2016 Opetussuunnitelman uudistaminen, mietteitä musiikinopetuksen ja oppisisältöjen tulevaisuudesta. (Anna L. ja Juho K.)

Valitsimme blogin, joka käsittelee Suomen uutta 2016 voimaan tulevaa opetussuunnitelmaa. Blogi koostui eri teksteistä, joissa eri oppiaineiden opettajat pyrkivät tuomaan esille heidän toiveitaan ja ajatuksiaan tulevalle opetussuunnitelmalle. Tarkastelimme yhtä blogitekstiä, jossa käsiteltiin musiikinopetuksen uudistamista ja kehiteltiin erilaisia oppituntisisältöjä. Blogitekstin nimi oli ”säveltäminen ja muu luova tuottaminen kantavaksi osaksi musiikin opetussuunnitelmaa”. Blogin kirjoittajat ovat mm. eri oppiaineiden opettajia ja kuuluvat uuden opetussuunnitelman työtiimiin. Valitsemaamme blogia kirjoittavat musiikin oppiaineryhmän puheenjohtajana Opetushallituksessa toimiva Eija Kauppinen sekä yliopistonlehtori Helsingin yliopistosta, dosentti Sara Sintonen. Blogitekstin tavoitteena on herättää lukijoita pohtimaan musiikkikasvatuksen sekä -opetuksen merkitystä ja tavoitteita. Blogitekstin kohderyhmänä ovat ensisijaisesti musiikinopettajat, jotka suunnittelevat ja vastaavat musiikinopetuksen käytännön toteutuksesta.

Blogitekstissään Kauppinen ja Sintonen miettivät sitä, riittävätkö perinteiset musiikilliset taidot digitaalisen kulttuurin aikakaudella. Musiikin vastaanottamisen ja tuottamisen tavat ovat muuttuneet nykypäivänä. On ymmärrettävää pohtia, millaisia välineitä ja taitoja oppilaiden olisi hyvä saada koulusta, koska tavat kuunnella ja tehdä musiikkia ovat monipuolistuneet. Ennen musiikkia soitettiin nk. ”perinteisillä soittimilla” esim. kitara, rummut, basso ja koskettimet, nykyään teknologiaa voidaan hyödyntää monella tapaa musiikin kuuntelussa ja sen tuottamisessa.

Blogiteksti viittaa myös Juha Ojalaan ja Lauri Väkevään, joiden mukaan säveltämisen tulisi vakiinnuttaa vahvemmin osaksi suomalaista musiikin opetussuunnitelmaa. Olemme sitä mieltä, että näin voisimme rohkaista tulevaisuuden säveltäjiä toteuttamaan itseään ja tuomaan omia musiikillisia ideoita muiden kuultaviksi jo hyvin varhaisessa iässä. Luovan toiminnan näkyväksi tekeminen voisi madaltaa kynnystä esittää muille omia ”tunnetiloja” äänten kautta. Luova musiikkisuhde esittämisen ohella nähdään tarpeellisena uudessa opetussuunnitelmaluonnoksessa. Luovassa tuottamisessa ja säveltämisessä joko yksin tai ryhmässä oppilailla olisi mahdollisuus kehittää omaa persoonallista suhtautumistaan ääneen ja musiikkiin. Mutta miksi kaikkien tulisi olla luovia ja tuottaa itse musiikkia? Voi olla, että jotkut ovat tyytyväisiä soittaessaan jo valmiiksi sävellettyjä kappaleita, mutta tulevaisuuden opetussuunnitelma pyrkisi selkeästi antamaan lisää tilaa oppilaiden omalle luovalle toiminnalle. On hyvä, että oppilaan musiikillinen lahjakkuus voisi tulla monipuolisesti esille, ei vain kouluarvosanoina perustuen esim. hyvään ääneen, tunnollisuuteen ja aktiivisuuteen tunneilla.

Blogitekstin kirjoittajat mainitsevat, että musiikillinen ”keksintä” sisältyy jo opetussuunnitelman perusteisiin. Tulokset kuitenkin kertovat, että vain kahdeksan prosenttia opettajista säveltää tai improvisoi oppilaidensa kanssa usein tai lähes joka tunti. Onko tässä vaarana, että kaavoihin ”kangistuneet” musiikinopettajat kokevat uuden ”luovemman” tavan opettaa ahdistavana tai muuten vastenmielisenä? Mikähän mahtaa olla nykyisin musiikinopettajien ”todellinen” musikaalinen kyky heittäytyä johonkin täysin tuntemattomaan, eli itseilmaisuun musiikkia hyväksikäyttäen? Voidaan myös miettiä, että ehkäpä improvisointi- sekä sävellystaitoja tulisi edellyttää jo tulevissa musiikinopettajan valintakokeissa. Onko improvisointi ja säveltäminen luontaista ihmisille? Uskomme, että osalle on ja osalle ei.

Tulevaisuuden musiikinopetus, jossa äänimateriaalien työstäminen tapahtuisi yhdessä opettajien ja oppilaiden kanssa vaikuttaa mielenkiintoiselta. Mielestämme musiikkitunteihin voidaan sisällyttää perinteisiä opetusmenetelmiä ja lisäksi ottaa uutena haasteena improvisoinnin, säveltämisen ja yhdessä säveltämisen käytänteet. On selvää, että luovassa musiikillisessa toiminnassa tapahtuu oppimaan oppimista, vuorovaikutustaitojen sekä yhteistyötaitojen kehittymistä, oppilaiden ajattelun vahvistumista sekä luovan toiminnan kasvun tukemista. Näitä samoja asioita perusopetuksen yleinen tavoite pyrkii toteuttamaan, kuten blogitekstissä kävi ilmi. Uskomme, että äänimateriaalien työstäminen yhdessä opettajan ja oppilaiden kanssa digitaalisella aikakaudella tuottaa iloa ja kehittää oppilaiden musiikillisia valmiuksia läpi elämän.

(Ellinoora) Aistiharhoja vai kylmää todellisuutta - Joonas & Marko

Teppo Mattsson on kosmologiaan erikoistunut teoreettisen fysiikan tutkija. Hänen Tiede-lehden verkkosivuilla pitämänsä blogi “Rajankäyntiä” käsittelee tiedettä laaja-alaisesti fyysikon näkökulmasta eri tieteenalojen välisillä rajaseuduilla. Kyseinen blogi on suunnattu tieteestä kiinnostuneille henkilöille, mutta se on kuitenkin kirjoitettu kansantajuisesti ja helposti ymmärrettävästi, joten sitä ei ole tiukasti rajattu vain tietylle lukijaryhmälle. Näistä seikoista johtuen blogin tavoitteisiin kuuluukin varmasti herättää keskustelua lukijoiden keskuudessa ja lisätä tieteen popularisointia. Mielestämme Mattsson onnistuukin mainiosti tavoitteessaan. Blogin kommenttiosastolla Mattsson käy aktiivista vuoropuhelua lukijoiden kanssa, ja antaa heidän esittää vapaasti omia mielipiteitään ilman tarvetta vasta-argumentoinnille. Toisaalta Mattsonin teesit ovat hyvin perusteltuja, joten hyvin argumentoitujen eriävien mielipiteiden esittäminen ei ole helppoa. Monista muista verkkokeskusteluista poiketen blogin kommenttiosastolla käydään kokonaisuutena yllättävän asiallista keskustelua. Blogin kieliasusta on vaikea löytää moitittavaa; pisteet ja pilkut ovat siellä missä pitääkin ja kielioppi - tai yhdyssanavirheitä saa etsiä mikroskoopin kanssa. Teksti on sujuvaa ja sitä on miellyttävä lukea.

Otimme lähempään tarkasteluun Mattsonin blogitekstin “Hallusinoin, olenko siis hullu”. Blogiteksti käsittelee nimensä mukaisesti hallusinaatioita. Mattsson kuvailee hallusinaatiota ilman aistihavaintoa eli ulkoista ärsykettä tapahtuvaksi aistimukseksi. Argumenttiensa tueksi Mattsson ottaa tieteellisiä tutkimuksia sekä tunnetun neurologian professorin Oliver Sacksin teoksen “Hallucinations”. Lisäksi hän kertoo omista hallusinaatiokokemuksistaan. Tieteellisen tekstin lähteenä omat aistiharhat eivät todellakaan ole mikään luotettava lähde, mutta tässä yhteydessä ne täydentävät erinomaisesti blogin sisältöä. Kokonaisuutena Matssonin esittämät argumentit ovat laadukkaita ja hyvin perusteltuja, joten näiltä osin blogia voi pitää laadukkaana tiedeblogina.

Mattssonin pääteesi rakentuu hallusinaatioiden luonnollisuuden varaan. Suoraan lainataksemme: “Aistiharhat ovat osa aivojen luonnollista toimintaa”. Silmät, korvat ja muut havaintoelimet välittävät dataa aivoille, jotka tämän jälkeen tulkitsevat saapuneen datan. Tästä datasta aivot joutuvat valitsemaan Vilayanur Ramachandran teorian mukaan sen havainnon “joka harhattomimmin sopii aistien vastaanottamaan informaatioon” ja pitämään sitä totena. Mattsson esittääkin asian osuvasti: “--hallusinaatiot eroavat muista havainnoista vain harhan määrässä:” Ryhmämme mielestä tämä on erinomainen ajatusmalli, sillä on mahdotonta tietää, ovatko havaitsemamme asiat juuri niitä asioita, joita havaintoelimet ovat aivoihimme välittäneet. Tässä kohtaa on syytä mainita sensorinen deprivaatio (aistiärsytyksen minimointi), joka voi pitkään toteutettuna aiheuttaa koehenkilölle hallusinointia. Voiko tästä päätellä, että aivojen on pakko luoda havaittavaa todellisuutta, jos aistit eivät pysty sitä sille välittämään?

Loppukaneettina voisi sanoa: Me näemme sen, mitä aivomme haluavat nähdä, emme sitä, mitä me haluamme nähdä.

Teppo Mattsson - Rajankäyntiä

http://www.tiede.fi/alue/rajankayntia

Signaali ja Kohina -blogi havainnollistaa arkisilla asioilla kiinnostavia tutkimustuloksia (Joel ja Hanna)

Tutkimme psykologian opiskelijan ja tietojärjestelmätieteen opiskelijan näkökulmasta Jukka Häkkisen ”Signaali & Kohina”-blogia, joka kertoo havaitsemisen ja kognition psykologiaa käsittelevistä aiheista niin arkisissa kuin tieteellisissä asioissa (www.jukkahakkinen.fi). Blogin ylläpitäjä Jukka Häkkinen on yliopistontutkija Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitokselta ja hän on julkaissut useita tieteellisiä tutkimuksia alalta. Häkkisellä on myös hyvin teknologinen tausta, koska hän on työskennellyt yliopisto maailman lisäksi Nokian tutkimuskeskuksessa 2000-luvulla. 

          Blogin ”Signaali & Kohina”-nimi kuvaa ihmisen näköjärjestelmän tärkeintä tehtävää eli signaalien erottamista kohinasta. Blogissa Häkkinen pyrkii poimimaan kiinnostavat asiat tieteellisten artikkelien tulvasta. Blogi käsittelee hyvinkin arkisia asioita, joihin Häkkinen yhdistelee erilaisia tutkimuksia blogin aihealueelta. Mielestämme blogin tavoitteena on herättää keskustelua ajankohtaisista tutkimuksista ja niiden toimimisesta käytännössä sekä antaa kiinnostuneille ihmisille tietoa havaitsemisen ja kognition psykologiasta selkeästi havainnollistettuna. Tekstit sisältävät kuvia, videoita ja arkisia esimerkkejä, mitkä avaavat tieteellisiä tutkimuksia paremmin ja nopeammin kuin tieteelliset tutkimukset virallisina teksteinä. Mielestämme blogin kohderyhmänä ovat käyttäytymistieteistä, psykologiasta ja havaitsemisesta kiinnostuneet ihmiset, joilla on jonkinlaista pohjatietoa alan aiheista.

          Lähempään tarkasteluun valitsemamme blogiteksti "Herra Mato ja epäsuora liike", kuvaa mielestämme blogin tapaa tarkastella ilmiöitä, otsikkoa myöten. Tässä blogitekstissä, kuten muissakin blogin ”postauksissa”, on paljon hyvän verkkotekstin piirteitä. Lukija imaistaan aiheeseen mukaan arkisella ja helposti lähestyttävällä aloituksella, tässä tekstissä lapsen synttärilahjaksi saamalla lelulla, jonka "toiminnasta" on tekstiin lisätty hauskoja videoita, jotka valottavat aihetta lukijalle.  Tämän jälkeen kirjoittaja esittää ajatuksen kyseisen havainnon liittymisestä ilmiöön nimeltä epäsuora liike. Kirjoittaja perustelee ajatustaan viittaamalla epäsuoraan liikkeeseen liittyviin tutkimustuloksiin ja pohtii, miten tulokset voisivat mahdollisesti selittää havaintojamme Herra Madosta.  Teksti herätti halun kokeilla itsekin, kuinka näköhavaintojamme voikaan huiputtaa!

Kuvan lähde: http://jukkahakkinen.com/2014/11/14/herra-mato-ja-epasuora-liike/

          Mielestämme Signaali ja kohina–blogi onnistuu herättämään kiinnostusta uusimmista tutkimustuloksista arkisen lähestymistapansa vuoksi. Myöskin blogissa kirjoittaja Jukka Häkkinen osoittaa huomattavaa asiantuntemusta aihealueestaan. Blogia päivitetään säännöllisin väliajoin ja jotkut lukijat ovat kommentoineetkin tekstejä, mikä kertoo blogin olevan ajankohtainen. Osa teksteistä on turhan lyhyitä eivätkä sisällä minkäänlaista ongelmaa, jolloin ulkopuolisen lukijan on vaikea päästä kiinni tekstiin, mutta muutoin Signaali ja kohina–blogi osoittaa olevansa kohderyhmälleen erittäin kiinnostava blogi.   

Onko bloggaaminen oikeaa työtä? (Elina P. ja Susanna L.)

Katleena Kortesuo on hämeenlinnalainen tietokirjailija ja viestintäasiantuntija. Blogissaan ”Ei oo totta!” hän käsittelee formaalin viestinnän lisäksi arkipäiväisiäkin asioita kuten lastensa kouluviestintää ja harrastuksia. Kortesuo on ollut mukana kirjoittamassa viestintäaiheisia kirjoja muun muassa bloggaamisesta. Tästä huolimatta Kortesuo antaa itsestään kutakuinkin amatöörimäisen kuvan bloggaajana. Useat blogin tekstit sisältävät puhekielisyyttä ja muka-nokkelia oivalluksia kuten "mukava käyttää kuin lietelantasäilöön pudonnutta kreikankielistä keittokirjaa." Blogi saattaa aluksi vaikuttaa hauskalta, tunteisiin vetoavalta ja asiantuntevalta, mutta alkaa pidemmän päälle ärsyttää ja herättää epäilyjä uskottavuudestaan. Otsikot ja tekstit on tarkoituksella tehty provosoiviksi ja aiheuttavat maallikoiden kommentointitalkoot. Onko blogin perimmäisenä tarkoituksena siis herättää huomiota, vai piileekö pinnan alla myös tavoite tieteellisesti perusteltuun tekstiin?

Kortesuon mukaan bloggaamiselle pitäisi olla ammattikorkeakoulututkinto, kuten hän blogikirjoituksessaan ”Bloggaamiselle AMK-tutkinto” (30.10.2013) ilmaisee. Kortesuo perustelee väitettään näin: ”Suomessakin on jo kymmenittäin ihmisiä, jotka tienaavat elantonsa kokonaan tai osittain bloggaamisella. Niin kauan kuin meiltä puuttuu alan koulutus, hommassa voi sattua ylilyöntejä. Ammattikorkeakoulut kilpailevat opiskelijoista. Nyt olisi tarjolla paalupaikka siihen kilpailuun.” Kortesuon väitteeseen kannattaa suhtautua kriittisesti. Bloggaaminen on kuitenkin edelleen pääpainoltaan luovaa itsensä ilmaisua. Sitä voi tehdä vapaamuotoisesti – kirjoitusasusta tai kieliopista välittämättä – mutta toki myös asiantuntevasta perspektiivistä.

© Elina Päkkilä

Tiedeblogin näkökulmasta Kortesuon kirjoitukset eivät ole kovinkaan ihanteellisia. Blogissa ei viitata tieteellisiin tutkimuksiin, vaan kaikki väitteet ovat omakohtaisen kokemuksen tukemia. Yleensä tieteellinen uskottavuus vaatii sen, että tiedeblogin kirjoittajalla on luotettavaa ja ajankohtaista tietoa aiheesta. Lähteitä Kortesuo ei juuri käytä tai sitten lähteiksi mainitaan esimerkiksi Facebook-keskustelu tai Iltalehti. Bloggaaminen on tietyllä tavalla liian vapaata, sillä kukaan ei valvo blogien lähteiden käyttöä tai suojele bloggaajia heiltä itseltään. Esimerkiksi nuoret saattavat vanhempana katua blogeissa jakamiaan kuvia tai henkilökohtaisuuksia.

Siinä suhteessa Kortesuo on oikeassa vaatiessaan AMK-tutkintoa bloggaamiselle, että kirjoittajan suorittama korkeakoulututkinto tai -tutkinnot voisivat lujittaa käsitystä asiantuntijuudesta ja tiedon oikeellisuudesta. Kortesuo kuitenkin kompastuu omaan ansaansa: lukija ei tiedä hänen akateemisesta taustastaan mitään, joten voi olla vaikeaa pitää Kortesuota täysin luotettavana kirjoittajana, vaikka häneltä löytyykin paljon bloggaamiseen liittyvää kokemusta. Toisekseen on mahdotonta sanoa, lisäisikö bloggaamisen AMK-tutkinto tutkinnon suorittaneiden tietoutta ja perusteellista ymmärtämistä eri tieteenalojen uusista havainnoista sekä kykyä tulkita niitä oikein blogiteksteissä. Kyseinen tutkinto ei kouluta varsinaiseen tieteelliseen asiantuntijuuteen, joten mistä nämä bloggaamisen ammattilaiset voisivat silloin kirjoittaa?

Perinteisesti on ajateltu, että ainoastaan yhteiskunnalle välttämättömillä aloilla, kuten lääke-, oikeus- ja kauppatieteen aloilla, riittää töitä. Onkin hyvä kysyä, olisiko bloggaajilla yhteiskunnan kannalta tarpeeksi tärkeä tehtävä, jotta sellaiseksi kannattaisi kouluttautua. Tällä hetkellä tulevaisuuden työmarkkinat vaikuttavat kovin epävakailta, eikä bloggaaminen välttämättä ole tulevaisuudessa, esimerkiksi kymmenen vuoden päästä, ollenkaan kiinnostusta herättävä medianmuoto. Bloggaamista voisi harkita työkseen, jos sillä onnistuu saamaan kohtuullista ansiota mainonnan ja sponsoreiden avulla. Lähinnä se on kuitenkin parasta säilyttää alkuperäisessä tarkoituksessaan eli vapaa-ajan harrastuksena, sillä harva pystyy elättämään itsensä pelkästään blogikirjoituksia postaamalla.

(Hilkka) Kuka lihastohtori?

Kirjoittanut Matti Salakka                                                   

https://lihastohtori.wordpress.com/ 

Lihastohtori on lihaskasvua, voimaharjoittelua ja urheilijan ravintoa tutkiva blogi. Itse lihastohtori Juha Hulmi, on lihaskasvusta väitellyt liikuntatieteiden tohtori ja liikuntafysiologian dosentti. Nykyisin hän on tutkijana Jyväskylän Yliopistossa. Blogi on kuitenkin täysin irrallinen hänen työstään. Teksti on vahvasti tiede- ja tutkimuspohjaista, mutta silti helposti luettavaa ja viihdyttävää. Postauksia on laidasta laitaan, yksinkertaisista perusasioista todella monimutkaisiin solutasolla tapahtuviin tutkimuksiin.                                                          

Olen seurannut blogia henkilökohtaisesti muutamia vuosia. Kirjoittaja on kiinnostava persoona, koska hän on alallaan korkeasti koulutettu, sekä toteuttaa tiedettään käytännössä. Pieni plussa annettakoon vielä paikallisuudesta. Blogin yleisilme on vakuuttava. Hulmi argumentoi vakuuttavasti viittaamalla useisiin tutkimuksiin, joista monet ovat ulkomaalaisia. Suoria viittauksia ei juuri käytetä.  Tekstiä on havainnollistettu videoilla, taulukoilla ja kuvilla. Samalla tekstistä huokuu kirjoittajan mielenkiinto aihetta kohtaan ja näin hän itsekin kertoo: ”Intohimonani on jakaa ja jopa saarnata lihasten ilosanomaa ja olenkin ollut melko aktiivinen jo kymmenisen vuotta erilaisilla treenifoorumeilla.” Välillä jopa provosoivaksi tunnistettavaksi teksti herättää paljon keskustelua ja kysymyksiä. Blogi ei ole perinteinen tiedejulkaisu vaan pyrkii tieteen popularisointiin. Palaute on kuitenkin pääosin todella positiivista ja kirjoittajasta pidetään.

Mielenkiintoisessa tekstissä ”Ei pikavoittoja tai dieettejä, vaan urheilullinen elämäntapa” Hulmi kertoo omista ruokailutottumuksistaan ja vallitsevista ruokailutrendeistä. Vahvasti painotetaan välttämään sokeria ja prosessoitua ruokaa. Kehotetaan suosimaan kotimaista, kasviksia ja laadukasta lihaa. Mitään monimutkaista tai uutta tietoa artikkelissa ei ole. Tekstin punainen lanka voisikin olla, että terveellinen syöminen on tapa, ei prosessi. Yksinkertaisuus näkyy selkeänä teemana muissakin teksteissä. Hulmi kannustaa lukijoita asennoitumaan urheilulliseen elämäntapaan rennosti ja kritisoi liiallista askeettisuutta ravinnon ja harjoittelun suhteen.