Pitäisikö joka toinen Nobel-palkinto myöntää naistutkijalle? (Panu N & Ville P, Elinan ryhmä)

Tänä vuonna jälleen kaikki Nobel-palkinnot jaettiin miehille. Historian saatossa on ollut hyvin harvinaista, että tieteen Nobel-palkinto olisi osoitettu naishenkilölle. Ovatko miehet todellakin niin ylivertaisia tutkijoita, vai sortuvatko Nobel-komiteat systemaattisesti syrjimään valinnoissaan naisia sukupuolensa perusteella? Tätä pohtii blogikirjoituksessaan ”Nobelit menivät parhaille miestutkijoille” ekologian ja evoluutiobiologian tutkijana Zürichin yliopistossa toimiva Tuomas Aivelo. Hänen blogiaan ”Kaiken takana on loinen” julkaistaan tiede.fi -verkkosivustolla ja se käsittelee pääasiassa biologiaa, mutta myös yleisesti monia muita tieteenaloja sekä ottaa kantaa eri aiheisiin, kuten esimerkiksi tieteen asemaan nykypäivänä. Blogin kirjoitukset edustavat tyylilajiltaan lähinnä tietämysblogeja, ja kirjoitukset ovat pääsääntöisesti varsin tieteellisiä sisältäen uusimpia tutkimustietoja etenkin kirjoittajan oman alan tutkimuskentältä. Toisaalta Aivelo tuo usein vahvasti omia mielipiteitään esille tekstin tieteellisen vaikutelman kustannuksella.

Nobel-palkintoja käsittelevässä kirjoituksessaan Aivelo esittää syvän huolensa Nobel-komiteoiden tasa-arvoisten palkitsemiskäytänteiden puolesta ja epäsuorasti jopa syyttää komiteoita naisten syrjimisestä. Hän mainitsee nimeltä kourallisen esimerkkejä historiasta, kun hänen mielestään tiede-Nobel olisi voitu osoittaa naistutkijalle, mutta palkinto on osoitettu miehelle tai mies on jopa varastanut kunniaa palkittuun tutkimukseen osallistuneelta naiselta. Tämä antaa vahvan kuvan siitä, että joskus syrjintää olisi hyvinkin tapahtunut. Aivelo itse kuitenkin toteaa seuraavaan hengenvetoonsa, ettei lähiaikoina ole noussut esille vastaavanlaisia tapauksia, mutta Nobeleita ei silti ole naisille myönnetty. Eivätkö tämän perusteella naiset ole suorittaneet palkinnon arvoisia tutkimuksia vai osaavatko miehet yhä taitavammin viedä naisten kunnian?

Aivelo kertoo naisten osuuden kasvaneen jatkuvasti niin tutkija- kuin professorikuntien sukupuolijakaumassa, tämän kuitenkaan heijastumatta komiteoiden ja palkittujen sukupuolijakaumaan. Tällä hän perustelee huolensa tiedemaailman miesvaltaisuudesta ja toivoo asioissa tapahtuvan muutosta. Hän myös esittää joukon keinoja, joilla valistuneet miestutkijat voisivat tasa-arvon parempaan toteutumiseen palkitsemisissa vaikuttaa, joista viimeisimpänä suoran vetoomuksen suomalaiselle ekonomistille Bengt Holmströmille, ettei protestiksi vastaanottaisi hänelle myönnettyä taloustieteen Nobelia ennen kuin naiset huomioidaan paremmin.

Kirjoittaja tuo esille paljon faktatietoa aiheesta sekä viittaa vakuuttavasti lähteisiin ja perustelee väitteitään monin paikoin oikein kattavasti, mutta välillä ei aivan onnistu pitämään omien mielipiteiden esille tuomista ehkä aivan tieteellisen uskottavuuden rajoissa. Toki kirjoitus on aiheeltaan hyvin tunteita nostattava ja mielipiteitä jakava, ja onkin aiheuttanut vilkasta keskustelua puolesta ja vastaan. Toisessa laidassa perustellaan miten miehet ovat naisiin verrattuna älyllisesti ylivertaisia biologisten teorioiden mukaan ja täten suorana jatkumona oikeutettuja palkintoihinsa, kun taas toisessa laidassa tasa-arvoon vedoten vaaditaan naisille palkintoihin 70% kiintiöt ikään kuin korvaukseksi ”tiedemaailmassa rehottaneesta naisvihasta ja raiskauskulttuurista”. 

Toki on hyvä muistaa, niin kuin Aivelokin mainitsee, tieteellisten tutkimusten paremmuusjärjestykseen laittamisen olevan haasteellista toteuttaa, eikä sitä voida absoluuttisesti mitata kuten esimerkiksi urheilusuoritusta. On kuitenkin aiheellista pohtia, kuinka Nobel-komiteat saataisiin jatkossa palkitsemaan enemmän naistutkijoita ja samalla toteuttamaan tasa-arvoa?

Linkki Aivelon blogiin

Maailmankuvan päivittämisen vaikeudet (Anna-Reeta K. ja Tapio M.)

Tiedetoimittajan Jani Kaaron 18.3.2015 kirjoittamassa kolumnissa käsitellään ihmisten taipumusta olla muuttamatta maailmankuvaansa esimerkiksi rokotteiden vastaisessa ajattelussa. Kolumnissa Kaaro käsittelee muutamia tutkimuksia niin sanotusta kognitiivisesta dissonanssista esimerkkien kautta. Yksi näistä esimerkeistä koski yhdysvaltalaisen Dorothy Martinin ympärille muodostunutta kulttia.

Dorothy Martin oli ennustanut maapallon tuhoutuvan tulvan seurauksena 21.joulukuuta 1954. Hän oli saanut ympärilleen joukon ihmisiä, jotka uskoivat, että he kuitenkin pelastuvat avaruusolentojen hakiessa heidät lentävällä lautasella turvaan. Monet olivat jättäneet perheensä ja työnsä yrittäessään pelastua tuholta. Kuitenkin päivä tuli ja meni mutta tuhoa ei tullut. Liike vain vahvistui, vaikka ennustus olikin mennyt pieleen.

Ihmisillä on niin suuri tarve pitää oma maailmankuvansa yhtenäisenä, että he eivät ajattele rationaalisesti tietoa mitä heille tarjotaan, vaan pyrkivät löytämään uusia selityksiä, jotka vahvistaisivat maailmankuvaa entisestään. Näin kävi juuri Martinin kultissa, joka ihme kyllä vain vahvistui siitä huolimatta, että ennustus oli mennyt pieleen. Professori Leon Festinger kutsui tätä faktojen ja oman maailmankuvan tai uskomuksen välistä ristiriitaista tunnetta kognitiiviseksi dissonanssiksi. Kun koemme maailmankuvamme olevan uhattuna, teemme kaikkemme sen pelastamiseksi vaikka vastassa olisikin päteviä argumentteja.

Kaaron mukaan yleinen tapa torjua kognitiivinen dissonanssi haittaa rakentavia keskusteluita, sillä väittelyssä vastakkain eivät enää ole väitteet vaan maailmankuvat. Hänen mukaansa ihanteellisessa maailmassa kiihkeästä keskustelusta voitaisiin kaikki oppia ja omaksua jotain uuttakin. Periaatteessa siis kognitiivinen dissonanssi haittaa myös tieteellistä keskustelua: väitteitä ei enää perustella tosiasioilla tai tutkimustuloksilla, vaan  omilla uskomuksilla ja jopa kontekstiin sopimattomilla faktoilla.

Ilmiö on esillä myös esimerkiksi rokotekeskustelussa, jossa väitellään siitä, kannattaako lapsia rokottaa vai ei. Kaaro mainitsee rokotekriittisten ihmisten lisäävän kriittisyyttään rokotteita kohtaan, vaikka useissa heille esitetyissä tutkimustuloksissa käy ilmi rokotteiden hyödyllisyys. Yhdessä Kaaron mainitsemassa tutkimuksessa osalle rokotekriittisistä ihmisistä kerrottiin tarina rokottamattomasta lapsesta, joka melkein kuoli tuhkarokkoon. Osa tämän tarinan kuulleista onnistuivat jotenkin tulkitsemaan tarinan siten, että rokotteet ovat ihmisille vaarallisia.

Kaaro kiteyttää hyvin kognitiivisen dissonanssin haittavaikutukset ja perustelee väitteitään hyvin esimerkein ja tutkimustuloksin, vaikkakin näihin tuloksiin ei ole varsinaisia lähteitä merkattuna. Valitettavasti tutkimus rokotevastaisista ihmisistä ja Festingerin tutkimus ovat vain muutama esimerkki kognitiivisen dissonanssin torjumisesta ja siitä, millaisia vaikutuksia sillä on ihmisten uskomuksiin.

Lähde: https://xkcd.com/258/

Käsitelty verkkoteksti löytyy täältä: http://www.hs.fi/tiede/a1426566226466

Perussuomalaisista ja populismista (Petra S. & Wilma J., Elinan ryhmä)

Olemme tutkineet politiikasta.fi blogia, joka on valtiotieteellisen yhdistyksen verkkolehti. Blogi sisältää useiden eri kirjoittajien tekstejä, jotka käsittelevät yhteiskuntatieteellisiä ja erityisesti poliittisia teemoja. Valitsimme blogitekstin ’’Perussuomalaiset matkalla vennamolaisuudesta täysveriseen oikeistopopulismiin’’, jonka on kirjoittanut Tuukka Ylä-Anttila. Kirjoittaja on valtiotieteiden maisteri, joka tekee väitöskirjaa suomalaisesta populismista Helsingin Yliopistossa. Teksti käsittelee Perussuomalaisten sisäistä kahtia jakautuneisuutta ja muutosta oikeistopopulistisemmaksi eduskuntavaalikoneen 2011 vastauksien perusteella. Ylä-Anttilan analyysi pohjautuu kvantitatiiviselle aineistolle.

Blogipostauksen mukaan puolueen voidaan nähdä jakautuneen kahteen eri siipeen, joiden sisällä on vielä löydettävissä erilaisia jaotteluja. Näitä ovat esimerkiksi sukupuolten väliset näkemyserot sekä kaupunkilaisten ja maalaisten erilaiset näkemykset. Jakautuneisuus ilmenee arvokysymyksissä, talouskannoissa ja eurokriittisyyden syissä. Muun muassa eroavaisuuksia puolueen sisäisissä näkemyksissä voidaan havaita esimerkiksi kysymyksissä vähemmistöjen oikeuksista.

Ylipäätänsä populistisille puolueille tyypillistä on tällainen jakautuneisuus. Populistiset puolueet yleensä ajavat muutamaa pääteemaa, joita koko puolue kannattaa. Muissa asioissa mielipide-erot voivat olla huomattavia. Perussuomalaisissa talouspolitiikka on yksi tällainen teema, joka jakaa puoluetta kahtia. Talouspoliittisissa kysymyksissä puolueessa voidaan nähdä selvää oikeisto-vasemmisto jaottelua.

https://www.perussuomalaiset.fi/

Perussuomalaiset yleensä käsitetään oikeistopuolueeksi, lähinnä oikeistokonservatiivisten arvojen vuoksi, mutta laajemmin tarkasteltuna puolueessa voidaan havaita vasemmistolaisempi siipi. Perussuomalaisia yksi yhdistävimmistä tekijöistä on eurokriittisyys, josta puolue on aikalailla yksimielinen. Samoin maahanmuuttovastaisuus yhdistää puoluetta.

Argumentti koko puolueen maahanmuuttovastaisuudesta on kiehtova. Analyysi haastaa terävästi perinteisen tavan käsitellä perussuomalaisia, jossa maahanmuuttovastaisuus on nähty vain pienenä siipenä. Analyysissa olisi voinut käsitellä kuitenkin myös kansanedustajiksi valittujen näkemyksiä suhteessa kaikkiin ehdokkaisiin. Näin tiedettäisiin eroaako perussuomalaisten kansanedustajien näkemykset olennaisesti jäsenistöstä ja millaisilla näkemyksillä lopulta tultiinvalituiksi. Kvantitatiivisen metodinsa vuoksi analyysi ei pysty eikä pyrikään arvioimaan puolueen sisäisten poliittisten voimasuhteiden painoarvoa tai politiikan luonnetta. Vaikka maahanmuuttovastaisuus yhdistää koko puoluetta, on maahanmuuttokysymyksen priorisoinnissa politiikan asialistalla puolueen sisällä eroja. Esimerkiksi puheenjohtaja Soini on julkisesti ihmetellyt kansanedustaja Olli Immosen intohimoista suhtautumista maahanmuuttokysymykseen. Mikäli maahanmuutto ei ole perussuomlaisten valtavirran asialistalla kärkipäässä, voidaan maahanmuuttopolitiikan kiristämisestä joustaa hallitusneuvotteluissa.

Joka tapauksessa jakoa taloudelliseen vasemmistoon ja oikeistoon olisi hedelmällistä tutkia enemmän erityisesti nyt kun perussuomalaisten kannatus on romahtanut porvarihallituksessa toimiessa.

Huuhaatiedettä arvioimassa (Juulia ja Vilhelmiina, Ellinooran ryhmä)

Otimme tarkasteluun Teemu Ollikaisen blogin Mentaalipuolen hommia, jota julkaistaan Suomen Psykologiliiton nettisivuilla. Ollikainen on psykologian lisensiaatti, jonka blogi tarkastelee arkipäivän ajankohtaisia asioita psykologian näkökulmasta; aiheiden valinnassa näkyy vahvasti senhetkinen yhteiskunnallinen keskustelu. Ollikainen pyrkii avaamaan uusia mielenkiintoisia näkökulmia arkipäiväisiin ilmiöihin tavalla, joka on helppotajuista myös sellaiselle lukijalle, jolla ei ole taustalla psykologian koulutusta. Näkökulma on perusteltu, sillä Psykologiliiton blogien lukijakunta on laaja ja on ollut tarkoituksenmukaisempaa valita alustalle sellainen blogi ja kirjoittaja, jotka eivät rajusti jaa lukijoiden mielipiteitä. Keskustelu kaikissa kommentoiduissa teksteissä on asiallista. Kommenteista saa myös hyvän käsityksen, kuinka laaja lukijakunta blogilla on. Esimerkiksi eräässä kommentiboksissa abiturientti on tiedustellut psykologin, psykoterapeutin ja psykiatrin eroja ja vastaavasti toinen kommentoija kertoo työskennelleensä psykologina 20 vuotta.

Ollikainen lähestyy valitsemiaan aiheita asiantuntijan näkökulmasta, mutta muodollisen asiantuntijatekstin sijaan hän pyrkii vaikuttamaan lukijaan huumorin keinoin. Blogin tyyliä ja kieltä voisi yleisesti luonnehtia sekoitukseksi asiantuntijuuden tuomaa tietotaitoa yhdistettynä huumoriin; Ollikainen käyttää argumenttiensa tukena monipuolisesti eri tiedelähteitä, mutta tuo ilmiöt sitten lähemmäs arkielämää usein humoristisin esimerkein. Teksti sisältää paljon erilaisia psykologisiin ilmiöihin liittyviä termejä, mutta Ollikainen on taitava avaamaan monimutkaisia ilmiöitä ja prosesseja helppotajuisemmiksi. Ollikainen käy myös itse paljon keskustelua lukijoidensa kanssa postauksien kommenttiosioissa; erityisesti käsitteiden määrittely ja psykologin asema suhteessa kritisoituun aihealueeseen ovat saaneet aikaan paljon keskustelua. Blogissa käytävästä keskustelusta voi päätellä, että myös suuri osa blogin lukijoista on psykologian asiantuntijoita. Tämänkaltaisen keskustelun seuraaminen tuo mielestämme mielenkiintoisen lisän blogiin, sillä kommenttiosiota lukemalla Ollikaisen omalle mielipiteelle löytyy usein hyvin argumentoituja vastamielipiteitä.

http://picphotos.net/funny-memes-therapist-photo/

Lähempään tarkasteluun valitsimme blogin tekstin “14 syytä: Miksi uskomme yksisarvisvalmentajaa?”, jossa ihmetellään sitä, miksi tutkimustietoa ja asiantuntijaa ei välttämättä aina uskota. Ollikainen kuvaa onnistuneesti ilmiötä ja varsinkin sitä turhautumista, jota tiedeyhteisön jäsenten täytyy tuntea, kun niin sanottu huuhaatiede kävelee yhä helpommin vuosien tutkimustulosten ylitse. Aihe on kiinnostava myös meille tuleville psykologeille; jo nyt törmäämme päivittäin muun muassa mediassa totuuksina esitettäviin harhauskomuksiin. Miten ilmiö tulee näkymään omassa työssämme tulevaisuudessa? Vaikka teksti on kirjoitettu jo vuosi sitten, ilmiön ajankohtaisuus ja merkitys yhteiskunnassamme on tähän päivään mennessä vain kasvanut. Meidän mielestämme olisi hyvin tärkeää keskustella enemmän ihmisten epäluuloista tiedettä ja erityisesti tieteen tekijöitä kohtaan, sillä tällä hetkellä näyttää yhä enemmän siltä, että olemme lipsumassa kohti totuuden jälkeistä aikakautta.

Tekstin päätavoitteena on saada lukijat havahtumaan omiin harhauskomuksiinsa, sekä tehdä näkyväksi se, kuinka helposti nämä harhauskomukset ohjaavat yhteiskunnallista keskustelua sekä päätöksentekoa. Tekstin loppupuolella Ollikainen esittääkin suoran vaatimuksen siitä, että poliittisen päätöksenteon tulisi nykyistä enemmän pohjautua tutkimusnäyttöön. Mielipiteensä tueksi Ollikainen on kehittänyt leikkimielisen 14-kohtaisen bingon erilaisista psykologisista ilmiöistä, jotka voivat osaltaan selittää kiistanalaisen tiedon houkuttelevuutta. Ollikainen perustelee mielipidettään myös huomiolla siitä, kuinka asiantuntijan asemaan asettuminen tarkoittaa yleensä automaattisesti myös eräänlaiseen paternalistiseen asemaan asettumista. On ymmärrettävää, että tällainen isällinen ohjeiden antaminen tai jopa suora käskyttäminen aiheuttavat monissa ihmisissä vastustusreaktion. Kritiikiltä ei säästy mediakaan; mielestämme Ollikainen huomauttaa osuvasti varsinkin nykypäivän televisio-ohjelmissa vallalla olevasta trendistä, jossa kiinnostavan väittelyn toivossa asetetaan vastakkain asiantunteva tiedemies ja henkilö, jonka tietotaito voi olla vaikka itseopittua. Vaikka jokaisella on oikeus mielipiteeseen, tällainen asemointi luo harhakuvaa siitä, että kaikki mielipiteet olisivat kaikissa asioissa yhtä painavia.

Kommentit kyseisessä blogitekstissä ovat osin kehuja ja osin kriittisiä. Lukijat kehuvat aihetta ja pitävät sen käsittelyä tarpeellisena, koska mediasta saadaan paljon informaatiota, mutta sen luotettavuuden arviointi on hankalaa. Myös kriittisiä kommentteja on muutama; kommentoijien mielestä Ollikainen on kuitenkin liian nopeasti ja vähin perustein heittämässä kaikki vaihtoehtohoidot romukoppaan.

Yleisellä tasolla Mentaalipuolen hommia on hyvä ja informatiivinen blogi, jota me molemmat voisimme ajatella lukevamme säännöllisesti. Onkin mielestämme kummallista, että viimeisin blogikirjoitus on pian vuoden vanha, eikä blogin jatkumisesta näy merkkejä. Hieman ihmettelemmekin Suomen Psykologiliiton päätöstä pitää epäaktiivista blogia sivuillaan roikkumassa.

Miksei äärioikeiston toimiin puututa aktiivisesti lainsäädännön kautta? (Miika Korpi ja Maria Palmu, Elinan ryhmä)

Miten voi olla mahdollista, että vuonna 2016 Suomessa vaarallisen äärioikeistolaisen järjestön toimia hyssytellään ja puolustellaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa? Miksi virkavalta ei puutu äärioikeiston toimintaan, mikseivät kaikki poliitikot hyökkää tarpeeksi aggressiivisesti tällaista toimintaa vastaan? Tässä vaiheessa varmaan kaikki uutisia seuraavat lukijat hoksaavat, että puhumme Suomen Vastarintaliikkeestä, SVL:stä. Useiden poliitikoiden huulilla onkin pyörinyt juuri ennen itsenäisyyspäivän mielenosoituksia kysymys, eikö yksi ihmishenki riittänyt todistamaan äärioikeiston vaaran?

Dan Koivulaakson kirjoitus “Laki mahdollistaa jo väkivaltaiseen natsismiin puuttumisen” kertoo äärioikeistosta ja sen aiheuttamista ongelmista Suomessa. Koivulaakso on järjestöaktiivi ja kokenut puoluepoliittinen toimija, joka on valmistunut Tampereen yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisteriksi ja opiskelee nykyään kauppatieteiden maisteriksi Helsingissä.

Kirjoitus kertoo äärioikeistosta ja lainsäädännön merkityksestä. Koivulaakso on Äärioikeisto Suomessa kirjan yksi kirjoittajista. Kirjoitus pui osaltaan myös Jimi Karttusen traagiseen menehtymiseen johtanutta pahoinpitelyä ja virkavallan toimia kyseisenä päivänä Helsingin Asema-aukiolla. Blogin tavoitteena on kertoa ihmisille, että äärioikeiston ja rasismin poistamiseen Suomessa ei tarvita massiivisia keinoja, vaan meillä on jo lain puitteissa mahdollisuudet puuttua uusnatsistiseen toimintaan.

(SVL:n mielenosoitus Jyväskylässä 2013)

Blogista erityisen kiinnostavan teki se, kun Koivulaakso otti lainsäädännön ja sen käytön kirjoituksensa yhdeksi pääpointiksi. Hän pohtii muun muassa sitä, että kannattaako lainsäädäntöä ennemmin soveltaa vai muuttaa äärioikeiston väkivaltaisten toimien rajoittamiseksi. Lainsäädännön muuttaminen on pitkä ja aikaa vievä prosessi, jolloin sen luulisi rajautuvan käytännön seikkojen vuoksi pois. Koivulaakson mukaan virkavallalla on Suomessa mahdollisuus puuttua väkivaltaisten äärijärjestöjen toimintaan jo lainsäädännön perusteella, mutta suureksi kysymykseksi nousee, että miksi näin ei tehdä?

Koivulaakso kritisoi blogissaan virkavallan toimintaa Asema-aukiolla traagisena päivänä 10.9.2016. Miksei virkavaltaa ollut paikalla, vaikka vastarintaliike on hyökännyt esimerkiksi pride-kulkueeseen ja itse Koivulaakson kirjan julkistamistilaisuuteen, jolloin järjestyksenvalvojaa puukotettiin. Hänen mielestään virkavallan pitäisi olla jo pelkästään näiden tietojen perusteella aina valppaana, kun kyseinen järjestö kokoontuu. Kirjoituksessa kerrotaankin, että virkavallan toiminta oli vähintäänkin kyseenalaista, kun sitä vertaa siihen miten virkavalta on toiminut muiden järjestöjen järjestämissä mielenosoituksissa, jolloin paikalla on useita poliisipartioita. Nyt partioita ei ollut Koivulaakson mukaan paikalla yhtään, ennakkoilmoituksesta huolimatta.

Blogissa analysoidaan todella paljon puutteita itse kunkin tahon toiminnassa, niin poliisin kuin vastarintaliikkeen. 

Dan Koivulaakso käyttää kirjoituksessaan erittäin hyökkäävää tyyliä ja ottaa kritiikin kohteeksi äärijärjestön ja virkavallan toiminnan sekä sen miten Asema-aukion tapahtumista on tiedotettu poliisin osalta, mutta samalla pitäen tekstin sisällön ytimekkäänä ja tekstin kielen ymmärrettävänä, jolloin myös asiasta kiinnostumattomat ihmiset pysyvät tekstissä kärryillä. Kirjoitus vaatii vastauksia kysymyksiin, joihin ei julkisuudessa kukaan ole rohkaistunut antamaan selkeää vastausta. Kyseessä on mielipidekirjoitus, joka saa lukijan kiinnostumaan aiheesta ja samalla esittämään lukuisia kysymyksiä virkavallan toiminnasta. Hän siteeraa rikoslakia, kun hän esittää, että SVL olisi luokiteltava rikollisjärjestöksi. Kirjoituksen kohderyhmänä on poliittisista ja yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneet henkilöt. Kaiken kaikkiaan teksti on muotoiltu erittäin mielenkiintoiseen muotoon ja se käsittelee asiaa puolueellisesti, mutta asiantuntevasti.

Teksti kiteyttää melko hyvin äärioikeiston toimintaan puuttumisen ongelmat ja puutteet tällä hetkellä. Koivulaakso toteaa heti kirjoituksensa otsikossa, että meillä on jo tarvittavat avaimet puuttua äärioikeiston väkivaltaan, emme vain halua käyttää niitä.

Miksi?

(Koivulaakson blogi: http://blogit.iltalehti.fi/dan-koivulaakso/2016/09/19/aarioikeisto-suomessa-kirjoittajat-laki-mahdollistaa-jo-vakivaltaiseen-natsismiin-puuttumisen/ )

Tervettä skeptisyyttä (Juho ja Henri, Ellinooran ryhmä)

http://www.xn--tervettskeptisyytt-rtbl.net/

Blogin “Tervettä skeptisyyttä” kirjoittaja Pauli Ohukainen on filosofian maisteri (biokemia ja molekyylibiologia) sekä väitellyt tohtoriksi sydänsairauksien perustutkimuksesta keväällä 2016. Hän kirjoittaa kuitenkin yksityishenkilönä, eikä osana mitään instituutiota tai organisaatiota. Tämä näkyy etenkin hyvin runsaana omiin mielipiteisiin ja tietoon pohjautuvalla tekstillä hänen kirjoituksissaan.

Blogin tavoitteena ja näkökulmana on antaa eväitä kriittiseen ajatteluun terveystiedon maailmassa; “ Tieteellinen skeptisyys, josta kirjoitan, on ideologisesti riippumaton ajattelun apuväline.” Blogi on suunnattu kaikille terveydestä ja myöskin sen kriittisestä lähestymistavasta kiinnostuneille.

Blogissa kiinnostavaa on tieteellisen tutkimusten, ihmisten tieteellisten käsitysten haastaminen sekä yleisen terveystiedon ja muiden aiheiden kriittinen käsittely, sillä terveys ja terveystieto on tänä päivänä todella hyvin esillä ja monet ihmiset tuntuvat uskovan kaiken, mitä terveydestä kirjoitetaan. Nykyään pseudotieteen ja oikean tieteen tunnistaminen on vaikeaa, koska useat julkaisut tavoittelevat suurta yleisöä, tai ns. “klikkejä” oikean informaation jakamisen sijaan.

Blogissa herättää eniten keskustelua kriittinen lähestyminen yleisimpiin asioihin kuten esimerkiksi rokotuksiin, verenpainelääkkeisiin ja antibiootteihin. Keskustelu on paikka paikoin fanaattista käsitteiden tuntemusta; lukijakunta tuntuu olevan todella hyvin perillä siitä, mistä kirjoittaja kirjoittaa. Kirjoitusten kommenttiosioista löytyykin todella ammattimaista keskustelua sekä osittain myös kirjoittajan näkökulmien selvää haastamista. Blogin kieli sen sijaan on kuitenkin melko helppolukuista ja käsitteet selitetään “kansan kielellä”, joten julkaisut on kaikkien helppo ymmärtää. Tekstilaji on artikkelin, kolumnin ja mielipidekirjoituksen sekoitus. Kirjoituksissaan blogin tekijä ottaa kantaa tieteellisiin tutkimuksiin ja yleisiin käsityksiin ja olettamuksiin.

Verkkoteksti, jonka valitsimme lähempään tarkasteluun, on blogin kirjoitus joka koskee Tomi Kokon “ihmiskoetta” valtion ravitsemussuositusten terveellisyydestä. Ihmiskokeessa Kokko lihoi 6 kiloa ja kirjoittajan mielestä Kokon ihmiskoe oli hieman typerä ja harhaanjohtava. ( Ajankohtaista: Ravitsemussuositukset väärällä puntarilla, http://www.tervettaskeptisyytta.net/ravitsemussuositukset-vaaralla-puntarilla/)

Kirjoittajan mielestä Kokon ihmiskoe ei puntaroi virallisia ravitsemussuosituksia, vaan kokeessaan Kokko tekee äkkiremontin omalle ruokavaliolleen ja yrittää siten perustella suositusten vääryyttä. Ohukainen argumentoi asiantuntijan otteella; hän viittaa tieteellisiin lähteisiin ja on selvästi alan asiantuntija. Hänen tietämyksensä ja ammattitaitonsa ilmenee esimerkiksi suuresta määrästä alan yleisesti hyväksyttyä tietoa.

Hyvän verkkotekstin piirteitä on kirjoituksessa mm. kuvan, hyperlinkkien ja tiivistelmien käyttö. Hän kirjoittaa myös selkeästi ja johdonmukaisesti. Teksti on kuitenkin blogitekstiksi aika pitkä eikä hirveästi houkuttele tavallista lukijaa lukemaan tekstiä alusta loppuun. Tätä hän kuitenkin kompensoi tiivistelmillä ja aiheen ajankohtaisuudella. Teksti herättää kriittisiä ajatuksia aiheen uutisointia ja julkaisuja kohtaan.

Median ajankohtaisia aiheita, jotka kaikki ymmärtää? Ei oo totta! (Anna-Kaisa A. ja Laura K.)

Kuinka kirjoittaa viestinnästä ammattilaisen otteella, mutta samalla niin maanläheisesti että roskakuskina työskentelevä naapurin Penakin ymmärtää? Ei oo totta -blogissa kouluttaja ja tietokirjailija Katleena Kortesuo käsittelee viestintää ja mediaa arkikielisesti tavan tallaajan näkökulmasta. Persoonallinen nainen kuvailee itseään seuraavasti: Moikka! Olen Katleena. Ammatiltani olen kouluttaja, tietokirjailija ja Suomen kallein siivooja. (Kortesuo, 2016).

Lähde

Katleena Kortesuo pitää siis viestintä- ja media-aiheista blogia, joka palvelee samanaikaisesti hänen henkilökohtaisena markkinakanavanaan luennoitsijana ja kouluttajana. Taustaltaan Kortesuo on filosofian ylioppilas ja tänä päivänä hän toimii viestintäkouluttajana aihealueinaan muun muassa sosiaalinen media, asiantuntijoiden brändääminen sekä kielenkäyttö. Ammattinimikkeeltään Kortesuo on viestintäasiantuntija ja tietokirjailija.

Kortesuon blogista erityisen kiinnostavan lukea tekee kirjoittajan maanläheinen ote aiheeseen sekä tämän alan tuntemus ja medialukutaito. Blogin ulkoasusta ja tekstin harkitusta kielestä ei jää epäselväksi kirjoittajan olevan viestinnän rautainen ammattilainen. Kortesuo käyttää värikästä ja helposti ymmärrettävää kieltä, jolloin myös alan ulkopuolinen pysyy tekstin ajatuksessa kiinni. Blogitekstejä on katkottu erilaisilla omilla esimerkeillä, kuvilla ja kaavioilla, tehden niistä kevyttä luettavaa vaikka aiheet voivatkin olla painavia. Ulkoasu on selkeä ja sivuston väriteemassa on hyödynnetty Kortesuon lähes tuotemerkiksi muodostunutta viininpunaista huulipunaa sekä vaatteiden sävyä.

Kortesuo ei pelkää lähestyä ajankohtaisia aiheita vaan kirjoittaa laajasti kaikesta viestintään liittyvästä. Viime aikoina eniten keskustelua herättäneet postaukset ovat käsitelleet politiikkaa, taiteilijanimen valitsemista sekä mielipiteitä herättänyttä Särkänniemi-kohua. Keskustelu blogissa on kiistellyistä aiheista huolimatta kuitenkin lähes yksinomaan rakentavaa. Kortesuo osallistuu usein myös itse kommenttiosiossa käytävään keskusteluun ja vastaa lukijoiden kysymyksiin.

Lähde

Kortesuo käyttää ensisijaisesti omaa kokemustaan alasta taustatietona ja tämän postaukset muistuttavat usein neutraalin journalismin sijaan puolueellisia mielipidekirjoituksia. Kortesuo kirjoittaa suoraan lukijalle ja pyrkii provosoimaan. Tekstien argumentaatiokeinoina käytetään erityisesti voimakasta kärjistystä sekä satiiria. Huonon verkkotekstin piirteenä mainittakoon yksipuolinen näkökulma, jossa vastustavaa näkemystä ei ole otettu huomioon lainkaan. Toisaalta kirjoittaja ei missään vaiheessa pyri olemaan neutraali tai tuottamaan puolueetonta asiatekstiä, joten emme henkilökohtaisesti näe tätä huonona journalismina.

Uusi kriisiviestintästrategia: särkänniemeily. -postaus on hyvä esimerkki Kortesuon tyylistä kirjoittaa ja saada lukijassa aikaan tunteita. Postauksessa Kortesuo kritisoi Särkänniemen huvipuiston tapaa hoitaa delfinaarion sulkeminen ja delfiinien uudelleensijoittaminen. Kortesuo ei argumentoi suoraan väitteensä puolesta, vaan on ironisesti “kehittänyt uuden menestyksekkään kriisiviestintästrategian”, jota kutsuu särkänniemeilyksi (Kortesuo, 2016). Pähkinän kuoressa Kortesuon luoma termi “särkänniemeily” tarkoittaa tilanteen huonosti hoitamista ja viittaa etymologialtaan “pelleily” -sanaan.

Kortesuo kirjoittaa ajankohtaisista aiheista viestinnän ammattilaisena humoristisella otteella. Suosittelemme blogia sinulle, mikäli kaipaat arkeesi kepeää pohdintaa ajankohtaisista kansaa puhuttavista aiheista!

Unohdammeko narsistin ihmisyyden? (Josefina, Bettina ja Elina, Ellinooran ryhmä)

 (http://psyjuridica.com/blogi/)

Perhetragedioita, seksuaalista väkivaltaa ja oikeusprosessin pyörteitä. Mitä mahtaa ajatella massamurhaaja tai terroristi ennen kohtalokasta tekoaan? Voisiko narsismi olla myös vahvuus tai positiivinen asia? Muun muassa näitä aiheita käsittelee valitsemamme psykologi- ja lakiasiaintoimisto PsyJuridica Oy:n blogi. Psyjuridica on perheyritys, joka tarjoaa psykologi- ja lakipalveluita sekä yrityksille että yksityisille henkilöille.

Blogissa käsitellään monipuolisesti oikeuspsykologiaan ja oikeusprosessiin liittyviä aiheita. Vaikka postaukset ovat toisistaan melko irrallisia ja käsittelevät laajasti erilaisia ajankohtaisia asioita, pääpaino pysyy kuitenkin oikeuspsykologisessa ja oikeudellisessa näkökulmassa. Aiheet linkittyvät myös arkielämän ilmiöihin ja erityisesti perhesuhteita käsitellään runsaasti. Blogin aiheita pidetään yleisesti melko arkoina ja usein tabuina, ja kyseiset aihealueet herättävät paljon tunteita ihmisissä. Vaikka postausten aiheet itsessään ovat usein jopa provosoivia, niitä käsitellään kuitenkin neutraalisti. Tämä kertoo asiantuntijuudesta ja kirjoituksissa onkin huomattavissa psykologin ammatin näkökulma. Blogi on siis tyyliltään tieteellinen ja asioita käsitellään sellaisina kuin ne ovat, ketään varsinaisesti syyllistämättä.

Blogia kirjoittaa useampi kirjoittaja. Eniten äänessä on Helinä Häkkänen-Nyholm, joka on myös Psyjuridican toimitusjohtaja, perustajaosakas ja psykologian osaston vetäjä. Hän on koulutukseltaan oikeuspsykologian dosentti, kriminaalipsykologian dosentti, erityistason psykoterapeutti ja seksuaalineuvoja. Hänen lisäkseen muutamia tekstejä on kirjoittanut Jan-Olof Nyholm, joka on toinen perustajaosakkaista ja puolestaan lakiosaston vetäjä. Lisäksi blogissa kirjoittaa ajoittain myös seksuaali- ja psykoterapeutti Maaret Kallio.

Blogin kohderyhmänä voidaan pitää asiasta kiinnostuneita, kuten psykologian ja oikeustieteen opiskelijoita. Blogi saattaa kiinnostaa myös heitä, joita kyseinen aihepiiri konkreettisesti koskettaa, esimerkiksi oikeusprosessin keskellä olevia perheitä. Kommenttien perusteella voisi mahdollisesti päätellä monen blogin lukijan olevan alan ammattilaisia, sillä kommenteissa on havaittavissa keskustelua asiantuntijoiden välillä. Kuitenkin hyvin suuri osa postauksista käsittelee aiheita, joihin tavallinenkin ihminen voi samaistua.

Valitsimme lähempään tarkasteluun Häkkänen-Nyholmin kirjoituksen Narsismista voi olla myös hyötyä työelämässä (julkaistu 06/2016), jossa hän pohtii narsismin vaikutuksia työelämässä ja johtajuudessa. Valitsimme postauksen sen mielenkiintoisen aiheen ja näkökulman vuoksi. Narsismi herättää yleensä ihmisissä ainoastaan negatiivisia tunteita ja narsistinen ihminen nähdään helposti vain narsististen piirteidensä kautta. Heti kirjoituksensa alussa Häkkänen-Nyholm kritisoi mediaa siitä, että lehdet ottavat huomioon vain narsismin negatiiviset puolet huolimatta tutkimuksista, joissa narsismista on löydetty myös hyviä puolia. Narsismi onkin ollut paljon esillä Suomen mediassa ja linkittynyt erityisesti työelämään ja johtajuuteen. Häkkänen-Nyholm näyttää ymmärtävän tällaisen toiminnan niin, että yhteiskunnassa ja mediassa halutaan ikään kuin pitää yllä ja jopa lietsoa vain kielteistä kuvaa narsismista. 

Häkkänen-Nyholm käsittelee narsismia ainoastaan työelämän näkökulmasta. Muiden näkökulmien sivuuttaminen on varmasti ollut tietoinen valinta. Hän kritisoi yleistä keskustelua narsismista Suomessa ja myös sitä, kuinka narsismista on tullut liian yleinen työelämään liittyvä kysymys. Narsistiksi voidaan leimata lähes kuka tahansa, joka toimii itsekkäästi ja omia etujaan tavoitellen - tai myös se menestyvä tyyppi, joka ottaa mielellään johtajan aseman työelämässä. Häkkänen-Nyholmin mielestä narsismiin viitataan liian herkästi, vaikka kyseessä onkin harvinainen persoonallisuushäiriö. Yleensä narsismi ajatellaan myös hyvin mustavalkoisesti, mutta voisiko narsismista olla myös jotain hyötyä? Ehkä narsistinen johtaja ei olekaan automaattisesti huono johtaja, sillä näyttöä on Häkkänen-Nyholmin mukaan saatu muun muassa narsistisuuden positiivisesta vaikutuksesta työryhmän luovuuteen. Kirjoittaja tuokin postauksessaan esille toisen, jopa vastakkaisen näkemyksen narsismiin. Vaikka narsistit voivatkin aiheuttaa pahaa ympärillään oleville ihmisille, ehkä myös heitä tulisi yrittää ymmärtää leimaamisen ja yksiselitteisen tuomitsemisen sijaan.

PsyJuridica päivittää blogiaan muutaman kerran kuukaudessa. Se sopii luettavaksi silloin tällöin, tai kun on ollut jokin merkittävä oikeudellis-psykologinen tapahtuma. Blogin aiheet todellakin koskettavat: esimerkiksi vähän aikaa sitten julkaistiin postaus isistä, jotka joutuvat viettämään isänpäivää ilman lapsiaan. Postaukset antavat myös paljon lisää tietoa ja uudenlaista näkökulmaa. Ymmärrettävä ja mielenkiintoa herättävä kirjoitustyyli avaa monimutkaisina pidetyt oikeudelliset kuviot myös tavalliselle kuluttajalle. Ehkä blogin tarkoitus onkin avata näitä prosesseja lukijoille ja herätellä heitä ajattelemaan asioita uudella tavalla. Näiltä osin blogi saavuttaa tavoitteensa mitä mainioimmin ja saa lukijan pysähtymään asioiden äärelle.