Opetuksen kehittäminen

tärkeää

Aarne ja Jussi

Tarkastelimme kemian laitoksen johtajan, sekä kemian aineenopetuksen vastaavan professorin Jan Lundellin kirjoittamaa tiedeblogia ''Miten sinä mittaat oman opetuksesi onnistumista?'' (2017, Jyväskylän yliopisto). Blogissa opetusta käsiteltiin laajasti ja pohdittiin, miten oppilaat oppivat parhaiten. Olennaiseksi asiaksi nousi opetuksen jatkuva tutkiminen ja sen kehittäminen uudelle tasolle.

Pyrimme purkamaan tiedeblogin perusteellisesti osiin ja tarkastelemaan kohdetta eri näkökulmista esimerkiksi siitä, miten opetus, pienryhmät ja motivaatio liittyvät toisiinsa ja mitä vastakkainasettelun mahdollisuuksia voisimme löytää.

Suomalaisessa kasvatusympäristössä painotetaan jatkuvasti sitä, miten oppilaista pitäisi tulla itsenäisempiä ja omatoimisempia (Lonka 2015, 71). Opettamisen suurin haaste on kuitenkin se, miten saataisiin kaikki oppimaan opetussuunnitelman asiat vaaditussa ajassa. Kouluissa on monenlaisia oppijoita, mikä pitää ottaa huomioon opetuksessa. Toiset oppivat kuuntelemalla, kirjoittamalla, tekemällä, toistamalla tai näkemällä konkreettisesti.

Opettajan rooli opettamisessa korostuu entisestään. Siksi olisi tärkeää miettiä, mitä voisi kehittää. Pitäisikö hyödyntää uutta teknologiaa pelien ja leikkien merkeissä, tai järjestää tunneille lisätukea, kuten koulunkäynnin avustajia tai tukiopettajia, jotta kaikilla oppilailla olisi mahdollisuus oppia tarvittavat asiakokonaisuudet.

Lundell kyseenalaisti postauksessaan pienryhmien merkityksen oppimisessa. Havaintojen perustella pienryhmät edistävät ryhmäytymistä ja oppimista huomattavasti, koska kouluinto voi tarttua samalla tavalla, kuin esimerkiksi koulu-uupumus (Lonka 2015, 157).

Tärkeää on purkaa opetussuunnitelmat sellaiseen muotoon, että kaikentasoisilla oppilailla olisi samat mahdollisuudet ja edellytykset menestyä tulevaisuudessa. Tämän takia pienryhmien lisääminen ja luokkakoiden pienentäminen olisi oppimisen kannalta järkevää.

Olisi tärkeää myös, että opettajia/ohjaajia koulutettaisiin enemmän motivaation ja innostamisen saloihin. Motivaatio johtaa intohimoon ja intohimo antaa poltetta opiskeluun; ei tartuta jumiutuneisiin ajattelutapoihin vaan perehdytään siihen, mikä vetää opiskelijoita puoleensa.

Blogissa oli mielenkiintoista se, että Jan Lundell painotti tutkimusta. Tässä ovat Lundellin kirjoittamat kysymykset: ” Onhan opettajien työsuunnitelmissa huomioitu aikaa annettavaksi opetuksen tutkimiseen ja kehittämiseen? Onhan laitoksilla suunnitelmat, miten uusien opetussuunnitelmien vaikuttavuutta selvitetään?” Lundell haluaa korostaa sitä, että opettajat ja laitokset tutkisivat jatkuvasti opetusta, koska sitä kautta saamme elintärkeää tietoa nykyisen opetuksen ja sen suunnitelman toimivuudesta käytännössä

Lähteet:

Lonka, K. 2015. Oivaltava oppiminen. Helsinki: Otavan Kirjapaino Oy.

Lundell, J. 2017. Miten sinä mittaat oman opetuksesi onnistumista? https://www.jyu.fi/blogit/tiedeblogi/lundellblogi. Tulostettu 26.8.2017

Kuva:

https://exodus-themesurgesonslt.netdna-ssl.com/wp-content/uploads/2017/02/keep-calm-and-study-hard.jpg

Jussi Saari, Kasvatustieteidenopiskelija, Jyväskylän kristillinen opisto 2017

Aarne Aalto, Kasvatustieteidenopiskelija, Jyväskylän kristillinen opisto 2017

Vanhempien lusmuilua vai lasten parhaaksi? (Pinja ja Sindi)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL-blogissa laitoksen asiantuntijat ja yhteistyökumppanit esittävät henkilökohtaisia näkemyksiään ajankohtaisista aiheista. Kirjoittajien vaihtelun vuoksi postausten kirjoitustyyli vaihtelee runsaasti, mutta pääasiallisesti kirjoitustyyli on virallista.

Valitsemassamme postauksessa "Varhaiskasvatus tukee pienen lapsen perhettä" (19.6.2017)  erikoistutkija Johanna Hietamäki ja tutkimuspäällikkö Johanna Lammi-Taskula ottavat kantaa pinnalla olleeseen julkiseen keskusteluun vanhempien osuudesta lasten varhaiskasvatukseen.
Tekstissään Hietamäki ja Lammi-Taskula ottavat esille lastenhoidon valintoja tutkivaan CHILDCARE-hankkeeseen liittyvän tutkimusraportin tuloksia. Sekä Hietamäki että Lammi-Taskula ovat olleet mukana tekemässä tutkimusraporttia.

Tutkimus toteutettiin kyselyllä vuonna 2016 1-vuotiaiden lasten vanhemmille. Kyselyyn vastasi 2100 vanhempaa, ja heistä 121 kertoi lapsen olevan päivähoidossa vanhemman kotona olemisesta huolimatta. Meidän mielestämme kyselyyn vastanneiden vanhempien otos on hieman suppea verraten Suomessa vuotta aikaisemmin syntyneiden määrään, joka on noin 55 472 (Tilastokeskus). Suppeaan tulokseen vaikutti totta kai se, että tutkimus toteutettiin vain 10:ssä Suomen kunnassa. Mielestämme maantieteellisesti laajempi kyselyalue olisi antanut tarkemmat tulokset tutkimusraportille.

Tutkimusraportti avasi vanhempien perusteluita lapsen osallistumisesta varhaiskasvatukseen vanhemman ollessa kotona. Lapsen tai vanhemman tuen tarve tai terveydentila oli perusteluna lähes puolella lapsien vanhemmista. Huoltajan opiskelu mainittiin myös noin puolessa tapauksista. Päivähoidon maksuttomuus tai edullisuus tuli perusteluissa esille noin kolmasosalla, mutta se oli lähes aina yksi lisäsyy muiden perusteluiden lisäksi. Runsas puolet vanhemmista valitsi useamman perustelun.

Hietamäki ja Lammi-Taskula näkevät varhaiskasvatuksen merkittävänä tukitoimena, kun lapsella tai vanhemmalle on terveydellisiä ongelmia tai jos vanhempi tekee esim. keikkatyötä. He ottavat esiin myös lapsen sosiaalisten suhteiden sekä vanhemman jaksamisen tukemisen tärkeyden.

Eriarvoisuus varhaiskasvatuksessa nousee Hietamäen ja Lammi-Taskulan mukaan esiin mm. eri kuntien erilaisissa ratkaisuissa toteuttaa lasten subjektiivisen oikeuden rajaaminen. Tutkimusraportissa otettiin myös tämä seikka huomioon kysyttäessä mitä mieltä vanhemmat olivat varhaiskasvatusoikeuden rajoittamisesta. Osa vanhemmista koki tämän asettavan lapset eriarvoiseen asemaan.

Hietamäki ja Lammi-Taskula tuovat esiin tekstissään oman asiantuntijuutensa, joka luo luottamusta postauksen sisältöön. Meidän mielestämme Hietamäki ja Lammi-Taskula toivat hyvin esille näkemyksensä siitä, että varhaiskasvatus on merkittävä tukitoimi pienten lasten perheille. He myös vertasivat CHILDCARE-hankeen tutkimusta kuntaliiton vuoden 2010 vastaavaan tutkimukseen. Tämä toi postaukseen lisää ulottuvuuksia. Postauksessa toistuvasti puhutaan äidistä ja isästä, mutta mielestämme tämän olisi voinut korvata huoltaja-käsitteellä, sillä perhemallit ovat hyvin erilaisia eivätkä kaikkien huoltajat ole välttämättä äitejä ja isiä.

Kyselytutkimus toistetaan samoille perheille 3 vuoden kuluttua, ja kuten Hietamäki ja Lammi-Taskula mekin odotamme kiinnostuneina tulevia tuloksia sekä niissä oletettavia muutoksia.



Lähdeluettelo:

Childcare. 2017. https://www.jyu.fi/edupsy/fi/tutkimus/tutkimushankkeet/kotisivut/childcare. Luettu 28.8.2017.

Hietamäki, J. Kuusioholma, J. Räikkönen, E. Alasuutari, M. Lammi-Taskula, J. Repo, K. Karila, K. Hautala, P. Kuukka, A. Paananen, M. Ruutilainen & V. Eerola, P. 2017. Varhaiskasvatus- ja lastenhoitoratkaisut yksivuotiaiden lasten perheissä: CHILDCARE- kyselytutkimuksen 2016 perustulokset. http://www.julkari.fi/handle/10024/132438. Luettu 28.8.2017.

Hietamäki, J. & Lammi-Taskula, J. 2017. Varhaiskasvatus tukee pienen lapsen perhettä. https://blogi.thl.fi/blogin-nayttosivu/-/blogs/varhaiskasvatus-tukee-pienen-lapsen perhetta. Luettu 28.8.2017.

Tilastokeskus. 2016. Syntyneiden määrän väheneminen kiihtyi. http://www.stat.fi/til/synt/2015/synt_2015_2016-04-14_tie_001_fi.html. Luettu 31.8.2017.



Jyväskylän kristillisen opiston kasvatus- ja opetustyön linjan opiskelijat:
Pinja Tammikari
Sindi Kuivasmäki

Sijaisperhe lapsen parhaaksi? (Jutta M. ja Sanni S.)

Tutkijatohtori Kirsi-Maria Hytönen kirjoittaa blogissaan Lastensuojelun historian pimeä puoli sijoituslapsien kaltoinkohtelusta.  Teksti kertoo tapauksista, joissa sijoitetut lapset ovat kokeneet varhaiselämänsä olleen turvatonta. Olemme aloittelevia kasvatustieteen opiskelijoita, ja teksti herätti meissä paljon keskustelua. 

Hytönen käsittelee blogissaan Jyväskylän yliopiston tekemää tutkimusta, jossa haastateltiin 300 sijoitettuna ollutta henkilöä. Tutkimuksen henkilöt ovat olleet sijoitettuna koulukoteihin, lastenkoteihin ja sijaisperheisiin ensimmäisen lastensuojelulain vuosina 1937-1983. Hytösen mukaan kaltoinkohtelua on tapahtunut, mutta ilmi ei tule se, kuinka suuri osuus haastatelluista on sitä kokenut. Tekstistä ei myöskään selviä sijoituspaikkojen väliset erot; olettaisimme esimerkiksi lastenkodeissa ja sijoitusperheissä olevan keskinäisiä eroja. Tämä oletus tulee omien läheisten kokemuksista, joita on nähnyt viereltä. Sijaisperheissä lapseen suhtaudutaan yhdenvertaisina muuhun perheeseen nähden, kun taas isommissa laitoksissa lapsista pyritään pitämään huolta ja heille annetaan perustarpeet.  

Tutkimuksen mukaan osalla kaltoinkohtelua kokeneista on paljon mielenterveys- ja päihdeongelmia sekä sosiaalisia vaikeuksia, mutta tekstissä tätä näkökulmaa ei kuitenkaan enempää avata.  Jäimme miettimään, onko näiden ongelmien taustalla muitakin tekijöitä ja onko sijoitusjärjestelyissä tapahtunut muutoksia. Onko lasta esimerkiksi sijoitettu uudestaan ja onko uudelleensijoittaminen ehkäissyt edellä mainittujen ongelmien puhkeamista? 

    
Hytönen kirjoittaa lastensuojelulain edistymisestä mutta korostaa myös, että kaltoinkohdelluiksi tulleiden kokemuksia tulee hyödyntää edelleen lain kehittämisessä. Lisäksi hän mainitsee, että sijaishuoltoa täytyy valvoa entistä tarkemmin ja sen myötä pyrkiä ehkäisemään lasten kaltoinkohtelua. Tarkempi valvonta saattaa kuitenkin kasvattaa kynnystä ryhtyä sijais- ja tukivanhemmaksi, kun heistä on jo muutenkin pulaa (Vuorela, A. 2016). Mielestämme mahdollisuutta ryhtyä sijaisperheeksi tulisi tuoda enemmän ihmisten tietoisuuteen, jotta yhä useammat apua tarvitsevat lapset saisivat turvallisen kasvuympäristön.  

    
Sijaisvanhempien motiivit ryhtyä tehtävään ovat vaihtelevia. Tapaamani sosiaalityöntekijän mukaan motiivi on valitettavan usein lapsesta saatu korvaus. Näin varsinkin tukiperheiksi aikovilla. On huolestuttavaa, että mikäli lapsen hyvinvoinnin turvaaminen ei ole ensisijainen syy, voi sijaisperheeksi ryhtyä lapselle soveltumaton perhe. Tällaisissa tapauksissa kaltoinkohtelun kuvittelisi olevan yleisempää.  

Jutta Mykkänen ja Sanni Saukkonen, Jyväskylän kristillinen opisto, kasvatus- ja opetustyön linja 

Lähteet:
Hytönen, K. 2016. Lastensuojelun historian pimeä puoli 
  https://www.jyu.fi/blogit/tiedeblogi/hytonen. Luettu 31.8.2017

Vuorela, A. YLE 2016. Tuki- ja sijaisperheistä pulaa Keski-Suomessa - etenkin kaupungeissa.                   https://yle.fi/uutiset/3-9152176. Luettu 31.8.2017