Masennuslääkkeet ja kokonaiskuvan hahmottaminen (Antti-Jussi S. ja Lassi V.)

Tietokirjailija, ravintovalmentaja ja psykologi Hanna Markuksela kirjoittaa blogissaan (https://blogit.iltalehti.fi/hanna-markuksela/) enimmäkseen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen liittyvistä asioista, kuten onnellisuudesta, mielenterveyden ongelmista, työhyvinvoinnista, ihmissuhteista ja syömisen psykologiasta. Blogi on yksi monista Iltalehden terveysblogeista, joita kirjoittavat lähinnä terveyteen erikoistuneet asiantuntijat.

Markuksela käsittelee terveyteen liittyviä asioita käytännönläheisellä, selkokielisellä ja persoonallisella tavalla. Hän esimerkiksi antaa vinkkejä ja toimintaohjeita ravintosuositusten tulkitsemiseen ja kertoo psykologisista selviytymismekanismeista tiiviisti käyttäen esimerkkejä. Erilaisia aiheita käsitellään monipuolisesti ja kriittisesti, ja Markukselan omat mielipiteet ja näkemykset tulevat selvästi esille. Kirjoitusten selkeä ja looginen kappalejako ja rakenne tekevät blogista helposti lähestyttävän, mikä saattaa olla yksi syy siihen, että keskustelu blogitekstien kommenttipalstalla on melko aktiivista. Kuten voisi olettaa, keskustelua esiintyy eniten mielipiteitä herättäviä aiheita käsittelevissä blogiteksteissä. Niiden kommenteista löytyy paljon sekä positiivista palautetta että kritiikkiä ja eriäviä mielipiteitä, joihin Markuksela usein vastaa.

Otimme lähempään tarkasteluun Markukselan blogikirjoitukseen “Masennus on mustavalkoinen”, jonka aiheena on masennuksen hoito ja erityisesti siitä käyty julkinen keskustelu. Markuksela väittää, että keskustelu masennuslääkkeiden käytöstä on liian yksipuolista, mustavalkoista ja vailla tieteellistä pohjaa. Hän kritisoi sitä, että mediassa esitellyt lääkevastaiset kannanotot ovat heikosti perusteltuja ja muita kannanottoja ei tarjota. Masennuslääkkeet ja psykoterapia on asetettu eri puolille aitaa, vaikka lääkityksen ja terapian yhdistelmä on suurelle osalle masentuneista toimivin hoitomuoto.

Kuva: http://www.crystalinks.com/depression.html

Markuksela tarjoaa oman kannanottonsa siitä, miten masennusta tulisi hoitaa kustannustehokkaasti ja mahdollisimman hyvällä hoitovasteella. Hän pitää tärkeänä, että hoitomuoto määritellään yksilön hoitotarpeen mukaan. Esim. lievän, akuutin masennuksen tapauksessa lääkityksen aloittamista hän pitää haitallisena, kun taas vaikeammin masentuneet eivät hänen kokemuksensa mukaan usein alkuvaiheessa hyödy psykoterapiasta. Siihen, millainen hoitotarve masentuneella on, riippuu perintötekijöistä, masennuksen vakavuudesta ja masentuneen asenteesta hoitomuotoja kohtaan. Koska Markuksela on henkilökohtaisesti nähnyt monien masentuneiden hyötyneen lääkityksestä, hän ei voi puhua täysin sitä vastaan.

Markukselan oma kokemus ja tieto aiheesta näkyy tekstissä selvästi. Masennuslääkkeiden toimivuudesta ja toimintatavoista hän kertoo tosin melko niukasti ja tutkimustietoon toivoisi viitattavan enemmän. Teksti kuitenkin onnistuu hyvin kehottamaan kokonaiskuvan laajempaan hahmottamiseen. Tapa, jolla Markukselan mukaan masennuksen hoidosta käydään julkista keskustelua, on nähtävissä muuallakin. Kaikki esillä olevat tunteita herättävät aiheet näyttävät jakavan ihmiset mielipiteiden mukaan joukkueisiin, jolloin väitteitä esitetään usein kärjistetysti ja vastapuolta mustamaalaavasti. Keskustelu on tällöin luonteeltaan enemmän kilpailua siitä kuka on oikeassa kuin ratkaisuihin pyrkivää kommunikointia.

Se, että keskustelua vaikeista asioista käydään, on kuitenkin positiivinen asia. Markuksela esittää lääkevastaisen mentaliteetin ja huonon journalismin hyvänä puolena sen, että mielenterveysalan ammattilaiset ovat provosoituneet ja havahtuneet keskusteluun. Olisi kuitenkin toivottavaa, että keskustelun tavoitteena olisi saavuttaa kyseessä olevasta aiheesta parempi ymmärrys ja perustaa se mahdollisimman laajalti luotettavaan tieteelliseen tietoon.

Masennuksen hoidon tapauksessa ymmärryksen tasolla on todellinen merkitys. Jos halutaan saavuttaa parhaat tulokset masennuksen hoidossa, on tärkeää saada luotettavaa tietoa sekä lääkkeettömän hoidon että yhdistelmähoidon todellisista hyödyistä ja haitoista. Markuksela painottaa, että moniammatillinen yhteistyö ja vähemmän mustavalkoinen ajattelu ovat tärkeitä vietäessä keskustelua eteenpäin. Näiden avulla on suomalaisilla hänen mukaansa mahdollisuus edistää molempien hoitotapojen asemaa ja saatavuutta.

Lähteet:

https://blogit.iltalehti.fi/hanna-markuksela/2014/08/19/masennus-on-mustavalkoinen/

https://blogit.iltalehti.fi/hanna-markuksela/

Provokatiivista konmaritusta (Susanna K. ja Riina O.)

Psyko-blogi (Susanna K. ja Riina O.)

Provokatiivista konmaritusta

Tavarat, esineet tuovat meille turvaa ja lohtua. Emme tarvitse näitä tavaroita, mutta rakastamme niitä. Mikä tässä elämässä loppujen lopuksi on tärkeää, sanoittaa Nevalainen.

Psyko-blogissaan psykologian lisensiaatti Vesa Nevalainen pyrkii omien sanojensa mukaisesti pysäyttämään ja haastamaan lukijansa. Blogi tuntuukin kokonaisuudessaan mukailevan suurimmaksi osaksi juuri tätä päämäärää niin aihevalintojen, tyylin kuin kielen suhteen.

Blogin aiheina ovat paitsi ajankohtaiset teemat, myös yhteiskunnalliset kysymykset ja kiistanalaiset puheenaiheet, joiden esiin tuomisella kirjoittaja haluaa herättää keskustelua. Näkökulma aiheisiin on helposti lähestyttävä, ironinen sekä epämuodollinen, mutta perustuu kuitenkin selvästi psykologian asiantuntijoille tuttuihin yhteiskunnan ja ihmisen käyttäytymisen ilmiöihin. Nevalainen tuo vahvasti esiin omat näkemyksensä puhuttelevista aiheista ja voisi sanoa hänen käsittelevän aiheita jopa provosoivasti.

Provokatiivinen lähestymistapa jatkuu aihevalintojen ja niiden käsittelytavan lisäksi tekstin tyylissä sekä sanavalinnoissa. Kirjoitusten tyyli rakentuu pitkälti juuri kyseenalaistamisen ja provosoimisen ympärille, mikä tulee esiin Nevalaisen kirjoittaessa lukuisin retorisin kysymyslausein sekä ytimekkään lyhyin lausein. Tunnelatautuneet sanavalinnat, kuten “jeesustelu” tai “urputtaa”, luovat blogiin kohosteisen tyylin, jonka avulla kirjoittaja kärjistää tekstejään. Vaikka ajoittain Nevalaisen kirjoittamisen tapa tuntuu tuovan jopa kyynisen sävyn tekstiin, voidaan aihevalintojen, näkökulman ja kielen ajatella olevan eräänlaisia retorisia valintoja, joiden avulla kirjoittaja pyrkii tuomaan yhteiskunnalliset ja ihmisiä koskettavat aiheet konkreettisiksi keskustelunaiheiksi.

Erityistä blogissa on juurikin kirjoittajan tapa suhtautua eri aiheisiin sekä myös itse blogin kirjoittamiseen. Kärkevän subjektiivinen lähestymistapa herättää mielenkiintoa ja saa lukemaan myös ehkä kirjoittajan akateemiseen asemaan nähden erityisetkin aihevalinnat. Blogi erottuu massasta ja on psykologiliiton sivuilla julkaistavaksi blogiksi tyyliltään ehkä jopa yllättävä, vaikka toisaalta onkin pohjimmiltaan asiallinen. Viime kädessä se joka tapauksessa onnistuu täyttämään lupauksensa ja haastaa lukijan pohtimaan omaa kantaansa aiheeseen kuin aiheeseen.

Lähitarkastelussa yksi erityisen kiinnostava Vesa Nevalaisen kirjoittama verkkoteksti aiheesta Konmari. Teksti on verkossa otsikolla: “Konmari on fiksu mutta silti jotenkin tyhmä”.

Konmaritus on nykyään monille tuttu käsite. Ideana on poistaa kodista kaikki tavarat ja esineet, jotka eivät tuota omistajalleen iloa. Roskakoriin tai kierrätykseen joutaa käyttökelpoisia tavaroita, jotka eivät miellytä nykyistä omistajaansa. Nevalainen tiivistää, että kaikkien esineiden kohdalla tulee pohtia, onko tämä tarpeellinen minulle? Ja jos se ei ole, se tulee heittää pois.

Nevalaisen tekstissä on hyvää pohdintaa siitä, että mikä on oikeasti meille ihmisille tärkeää? Tarvitsemmeko me oikeasti ympärillemme tavarapaljouden ollaksemme onnellisia? Konmarin kirjoittaja Marie Kondo on sitä mieltä, että emme tarvitse. Kondo on nuorena opiskellut siivoamista ja järjestelemistä. Kirjassaan hän ihmettelee, että miksi kaikkia muita taitoja opetetaan lapsille, mutta siivoamista ei opeteta koskaan. Järjestelyn taidon oletetaan tulevan luonnostaan. Tuleeko järjestelyn taito kaikilla luonnostaan? Sitä taitoa olisi hyvä opetella, niin elämästä tulee vaivattomampaa. Kukaan ei ole aikaisemmin edes ajatellut siivoamisen taidon opettelua ja sen tärkeyttä.

Mihin vedetään raja, että mitkä esineet voi poistaa? Kaikilta varmasti löytyy tavaroita, jotka eivät varsinaisesti tuota iloa, mutta niitä pitää säilyttää jos niitä joskus sattuisi tarvitsemaan. Mitkä niistä tavaroista voi silti säilyttää? Lietsooko Konmaritus kulutushysteriaan? Jos ihmiset ensin poistavat kodeistaan tarpeettomat tavarat ja sitten he kuitenkin hankkivat niitä pikkuhiljaa takaisin. Mielestäni ensin tulisi pureutua siihen, että ihmiset ylipäätään ostavat tarpeettomia tavaroita. Eihän ongelma poistu jos tavarat hävitetään uusien tieltä. Nevalainen kärjistää tekstissään, että haluaako konmari suistaa ihmiskunnan takaisin karuun paimentolaiselämään, olennoksi joka elää karua ja julmaa elämää.

Turhakkeen voi helposti perustella tarpeelliseksi. Nevalainen humoristisesti käyttää tekstissään esimerkkejä tästä. Hän esimerkiksi kirjoittaa, että: “Tarvitsen tuota rikkinäistä teevatia, koska minulla on vain kolme muuta varalla kukkien aluslautasiksi. Kissa voi koska tahansa hajottaa ne kolme muuta.” Mitä jos me säilyttäisimme vaan tavarat joita tarvitsemme. Voisimme keskittyä siihen, että ostaisimme uutta vasta silloin kun vanha tavara rikkoutuu tai on muuten käyttökelvoton.

Mielestäni tavarat ja esineet peilaavat elettyä elämää. Tavarat ovat myös muistoja ja ne herättävät meissä erilaisia tunteita. Eikö eläminen saa näkyä nykypäivän kodissa? Ahdistaviakin tunteita herättävät tavarat voivat olla meille tärkeitä. Tuleeko ahdistavat tavarat heittää pois? Muistoja nekin ovat menneestä elämästä. Havainnollistavana esimerkkinä voisi tarkastella saatua lahjaa jo päättyneestä parisuhteesta. Se saattaa herättää myös negatiivisia tunteita, mutta silti emme ehkä halua heittää sitä pois. Miksi niitä esineitä ei voisi säilyttää muistoina? Tällaiset esineet muistuttavat erilaisista tapahtumista, jolloin niistä tulee epämiellyttäviäkin asioita väistämättä mieleen. Sen lisäksi, että esineet tuovat turvaa ja lohtua, olisiko mahdollista, että ahdistaviin tapahtumiin liittyvät tavarat auttaisivat vaikeiden asioiden käsittelyä.

Ehkä Nevalainenkin pyrkii tekstissään patistamaan lukijat pohtimaan tavaroiden säilyttämistä henkilökohtaisten merkitysten kannalta.

Lähteet

http://www.psyli.fi/ajankohtaista/blogi/vesa_nevalaisen_blogi/konmari_on_fiksu_mutta_silti_jotenkin_tyhma.2604.blog

Kuvat blogista

SWIISH, Sally Obermeder

http://www.swiish.com/blog-post/konmari-clean-up/

Miksi toisia itkettävät tilanteet, joille toiset nauravat (Jenny V. ja Nea P.)

Miksi toisia itkettävät tilanteet, joille toiset nauravat

“Kun aiemmin Rileyn elämän punaisena lankana oli ollut ilo ja hyväntuulisuus, muutos sai mielen lainehtimaan pitkäksi aikaa surun ja kiukun aallokossa”.

Pari vuotta sitten elokuvateattereissa pyöri temperamenttipiirteistä kertova Inside Out- elokuva, jolla Saara Nolvi avaa pehmeästi tieteellisen postauksensa. Postaus on osana FinnBrain-tutkimuksen ylläpitämää blogia. Tutkimushanke tutkii ja havainnoi lasta ympäristön ja perimän ohjaaman kehityksen näkökulmasta. Blogin tarkoituksena on tuoda esiin tutkimuksen alustavia tutkimuksia lasten kehityksestä sekä kehityskulkuun vaikuttavista perimä- ja ympäristötekijöistä.

Blogia kirjoittavat lukuisat alan asiantuntijat ja tutkijat, joilla kaikilla on korkea ammattiasema tieteellisessä yhteisössä. Tarkastelemamme postauksen on kirjoittanut psykologian maisteri ja väitöskirjatutkija Saara Nolvi. Vaikka blogitekstit käsittelevät ajankohtaisia tieteellisiä aiheita, niin teksti on ymmärrettävää ja selkeää. Kirjoittajat käsittelevät blogitekstien aiheita asiallisesti sekä johdonmukaisesti ja käyttävät neutraaleja ilmaisuja.

Nolvi kertoo tekstissään meitä kaikkia koskettavasta aiheesta: temperamentista ja temperamenttipiirteistä. Täytyy myös muistaa, että me kaikki olemme aikoinamme olleet lapsia ja melkein kaikki meistä voi vielä tuoda maailmaan lapsia. Aihe on siis pääasiallisesti kaikkia koskettava, josta jokaisen olisi hyvä tietää edes vähän. Temperamentti sekä temperamenttipiirteet selittävät persoonallisuuden lisäksi todella pitkälti ihmisen käyttäytymistä. Temperamentti tarkoittaa synnynnäistä, biologista taipumusta tietynlaiseen käyttäytymiseen. Toiset meistä lämpenevät hitaammin uusille asioille kun taas toiset menevät heti pää kolmantena jalkana kohti uusia koettelemuksia. Tällaiseen käyttäytymiseen vaikuttavat nimenomaan temperamenttipiirteet, jotka tarkoittavat synnynnäisiä taipumuksia tietynlaiseen tunnemaailmaan

Nolvi muistuttaa tekstissään, että temperamenttipiirteiksi luetaan myös muut reagointitaipumukset sekä aktiivisuustaso, eli vilkkaus. Hän selventää, että jo pienillä, kolmen kuukauden ikäisillä vauvoilla voi nähdä eroja aktiivisuustasossa ja taipumuksessa reagoida ärtymyksellä epämiellyttäviin tai uusiin tilanteisiin. Tämä selittää sitä, miksi naapurin Ritvan samanikäinen poikavauva voi olla paljon itkuherkempi, kuin oma rauhallinen ja helppohoitoinen poika.

Temperamenttipiirteet vaikuttavat lapsen tapaan reagoida ympäristöönsä. Nolvin mukaan on olemassa niin sanottuja orkidea-” ja voikukkalapsia. Orkidealapset reagoivat kielteisiin ja myönteisiin ympäristötekijöihin herkemmin kuin voikukkalapset. Voikukkalapset taas eivät ole yhtä alttiita ympäristön hyville tai huonoille vaikutuksille. Tämä  perustuu eroihin hermoston muovautuvuudessa.

Tässä lyhyt video temperamentista.

Tiedot blogipostauksiin on saatu FinnBrain-tutkimuksen tuoreista tuloksista. On siis selvää, etteivät tekstien tiedot ole vain päästä keksittyjä, vaan niillä on uskottava pohja takanaan. Pohjaa tukee vielä erityisesti se, että kirjoittajat ovat asiantuntijatehtävissä toimivia alan ammattilaisia. Blogissa pääasiallisina lähteinä toimivat juuri nämä tutkimustulokset, joita tutkijat tuottavat jatkuvasti, joten lähteiden käyttö on vähäisempää. Tästä huolimatta esimerkiksi juuri meidän valitsemassamme postauksessa kirjoittaja on koonnut tekstin loppuun kattavan listan aiheeseen liittyviä teoksia, joten lukija voi halutessaan perehtyä aiheeseen paremmin.

Blogiteksti olisi voinut olla mukaansatempaavampi ja viihdyttävämpi, mutta toisaalta joku olisi voinut toivoa siihen lisää tieteellisyyttä ja yksityiskohtaisempaa tietoa. Nämä asiat riippuvat kuitenkin siitä, kuka tekstiä lukee ja mille kohderyhmälle se on suunnattu. Tässä kyseisessä tekstissä on selvästi keskitytty siihen, että sen keskeiset sisällöt ymmärtää kuka vain koulutustaustasta tai mielenkiinnonkohteista riippumatta. Teksti on luontevaa ja helppolukuista, vaikka sen seassa viliseekin psykologisia käsitteitä. Tieteellisyydestä huolimatta käsitteet on avattu selkeästi arkikielelle, joten lukeminen ei tunnu polviin asti suossa tarpomiselta. Kuten Inside Out- elokuvakin, saa blogipostaus onnellisen ja selkeän päätöksen.

LÄHTEET:

http://blogit.utu.fi/finnbrain/2016/04/11/yksilolliset-temperamenttipiirteet-muovaavat-jo-vauvan-kokemusmaailmaa/

Kuvat:

http://www.citizen-times.com/story/news/local/2016/05/10/movies-park-back-asheville-inside-out/84184230/

http://www.theparentreport.com/wp-content/uploads/2012/03/2-467_twin_baby_cry_smile_temperment_b_d-1024x676.jpg

http://www.huffingtonpost.co.uk/2015/05/20/secrets-to-having-a-happy-baby_n_7341786.html

Elämä on tasapainottelua unelmien seuraamisen ja tyytymisen välillä

(Joanna S. ja Joanna K.)

Elina Nurminen kirjoittaa Väestöliiton Blogissaan 22.5.2017 parisuhteesta, vanhemmuudesta ja onnellisuudesta.(https://vaestoliitonblogi.com/author/elinanurminen/) Hän on ammatiltaan psykologi ja hän kertoo omia mielipiteitään ajankohtaisista asioista.

Nurminen käsittelee mm. tunnefobiaa, sinkkuelämää ja parisuhteen stressirajoja.

Nurminen pohtii postauksessaan “Voiko tyytyminen olla hyvää elämää?” elämää unelmien seuraamisen ja tyytymisen kannalta. Hän kirjoittaa, kuinka monet unelmoivat paremmasta elämästä, mutta todellisuudessa suurin osa tyytyy elämäänsä sellaisena kuin se on. Hänen mielestään tyytyminen on yksi mielenterveyden mittareista, joka tukee itsetuntoa. Toisaalta unelmien seuraaminen parantaa elämänlaatua ja ihminen tuntee olevansa oman elämänsä päähenkilö.

Mietimme tyytymistä parisuhteen kannalta. Liian usein jäädään huonoon suhteeseen, koska ajatellaan, että se on kaikki mitä voi saada. Itseään pitäisi arvostaa ja omia tuntemuksiaan kuunnella enemmän. Ei ole väärin ajatella, että voisi ansaita parempaa. Tottakai parisuhteeseen kuuluu joustaminen ja toisen huomioon ottaminen. Mutta jos suhde ei tunnu riittävältä, miksi jatkaa sitä?

Usein kuulee, miten suhde muuttuu alkuhuuman jälkeen arjeksi ja rutiiniksi. Sitten valitetaan, kun illat kuluvat televisiota katsellessa. Moni miettii tällöin, onko suhteessa enää mitään järkeä. Silloin, kun kumppani alkaa tuntua kaverilta ja puhuminen loppuu, ajatellaan, että se ei enää riitä. Silti, liian moni jämähtää tällaiseen suhteeseen. Asioita voi yrittää parantaa ja tehdä toisin, mutta usein ne eivät muutu. Siitä huolimatta, suhteesta ei uskalleta lähteä pois.

Ei ole epätavallista, että suhde ei ole enää vuoristorataa ja osataan olla tasapainoisia. Hyvä, jos tähän pystyy. Jos silti kokee, että tyytyminen ei riitä, se kertoo jo jotain. Kerran kun näin ajattelee, tulee ajattelemaan niin toistekin. Nurminenkin kirjoittaa blogissaan jatkuvan haikailun kertovan muutoksen tarpeesta. Tyytymättömyyden tunteet raastavat omaa minuutta ja se on pidemmän päälle haitallista. Välillä pitää olla itsekäs ja ajatella omaa etuaan.

Kirjoitus saa miettimään omaa elämäntilannetta ja pohtimaan, onko tyytynyt liian vähään esimerkiksi juuri parisuhteessa, koulutuksessa tai omissa haaveissaan. Se pistää ajattelemaan erilaisia vaihtoehtoja, mitä oman elämäntilanteen parantamiseksi voisi tehdä. Toisaalta teksti muistuttaa, että täytyy oppia myös hyväksymään.

Nurminen kirjoittaa asiasta kahdesta eri näkökulmasta ja puolustaa niitä molempia. Unelmia seuraamalla ihminen tuntee voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä, mutta toisaalta liiallinen pyrkiminen ja tavoittelukaan ei ole hyväksi. Toisaalta elämän realiteettien hyväksyminen eli tyytyminen auttaa sietämään turhautumista ja pettymistä elämässä, mutta ihmisen ei pitäisi myöskään tyytyä liian vähään. On siis tärkeää unelmoida ja tavoitella omia haaveitaan, mutta täytyisi myös hyväksyä oma ja toisten ihmisten virheellisyys ja epätäydellisyys. Toisin sanoen täytyy myös osata tyytyä joihinkin asioihin, sillä kaiken ei tarvitse eikä kaikki voikaan olla täydellistä.

Olisi hyvä löytää se kultainen keskitie ja seurata unelmiaan oman elämäntilanteen mukaan, mutta myöskin muistaa että elämässä on muutakin kuin hienot saavutukset ja hyvä maine. Pitää oppia tyytymään tiettyihin asioihin, myöskin niihin joihin ei välttämättä itse pysty vaikuttamaan. Näin ollen täytyy osata tasapainoilla oman tämänhetkisen elämän ja unelmien kesken.

Lähteet: https://vaestoliitonblogi.com/author/elinanurminen/

Mikä psykoterapiassa auttaa? (Anna-Elisa K., Kreetta-Liisa K.)

Mitä aivoissa tapahtuu psykoterapian aikana? Voiko psykoterapia olla hyödytöntä? Blogitekstissä fysiikan tutkija Teppo Mattsson käsittelee psykoterapian hoitomenetelmiä ja niiden vaikutusta yksilön aivoissa. Mattsson on itse kosmologiaan ja suhteellisuusteoriaan erikoistunut tutkija, joka omien sanojensa

mukaan harrastaa matkailua tieteenalojen välillä; postauksissa keskitytään avaruuteen, aivoihin, biologiaan ja elämään yleisesti. Kirjoituksessaan hän keskittyy erityisesti tunteiden kielentämiseen sekä kuvailee eri hoitomuotoja ja niiden taustatekijöitä. Hän on kirjoittanut blogiaan satunnaisin väliajoin vuosina 2014-2017.

Mielenterveys käsittelee ihmisen psyykkistä ja mielen hyvinvointia. Mattsson selittää mielenterveyttä enemmän aivojen hermoverkkojen yhteistoiminnalla. Hän kertoo, että psykoterapia on siis hermoverkkojen eli aivojen osien yhteispelin kehittämistä. Siksi Mattssonilla onkin mielenkiintoinen ja erikoinen näkökulma psykoterapian käsitteeseen. Psykoterapia on kautta aikojen osoittautunut hyvin tehokkaaksi hoitomenetelmäksi muun muassa masentuneiden keskuudessa. Mattsson kertoo, että tutkimuksen mukaan noin 80% ihmisistä, jotka ovat käyneet terapiassa voivat paremmin verrattuna ihmisiin, jotka eivät käyneet terapiassa.  

 Psykoterapiassa ihminen käy kielellistä keskustelua yhdessä psykoterapeutin kanssa. He käyvät läpi yksilön tunteita, ajatuksia, fyysisiä oireita jne. Tärkeää on, että terapeutti ottaa huomioon mahdolliset psyykkisten oireiden tekijät kuten lapsuudenaikaiset traumat. Terapeutin ei myöskään kuulu lisätä yksilössä negatiivisia reaktioita. Mattssonin mukaan psykoterapiassa tärkeintä onkin ihmisen tunteiden kielentäminen psykoterapeutille. Silloin ihminen rakentaa tarinamuotoista identiteettiä, joka taas eheyttää ihmisen omaa minäkuvaa. Psykoterapian päätavoite on parantaa yksilön omaa henkilökohtaista kokemusmaailmaa. Tätä parannetaan juuri kielellisten ja tarinallisten keinojen avulla.

 

Yksilöllä esiintyy lähes aina jonkinkaltaista oireilua, ennen kuin hän hakeutuu psykoterapiaan. Terapeutti on aina ratkaisevassa roolissa yksilön parantumisprosessissa. Mattsson kertoo, että psykoterapia mielletään altistushoidoksi, jonka avulla opitaan käsittelemään vaikeita tunteita. Mattssonin mukaan masennusta ei voiteta ensimmäisellä kerralla, ja hän vertaakin kirjoituksessaan masennuksen voittamista punnertajan penkkiennätykseen.

Keskeisessä roolissa on potilaan omien tunteiden käsittely ja niiden kohtaaminen. Mattsson kertoo, että muistojen aktivoiminen tietoisuuteen epävakauttaa aivojen solurakenteita, joihin muistot ovat tallennettuina. Potilaalla on aina traumaattisesta tapahtumasta muistijälki, joka normaaliolosuhteissa säilyttää tai vahvistaa sitä. Mattsson toteaa, että terapiaolosuhteissa traumaattisten kokemusten herättämät vaikeat tunteet voidaan kohdata turvallisesti. Potilaan kannalta tämä on erittäin hyödyllistä ja lähes välttämätöntä, että psykoterapia koetaan onnistuneeksi. Mattsson kertoo myös, että psykoterapiassa potilas kirjoittaa oman historiansa uudelleen. Hän kuvailee psykoterapiaa aivojen muutosten kautta, mutta jättää huomioimatta sosiaaliset suhteet ja ympäristötekijät, jotka myös vaikuttavat henkilöön.

Aina psykoterapia ei kuitenkaan auta yksilöä: Mattsson kertoo, että potilaissa on vähemmistö, joita hoito ei auta tai joka voi jopa pahentaa oireilua. Erityinen hoitoa heikentävä piirre on aleksitymia, jota Mattsson avaa tekstissään tarkemmin. Oireisiin kuuluu, että yksilöllä on tunteiden kokemisen ja ilmaisun erityisvaikeus. Yksilöllä esiintyy myös epämääräisiä ruumiillisia vaivoja. Mattsson kuvailee hoidon haitallisuutta: terapian haittavaikutukset voivat olla sukua allergioiden siedätyshoidoille: hoidon aiheuttama stressireaktio on elimistölle liikaa. Mattssonin mukaan osa hoidon hyödyttömyydestä selittyy myös henkilökunnan ammattitaidottomuudella ja inhimillisillä virheillä. On mielenkiintoista, että Mattsson huomioi myös psykoterapian mahdollisen epäonnistumisen. Psykoterapian epäonnistumiseen voi kuitenkin löytyä myös muita syitä kuin erityisvaikeudet.

 Mattsson kirjoittaa taitavasti tieteenalasta, johon ei itse ole kuitenkaan kouluttautunut. Mielenkiinto aihetta kohtaan on huomattavissa tekstissä. Kuitenkin lukijalle jää täysin epäselväksi, mitä lähteitä Mattsson on blogikirjoituksessaan käyttänyt. Kattava ja yksityiskohtainen tieto jää siis täysin ilman lähdeviittauksia. Häiritsevää on, että Mattsson myös käyttää tutkimustuloksia, avaamatta tutkimuksia sen enempää.

Kuvat:

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/hermoverkkoja-matkivat-tietokoneet-oppivat-tunnistamaan-esineita/

http://theocddiaries.com/mental-health-2/so-you-think-you-need-a-psychotherapist/

https://www.tiede.fi/blogit/rajankayntia/mika_psykoterapiassa_auttaa

Netti apuna psykoterapeutin valinnassa (Katri ja Heta)

Hmmh, haluaisin päästä puhumaan jollekin, mutta en tiedä mistä aloittaa…

*kirjoitan Google-hakuun “miten löydän psykoterapeutin”*

Eteeni pompsahtaa Minduu.fi.

Minduu on yritys, joka tarjoaa apua mielenterveysongelmista kärsiville. Palvelussa työskentelee lukuisia psykologeja ja psykoterapeutteja, joiden taustalla on esimerkiksi psykologian, teologian tai filosofian maisterin tutkinto. Sivustolla pystyy myös tutustumaan yrityksen psykoterapeutteihin sekä varaamaan heiltä aikoja. Kokonaisuudessaan Minduun palvelut ovat hyvin mukana ajan hengessä: on täysin tavallista varata netistä itselle sopiva aika kampaajalle tai vaikkapa pankin lainaneuvotteluihin, miksipä ei sitten psykoterapeutille. Valitsemassamme postauksessa Teemu Ollikainen kertoo psykoterapian perusperiaatteista ja psykoterapeutin valinnasta.

Sivustolla on esitelty yleistä informaatiota mielenterveysongelmista sekä psykoterapiasta, mutta olennaisessa osassa on myös sivuston Hyvän Mielen Blogi, joka voidaan jakaa kolmeen osaan. Pidä mielestäsi huolta -osiossa annetaan vinkkejä, vertaistukea sekä hyvän mielen kirjoituksia hyvinvointiin ja mielenterveyteen liittyen. Nämä tekstit ovat myös osittain kirjoitettu Minduun asiakkaiden eli terapioihin osallistuneiden näkökulmasta. Hyvän mielen puolesta on taas keskittynyt kannanottoihin, kolumneihin sekä asiantuntijoiden kirjoituksiin. Blogin kieli ja tyyli on asiallista, helposti ymmärrettävää ja välillä hieman kantaaottavaa. Blogikirjoituksissa hyödynnetään tutkimustietoa ja monissa blogikirjoituksissa on myös lähteet jotenkin ilmoitettuna, mutta tutkimustuloksia ei kirjoituksissa esitellä kovin tarkasti. Valitsemamme blogipostaus psykoterapeutin valinnasta on osa Psykoterapian ABC -aihealuetta, johon on koottu kirjoituksia ja tietoa psykoterapiasta.

 

kuva: http://mayajacobs-wallfischpsychotherapy.co.uk/

Miten valitsen psykoterapeutin? osa 1 -blogikirjoitus on Teemu Ollikaisen kirjoittama erityisen suosittu tietopaketti: se on kuukauden kolmanneksi luetuin blogipostaus Minduun sivustolla. Ollikaisella on vankka psykoterapeuttitausta psykoterapian erikoispsykologina (PsL). Hän on erikoistunut integratiiviseen psykoterapiaan, jossa yhdistellään eri psykoterapiasuuntauksien menetelmiä. Päätoimenaan Ollikainen työskentelee Psykologiliiton vastaavana psykologina.

Tekstissä Ollikainen korostaa psykoterapeutin ja asiakkaan välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä, niiden laatua ja toimivuutta. Mitkä asiat auttavat asiakasta ymmärtämään psykoterapeutin valinnan merkityksen tulosten aikaansaamiseksi? Postauksen alussa Ollikainen tuo esille hauskan faktan: “Kun psykoterapian käyneiltä kysytään, mitä siellä psykoterapiassa tehtiin, he alkavat kertoa terapeutistaan. Minkälainen ihminen hän oli ja millaista vastaanotolla oli olla.” Ollikainen mainitsee, että terapiasuuntauksella tai terapian työvälineillä ei ole niin suurta tehoa kuin yhteistyösuhteen toimivuudella.

kuva: https://socialmediaweek.org/blog/2016/10/the-importance-of-offline-relationships/

Terapiassa tärkeintä ei ole pehmeys ja jatkuvat onnistumisen tunteet, vaan terapeutin tulee haastaa asiakasta sopivassa määrin. Aluksi on tietenkin tärkeää luoda turvallinen ja empaattinen ympäristö asioiden käsittelyyn. Ongelmat yhteistyösuhteessa eivät ole aina merkki psykoterapian huonosta laadusta, vaan niiden yhteinen ratkaiseminen ja asioiden kokeminen on tärkeää. Kuitenkin on tärkeä tiedostaa, että jos yhteistyö ei heti alussa lähde sujumaan, voivat tulokset myös pitkällä aikavälillä jäädä heikommiksi.

Ollikainen ei viittaa kirjoituksessaan lähteisiin muuten kuin yhdellä havainnollistavalla ympyräkaaviolla, mikä saa lukijan miettimään kirjoituksen tieteellistä perustaa. Lähteiden vähäisyys ei ehkä olekaan merkityksellistä, sillä teksti eroaa rutkasti tieteellisestä artikkelista. Kuitenkin on huomattava, että Ollikainen on alansa asiantuntija ja hänen tietonsa ovat varmasti muodostuneet vankan työkokemuksen perusteella. Postaus ei ole herättänyt keskustelua kommenttikentässä, mikä on mielenkiintoista. Positiivista oli se, että teksti oli helposti ymmärrettävissä ja sopivan pituinen, mikä on nykypäivänä tärkeää lukijoiden huomion herättämiseksi uutisvirrassa. Otsikko johti meitä harhaan - blogiteksissä ei suoranaisesti annettu vinkkejä psykoterapeutin löytämiseksi. Oikeastaan tässä kirjoituksessa johdateltiin sopivan psykoterapeutin valinnan tärkeyteen. Tekstin lopussa lupaillaan seuraavaa osaa, mutta reilun vuoden aikana sitä ei ole ilmestynyt, vaikka analysoimamme postaus on vieläkin trendaava.

LÄHTEET:

https://minduu.fi/blogi/psykoterapian-abc/miten-valitsen-psykoterapeutin-osa-1/

https://minduu.fi/blogi/