Aistiharhat ja niihin liittyvä stigma (Sanni ja Miila, Marjaanan ryhmä)

Teoreettisen fysiikan tutkijan Teppo Mattssonin poikkitieteellinen Rajankäyntiä-blogi käsittele muun muassa fysiikkaan, biologiaan, psykologiaan ja yhteiskuntaan liittyviä aiheita. Hän tarkastelee aiheitaan tieteellisesti tuoden esiin myös omia kokemuksia ja näkökulmia. Tekstejä Mattsson julkaisee lähinnä harrastuksekseen ja aiheesta kiinnostuneille luettavaksi, mutta monissa teksteissä pyritään myös herättämään ajatuksia ja keskustelua tärkeistä aiheista.

Hallusinoin, olenko siis hullu? -blogitekstissään Mattsson käsittelee aistiharhoja ja kertoo niiden fysiologisesta perustasta ja sen tutkimuksesta. Hän muistuttaa, että hallusinaatiot eivät perustu tahdonalaiseen mielikuvitukseen, vaan niissä aktivoituvat samat aivoalueet kuin aistihavainnoissa yleensäkin. Tämä on havaittu aivojen toiminnallisessa magneettikuvauksessa. Mattssonin mukaan hallusinaatioille altistavat erilaiset ympäristötekijät, kuten jotkin sairaudet, päihteet ja traumaattiset kokemukset. Lisäksi myös yksilöllisillä tekijöillä on merkitystä. Tällainen tekijä voi olla esimerkiksi geneettinen alttius (www.mielenterveystalo.fi).

Mattson tähdentää, ettei hallusinaatioiden näkeminen itsessään vielä viittaa neuropsykologiseen häiriöön tai sairauteen: suurin osa aistiharhoja satunnaisesti kokeneista on psyykkisesti yhtä terveitä kuin valtaväestö. Myös Mielenterveystalon verkkosivuilla kerrotaan, että yksittäisiä aistiharhoja (yleensä kuuloharhoja) voi kuka tahansa kokea esimerkiksi uneen vaipumisen yhteydessä. Vakavammasta mielenterveyden häiriöstä voivat kieliä toistuvat todentuntuiset hallusinaatiot. Mattsson painottaa, että diagnoosin saaminen edellyttää henkilön kärsivän aistiharhojen lisäksi myös harhaluuloista tai todellisuudentajun menetyksestä.

Psykologian opiskelijoina olemme hyvin kiinnostuneita tästä aiheesta, ja mielestämme aistiharhoista kertominen ja niiden fysiologisen perustan korostaminen on tärkeää. Se lisää ymmärrystä ja vähentää stigmatisointia, joka liittyy edelleen moniin mielenterveyden häiriöihin. Aiheesta puhuminen tekee siitä arkipäiväisempää, ja tämä puolestaan vaikuttaa pikkuhiljaa ihmisten asenteisiin ja vähentää ennakkoluuloja.

Mattssonin tekstissä särähtää kuitenkin hieman korvaan hänen käyttämänsä termi hulluus. Kyseinen termi ei ole kovin tieteellinen ja sitä voi pitää jopa loukkaavana mielenterveyden häiriöistä kärsivälle henkilölle. Vaikka Mattsson käyttääkin termiä varmasti ainakin osittain tehokeinona, tulisi silti pitää mielessä minkälaista kuvaa sanan käyttäminen antaa mielenterveyshäiriöistä.

Kaiken kaikkiaan olemme kuitenkin Mattssonin kanssa samoilla linjoilla siitä, että tietoisuutta tästä aiheesta tulisi lisätä entisestään, ja paras keino tähän on jakaa aiheeseen liittyvää tutkimustietoa ja rohkaista ihmisiä puhumaan kokemuksistaan avoimesti.

Sanni H. & Miila P.

Lähteet:

https://www.tiede.fi/blogit/rajankayntia/hallusinoin_olenko_siis_hullu

https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/tietoa_oireista/Pages/aistiharhat-hallusinaatiot.aspx

Positiivista psykologiaa matalalla kynnyksellä (Inka, Sari & Emma, Marjaanan ryhmä)

Positiivinen psykologia -blogi (http://www.positiivinenpsykologia.fi/) on kolmen psykologin ylläpitämä positiivisen psykologian ajankohtaisista aiheista, kuten henkilökohtaisista vahvuuksista, traumoista selviytymisestä ja pelkojen voittamisesta, kertova blogi. Ylläpitäjien lisäksi blogia kirjoittavat monet muutkin asiantuntijat, jotka tuovat aiheisiin omat näkökulmansa. Blogi on suunnattu laajalle lukijakunnalle, sillä se tarjoaa tarttumapinnan sekä aiheesta vasta kiinnostuneille että lisätietoa aiheeseen jo syvemmin perehtyneille. Päivityksiin onkin kerätty tiivistetysti tietoa eri lähteistä helposti sisäistettävään muotoon, ja itseä kiinnostavat päivitykset löytää muiden joukosta helposti, koska päivitysten aiheet saa selville jo muutamalla vilkaisulla.

Blogin mukaan positiivisessa psykologiassa tärkeää ovat onnellisuus, itsensä johtaminen ja luonteenvahvuudet. Se ei ole vastakohta perinteiselle psykologialle vaan ongelmakeskeisyyden ja sairauksien sijaan positiivisessa psykologiassa keskitytään innostaviin asioihin ja ratkaisujen löytämiseen sekä siihen mikä on ehjää ja toimivaa.

Positiivinen psykologia käsitteenä saattaa herättää monessa ennakkoluuloja turhanpäiväisestä ja yltiöpositiivisesta huuhaasta, ja päivityksiin voi olla vaikea suhtautua mielenkiinnolla, jos on alunperin negatiivisia ennakkoluuloja. Blogissa aihetta on kuitenkin avattu myös vastoinkäymisten näkökulmasta. Vastoinkäymiset ovat elämän väistämätön elementti ja kukaan ei voi välttyä niiltä. Positiivisen psykologian ytimessä on silti ajatus, että omalla toiminnalla voi vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten nopeasti pääsee takaisin raiteilleen.

“Se ei ole taikuutta tai väkisin hymyilemistä vaan perustuu oman itsen tuntemiseen, luonteenvahvuuksien harjoittamiseen ja hyvinvointia tukevien tapojen vahvistamiseen”

lähde: Positiivista psykologiaa -blogi

Aiheet ovat monen mieltä askarruttavia ja ajankohtaisia, sillä ne ovat jatkuvasti esillä muuallakin mediassa. Esimerkiksi introverttiyttä käsittelevässä päivityksessä näkökulmaksi on valittu työelämä ja sen nykypäivän tärkeä  ilmiö - verkostoituminen. Käsiteltävät aiheet ovat lisäksi monelle hyödyllisiä jollakin tapaa, sillä jokaiselle olisi hyväksi tutustua itseensä sekä omiin vahvuuksiinsa ja heikkouksiinsa kehittyäkseen ihmisenä, mikä on positiivisen psykologian kivijalka.

Meidän mielenkiintomme herätti erityisesti kuitenkin päivitys posttraumaattisesta kasvusta (http://www.positiivinenpsykologia.fi/index.php/2017/10/17/hanna-kampman-posttraumaattinen-kavu/). Itä-Lontoon yliopistossa luennoitsijana ja tutkijana toimiva blogipäivityksen kirjoittaja Hanna Kampman käsittelee päivityksessä trauman käsitettä ja posttraumaattista selviytymistä yleisellä tasolla, minkä lisäksi hän antaa lukijaa helpottavia käytännön esimerkkejä. Päivityksen pääasiana on, että tutkijoiden mukaan trauman käsittelyyn kuuluu yleensä samoja vaiheita. Päivityksessä on kuitenkin hyvä kriittinen sävy, sillä kirjoittaja huomauttaa, etteivät kaikki vaiheet päde jokaiseen yksilöön.

 

kuva: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Positive_psychology_optimism.svg

Blogissa on  tieteellistä tietoa sekä kirjoittajien omaa kokemusta, johon on helppo samastua ja jota voi soveltaa omaan elämään. Lukijalle saattaa kuitenkin olla vaikea erottaa tieteelliseen tietoon perustuvista lähteistä kirjoitettujen päivitysten seasta kirjoittajien omiin kokemuksiin perustuvat päivitykset, joita ei voi välttämättä yleistää moniin ihmisiin yhtä lailla. Blogi onkin suhteellisen kevyttä luettavaa, mutta se ei kuitenkaan ole pelkkää viihdettä, sillä suuri osa teksteistä on rakennettu tieteellisen tiedon pohjalta. Blogin avulla voikin oikeasti oppia aiheista, jos lukemiseen asennoituu oikealla tavalla. Innostuksen iskiessä lisätietoa aiheista on helppo löytää päivitysten loppuun merkityistä lähteistä. - That being said, blogia ei kannata pitää ensisijaisena tiedonlähteenä tai apuna, jos oikeasti kamppailee vaikeiden asioiden kanssa. Päivityksistä voi kuitenkin saada ponnistuslaudan inspiraatiolle ja toisten ymmärtämiselle.

Inka, Sari, Emma

Käyttäjä mukana turvallisessa ohjelmiston kehityksessä (Margarita & Tommi, Ellinooran ryhmä)

https://pixabay.com/en/binary-binary-code-smartphone-3725329/

Suunnitteluperiaatteet ohjelmistokehityksessä ja ohjelmistojen turvallinen käyttö on ajankohtainen aihe niin työpaikoilla kuin kouluissakin. Valitsemamme blogi on Juha Rautiaisen kirjoittama IT-blogi ja poimimme artikkelin Top 10 suunnittelupuutteet: Ota aina käyttäjät huomioon, ja se on vuodelta 2014. Mielestämme aihe on edelleen ajankohtainen ja herättää varmasti paljon keskustelua suuntaan tai toiseen. Kirjoittajalla on 10-vuoden kokemus alalta ja hän toimii IT-asiantuntijana sekä yrittäjänä. Rautiainen ei blogissaan käytä lähteitä, vaan hän kirjoittaa omien kokemusten ja osaamisensa kautta. Osa Rautiaisen artikkeleista on tieteellisiä, mutta valitsemamme artikkeli ei ole tieteellinen vaan kirjoittaja tuo oman näkökulmansa esille.

Valitsimme aiheen ajankohtaisuuden vuoksi, sillä tietoturvallisuuden merkitys kasvaa koko ajan ohjelmistojen käytön lisääntyessä. Blogin kirjoittaja osaa kirjoittaa tekstiä, jota on helppo ymmärtää vaikka ei olisi IT-alan tekstejä ennen lukenutkaan. Artikkeli ei ole sivulla suosituimpien joukossa, ja kyseinen teksti ei ole saanut yhtään kommenttia. Huomasimme, että moni muukin artikkeli oli ilman kommenttia, vaikka tekstiä lukeneet voisivat monella tapaa ilmaista omaa mielipidettään, joko kommentoimalla eri kanavissa tai vaan tykkäämällä artikkelista. Mielestämme artikkeli oli hyvin rajattu, ja sisälsi monia tärkeitä asioita joiden ymmärtämisestä on varmasti hyötyä.

Blogiteksti on hyödyllinen kaikille ohjelmistojen käyttäjille. On tärkeää olla tietoinen tietoturvallisuudesta ja siitä, kuinka se täytyy liittää osaksi ohjelmistosuunnittelua. Näistä

kymmenestä suunnitteluperiaatteesta muutama nousi hyvin esille. Yksi niistä on kun käyttäjien tiedot jää järjestelmään hyväksyessään kaikki ehdot lukematta niitä ja siinä vaiheessa kun ohjelmaa ei enää käytä, tiedot silti tallentuvat järjestelmään. Ja tässä ongelmana on, että voiko käyttäjä poistaa itsenäisesti yksityiset tietonsa ilman kenenkään apua. Toinen seikka mitä pidämme tärkeänä on turvallisuusasetusten tekemisen selkeys; järjestelmät täytyisi suunnitella siten, ettei asetusten tekemiseen tarvitsisi nähdä paljoa vaivaa, vaan ne olisi tarpeeksi helppoa ja vaivatonta tehdä loppuun asti. Ihannetilanteessa ohjelmistoa on helppo käyttää ja sen käyttö on turvallista.

Suunnittelutyössä on tärkeää ottaa kaikki sidosryhmät alusta asti huomioon, eli mm. järjestelmän asentajien, konfiguroijien, ylläpitäjien ja tietenkin käyttötarkoitukseen soveltavien käyttäjien tarpeet ja osallisuus on huomioitava. Tämä tuottaa ongelmia; huomioitavia tekijöitä on niin paljon että ristiriitoja ilmenee melkein väkisin. Olisikin mielenkiintoista tietää, voisiko kaikkia miellyttää kerralla? Vaikuttaako yhden käyttäjäarvon parantaminen aina negatiivisesti toisen suhteen? Näitä kysymyksiä täytyy pohtia, jotta suunnittelussa onnistuttaisiin.

Rautiainen puhuu tekstissään myös turvallisuuteen liittyvistä jännitteistä. Hän avaa näitä jännitteitä hyvin esimerkkien kautta. Esimerkiksi kun turvallisuudesta yritetään tehdä mahdollisimman yksinkertaista tavalliselle käyttäjälle, edistyneempien käyttäjien säätömahdollisuuksia on vaikeampaa toteuttaa. Myös käyttäjien turtuminen on otettava huomioon. Jos käyttäjän täytyy painaa OK aina järjestelmän tarvitessa oikeutta, turhautumiselta ei voi välttyä. Ohjelmistojen siis pitäisi olla mahdollisimman mukavia käyttää, mutta samalla niiden on taattava riittävä turvallisuuden taso. Nämä vastakkainasettelut tekstissä tekevät siitä helpommin ymmärrettävän lukijalle.

Artikkeli on kirjoitettu vuonna 2014, joten on syytä pohtia onko aihe edelleen arka ja onko käyttäjän näkökulma otettu sen verran huomioon, että järjestelmän käyttö on turvallista ja käyttäjälle sopivaa. Olisi mielenkiintoista lukea samankaltaisia artikkeleita ja nähdä mahdollisia muutoksia tästä kyseisestä aiheesta. Ihmiset ympäri maailmaa käyttävät ohjelmistoja yhä enemmän ja enemmän, joten kaikkien tulisi tietää omien tietojen ja ohjelmistojen turvallisesta käytöstä.

Erilainen joulu (Sanna & Sonja, Marjaanan ryhmä)

"Koska joulun hän saa, 

koska voi naurahtaa, 

kera muiden taas kuin ennenkin"

                                                       Konsa Jylhän Joululaulu

Maaret Kallio on psykoterapeutti, seksuaaliterapeutti ja tietokirjailija, joka blogissaan käsittelee ajankohtaisia aiheita liittyen muun muassa tunteisiin, ihmissuhteisiin ja mielenterveyteen. Kallio nostaa esiin usein vaikeita ja vaiettuja teemoja ottaen näin kantaa arkipäiväisen elämän synkempiin puoliin. Esimerkkeinä voisivat olla hänen tekstinsä isänpäivästä, jossa hän nostaa esille lukijoiden kokemuksia vajavaiseksi jääneestä isäsuhteesta, tai kirjoitus Suomesta, joka on maailman turvallisin maa, jossa elää Euroopan toisiksi vaarallisimmat perheet. 

Käsittelemme tässä blogitekstissä Kallion kirjoitusta erilaisesta joulusta. Kallio tuo esille monissa perheissä sekä koko yhteiskunnassa ajankohtaisia kysymyksiä ja ongelmia juhlapyhän vieton näkökulmasta. Tekstissä pohditaan, saako sanoa, että jouluun kuuluu myös surua, yksinäisyyttä ja kauhua. Kallio on kirjoittanut tekstin perustuen blogin lukijoiden omakohtaisiin kertomuksiin ja käsittelee sitä, kuinka joulu voi tuoda tullessaan monia erilaisia tunteita riippuen kunkin henkilön tilanteesta, terveydentilasta tai historiasta. Joulun tunnelmaan voi tekstin mukaan vaikuttaa myös esimerkiksi työvuoro; töissä vietetty joulu voi olla mieleenjäävä poliisille, joka joutuu puuttumaan perheväkivaltatapaukseen, tai tulipalon tuhoja estämään rientävälle pelastajalle.

Monissa perheissä joulua ei juhlita perinteisellä tavalla, mutta juhla on silti kaikille yhteinen. Joulun lähestymiseltä harva pystyy välttymään. Koulut ja työpaikat sulkevat useimmiten ovensa juhlapyhien ajaksi myös niiltä, jotka eivät joulua odota toiveikkaana. Joulu tuo tullessaan monelle ihmiselle yksinäisyyttä ja ikävää. Tekstissään Kallio tuo pysäyttävästi ilmi sen, kuinka yksinäisyys korostuu juhlapyhien aikaan, kun muut vetäytyvät juhlimaan joulua kukin omalle taholleen. Jouluna korostuu perheen ja yhdessäolon merkitys, mutta monien suomalaisten todellisuus on erilainen. Ikävöidään lapsia, menehtynyttä puolisoa, perheenjäsentä, ystävää tai kaivataan ketä tahansa juttukumppania. 

Joulu voi korostaa myös päihdeongelmia. Vapaapäivät mahdollistavat päihteiden käytön, ja useissa kodeissa joulun kunniaksi nostetaan muutama malja liikaa. Iloinen perhejuhla muuttuu ahdistavaksi humalaisten lauluksi, ja lapset joutuvat peittelemään vanhemmat nukkumaan. 

Joulu aiheuttaa paineita myös monille vanhemmille. Siitä on muodostunut nykyajan yhteiskunnassa kaupalinen kulutusjuhla, ja lahjoihin ja jouluvalmisteluihin käytetään omaisuuksia. Toisaalta Suomessa elää köyhyys- tai syrjäytymisriskissä lähes 900 000 kansalaista (Tilastokeskus, 2018). Näissä kodeissa ei saada lahjaksi uusia pelikonsoleita tai satojen eurojen arvoisia vaatteita. Näissä kodeissa lasketaan senttejä, jotta saadaan jouluna edes jotain ruokaa pöytään. 

Suomalaisten joululla on monet kasvot, eikä perinteinen lämminhenkinen tai yltäkylläinen joulu ole itsestään selvyys kaikissa perheissä. Ajatusta joulusta ei saisi juurruttaa perinteiseen käsitykseen, vaan tulisi ymmärtää sen moninaisuus ja varjopuolet. Joulusta puhuttaessa tulisikin olla hienotunteinen. Myös joulu voi olla kipeä asia. 

Sosiaalinen media häirinnän mahdollistajana (Oona ja Maria, Marjaanan ryhmä)

Valitsimme kommentoitavaksi Maaret Kallion blogin Lujasti lempeä, josta tarkempaan tarkasteluun otimme verkkohäirintää käsittelevän julkaisun. Kallion blogissa käsitellään mielenterveyteen, hyvinvointiin ja ihmissuhteisiin liittyviä aiheita. Blogin tarkoituksena on lisätä ymmärrystä ihmismielen ja -suhteiden kiemuroista sekä mielen voiman merkityksestä. Kallio on koulutukseltaan muun muassa sosionomi ja kognitiivis-analyyttinen psykoterapeutti. Hänen blogistaan tekeekin mielenkiintoisen hänen ammattitaitonsa ja tunnettavuutensa tuoma luotettavuus sekä postauksien kaikkia koskettavat ja ajankohtaiset aiheet.

”Ajattele näitä sanoja kuvasi alla” –postaus käsittelee sitä, että verkkohäirintä monissa eri muodoissaan on arkipäivää monille. Verkossa tapahtuvaa ahdistelua ilmenee esimerkiksi kuvien ja julkaisujen kommentoinnissa. Etenkin nuorille tytöille verkossa tapahtuva ahdistelu on tavallista. Nykypäivänä kaikkien ollessa sosiaalisessa mediassa verkkohäirintä on tehty helpoksi; kuka tahansa voi kommentoida kenen tahansa kuvaa. Häirintää pidetään melko tavallisena eivätkä nuoret keskustele siitä aikuisten kanssa, vaikka ilmiö vaikuttaa suuresti etenkin nuorten hyvinvointiin ja mielenterveyteen.

Ihmisen psykologisesta kehityksestä tiedetään, että nuoruus voi olla monelle haavoittuvaista aikaa. Verkossa esiintyvä vihapuhe saattaa vaikuttaa nuoren identiteetin kehitykseen, jos ilkeät kommentit otetaan henkilökohtaisesti. Nuori saattaa kokea, että kiusaaminen täytyy kestää eikä siitä kannata puhua. Muutoin voi joutua uhrin asemaan, jolloin kiusaaminen saattaa entisestään lisääntyä. Lisäksi Kallion postauksessaan esittämä kysymys verkossa häiriköijien motiiveista on mielenkiintoinen. Sosiaalisen median kommenttipalstoja seuratessa tuntuu, että ilkeiden kommenttien taustalla saattaa olla epätoivoista huomiontarvetta, itsentunto-ongelmia tai pyrkimystä saada äänensä kuuluviin keinolla millä hyvänsä.

Herää myös kysymys siitä, mistä verkossa vihaa levittävät henkilöt saavat mallin käyttäytymiselleen? Verkkohäirinnän yleisyys todennäköisesti madaltaa kynnystä julkaista ilkeitä, toisia loukkaavia kommentteja. Kallio kertoo, että tavallisimmin vihapuheen julkaisija on nuorelle ennestään tuttu, mikä tuntuu hieman yllättävältä. Tällöin ilkeä kommentti menee ihon alle luultavasti vielä voimakkaammin kuin jos kyseessä olisi tuntematon ihminen. Häiriköijien olisi tärkeää ottaa vastuuta toiminnastaan ja ajatella viattomana koetun kommentoinnin seurauksia. Vaikka kommentti tulisi kaverilta vain vitsinä, vastaanottaja saattaa kokea sen entistäkin loukkaavampana ja uskottavampana sen tullessa tutulta ihmiseltä. Myös julkisesti jaettu kommentti aiheuttaa enemmän häpeää kuin kahdenkeskinen naljailu.

Seuraavassa pätkässä havainnollistetaan nettikiusaamisen seurauksia. 

Kaikki kommentointi verkossa ei ole kuitenkaan pelkkää pahaa. Kallio huomauttaa, että verkkokannustus on jopa verkkohäirintää yleisempää. Kiusattua usein puolustetaan, mikä vähentää häirinnän negatiivista vaikutusta. On hienoa, että nuoret puolustavat verkossa toisiaan, vaikka voivat tietää siinä olevan riskinä, että itse joutuvat häirinnän kohteiksi. Onko kaverin puolustaminen verkossa jotenkin helpompaa kuin kasvotusten? Ehkä netissä on turvana tietynlainen etäisyys; kiusatuksi tulemisen pelko on tavallaan pienempi, kun kiusaajan kanssa ei olla välittömässä kasvokkain tapahtuvassa vuorovaikutuksessa, eikä paikalla ole oikeasti läsnä muita seuraamassa tilannetta. Verkossa on myös mahdollista harkita reaktiotaan pidempään ja vaikuttaa itsevarmemmalta. Lisäksi toista puolustava kommentti voi saada verkossa rohkeammin suosiota muilta sivustaseuraajilta kuin kasvokkain tapahtuvassa tilanteessa.

Kärkkäitä kannanottoja ja loputonta loisimista (Oona ja Riia, Ellinooran ryhmä)

“Kaiken takana on loinen”, näin sanoo Helsingin yliopiston ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Tuomas Aivelo samannimisessä blogissaan. Hän kirjoittaa kahdesta kolmeen kertaa kuukaudessa Sanoma Media Finland Oy:n ylläpitämälle TIEDE-sivustolle omista havainnoistaan ja tutkimustuloksistaan tai muuten vain pyrkii herättämään keskustelua. Hänen bloginsa yhteinen teema on loiset - kuinka ihmiset, eläimet ja muut eliöt vaikuttavat maailman ilmiöihin ja kuinka kaikki maailman ilmiöt vaikuttavat niihin. Lähestymistapa on hyvin biologinen; hän nimittääkin itseään loistutkijaksi. Vuonna 2004 perustetun bloginsa lisäksi hän käyttää aktiivisesti Twitteriä nimimerkillä @aivelo ja julkaisee podcasteja Soundcloudiin. Lisäksi hän on syksyn Finlandia-ehdokkaana kirjallaan Loputtomat loiset.

Linkki kuvaan.

Aivelon kirjoitustyyli on paikoin hyvin kärkäs, kyseenalaistava ja keskustelua herättävä, mutta myös hyvin yleistävä ja käytännönläheinen. Hänen Twitteriään voisi sanoa jonkinlaiseksi keskustelunavauksen välineeksi ja blogissaan hän sitten saattaa käydä asioita tarkemmin läpi. Esimerkiksi Huomenta Suomessa oli eräs keskustelu hänen twiitistään, minkä jälkeen hän kävi itse läpi aiheuttamaansa keskustelua blogissaan. Blogin, tai ainakin lähikuukausien kirjoitukset, voisi ajatella myös jonkinlaisena promootiona hänen uudelle kirjalleen, sillä useassa tekstissä on loppuhuomiona maininta hänen kirjastaan.

Aivelon kirjoitustapaa voisi luonnehtia paikoin myös hieman opettajamaiseksi. Hän sivuaa vahvasti yliopistomaailmaa; käsittelee esimerkiksi Helsingin yliopistossa tehtyjä rottakokeita. Hänen yhtenä tavoitteenaan on varmasti juurikin niin omien kuin muidenkin tutkimustulosten esiin tuominen ja omien ajatusten levittäminen laajalle yleisölle. Hänen kohderyhmäänsä ovat tutkijat ja aiheesta kiinnostuneet. Tekstiä on helppo lähestyä riippumatta omasta tietopohjasta, sillä Aivelo ei pureudu kovinkaan syvälle tieteeseen tai termistöön. Toisaalta seassa on myös sellaisia tekstejä, joissa käytetään paljon käsitteitä, mutta niissäkin on yleensä selitetty tai linkitetty käsitteet muihin asiaa koskeviin sivuihin. Lähteet ovat merkitty selkeästi linkkeinä keskelle tekstiä ja kaikki väitteet on perusteltu. Lähteitä ovat esimerkiksi tieteelliset sivut, tutkimukset, uutiset ja muut median kirjoitukset tai twiitit - englanniksi kuin suomeksi.

Suurimmat aiheet hänen blogissaan ovat evoluutio ja epidemiat. Otsikot ovat ytimekkäitä ja kiinnostusta herättäviä, esimerkiksi: “Perimäsi voi paljastaa murhaajan”. Aivelo hakee vaikuttavuutta puhumalla sinä-muodossa. Hän jättää asioita myös lukijoille pohdittavaksi, esimerkiksi otsikossa: “Ovatko yliopistot turvallisia naisille?”. Hän antaa ihmisille ajattelemisen aihetta tarttumalla tiettyihin asioihin tai kyseenalaistamalla jopa arkipäiväisiä asioita. Hän käyttää myös syyttelyä tehokeinona, esimerkiksi: ”Helsingin yliopisto jakaa tutkimusrahaa kyseenalaisin perustein”. Otsikot ovat hyviä hakukoneiden kannalta, kuten “Tauti joka tappoi citykanit”. Se saavuttaa helposti lukijat, jotka etsivät tietoa aiheesta. Yhdessä tekstissä on yleensä muutamia kommentteja, jaetuimmissa teksteissä kymmeniä. Tekstin lopussa on usein jokin kokoava argumentti tai huomio.

Linkki kuvaan.

Yksi Aivelon huhtikuussa 2018 kirjoittamista teksteistä käsittelee pienten lasten tiedekysymystä: “Miksi pupulla on häntä?. Aivelon teksti on kaikessa yksinkertaisuudessaan hämmentävä muiden blogin vahvojen kannanottojen ja kärkkäiden mielipiteiden rinnalla. Miten ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori on päätynyt tyylilleen epätavallisesti kirjoittamaan näinkin pehmeästä ja suloisesta aiheesta? Blogitekstissä käsitellään 4 tieteellistä faktaa ja lopussa on lapsille suunnattu tarina Tauno Pupusta ja kadonneen hännän arvoituksesta, joka saa viimeistään kaikkein paatuneimmankin kanssatieteilijän sympatiat liikkeelle. Kyseisen tekstin taustalla piileekin ehkä merkittävä osa blogin ideologiaa. Kaikessa ristiriitaisuudessaan ja provokatiivisuudessaan Aivelolla on taito houkutella ja hämmentää bloginsa monipuolista lukijakuntaa kerta toisensa jälkeen. Tämän jälkeen on enää hankala kuvitella mitä blogi ei lukijalleen tarjoaisi - on faktatietoa, tarinoita ja kiivasta keskustelua itse sivustolla ja sen ulkopuolella. Kyseinen teksti on jälleen herättänyt keskustelua niin facebookissa kuin blogin kommenttikentässäkin.

Aivelo innostuu miksi-kysymyksistä, koskivatpa ne sitten mitä eläinkunnan edustajaa tai ilmiötä tahansa. Suoria ja yksiselitteisiä vastauksia Aivelo ei anna, vaan jättää lukijan pohtimaan lukemaansa ja jännityksen sekaisin tuntein odottamaan uusia kohahduttavia postauksia.

Täydellinen ihmiskuva somelynkkausten takana (Katariina ja Nea, Marjaanan ryhmä)

Mitä mieltä sinä olit Riikka Moilasen ihmisroska-kommentista? Oliko somelynkkaus häntä kohtaan oikeutettua vai olisiko vähempi kohu riittänyt? Ainakin Lauri Järvilehdon mukaan Moilanen sai aivan liikaa vihaa ”surkeasta sanavalinnasta” sosiaalisen median vinksahtaneen ihmiskuvan takia.

Lauri Järvilehto ottaa blogissaan ”Ajattelun ammattilainen” kantaa ajankohtaisiin aiheisiin, jotka liittyvät esimerkiksi hyvinvointiin, ihmisen toimintaan ja ajatteluun. Hieman

provosoivalla ja humoristisella tyylillä kirjoitettu blogi herättää paljon ajatuksia lukijassa, minkä huomaa blogissa käydystä aktiivisesta keskustelusta ja kommentoinnista. Järvilehto käyttää teksteissään paljon sivistyssanoja, mikä osoittaa hänen asiantuntijuuttaan tietokirjailijana ja filosofian tohtorina.

ALL OVER PRESS/ALAMY/DAVID BRABINER

Blogitekstissään ”Somelynkkaukset perustuvat täysin vinksahtaneeseen ihmiskuvaan” Järvilehto kritisoi sitä, että sosiaalisen median mukaan hyvän ihmisen tulisi olla virheetön. Lähes päivittäin poliitikkoja ja muita julkisuuden henkilöitä leimataan mediassa ihmishirviöiksi asiayhteydestään irrotettujen yksittäisten kommenttien vuoksi. Esimerkkinä tästä Järvilehto mainitsee oululaisen kaupunginvaltuutettu Riikka Moilasen ihmisroska-kommentin, jolla hän viittasi Oulun keskustan kaduilla asuviin vähäosaisiin päihderiippuvaisiin. Moilanen pyysi kommenttia heti anteeksi. Sanavalintansa takia hänet kuitenkin tuomittiin välittömästi sosiaalisessa mediassa ja aiheesta tehtiin monia kymmeniä uutisia.

Järvilehto käsittelee aihetta kahdesta näkökulmasta: eettisestä ja psykologisesta. Eettisestä näkökulmasta katsottuna ihmistä ei pitäisi ”lynkata” yksittäisten virheiden takia, sillä kaikille sattuu niitä joskus. Sen sijaan ihmisten olisi tärkeää tiedostaa omat mokansa, pyytää niitä anteeksi ja tällöin muiden tulisi myös antaa anteeksi. Järvilehdon mukaan ajankohtaisena ongelmana yhteiskunnassamme on se, että mokia ja niiden seurauksia joutuu pelkäämään. Psykologinen näkökulma korostaa puolestaan sitä, että ihminen ei suinkaan pysty kontrolloimaan kaikkia sanojaan ja ajatuksiaan, vaan jokainen meistä tulee joskus sanoneeksi jotain, mikä voidaan käsittää loukkaavana. Toisaalta meidän mielestämme kaikki mitä ihminen sanoo, kertoo jotain hänen ajatusmaailmastaan. Mokaa ei siis tulisi selittää aina vain tarkoittamattomana lipsahduksena eikä pitää lieventävänä asianhaarana sitä, että ihmiset eivät kykene olemaan omien ajatustensa valtiaita jatkuvasti.

Nykypäivänä mediassa tavoitellaan virheetöntä ihmistä lähes kaikilla osa-alueilla.  Sosiaalinen media luo täydellistä ihmiskuvaa esimerkiksi ulkonäön, arvojen ja käyttäytymisen suhteen. Mielestämme sosiaalisen median ihmiskuva on vinksahtanut, mutta toisin kuin Järvilehto ajattelee, meidän mielestä ihmisten ajattelu toisistaan ei ole niin negatiivista mitä blogiteksti antaa ymmärtää. Uskomme, että kukaan ei vaadi muilta ihmisiltä virheettömyyttä, mutta on silti syytä ottaa huomioon muiden ihmisten kunnioitus. Loukkaavan kommentin sanojan somelynkkaamisen sijaan paljon parempi ja kypsempi vaihtoehto olisi antaa rakentavaa palautetta kyseiselle henkilölle, sillä on kuitenkin tärkeää, että ihmiset uskaltavat tuoda omat mielipiteet ja kritiikit esille.

Nolottaako? (Mira ja Hanna, Marjaanan ryhmä)

Ei tarvitsisi. Emootiot ovat luonnollinen tapa reagoida sosiaalisiin tilanteisiin. Itä-Suomen yliopiston sosiaalipsykologian oppiaineen blogissa “Sosiaalipsykologian savumerkkejä” arvioidaan tai käsitellään joitakin sosiaalipsykologian aiheita käsitteleviä tekstejä, esimerkiksi kirjoja tai artikkelikokoelmia. Kirjoittajat esittelevät blogikirjoituksissaan sosiaalipsykologista tutkimusta ja tietoa. Itä-Suomen yliopiston opettaja Mikko Saastamoinen käsittelee 1.8.2018 julkaistussa blogitekstissään “Tunteet arkielämässä” jokapäiväisiä, vaiettuja ja vähemmän huomiota saaneita tunteita. Saastamoisen asiantuntija-alueet ovat sosiologinen sosiaalipsykologia, identiteettiteoriat ja yhteisötutkimus. Blogitekstissään hän käsittelee tunteiden määrittelyä sosiaalipsykologian näkökulmasta. Hänen tekstinsä pohjana toimii tanskalaissosiologi Michael Hviid Jacobsenin artikkelikokoelma Emotions, Everyday Life and Sociology. Saastamoisen mukaan emootioiden avulla varmistamme, että kykenemme olemaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja kokemaan tunteet moniulotteisesti. Vuorovaikutus herättää emootioita ja ilman herkkyyttä muiden ja omien tunteidemme tunnistamiselle emme pystyisi toimimaan jokapäiväisissä sosiaalisissa tilanteissa.

Nolostuminen on todennäköisesti kiusallisen tuttua meille kaikille. Nolostuminen määritellään “hetkellisesti kohonneeksi epämukavaksi itsetietoisuuden tilaksi, kun tajuaa äkillisesti paljastuneensa sosiaalisessa tilanteessa” (Saastamoinen 2018). (kts. alempi kuva) Kuulostaako liian tieteelliseltä? Arkikokemus nolostumisesta on kenties yksinkertaisempi, vahvasti fyysinen reaktio: posket alkavat punoittaa, sydän tykyttää ja kädet hikoavat. Tunteen inhottavuuden vuoksi nolostumista yritetäänkin vältellä niin paljon kuin mahdollista. Tunne on kuitenkin täysin luonnollinen, eikä sitä tarvitsisi hävetä. Joillakin ihmisillä on taipumus reagoida noloihin tilanteisiin vahvemmin kuin toisilla. Saastamoisen mukaan psykologisen tutkimuksen valossa toiset nolostuvatkin herkemmin kuin toiset, mahdollisesti ilmaisten sitä vahvemmin non-verbaalisella tavalla. Tämän ajatellaan perustuvan vahvasti yksilön persoonallisuuteen.

Nolostuminen mielletään usein synonyymiksi häpeälle. Molemmat liitetään itsetietoituuteen, eikä näiden kahden sanan välinen ero ole arkikielessämme niin selkeä. Tunteet paljastavat paljon ihmisen itsetunnosta ja siitä, miten hän käsittää itsensä suhteessa muihin. Saastamoinen esittää häpeän olevan määriteltävissä sisäiseksi tunteeksi, kun taas nolostuminen voidaan määritellä julkiseksi, muista ihmisistä riippuvaksi reaktioksi. Häpeä onkin enemmän sisäsyntyinen tunne, josta voi olla vaikea oppia eroon. Nolostuminen liitetään yksittäisiin tapahtumiin, ja vaikka se tuntuukin kiusalliselta, se on kuitenkin ohimenevää. Olisiko mahdollista, että nolostuminen pitkittyessään muuttuisikin häpeän tunteeksi, ja voisi vaikuttaa sitä kautta ihmisen minäkäsitykseen ja pidemmällä aikavälillä myös ihmissuhteisiin?

“Nolostuminen on tyypillinen sosiaalinen tunne, jonka tarkoituksena on edesauttaa yhteisön koossa pysymistä ja normien tunnistamista”, Saastamoinen kertoo blogitekstissään. Sosiologisesta näkökulmasta ilmiön voidaan ajatella johtuvan sosiaalisten normien tai odotusten rikkomisesta. Nolostuminen syntyy tilanteissa, joissa yksilö poikkeaa yhteisön hiljaisista säännöistä eli sosiaalisten normien rakenteista. Yhteisöllisesti hyväksytysti toimiminen siis voikin estää mahdollista ryhmästä hylätyksi tulemista. Tämä on juuri se syy miksi nolostuminen herättää niin vahvan fysiologisen reaktion, sillä yhteenkuuluvuuden tunne on ihmiselle elintärkeää. Nolostuminen on siis reaktio siihen, että on tehnyt jotain sosiaalisesti ei-hyväksyttävää. Reaktio ei kuitenkaan palvele sosiaalista selviytymistä enää nykypäivänä samalla tavalla kuin ennen, sillä nykyään nolostumme asioista, joista ei ehkä tarvitsisi tai joita ei ole ennen edes koettu noloiksi. Saastamoinen huomauttaakin, että jokainen voisi pohtia häpeän kynnyksensä tasoa ja sitä, miksi ylipäänsä nolostumme tietyistä asioista. Seuraavan kerran kun huomaat nolostuvasi esimerkiksi jostakin väärin sanomastasi asiasta, mieti, onko reaktiosi voimakkuus ehkä hieman liioiteltua. Syntyykö reaktio suhteestasi omaan itseesi vai johtuuko se kenties ympäristön asettamista normeista?

Nolostumisen tunnetta ei siis tarvitse pelätä. Jokainen nolostuu joskus, eikä loppujen lopuksi kukaan meistä ole täydellinen.

Lähteet

https://savumerkkeja.wordpress.com/2018/08/01/tunteet-arkielamassa/

https://savumerkkeja.wordpress.com/

https://www.uef.fi/web/yhteiskuntatieteet/opetus-ja-tutkimushenkilosto1

Kuvalähteet

https://kinkedwords.wordpress.com/2013/05/06/the-ego-and-embrassment/

https://hazlitt.net/blog/when-do-we-hit-peak-embarrassment

http://www.thinkingautismguide.com/2010/12/im-embarrassment.html

Digitalisaation karu todellisuus (Rita, Heidi & Samuli, Marjaanan ryhmä)

Päädyimme tutkimaan Niklas Walleniuksen Teknologiaa Suomeksi -blogia, koska blogissa käsitellään teknologiaa, digitalisaatiohankkeiden onnistumista sekä teknologisesta että johtajuuden asiakaslähtöisestä näkökulmasta. Wallenius pohtii liiketoimintalähtöistä informaatioteknologiaa (IT), tietoturvaa, pilvipalveluita ja kokonaisarkkitehtuuria selkeällä suomen kielellä. Blogin kirjoittaja Niklas Wallenius on Linkedln-profiilinsa mukaan Senior Advisor, IT-arkkitehti, jolla on 20 vuoden kokemus IT:n ja tietoturvan kehittämisestä. Hän on valmistunut Teknillisestä korkeakoulusta filosofian maisteriksi ja erikoistunut tietoliikennetekniikkaan (Telecommunication Engineering). Walleniuksen tavoite on auttaa yrityksiä ymmärtämään ja hyödyntämään IT:n tuomia hyötyjä liiketoiminnassa.

Blogikirjoitukset käsittelevät yrityksille ajankohtaisia, teknologiaan liittyviä asioita. Kohderyhmänä ovat yritykset, jotka kaipaavat tukea teknologian saralla. Blogin kielellinen tyyli on asiallista ja kantaaottavaa. Wallenius näyttää pyrkivän oman tietämyksen ja kokemuksen jakamiseen. Lähteitä Wallenius käyttää silloin kun viittaa tutkimuksiin, jolloin lähteitä voi olla useampi. Monipuolinen lähteiden käyttö luo uskottavuutta ja antaa kuvan asiantuntijuudesta. Wallenius on kirjoittanut oppaan IT-strategian laatimiseksi ja se on ladattavissa maksutta. Blogia ei ole mahdollista kommentoida, mikä herättää kysymyksen mahdollisuudesta vuorovaikuttaa kirjoittajan kanssa.

Kuva: Pixabay

Blogitekstissään Näistä syistä kannattaa olla kiinnostunut digitalisaation mestareista Wallenius kertoo onnistuneen ja epäonnistuneen digitalisaatiohankkeen eroavaisuuksista, sekä väittää onnistumisen perustuvan kahteen tekijään. Nämä ovat hankkeelle oleelliset teknisen toteuttamisen taidot sekä johtamiskyvyt. Onnistuessaan digitalisaatiosta on yritykselle suuresti hyötyä, mutta kumman tahansa mainitun tekijän ollessa huomattavasti heikompi suhteessa toiseen vaikutukset olivat jopa negatiivisia ja vaihtelivat suuresti liikevaihdon, kannattavuuden ja markkina-arvon alueilla. Wallenius myös varoittaa digitalisaation kompastuskivistä sekä digitalisaation karusta todellisuudesta, jossa suurin osa projekteista epäonnistuu tai niiden lopputulokseen ei olla tyytyväisiä. Hän neuvoo ottamaan mallia ja oppimaan onnistuneista hankkeista. Tekstissä ei kuitenkaan mainita ensimmäistäkään onnistunutta yritystä, jonka toimintatavoista voisi ottaa mallia.

Edellisessä kappaleessa käsitellyssä blogitekstissä on käytetty monipuolisesti viittauksia eri lähteisiin, kuten Forbesin artikkeliin ja Leading Digital -kirjaan. Lisäksi tekstiä on havainnollistettu erilaisilla kaavioilla, joista tulee ilmi digitalisaatio-osaamisen erilaisia vaikutuksia yritykseen. Kaavioiden ja viitteiden avulla tekstin sisältöä on helpompi ymmärtää ja niitä onkin käytetty tekstissä sopivasti. Wallenius tukee väitteitään viitaten tutkimuksiin sekä vahvistaen tulokset omalla kokemuksellaan, mutta ei anna konkreettista esimerkkiä yritysmaailman onnistumisista.

Blogiteksti toimii pikemminkin herätyksenä digitalisaatiosta kiinnostuneille yrityksille kuin täsmällisenä ohjekirjana siitä, kuinka edetään ja miten hankkeessa onnistutaan. Ohjeet ovat siis hyvin yleisiä ja suuntaa-antavia, mutta silti hyödyllisiä.

Psyko-blogin pessimismi hauskuuttaa (Oona H. & Piatta)

Tuliko palkittua itseä rankasta palaverista pullalla? Ajaako Netflix ja kylmä olut parisuhderomantiikan ohi? Psykologian lisensiaatti Vesa Nevalainen kirjoittaa Psykologiliiton sivuille kuukausittain kantaaottavia blogitekstejä ajankohtaisista aiheista, jotka herättävät paljon ajatuksia. Kohderyhmänä Nevalaisen Psyko-blogille ovat erityisesti Suomessa työskentelevät psykologit, sillä julkaisualusta on Psykologiliiton nettisivuilla, jonne eivät monet vahingossa eksy. Blogitekstien jyrkkä sävy itsessään voi karsia tai houkutella tietynlaisia lukijoita.

Blogissa kiinnostuksen herättävät kärkäs kirjoitustyyli ja voimakkaat mielipiteet. Teksti on helposti luettavaa, sillä kieli on rikasta ja soljuvaa. Kirjoittaja käyttää paljon vertauskuvia, huumoria ja sarkasmia tekstissään. Humoristista tyyliä varjostaa pessimistinen lähestymistapa aiheisiin. Nevalainen ei juuri lähteitä käytä eikä tutkimuksiin viittaa, mikä kyseenalaistaa vahvasti blogin tieteellisen pohjan. Tieteellistä näkökulmaa sen sijaan puoltaa kirjoittajan lisensiaatin tutkinto ja hänen taustansa tietokirjailijana. 

Tekstilaji lähentelee eniten kolumnia, koska teksteissä on persoonallinen tyyli, ne ottavat kantaa ja herättävät ajatuksia. Tekstilaji kallistuu eniten kolumniin myös siksi, että esitetyt näkemykset edustavat vain Nevalaisen kantaa, eivätkä esimerkiksi koko Psykologiliiton jäsenistön mielipiteitä. Kirjoittajan ja lukijoiden välillä ei ole juurikaan vuorovaikutusta, sillä teksteihin ei paljoa kommentteja ilmesty, eikä mahdollisiin kommentteihin ole vastattu. 

Esimerkiksi Psyko-blogin julkaisussa “Hampurilainen, tortilla ja uunimakkara” Nevalainen pohdiskelee ihmisten taipumuksia huonoihin, impulsiivisiin valintoihin psyykkisen mielihyvän varjolla. Hän viljelee esimerkkejä osoittaakseen, kuinka ihmiset turvautuvat esimerkiksi alkoholiin vain lievittääkseen henkistä taakkaa, tai sortuvat tupakointiin paineen alaisena. Elämäntapavalinnat linkittyvät psyykkiseen hyvinvointiimme, eikä niitä siksi voi tarkastella täysin erillisinä tekijöinä. Tekstiin on helppo samaistua ja se laittaa pohtimaan omia päivittäisiä valintoja. Tekstissä vilahtelee värikkäitä kielikuvia ja verrattomia ilmaisuja. Ihmissuhteet, ihmisten käyttäytymismallit, trendit, politiikka ja muut pinnalla olevat aiheet saavat kovaa käsittelyä Nevalaisen näppäimistöllä. Esimerkiksi paheista kirjoittaessaan Nevalainen viljelee esimerkkejä siitä, kuinka ihmisillä on taipumuksia epäterveellisiin elämäntapoihin, vaikka niiden haittavaikutukset tunnetaan. “Tapamme itsemme epäterveellisillä ruuilla ja juomilla, jos se tekee meidät onnelliseksi edes hetkeksi”, Nevalainen sivaltaa. Aihe tässä blogitekstissä käsittelee Nevalaisen omia havaintoja ja mielipiteitä, joten lähteet eivät ole tarpeellisia. Blogin perimmäinen tarkoitus ei myöskään ole ajankohtaisten tutkimustulosten esittely.

Kuva: https://pixabay.com/fi/apple-terve-suklaa-ep%C3%A4terveellinen-196935/ 

Nevalaisen blogi on humoristinen, joka on tärkeä ominaisuus verkkotekstissä. Tekstit ovat sopivan mittaisia mielenkiinnon ylläpitämiseen. Jos teksti saa lukijan ajattelemaan, on se jollakin tapaa onnistunut tehtävässään - ja tätä Psyko-blogin tekstit usein toteuttavat. Kriittinen lukija osaa tulkita Nevalaisen kärjistykset ja provosoinnit, mutta tekstissä piilee vaara väärinymmärtämiseen tai jopa lukijan loukkaantumiseen. Myös kontekstin huomioiden Nevalaisen blogi on tieteelliselle, ammattiliiton julkaisulle, melko viihteellinen ja puhekielinen. 

Lukijana jää kaipaamaan erilaisia verkkoympäristön mahdollisuuksia, sillä julkaisut koostuvat pelkästään tekstistä. Vaikka Nevalainen usein nostaa arkipäivän teemoja esiin negatiivisessa valossa, päättää hän pohdintansa toteamalla ilmiöiden kuuluvan ihmisyyteen. Näin lukijalle jää kaikesta huolimatta myönteinen fiilis lukemastaan.