitismistä ja siitä, että häneltä puuttuu ymmärrys vähävaraisten ihmisten valinnan mahdollisuuksiin ruokakaupassa; on ostettava halvinta. Myös Saarioinen Oy oli jättänyt tekstiin oman kommenttinsa, jossa yhtiö puolusti valmisruokiaan ja kutsui kirjoittajan tutustumaan tuotteisiinsa tarkemmin. Tämä teksti oli lähtenyt myös kiertämään sosiaalisessa mediassa ja kirjoittajaa oli Facebookissa uhattu jopa pernaruttokirjeen lähettämisellä. ”Olen oppinut, miten raivokkaita purkauksia ruoka voi herättää”, kirjoittaa Lappalainen.

Meidän mielestämme on liioittelua uhata toisen terveyttä ja henkeä sen vuoksi, että hän on kirjoituksessaan moittinut valmisruokia, mutta mediaa seuraamalla on helppo havaita kuinka voimakkaita tunteita ruoka herättää. Olemme huomanneet, että ihmiset kiinnittävät huomiota siihen mitä syövät enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin. Buumit vaihtuvat karppauksesta fitnekseen ja rasvattomasta ruokavaliosta gluteenin välttämiseen. Kaikkia näitä kuitenkin yhdistää se, että keskiössä on se, mitä ruokavalio tekee yksilölle. Olisiko jo aika alkaa keskittyä myös siihen millainen elämä lautaselle päätyneellä eläimellä on ollut tai mitkä vaikutukset yksilön ravinnolla on ympäristölle ylipäätään.

Lukijaansa haastava blogi (Oona ja Tinja, Ellinooran ryhmä)

Tarkastelemme tässä kirjoituksessa Suomen Psykologiliiton Psyko-blogia, jonka aiheena on psykologia, sen ilmiöt ja itse psykologit. Psykologiliitto on alan ammattijärjestö, johon suurin osa psykologeista kuuluu. Kohderyhmänä voisi siis ajatella olevan erityisesti suomalaiset psykologian alalla työskentelevät ja opiskelevat, mutta myös kaikki siitä kiinnostuneet, onhan blogiin kaikilla vapaa pääsy.                 

 https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/e/
e8/Psykologiliitto_logo.svg/640px-Psykologiliitto_logo.svg.png  

Blogin kirjoittaja on psykologian lisensiaatti Vesa Nevalainen, joka on kirjoittanut myös useita alan tietokirjoja. Nevalainen kirjoittaa alan asiantuntijan näkökulmasta tarjoten runsaasti omia mielipiteitään yhteiskunnallisia ja ajankohtaisia ilmiöitä vahvasti kritisoiden. Kirjoittajan tavoitteena tuntuu olevan ihmisen toimintatapojen ja ilmiöiden kyseenalaistaminen niin yksilön kuin yhteiskunnankin tasolla, sekä haastaa lukija pohtimaan omaa kantaansa Nevalaisen esittäessä todella ääripään mielipiteitä.

Blogin tekee mielenkiintoiseksi mielestämme ennen kaikkea kirjoittajan humoristinen ja yliampuva tyyli. Nevalainen kertoo paljon esimerkkejä elämästään ja jakaa kärkkäästi kärjistettyjä mielipiteitään, mikä tekee painavista aiheista kevyempää luettavaa: 

“Ja alkoholi (huokaus). Kuulkaa, olen ikäni inhonnut juoppoja. Mutta kun kuuntelen näitä raittiustotuudentorvia huolineen holhoamassa, minulle tulee halu mennä ottamaan pari paukkua. Ihan kiusallaan.”

Hän keskittyy teksteissään Suomeen, politiikkaan ja tietysti psykologin ammattiin, kirjoittaen eri aiheiden hänessä herättämistä tunteista ja ajatuksista. Keskustelua ovat synnyttäneet varsinkin tekstit yleisen keskustelun alla olevasta koulukiusaamisesta sekä tyttöjen ja poikien koulumenestyksestä ja psykologien kielenkäytöstä. Jokaisessa näistä Nevalainen nostaa esille oman kärjistetyn mielipiteensä pääosin vain yhdestä näkökulmasta käsin.

Blogin tekstit ovat provosoivia ja niiden tarkoitus on herättää lukijassa vahvoja tunteita, jopa ärtymystäkin. Tuntuu että monissa teksteissä Nevalainen liioittelee omaa mielipidettään vain saadakseen lukijan kyseenalaistamaan sen: 

“Kiusaaja kyllä tietää, mitä tekee. Hän on ilkeä paskiainen, jonka sosiaalisissa taidoissa ei ole mitään vikaa. Hänen sydämessään on vikaa.”

Lukijat ovatkin usein kommenteissaan halunneet lisätä muitakin näkökulmia ja ajatuksia aiheista. Osa lukijoista on pitänyt Nevalaisen sarkastisesta tyylistä puuttua aiheisiin, toiset taas ovat arvostelleet blogikirjoittajan yksipuolisia näkemyksiä.

http://www.softicons.com/application-icons/ichat-emoticon
-icons-by-taylor-carrigan/ichat-blank-icon

Vaikka Nevalaisella tuntuu olevan vahva käsitys mielipiteistään, hän ei kuitenkaan ole vastannut lukijoiden kommentteihin ja eri kirjoituksista käytävä keskustelu onkin jäänyt pelkästään lukijoiden harteille. Nevalainen on kommentoinut blogissaan, ettei vastaa lukijoiden kommentteihin, sillä haluaa arvostaa jokaisen omaa näkemystä. Itselle tämä kuitenkin toi tunteen, ettei Nevalainen hyväksy kuin oman mielipiteensä, eikä hän ole edes valmis keskustelemaan asioista. Tämä

näkyy myös siinä, että Nevalainen ei pohjaa kertomaansa millään tavalla tutkimustietoon, eikä juuri perustele näkemyksiään. Blogin tekstit edustavatkin yksinomaan mielipidetekstiä.

               
Silmiimme pisti erityisesti Nevalaisen kirjoittama blogipäivitys “Huolen maa”. Kirjoituksen tekee kiinnostavaksi sen nerokas ja humoristinen tyyli, jonka takana on kuitenkin varteen otettava ajatus ihmisen taipumuksesta olla huolissaan. Tekstin keskeinen väite on, että suomalaiset huolehtivat liikaa asioista, mutta eivät kuitenkaan pyri vaikuttamaan asioihin. Nevalaisen mukaan siis huoli lisää ihmisen passiivisuutta, aiheuttaen samalla terveydelle haitallista stressiä. Hän kuvaa huolen aiheita niin psykologien, suomalaisten kuin yhteiskunnankin ongelmana ja kritisoi sitä, että usein olemalla varsin pienistä asioista huolissaan, ihmisiltä jää näkemättä mahdollisuudet muuttaa maailmaa.

Väitettään Nevalainen argumentoi kärkkäästi vitsikkäillä ilmaisuilla yleistäen suomalaisia samaan muottiin perustelematta kuitenkaan ajatuksiaan. Hän ei viittaa lähteisiin, vaan käyttää liioiteltuja esimerkkejä ajankohtaisista keskustelun aiheista, kuten suomalaisten huolta kolesterolista ja alkoholinkäytöstä. Teksti haastaa lukijan pohtimaan, muiden blogitekstien tavoin, syvällisemmin asiaa ja kyseenalaistamaan Nevalaisen esille tuomia argumentteja. Kirjoittajan persoonallisen lennokas ja sarkastinen kirjoitustyyli keventävät painavan ja kaikkia koskettavan asian lukemista, päästämättä lukijaa kuitenkaan helpolla. Nevalaisen kirjoitus ei kuitenkaan tarjoa perusteluita eikä lähteisiin perustuvia faktoja ja liiallinen yleistettävyys saa lukijan helposti ärsyyntymään. Lukijat ovatkin kommenteissaan takertuneet tekstin tarkoituksen kannalta epäoleellisiin kohtiin, kuten kiistelemään pyöräilykypärän tärkeydestä.

https://c1.staticflickr.com/5/4007/4711336568_1fdd7682ca_b.jpg

Huolen maa  -tekstistä löytyi runsaasti mielestämme niin hyviä kuin huonojakin puolia. Nevalaisen käyttämät esimerkit ovat sellaisia joita itsekin arkielämässä on tullut pohtineeksi; esimerkiksi kypärän käyttö ja voin määrä. Esimerkit antavat tuntuman oikeaan elämään ja ovat helposti samaistuttavia. Pidimme myös siitä että tekstin tyyli on helppolukuista ja hauskaa; “Kun elämä käy tylsäksi, voin aina kertoa Facebookissa tai rihvelitaululla, että ajelen ilman pyöräilykypärää”, 

sekä siitä että kirjoituksen taustalla piilee hyvä ja tärkeä pointti: onko tarpeellista olla niin huolissaan?

Kyseisen tekstin, ja myös blogin muidenkin tekstien kohdalla heräsi kuitenkin ajatus siitä, onko tekstissä esiintyvä provosointi ja liioittelu lopulta huono vai hyvä asia. Ketä tällainen vahva kritisointi, jopa lyttääminen kannustaa kehittymään ja muuttamaan omaa toimintaansa? Negatiivinen sävy ja yleistys harvoin palvelevat muutoksen syntymistä ja tekstit tuskin tekevät maailmasta ainakaan parempaa paikkaa (mihin Nevalainen ei ilmeisesti pyrikään). Vaikka kirjoitukset kannustavat ajattelemaan itse, ei Nevalainen tarjoa minkäänlaisia vaihtoehtoja tai kehittämisideoita ongelmallisiin tilanteisiin.

Psykologiako tiedettä? (Laura ja Juulia, Ellinooran ryhmä)

“Tänäkin kesänä moni meistä teloo kehonsa,

mutta vielä useampi sydämensä.

Tarpeettoman inhimillisen kärsimyksen määrä on loputon,

mutta meistä jokainen voi vähentää sitä.”

Tutustuimme Iltalehden verkkosivuilta löytyvään Hanna Markukselan kirjoittamaan blogiin. Terveys-blogin aiheena on ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi; erityisesti hän keskittyy psyykkiseen terveyteen ja ruokailutottumuksiin. Bloginsa Markuksela on suunnannut meille, tavallisille kansalaisille, jotka jaamme hänen kanssaan samat mielenkiinnon kohteet. Itse blogin kirjoittaja Hanna Markuksela on psykologi, hyvinvointivalmennus Avalonian perustaja, tietokirjailija ja lisensoitu FLT Ravintovalmentaja. Pro Gradu -tutkielmansa Markuksela on tehnyt Jyväskylän yliopiston Psykologian laitoksen valvovien silmien alla vuonna 2010.

Kirjoituksissaan Markuksela tuo esiin arkipäivän pulmatilanteita, joihin hän esittää omat ratkaisuehdotuksensa. Mielenkiintomme blogia kohtaan heräsi, sillä suurin osa aiheista on yhdistettävissä opiskelualaamme psykologiaan. Postauksissa on käsitelty muun muassa ihmissuhteita, lasten keskittymisongelmia, masennusta sekä ravitsemussuosituksia. Lähempään tarkasteluun valitsimme Elämä, selviytymisohjeet -postauksen. Kyseisen kirjoituksen teemana on coping- eli selviytymiskeinot. Markukselan mielestä ihmisten käyttämät selviytymiskeinot ovat usein haitallisia ja niiden vaikutukset voivat olla hyvinkin pitkäaikaisia. Ilmiötä avatakseen kirjoittaja nostaa esiin arkipäivän esimerkkejä huonoista keinoista ja niiden seurauksista.

“Se surullisen kuuluisa tyyppi,

jolla on aina PMS sukupuoleen tai kuukauden aikaan katsomatta.

Hän vetoaa yleensä temperamenttiinsa tai asemaansa

säilyttääkseen mahdollisuuden räjähdyksiin jatkossakin.”

“Elämä, selviytymisohjeet” on varsin tyypillinen Markukselan postaus, sillä se avaa psykologian käsitteitä arkipäiväisessä kontekstissa. Kyseinen kirjoitus pohjautuu, kuten muutkin Markukselan tekstit, lähinnä kirjoittajan omiin kokemuksiin sekä tietopohjaan, ja asiantuntijuus näkyy kirjoittajan varmuudessa ottaa kantaa keskustelua herättäviin aiheisiin. Tieteellisestä kirjoittamisesta eroten Markuksela ei blogissaan viittaa tutkijoiden tuloksiin tai muilla tavoin perusta ajatuksiaan tieteellisiin lähteisiin. Lukijan on siis luotettava kirjoittajan näkemyksiin sellaisenaan.

Tekstien sisällöille on ominaista yksinkertaistava tapa kirjoittaa aiheista “10 tapaa vähentää stressiä”-tyyliin. Ne siis antavat helppoja ohjeita ja vinkkejä lukijan arkipäivän ongelmiin. Markukselan tapa käyttää kieltä on varsin selkokielinen ja siinä näkyy kirjoittajan oma pohdinta sekä mielipiteet. Turhat termit Markuksela jättää alan tieteellisempiin teksteihin ja antaa lukijan nauttia blogin keveydestä. Mielestämme tämä onkin toimiva tapa kirjoittaa alamme ilmiöistä, sillä psykologian tutkimuskohteet ovat harvoin mustavalkoisia.

Blogeille tyypillinen keskustelukulttuuri näkyy Terveys-blogissa hyvin selkeästi. Suurin osa postauksista on herättänyt keskustelua - parhaimmillaan jopa reilut 40 kommenttia. Kommenteissa esiintyy mielipiteitä sekä kirjoitusten puolesta että vastaan, ja kommentoijat voivat olla keskenään hyvinkin erilaisia. Postauksien aiheiden lisäksi kommenteissa näkyy myös koko psykologian alaan liittyviä mielipiteitä. Alan ihmisläheisyyden vuoksi kaikki eivät miellä sitä varsinaiseksi tieteeksi, vaan rinnastavat laillistetut psykologit ennustajaeukkoihin ja ehdottavat ryhtymistä taksikuskeiksi.

Psykologiaa opiskelevan näkökulmasta on mielenkiintoista seurata tieteenalamme herättämiä ajatuksia ja mielipiteitä. Absoluuttisen totuuden löytäminen ei ole psykologian päämääränä, sillä jokainen yksilö on oma ainutlaatuinen kokonaisuutensa. Siksi myös ilmiöitä on tarkasteltava aina tilannekohtaisesti: sanoohan maalaisjärkikin, että ihmiset reagoivat samoihin ärsykkeisiin hyvin eri tavoin. Totta kai ihmiskeskeinen tiede eroaa suuresti biokemiasta tai muista luonnontieteistä. Onko syöpälääkkeestä kuitenkaan mitään iloa, jos olemme kaikki mieleltämme sairaita?

Dumpperikuski Barbie-leikeissä (Henriikka ja Noora, Ellinooran ryhmä)

Psykologiliiton julkaisemassa Vesa Nevalaisen Psyko-blogissa käsitellään ajankohtaisia psykologisia ilmiöitä rohkeasti ja kirjoittajan omia teräviäkään mielipiteitä säästelemättä. Nevalainen on psykologian lisensiaatti, kouluttaja ja oppilashuollon päällikkö, jolla riittää sanottavaa aiheesta kuin aiheesta. Hän muun muassa käsittelee koulumaailmaa, kiusaamista, mielenterveyttä, sekä suomalaisille hyvin ominaista suorituskeskeisyyttä ja taipumusta murehtia. Muutenkin hänen postauksissaan korostuu suomalaisuus ja arkipäivän ongelmat.

Blogi on suunnattu psykologeille, psykologian opiskelijoille ja miksei ihan kaikille asiasta kiinnostuneille. Blogin tarkoituksena onkin tavoittaa kaikenlaiset lukijat, ammatista ja koulutustasosta riippumatta. Nevalaisen tekstit huokuvat sarkasmia omasta mielestämme hyvinkin viihdyttävällä tavalla, mutta kommenteista voi päätellä Nevalaisen suorasukaisen ilmaisutavan aiheuttavan närkästystä osassa lukijoista. Esimerkiksi kiusaamista käsittelevässä postauksessa “Kiusaaja on ilkeä paskiainen”, eräs lukija jopa kyseenalaisti Nevalaisen ammattiosaamisen: ‘’Surullista sanoa, mutta olin aivan varma tekstiä lukiessani, että tätä ei kirjoita nyt ammattilainen ja asiaa teoreettisesta viitekehyksestä pohtiva, vaan omaa kiusaamista käsittelemätön ihminen.’’  Mielestämme tällaiset kommentit kuitenkin kertovat siitä, että teksti on onnistunut tehtävässään: se on herättänyt lukijassa tunteita ja ajatuksia sekä tuonut eri näkökulmat kuuluviin.

Lähempään tarkasteluun valitsimme postauksen “Barbie dumpperin puikoissa”, joka keskittyy suomalaisten ja ruotsalaisten eriäviin näkemyksiin sukupuolirooleista. Suomessa puhutaan sukupuolisensitiivisyydestä ja naapurimaassamme taas sukupuolineutraalisuudesta. Suomessa tyttö ja poika, mies ja nainen nähdään toisistaan täysin erillään olevina olentoina, kun taas Ruotsissa sukupuolten välille ei vedetä niin suurta rajaa. Nevalaisen mukaan Suomessa lapset jo pienestä pitäen oppivat siihen, että tytöt ja pojat ovat eri planeetoilta. Vauvasta asti on poikien omat vaatteet ja lelut, tytöillä taas omat leikit ja touhut. Nevalaisen mukaan tämä ei ole positiivista, sillä se lisää suvaitsemattomuutta, eriarvoisuutta ja vahvistaa leimaavia stereotypioita. Tästä hyvänä esimerkkinä Nevalaisen kommentti: “Tunnen pienen pojan, joka tykkää pukeutua kimaltaviin kultaisiin kenkiin päiväkodissa. Suomessa tämä poika olisi jo pilkattu maan rakoon ja pojan isä olisi polttanut kengät saunan pesässä.”

Nevalainen nostaa esiin myös stereotypian siitä, kuinka ruotsalaiset ovat suomalaisia parempia kaikessa. Heidän itseluottamuksensa on kunnossa, talous voi hyvin ja elintaso nousee jatkuvasti. Syyksi ruotsalaisten paremmuuteen Nevalainen esittää vahvasti juuri tämän Suomessa valloillaan olevan tyttöjen ja poikien erottelun. Mielestämme asia ei ole näin yksinkertainen. Ero tuskin johtuu pelkästään sukupuolisensitiivisyydestä, vaan aina asioissa on monta eri puolta ja tekijää. Jostain ajatus ruotsalaisten paremmuudesta kuitenkin tulee. He vaikuttavat olevan avoimempia, itsevarmempia, sosiaalisempia ja rohkeampia kuin me sulkeutuneet, varovaiset ja omissa oloissamme viihtyvät suomalaiset. Suomalaisista tuleekin tosi varautunut kuva, ja tunnumme ajattelevan koko ajan mitä muut meistä ajattelevat. Mutta mistä nämä ajatukset sitten oikein kumpuavat? Sitä on hyvä jäädä pohtimaan.

http://static.boredpanda.com/blog/wp-content/uploads/2016/09/finnish-nightmares-introvert-comics-karoliina-korhonen-4-57cff915b53da__700.jpg

Olemme Nevalaisen kanssa kuitenkin yhtä mieltä siinä, että Suomessa tehdään

vahva erottelu tyttöjen ja poikien välillä. Itsekin muistamme pieninä leikkineemme nukeilla, käyttäneemme vaaleanpunaisia vaatteita ja harrastaneemme tyttömäisiä juttuja, esimerkiksi taitoluistelua. Huoneemmekin olivat vaaleanpunaiset prinsessa teeman mukaisesti, kun taas veljet leikkivät autoilla, harrastivat jääkiekkoa sekä jalkapalloa ja omistivat vaaleansinisen huoneen. Tämä on aika mielenkiintoista, sillä emme aikaisemmin ole tulleet ajatelleeksi, että meidänkin lapsuudessa sukupuoliroolit tulivat näin selvästi esille. Eivätkä esimerkit tähän lopu. Varsinkin koulussa korostettiin lasten sukupuolille ominaisia käyttäytymisnormeja esimerkiksi erillisillä liikuntatunneilla ja niiden erilaisilla sisällöillä. Yleensä pojat myös valitsivat puukäsityön ja tytöt taas “rättikässän”. Tyttöjen odotettiin olevan tunneilla kilttejä ja rauhallisia, kun taas poikien häiriköintiä pidettiin normaalina ikävaiheeseen kuuluvana käyttäytymisenä.

Kaiken kaikkiaan postaus Suomen ja Ruotsin välisistä näkemyseroista niin sukupuolen kuin muidenkin asioiden suhteen on oivalta ja ajatuksia herättävä, vaikka Nevalainen tuntuikin hieman liioittelevan asiaa. Kuitenkin meitä jäi häiritsemään se, että mihin hänen väitteensä oikein perustuvat. Tekstistä olisi ehkä tullut parempi, jos Nevalainen olisi tuonut siihen tieteellistä näkökulmaa, mutta toisaalta tämä ei ole välttämätöntä mielipidekirjoituksessa. Nimenomaan mielipiteidensä kautta Nevalainen saa lukijan kiinnostumaan eikä jätä ketään kylmäksi. Hän seisoo rohkeasti omien sanojensa takana, mikä on mielestämme arvostettavaa.

Tässä vielä linkki Nevalaisen blogitekstiin:

http://www.psyli.fi/ajankohtaista/blogi/vesa_nevalaisen_blogi/barbie_dumpperin_puikoissa.1193.blog

Henriikka Suojanen & Noora Riikonen

Ovatko psykologiset testit luotettavia havaitsemaan riskikäyttäytymistä? (Heidi ja Vilma, Ellinooran ryhmä)

Löysimme meitä kiinnostavan aiheen PsyJuridica Oy:n blogista, jota ylläpitää Helinä Häkkänen-Nyholm vankan kokemuksensa ja tietämyksensä avulla ja on muun muassa oikeuspsykologian ja kriminaalipsykologian dosentti. Blogi on kirjoitettu oikeuspsykologin näkökulmasta ja se käsittelee psykologisia ilmiöitä ja oikeustapauksia. Blogin tavoitteena on herättää keskustelua ja antaa uusia näkökulmia aiheisiin, joita usein pidetään tabuina. Postauksien aiheina ovat esimerkiksi narsismi, huoltajuuskiistat oikeudessa ja sukupuolen vaihdos. Kohderyhmänä toimivat kaikki aiheesta kiinnostuneet, sillä postaukset ovat ajankohtaisia ja helposti ymmärrettävissä, tosin joitakin psykologeille tuttuja käsitteitä käytetään ilman niiden avaamista.

Tässä postauksessa käsittelemme PsyJuridica Oy:n blogissa julkaistua tekstiä siitä, ovatko massamurhaajat tunnistettavissa ennalta psykologisten testien avulla. Häkkänen-Nyholm tuo esille ajatuksen siitä, että massamurhaajien tunnistaminen soveltuvuustestauksella on vaikeaa ellei mahdotonta. Ongelma saattaa piillä siinä, ettei vielä ole onnistuttu luomaan testejä, jotka kykenisivät havaitsemaan potentiaalisia massamurhaajia. Huomio tulisikin Häkkänen-Nyholmin mukaan kiinnittää ennemmin yksilön hyvinvoinnin seuraamiseen, eikä luottaa sokeasti psykologisten testien tuloksiin. Psykologiset testit on kuitenkin luotu havaitsemaan epänormaalia käyttäytymistä ja ajattelua. Jos ne eivät kerran erottele potentiaalisia murhaajia normiväestöstä, onko niistä loppujen lopuksi mitään hyötyä? Häkkänen-Nyholm kertoo tekstissään perämiehestä, joka ohjasi lentokoneen päin vuorta - oletettavasti tahallisesti - surmaten kaikki koneen matkustajat ja miehistön jäsenet, itsensä mukaanlukien. Kuinka tällaista vaaraa ei ole havaittu psykologisissa testeissä, jotka vaaditaan lentäjäksi pyrkiessä?

https://pixabay.com

Uutiset ja viihdeteollisuus ovat antaneet meille stereotypisen kuvan massamurhaajista; muslimeja, syrjäytyneitä ja aivopestyjä uskomaan omaan aatteeseensa. Todellisuus on kuitenkin kaukana median luomasta kuvasta. Koulusurmaajat ja muut massamurhaajat ovat usein tavallisia tallaajia muiden joukossa. Myöskään median luoma kuva heidän käyttäytymisestään ennen tekoa ei välttämättä vastaa todellisuutta. Saatamme kuvitella massamurhaajien olevan silminnähden ahdistuneita ja hermostuneita ennen tekoaan, vaikka ulospäin he vaikuttavat tyynen rauhallisilta eivätkä herätä huomiota. Häkkänen-Nyholm tuokin esille ajatuksen flow-tilasta, jolloin yksilö on täysin keskittynyt siihen mitä tekee ja suuntaa ajatuksensa vain ja ainoastaan tekoon, jolloin käyttäytyminen ei vaikuta hermostuneelta. Tämä voisi osaltaan selittää miksi tekoja ei havaita etukäteen vaan ne tulevat yllätyksinä. Terrorismin ja massamurhien yleistyminen onkin aiheuttanu pelkoa, joka on johtanut massamurhaajien stereotyyppisten käyttäytymispiirteiden etsimiseen ja näin aiheuttanut ylireagointia. Häkkänen toteaakin seuraavasti:

”Suomessa tapahtuneiden koulumassamurhien jälkeen oli ’potentiaalisten kouluampujien identifioinnissa’ havaittavissa jonkinlaista ylireagointia, joka johti useisiin tapauksiin, joissa viranomaiset hälytettiin paikalle kun oppilas oli käyttäytynyt siten kuin kouluampujan ajateltiin käyttäytyvän.”

Meidän tulisikin pyrkiä näkemään stereotypioiden ohi ja löytää uusia keinoja havaita tavallisesta poikkeavaa käytöstä. Näin voitaisiin välttää ylireagointia ja turhaa paniikkia.

Mutta mikä ajaa massamurhaajat tekonsa partaalle? Tämä on kysymys johon jokainen meistä haluaisi saada vastauksen. Häkkänen-Nyholm puhuukin “psykologisen ruumiinavauksen” haasteellisuudesta, ja siitä, kuinka teon motiivia on erittäin vaikea saada koskaan selville. Psykologisella ruumiinavauksella Häkkänen-Nyholm tarkoittaa tekojen perimmäisten syiden selvittämistä, mutta vaikeaksi sen tekee tekijän kuolema tekonsa yhteydessä. Tästä syystä tekojen motiiveja ei usein koskaan saada selville, joka vaikeuttaa tapausten ennaltaehkäisyä. Esimerkiksi jos perämiehen motiivi ohjata lentokone päin vuorta johtui mielenterveyden häiriöistä tai työpaikkakiusaamisesta, oltaisiin tilanteeseen voitu puuttua aiemmin näin estäen mahdollinen teko. On huomattu, että kouluampumisten tekijät ovat usein olleet koulukiusattuja, jolloin koulukiusaamiseen puuttuminen aiemmassa vaiheessa olisi voinut estää tulevat veriteot. Mutta koska motiiveja ei useinkaan saada selville, jää ennaltaehkäisevien toimenpiteiden suunnittelu ja tarjoaminen vain ajatuksen tasolle. Toki voidaan tarjota yleistä tukea ja ennaltaehkäistä muutenkin työpaikka- ja koulukiusaamista, mutta muiden spesifien tukipalveluiden keskittäminen riskihenkilöille on erittäin haasteellista, varsinkaan, kun he eivät välttämättä hae itse apua ongelmiinsa, jolloin ne saattavat purkautua väkivaltatekoina.

Vaikka kaikki massamurhat eivät aina johdu mielenterveysongelmista tai henkilön menneisyydestä, voidaan näistä aiheutuviin väkivaltatekoihin yrittää vaikuttaa kehittämällä soveltuvuuskokeita ja tarjoamalla ennaltaehkäiseviä tukitoimia. Havaitsemalla riskikäyttäytymistä ennen kuin se on eskaloitunut tekoihin, voisimme pelastaa ihmishenkiä, vaikuttaa tulevien sukupolvien henkiseen hyvinvointiin ja turvallisuudentunteeseen.

Kiusaaja on ilkeä paskiainen - vai onko? (Olga ja Eveliina, Ellinooran ryhmä)

Otimme tarkasteluun Vesa Nevalaisen Psyko-blogin, joka on julkaistu Psykologiliiton sivuilla. Nevalainen on psykologian lisensiaatti ja Helsingin kaupungin oppilashuollon päällikkö. Hän on kirjoittanut yhdessä psykologi Satu Kasken kanssa teokset Ikävät ihmiset, Pessimisti ei pety ja Oy ihmisen Ab. Blogissaan Nevalainen kirjoittaa ajankohtaisista asioista, kuten kiusaamisesta, suomalaisten täydellisyyden tavoittelusta, koulumaailmasta sekä sosiaalisesta mediasta. Vaikka aiheet, joista Nevalainen kirjoittaa, ovat syvällisiä, hän kykenee pitämään yllä lukijan mielenkiintoa huumorin ripauksilla ja värikkäällä kielellä. Muutaman postauksen luettuamme toteamme yhteen ääneen: myös asiantunteva teksti voi olla viihdyttävää.

Psyko-blogissa ei ole lukijoiden kommentteja kovinkaan paljon suhteessa postauksien määrään, mutta selvästi blogi on tavoittanut lukijansa, sillä muutama kirjoitus on puhuttanut paljonkin. Eniten keskustelua ovat herättäneet kasvatusta ja koulumaailmaa käsittelevät kirjoitukset. Blogin kommenttikirjo on erittäin laaja: Nevalainen on saanut postauksistaan niin risuja kuin ruusujakin. Kommenttien monipuolisuus ei yllätä, sillä Nevalaisen kirjoitustyyli on hyvin omaperäinen ja ajatuksia herättävä: “Kiusaaja iskee siihen, missä sattuu kipeimmin, ja jatkaa repimistä rautakoukuillaan siihen asti, kunnes kuolema, poliisi tai terävä opettaja heidät erottavat.”

Kirjoituksessaan “Kiusaaja on ilkeä paskiainen” Nevalainen nostaa esiin kiusaajan hyvät sosiaaliset taidot ja sen, miten kiusaaminen vaikuttaa kiusatun koko loppuelämään. Hän korostaa sitä, että kiusaaja ei ole aina tönijä, vaan myös sellainen, joka loukkaa sanavalinnoillaan ja eleillään. Postauksesta käy ilmi, että aihe on kirjoittajalle henkilökohtainen, mihin tuleekin vahvistus postauksen lopetuksessa: “Että terveisiä vaan Sepolle: haista jätkä pitkä paska.”

Postaus oli saanut massiivisen kommenttiryöpyn, mikä herätti mielenkiintomme tekstiä kohtaan. Kommentit vaihtelivat laidasta laitaan: suuri osa lukijoista oli takertunut Nevalaisen kirjoituksen yksipuoliseen näkökulmaan, jossa kiusaaja esitetään pelkästään pahana ja kiusattu haavoittuvana uhrina, joka ei voi saavuttaa yhtä hyvää elämää kuin ne, joita ei ole kiusattu. Heräsi ajatus, etteivät he kyenneet lukemaan rivien välistä tekstin perimmäistä tarkoitusta. Oli kuitenkin myös niitä, jotka kykenivät samaistumaan Nevalaisen näkemykseen - syynä ehkä se, että moni näistä kertoikin olevansa entinen kiusattu. Helsingin Sanomissa julkaistussa kirjoituksessa Nevalainen paljastaa, että kyseisen postauksen tavoitteena oli herättää keskustelua lukijoiden keskuudessa - ja siinä hän todellakin onnistui.

Verkkotekstinä kirjoitus on onnistunut, sillä se herättää keskustelua ja aihe on ajankohtainen. Lisäksi se, että teksti on asiantuntijan kirjoittama ja julkaistu luotettavassa kontekstissa (Psykologiliiton nettisivuilla) saa aikaan sen, että ihmiset luottavat kirjoituksen todenperäisyyteen - ehkä juuri siksi keskustelu kävi niin kuumana. Kritiikkinä voisimme esittää sen, että kirjoitus oli ehkä jopa liiankin kärjistetty, minkä vuoksi postauksen pääpointti jäi hieman hämäräksi osalle lukijoista.

Lisäksi se, että aihe oli kirjoittajalle selvästi liian henkilökohtainen, on mahdollisesti syy siihen että tekstin näkökulma on hyvin mustavalkoinen: lapset ovat joko hyviä tai pahoja, eikä selittelyille jätetä tilaa. Nevalainen ei myöskään viittaa tutkimustuloksiin, vaan teksti keskittyy hänen omaan henkilökohtaiseen näkemykseensä.

Se, että teksti oli niin hämmentävästi kirjoitettu, näkyy myös omassa mielipiteessämme. Toisaalta hyväksymme Nevalaisen pointin: kiusaamista varmasti on monenlaista eikä kiusaaja ole tietämätön siitä miten hän loukkaa uhriaan. Emme kuitenkaan voi allekirjoittaa kirjoittajan näkemystä siitä, että kiusaaja olisi absoluuttisesti paha eikä esimerkiksi hänen taustansa vaikuta siihen, miksi hän käyttäytyy kuten käyttäytyy. Lukijan ajatus siitä, että kirjoitusta ei kirjoita asiaa teoreettisesta viitekehyksestä pohtiva asiantuntija vaan omaa kiusaamistaan käsittelemätön ihminen, kävi myös meidän mielessämme. Silti näemme hyväksi asiaksi sen, että kiusaamisesta kirjoitetaan eri tyyleillä. Ehkä näin räväkkä kirjoitus oli paikallaan, jotta asia saa tarvitsemaansa huomiota ja herättää keskustelua.

Tommi Läntinen - Syvälle sydämeen sattuu

Olga Iltanen ja Eveliina Karhu

Oikeaoppista ääntämistä etsimässä (Emma ja Roosa-Mari, Ellinooran ryhmä)

Kielen kannoilla on Englannin kielen vaihtelun, kontaktien ja muutoksen tutkimusyksikön, eli VARIENGin jäsenten ylläpitämä blogi, jossa he käsittelevät erilaisia englannin kieleen liittyviä aiheita. Blogilla on useita kirjoittajia, ja he painoittavatkin, että jokainen teksti edustaa vain kirjoittajansa mielipiteitä, ei tutkimuslaitoksen yleistä kantaa. Blogin sivuilta löytyy myös kysymyspalsta, johon kuka tahansa voi lähettää kysymyksiään alan ammattilaisille. Blogia ei ole kohdistettu vain lingvisteille, vaan tarkoituksena on tuoda kielitieteellisiä tekstejä kaikkien luettavaksi.

Blogitekstit ovat vaihtelevia, johtuen useista kirjoittajista. Postauksien aiheet vaihtelevat kielioppisäännöistä vierassanojen alkuperään, sanojen vaihteluun eri kielialueilla, muutaman mainitaksemme. Löysimme blogista monia mielenkiintoisia kirjoituksia. Eniten keskustelua herättävät vanhojen klassikoiden kääntämisen analysoinnit, mutta meitä kiinnostivat eniten ajankohtaiset populaarikulttuuriin liittyvät aiheet. Joukosta nousivat esille postaukset, joissa mm. mietittiin selfie-sanan alkuperää ja käyttöä, sekä vuoden 2013 vuoden sanaksi noussutta because- sanaa ja sen uutta käyttötapaa. Mielenkiintoisimpana pidimme kuitenkin postausta nimeltä “Abaut vai öbäut?”. Teksti on Samuli Kaislaniemen kirjoittama ja käsittelee, sitä miten englanninkieliset lainasanat tulisi lausua: pitäisikö niiden seurata suomen äänneopin sääntöjä vai noudattaa alkuperäistä ääntämistä.

Samuli Kaislaniemi on pian tohtoriksi väittelevä modernien kielten tutkija Helsingin yliopistolta. Hänen suurimpana mielenkiinnnon kohteenaan on code-switching, eli juurikin lainasanojen käyttö ja kielten sekoittuminen puheessa. Blogi itsessään ei esittele kirjoittajiaan yksilöinä, vaan todennäköisesti luottaa tutkimusyksikön jäsenyyden takaavan luotettavuuden. Pystyimme kuitenkin löytämään Kaislaniemen ja muita hänen tekstejään myös muista lähteistä. Mielestämme hänen suuri kiinnostuksensa ja aiemmat tutkimuksensa code-switchingin parissa lisäävät blogitekstin luotettavuutta.

Tekstissään esimerkiksi Kaislaniemi nostaa about sanan, jota kuulee lausuttavan sekä (/abaut/) että (/öbäut/). Kaislaniemen mukaan puhujan valitsemasta ääntämistavasta voi vetää johtopäätöksiä siitä millaisena hän näkee lainasanan aseman, onko sana jo vakiintunut suomen kieleen vai kokeeko puhuja sen vielä puhtaasti lainana englannista. Englanninkielisiä fraaseja ja sanoja äännetään molemmilla tavoilla ja usein ääntäminen on merkki puhujan taustasta ja ääntäminen vaihtelee riippuen mm. puhujan iästä ja koulutuksesta. Hän myös toteaa, että käytännössä ei ole olemassa selkeää rajaa sille milloin lainasana vakiintuu ja muuttuu osaksi toista kieltä, mikä tarkoittaa sitä että virallisia sääntöjä ei ole olemassa. Jokainen saa ääntää kuten haluaa eikä yksi tapa ole yhtään sen oikeampi kuin toinen.

Olemme törmänneet ilmiöön monesti omassa elämässämme. Lainasanojen yleistyessä jatkuvasti, on välillä mahdotonta edes sanoa, että mitkä sanat ovat alunperin suomalaisia ja mitkä ovat sulautuneet osaksi kieltämme muista kielistä. Monet usein unohtavat, että jokapäiväisessä arjessa käytettävät sanat jugurtti, televisio, pizza ja kokata on omaksuttu sanavarastoomme muualta. Näin ollen nämä sanat ovat vakiintuneet suomen kieleen ja ääntäminen noudattaa nykyisin suomen ääntämissääntöjä.

Uudemmat lainasanat sen sijaan äännetään usein alkuperäiskielen ääntämisen mukaan.  Olemme myös havainneet, että usein nuoriso säilyttää sanan alkuperäisen ääntämisen kun taas vanhempi väestö useammin yrittää ns. suomalaistaa sanan, ja soveltaa suomalaista ääntämistä. Tämä voi mielestämme johtua siitä, että vanhemman väestön kielitaito ei usein ole yhtä vahva kuin nuorten, ja he kokevat siksi helpommaksi käyttää tuttua ja turvallista suomalaista ääntämistapaa.

Pidimme tekstistä myös siksi, että se on kirjoitettu selkeästi ja se on helposti lähestyttävä, asioista puhutaan siis tieteellisten termien sijaan arkikielellä. Teksti pohjautuu omaan kokemukseen ja mukaan on sujautettu myös hieman huumoria. Kirjoittaja elävöittää tekstiä esimerkeillä jotka ovat tuttuja varmasti suurimmalle osalle lukijoista. Kuten Kaislaniemi, myös me haluamme korostaa sitä, että ääntämisessä ei ole yhtä ja oikeaa tapaa, vaan jokainen voi käyttää puheessaan itselleen sopivinta tyyliä.

LINKKI POSTAUKSEEN:

https://variblog.wordpress.com/2013/12/17/abaut-vai-obaut/


Emma Heininen
Roosa-Mari Salonen