Kännykkä kädessä, oppitunneillakin? (Aino, Pauliina, Saija, Katin ryhmä)

Oletko koskaan käyttänyt puhelinta oppitunnilla ja onko se aiheuttanut ongelmia? Onko välitunti vapaa-aikaa vai kouluaikaa, jolloin saa käyttää puhelinta? Oppilaanohjaaja Antti Värtön blogi tekstin ”Turha itkeä, kun kännykkä on jo kädessä” mukaan kännykän käytöstä johtuviin ongelmiin on herätty liian myöhään.

OAJ:n mukaan kännykän käyttö ei ole sallittua oppituntien lisäksi välitunneillakaan, sillä välitunnit eivät ole oppilaiden vapaa-aikaa. Värtön mielestä totaalinen kännykän käytön kieltäminen ei ole ratkaisu. Oppilaat käyttäisivät kännyköitä entiseen tapaan, mutta salaa ja se lisäisi kitkaa opettajien ja oppilaiden välillä. Kuten Värtö kiteyttää asian:  ”Mutta on toinen asia sulkea haka, kun hevoset ovat jo karanneet.”

Kännyköiden käyttö oppitunneilla on yleinen ongelma joka koulussa, jonka Värtö myöntää. Ratkaisuna hän on käyttänyt esim. kännyköiden käyttöä opetuksessa, kuten tiedonhaussa, motivoidakseen oppilaita. Mielestämme idea on hyvä, mutta siinä on yksi ongelma; eriarvoisuuden lisääntyminen. Onko kaikilla mahdollisuutta saada älypuhelinta? Teinien keskuudessa, kun pitää olla se uusin ja kallein malli.

Kyllähän näin opiskelijanakin huomaa, kuinka yleistä kännyköiden käyttö oppitunneilla on.  Kun olimme itse ala-asteella, ongelma ei ollut vielä kovinkaan ajankohtainen. Ehkä ala-asteella opettajien auktoriteetti on vahvempi kuin yläkoulussa, mikä voisi näkyä kännykän käytön lisääntymisessä ylemmillä luokilla.

Opiskelijan näkökulmasta ympärillä olevien kännykän käyttö ei häiritse, mutta mielestämme se on töykeää opettajaa kohtaan, varsinkin lähiopetuksessa. Vanhetessa kuitenkin oma vastuu opiskelusta kasvaa, eikä opettaja puutu tietotekniikan käyttöön. Raja on häilyvä, missä vaiheessa opettaja enää puuttuu kännykän käyttöön. Kuitenkin miltä sinusta tuntuisi, jos opettaja itse päivittäisi kesken opetuksen vähän väliä Facebookia?

"Peruskoulupesula" blogin ylläpitäjät opettaja Laura Tuohilampi ja oppilaanohjaaja Antti Värtö käsittelevät kouluun liittyviä ajankohtaisia asioita. He haluavat omien kokemuksiensa ja uuden tutkimustiedon kautta luoda keskustelua koulutukseen liittyvistä näkökulmista. Kirjoitusten aiheet ovat olleet mm. KiVa -koulusta ja perinteisestä numeroarvioinnista, joskus hyvin kritisoivaankin sävyyn. Blogilla on toisinaan vierailevia kirjoittajia, kuten vanhempia ja oppilaita.

 Teksti: http://www.peruskoulupesula.fi/2016/01/turha-itkea-kun-kannykka-on-jo-kadessa.html

Sosiaalipalvelut siirtymässä verkkoon - Miten se vaikuttaa asiakkaiden avunsaantiin?

Valitsimme tarkasteluun Sosiaalinen tekijä-blogin kirjoituksen ”Sulaako sosiaalityö sote-uudistukseen?”. Tekstin ovat kirjoittaneet Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelijat Anna Sarviaho ja Lauri Sarviaho. Kirjoitus on julkaistu 28.10.2015. Seuraavaksi esittelemme oman näkemyksemme aiheesta.

Sote-uudistus on suunniteltu astuvan voimaan vuoden 2019 alussa ja se tuo mukanaan suuria muutoksia sosiaali- ja terveysalalle. Yksi sote-uudistuksen mielenkiintoisimpia aiheita sosiaalipuolen työntekijöiden näkökulmasta on, että suuri osa sosiaalityöstä siirtyy etäpalveluiksi. Yhä useammin asiakkaat, jotka ovat elämäntilanteensa takia kyvyttömiä hoitamaan asioitansa, ohjataan tekemään esimerkiksi Kelan hakemuksia yksin verkossa. Aiemmin asiakas pääsi suhteellisen helposti tapaamaan sosiaalityöntekijää, joka kykeni avustamaan huonokuntoisia asiakkaita hallinnollisissa asioissa.

Sosiaalityön opiskelijan näkökulmasta, tämä on huolestuttava asia. Huonokuntoisille asiakkaille (esimerkiksi psykiatrisen potilas) voi olla haastavaa ellei jopa mahdotonta tehdä hakemukset itse. Voiko pahimmillaan nämä asiakkaat tippua avunsaannin piiristä pois, etenkin avohuollon potilaista puhuttaessa? On epäinhimillistä vaatia jo vaikeasti sairaalta ihmiseltä toimintakykyä hoitaa taloudellisia asioita.

Tänä päivänä sosiaalityöntekijät ovat ylityöstettyjä töissään. Asiakkaita on paljon ja aikaa vähän yhdellä työntekijällä. Monet sosiaalityöntekijät kokevat itsensä uupuneiksi työuransa aikana. Palveluiden siirtyminen verkkoon voi vähentää sosiaalityöntekijöiden työtaakkaa ja näin helpottaa työoloja. Työntekijän näkökulmasta tämä voi olla positiivinen muutos.

Sosiaalityön opinnoissa kehitetään opiskelijan eettistä ajattelukykyä. Olisiko oikein, että helpottaa omaa työtaakkaansa asiakkaan kustannuksella? EI! Sosiaalityöntekijä ei saisi työssään sortua epäammatilliseen ajatteluun, vaan aina pitäisi yrittää ajaa asiakkaan etua. Sosiaalityön oppiaine kuuluu monissa Suomen yliopistoissa yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan, jossa opetellaan erilaisia vaikutusmahdollisuuksia ja – kykyjä. Sosiaalityöntekijä voisi tässä tilanteessa käyttää näitä taitoja hyväksi ja estää asiakkaiden etujen alasajoa.

Allekirjoittaneiden näkökulma asiaan on, että osa sote-uudistuksesta vaatii vielä kehittelyä. Olisi tärkeä turvata kaikkien tasa-arvoinen mahdollisuus saada apua sitä tarvittaessa ja ottaa asiakkaiden toimintakyvylliset erot paremmin huomioon. Positiivista muutoksessa on sosiaalityöntekijöiden työpaineen vähentämispyrkimys, jonka avulla voidaan tehdä ammatista houkuttelevampi. Jäämme jännittyneinä odottamaan minkälaista sosiaalityö on meidän astuessa työelämään ja miten nämä muutokset tulevat vaikuttamaan työhömme.

Mari Lauttia

Linda Mäkitalo

Näemmekö totta vai huijaavatko aivomme?

(Tuuli L. & Haruka K., Ellinooran ryhmä)

Signaali & Kohina (jukkahakkinen.com) on havaitsemiseen ja kognitioihin liittyviä ilmiöitä esittelevä blogi. Blogia kirjoittaa Jukka Häkkinen, joka on yliopistotutkija Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitoksella, ja vetää Visual Cognition- tutkimusryhmää. Hänen erityisalansa on tutkia kuvien havaitsemista sekä ihmisen ja teknologian vuorovaikutusta. Häkkinen on julkaissut runsaasti tieteellisiä artikkeleita yhdessä muiden tutkijoiden kanssa.

Blogissa esitellään havaitsemiseen liittyviä ilmiöitä kansantajuisesti ja selkein havaintoesimerkein, tiedettä popularisoiden. Aiheina on käytetty sekä yleisempiä illuusioita, että jollain tavalla pinnalla olevia ilmiöitä. Yhdessä tekstissä on esimerkiksi käsitelty vuosi sitten paljon huomiota saanutta "mekkogatea", jossa eri ihmiset näkivät saman mekon joko valko-kultaisena tai sini-mustana. Illuusiot koskettavat kaikkia ihmisiä, ja herättävät käsittääksemme melko yleistä kiinnostusta. Myös me valitsimme tämän blogin siitä huolimatta, että se ei varsinaisesti liity omiin opiskelualoihimme. Kiinnostavasta aiheesta huolimatta blogi ei jostain syystä ole saanut suurta suosiota ainakaan kommenteista päätellen. Useimmista teksteistä kommentit ja vuorovaikutus puuttuvat kokonaan. Kuitenkin esimerkiksi meidän myöhemmin tarkastelemaamme tekstiin on kommentoitu ja ehdotettu toista tapaa katsoa esimerkkinä olevaa kuvaa.

Blogi on aiheestaankin johtuen hyvin visuaalinen ja havainnollistava. Käytännössä kaikki käsiteltävät aiheet muodostuvat sekä kirjoitetusta tekstistä, että havainnollistavista kuva- ja videoesimerkeistä. Kirjoitetussa tekstissä avataan ilmiön taustoja ja teoriaa: miksi ihminen näkee niin kuin näkee, siis yleensä todellisuudesta poikkeavalla tavalla. Havaintoesimerkit mahdollistavat lukijalle teorian testaamisen saman tien käytännössä, ja se tekee lukemisesta kiinnostavaa.

 

Esimerkki 1: Tuijota kuvan keskellä olevaa +-merkkiä. Ensin alat nähdä vihreän pallon, hetken päästä violetit pallot katoavat kokonaan.

“Olenko hullu vai miksi näen kasvoissa hirviön”- tekstissään Jukka Häkkinen käsittelee aivojen adaptaatioon liittyviä illuusioita. Ilmiötä on havainnollistettu kolmella eri esimerkillä, joissa kuvien liike aiheuttaa kuvan vääristymisen. Inspiraationsa aiheen käsittelyyn Häkkinen on saanut keskustelustaan Prisma-studiossa hieman aiemmin. Tekstin lähteinä on käytetty kahta vuosina 2011 ja 2015 julkaistua tieteellistä artikkelia. Vaikuttaa siis siltä, että tekstissä olevat tiedot ovat tutkimuksiin perustuvia ja siten hyvin luotettavia.

Aivojen adaptaatio aiheuttaa illuusiota niin, että aivot tottuvat tiettyyn kuvaan ja tietynsuuntaiseen liikkeeseen ja karsii siitä “turhat” ainekset pois. Tavoitteena tässä on mahdollisimman tarkka havaitseminen. Mukautuminen on voimakkainta näkökentän reuna-alueilla, sillä siellä tarkkuus on heikompaa. Esimerkiksi vauhtisokeus on aivojen adaptaatioon liittyvä illuusio. Adaptaatiotilasta normaaliin palautuminen ottaa aivoilta aikansa, ja sen pienen hetken ajan voi syntyä näkövääristymiä, kun aivot tulkitsevat asioita yhä adaptaation mukaan muuttuneessa tilanteessa. Pääesimerkkinä tässä blogitekstissä on käytetty illuusiota, jossa aivot alkavat tulkita välähdyskuvia ihmiskasvoista kummallisella tavalla aivojen adaptaation seurauksena.

 

Esimerkki 2: “Välkkyvien kasvojen vääristymisilmiö”-video. (Vastaava kuin blogissa tekstin pääesimerkkinä ollut)

Tästä blogitekstistä meille on tullut sellainen ajatus, että emme voi olla koskaan täysin varmoja siitä, mitä näemme, tai mitä ajattelemme näkevämme tällä hetkellä. Kaikki havaintomme ovat aivojemme luomia tulkintoja, joihin vaikuttaa moni asia, niistä yhtenä adaptaatio. Kaikki tulkinnat tehdään myös omassa kontekstissaan, ja havaintojamme ohjaa oma historia, mielenkiinnon kohteet ja esimerkiksi mielentila. Illuusiot ovat siitä mielenkiintoisia, että ne yleensä toimivat kaikilla samalla tavalla, sillä ne perustuvat näköjärjestelmäämme, joka on pitkälti samanlainen ihmisestä riippumatta.

 

Digiloikalla parempi sosiaaliala?

(Milka S. & Eveliina S., Ellinooran ryhmä)

  Digitalisaatio on päivän sana. Kouluissa opetus digitaalistuu, kirjat sekä media siirtyvät yhä enenevissä määrin sähköiseen muotoon ja harvalla työpaikallakaan toimitaan enää paperimuodossa. Tehokkuustavoitteiden paine ajaa yhä kattavampien sähköisten tietokantojen luomiseen.

  Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Paula Saikkonen on kirjoittanut Sosiaalinen tekijä blogissa otsikolla “Tarvitseeko sosiaalihuollon digiloikata” (7.10.2015). Blogina “Sosiaalinen tekijä” on suunnattu sosiaalialan työntekijöille, opiskelijoille, opettajille ja tutkijoille. Blogin aiheet vaihtelevat lastensuojelusta turvapaikanhakijoihin ja päihteistä vanhustyöhön, mutta kantavana teemana on alalla työskentelevien oma näkemys yleisesti vähälle huomiolle jääneistä asioista ja niiden vaikutuksista ihmisten elämään.

  Omassa blogikirjoituksessaan Saikkonen pohtii digiaikaan siirtymistä sosiaalityön käytännön kannalta: Vaikka sosiaalihuollon tiedonhallintaa pyritään kehittämään teknisesti mahdollisimman tuottavaan muotoon, huomioidaanko myös pyrkimys tuottaa asiakkaille parempaa palvelua?  Saikkonen pohtii Sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisseminaarin (Sontikka III)  ja lähdeaineistonsa pohjalta kehittämistyön ja käytännön suhdetta, sekä sitä, millaiseen lopputulokseen päästään. Kritiikkiä saa esimerkiksi se, ettei kehityspuolella ole paljoakaan kuultu ohjelmien tulevien käyttäjien, sosiaalityöntekijöiden ja muiden sosiaalihuollon työntekijöiden ääntä. Alana sosiaalityö jää sosiaalialojen kentällä muiden varjoon, mikä kenties näkyy myös käytössä olevissa digitaalisissa tietojärjestelmissä.  Kuten Saikkonen toteaa,  tietokannat ovat jähmeitä eivätkä toimi yhteen muiden alojen tietokantojen kanssa. Asiakkaalle tämä tarkoittaa samojen tietojen toistamista eri asiantuntijoille. Päällimmäiseksi huoleksi nouseekin, vastaavatko uudet järjestelmät sosiaalihuollon tarpeisiin informaation laajemmasta jaettavuudesta  ja ennen kaikkea helpottuneesta asiakaskäytettävyydestä.

  Kirjoituksessaan Saikkonen ehdottaa sosiaalialojen digiloikalle kahta tietä: Ensinnäkin loikka voisi tapahtua integraation suuntaan, jolloin yhteistyö eri toimijoiden kanssa olisi helpompaa. Tähän mennessä kunnat ovat hankkineet järjestelmänsä itsenäisesti, eikä kansallinen asiakastietovarannon, KanSan, kanssa ole päästy yhteisymmärrykseen tallennettavista tiedoista.

  Toisena tienä Saikkonen ehdottaa asiakkaiden tarpeista lähtevän tietojärjestelmän kehittämistä. Datan kerääminen tapahtuu tällä hetkellä määrittelemällä tietyt pakollisesti kerättävät tiedot. Tämä on lain pohjalta sovellettu käytäntö, joka sinänsä on hyvä asia tuottaessaan yhtenevää informaatiota. Saikkosen mukaan tämä ei kuitenkaan riitä, vaan dataa tulisi kerätä myös asiakkaiden näkökulmaa soveltaen. Voitaisiin esimerkiksi joka asiakkaan kohdalla yksilöllisesti selvittää tämän elämäntilanteiden muutokset, kokemukset hyödynnetyistä palveluista sekä niiden vastaavuudesta tarpeeseen. Nämä kaikki voisivat näkyä nykyisten tietojen ohella yhteisessä tietokannassa, mikä helpottaisi sosiaalihuollon työtä asiakkaan asuinpaikan tai häntä palvelevan sosiaalityöntekijän vaihdoksen jälkeen.

  Ajatus asiakkaan elämäntilanteen ja sen edistämistoimenpiteet kattavasta sosiaalihuollon tietokannasta on tulevaisuuden sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta varsin kiehtova, sillä digitalisoitumisen haasteet tulevat koskettamaan erityisesti meitä. Digitaalisesti kerättyjen, niukahkojen perustietokantojen ja asiakkaan todellisuuden välillä voi olla suuri kuilu, jonka yhteen kurominen voi viedä useita asiakaskäyntejä. Käytännön tehokkuutta ajatellen olisikin järkeenkäypä ajatus luoda sosiaalihuollon käyttöön asiakaslähtöinen tietokanta, joka palvelisi niin sosiaalihuollon työntekijöitä kuin asiakkaitakin. Tietokantaa voisi ehkä joissain määrin verrata terveydenhuollosta tuttuun Oma Kanta -palveluun, jossa asiakas voi itse tarkistaa sähköisiä reseptejään sekä seurata tietojensa luovuttamista. Toki palvelun tulisi olla sosiaalihuollon tarpeisiin räätälöity, mutta miksei samaa ideaa voisi toteuttaa myös tällä alalla

  Kiinnostavuudeltaan sosiaalialan digitalisoituminen ei ole huippuluokkaa, mikä näkyy myös Saikkosen blogitekstin olemattomassa kommentoinnissa. Uusiutuvat tietojärjestelmät eivät ehkä ylitä uutiskynnystä, mutta tapahtumat, jotka seuraavat huonosta tiedonsiirrosta tai tiedonkeruusta ylittävät. Kela, työkkäri, lastensuojelu ja sossu saavat mediassa jatkuvasti kuraa niskaansa milloin mistäkin. Osa ongelmista olisi vältettävissä paremmalla tiedonsiirrolla, jolloin asiakaskin olisi paremmin perillä siitä, mitä hänen auttamisekseen on jo tehty ja mitä on vielä tekemättä. Tämä varmasti auttaisi rakentamaan luottamusta asiakkaan ja työntekijän välille, mutta myös kaikkia edellä mainittuja organisaatioita kohtaan. Luottamus onkin toimivan sosiaalihuollon ehto ja edellytys, jonka pohjalta asiakkaan tilannetta lähdetään työstämään.

Lähde: https://sosiaalinentekija.wordpress.com/2015/10/07/tarvitseeko-sosiaalihuollon-digiloikata/

Kuva: https://c1.staticflickr.com/9/8668/15423276943_1591eea673_b.jpg

Professori ja viisitoista ennustajaa (Olli U. ja Emma V., Ellinooran ryhmä)

Valitsimme tarkasteltavaksi Akateemisen talousblogin (AT), joka on kuuden entisen Helsingin kauppakorkeakoulun taloustieteen laitoksen tutkijan yhteinen projekti. AT:n tarkoituksena on lähestyä ajankohtaisia taloudellisia ja poliittisia aiheita taloustieteen näkökulmasta pyrkien tuomaan suomalaisten taloustieteilijöiden näkemyksiä esille ilman että tekstit ovat pelkkää alan jargonia.  Julkaisuillaan kirjoittajat pyrkivät sekä herättämään että tuomaan esille julkisesta keskustelusta uupuvia ja vaihtoehtoisia näkökulmia, jotka yleensä ilmenevät kritiikkinä talouspoliittisten päätösten sitoutumisesta tiettyyn talousteoriaan ja taloustieteen tarjoamien tulkinta- ja ratkaisukeinojen moninaisuuden unohtamisesta. AT on julkaisuillaan kerännyt paljon kommentteja sekä huomiota myös kritisoinnin kohteiltaan, jotka ovat käyneet kommenttiosiossa lisäämässä soppaan myös omat mausteensa.

Erityisesti huomiomme kiinnittäneen julkaisun, Ennustamisen sietämätön houkutus, kirjoittaja Roope Uusitalo toimii tällä hetkellä koulutuksen taloustieteen professorina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa. Hän on keskittynyt tutkimuksessaan koulutuksen lisäksi työmarkkinoihin ja julkistalouteen, käsitellen näitä aiheita myös AT:ssa. Hänen kirjoituksensa keskittyvät laajasti talouskriisiä seuranneisiin elvytystoimiin, mutta myös esimerkiksi paljon julkisuutta saaneiden tilastojen (valtiovarainministeriön ennusteista aina lukiorankingeihin) problematisointiin niiden muodostamistapoja purkamalla. Uusitalon sanoin, “joku harrastus täytyy professorillakin olla”.

Ennustamisen sietämättömässä houkutuksessa Uusitalo ottaa tarkasteltavakseen vuodelle 2016 tehdyt Suomen talouskehityksen ennusteet. Hän listaa 15 eri ennusteen tehnyttä organisaatiota, aina kansainvälisistä toimijoista kotimaisten pankkien kautta verovaroin rahoitettuihin suomalaisiin julkisyhteisöihin. Uusitalon tarkoituksena on kyseenalaistaa tekstillään näin monen itsenäisen ennusteen tarpeellisuus Finanssialan keskusliiton yhteenvedon osoittaessa niiden kaikkien päätyvän samanlaiseen lopputulokseen. Hän myöntää ennusteiden toimivan yksityisten pankkien kohdalla markkinointikeinona niin uusien asiakkaiden vakuuttamiseksi kuin julkisen huomion saamiseksi, mutta ennusteiden tuottajien joukossa ollessa riippumattomia kansainvälisiä organisaatioita ja suomalaisia julkisyhtiöitä, ei kokonaismäärä näytä lainkaan tehokkaalta resurssien hyödyntämiseltä. Uusitalon kritiikki kohdistuu juuri ennustetehtailun tehottomuuteen toimijoiden ollessa paradoksaalisesti tehokkuutta korostavasta ammattikunnasta.

Uusitalo osoittaa parissa lauseessa sormea myös median suuntaan sen halusta kasata talousuutisia ennusteiden ympärille muuta tutkimustyötä vältellen. Onkin sääli, että Suomen media, joka monella osa-alueella ei pelkää kompleksien asioiden käsittelyä parhaaseen katseluaikaan tai lehtiosion ensimmäisellä sivulla, on talousuutisoinnissa edelleen pyrkinyt ulosantinsa yksinkertaistamiseen. Kansankielisyys ja helppolukuisuus ovat tietysti toivottuja tiettyjen aiheiden kanssa, mutta todellisuus on, että taloustieteestä kiinnostuneelle ei luettavaa löydy kuin alan omista lehdistä. Toimituksen ja lukijan haastaminen olisi kuitenkin yhteiskunnallisesti median tärkeimpiä tehtäviä.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennuste on ainoa Uusitalon erikseen esille nostama ennuste, sillä hänen mielestään se on selvimmin poliittista näkemystä korostava, alustaen hallituksen taloustoimien ja työmarkkinajärjestöreaktioiden syyseuraussuhteita. Uusitalon sarkastinen huomautus siitä miten ennusteiden julkaisutilaisuus toimii myös oman politiikan ilmaisuna voi hyvinkin osua nappiin. 15 ennusteen päätyessä samanlaisiin lukuihin voimme suhteellisen turvallisesti olettaa ettei niiden tekemiseen käytetyissä metodeissa ole esiintynyt kovin värikästä vaihtelua, mutta valmiiden lukujen esittäminen tapahtuu aina jossakin narratiivissa. Ennusteen hinnan ollessa suurille yhtiöille ja julkisille organisaatioille kuitenkin suhteellisen halpa, voidaan samoja lukuja tuottaa huoletta useampia kappaleita. Olennaisinta ei ole itse ennustuksen osoittamat muutokset, vaan se mediahuomio, joka saadaan selitettäessä sekä tapahtuneita että toivottuja muutoksia oman näkökulman kautta.

Tutkimusten tehtailu markkinoinnin ja poliittisten intressien ajamisen keinona ei ole uusi ilmiö, eikä siitä eroon pääsemistä kannata edes tavoitella. Tilastojen avulla argumentoiminen on talouspolitiikassa kuitenkin se arvostetuin argumentoinnin muoto huolimatta siitä, että eri ryhmät tulkitsevat samat tilastot aivan eri tavalla. Näillä 15 taholla olisi kuitenkin syytä kuunnella Uusitaloa, sillä erimielisyydet voisi tuoda esille ilman että jokainen käyttää satoja tuhansia euroja lähes identtisten lukujen painamiseen paperille. Kuka tarvitsee 15 ennustajaa, jos näiden tilalle voitaisiin saada yksi selvännäkijä?

Lihastohtori jakaa blogissaan lihasten ilosanomaa (Jussi K. & Olli S., Ellinooran ryhmä)

Valitsimme tarkasteluun Lihastohtori-blogin, koska olemme molemmat aktiivisia liikkujia ja kuulleet blogista paljon hyvää palautetta. Blogi lähestyy liikunnan näkökulmasta asioita ravinnosta, treenistä, lihaksista ja terveydestä aina fysiologiaan asti. Blogin ylläpitäjä on liikuntatieteiden tohtori Juha Hulmi, lihastohtori, jonka tavoitteena on “jakaa lihasten ilosanomaa” maanläheisellä tavalla. Kohderyhmä koostuu niin tavallisista maallikoista kuin kovemman luokan liikkujistakin.

Lihastohtori on vuonna 2009 Jyväskylän yliopistosta väitellyt liikuntatieteiden tohtori ja lihasfysiologian dosentti. Hän on toiminut mm. lehtorina, tutkijatohtorina eräässä Suomen Akatemian projektissa ja yliopistotutkijana liikuntabiologian laitoksella. Tällä hetkellä hän on täysipäiväinen tutkija aloittaessaan Akatemiatutkijan viisivuotisen pestin. Hulmi on myös itse aktiivinen voimaharjoittelija ja liikkuja. Vaikka hänen bloginsa sivuaa hänen koulutustaan ja ammattiaan, on blogin kirjoittaminen kuitenkin täysin irrallinen harrastus.

Blogissa on paljon myös vierailevia kirjoittajia, kuten esimerkiksi liikuntalääke- ja ravintotieteilijä, univalmennuksen kehittäjä Timo Kettunen, jonka kirjoituksen “Uni - fyysinen harjoittelu ja hormonitoiminta” valitsimme tarkempaan seulontaan, sillä kyseinen aihe on jokaiselle ihmisille, liikunnalliselle tai sohvaperunalle, välttämätön. Muutkin vierailevat kirjoittajat ovat oman alansa asiantuntijoita, eli blogi on täynnä osaamista.

Kirjoituksien asiaa korostetaan humoristisilla kuvilla.

Kettusen kirjoittamasta blogitekstistä erityisen kiinnostavan tekee se seikka, että se varmasti koskettaa tietyllä tasolla meistä jokaista, kuten Kettunenkin tekstissään sanoi: “se (uni) on pakollista kaikille nisäkkäille”. Kuten arvata saattaa, kyseinen teksti on herättänyt paljon keskustelua kommenttien merkeissä, etenkin niiden osalta, joilla on ollut uniongelmia ja jotka itse ovat huomanneet muutoksia esimerkiksi lisääntyneen unimäärän tuomassa jaksamisessa.

“Uni- fyysinen harjoittelu ja hormonitoiminta”-teksti keskittyy eritoten unen merkitykseen harjoittelun näkökulmasta. Kettunen käyttää väitteidensä tukena paljon lähteitä ja tutkimustuloksia, kuten urheilijoiden unensaannin lisäämisen vaikutukset. Tekstissä lähteet keskustelevat keskenään ja tukevat toisiaan ja Kettunen itsekin kertoo ja avaa käsitteitä maallikoille joka tekee tekstistä miellyttävän lukea. Myös se että tekstin sekaan on laitettu paljon havainnollistavia kuvia ja hauskoja meemejä, tekee tästä mielestämme hyvän verkkotekstin.

Suosittelemme blogia kaikille liikunnasta kiinnostuneille. Blogin teksti on asiapainotteisuudestaan huolimatta kevyttä luettavaa, ja kirjoituksia on koristeltu ja kevennetty hauskoilla kuvilla.

Tärkeää maanpuolustustyötä kyberturvallisuudessa – Tietoisuuden ja koulutuksen lisääminen kyberpuolustuksessa (Olli-Pekka Palonen, Ellinooran ryhmä)

Blogin kirjoittaja Jarno Limnell on koulutukseltaan sotatieteiden tohtori, VTM ja kapteeni (evp.). Limnell työskentelee kyberturvallisuus- ja kehitysjohtajana Insta Oy:ssä sekä Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professorina. Jarmo Limnell käsittelee blogissaan yhteiskunnan ajankohtaisia asioita lähinnä kokonaisturvallisuuteen painottuvasta näkökulmasta, kuitenkin suuntautuen kyberturvallisuuteen.

Blogin tavoite on tuoda esille kirjoittajan mielipiteitä ajankohtaisista yhteiskunnallisista kyberturvallisuuteen painottuvista asioista sekä herättää kiinnostusta ja lisätä tietoisuutta informaatioturvallisuudesta. Koska blogi keskittyy ensisijaisesti kyberturvallisuuden näkökulmaan, kohderyhmä on suppeampi kuin yleisesti yhteiskunnallisia asioita käsittelevissä kirjoituksissa.  

Blogin teemat ovat erittäin ajankohtaisia ja niissä näkyy kirjoittajan vahva ammattiosaaminen. Vaikka kirjoitukset ovatkin tiettyyn turvallisuuden osa-alueeseen suuntautuneita, ne ovat helppolukuisia ja kansankielisesti kirjoitettuja, joka mahdollistaa niiden sisällöllisen merkityksen ymmärtämisen kaikkien lukijoiden keskuudessa.  

Useissa blogin kirjoituksissa heijastuu kirjoittajan maanpuolustuksellinen sekä koulutuksellinen tausta vaikka se ei näyttele pääosaa blogin aiheissa. Kirjoittaja asettaa maanpuolustuksellisen näkökulman tärkeään osaan kyberturvallisuudesta ja -sodankäynnistä puhuttaessa. 

Kirjoittaja tuo esille blogissaan selkeän huolen kybersodankäynnin uhan kasvamisesta niin kansalaisia kuin yhteiskunnan tärkeitä infrastruktuureja vastaan ja korostaa monessa kirjoituksessaan kyberuhkien todennäköisyyden lisääntyneen sekä painottaa kansalaisia lisäämään tietoisuutta ja koulutusta, jotta pystyttäisiin tunnistamaan ja vastaamaan mahdollisiin kyberuhkiin ja näin turvaamaan yhteiskunnan tärkeiden toimintojen keskeytyksetön toiminta. 

”Tärkeää maanpuolustustyötä kyberturvallisuudessa” 01/01/2016 

Valitsin kirjoituksen sen otsikon perusteella, koska se herätti kiinnostusta. Tämä johtuu pitkältä omasta kiinnostuksesta kyberturvallisuuteen sekä maanpuolustukseen. Tässä kirjoituksessa Limnellin keskeisenä sanomana voidaan nähdä, että kyberturvallisuudesta on tullut tärkeä osa yhteiskuntamme kokonaisturvallisuutta ja se kiinnostaa yhä useampaa suomalaista. Kyberturvallisuuden merkitys tulee kasvamaan voimakkaasti ja se koskettaa niin tavallista kansalaista, yrityksiä kuin koko yhteiskuntaakin. 

Kirjoittaja ottaa voimakkaasti kantaa kybersodankäynnin mahdollisuuteen ja kannustaa kansalaisia hakeutumaan kyberturvallisuus -alan koulutuksiin, koska vain riittävällä määrällä koulutettua väkeä pystytään kriisitilanteessa reagoimaan mahdolliseen kybersodankäynnin uhkaan. Kirjoituksen ydin sanoma lienee siinä, että ihmiset ovat kyberturvallisuuden tärkein voimavara. 
Tekstissä on selkeä ulkoasu ja sitä on helppo lukea. Tekstissä on käytetty myös lyhyitä kappaleita, jotka selkeyttävät kirjoitusta. Tämä sopii käytettäväksi tämän tyyppisissä kirjoituksissa. Kirjoitus herättää lukijassa ajatuksia ja saa miettimään siinä puhuttuja asioita.

 

http://blogit.iltalehti.fi/jarno-limnell/

 

Monipuolinen tiedeblogi tieteestä kiinnostuneille (Linnea G. ja Riikka V., Ellinooran ryhmä)

Tiedetuubi-blogi, www.tiedetuubi.fi, käsittelee monialaisesti tieteeseen liittyviä aiheita, painottuen kylläkin paljolti luonnontieteellisiin teemoihin. Blogi on suunnattu kaikille, myös vähemmän tiedettä tunteville. Tosin toisinaan tekstien ymmärtäminen voi olla vaikeaa, jos ei ole asiaan perehtynyt tai tunne tieteen termistöä. Blogin tavoitteena tuoda tiedettä ja sen uusia saavutuksia tavallisten ihmisten tietoon.

Tiedetuubi-blogissa on tiedeartikkeleita ja muita tieteeseen liittyviä kirjoituksia. Myös vähemmän vakavia, humoristisia juttuja löytyy. Esimerkkinä tästä tuore (tammikuu 2016) kieli poskessa tehty kirjoitus, jossa ehdotetaan uuden alkuaineen nimeämistä juuri kuolleen Motörhead-solistin Lemmy Kilmisterin mukaan lemmiumiksi. Huumori on tärkeä elementti monissa blogikirjoituksissa. Kirjoitusten sävy vaihtelee, sillä myös niiden kirjoittajat vaihtelevat.

Blogissa ei ole mahdollisuutta kommentoida kirjoituksia, mikä ei mielestämme ole hyvä juttu, sillä artikkeleista saataisiin varmasti aikaan paljon keskustelua ja eriäviä mielipiteitä. Blogin kirjoituksia voi kuitenkin jakaa eri sosiaalisiin medioihin (facebook, twitter..), mutta tämäkin on ollut hyvin vähäistä. Ehkä Tiedetuubi-blogi ei ole sitten yleisesti kovin tunnettu. Emme itsekään olleet kuulleet  siitä aiemmin.

Blogilla on useita kirjoittajia, eniten kirjoittavat Jari Mäkinen ja Markus Hotakainen. Jari Mäkinen on ammatiltaan tiedetoimittaja. Nykyään hän on  freelancer-toimittaja, jolla on oma tuotantoyhtiö Kupla Productions Oy. Hän opiskeli tähtitiedettä, tosin opinnot jäivät kesken. Ei ole tiedossa miksi, mutta kiinnostus avaruuteen ja avaruuslentämiseen säilyi. Häntä kiinnostaa myös lentäminen, sekä yleisesti tiede ja tekniikka. Myös Markus Hotakainen on  tiedetoimittaja ja -kirjailija. Hänen yhteydestään tiedeyhteisöön ei löytynyt tietoa, mutta  hän on julkaissut ja suomentanut useita tieteellisiä teoksia. Hän on kiinnostunut erityisesti tähtitieteestä, avaruustutkimuksesta ja säästä.

Valitsimme tarkasteltavaksi Markus Hotakaisen tekstin Aikainen lintu ei nappaakaan matoa. (http://www.tiedetuubi.fi/tiede/aikainen-lintu-ei-nappaakaan-matoa) Tekstissään Hotakainen pohtii koulun alkamisajan vaikutuksia oppimistuloksiin, etenkin murrosiässä, jolloin vuorokausirytmi muuttuu ja aikaisin herääminen ei olekaan enää niin helppoa. Hotakainen käyttää tekstinsä pohjana Oxfordin ja Nevadan yliopistoissa tehtyä tutkimusta, jonka mukaan myöhempi koulun alkamisaika, etenkin murrosiästä eteenpäin, parantaisi oppilaiden oppimistuloksia, sekä vaikuttaisi positiivisesti myös heidän terveyteensä. Tekstissä sanotaan, että nykyisen aikaisten aamujen sijaan “16-vuotiaiden olisi optimaalista mennä kouluun kymmeneltä ja 18-vuotiaiden vasta kello 11.”

Artikkeli kolahti meihin, sillä pystymme molemmat samaistumaan tekstin argumentteihin. Myöhemmät alkamisajat vaikuttaisivat mielestämme oppimiseen positiivisesti ja etenkin keskittymiskykyyn luennoilla/tunneilla. Varmasti monet muutkin pystyvät tähän argumenttiin samaistumaan.

Artikkelin mukaan unenpuute voi vaikuttaa myös terveyteen, altistaen esimerkiksi diabetekselle ja verisuonitaudeille, sekä heikentäen vastustuskykyä. Olemme samaa mieltä asiasta, sillä etenkin stressi lisättynä unenpuutteeseen heikentää vastustuskykyä todella paljon.

https://pixabay.com/fi/lepotila-nukkuva-hymi%C3%B6t-kasvot-z-n-25528/

Kaupassa raivoava kakara (Karoliina & Jenni, Ellinooran ryhmä)

Positiivinen psykologia - tiede hyvinvoinnin taustalla on blogi, jota kirjoittaa kaksi positiivisen psykologian asiantuntijaa. Makke Leppänen ja Emilia Lahti tuovat esille tämän psykologian alan keskeisimpiä aihealueita. Leppänen on ensimmäinen suomalainen, joka on valmistunut Sydneyn yliopistosta valmentavan psykologian maisteriksi. Lahti taas on ensimmäisiä soveltavan positiivisen psykologian maistereita Euroopassa.

Positiivinen psykologia keskittyy ongelmakeskeisyyden sijaan ihmisen voimavarojen ja vahvuuksien tukemiseen. Vaikka tieteenala on uusi, tätä blogia on pidetty vuodesta 2009 lähtien. Blogin lukeminen ei edellytä suurempaa tietämystä alasta, vaan käsiteltävät aiheet ovat arkipäiväisten asioiden syvällisempää pohdintaa.

Mielestämme blogista tekee erityisen helppolukuisuus, aiheeseen sopivat kuvat ja aiheiden käytännönläheisyys. Käytännönläheisyys näkyy arkielämää koskettavina postauksien aiheina, jotka sisältävät taustatietoa ja ohjeita eri ilmiöistä. Kirjoitustyyli on rentoa ja kuvailevaa. Kirjoituksista huokuu ihmisläheisyys informatiivisesta ja asiantuntevasta tyylistä huolimatta. Tyyliin kuuluvat esille nostetut voimaannuttavat lauseet saavat lukijan pohtimaan aihetta oman elämänsä kannalta.

Luotettavuutta lisää se, että blogin kirjoittajat esiintyvät omilla nimillään. Asiantuntevien ylläpitäjien lisäksi blogiin kirjoittaa satunnaisesti vierailevia alan asiantuntijoita, mikä myös monipuolistaa blogia. Lähteet on mainittu asiaan kuuluvasti postausten lopuissa. Lähteinä on käytetty tieteellistä kirjallisuutta, kuten kliinisen psykiatrian professori Dan Siegelin kirjaa. Blogiteksteissä viitataan myös artikkeleihin sekä kirjoittajien aikaisempiin blogiteksteihin. 

Blogissa on käsitelty muun muassa lähisuhdeväkivaltaa, kiitollisuutta, päätöksentekoon vaikuttavia henkilökohtaisia tekijöitä sekä sisua. Blogikirjoituksia on jaettu laajalti Facebookissa, mutta kommentointi blogin puolella on ollut vähäistä. Tämä saattaa johtua siitä, että blogiin kommentoiminen vaatii nimen ja sähköpostiosoitteen. Oletamme, että keskustelua on syntynyt enemmän Facebookin puolella. Kenties Facebookin kautta jakamista pidetään näkyvämpänä kommentointi keinona. Eniten jaettuja postauksia ovat viime aikoina olleet inhimilliseen lämpöön ja lasten raivokohtauksiin liittyvät kirjoitukset.

Valitsimme lähempään tarkasteluun vierailevan kirjoittajan, Leppäsen vaimon, Melissa Georgioun kirjoittaman tekstin "Mitä tehdä kun lapsi huutaa ja raivoaa". Georgiou on koulutukseltaan opettaja sekä lasten kasvatuksen ja vanhemmuuden asiantuntija. Hänellä on myös itsellään 2,5-vuotias poika, joten luultavasti hänellä on myös omia kokemuksia aiheesta.  Georgiou selventää lasten raivokohtausten taustalla vaikuttavia aivotoiminnallisia tekijöitä ja sitä, miten näiden kohtausten kanssa selvitään. Kirjoituksen keskeinen sanoma havainnollistaa raivokohtauksien johtuvan turvallisuuden tunteen muutoksista. Georgioun mukaan lapsi uskaltaa näyttää negatiiviset tunteensa luotettavalle aikuiselle ja näin ollen lapset usein kiukuttelevatkin vanhempiensa seurassa.

 

Mielestämme tämä blogiteksti on asiasisällöltään järkeenkäypä. Georgiou pohjaa näkemyksensä etuotsalohkon kehittymättömyyteen. Tämä tunteiden säätelystä vastaavan alueen kehitys kestää noin 25. ikävuoteen asti. On siis ymmärrettävää, että lasten tunteiden hallinta on vaikeaa. Kiukun ja raivon tunteiden käsittely kehittyy iän myötä. Iän lisäksi näiden vaikeiden tunteiden hallinnan oppimiseen vaikuttaa mielestämme myös kokemukset. Nämä kiukkukohtaukset karkkihyllyllä ovat välttämättömiä, jotta lapsi ylipäätään oppii kohtaamaan ja käsittelemään näitä ristiriitaisia tuntemuksia. Impulssien hallinta, joka on tärkeää esimerkiksi koulumaailman kannalta, kehittyy vaiheittain kohtaamalla näitä tilanteita. Temperamentin tiedetään vaikuttavan esimerkiksi tunneherkkyyteen sekä siihen, miten lapsi kokee kiukun voimakkuuden ja miten nopeasti hän siitä tunteesta leppyy. Näin ollen vaikeamman temperamenttityypin omaavan lapsen kanssa vaaditaan pidempää pinnaa.

Valitsemamme blogitekstin aihe ei välttämättä ole kaikille ajankohtainen, mutta se sisältää hyödyllistä informaatiota tulevaisuuden varalle. Tieto auttaa ymmärtämään lapsia vastaavissa tilanteissa, vaikka omia ei olisikaan. Ehkä seuraavan kerran, kun näet raivoavan lapsen kaupassa, osaat ajatella asiaa eri näkökulmasta. Vain tätä kautta lapsi voi oppia hallitsemaan erilaisia tunnetiloja.

Kuvat: https://www.flickr.com/photos/joopey/10331390786/in/photolist-gJX5xm-gsaL4o-9MAUmC-8W4B5j-aiD2M4-c7qwAo-4eRxxe-3wU5Z7-8oie65-SkuN5-6bKNox-o5uNv-aFPeKc-66yu32-ftqE1w-5w7uNN-7EofvN-9TeRC4-frg3nP-at1S5i-asAEai-atwJ2F-hYaGrT-DHqnj-7mfzCm-4XJsbd-ikvyW-bZS8PA-gw12va-oDgm2-77J4WU-5QBhns-mBoSMG-6kL1Xf-nYCaHk-6rkqce-6rpA2E-73ynpy-73uokH-t3aEo-6rkmTi-5ZChM-ace48z-f5hqx4-73ynvd-8BQW3S-3JGapq-yZNeZs-rx4Q87-iGRg2

https://www.flickr.com/photos/mindaugasdanys/3766009204/in/photolist-6JMMkb-7LQBv7-rTrdLP-7fX9y6-6wtTJE-dPGFBm-uHzQCf-qhfG9n-BHVdqp-78nLPf-6bPYoY-742f79-d9XvkS-gJX5xm-gsaL4o-9MAUmC-8W4B5j-aiD2M4-c7qwAo-4eRxxe-3wU5Z7-8oie65-SkuN5-6bKNox-o5uNv-aFPeKc-66yu32-ftqE1w-5w7uNN-7EofvN-9TeRC4-frg3nP-at1S5i-asAEai-atwJ2F-hYaGrT-DHqnj-7mfzCm-4XJsbd-ikvyW-bZS8PA-gw12va-oDgm2-77J4WU-5QBhns-mBoSMG-6kL1Xf-nYCaHk-6rkqce-6rpA2E

Rautavaaran perhesurman syitä etsimässä (Satu T. & Essi K., Ellinooran ryhmä)

http://psyjuridica.com/rautavaaran-tragedia-edustaa-parisuhderiitoihin-liittyvan-vihaisuuden-itsekkyyden-ja-raukkamaisuuden-aaritapausta/

Psyjuridica-blogi nostaa esille tiedotusvälineissä käsiteltyjä ajankohtaisia aiheita sekä muita pinnalla olevia asioita psykologisesta ja lainsäädännöllisestä näkökulmasta käsin. Blogia kirjoittavat Helinä Häkkänen-Nyholm (psykologian tohtori, psykoterapeutti, seksuaaliterapeutti), Jan-Olof Nyholm (oik.tieteen kandidaatti, varatuomari, oikeusavustaja)  ja Maaret Kallio (psykoterapeutti, seksuaaliterapeutti).

Blogissa on julkaistu noin kaksi kirjoitusta kuukaudessa. Usein aihe on postattu johonkin uutisoituun tapahtumaan liittyen. Ihmettelimme erityisesti blogikirjoituksien kommenttien vähyyttä, sillä valtaosaa kirjoituksia on kommentoitu hyvin niukasti tai ei lainkaan. Tästä herääkin kysymys, kuinka seurattu blogi oikeastaan on. Toisaalta muutama kirjoitus sen sijaan on kirvoittanut lukuisia kommentteja. Blogissa on käytetty toisinaan alan ilmaisuja tai tiettyä alaan kuuluvaa käsitteistöä, mutta yleisesti blogin teksti on helposti ymmärrettävää lukijan alasta tai taustasta riippumatta. Onko kirjoitusten tarkoituksena ollutkin tuoda lainsäädännön tai psykologian toisinaan kiemuraistakin tekstiä tavanlukijalle ymmärrettäväksi? Kirjoituksissa ei ole varsinaisesti käytetty tieteellisiä julkaisuja tai tutkimuksia, vaan kirjoittajat tukeutuvat omaan asiantuntijuuteensa ja oppineisuuteensa.

Lukuisista blogiteksteistä valitsimme Häkkänen-Nyholmin kirjoituksen. Häkkänen-Nyholm  toimii Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoissa oikeus- ja kriminaalipsykologian dosenttina. Lisäksi hän omaa vahvan taustan oikeuspsykologian asiantuntijatehtävistä.  Kirjoitus koskee vuonna 2014 Rautavaaralla tapahtunutta liikenneonnettomuutta, jossa perheenäiti ajoi linja-autoa päin kyydissään kolme alle kouluikäistä lastaan. Tapausta käsiteltiin laajasti mediassa ja se herätti oletetusti voimakkaita mielipiteitä.

Häkkänen-Nyholm ottaa blogitekstissä rajusti kantaa tekijän, äidin, mielenliikkeisiin ja pohtii sitä omien ammattikokemustensa kautta herätellen kuitenkin lukijan ajatuksia pohtimaan yhteiskunnassa vallitsevia arvoja laajemmin.  Postauksen teksti vaihtuu vihaisesta, ehkä tarkoituksellakin hieman provosoivasta, tieteelliseen tutkimukseen nojaavaan tietoon ihmisten persoonallisuuden piirteistä. Häkkänen-Nyholm pohtii laajemmin parisuhdetta ja vihan kokemista parisuhteessa. Kirjoitus on hyvin rakennettu ja pohtii myös sitä, kuinka ihminen voi ruokkia vihan tunnetta itsekin oman sisäisen ajatusmaailman avulla. Häkkänen-Nyholm tuo esille, että ihmisen ollessa vihainen, hän ei kykene ajattelemaan rationaalisesti. Silloin pienikin virhetulkinta puolison teoista voi johtaa ajatusrakennelmaan, joka vie jo todella pitkälle alkuperäisestä teosta ja sen todellisesta luonteesta. Esimerkkinä postauksessa käytetään ajatusta, ettei puoliso osallistu riittävästi kotitöihin ja tästä johdetaan ajatus siihen, että perhe ei ole tärkeä puolisolle ja hänellä on jo uusi suhde. Ajatukset ovat äärimmäisiä, mutta kertovat konkreettisesti siitä, millaisia ajatusvääristymiä pystymme tuottamaan ainoastaan omien ajatusten voimalla.

Häkkänen-Nyholm pohtii myös surmia, jonka motiivina on kosto. Yhteiskunnallisella tasolla puhutaan tärkeästä asiasta. Kosto näyttäytyy monelle tavalla, yleisin niistä näyttää olevan avioeron yhteydessä jollain tavalla kosto entiselle puolisolle lasten kautta. Ääritapauksissa kosto on perhesurma ja lievemmissä tapauksissa esimerkiksi lasten manipuloimista entistä puolisoa vastaan. Tarvittaessa avioerotilanteisiin on saatavilla monenlaista apua. Huomiota on kiinnitetty nykyään myös sovinnollisuuden edistämiseen mahdollisissa huoltajuuskiistoissa. Postauksen lopussa rohkaistaan hakemaan apua, mikäli oma elämäntilanne vaikuttaa huolestuttavalta.

Kirjoitusta on kommentoitu runsaasti (22 kommenttia). Yleisemmin kommenteissa on melko puolustava sävy tapauksen äitiä kohtaan ja syitä tälle vakavalle tapahtumalle haetaan pienten lasten äidin kokemasta väsymyksestä ja uupumuksesta. Ehkä osa kommentoijista saattaa itsekin olla lapsiperheen äiti, joka samaistuu väsymyksen tunteeseen ja pystyy sitä kautta ymmärtämään perhesurmaan ajautuneen äidin epätoivon. Toisaalta osassa kommenteissa nostetaan esille muitakin vastaavanlaisia perhesurmatapauksia. Useampi kommentoija muistuttaa myös, että kukaan ei loppujen lopuksi voi tietää perheestä ja heidän tilanteestaan mitään ja päätelmiä on turha tehdä pelkän median antaman kuvan perusteella. Kommenteissa kyseenalaistetaan jopa, onko tragediaa tarpeen käsitellä tällaisella tasolla tietämättä tarkemmin sen taustoista.   

Ristiriitaisuuksien pyörteessä (Iines ja Sara, Katin ryhmä)

1.11.2012 perustettu Peruskoulupesula -blogi käsittelee koulujärjestelmän tulevaisuutta ja koulua ylipäätään. Sen tavoitteena on herättää keskustelua ja antaa mahdollisuus myös lukijoille saada ajatuksensa julki. Blogiin on koottu kirjoituksia niin tutkijoilta, kuin koululaisiltakin. Ylläpitäjinä toimivat matematiikan opettaja Laura Tuohilampi ja oppilaanohjaaja Antti Värtö.

Valitsimme kyseisen blogin, sillä se herätti mielenkiintomme kiinnostavilla aiheillaan ja selkeällä rakenteellaan. Blogi sisältää pohdintaa mm. koulujärjestelmän toimivuudesta ja tutkimuksen kautta muovautuneita näkökulmia. Suosituimpia kirjoituksissa käsiteltyjä teemoja, ainakin sivuston TOP 10-listan perusteella, näyttävät olevan esimerkiksi kuri, rasismi ja kouluviihtyvyys.

Blogin kirjoitusasu vaihtelee, sillä kullakin kirjoittajalla on oma tyylinsä ilmaista ajatuksensa. Esimerkiksi Värtön kirjoitukset ovat luonteeltaan humoristisia ja sarkastissävyisiä. Pääasiassa blogin tekstit ovat kuitenkin vivahteiltaan tieteellisiä.

”Miten hyvä opettaja toimii?” on teksti, jonka otimme lähempään tarkasteluun. Värtö pohdiskelee tekstissään opettajiin kohdistuvia ristiriitaisia odotuksia oikein toimimisesta ja sitä millainen on hyvän opettajan malli. Samaan aikaan kun opettajan odotetaan pitävän kuria, hänen tulisi olla lempeä ja huomioiva. Oppilaanohjaajan koulutuksen käytyään Värtö sai uusia näkökulmia hyvään opettajuuteen. Oleellista ei välttämättä ole olla täydellinen vaan tärkeämpää on sitä kohti pyrkiminen – niin kuin Värtö toteaa kohdassa ”Ihanne antaa suunnan, jota kohti tähdätä”. Hänen mukaansa tähän tarvitaan käytännön osaamisen lisäksi myös vankkaa teoreettista pohjaa, jotta jokainen osaa luoda itselleen mallin hyvästä opettajasta.

Opettajiin kohdistuvat paineet pitävät varmasti paikkansa. Heillä ei ole mitään tietynlaista mallia hyvästä opettajasta vaan hyvän opettajan malli syntyy aikaisempien koulukokemusten perusteella. Itsekin muistelemme lämmöllä peruskouluaikaisia opettajiamme, joista huokui ymmärtäväisyys ja aito kiinnostus lapsen asioita kohtaan. Tällaisia opettajia pyrkisimme itsekin olemaan. 

Lähteet
Kuva: https://pixabay.com/fi/mies-opettaja-professori-liitutaulu-213729/
Alkuperäinen teksti Peruskoulupesula -blogissa: http://www.peruskoulupesula.fi/2014/02/miten-hyva-opettaja-toimii.html

Tiedettä tutkimassa (Jenni H. ja Jutta S., Lean ryhmä)

Tarkastelimme blogia nimeltä Kaiken takana on loinen. Blogia kirjoittaa Tuomas Aivelo, hän on evoluutiobiologian ja ekologian tohtorikoulutettava. Blogi on suunnattu erityisesti evoluutiosta ja ihmisbiologiasta kiinnostuneille lukijoille, mutta kirjoitukset herättävät varmasti mielenkiintoa muussakin lukijakunnassa. Blogin yhtenä tavoitteena on tuoda tieteellistä tietoa lähemmäs ihmisten arkea, joten voidaankin sanoa popularisointiasteen olevan korkea. Popularisointi näkyy ylläpitäjän tavassa kirjoittaa ajankohtaisista aiheista, joita hän tuokin esiin erilaisten tutkimusten ja teorioiden kautta. Aivelon ajanhermoisuus ja aito kiinnostus käsittelemiinsä aiheisiin antaa lukijalle kuvan ylläpitäjästä alansa asiantuntijana. Tätä asiantuntijuusnäkökulmaa vahvistaakin se, että blogi toimii Sanoma Media Finlandian toimittaman tiedelehti.fi alaisena.

Kirjoittaja käy dialogia itsensä ja teoria tiedon kesken. Hän saattaa esimerkiksi ottaa kantaa pinnalla oleviin asioihin kuten Zika-virukseen. Lukijakuntaa on saattanut lisätä se, että Aivelo on ottanut käsittelyynsä usein tabuinakin pidettyjä aiheita, kuten postaus otsikolla ”Penisluun puute vaatiiselityksen”. Kirjoitusasultaan ja yleiseltä tyyliltään blogi on melko selkeä sekä kategoriaansa sopiva. Lukijaa on helpotettu luokittelemalla tekstit alalajeihin. Tekstit ovat kuitenkin pitkiä ja niiden lukeminen vaatii lukijalta akateemista ja kriittistä lukutaitoa. Aiheita tarkastellaan monista eri näkökulmista, mikä vaikeuttaa lukemista. Lukijan tulee itse osata muodostaa kokonaiskäsitys aiheesta. Huonoina verkkotekstin piirteinä voitaisiin mainita blogin kaupallistaminen, joka näkyy esimerkiksi vaihtuvina mainoksina. Ulkoasussa huomio kiinnittyy tekijöihin, jotka vaikeuttavat kokonaiskuvan hahmottamista. Tämän tapaisia tarkkaavaisuuden kohdentamista häiritseviä tekijöitä ovat esimerkiksi sivun ylälaidassa olevat linkit, jotka johtavat takaisin tiedelehti.fi sivuille.

Otimme tarkastelun alle kirjoituksen, joka oli otsikoitu nimellä ”Miksi naisella on rinnat?”. Se on julkaistu 12.1.2016. Tämä teksti löytyy myös palkista ”suosituimmat”.  Teksti alkaa väitteellä, ettei millään muulla nisäkkäällä ole yhtä isoja ja ulkonevia rintoja kuin ihmisellä. Kirjoittaja käyttää perusteluissaan useita teorioita ja huomauttaa samalla ettei yksi teoria sulje pois toista. Tiedon luotettavuutta ei ole suuremmin analysoitu. Lukijalta odotetaankin kriittistä ajattelua sekä lähdekriittisyyttä. Kyseenalaistamista on huomattavissa lukijoiden kommenteissa. Samalla niissä näkyy kiinnostus aiheeseen esimerkiksi jatkokysymysten muodossa.

Verkkoteksti herätti meissä piilevää kiinnostusta aiheeseen. Ylläpitäjän tyyli kirjoittaa ja kuvailla mielenkiintoisia asioita innosti meitä tulevia yliopisto-opiskelijoita kyseenalaistamaan asiantuntijan vaikutusvaltaa lukijoihinsa. Usein kirjoittaja voi väittää monenlaisia asioita ja lukijat hyväksyvät ne kritisoimatta. Kokonaisuudessaan sekä tarkastelemamme postaus että blogi erottuvat edukseen hieman humoristisella tyylillään ja osuvilla oivalluksilla.

Kannanottoja sosiaalialalta (Riina K., Pihla T., Ellinooran ryhmä)

Sosiaalinen tekijä –blogissa käsitellään monipuolisesti hyvinvointia, sosiaalialaa ja yleisesti Suomen yhteiskunnallista tilaa. Sosiaalialan työntekijät, opiskelijat, opettajat ja tutkijat julkaisevat tekstejä, joita lukijat voivat kommentoida. Blogitekstien aihepiirit vaihtelevat laidasta laitaan – esimerkiksi maahanmuutto, prostituutio sekä lapset ja nuoret – mikä mahdollistaa useiden eri tilanteissa olevien lukijoiden mielenkiinnon heräämisen blogia kohtaan.  Blogin kirjoittajat kertovat olevansa poliittisesti sitoutumattomia, mutta ottavansa silti kantaa poliittisen päätöksenteon seurauksiin ja esittävänsä ratkaisuehdotuksia ajankohtaisiin kysymyksiin. Yhteiskunnalliset epäkohdat aiheuttavat paljon keskustelua niin kommentoijien kuin kirjoittajienkin toimesta eikä arkojakaan aiheita – esimerkiksi läheisen päihderiippuvuus - pelätä ottaa esille.

Blogissa vuorottelevat vapaamuotoiset mielenilmaukset ja tieteellisiä lähteitä käyttävät kirjoitukset.  Mielipidekirjoituksissa ilmaistaan vahvojakin tunteita mitään kaunistelematta: ”—enkä halua kuulla nyt mitään naiivia väitettä siitä, etteikö -- kivikautiset asenteet miehen vähäisemmistä kyvyistä kasvattajana vaikuttaisi ainakin jollain tasolla sosiaalityöntekijän työntekoon.” Blogin tekstit tuovat harvoin esiin uusia tutkimuksia, mutta sosiaalialan opiskelijoiden teksteissä, kuten ”Opiskelijan ääni”-välilehden pro gradun kypsyysnäytteissä, tilastotietoja ja muita tutkimustuloksia esiintyy. Mielestämme on hyödyllistä, että blogi mahdollistaa vuoropuhelun yliopiston opiskelijoiden ja opettajien välillä.

Blogin yleisilme on selkeän asiallinen ja sieltä on helppo löytää haluamansa julkaisut, vaikka hakukenttä puuttuukin. Vaikka blogitekstit koskettavat lähinnä sosiaalialan kysymyksiä, kirjoitukset on laadittu niin, että ne voi ymmärtää riippumatta lukijan omasta tieteenalasta. Tämän vuoksi keskusteluun osallistuminen on vaivatonta. Perinteisten blogitekstien rinnalle on mahdollistettu videoblogien käyttö, mikä tuo vaihtelua blogiin, kun tekstien lukemisen sijaan voi katsella aiheeseen liittyviä videoita.

Lähempään tarkasteluun otimme nimettömän ”siskon” julkaisun ”Päihderiippuvaisen läheiselle narkkari on ihminen”(2015), koska siinä kirjoittaja kertoo avoimesti omasta kokemuksestaan narkkarin läheisenä. Mielenkiinnon tekstiä kohtaan herätti myös se, ettei tällaisia arkoja ja henkilökohtaisia asioita käsitteleviä tekstejä usein näe julkaistuna. Päiväkirjamaiseen tyyliin sisko kuvaa millaista on narkkarin arki mm. itsemurhayritysten kanssa: ”Ja kun hän amfetamiinia vedettyään yrittää hiljentää päässään kuuluvat äänet hirttämällä itsensä, mä pyyhin veret pois lattialta--.” Sisko kertoo myös läheiseensä kohdistuvasta vähättelystä: ”Lääkäri ei näe kuinka hajalla ja väsynyt hän on --.” Tällä näkökulmalla sisko haluaa nostaa esiin sen, että päihderiippuvainenkin on vain ihminen ja läheisilleen tärkeä.

Kirjoittajan tyyli on hyvin todenmukainen, toisinaan ehkä hieman provosoiva. Tyyli- ja aihevalinnoillaan kirjoittaja on saanut herätettyä keskustelua ja kommentoijat ovat voineet samastua kertomukseen. Kommentteja ja erityisesti kiitoksia on tullut reilusti sekä päihderiippuvaisilta että heidän läheisiltään ja kommenteista näkee, että siskon avoimuus on nostanut tunteet pintaan.

Tekstin yhteyteen liitetty kuva kahdesta teemukista ja lause ”Hän keittää teetä, mun rakas ihminen” toimii tehokeinona. Tämä tukee koko kirjoituksen todentuntuisuutta ja sen keskeistä ajatusta siitä, että päihderiippuvainen on kaikesta huolimatta ihminen.

Tarkastelemamme blogikirjoitus kuvastaa hyvin koko Sosiaalinen tekijä-blogin ilmettä ja sen kantaaottavaa otetta yhteiskuntamme sosiaalisiin kiintopisteisiin. Tällaisia blogeja, jotka tarjoavat paikan vapaalle keskustelulle tai mielipiteiden vaihtamiselle, tarvitaan nykyään enenevissä määrin. Yhteiskunnan sosiaaliset kysymyksethän kuuluvat meille kaikille.

Lähteet:

Sosiaalinen tekijä https://sosiaalinentekija.wordpress.com/

Sosiaalinen tekijä https://sosiaalinentekija.wordpress.com/2015/08/31/paihderiipppuvaisen-laheiselle-narkkari-on-ihminen/ (2015) Luettu: 26.1.2016

Katsaus Noviisiopettajan elämään (Julia H. ja Janina H., Lean ryhmä)

Vastavalmistunut (2011) erityisopettaja kertoo blogissaan ”Noviisiopettajan ensimmäiset vuodet” ajatuksistaan ensimmäisistä vuosista opettajan ammatissa. Kohderyhmänä toimivat opettajaksi opiskelevat, opettajana työskentelevät sekä vastavalmistuneet.  Blogia kirjoitetaan anonyymisti nimimerkillä Noviisiopettaja. Kirjoittamisen aiheita ovat muun muassa tuntien kulku, oma jaksaminen työelämässä, oma työ, harrastukset ja pedagogiset ideat. Blogin kirjoitustyyliä luonnehtivat asiakieli, selkeä kappalejako ja postauksien lyhyys. Kirjoittajan ote aiheisiin on esseemäinen sekä kertova. 

Kirjoittaja otsikoi postauksensa mielenkiintoisesti ja ajatuksia herättävästi; esimerkiksi ”Elääkö (hevonen) tällä?”. Tämä herättää lukijassa uteliasuutta tekstiä kohtaan, mikä on tärkeää verkkotekstissä. Muita blogista löytyviä hyvän verkkotekstin piirteitä ovat silmäilyä helpottavat elementit, linkit toisiin postauksiin ja kappaleiden tiiviys ja lyhyys. Tummennetut sanat ja taustavärit kiinnittävät lukijan huomion olennaiseen, linkit helpottavat kulkua postausten välillä ja lyhyet kappaleet tekevät tekstistä kevyttä luettavaa.

Huonojakin verkkotekstin piirteitä on kuitenkin löydettävissä. Blogin ulkoasu on pelkistetty eikä se sisällä kuvia tai linkkejä muille sivuille. Kuvien puute vähentää lukijan mielenkiintoa aihetta kohtaan sekä saattaa hankaloittaa sen ymmärtämistä. Kirjoittaja ei myöskään käytä teksteissään väliotsikoita, mikä hankaloittaa haettavan tiedon löytämistä. Blogitekstit ovat kuitenkin melko lyhyitä, joten niitä ei tässä tapauksessa välttämättä edes tarvita. Kirjoittajan anonyymiys luo joissakin yhteyksissä ongelmia, mutta blogin ollessa omaan subjektiiviseen kokemukseen perustuva, ei siitä koidu ongelmia.

Blogi ei pohjaudu tutkimustietoon, eikä kirjoittaja käytä lähteitä. Valitsimme tämän blogin kuitenkin siksi, koska se liittyy opiskelemaamme alaan ja kertoo asioita sekä kokemuksia selkokielellä. Tästä huolimatta se on kuitenkin alansa asiantuntijatekstiä. Teksteistä ei löydy myöskään mitään yhtä perusteltavaa väitettä.

Valitsimme erityisen tarkastelun alle jo aiemmin mainitsemamme blogitekstin otsikolla ”Elääkö (hevonen) tällä?”, joka on julkaistu 24.1.2014. Kirjoittaja ottaa tekstissään puheeksi usein tabunakin olevan aiheen; palkan. Sisältö koostuu Noviisiopettajan oman rahatilanteen avaamisesta ja palkallisista kesälomista. Lisäksi hän esittää lukijoille suoria kysymyksiä aiheesta. Näin teksti onkin innostanut lukijoita kommentoimaan esimerkiksi omista palkkakokemuksistaan. Noviisiopettaja on myös vastannut näihin kommentteihin synnyttäen dialogia lukijoiden ja kirjoittajan välille.

Blogi herätti meissä tulevaisuuden opettajissa innostavia ajatuksia vastavalmistuneen matkasta työelämän käänteissä.  Erityisesti kirjoittajan positiivinen ja asiantunteva ote ammattiinsa inspiroivat meitä. Blogissa esiteltiinkin muutamia käytännön vinkkejä opettajana toimimiseen ja ammattiin asennoitumiseen. Jo aiemmin pohtimamme opettajan palkkaus nousi myös blogin lukemisen myötä uudelleen ajatuksiimme. Harmiksemme viimeisen kahden vuoden aikana ei ole ilmestynyt uusia postauksia.

Kuva: http://farm3.staticflickr.com/2861/11890114874_e94b1b260e_z.jpg

Alkuperäinen teksti Noviisiopettajan ensimmäiset vuodet -blogissa: http://noviisiopettajanekavuosi.blogspot.fi/2014/01/elaako-hevonen-talla.html