Blogin avulla kirjoittamaan(Hilkka)

Kirjoittaja: Jussi Soini

Kokonaisvaltainen kirjoittaminen on Helsingin yliopiston äidinkielen opettajan Kimmo Svinhufvudin ylläpitämä blogi kirjoittamisesta. Blogin tavoite on Svinhufvudin mukaan tarjota tietoa ja inspiraatiota kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille. Tämä tapahtuu esittelemällä erityisesti millaista kirjoittaminen on eri koulutusasteilla sekä millaisia ovat erilaiset kirjoittamisen lajit. Eri tekstityylejä esitellään blogissa hyvin laajalla skaalalla rennommasta kirjoittamisesta aina akateemiseen asti. 

Svinhufvudin blogin tavoite on erittäin hieno ja ylevä. Toinen kysymys on vaan kuinka hyvin hän siinä onnistuu? Saavatko kirjoittamista hehkuttavat tekstit lukijan yhtä innostuneeksi kuin Svinhufvud itse on? Itse en ainakaan tarttunut kynään välittömästi blogia luettuani.

Blogin aiheet vaihtelevat laajasti sosiaalisen median ilmiöiden kuten Twitterin käytön opastuksesta aina väitöskirjojen kirjoittamiseen. Se on toiminut myös Svinhufvudin kanavana mainostaa hänen omia yliopistokursseja, joissa hän on luennoimassa.

Parhaiten Svinhufvud onnistuu, kun hän antaa yksinkertaisia ohjeita kirjoittamisesta. Hän neuvoo lukijoita kuin he olisivat kirjoittamisen suhteen vasta-alkajia. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii kirjoitus "Miksi bloggaaminen on hauskaa?"  Siinä hän tiivistää viiteen kohtaan minkä takia hän itse nauttii blogikirjoittamisesta ja miksi hän suosittelee tätä kirjoitustyyliä muillekin.  

Tässä kuten muissakin kirjoituksissa Svinhufvud käyttää taitavasti hyväksi mahdollisuutta liittää tekstin sisään linkkejä muille sivustoille. On aina parempi näyttää esimerkkejä muista sivustoista, kuin vain kertoa niistä. Blogin kirjoitustyyli on mielestäni hyvin rentoa, eikä lukijalle paasata liikaa kirjoittamisen hienouksista. Svinhufvud kertoo vain miksi hän itse nauttii kirjoittamisesta ja miksi hän suosittelee sitä muillekin.

Tämän ohjeen lisäksi blogista löytyy paljon muitakin vinkkejä, jotka voivat auttaa lukijaa itse kirjoittamisen pariin. Tämä onkin Svinhufvudin tarkoitus. Tavoite on saada lukija itse kirjoittamaan.

Akateeminen talousblogi - täyttä hepreaa? (Hilkka)

Kirjoittajat: Elina ja Karoliina

Perehdyimme taloustieteen opiskelijoina Akateemiseen talousblogiin (http://blog.hse-econ.fi/), johon postaavat kuusi kirjoittajaa. Heistä valitsimme Roope Uusitalon lähempään tarkasteluun, sillä hän toimii taloustieteen professorina Jyväskylän yliopistossa. Sen lisäksi hän on tutkimusjohtaja Helsingin taloustieteellisessä tutkimuslaitoksessa (HECER) sekä talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja vuoden 2014 alusta lähtien.

Blogiin tutustuessamme pohdimme sitä, onko tällaista tietyn tieteenalan asiantuntijoiden ylläpitämää blogia edes mahdollista lukea ilman kyseisen alan tietämystä. Mietimme myös, hyödyttääkö tällaisten blogien lukeminen meitä taloustieteen fukseina, kun emme vielä itsekään ole päässeet syvälle taloustieteen kiemuroihin.

Uusitalo kirjoittaa verkkotekstejä blogiin ainakin kerran kuussa. Blogin ulkoasu on hyvin pliisu, mikä antaa ehkä hieman tylsän ja kuivan vaikutelman. Tekstit ovat usein pitkiä ja niissä on selkeästi perehdytty taloudellisiin aiheisiin, joita kirjoittaja pohtii tuoden esiin omia mielipiteitään ja mahdollisesti myös esittää ratkaisuvaihtoehtoja ongelmiin. Kuitenkaan Uusitalon asenne ei ole liian vakava, sillä hän pohtii asioita jopa huumorilla höystettynä, jolloin tekstin raskaasta sisällöstä saadaan tehtyä lukijaystävällisempi. Uusitalon postaukset keräävät parhaimmillaan useita kymmeniä kommentteja eli tekstien ajankohtaisuus ja asiantuntevuus herättävät lukijakunnassa selkeästi keskustelua.

Valitsimme tarkasteltavaksi Uusitalon julkaisun ”Mikrotutkijan makromurheita” (http://blog.hse-econ.fi/?p=6334) lokakuulta 2014. Tekstissään kirjoittaja pohtii makrotalouden ongelmia. Kyseiset ongelmat ovat ajankohtaisia, laajoja ja koskettavat kaikkia. Päätöksiä on siis tehtävä asiantuntemuksen perustuen, mutta Uusitalon mukaan makrotaloudelliset tutkimukset eivät tarjoa yhtä laadukkaita ja hyödyllisiä vastauksia kuin mikrotaloudelliset vastineet. Kokemuksesta kyllä oppii (esimerkkinä hän käyttää 30-luvun lamaa), mutta Uusitalo joutuu silti harmissaan toteamaan, että havaintoja on vähän ja eksperimenttejä vielä vähemmän.

"Tiesittekö, mikä on mikrotaloustieteen ja makrotaloustieteen ero. Mikro on tiedettä - makro taloutta."

Kyseisessä tekstissä on käytetty paljon käsitteitä, jotka ovat ehkä tuttuja vain tieteenalan tuntijoille, esimerkiksi taloustieteen koulukuntaerot tai rahoitusmarkkinakriisi. Näin ollen teksti ei ole tuttua arkikieltä ja se voi olla vaikeasti ymmärrettävissä. Tämä seikka voi pelotella ”tavalliset tallaajat” pois sivustolta. Toisaalta Uusitalon huumorin sävyiset sanavalinnat, kuten ”kärpäsensurinaluokka” tekevät tekstistä leppoisamman oloisen blogitekstin. Vaikka huumori keventää tekstiä, se ei kuitenkaan tekstin ymmärrettävyyden kannalta hyödytä lukijaa, joka ei ole aiheeseen perehtynyt.

Yhteenvetona voimme todeta, että tekstit ovat selkeästi suunnattu aiheista kiinnostuneille ja tietäville. Esimerkiksi jo itse tekstin vastakkainasettelu mikro- ja makrotaloustieteen kesken voi olla iso mysteeri, jos mikrosta tulee ensimmäisenä mieleen keittiön kodinkone. Jopa me taloustieteen opiskelijoina jouduimme välillä tiukassa paikassa nöyrtymään hyvän ystävämme Googlen apuun blogin tekstejä lukiessamme. Kuitenkin blogiin tutustuminen oli mielenkiintoista ja sen lukeminen voisi hyödyttää meitä opiskelun ja tulevan työuran kannalta ja blogi onkin mielestämme lähinnä suunnattu taloustieteilijöille sen asiantuntevan sisällön vuoksi.

(HILKKA) EMDR - LIIAN HYVÄÄ OLLAKSEEN TOTTA?

Kirjoittajat: Salla ja Ella

http://psyjuridica.com/blogi/

Helinä Häkkänen-Nyholm ja Jan-Olof Nyholm kirjoittavat yrityksensä Psyjuridican nettisivuilla oikeuspsykologia-aiheista blogia. Häkkänen-Nyholm on psykologian tohtori, psykoterapeutti, seksuaalineuvoja, oikeuspsykologian dosentti (HY ja UEF) ja EMDR-terapeutti. Nyholm on oikeustieteen kandidaatti ja varatuomari. Molemmat ovat työskennelleet mm. poliisille ja rikosoikeudellisissa asiantuntijatehtävissä.

Kirjoittajat tarkastelevat ajankohtaisia alaansa liittyviä uutisia ja aiheita, mm. Rautavaaran kuolonkolaria ja kuoliaaksi pahoinpidellyn Eerikan tapausta. Monet blogin postaukset kumpuavat uutisista, jotka ovat herättäneet huomiota mediassa. Blogin tavoitteena voi olla herättää ajatuksia ja antaa psykologista ja oikeudellista näkökulmaa, mikä tekee blogista erityisen mielenkiintoisen.

Eräs blogin postaus käsittelee EMDR:ää (Eye Movement Desensitization and Reprocessing), joka on psykoterapeuttinen hoitomenetelmä. Terapiamuoto perustuu siihen, että traumoihin liittyvät negatiiviset tunteet, esim. ahdistus ja pelko, neutralisoidaan yhdistämällä silmänliikeharjoituksia ja mielikuvia. Käytännössä tämä tapahtuu niin, että asiakas keskittyy samanaikaisesti visuaaliseen mielikuvaan traumasta, negatiiviseen kognitioon (”olen vaarassa”) ja kehonsa tuntemuksiin sillä hetkellä. Tämän prosessin aikana häiriötä poisherkistetään terapeutin ohjaamilla silmänliikesarjoilla ja positiivinen kognitio (”olen turvassa”) istutetaan negatiivisen tilalle. Näin traumoihin liittyvät aivojen neuraaliset prosessit muuttuvat.

Häkkänen-Nyholm puoltaa vahvasti EMDR-terapian myönteisiä vaikutuksia. Terapiamuotoa voidaan soveltaa myös lapsiin ja nuoriin. Myöskään haittavaikutuksia ole löydetty. Näillä havainnoilla hän argumentoi sitä, miksi EMDR olisi suositeltava terapiamuoto, paikoitellen jopa hieman provosoiden lukijaa.

”Kukapa haluaisi altistaa traumaattisen kokemuksen kokenutta lastaan pitkille, useita kuukausia kestäville psykoterapioille, jossa lapsen oletetaan keskustelevan kokemuksestaan, jos toinenkin vaihtoehto on olemassa?”

EMDR-terapia kuulostaa vähän liian hyvältä ollakseen totta: ei haittavaikutuksia, helppo työskentelytapa, soveltuvuus lapsista vanhuksiin sekä nopea teho (2-4 terapiakertaa usein riittää).

Blogipostauksen teksti on helposti lähestyttävää ja luettavaa, mitä tukee esimerkkitapauksen esittely traumatisoituneesta miehestä. Tekstistä puuttuu täysin viitteet, mikä vähentää tekstin tieteellisyyttä, mutta toisaalta tukee lukemisen sujuvuutta. Lukijan vastuulle jää luottamus kirjoittajan asiantuntijuuteen aiheesta.

Hulluutta Amerikassa (Hilkka)

Tekijät Petteri Ruuhijärvi & Mikko Heikkinen

Mad in America on kokoelma säännöllisempiä blogimuotoisia kirjoituksia, yksittäisiä tekstejä, kirja-arvosteluja ja YouTube-videoita. Kirjoitusten aiheet liikkuvat pääosin valtavirtapsykiatrian menetelmiä ja paradigmaa vastaan esitetyn kritiikin alueella: osansa saavat mielialalääkkeet, serotoniinihypoteesi ja DSM-diagnoosijärjestelmä. Kohdassa ”About Us: Who We Are” on kuvailtu sivuston tarkoitus ja takana olevat tärkeimmät henkilöt, päätoimittaja Robert Whitaker heistä ensimmäisenä. Kuvauksen mukaan Mad in America pyrkii toimimaan resurssina ja yhteisönä niille, jotka haluavat ajatella psykiatrista hoitoa uudelleen USA:ssa ja ulkomailla. Kirjoittajien ja lukijoiden välistä vuoropuhelua tuetaan: tekstien kommentointi on vilkasta ja sivustolla on myös keskustelufoorumi.

Sivusto ei piilottele missiotaan. Kirjoitusten otsikot ottavat voimakkaasti kantaa: Depression: It’s Not Your Serotonin, A Call to Arms: The Future of Psychiatry is at Stake, The Eight Lessons of Suicide .Satunnaista lukijaa tämä voi ärsyttää, mutta ehkä se on tarkoituskin. Omaa leiriä provosoiva otsikointi ei niin paljon häiritse, koska he ovat tietenkin oikeassa. Vastapuolta kuuluu vähän tökkiä.  Asennetta kuvaa hyvin Mad in American mielenterveyskuntoutujista yleisesti käyttämä termi “psykiatriasta selvinnyt”. Hakusana psychiatric survivor tuottaa sivuston sisäisessä haussa 387 tulosta.

Ultimaattinen parantaja: shamaani vs. psykiatri?

Otimme lähempään tarkasteluun ''ulkomaisen kirjeenvaihtaja'', filosofian tohtori Natalie Tobertin kirjoittaman bloggauksen 'Shamans and Psychiatrists: A Comparison'. Tekstissä Tobert kuvaa ja erittelee shamaanin ja psykiatrin alojen samanlaisuuksia ja erilaisuuksia. Blogin alussa ja lopussa hän vielä kysyy, kokevatko nykyajan psykiatrit shamanistiset käytännöt hyödyllisiksi työssään ja kuinka dialogia näiden käytäntöjen kulttuurirelevanssista voitaisiin lisätä valtavirtapsykiatrian kanssa.

Tolbertin teksti seuraa uskollisesti koko blogia värittävää vaihtoehtohoitojen ylistystä ja länsimaisen lääkityksen demonisointia. Osansa kritiikistä saa alun objektiiviselta näyttävän vertailun jälkeen niin länsimainen diagnoosien biologinen sairauskeskeisyys, pakkohoito kuin etnosentrismi.

Kiinnostavaa blogitekstissä oli kirjoittajan argumentoinnin keinot. Tobert käyttää tekstissään sellaista metodologiaa kuin ''hengen riivaus'' tai homeopatia pelkästään annettuina totuuksina ilmaan minkäänlaista toista katsantokulmaa termien kritisoimiseksi. Olemme näköjään tulleet tilanteeseen missä modernien psykiatristen käytäntöjen pitää puolustaa itseään ah, niin toimivia poppamiesterapioita vastaan.

Tobert käyttää tekstissään kyllä viittauksia, viittä. Kolme niistä kuvaa tutkijaa pelkällä etunimellä ja kaksi ovat ''englantilaisia tutkimuksia''. Suoria linkkejä tutkimuksiin ei löytynyt, mutta muut tekstin linkit johtivat varsin vakuuttaviin sivustoihin.

Blogitekstin kommentit olivat ehkä itse kirjoitusta mielenkiintoisempia:

Nazi Germany was a manifestation of energy based on pure duality, scapegoating, viciously exploiting a tattered and guilt-ridden society plagued by mega-inflation; along with obsession with power, delusions of grandeur, needing to belong, needing to be superior, yadada. Big business is what created fertile ground and support for the Nazis. And of course, psychiatry provided tools for manipulation and control.

Useat kommentoijat kirjoittavat elämäntarinoitaan varsin avoimesti muun yleisön edessä. Miltei sivuston jokaisella muullakin tekstillä on MIA:n omia kirjoittajia ottamassa kantaa kirjoituksen sisältöihin, useimmiten tukien kirjoittajien ajatuksia yks yhteen. Tässä kyseisessä postauksessa kanssabloggaajien viesteissä  tuli esille sellaisia positiivisia kokemuksia kuin manaus, papin hoitotuokio ja energiaparantuminen.  Näkemystä vastustavia kommentteja ei kirjoitettu. Onko kyseessä kritisoijien kyllästyminen vai editointi?

Tarvitseeko suutarin lapsi välttämättä kenkiä? (Hilkka)

Psykologin inhimillinen puoli herättää paljon mielipiteitä. Millaisista taustoista tuleva ihminen voi toimia psykologina ja kuinka kokemusten myötä muokkautunut persoonallisuus saa näkyä psykologin työssä. Tätä pohtii ravitsemukseen ja psykologiaan keskittyvän Highway to health -blogin kirjoittaja laillistettu psykologi Hanna Markuksela blogi-tekstillään ”Voiko psykologi olla myös ihminen?”. Markuksela kyseenalaistaa ihanteellisen psykologin kriteerit, sillä psykologien ammattiryhmän vaatimukset neutraaliudeltaan on määritelty niin tarkasti, että kukaan psykologi ei todellisuudessa edes määritä näitä kriteerejä tai edes tiedä lopulta mitä ne ovat.

"Jos noissa tehtävissä haluaa toimia, niin ei saa kyllä olla omia ongelmia. Se häiritsee asiakassuhdetta." 

Näin psykologian opiskelijan näkökulmasta psykologin on helpompi työssään asettua asiakkaan asemaan ja ymmärtää häntä paremmin, jos hänellä on kertynyt niin hyviä kuin huonojakin kokemuksia matkaan elämässä. Ilman omaa kosketuspintaa voimakkaisiin tunteisiin voiko psykologi edes tietää miltä asiakkaasta tuntuu?  Markukselakin toteaa alan tarvitsevan kaikilla mausteilla ja taustoilla varustettuja persoonia.

Tekstissään Hanna kuvailee lukioikäisten pohdintoja soveltuvuudesta psykologin ammattiin repaleisten lapsuuden kokemusten pohjalta. Psykologian opiskelijana ja soveltuvuuskokeet läpikäyneenä on myös joutunut pohtimaan ihanteellisen psykologin kriteerejä ja peilaamaan niitä itseensä. Jälkikäteen sekalaista fuksiryhmää tarkastellessa voisi todeta, että emme ole samasta muotista ja tämä pelkästään kumoaa jo sen, että tulevaisuuden psykologilta halutaan tiettyjä ihanteellisia kriteerejä. Eri lähtökohdista tulevien opiskelijoiden persoonallisuuden sijasta oleellisempaa lienee itsetuntemus, ja niiden omien repaleisten taustojen vaikutuksen itseen tunnistaminen.

"Sä et voi olla joka toinen päivä up ja joka toinen down. Sun pitää olla NEUTRAALI! Mitä sun kaikki tututkin ajattelee ja mitä sun potilaat ajattelis jos ne sais tietää..." 

Jos suutarin lapsellakaan ei ole kenkiä, ei psykologikaan tarvitse välttämättä täydellistä elämää. Psykologin ei tarvitse kasvaa pumpulissa tai olla neutraali täti-ihminen osatakseen auttaa asiakasta paremmin.  Kuten Markukselakin toteaa, pääasia on olla töissä täysin läsnä ja asiakkaita varten, jotta myös he pääsevät nauttimaan elämän nousuista ja laskuista. Sillä jos elämästä tasoittaisi vuoret, häviäisivät elämältä näköalat - myös psykologilta.

Kuva

Anna-Sofia Trög

Susanna Paajanti

Kirjoittajat opiskelevat itsekin psykologeiksi ja ovat välillä ihan up ja down.

(Hilkka) Ei oo totta! On se.

(Kati Hiltunen & Sarianna Aikasalo)

Ei oo totta! on Katleena Kortesuon viestintään keskittynyt blogi. Kortesuo on kouluttaja, tietokirjailija sekä kasvuyrittäjä, joka ottaa blogissaan vahvasti kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. Hän on kirjoittanut muun muassa eduskuntavaaleista sekä uudesta avioliittolaista. Kortesuo kirjoittaa blogiaan lähinnä työpohjalta, sillä hän mainostaa samalla myös omia koulutuksiaan ja kirjojaan. Kortesuo onkin julkaissut lukuisia teoksia, muun muassa Pillillä vai pasuunalla? Viestinnän käsikirja yrittäjälle. Kortesuo kuvailee blogiaan seuraavalla tavalla: ” EOT-blogissa käsittelen omaa ja muiden viestintää kolmesta näkökulmasta: annan ruusuja, ruoskaa ja ratkaisuja.”

Blogin aiheet vaihtelevat laidasta laitaan ja Kortesuo kirjoittaa paljon myös omista kokemuksistaan. Blogi ei keskity tieteelliseen tutkimustietoon. Yleisimpiä aiheita ovat kuitenkin sosiaalinen media, viestintä ja vuorovaikutus, asiakaspalvelu sekä etiikka.

Blogista tekee ainutlaatuisen Kortesuon tapa kirjoittaa. Blogin kieli on hyvin rikasta ja eläväistä, ja tekstissä esiintyy myös paljon retorisia keinoja. ”Tarkalleen ottaenhan rooibos ei ole teetä, mutta me hämeenlinnalaiset puhumme ihan sujuvasti rooibosteestä.” (alkuperäinen teksti)

Kortesuon kirjoitustyyli on rento, mutta toisaalta ankarastikin kritisoiva. Teksti on hyvin interaktiivista ja lukijoiden aktiivinen vuorovaikutus näkyy kommenttien paljoudessa.  Kortesuo on panostanut myös bloginsa ulkoasuun, esimerkiksi sivuston selkeydellä sekä vaihtuvilla kuvilla.

Otimme lähempään tarkasteluun Kortesuon postauksen Yrittäjä joka menettää mielummin aikaa kuin rahaa on huono yrittäjä. Blogikirjoitus käsittelee Kortesuon omakohtaista kokemusta huonosta asiakaspalvelusta. Kirjoituksessa ilmenee Kortesuon ja pienyrittäjän välinen keskustelu kahdelta eri vuodelta. Kyseessä on lyhyt ja ytimekäs postaus, jonka sisältö on pääasiassa dialogia. Tekstin keskeinen väite löytyy postauksen lopusta, jossa Kortesuo toteaa suomalaisen pienyrittäjän tuhlaavan mieluummin ajastaan vartin kuin rahoistaan euron. Kirjoittaja perustelee väitettään juuri omalla kokemuksella.

Katleena Kortesuon blogi on siis oivaa luettavaa sinulle, joka haluat lukea teräviä mielipiteitä ajankohtaisista aiheista. 

Onko ikääntyvä väestö ongelma? (Riina & Janita, Ellinooran ryhmä)

Valitsimme tiedeblogiksemme ” Puheenvuoroja tulevaisuudesta ”,  jota julkaistaan Kauppalehden verkkosivuilla. Blogia kirjoittaa Elina Hiltunen, joka on väitellyt itsensä kauppatieteiden tohtoriksi sekä suorittanut lisäksi DI tutkinnon. Hiltunen on futuristi ja kuvailee olevansa ” aktiivinen luennoija, kouluttaja, liikkeenjohdon konsultti ja tietokirjailija ”. Hän toimii puheenjohtajana Future Infinite -konferenssin ohjelmaryhmässä, jota hän myös markkinoi blogitekstiensä lopussa.

Blogi on kirjoitettu mielenkiintoiseksi ja tekstit pohtivat erilaisia asioita tulevaisuuteen suuntaavasta näkökulmasta. Hiltusen tekstit pohjautuvat ennen kaikkea hänen omiin näkemyksiinsä ja tietoihinsa. Hänen järjestämässään tapahtumassa esiintyvien henkilöiden väitteisiin tukeudutaan, mutta ei niinkään tieteellisiin lähteisiin. Tämä näkyy tekstin ”jutustelevassa” tyylissä, eikä blogi niinkään ole puisevaa tieteellistä tekstiä.

Valitsimme erityistarkasteluun kirjoituksen ” Väestö ikääntyy - hurraa!” (http://blog.kauppalehti.fi/puheenvuoroja-tulevaisuudesta/vaesto-ikaantyy-hurraa). Tekstin keskeinen kysymys on, onko väestön ikääntyminen todellinen ongelma. Hiltunen kirjoituksen aluksi tuo esiin usein julkisissa medioissa näkyviä väitteitä, esimerkiksi: ”Väestö jatkaa ikääntymistään - kuinka Suomi selviytyy kalkkeutumisesta? ”, jotka antavat käsityksen asiasta pelkkänä ongelmana. Hiltunen alkaa argumentoimaan näitä näkemyksiä vastaan ja korostaa, ettei asia ole yksinomaan ongelma vaan myös mahdollisuus. Hiltunen esittää asiaansa vanhustaloudesta puhuvan professorin Rehnin ja Proud Age- hankkeen kehittäjän Pylkkäsen ajatuksien pohjalta. Hän lisää heidän näkemyksiinsä omia argumenttejaan ja esimerkkejään asian puolesta.

Blogitekstissä näkemysten puolesta esitettiin muun muassa: ” --suomalaiset vanhukset ovat keskimääräisesti varakkaampia, hyväkuntoisempia ja koulutetumpia kuin edellisen sukupolven vanhukset.”  Rehn ja Pylkkänen pitävät Suomen ns. vanhustaloutta loistavana taloudellisena pohjana, jolle voidaan rakentaa todella kohdennettuja palveluja ja tuotteita.  Hiltunen tuo näkemystensä tueksi omakohtaisen esimerkin insinööri-isästään, joka on yhä 78-vuotiaana mukana työelämässä sekä viettää erittäin aktiivista elämää muillakin elämän sektoreilla.

Näemme asiat vanhuskeskustelun ympärillä samoin kuin Hiltunen. Vanhuksia ei tule nähdä pelkkänä taakkana tai hoidokkeina, vaan mahdollisuutena uudenlaisille palveluille. Heidän iän tuomaa viisautta ja mielipiteitä tulisi kunnioittaa mielestämme paremmin ja näitä samoja näkemyksiä myös kirjoitus nostaa esiin. Kuitenkin mieliimme heräsi kysymys, voidaanko tämä asia nähdä vain joko positiivisena tai negatiivisena asiana. Mielestämme asiaa ei voi pitää vain jompanakumpana, vaan vanhuskeskusteluissa pitäisin muistaa aina molemmat puolet.

Sanaseriffin sekalaista sillisalaattia

(Mira, Inka, Henna)

 

Ei oo totta! (http://eioototta.fi/) on Katleena Kortesuon viestintään keskittyvä blogi, joka käsittelee monenlaisia aiheita aina sukkahousuista viikinkimiekkailuun. Kortesuo on 36-vuotias kouluttaja, tietokirjailija ja kasvuyrittäjä. Hän valmentaa yritysten johtoa sosiaalisen median käytössä ja luennoi seminaareissa (melko korkeahkolla tuntipalkalla). Kohderyhmäkseen hän itse nimeää ne, jotka pitävät ”sekavasta sillisalaatista”. Blogista hyötyvät luultavasti myös ne, jotka haluavat oppia paremmiksi viestijöiksi ja some-käyttäjiksi. Tavoitteena Kortesuolla on herättää keskustelua ajankohtaisista aiheista sekä saada Suomeen enemmän laatublogeja. Napakasti ja elävästi kirjoitetut tekstit ovat kärkkäitä ja ehkä jopa hieman provosoivia, luultavasti esimerkiksi sananvalinnat ovat tarkoituksellisesti tunteita ja keskustelua herättäviä.

Mielenkiintomme herätti lähiaikoina eniten kommentteja kerännyt kirjoitus Wilma pilasi minunkin elämäni (http://eioototta.fi/wilma-pilasi-minunkin-elamani/#comments), jossa Kortesuo arvostelee kovin sanoin koulujen sähköistä viestintäkanavaa Wilmaa. Kortesuon kuvaus Wilmasta: ”Sitä on yhtä näppärä ja mukava käyttää kuin lietelantasäiliöön pudonnutta kreikankielistä keittokirjaa”, kuvaa osuvasti hänen tapaansa käyttää kieltä elävästi ja provosoivasti. Kirjoituksessaan hän esittää lukuisia kehitysehdotuksia järjestelmän parantamiseksi ja väitteidensä tueksi hän käyttää kuvakaappauksia. Kortesuo esiintyy viestintäkanavan asiantuntijana arkipäiväisten käyttökokemustensa perusteella, tosin kirjoituksen lopussa hän myöntää laatineensa listan vain huoltajan näkökulmasta. Kommenteissa Kortesuo myöntää veikkaavansa kertomiaan ’’faktoja’’ , koska hänellä ei ole tilastotietoa asiasta.

Mielestämme Kortesuo onnistuu tavoitteessaan herättää voimakkaita tunteita ja keskustelua (eikä aina kovinkaan positiivisessa hengessä). Kortesuolla on mittava tausta tietokirjojen kirjoittajana ja hänen bloginsa valittiin vuonna 2014 parhaaksi markkinointi- ja viestintäblogiksi Suomessa. Häneltä löytyy myös pitkä lista suosittelijoita monista tunnetuista suomalaisista yrityksistä. Blogia lukiessamme kirjoittajan uskottavuutta kuitenkin söi koulutustaustan epäselvyys sekä tekstien perustuminen yleensä vain omaan arkitietoon. Kortesuon tyyli on persoonallinen, sujuva ja kieli ehdottoman oikeaoppista, joka tekee blogin lukemisesta mielenkiintoista.