Päätteen takana on ihminen(Antti, Katriina, Nicolas, Ellinooran ryhmä)

Tieteen blogisivustolta löytyvä "Kaiken takana on loinen"-blogi on Tuomas Aivelon käsialaa. Tuomas on taustaltaan ekologian ja evoluutiobiologian tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta. Blogin pääsääntöinen tarkoitus, otsikoinnista huolimatta, liittyy yleisesti biologian ja evoluution käsittely, sekä ihmisten suhtautuminen edellämainittuihin aspekteihin. Tuomas on itse kehottanut blogissaan lukijoitaan kertomaan, että keitä hänen bloginsa lukijat olevat; kommenteista selviää, että lukijat ovat suurimmalta osin tieteen keskustelupalstan aktiivisia sekä vähemmän aktiivisia käyttäjiä.

Blogin kategoriat viittaavat siihen, että suosituimmuusjärjestyksessä ne ovat evoluutio, politiikka, tarttuvat taudit, tiedeuutisointi ja etiikka. Luokittelujen perusteella voimme olettaa, että Tuomasta eniten puhututtaa evoluutio, sekä sen kannatus että vastustus. Nämä viisi suosituinta kategoriaa myös viittaavat paljon toisiinsa, sillä useampikin päivitys koskee samoja aihealueita, kuten esimerkiksi "Onko väliä jos kansanedustaja on kreationisti?", jossa Tuomas ottaa selkeän kannan Laura Huhtasaaren kreationistikantaa kohtaan, toteamalla että "Huhtasaari on siis ihminen, jonka pitäisi tietää paremmin, sekä koulutuksensa että vaikutusvaltansa ansiosta". Päivitys tuo hyvin esille Tuomaksen tyylin ymmärtää kolikon molempia puolia, muistuttaen, että uutisen myötä ei ole tapahtunut mitään mullistavaa, sillä Laura Huhtasaari ei ole ensimmäinen kreationisti politiikassa, eikä hän myöskään ole mitenkään ajanut kreationismia eteenpäin.

Kesällä tapahtunut kohu Nobel-palkitusta voittajasta, Tim Huntista, on myös puhuttanut Tuomasta. Tim Huntin mukaan miesten ja naisten ei pitäisi olla samoissa laboratorioissa, sillä he rakastuvat toisiinsa, aiheuttaen ylimääräistä draamaa ja vaikeuttaen tieteellisen edistyksen prosessia. Tästä heitosta sosiaalinen media tietenkin raivostui, ja syttyi suuren mittakaavan noidanmetsästys, jolla vaadittiin Tim Huntin poistumista uraltaan ja lopettaa kaiken tekemisen ikuisesti yhden seksistisen kommentin takia.

Nyt tiedämme, missä kärpäset talvehtivat. Kuva: Masur / Wikimedia Commons

Erikoista Tuomaksen kannanotossa on se, että hän vain olettaa, että kohu olisi vältetty, jos Tim olisi yksinkertaisesti pyytänyt anteeksi. Mutta jos ihminen ei itse ymmärrä, että hän on tehnyt väärin, niin olisiko hänen suuhunsa pitänyt laittaa sanoja jonkin PR-tahdon kautta, vai vain antaa hänen haaksirikkoutua itsekseen? Jos Tim Hunt on oikeasti tätä mieltä, niin eikö hänelle kuuluisi suoda se oikeus? Tuomas ottaa esille sen, miten sosiaalisen median noidanmetsästyksellä on tapana mennä nollasta sataan parissa sekunnissa, jolloin olisi hyvä ehkä tieteellisen piirin ottaa kantaa siihen, mitä tekijänsä päästävät suustaan.

Viikon päästä kohun kuoltua hänen molekyylibiologian saavutukset ovat tietenkin vielä arvossa, mutta ihmisenä häntä pidetään hirveänä. Artikkelin mittava kommenttiketju jakaa myös mielipiteitä molempiin suuntiin, ja niihinkin Tuomas osallistuu jatkamaan keskustelua.

Tämän artikkelin perusteella Nicolas kommentoi päivitykseen Linus Torvaldsin asenteesta

Linux-kehityspostilistan käytöksestä. Linus on tunnettu siitä, että hän on suorasanainen eikä pelkää loukata muita, joten on mielenkiintoista nähdä, mitä Tuomas on Linusista mieltä.

Näiden blogiartikkelien perusteella voimme päätellä, että Tuomas Aivelo on tavallinen ihminen, kuten me kaikki muutkin. Tämän lisäksi hän myös oivaltaa, että hänen lukijakuntansakin on ihmisiä. Sen ymmärryksen ansiosta hän pitää vaa'an tasapainossa, eikä anna tieteen vaunujen suistua raiteiltaan pienten epämiellyttävien mielipiteiden takia.

Psykologin näkökulma sukupuolisidonnaisiin stereotypioihin (Sonia P. ja Jenni I., Ellinooran ryhmä)

Blogitekstimme pohjautuu Psykologiliiton sivuilta löytyvään Vesa Nevalaisen Psyko-blogiin, jossa hän käsittelee ajankohtaisia yhteiskunnallisia asioita pilke silmäkulmassa kirjoittaen. Vesa Nevalainen toimii psykologina, joten teksteissä korostuu psykologinen näkökulma asioihin. Hän on myös kirjoittanut tietokirjoja ja ollut yksi toimittajista kirjassa ”Psykologin ammattikäytännöt”. Blogitekstit on naamioitu kärjistettyjen otsikoiden taakse, jotka varmasti herättävät lukijan huomion.  Blogin aihealueet vaihtelevat laidasta laitaan, sukupuolineutraaliudesta psykologin ammattikäytäntöihin.

Psyko-blogin aiheet kiinnostavat varmasti kaikenikäisiä nuorista vanhempiin, joten blogin kohderyhmänä toimivat kaikenikäiset lukijat. Vesalainen on kirjoittanut aiheista nuorekkaaseen sävyyn, mutta kuitenkin niin, ettei vaikuta lapselliselta. Ainoa poikkeus tähän on teksti ”Koulukiusaaja on ilkeä paskiainen”, joka on aiheuttanut blogissa paljon keskustelua Vesalaisen ammatillisuudesta. Tekstin aihe on hyvä, mutta Vesalainen sortuu lyttäämään ja stereotypioimaan tietyntyyppisiä ihmisiä. Lisäksi tekstin tyyli on hieman ala-arvoinen, sillä Vesalainen kirjoittaa siinä selvästi entiselle koulukiusaajalleen. Tämä teksti saa kuitenkin pohtimaan, onko jokaisella koulukiusaajalla oikeasti mitään ongelmia, vai ovatko he vain erityisen taitavia sosiaalisia manipuloijia. Vesalaisen kärkäs otsikointi ja näkökulma asiaan saa jotkut ihmiset kommenteissa varpailleen.

Kiinnostuimme Nevalaisen blogista, sillä hän julkaisee uusia postauksia kuukausittain ja näin aiheet ovat varmasti yhteiskunnallisesti ajankohtaisia. Erityisen mielenkiintoiseksi koemme Nevalaisen kannanoton sukupuolineutraaliin avioliittolakiin tekstissään ”Sukupuolijotain avioliittolaki”, ja tämä hieman erilainen näkökulma sai meidät keskustelemaan aiheesta: Pitäisikö ihmiset erottaa toisistaan sukupuolen sijaan maskuliinisuuden ja feminiinisyyden suhteen? Tällainen erottelu pitäisi ainakin huolen siitä, ettei yhteiskunta pyörisi stereotyyppisten sukupuoliroolien ympärillä.

Maskuliinisuus ja feminiinisyys ovat käsitteitä, jotka eivät ole ainoastaan sukupuolisidonnaisia: löytyyhän homopareistakin yleisesti ottaen sekä feminiinisempi että maskuliinisempi osapuoli. Koemme, ettei lapsi tarvitse sekä äitiä että isää, sillä lämmin ja turvallinen kasvatusote on huomattavasti tärkeämpää lapselle vanhemman sukupuolen sijaan. Homoparien keskuudessa varttunut lapsi on varmasti yhtä terve kuin heteroperheessä kasvanut lapsi. Ajattelutapa, jonka mukaan homopariskunta ei kykenisi kasvattamaan täysijärkistä tervettä lasta, on siis pelkkää stereotypiaa: kyllähän yhteiskunta hyväksyy yksinhuoltajavanhemmankin ilman, että hänen toimintaansa kasvattajana arvostellaan. Voisimmekin siis kysyä, miksi sitten kaksi samaa sukupuolta olevaa vanhempaa olisi huonompi valinta lapsen kasvatuksen kannalta? Silloinhan vanhemmat kykenisivät satsaamaan lapseen sekä taloudellisesti että ajallisesti paremmin.

Vesalaisen teksti “Kympin pojat” sivuaa sukupuolisidonnaisuutta ja stereotypioita hieman eri näkökulmasta. Tekstissä käsitellään sitä, miten koulussa hyvin pärjäävät kiltit pojat aina unohdetaan yhteiskunnallisista keskusteluista ja ympäristöstä ylipäätään. Yhteiskunnassa onkin harmillisesti tapana luoda stereotypioita siitä, miten tytöt ja pojat käyttäytyvät koulussa ja miten nämä tavat eroavat toisistaan. Heti, kun joku erottuu joukosta, kyseessä on joko ongelmatapaus (aggressiivisesti käyttäytyvä tyttö) tai yllättävä poikkeus (rauhallinen, koulussa hyvin pärjäävä poika). Teksti kuitenkin poukkoilee aiheesta toiseen ja varsinaista pääpointtia on vaikea saada kiinni. Tekstin lopussa Vesalainen miettii, kannattaako “kympin oppilaiden” edes kouluttautua psykologeiksi tai opettajiksi, koska he eivät välttämättä ymmärtäisi että oppiminen on joillekin vaikeaa. Tämä näkökulma on mielestämme omituinen ja turha, vaikka vaikuttaa siltä että Vesalaisen tyypillinen kirjoitustyyli tulee taas esille: näkökulma on luultavasti kirjoitettu tahallaan provosoivasti, että se herättäisi mahdollisimman paljon keskustelua stereotypioista.

Sukupuoli ja stereotypiat määrittelevät elämäämme liikaa. Kympin oppilaat tulisivat varmasti pärjäämään psykologeina tai opettajina samalla tavalla kuin muutkin, sillä koulutuksen kautta he oppisivat työskentelemään oppimisvaikeuksista kärsivien oppilaiden kanssa. Homopariskuntien tulisi puolestaan saada halutessaan hankkia lapsia ja tarjota heille turvattu kasvuympäristö ilman, että parin toimintaansa pyrittäisiin jatkuvasti arvostelemaan ja kritisoimaan. Myös kouluissa ja työpaikoilla julistetaan tasa-arvoa, mutta siitäkin huolimatta yleiset odotukset tyttöjä ja poikia kohtaan ovat täysin erilaiset pelkän anatomisen rakenteen vuoksi. Todellisessa tasa-arvoisessa ja kaavoihin kangistumattomassa tilanteessa odotukset sekä poikia että tyttöjä kohtaan olisivat samanlaisia ja myös homoparit saisivat elää tasapainoista perhe-elämää kuten heteroparitkin. Tällöin jokainen ihminen olisi vapaa määrittelemään itsensä juuri sellaiseksi kuin haluaa ja pääsisimme lähemmäksi stereotypioista irtautunutta tasa-arvoista yhteiskuntaa.

Lähteet:

http://psyli.fi/ajankohtaista/blogi/vesa_nevalaisen_blogi

http://www.slate.com/blogs/outward/2014/03/04/mark_regnerus_testifies_in_michigan_same_sex_marriage_case_his_study_is.html

Tiedettä positiivisella otteella. (Natalia ja Annukka, Ellinooran ryhmä)

Käsittelemämme blogi Positiivinen psykologia - tiede hyvinvoinnin taustalla toimii Positiivinen psykologia -yhdistyksen alaisuudessa. Blogia kirjoittaa kaksi psykologian maisteria Emilia Lahti sekä Makke Leppänen. Molemmat kirjoittajat ovat niittäneet mainetta positiivisen psykologian kentällä. Emilia on opiskellut Yhdysvalloissa ja on Euroopan ensimmäisiä soveltavan positiivisen psykologian maistereita. Makke sen sijaan on opiskellut Australiassa ja valmistunut ensimmäisenä Suomessa valmentavan psykologian maisteriksi.  Yhteys kansainväliseen yliopisto- ja tiedemaailmaan on vahvasti nähtävissä molempien kirjoittajien taustoihin vedoten.

Blogin yleisilme tukee positiivisen psykologian näkökantoja ja tekstit puhuttelevat ihmisläheisesti lukijoita. Kirjoitustyyli on lukijaa aktivoiva ja teksteihin on upotettu ohjeita ja harjoitteita kuvien sekä linkkien ohella. Lukijan on näin helppo lähteä jatkamaan omaa tiedonhakuaan aiheisiin liittyen. Blogin tekstit aktivoivat myös keskusteluun mm. Facebookin ja Twitterin välityksellä, joten tekstit keskustelevat myös muunkin median kanssa aktiivisesti. Blogi lähestyy lukijakuntaa maanläheisellä otteella ja herättää mielenkiinnon kyseistä suuntausta kohtaan. Kirjoitustyylistä puuttuu tieteellisen tekstin ominaisuuksia, mutta sen vuoksi maallikoiden on helpompi lähestyä ja kiinnostua positiivisesta psykologiasta ja sen vaikutuksista arkipäivään. Kirjoittajat viittaavat kuitenkin jatkuvasti kansainvälisiin tutkimuksiin ja omalla ammattitaidollaan tuovat asiantuntevuuden kirjoituksiin.

Blogiteksteissä usein esiintyviä teemoja olivat: mielen hallinta, mindfullness, onnellisuus, johtaminen, ihmissuhteet, positiivinen kommunikointi, rohkeus, sisu, läsnäolo, väkivalta ja vanhemmuus. Blogi keskustelee varsinkin Facebookin kanssa aktiivisesti ja huomasimme, että laajempaa jakoa olivat saaneet tekstit, jotka käsittelivät arjen sankaruutta ja rohkeutta. Lukijoita kiinnostanee juuri arkipäivän voimaantumista edistävät teot ja ajatus omasta kyvykkyydestään sekä voimaantumisesta. Blogissa kommentointi oli asiallista ja myönteistä, mutta vähäistä. Meille lukijoille tulikin kuva, että blogin lukijakunta koostuu henkilöistä, jotka ovat kiinnostuneita samoista aihepiireistä ja näin ollen haluavat jakaa blogissa käsiteltyjä aiheita myös muualle mediaan jakoon.

Valitsimme tarkemman havainnoinnin kohteeksi Emilia Lahden kirjoittaman postauksen Inhimillinen lämpo avaa ovet, sillä se oli selvästi yksi blogin jaetuimpia postauksia facebookissa. Teksti käsittelee ihmisten välistä vuorovaikutusta ja siinä toisen ihmisen huomioon ottamista. Aihe on kaikkia ihmisiä koskettava, mikä selittänee tekstin suurta jakojen määrää sosiaalisessa mediassa. Lisäksi postaus pyrkii arkielämän esimerkeillä tuomaan lukijoita lähemmäksi aihetta, se myös vetoaa tunteisiin ja aktivoi lukijaa itse pohtimaan omia kokemuksiaan. Vaikka tekstin pyrkimys onkin saada lukija muuttamaan käytöstään sosiaalisten tilanteiden ja vuorovaikutuksen suhteen, se ei tee sitä syyllistäen tai provosoiden vaan käyttää neutraalia ja lämmintä lähestymistapaa. Jää kuitenkin suurimmalta osin epäselväksi mihin faktat tekstissä pohjautuvat, sillä vain muutamassa kohdassa käy ilmi referointi joiltakin alan professoreilta, eikä lähdeluetteloa ole näkyvissä ollenkaan.

Vaikka teksti on pitkä, se on pyritty pitämään lukijaystävällisenä monien visuaalisten ja emotionaalisten keinojen avulla. Tekstiin tuovat vaihtelua lihavoidut fontit, jotka ikään kuin johdattelevat ja luovat mielenkiintoa seuraavan kappaleen tekstiin. Lisäksi tekstin lomassa on käytetty kuvia ja aiheeseen liittyvää runoa, jotka pyrkivät lisäämään emotionaalista sidettä tekstiin.

Verkkotekstinä tämä postaus onnistuu hyvin popularisoimaan asiansa kaikille lähestyttäväksi ja samalla olemaan suhteellisen uskottava positiivisen psykologian kentällä. Teksti herättää tunteikkaita ajatuksia sekä vahvistaa lukijan omaa kuvaa aktiivisena toimijana, jolla on mahdollisuus vaikuttaa. Postauksen luettuaan heräsi motivaatio tarkastella omia ajattelumallejaan ja käyttäytymistapojaan sosiaalisissa vuorovaikutustilanteessa. Nykypäivänä vallitseva mielenkiinto muun muassa mindfullnessia sekä hyväksymis- ja arvopohjaista ajattelua kohtaan on lisääntynyt ja blogin aiheet koskettavatkin yhä laajempaa joukkoa lukijoita.

Ihmisten välistä vuorovaikutusta ja siihen liittyvä stigmoja tulisi miettiä enemmän, eikä haudata itsestään selvien vuorovaikutusmallien alle, joita kussakin kulttuurissa vallitsee. Ihminen yksilönä saa kyllä aikaan, mutta yhteiskunta on kuitenkin ihmisten vuorovaikutteinen ryhmä. Siksi mielestämme tätä verkkotekstin käsittelemää inhimillistä lämpöä olisi hyvä soveltaa monelle eri yhteiskunnan osa-alueelle, joissa sen pitäisi olla väistämättä läsnä paremman elämän saavuttamiseksi kaikille. Tämä teksti toi mielestämme hienosti esiin positiivisen psykologian tärkeyttä tieteellisessä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Olisi mielenkiintoista seurata jatkossakin tekstin ympärille muodostuvaa keskustelua asiantuntijoiden ja maallikoiden välillä.

http://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/

 

Ongelmia ja pohdintoja ymmärrettävässä muodossa (Markus I. ja Marika J., Ellinooran ryhmä)

 

 

Maaret Kallion Lujasti lempeä -blogi (www.hs.fi/blogi/lujastilempea/) keskittyy pohtimaan ihmisyyttä, parisuhdetta ja seksuaalisuutta avunannon ja armollisuuden kautta. Kirjoittaja on psykoterapeutti, kouluttaja sekä tietokirjailija. Kallio on monille tuttu myös Ensitreffit alttarilla -tosi-tv-sarjasta, jossa hän antaa asiantuntijakommentteja seksuaaliterapeutin roolissa.

 

Blogi on Helsingin Sanomien alla ja näin ollen lähellä kaikenlaisia lukijoita, mikä näkyy Kallion tavassa käsitellä aiheita. Teksti on helposti ymmärrettävää ja konkreettista, minkä vuoksi blogia ja sen kirjoituksia on jaettu paljon esimerkiksi Facebookissa. Kohderyhmäksi kuitenkin nousee jossain määrin erityisesti naiset blogin aihealueiden kautta. Postausten aiheet vaihtelevat parisuhde- ja itsetunto-ongelmista suomalaiseen kulttuuriin ja äitinä olemiseen.

 

Kallio kirjoittaa vaikeistakin asioista rohkeasti ja värikkäin ilmaisuin, mikä tekee blogista kiinnostavan. Erityisesti ajankohtaiset aiheet ja tuoreet näkökulmat herättävät paljon keskustelua blogin kommenttiosiossa. Keskustelua on herättänyt erityisesti Kallion kirjoitukset liiasta suorittamisesta ja kiireestä, ylikontrolloinnista sekä pärjäävien tyttöjen ongelmista kertovat postaukset. Blogin asiallista tyyliä mukaillen kommentointikin pysyy aisoissa. Eriävät mielipiteet argumentoidaan tyydyttävästi ja kirjoittajalle osoitetut risut että ruusut esitetään hyvin perusteluin.

 

Teksteissä ei juurikaan vedota tutkimustietoon tai muihin tiedejulkaisuihin, vaan julkaisut muistuttavat enemmän kolumnia ja Kallio hyödyntää aiheita käsitellessään lähinnä omaa ammattitaitoaan. Blogista löytyvät viittaukset kohdentuvat enemmän muun kirjallisuuden sektorille, kuin tieteellisiin julkaisuihin, vaikka niitäkin kirjoittaja käyttää satunnaisesti. Lähdetiedot ovat hyvin suppeita Kallion julkaisuissa, mikä on oletettavasti tekstilajin mukainen tyylikeino.

 

Mielenkiintoista on, ettei Kallio ole suorittanut yliopisto-opintoja, vaan hän on pohjakoulutukseltaan sosionomi. Se voi olla yhtenä osatekijänä tieteellisyyden kustannuksella toteutettuun popularismiin ja konkreettisuuteen.

 

Kallio hyödyntää blogissaan verkkojulkaisun mahdollisuuksia vuorovaikutteisen kirjoittamisen puitteissa. Blogissa on tekstien lisäksi myös videopäivityksiä, joissa Kallio vastaa lukijoiden lähettämiin kysymyksiin.

 

Arviointia eräästä postauksesta

 

http://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/a1305957853641    “Suomi on kontrolloijien unelmamaa” 25.5.2015

 

Tässä blogikirjoituksessa puhutaan suomalaisten kontrolloinnista. Keskustelu on asiallista mutta moninaista blogin kommenteissa. Aihe on ajankohtainen ja tuntuu ymmärrettävältä, kun puhutaan “sääntö-Suomesta”. Kallion kirjoituksia ei ole tullut itse aiemmin luettua sen kummemmin joten lähdin avoimesti liikkeelle.

Osa kommentoijista on haastanut kirjoittajan käsityksen suomalaisten kontrolloinnista väittämällä, että kyse on sisäänrakennetusta konservativismista, tarpeesta säilyttää asiat niinkuin ne ovat aina olleet, eikä niinkään siitä että ihmisen pitäisi voida vaikuttaa muiden tekemisiin sinänsä.

 -Kontrolloijan lempilausahdus muistaa: Laita lapsi edellä, tee itse perässä! Tämä lause kuvaa Kallion teesiä melko hyvin. Hänen mukaansa yhteiskunnassamme on niin työpaikalla, parisuhteissa kuin myös lastenkasvatuksessa helppo oma-aloitteisesti harjoittaa suurta kontrollointia. Toisaalta Kallion tapaiselta “auktoriteetilta” on hieman kummallista kuulla koko Suomen niputtamista “kontrolloijan unelmamaaksi”.

-Väitteensä puolesta Kallio argumentoi vetoamalla omiin kokemuksiinsa, kun hän kertoo että jo parikymppisenä “nalkutti poikaystävälleen vessan kannen alas laittamisesta”, ja että on myöhemmin elämässään istunut käsiensä päällä, jotta ei menisi viereiseen huoneeseen puuttumaan miehensä tapaan vaihtaa vaippoja heidän lapsilleen. Nämä esimerkit kuvaavat  hyvin yllä todettua Kallion tapaa kirjoittaa kolumnimaisesti vankan tieteellisyyden sijaan ja toisaalta tasoittavat yleistämisen vaikutuksia, Kallio antaa ymmärtää itsekin toimineensa tavalla, jonka esittää olevan yleistä suomalaisille.

 

Vasta omakohtaisten esimerkkien jälkeen Kallio esittelee varsinaisen aiheensa kertomalla, että kontrollia luodaan ympäröivään maailmaan ja ihmisiin tarkoituksena hallita omaa sisäistä kaaosta. Tämä tapa että “tieteellinen” käsitteenmäärittely on sijoitettu näin myöhään tekstissä saa tekstin vaikuttamaan hyvin blogimaiselta joka on tietysti tarkoituskin ja lukija saadaan kiinnostumaan näin tekstistä kun alussa esitetään arkisempia havaintoja asiasta.

 

Lähteitä tässä tekstissä ei ole, vaikka Kallio onkin lukijalle “auktoriteetti” esimerkiksi siksi että hän on psykoterapeutti. Psykologista tietoa on melko vähän havaittavissa: Loppupuolella Kallio kertoo miten kontrollista voi päästä eroon esittelemällä psykologista joustavuutta, ja tekee eron siinä ,että ihmisestä ei tarvitse tulla välinpitämätöntä jos ei yritä hallita kaikkea.

Tämä havainto on kenties tekstissä lähimpänä sellaista psykologista tietoa, jota opinnoissa voi tulla vastaan sillä varsinaisesti ylikontrollointi ei ole tieteellinen käsite, mutta psykologinen joustavuus tavallaan on.

 

Teksti herättää ajatuksia siitä, mistä nämä pohdinnat ovat peräisin sillä johdannossa ei lue mitään siitä mikä on saanut Kallion kirjoittamaan tekstin. Ehkäpä tarkoitus onkin vain herättää lukija aiheella, johon varmasti moni voi samaistua. Tässä mennäänkin jälleen mahdollisesti verkkotekstin ominaispiirteisiin. Postaus on ehkä kirjoitettu vain lukijoiden omien ajatusten herättämiseksi, mikä tuntuu riittävältä koska varsinaisesti huonoja verkkotekstin piirteitä postauksessa ei kuitenkaan ole havaittavissa.

Informaatiotulvaan hukkuneet (Minna L. ja Anni P., Ellinooran ryhmä)

Blogissa Kaiken takana on loinen Tuomas Aivelo kirjoittaa omia näkemyksiään biologiasta. Helsingin yliopistossa oleva ekologian ja evoluutiobiologian tohtorikoulutettava Aivelo pyrkii tuomaan biologian tieteenä ihmisten tietoisuuteen. Aivelon ehkä hieman provosoivissakin teksteissä käy ilmi hänen huolestuneisuutensa biologian asemasta opetuksessa sekä hänen asiantuntijuus ja innostuneisuus omaa alaansa kohtaa. Osa Aivelon julkaisuista käsittelee muun muassa biologian taloudellista ja yhteiskunnallista asemaa esimerkiksi yliopistojen rahoitusta käsittelevässä julkaisussa, kun taas osa julkaisuista keskittyy johonkin pieneen biologian osa-alueeseen, kuten kissamakeihin tai sirppisoluanemiaan. Monipuolinen blogi biologiasta kiinnostuneille on siis kyseessä.

Mielenkiintomme herätti pohdinta suomalaisten geenitietoisuudesta. Tekstissä “Tietävätkö suomalaiset mitä geeni tarkoittaa?” Aivelo kritisoi koulujen biologian kirjojen olevan aikaansa jäljessä. Aivelo perustaa väitteensä alkukesästä tehtyyn tutkimukseen, jossa havaittiin, ettei nykyoppikirjoissa esitellä uusinta modernia geenimallia. Hän kertoo, että oppikirjoissa modernin geenimallin sijasta geenin merkitys riippuu biologian alasta, jota tarkastellaan. Oppikirjoissa oleva tieto on kuitenkin hämääviä opiskelijoille, koska kokonaiskuva geeneistä pirstaloituu.

Tekstiä lukiessamme aloimme pohtia omaa tietämystämme geeneistä ja miten tietomme ylipäänsä mistään rakentuu. Monien yleissivistys ja tietämys geeneistä perustuu yläasteen tai lukion kursseihin. Tämän jälkeen luotettavan faktatiedon saaminen jää vähäiseksi, joko tiedon puutteen tai sen etsimisen haluttomuuden vuoksi. Helposti tulee luotettua värikkäisiin ja provosoiviin uutisotsikoihin muun muassa geenimanipulaatiosta, joiden pääasiallinen tarkoitus ei ole tiedonvälitys vaan lukijoiden houkuttelu. Tällöin tiedon objektiivisuus jää sivuseikaksi ja vastuu jää lukijalle ja monet, itsemme mukaan lukien, joutuvat harhaan tiedon polulta. Siksi monille on harhaanjohtavasti syntynyt negatiivinen mielikuva esimerkiksi geeneistä, vaikka tietopohja on hyvin puutteellinen. 

Kuvaaja: Ewa Rozkosz https://www.flickr.com/photos/erozkosz/6002995338

Blogiteksti oli saanut monia kommentteja, jotka nostivat uusia esimerkkejä tiedon vääristymistä. Kommenteissa kerrottiin esimerkki mummosta, joka olisi halunnut kieltää atomit sillä perusteella, että oli kuullut atomivoiman olevan vaarallista. Tämä  saa pohtimaan millaisen tiedon ihmiset uskovat. Mielestämme tämä johtuu tiedonvälittämisen tavoista. On helppoa uskoa vakuuttavaa puhujaa tekstin sisällöstä piittaamatta ja usein uutisissa tai koulussa välitetty tieto esimerkiksi geeneistä uskotaan kyseenalaistamatta ja liitetään omiin arvoihin ja uskomuksiin, jolloin niistä voi tulla vihollisia.
On tärkeää olla uskomatta kaikkea tietoa, mikä vastaan tulee ja pyrkiä selvittämään asioiden faktat ennen asian omaksumista ja eteenpäin levitystä. Tämä pätee niin tieteellisessä tutkimuksessa kuin arkipäivän tiedonhaussa. Mediakriittisyys on taito, joka jokaisen on hyvä opetella. On opeteltava uimaan informaatiotulvassa.


 

Vaihtoehtoiset arviointitavat koulussa (Lotta ja Netta, Ellinooran ryhmä)

Peruskoulupesula-blogi on perustettu Laura Tuohilammen toimesta 2012. Vuonna 2014 blogi sai toisen vakituisen kirjoittajan Antti Värtön. Tuohilampi on valmistunut matematiikan opettajaksi (FM) Helsingin yliopistosta 2009 ja on siellä tällä hetkellä tohtorikoulutettavana. Antti Värtö toimii oppilaanohjaajana Alppilan koulussa. Taustalla hänellä on Filosofian maisterin tutkinto Suomen historiasta Helsingin yliopistosta ja opinto-ohjaajan opinnot Jyväskylän yliopistossa. Lisäksi blogissa on vierailevia kirjoittajia.

Blogi käsittelee koulumaailmaan liittyviä aiheita laidasta laitaan, minkä vuoksi se sopii luettavaksi kaikille koulumaailmasta kiinnostuneille, esimerkiksi opettajille, oppilaille ja heidän vanhemmilleen. Tuohilammen tavoitteena on kokemusten ja tutkimusten avulla luoda uusia näkökulmia koulua koskevaan keskusteluun. Värtö puolestaan kertoo oppilaiden kohtaamisista. Blogin kirjoittajien yhteisenä tavoitteena on tarjota keskustelufoorumi aiheista kiinnostuneille sekä työskentely paremman koulun puolesta.

Antti Värtö kritisoi tekstissään Numeroarvostelulle kouluarvosanaksi 5- perinteistä kouluissa käytettävää numeroarvostelua. Hänen mukaansa numeroarvostelu mitätöi sanallisen arvioinnin vaikutuksen ja siitä kärsivät oppilaiden lisäksi myös opettajat. Näkökulma on mielenkiintoinen, sillä monet pitävät numeroarvostelun olemassaoloa itsestäänselvyytenä. Värtö kuitenkin antaa tekstissään vaihtoehtoisia tapoja arvioida oppilaita. Esimerkkinä tästä on kokonaan arvioimatta jättäminen joidenkin töiden osalta, jolloin luovuus pääsee paremmin esiin. Toinen esimerkki on Värtön käyttämä kolmiportainen arviointi, jossa perusarvosanana on A, ja siitä voi saada joko miinuksen tai plussan.

https://pixabay.com/fi/kyn%C3%A4-koulu-toteaa-ura-alue-muistio-162124/

Pohdimme, että kokonaan arvioimatta jättäminen voi aiheuttaa sen, että oppilas ei koe tehtävää tärkeäksi ja ei tee tehtävää huolella. Myös oppilaan kehittymisen kannalta sanallinen palaute on tärkeää, joten mielestämme arvioimatta jättäminen ei ole vaihtoehto perinteiselle numeroarvostelulle. Kolmiportainen arviointi taas voi olla toimiva siltä kannalta, että siinä ei tarvitse miettiä arvosanaa niin suurelta asteikolta, mutta toisaalta eri opettajat voivat arvioida hyvin eri tavoilla myöskin tässä arviointitavassa. Ei siis voi olla varma arvioinnin tasapuolisuudesta.

Teksti toi uutta näkökulmaa kaikille tuttuun numeroarvosteluun. Aiemmin olimme pitäneet numeroarviointia hyvänä menetelmänä arvioida oppilaiden tasoa, emmekä olleet ajatelleet vaihtoehtoisia tapoja arvioida. Joku vaihtoehtoisista tavoista saattaa kuitenkin olla parempi ja tasapuolisempi.

Kokonaisuutena kirjoitus on hyvä ja tiivis, ja siinä on käytetty omien mielipiteiden lisäksi tutkimuksia argumenttien tukena. Myös lähteet ovat näkyvillä asianmukaisesti. Kirjoittajan tyyli on asiallinen, mutta hän tuo asiat esille huumorin kautta, mikä keventää tekstiä ja tekee asiasta yleistajuisemman. Toisaalta siinä ei ole käytetty verkkojulkaisuille ominaisia elementtejä, eli kuvia tai videoita tms. Osassa blogin teksteistä on näitä kuitenkin näkyvillä.

Blogi on siis alunperin kehitetty keskustelufoorumiksi, mikä ei ole onnistunut kovin hyvin. Kommenttien määrä blogissa on melko vähäistä, mikä ehkä kertoo siitä, ettei blogi ole löytänyt lukijakuntaansa.

linkki blogiin: http://www.peruskoulupesula.fi/

linkki lähdetekstiin: http://www.peruskoulupesula.fi/2014/03/numeroarvostelulle-kouluarvosanaksi-5.html

Mitäs me ajatustenlukijat (Lasse Karjalainen, Elisa Kaarnalehto, Miia Sarvi, Katin ryhmä)

Blogissamme käsittelemme Psykologiliiton tarjoamaa Teemu Ollikaisen blogia “Mentaalipuolen hommia”. Blogissaan hän käsittelee psykologian ja arkielämän ilmiöitä omasta ammatillisesta vinkkelistään. Hän tuo rennolla otteella näkökulmia eri elämän aiheisiin. Ollikainen itse on erikoispsykologi ja psykoterapeutti sekä vastaa psykologiliitossa ammatillisista asioista, joten asiantuntemusta psykologian alalta häneltä kyllä löytyy. Blogi on kuitenkin hieman kevyempää luettavaa.

Valitsimme blogista tarkempaan käsittelyyn blogin ensimmäisen postauksen: “Emme ole ajatuksenlukijoita, mutta” koska teksti oli mielestämme hauska ja osuva: teksti alkaa psykologille (tai opiskelijalle) tyypillisellä keskustelun kuvauksella, missä keskustelukumppani leikkimielisesti vitsailee psykologin kyvyistä lukea ajatuksia. Tämä on surullisen yleinen vitsi, mikä ironista kyllä, Ollikaisen mukaan sisältää totuuden siemenen.

Ollikaisen mukaan psykologi pääsee (tai joutuu) ammatissaan arvioimaan ihmisiä, minkä johdosta tässä tahtomattaankin harjaantuu. Vaikka arkielämä ei ole ihmisten jatkuvaa analysointia, on se myös haluttaessa mahdollista. Harjoittelun avulla psykologi onnistuu arvaamaan keskimäärin paremmin, vaikka varmaa tietoa ei tietysti kukaan pysty saavuttamaan.

Mielestämme on hauskaa, että Ollikainen tarttuu juuri tähän asiaan, mikä meille, vasta opiskelemaan päässeille nuorille psykologin aluille on vasta tullut tutuksi. Lyhyestä urastamme huolimatta kyseinen keskustelu on kohdattu jo usein, psykologia herättää monenlaisia ennakkoluuloja. Oli mukava lukea kokeneen psykologin näppäimistä hänen näkökulmaansa asiaan.

Kokemuksemme mukaan äärimmäisissä tapauksissa ystävälliseksikin tarkoitettu kommentti voi  kääntyä keskustelukumppanin silmissä turhaksi psykologin leikkimiseksi. Esimerkiksi kysyessämme ystävämme vointia hänen kertoessaan elämänsä tapahtumista, saatetaan se nähdä psykologin leikkimisenä, vaikka se olisi täysin vilpitön ja arkipäiväinen välittämisen osoitus. Vaikka muillakin aloilla kohdataan ennakkoluuloja, psykologin ammatissa se tulee erityisen lähelle, sillä onhan tutkimuksen kohteemme lähempänä kuin millään muulla alalla!

Ollikainen myös muistuttaa, että ammatin silmälaseista ei aina halutessaankaan pääse eroon. Ollikainen kertoo tuntevansa empatiaa elokuvan pakko-oirehäiriöiselle karikatyyrille, vaikka se olisi tarkoitettu vitsiksi. Myös meille aloitteleville psykologeille ilmiö on tuttu, huomaamme peilaavamme oppikirjojen teorioita arkielämämme tapahtumiin turhankin usein.

Ennakkoluulot ovat varmasti useimmilla aloilla tyypillisiä, mutta tulisi muistaa, että ihminen on muutakin kuin ammattinsa. Meidän ei tulisi liikaa ajatella, mitä psykologi ajattelee meistä, sisustusarkkitehti sisustuksestamme tai kanttori laulamisestamme. Saattavathan he tietysti huomata, jos olemme erityisen hyviä tai jos taidoissamme esiintyy puutteita, mutta siihenpä se sitten jääkin.

http://www.psyli.fi/ajankohtaista/blogi/teemu_ollikaisen_blogi/emme_ole_ajatustenlukijoita_mutta.1035.blog

Parantumattomasti sydämettömät (Aino-Maija K ja Kirsikka N, Ellinooran ryhmä)

Otimme tarkastelun kohteeksi Vesa Nevalaisen Psyko-blogin, jossa psykologian lisensiaatti Nevalainen kirjoittaa ajankohtaisista yhteiskuntaa koskevista psykologisista ilmiöistä. Nevalainen on myös kirjoittanut useita psykologian alan tietokirjoja. Blogista lukijalle välittyy Nevalaisen henkilökohtaiset ajatukset, oma pohdinta ilmiöistä ja välillä jopa ammattimaista sävyä horjuttavat subjektiiviset näkökulmat. Tutkimustietoa hän käyttää niukasti, pääosin tukemaan omia argumenttejaan. Blogia julkaistaan Suomen Psykologiliiton sivuilla (http://www.psyli.fi/ajankohtaista/blogi/vesa_nevalaisen_blogi) , jolloin blogin kohderyhmäksi muodostuu selkeästi psykologiasta kiinnostuneet henkilöt, psykologian opiskelijat ja ammattilaiset.

Nevalainen haastaa rohkeasti lukijoitaan mielenkiintoisten ja ajankohtaisten aiheiden äärelle. Kirjoitustyyli on hänellä varma, pääosin selkeä ja ammattimainen mutta myös hiukan provosoiva. Tavoitteena Nevalaisella on selkeästi herättää lukijoissa ajatuksia ja keskustelua, missä hän onkin onnistunut; blogista löytyy muutama postaus, joissa kommentointi on hyvin kiivasta. Erityistä huomiota saaneita tekstejä ovat muun muassa ''Kympin pojat'', ''Sukupuolijotain avioliittolaki'' ja ''Ihminen on sudelle ihminen''.

Ylivoimaisesti suurinta eripuraa herättänyt ja myös meidän kiinnostuksemme vanginnut kirjoitus ''Kiusaaja on ilkeä paskiainen'' lähestyy koulukiusaamista hyvin voimakkaasti Nevalaisen omien kokemusten kautta romuttaen mielikuvan Nevalaisesta ammattitaitoisena objektiivisena kirjoittajana. Postauksessa kiusaaja leimataan ilkeydessään parantumattomaksi ja häikäilemättömäksi, "hänen sydämessään on vikaa". Läpi tekstin sävy pysyy samana, eikä lukijalle jää epäselvyyttä siitä, kummalle puolelle Nevalainen asettuu; hän on absoluuttinen kiusatun puolustaja. Sen sijaan sekä meissä, että suuressa osassa tekstiä kommentoineista herää huoli kirjoittajan ammattitaidosta psykologina kiusaamistilanteissa. Epäilemättä kiusatulle kuuluu kaikki saatavilla oleva tuki ja apu, mutta entä kiusaaja? Eikö kiusaajalla ole oikeutta saada apua tai tulla kuulluksi? Voihan kiusaamisessa olla kyse myös kiusaajan laajemmista henkilökohtaisista ongelmista, jotka ilmenevät ulospäinsuuntautuvana, aggressiivisena ja impulsiivisena käytöksenä sosiaalisissa suhteissa vertaisten kanssa.

"Kiusaaja kyllä tietää, mitä tekee. Hän on ilkeä paskiainen, jonka sosiaalisissa taidoissa ei ole mitään vikaa. Hänen sydämessään on vikaa." Nevalainen kuvaa kiusaajan sosiaalisesti ja verbaalisesti taitavana henkilönä, joka manipuloi sekä uhriaan, että kiusaamiseen puuttuvia aikuisia. Kiusattu saattaa epäillä tulleensa hulluksi, ja kiusaaja selviää kuin koira veräjästä. Nevalainen painottaa, että on kiusatun kannalta loukkaavaa ja muutenkin turhaa etsiä kiusaajan perhetaustasta tai hankalista varhaisista vuorovaikutussuhteista selityksiä antisosiaaliselle käytökselle. Kirjoittajan mielestä kiusaaja ei yksinkertaisesti ole avun arvoinen.

Nevalainen määrittelee kiusaamisen jatkuvana henkisenä raiskaamisena, josta kukaan ei selviä vammoitta. Uhriksi joutuneen tulevaisuus on enemmän tai vähemmän sinetöity, "hänet on puoliksi tapettu". Psykologi Nevalainen ennuste kiusatuille on synkkä: he löytävät huonomman elämänkumppanin ja surkeamman työpaikan. Kirjoittaja tuntuu totaalisesti unohtaneen ihmisten erilaisen selviytymiskyvyn ja pärjäävyyden vaikeista kokemuksista huolimatta.

Vaikka kommenttiosuudesta löytyy myös Nevalaisen tekstiä ylistäviä, kiitteleviä kommentteja (pääosin kiusaamista kokeneilta), suurin osa kommentoijista on tyrmistyneitä. Kuinka psykologin ammatissa toimiva henkilö voi tuomita ihmisen parantumattomaksi? Koulukiusaamisessahan osapuolet ovat lapsia ja nuoria. Herääkin kysymys, miksi vakaan ammattitaidon omaava psykologian lisensiaatti haluaa mustamaalata kokonaisen joukon kiusaajia välittämättä heidän taustoistaan. Mistä tällainen katkeruus tekstiin kumpuaa?

Vastaus löytynee tekstin lopusta, joka paljastaa Nevalaisen tulleen itse kiusatuksi. "Kiusatuksi joutuminen ei unohdu koskaan. Että terveisiä vaan Sepolle: haista jätkä pitkä paska".

Poikkitieteellistä argumentointia kansankielellä (Arttu P ja Miika P,Katin ryhmä)

Helsingin sanomien verkkosivuilla on tiedeblogi, jonka kolumnistina toimii Jani Kaaro. Kaaro on entinen Helsingin sanomien tiedetoimittaja ja tietokirjailija. Kaaro kirjoittaa ajankohtaisista tieteellisistä asioista ajan hermoilla oleville ihmisille. Kirjoitustyyli on kuitenkin neutraali ja lähellä arkea oleva, joten blogi sopii kaikille tieteen ajankohtaisista asioista kiinnostuneille, eikä pelkästään tieteen ammattilaisille. Vaikka Kaaro lopetti blogin kirjoittamisen maaliskuussa 2015, se on silti edelleen erinomainen esimerkki asioiden poikkitieteellisestä lähestymisestä. Blogissa ei käsitelty vain tietylle tieteenalalle ominaisia asioita, vaan erilaisia ilmiöitä ihmisen toiminnasta tietokoneisiin. Valtaosa kirjotuksista käsittelee kuitenkin ihmistä ja sen toimintaa, joten lähestymistapaa voisi kutsua humanistiseksi. Koska blogi ei ole enää aktiivisessa päivityksessä, vuorovaikutusta sivulla on mahdotonta seurata reaaliajassa. Se kuitenkin tarjoaa pätevän ympäristön havainnoida tieteellisten aiheiden kommentointia vapaana tieteellisen tekstin kriteereistä.

Vaikka teksti pysyy helppolukuisena kirjoituksen alusta loppukappaleeseen, on silti tekstin sisällöstä aistittavissa tietynlainen kutsuhuuto akateemisille ja tieteestä kiinnostuneille ihmisille.  Esimerkiksi psykedeelien käyttöä psykoterapioiden korvaajana käsittelevässä artikkelissa Kaaro argumentoi asiaa helposti lähestyttävin esimerkein ja käsitteellistää monimutkaisia tieteellisiä prosesseja helposti ymmärrettävään muotoon. Myös kolumnien kommentointiosiossa keskustelu jatkuu vuorovaikutteisena ja asiallisena, eikä sisällöttömiä vastauksia teksteihin löydy. On toki mahdollista, että kommenttiosion suodatin ohjaa pois kaikki muut kuin hyvän kommentin kriteerit täyttävät vastaukset.

Kaikki Kaaron blogikirjoitukset ovat kolumneja, eli hän ottaa niissä itse mielipiteellään kantaa ajankohtaisiin asioihin. Kolumnissaan ”Anni ja Aki pääsivät kuiville laittomien psykedeelien avulla” Kaaro kertoo kuvailevia esimerkkejä siitä, kuinka neljä henkilöä ovat päässeet irti eri addiktioista käyttämällä psykedeelisesti vaikuttavia aineita addiktion hoitomuotona valvotussa ympäristössä. Kyseinen kolumni eroaa muista Kaaron teksteistä siinä, että hän argumentoi väitettään enemmänkin tapausesimerkkien kuin tutkimustiedon avulla. Tekstistä ei käy ilmi, keitä kolumnin henkilöt ovat ja ovatko tapahtumat faktaa vai fiktiota. Tutkimustiedon käyttö jää melko yleiselle tasolle, eikä tutkijoiden nimiä tai vuosilukuja mainita kuten yleensä muissa Kaaron teksteissä. Tekstin tarkoituksena ei kuitenkaan ole argumentoida vapaan lääkkeiden käytön puolesta, vaan lähinnä herättää lukijan ajatuksia siitä, että voiko lääkkeiden avulla saavuttaa tehokkaampia hoitotuloksia kuin esimerkiksi ilman lääkkeitä käytävällä terapiahoidolla.

Kuva: Paul Turnbull (freeimages.com)

Tarkoituksessaan teksti onnistuu hyvin. Vaikka lähteiden käyttö ja tutkimustietoon viittaaminen ei korostu tekstissä oikeastaan yhtään, se ei sinänsä haittaa sillä tekstin sisältö on lukijaa puhuttelevaa. Tekstin huolellinen lukeminen herättää lukijassa monia ajatuksia lääkehoidon ja terapian erityispiirteistä ja –mahdollisuuksista. Onko todellakin niin, että muutaman kerran laittomalla lääkkeidenkäytöllä on mahdollista saavuttaa parempia hoitotuloksia kuin usean vuoden koulutuksen käyneen ammattihenkilön ohjaamalla terapiaprosessilla? Miksi lääkkeet sitten ovat laittomia? Psykedeelilääkkeiden tutkijakunta yrittää tällä hetkellä kehittää laittomia lääkkeitä siihen suuntaan, että lääkkeen parantava vaikutus säilyy ennallaan mutta käytöstä aiheutuva mystinen kokemus saataisiin poistettua. Kaaron mukaan on myös mahdollista, että juuri tämä mystinen kokemus on päätekijä parantumisprosessin käynnistymisessä. Joko tai, hyvä uutinen on se, että asiaa on ruvettu tutkimaan tarkemmin. Ehkä tulevaisuudessa psykedeelilääkkeiden ja terapioiden vaikuttavimmat osa-alueet pystytään yhdistämään niin, että ne tuottavat entistäkin tehokkaampia hoitotuloksia.

Lähteet: http://www.hs.fi/tiede/aihe/janikaaronkolumnit/

http://www.hs.fi/tiede/a1416284769961

http://www.freeimages.com/photo/hide-your-children-1315725

Koulumaailman uudenlaisia näkökulmia (Henna I., Katin ryhmä)

Valitsin matematiikan opettajana ja kasvatustieteen tutkijana toimivan Laura Tuohilammen ja oppilaanohjaajana toimivan Antti Värtön Peruskoulupesula-nimisen blogin. Blogissa tarkastellaan koulua, koulutusta ja niiden tulevaisuutta useista eri näkökulmista korostaen uudenlaista oppimista. Ylläpitäjien lisäksi blogissa on julkaistu muidenkin tekstejä, esim. tutkijat, oppilaiden vanhemmat sekä oppilaat itse ovat päässeet ääneen Peruskoulupesula-blogissa. Blogin kohderyhmä on hyvin laaja; lähes kaikki koulumaailmasta kiinnostuneet henkilöt löytävät mieleistä luettavaa tästä blogista.

Blogissa käsitellään erityisesti uudenlaista oppimista ja perinteisiä koulumaailmassa vallitsevia käsityksiä kyseenalaistetaan, mikä tekee blogista hyvin mielenkiintoisen ja ajan tasalla olevan, sillä tänä päivänä opetus ja opetusmenetelmät ovat murrostilassa ja uusia, tehokkaampia opetustekniikoita etsitään jatkuvasti “vanhentuneiden” tilalle. Keskustelua blogissa ei esiinny kovin paljoa; yleensä kommenttien lukumäärä vaihtelee nollasta pariin, kolmeen kommenttiin yhtä blogitekstiä kohden. Toisinaan jotkin aiheet, kuten Tuohilammen esittelyt uusista opetusmenetelmistä ja Värtön psykologisen lähestymistavan ja nykyajan koulujärjestelmän kriittisenkin arvostelun omaavat tekstit herättävät paljon keskustelua ja kommentteja kertyy jopa kymmenen. Blogin ylläpitäjät itse ovat ahkeria vastaamaan kommentteihin ja osallistumaan keskusteluihin. Pääasiassa blogissa esiintyvä keskustelu on asiallista aiheista keskustelua eri näkökulmat huomioon ottaen, mutta sekaan mahtuu myös hieman lapsellisia, loukkaamaan pyrkiviä kommentteja.

Blogin kieli ja tyyli on suurimmaksi osaksi asiallista. Tuohilammen tekstit ovat neutraaleja, varsinkin silloin kun hän kuvailee omia kokemuksiaan koulumaailmassa. Värtön tekstit puolestaan ovat toisinaan hyvinkin humoristisia, myös sarkasmin piirteitä löytyy hänen teksteistään. Värtö käyttää välillä hyvinkin värikästä kirjoitustyyliä, mutta onnistuu kuitenkin esittelemään kritiikkinsä suhteellisen asiallisesti. Tuohilampi hyödyntää enemmän tutkimustietoja teksteissään kuin Värtö. Värtön tekstit perustuvat enemmän omiin kokemuksiin ja havaintoihin. Hän pohdiskelee pinnalla olevia aiheita tuoden omat mielipiteensä selkeästi esille. Uudet tutkimustulokset esitellään blogissa asialliseen sävyyn ja niitä kommentoidaan omiin mielipiteisiin pohjautuen. Blogin kirjoitukset muistuttavat lähinnä reportaaseja ja mielipidetekstejä.

By Moyan Brenn

Ovatko oppiaineet eriarvoisia?

Värtön kirjoitus “Taito- ja taideaineet - koulumaailman lapsipuolet” (21.8.2015) herätti mielenkiintoni. Värtön mukaan tänä päivänä taito- ja taideaineita väheksytään ja eikä niitä pidetä yhtä tarpeellisina kouluaineina kuten lukuaineita. Värtön mukaan taito- ja taideaineet ovat kuitenkin yhtä hyödyllisiä ja niistä oppii perustaitojen ja –tietojen lisäksi mm. tuntemaan itseään. Tämä kirjoitus synnytti suhteellisen paljon keskustelua kommenteissa. Värtö perustelee väitteitään suurimmaksi osaksi omilla kokemuksillaan ja koulumaailmassa tekemiinsä havaintoihin. Kirjoituksen loppupuolella hän kuitenkin viittaa Elliot W. Eisnerin vuonna 1998 käsittelemiin tutkimuksiin, joiden mukaan taideaineet parantaisivat oppilaiden menestystä lukuaineissa. Tähän mielipiteeseen Värtö ei kuitenkaan yhdy.

Värtö käyttää tekstissään kuvia, joiden lähteet hän on merkinnyt asianmukaisesti kuvien alle linkkien kera. Värtö käyttää ilmauksia kuten ” Äh. Taas meni pieleen” ja ” Ei kun hetkinen. Eihän se näin mennyt. Kokeillaan uudestaan:” sekä humoristisia kuvia, näin hän saa tekstiinsä huumoria. Hän on myös onnistunut ripottelemaan sarkasmia verkkokirjoitukseensa. Lisäksi Värtö käyttää paljon puhekielen ilmaisuja. Tällä tavalla kirjoittaja pääsee lähelle lukijaa ja pitää lukijan mielenkiinnon yllä. Edellä mainitut piirteet tekevät verkkotekstistä sekä hyvän että huonon, riippuen näkökulmasta, josta tekstiä lähestyy. Jos keskitytään tekstin viihdyttävyyteen ja mielenkiintoisuuteen, teksti on mielestäni oikein hyvä verkkoteksti. Mutta jos kirjoitusta mietitään tiedeblogin näkökulmasta, voi kyseinen teksti vaikuttaa jopa hieman liian ”vapaasti” kirjoitetulta sopiakseen tiedeblogiin.

Voin myöntää sortuneeni Värtön väitteisiin; olen itsekin tullut vähätelleekseni taito- ja taideaineiden tarpeellisuutta. Mielestäni Värtö perustelee väitteitään onnistuneesti ja tuo kirjoitukseensa mukavasti huumoria ja sarkasmia onnistuen kuitenkin esittelemään melko vakavankin asian. Värtön käyttämät kuvat ja retoriset kysymykset tekevät tekstistä mielenkiintoisen verkkokirjoituksen.

http://www.peruskoulupesula.fi/