Karanteenissa jo keskiajalla (Marianne A., Milja K., Ilmari T., Marjaanan ryhmä)

Kuva: Pixabay.

Valitsimme tarkkailukohteeksi Suomen historiaa arkeologisesta näkökulmasta käsittelevän jatkuvasti ilmestyvän “Kalmistopiiri”-julkaisun. Alun perin julkaisu on perustettu turkulaisten, oletettavasti enimmäkseen arkeologian opiskelijoiden toimesta 2000-luvulla. Sen tarkoituksena oli olla hauta-aiheinen opintopiiri, ja sen toiminta siirtyi myöhemmin nettiin blogimuodossa. Myöhemmin siitä on kehittynyt ammattilaisten ylläpitämä verkkojulkaisu, jonka tarkoituksena on tuottaa suomenkielistä tietoa menneisyydestä. Blogin kohderyhmäksi voidaan lukea kaikki Suomen historiasta ja historiasta yleisesti kiinnostuneet.

Blogissa kirjoitetaan Suomen historiaan liittyvistä asioista. Esittelytekstin mukaan blogi painottaa hautausten ja ihmisjäännösten tutkimusta, eläinosteologiaa ja sairauksien historiaa, mutta julkaisuja on kuitenkin muistakin aiheista. Blogissa on muun muassa artikkeli, jossa pohditaan ja kritisoidaan Göteborgin luonnontieteellisen museon lääketieteellisen ihmisjäännöskokoelman hävittämispäätöstä. Arkeologian kautta avautuu yllättäviäkin aiheita. Ulla Moilanen (14.03.2020) kertoo kirjoituksessaan Eurooppaa keskiajalla vaivanneesta tanssiepidemiasta, joka sai ihmiset tanssimaan viikkokausia pakonomaisesti kuolemaan asti. 

Blogin kommentit ovat enimmäkseen joko satunnaisia aiheeseen liittyviä kysymyksiä tai huomautuksia mahdollisista epäkohdista. Erään artikkelin kommenteissa kysytään myös sitä, voisiko kommentoija auttaa kyseisen tutkimuksen kanssa. Kommenteista voi olettaa, että useat kommentoijat opiskelevat itsekin historiaan liittyvää alaa. Blogin kieltä on kuitenki luotu ymmärrettävämmäksi laajemmallekin yleisölle. Vaikka kieli on tieteellistä, on eri asioista annettu myös yksinkertaistettuja esimerkkejä, jotta asiaan perehtymätönkin tajuaisi mistä on kyse. Blogin julkaisuissa viitataan usein suoraan eri tutkimuksiin ja tieteellisiin julkaisuihin. Tutkimustietoon on siis hyvin läheinen suhde.

Pamfletti Lontoon ruttoepidemiasta. Kuva: British Library.

Tänä keväänä olemme jokainen saaneet viettää ainakin jonkinasteista karanteenia. Se laittoi maailman sekaisin ja uuden äärelle. Maailma on kuitenkin kokenut aiemminkin karanteeneja eri epidemioiden takia. Karanteeni-termin tausta tulee ruttoepidemiasta 1300-luvulta. Italian sanalla quaranta, numero 40, on alunperin viitattu päiviin, jotka laivojen tuli viettää eristyksissä ennen satamaan pääsyä. Karanteenin tarkoituksena oli tällöinkin selvittää, kehittyisikö laivojoissa matkustaneille ihmisille ruttoepidemian oireita. (Moilanen 2020.)

Otimme lähitarkasteluun Ulla Moilasen kirjoituksen “Taistelua tartuntatauteja vastaan: Karanteenin ja eristämisen historiaa”. Moilanen on Turun yliopistossa arkeologian ja Suomen historian tohtorikoulutettavana ja kirjoittaa aktiivisesti julkaisuja Kalmistopiiriin. Karanteenin ja eristämisen historiaa käsittelevässä kirjoituksessaan hän kertoo muun muassa paiseruton ja koleran leviämisestä ja selittää, miten ihmiset yrittivät suojautua epidemioita vastaan jo keskiajalla, vaikka heillä ei ollut varmaa tietoa sairauksien leviämismekanismeista. Kirjoituksessa viitataan suoraan useaan tieteelliseen lähteeseen ja kaikki lähteet on listattu tekstin loppuun, mikä antaa tekstistä hyvin luotettavan ja ammattimaisen kuvan. 

Moilasen kirjoitus on kiinnostava, sillä se on historiallisesta aiheestaan huolimatta hyvin ajankohtainen. Ihmisten selviytymiskeinot ja pyrkimykset hillitä tartuntoja ovat olleet jo keskiajalla hyvin samankaltaisia kuin nykyään. Esimerkiksi karanteenin käsite on ollut käytössä jo keskiajasta lähtien ja oppilaitokset ovat aiemminkin joutuneet sulkemaan ovensa epidemioiden takia. Vaikka keinot ovat olleet samankaltaisia kautta aikojen, olosuhteet ovat kuitenkin olleet aiemmin hyvinkin erilaiset. Ei vähiten siksi, että eristäytyneenä ei voinut mitenkään ottaa yhteyttä ulkopuolella oleviin ihmisiin. Internetin mahdollistamat etäluennot, joiden kautta opiskelu on nyt sujunut yllättävänkin tehokkaasti, eivät olleet edes mahdollisia keskiajalla. Keskiajalla karanteenissakin saattoi olla haastavampaa keksiä tekemistä, kun ei ollut koko maailmaa verkkoyhteyden päässä. Näin ollen voidaan siis huomata, että vaikka historian tapahtumia saatetaan ajatella vain menneisyytenä, niin niiden tunteminen voi vaikuttaa myös käsitykseen nykyhetkestä. Moilasen tekstiä voikin tarkastella siitä näkökulmasta, että maailmanlaajuisia epidemioita on ollut ennenkin. Ja elämä on aina niiden jälkeen jatkunut.

Lähteet

Moilanen, Ulla (2020). Taistelua tartuntatauteja vastaan: Karanteenin ja eristämisen historiaa. Kalmistopiiri, 29.03.2020, https://kalmistopiiri.fi/2020/03/29/taistelua-tartuntatauteja-vastaan-karanteenin-ja-eristamisen-historiaa/. Luettu 29.05.2020. 

Kriittinen katsaus Mikael Ahosen blogin sisältöön (Ilari K. ja Fanni R.)

Mikael Ahonen kirjoittaa omaa nimeään kantavaa tietotekniikkaan keskittyvää blogia. Ahonen on Tuotantotalouden Diplomi-Insinööri Tampereen teknillisestä yliopistosta. Hän käsittelee blogissaan mm. yrittäjyyttä, yrittäjän työvälineitä, koodaamista ja sijoittamista. Ahonen kertoo kirjoittavansa blogia oppiakseen ja kehittääkseen itseään. Luodessaan erilaisia oppaita ja julkaistessaan erilaisia materiaaleja, saa hän itsekin niistä paljon irti. Hän markkinoi blogilla omaa osaamistaan, mutta nostaa myös esille muiden mielenkiintoisten yritysten palveluita. Blogi on menestynyt varsin hyvin, kuten etusivulla näkyvistä tilastoista ilmenee.

Ahonen esittelee blogissaan erilaisia ohjelmistoja ja niiden käyttöä. Oppaita löytyy esimerkiksi Excelin hyödyntämiseen erilaisissa tilanteissa. Blogissa on useampia oppaita ja opastusvideoita. Nämä Ahonen on tehnyt oman osaamisensa ja kiinnostuksensa pohjalta.

Blogikirjoituksessaan A Machine Learning Example For Business (2019) Ahonen selittää miten koneoppimista voidaan hyödyntää liike-elämässä. Kirjoitus vaikuttaa alalla pidempään toimineille mutta uusimpiin trendeihin tutustumattomille ammattilaisille suunnatulta, sillä lukijan oletetaan tuntevan alan peruskäsitteistöä. Henkilökohtaisesti teksti ei herättänyt suurempia tunteita suuntaan tai toiseen, asiansa tunteva henkilö tiivisti monilla kursseilla sivuttujen asioiden ydinseikat selkeäksi kokonaisuudeksi. Tekstissä ei ole mainittu lähteitä joista kirjoittaja oppi tietonsa, sillä lukijan uskotaan luottavan hänen ammattitaitoonsa. Varsinaista argumentointia väitteiden puolesta ei esiinny, sillä blogin tyylille uskollisesti kirjoitus pyrkii lähtökohtaisesti opettamaan lukijalle uutta, eikä niinkään kyseenalaistamaan tieteenalan ilmiöitä tai rakentamaan dialogia niistä. Jo nopea vilkaisu paljastaa kirjoittajan kokeneeksi verkkotekstien tuottajaksi: alku on mukaansatempaava, kappaleet ovat lyhyitä ja kuvia on hyödynnetty runsaasti. Koneoppimisesta tarkemmin kiinnostuneiden kannattaa tutustua oheiseen videoon, jonka jälkeen Ahosen blogitekstikin muuttuu helpommin ymmärrettäväksi.

Lukijalle joka ei tunne kirjoittajaa entuudestaan muodostui kuva erittäin ammattitaitoisesta henkilöstä, joka jakaa tietotaitoaan ilmaiseksi muillekin. Monesta blogikirjoituksesta jäi tosin kuva, että kyseessä on vain käyttöoppaaksi naamioitu mainos jostain ohjelmistosta, eikä tekstissä kuulu kirjoittajan omaa ääntä. Ahonen tosin myöntää itsekin yhdessä kirjoituksessaan pyrkivänsä hyötymään blogistaan rahallisesti, joten mainonta on perusteltua. Myös blogin ulkoasu on ansioluettelomainen, sillä onhan yksi syy sen ylläpitämiseen kirjoittajan osaamisen markkinoiminen potentiaalisille työnantajille.

Blogiin tutustuessamme emme olleet määritelleet näkökulmaamme, mutta tekstin laatimisen ohessa kriittisyys blogin todellisia tarkoitusperiä kohtaan kasvoi, ja vakiintui näkökulmaksemme. 

Lähteet

Ahonen, M. 2019. A Machine Learning Example For Business. https://data.solita.fi/a-machine-learning-example-for-business/. (Luetttu 28.05.2020.)

Ahonen, M. 2020. Mikael Ahonen. https://mikaelahonen.com/fi/etusivu/. (Luettu 28.05.2020.)

SKEPTISYYS ON KAKSITERÄINEN MIEKKA (Maija R. ja Minna P., Marjaanan ryhmä)

Terveystrendit kiinnostavat tällä hetkellä ihmisiä enemmän kuin koskaan. Iltapäivälehdet uutisoivat päivittäin uusista tutkimustuloksista erilaisten dieettien, urheilumuotojen ja elämänvalintojen vaikutuksista terveyteen. Jotkin unohtuvat hetkessä, mutta toisista tulee trendejä, joihin tuhannet terveydestään kiinnostuneet tarttuvat. Tässä terveystiedon ylitarjonnassa skeptisyys tulee tarpeeseen, ja tähän tarpeeseen yrittää omalta osaltaan vastata Tervettä skeptisyyttä -blogi.

Blogia ylläpitää filosofian maisteri (biokemia, molekyylibiologia) ja sydänsairauksien perustutkimuksesta tohtoriksi väitellyt Pauli Ohukainen. Hän kirjoittaa blogia riippumattomana yksityisenä henkilönä, edustamatta mitään organisaatiota tai yhteisöä. Hän tarjoaa eväitä kriittiseen ajatteluun terveystiedon maailmassa tarkastelemalla erilaisia aiheita uteliaan ja avoimen skeptisyyden hengessä, ottaen kuitenkin kantaa asioihin joskus hyvinkin jyrkästi.

Blogissaan Ohukainen tarkastelee aiheita laajasti selvittäen totuuden olemassa olevaa tieteellisesti todennettua faktaa hyödyntäen. Kirjoitukset jakautuvat pääsääntöisesti neljään kategoriaan: kriittiseen ajatteluun, vaihtoehtohoitoihin, ravitsemukseen sekä sydäntutkimukseen. Omiksi motiiveikseen blogin kirjoittamiselle, hän kertoo halun oppia uutta, kirjoitustaidon kehittämisen ja ajanhallinnan. Hän on ollut aktiivinen keskustelija tieteen eri foorumeilla, joissa samat aiheet pyörivät kerta toisensa jälkeen, joten hän koki parhaakseen alkaa keräämään argumentteja yhteen paikkaan, omaan blogiinsa.

Pixabay / Tumisu

Blogissa on tartuttu esimerkiksi detox-kuureihin, kasvavaan rokotekriittisyyteen ja homeopatiaan. Osa julkaisuista antaa yleisemmin eväitä valheellisen ja harhaanjohtavan tiedon tunnistamiseen, sitomatta sitä kuitenkaan mihinkään tiettyyn terveysilmiöön. Ohukainen on taitava kirjoittamaan mukaansatempaavalla tavalla aiheesta kuin aiheesta. Hän saa asiaan vihkiytymättömän henkilön lukemaan tekstin loppuun saakka sekoittamalla sujuvasti tieteellistä faktaa, populaarikulttuurin ilmiöitä ja huumoria.  Hän ei myöskään epäröi tuoda omaa inhimillisyyttään esiin, vaan saattaa myöntää tietämättömyytensä tai suhteettoman epäluulonsa johonkin aiheeseen. 

Useimmiten Ohukainen kuitenkin tietää mistä puhuu, ja tietää tietävänsä mistä puhuu. Hänen asiantuntemuksensa on ilmiselvää hänen ydinosaamisalaansa sydäntutkimusta käsittelevissä teksteissä. Mutta myös postauksissa, joissa tutustutaan johonkin hänelle aiemmin tuntemattomaan terveysilmiöön, on selvästi tehty laajaa taustatutkimusta. Hänen argumenttinsa perustuvat usein monipuolisiin lähteisiin, joita hän tulkitsee sujuvasti oman tieteellisen osaamisensa kautta. Jos jokin asia on Ohukaisen mielestä huuhaata, se ei jää lukijalta huomaamatta. Hän käyttää jyrkkiä ilmaisuja niin ilmiöistä, kuin niihin uskovista ihmisistä, jos on eri mieltä. Esimerkiksi homeopatia on “niin typerää huuhaata kuin mikään voi olla” ja siihen uskova on “näin pahasti erehtynyt (lääke)tieteen toiminnasta”. 

Blogin tarkoituksena on tarjota eväitä kriittiseen ajatteluun, mutta saako liian kriittinen lähestymistapa osan lukijoista vetäytymään jopa syvemmälle huuhaan, pseudotieteen ja vaihtoehtohoitojen maailmaan? Blogi on mielenkiintoista ja viihdyttävää luettavaa ihmisille, jotka omaavat samanlaisen ajattelutavan kuin kirjoittaja. Eri mieltä olevilla ihmisillä ei ole kuitenkaan tapana muuttaa mieltään, jos toinen osapuoli haukkuu toisen uskomuksia hölmöiksi. Tällaisessa tilanteessa on tapana pitää entistä kovemmin kiinni omasta uskomuksestaan. Blogin kommenttien perusteella suurin osa lukijoista on samalla lailla ajattelevia, ja Ohukainen saa usein paljon kiitosta teksteistään. Silmiin osui muutama eriäväkin kommentti, mutta nämä olivat selvässä vähemmistössä. Paikoitellen keskustelu vaikutti ”potilas kysyy – lääkäri vastaa” -tyyliseltä palstalta, vaikkakin kirjoittaja alleviivaa blogissaan, ettei hänellä ole pätevyyttä antaa kenenkään henkilökohtaiseen terveyteen liittyen neuvoja.

Kun biohakkeri hain yli hyppäsi (...ja bloggari malttinsa menetti)

Valitsimme tarkemmin tarkasteltavaksemme blogista tekstin: ”Ajankohtaista: kun #biohakkeri hain yli hyppäsi”. Teksti on ollut ajankohtainen syksyllä 2017. Tekstissään Ohukainen avaa ajatuksiaan biohakkeroinnista ennen ja jälkeen käännekohdan, ”hain yli hyppäämisen”. Biohakkeroinnista hän vaikutti ajattelevan varovaisen myönteisellä asenteella tekemiensä taustaselvitysten perusteella, mutta kertoi, ettei ollut perehtynyt aiheeseen vielä riittävästi. Ohukainen mainitsi itsekin käyvänsä omakustanteisesti säännöllisesti verikokeissa ja kartoittaneensa ”ehkäpä geneettisistä syistä ominaiset kolesteroliarvonsa” ja hänelle optimaalisen D-vitamiinin vahvuuden. Hän oli löytänyt biohakkereiden jutuista paljon hyvää asiaa (mm. unenlaadun optimointi), mainiten tosin niiden myös sisältävän paljon täyttä roskaa. Näistä hän mainitsee mm. biohakkeriliikkeen päähahmon Dave Aspreyn luoman rasvakahvi -villityksen, sekä tarpeettoman suuren innostuksen eläinkokeita kohtaan. Ohukainen koki siis olevansa biohakkeroinnista vielä vailla totuutta.

Käännekohdaksi muodostui vuosittain järjestettävä, biohakkeriharrastajat yhteen keräävä suuri tapahtuma, jonne oli kutsuttu puhumaan David “Avocado” Wolfe. Ohukainen ruotii hyvin perusteellisesti ja ärhäkkäästi, hieman jopa provokatiiviseen sävyyn, kirjoituksessaan Wolfea. Ohukainen listaa mm. Wolfen uskovan tyynyjen olevan huumetta, painovoiman myrkkyä, maan olevan litteä ja suklaan olevan auringonvalon oktaavi. Tällaisen ”planeetan suurimman huuhaapuoskarin” (kuten Ohukainen Wolfea tituleeraa) esiintyminen biohakkeritapahtumassa ampuu itseään jalkaan (tai hyppää hain yli). Ohukainen peräänkuuluttaa arvojen ja imagotekijöiden merkitystä, ja vaikuttaa pettyneeltä siihen, että biohakkerointi edustaa jatkossa hänelle huuhaata tieteen sijaan.

Pixabay / geralt

Poikkeuksen tässä julkaisussa useimpiin muihin Ohukaisen kirjoituksiin nähden tekee se, että kirjoituksen pääprioriteetti vaikuttaa olevan yhden henkilöhahmon ruotiminen, jättäen hieman taustalle itse aiheen, eli biohakkeroinnin. Artikkeli perustuu pääasiassa hänen omaan mielipiteeseensä, ja siihen mielikuvaan, jonka Wolfe on luonut hänelle, eikä lukuisiin tieteellisesti todennettuihin faktoihin, mitä hänen kirjoituksissaan on totuttu näkemään. Toki Wolfe ja Wolfen näkemykset voivat olla täyttä huuhaata, mutta Ohukainen vaikuttaa luokittelevan biohakkeroinnin tieteestä irralliseksi, yhden esiintymään kutsutun henkilön perusteella.

Biohakkeroinnin, tai etenkin Wolfen nimeen vannovalle lukijalle nämä luonnehdinnat ovat tuskin silmiä avaavia. Ennemminkin ne kannustavat puolustamaan jyrkemmin omia näkökulmia. Wolfen lausunnot ovat kieltämättä kyseenalaisia, eikä niille toivoisi yhtään enempää kannatusta. Toivottavaa olisi, että nykyisistäkin kannattajista osa saataisiin ajattelemaan toisin. Tähän tarvittaisiin kuitenkin pehmeämpiä retoriikan keinoja, kuin Ohukainen tarjoaa. 

Blogissa ei ole missään vaiheessa annettu juhlallista lupausta, että sen avulla pyritään saamaan koko Suomen kansa ajattelemaan terveen skeptisesti terveysvillityksistä. Muutamilla muutoksilla argumentointi- ja ilmaisutyyliin voitaisiin kuitenkin saada hieman lisää ihmisiä kriittisen ajattelun ja tieteen puolelle. Tekstien sujuvuus ja humoristisuus vetoavat varmasti keneen tahansa, ja toimivat vetonauloina vaikka jyrkimmät ilmaisut niistä karsisikin. 

Lähteet

Ohukainen Pauli. http://www.tervettaskeptisyytta.net/ (blogi).

Ohukainen Pauli. 2017. “Ajankohtaista: kun #biohakkeri hain yli hyppäsi”. Tervettä skeptisyyttä (blogi), julkaistu 11.9.
http://www.tervettaskeptisyytta.net/ajankohtaista-kun-biohakkeri-hain-yli-hyppasi/#more-855 

Ohukainen Pauli. 2018. “Homeopatia laimenee Euroopassa”. Tervettä skeptisyyttä (blogi), julkaistu 23.12.
http://www.tervettaskeptisyytta.net/homeopatia-laimenee-euroopassa/#more-1019 

Taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laajalla kentällä tabun ja kielletyn hedelmän äärellä (Henna A., Johanna H. ja Heidi L., Marjaanan ryhmä)

Taidehistorian opiskelijoina törmäämme aika ajoin mielikuvaan alastamme sen olevan lähinnä (vanhojen) taulujen, patsaiden ja rakennusten tuijottelua ja analysointia. Tämä mielikuva ei sinänsä ole väärä, mutta kovin kapea heijastuma siitä, mitä kaikkea taiteentutkimus tänä päivänä tarkasteleekaan. 

Tämän päivän taidehistoriassa tarkastellaan laajasti

koko visuaalisen kulttuurin ja kulttuuriympäristön ilmiöitä,

unohtamatta itse taidehistorian ja taideteorioiden

historian kriittistä tarkastelua.

Pyrimme seuraavaksi esimerkkitutkimusbloggaajan tekstin  kautta valaisemaan hieman toisenlaista palasta alastamme; se on (toki vain) yksi esimerkki siitä, mitä muuta kuin ”tauluuntuijottelua” taiteentutkimus voi olla. Samalla esittelemme humanistisia tieteitä yleistajuistavaa, tieteenaloja kokoavaa ja yhteistoimintaa synnyttävää foorumia Agricola – Suomen humanistiverkkosivustoa.

(Agricola – Suomen humanistiverkko)

Pian tohtoroituva visuaalisen kulttuurin tutkija Heidi Kosonen (Jyväskylän yliopisto: Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos) määrittelee kotisivuillaan, Theory of taboo, tutkimushistoriaansa yritykseksi ”luovia visuaalisen kulttuurin tutkimuksen ja sosiokulttuurisen antropologian välimaastossa valtaan ja sen paradokseihin liittyvien kysymysten äärellä”. Kososen liikkuu sosiokulttuuristen tabujen, niiden kuvakulttuuristen olomuotojen ja näitä säätelevien politiikkojen ympärillä. Kaksikielisessä tutkimusblogissaan hän kirjoittaa tabuista ja visuaalisen kulttuurin tabuilmiöistä, etenkin seksuaalisuuteen, kuolemaan, ruokaan ja mediakulttuurin ristiriitoihin liittyen. Kosonen on myös toinen monitieteisen inhontutkimuksen verkoston The Disgust Network:in perustajajäsenistä (lue lisää verkostosta: Yäk, kun inhottaa!).

Kososen omaan blogiin tehdyn kirjoituksen sijaan keskitymme kuitenkin hänen Agricola – Suomen humanistiverkko verkkosivustolle kirjoittamaansa kirja-arvosteluun.

Kansikuva Liv Strömquistin teoksesta Kielletty hedelmä.

(Agricola – Suomen humanistiverkko)

Agricola-verkkosivusto on Suomen humanistiverkko, joka on humanistisia tieteitä yleistajuistava verkkojulkaisukokonaisuus. Sivusto toimii tieteenaloja kokoavana alustana ja pyrkii toimimaan yhteistoimintaa mahdollistavana foorumina. Sivuston tavoitteisiin kuuluu eheyttää melko pirstaloitunutta humanistista tiedejulkisuutta tehden julkaisukokonaisuuksia, tiedottamalla alan ilmiöistä ja tapahtumista. Portaaliin kuuluvat linkkikirjaston ja erilaisten tapahtumailmoitus-, apuraha- ja työpaikkailmoitustietokantojen lisäksi humanistisen alan verkko-opetuspalvelut, Agricolan tietosanomat -verkkolehti, H-verkko-sähköpostilista, uutis- ja keskustelufoorumit, Agricolan kirja-arvostelujulkaisu, tieteellisten verkkolehtien ja blogien seurantasivut, julkaisusarja, sekä Facebook ja Twitter-sivut, sekä referee-verkkojulkaisu Ennen ja nyt.

Sivuston nimeksi ja tunnukseksi on valittu Mikael Agricola, koska hänet tunnetaan merkittävänä henkilönä suomalaisen kirjallisuuden julkiselle perustalle. Agricola-portaali pyrkii jatkamaan toiminnallaan vapaata verkkojulkaisemista humanistisella alalla.

Albert Edelfelt: Michael Agricola: Christiano Salutem. Julkaisussa: Lukemisia lapsille. Kansalliskirjasto. Helmi-tietokanta. (Agricola – Suomen humanistiverkko)

Agricola-portaalin toiminta alkoi Agricola-Suomen historiaverkko -nimisenä ”kotisivuna” vuonna 1996. Sen käynnistivät yhdessä Helsingin yliopiston yhteiskuntahistorian laitos, Tampereen yliopiston historiatieteen laitos ja Turun yliopiston historian laitos, jotka ovat edelleen portaalin rahoittajia. Agricolaa käynnistämässä olivat myös seuraavat tahot: Kansallisarkisto, Helsingin yliopiston kirjasto, Eduskunnan kirjasto, Turun yliopiston kirjasto, Jyväskylän yliopiston kirjasto, Museovirasto, Suomen Historiallinen Seura, SKS, Elinkeinoelämän keskusarkisto, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Museoliitto ja Opetushallitus. 

Opetusministeriö myönsi hankkeelle rahoitusta vuosina 1996–1998. Rahoituksesta huolehtivat vuonna 1999 Tampereen ja Turun yliopistojen historian laitokset. Vuodesta 2000 Agricola-projekti on ollut osa Historian valtakunnallista verkko-opetushanketta, joka muuttui Valtakunnalliseksi humanistiseksi verkko-opetukseksi vuonna 2017. Vuoden 2018 alusta portaali laajeni kattamaan historian lisäksi myös muita humanistisia oppialoja, ja sen nimi muutettiin Agricola – Suomen humanistiverkoksi.

Arvostelussaan Heidi S.Kosonen tutkii Liv Strömquistin sarjakuvateosta Kielletty hedelmä tabututkimuksen ja sukupuolentutkimuksen näkökulmasta. Teos on yhteiskuntakriittinen feministinen satiiri naisen sukuelimiin liittyvistä käsityksistä, diskursseista, sekä naisten kokemasta häpeästä sukuelimiään kohtaan. Vaikka teoksessa on vahva aiheen taustatutkimus, ei se ole tietokirja, vaan kärjistää tietoa viihteellisellä otteella.

Ruutu Liv Strömquistin Kielletty hedelmä teoksesta.

(Agricola – Suomen humanistiverkko)

Kosonen esittelee teoksen kuusiosaisena sarjakuvakokoomana. Ensimmäisen osan aiheena ovat miesajattelijoiden luomat käsitykset, jotka sortavat naisia ja sukupuolivähemmistöjä. Toinen osa käsittelee niitä normatiivisiksi muotoutuneita käsityksiä, jotka tuottavat naisissa häpeää sukuelimiään kohtaan. Kolmas osa on omistettu naisen seksuaalisuudelle ja orgasmille. Osio tutkii, kuinka länsimainen tiede on käsitellyt aihetta. Neljännessä osiossa Raamatun Eeva lainaa naistenlehtien esille nostamia huolenaiheita. Viides osa käsittelee kuukautisia; miten niitä pyritään piilottamaan ja kuinka kuukautiset nähdään likaisina ja häpeällisinä. Viimeinen kuudes osa tuo esille PMS-oireet ja Prinsessa Ruususen uudelleenkuvituksen kuukautissymboliikan kehyksessä.

Kosonen pohtii teoksen ilmaisumuotoa, sarjakuvaa, tabun käsittelyn välineenä, joka tuo aiheen kommentointiin moniulotteisuutta. Kun teksti kertoo jotain, voi kuva tuoda viestiin erilaisen ulottuvuuden. Strömquistin kuvallinen kerronta horjuttaa tabuun liittyviä normeja, mutta on lukijalle silti helposti lähestyttävää.  Teoksen huumori keventää vahvaa teoreettista sisältöä ja on keino lähestyä tabua horjuttaen vallalla olevia diskursseja. Kosonen näkee teoksen oivaltaneen tabun paradoksaalisen dynamiikan. Tabun kohde ei ole keskeinen ongelma, vaan siihen kohdistettu kiinnostus ja tabun ympärillä toimivat käytänteet sen luojina. Strömquist valottaa naisen sukuelimiin liittyviä käsityksiä historiallisessa kehyksessä, kuinka miesnäkökulma on pohtinut naisen vulvaa moraalisesta ja lääketieteellisestä näkökulmasta. Kosonen näkee Kielletyn hedelmän yrityksenä päihittää nuo vanhat ja juurtuneet käsitykset kohtaamalla ne ja näin ehkä päivittäen diskursseja nykypäivään.

Kososen blogi on yksi esimerkki 
useista visuaalisen kulttuurin lukutavoista.

Vaikkei Strömquistin teos ole tieteellinen teos, voidaan sitä silti tarkastella taiteen ja kulttuurin tutkimuksellisin menetelmin. Teoksen vaikuttamiskeinoina toimivat tässä yhteydessä yhteiskuntakriittisyys ja viihteellisyys, joita luetaan sukupuolen ja tabun näkökulmasta. Visuaalisen kulttuurin tutkimus kattaa useita erilaisia lähestymistapoja, joista vain yhtä Kososen näkökulma edustaa. Teosta voitaisiin tarkastalla myös formalistisesta tai henkilöhistoriallisesta näkökulmasta, jolloin teoksen tulkinta olisi hyvin erilainen. Näkökulmia vaihtamalla saamme uutta tietoa visuaalisesta kulttuurista ja tämä monimuotoisuus on visuaalisen kulttuurin tutkimuksen rikkaus ja tervetullut lisä tieteen moniäänisessä kentässä.