Kuinka tulevaisuus kesytetään? - näkökulma opetusalan teknologiaosaamisesta (Anna-Leena Lounaskorpi, Päivin ryhmä)

 

Kuinka tulevaisuus kesytetään?

Koronapandemia ja sen aiheuttamat poikkeusolosuhteet ovat kirvoittaneet vilkasta keskustelua koulumaailman osalta. Myös Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kirjoittaa aiheesta OAJ:n bloginsa postauksessa Tulevaisuuteen pitää panostaa nyt. Kaikkien tunnettujen seikkojen valossa Luukkainen näyttäisi olevan otsikoinnissaan aivan oikeassa.

Kiihtyvää digiloikkaa

Luukkainen puhuu tekstissään teknologiasta ja siihen sopeutumisen tärkeydestä. Koulumaailma on muuttunut viimeisen parin vuosikymmenen aikana valtavasti. Opetusteknologia ja sen hyödyntäminen opetuksessa yhä laajemmin on selkeästi nykyisen pedagogisen maailman vahvin trendisuuntaus, kun katsotaan mitä tahansa opetustoimen tahoa. Opetussuunnitelma sisältää nykyisin perinteisten oppiaineiden lisäksi myös tieto- ja viestintäteknologian opetuksen ja sen kompetenssit.

Luukkainen kirjoittaa paraikaa opetusalalla käynnissä olevasta murroskaudesta ja sen tuomista haasteista. Koronapandemia on kiihdyttänyt muutosvauhtia ja digiloikkaa voimakkaasti ja tuout tieto- ja viestintäteknologian jokaiseen kouluun -kenties lopullisesti. YLE:n artikkelissa todetaankin, että täysin mobiilivapaa koulu on jo nykyisen opetussuunnitelmankin vastainen ja siten mahdottomuus. Lisäksi teknologisen evoluution tahti on erittäin nopea ja sen takia teknologia ja tieto vanhenevat jo muutamassa vuodessa ja väistyvät uudemman tieltä. Opetuksenkin tulee siis olla jatkuvaa sopeutumista uuteen.

"mobile learning" by clemens.loecker is licensed under CC BY-SA 2.0

Resurssit ja niiden rajallisuus

Luukkainen tuo esiin huolen resursseista. Kuten hän kirjoittaa, tulevaisuudessa tarvitaan selkeästi vahvempaa osaamista myös ammattikoulupohjalta. Se vie resursseja ja vaatii jatkuvaa kehitystä, uudistusta ja ajan hermolla pysymistä opetustoimelta. Myös paraikaa vireillä oleva oppivelvollisuuden pidennys kuluttaa jo entisestään äärimmilleen venytettyjä koulutuksen resursseja, eivätkä kaikki ole siihen tyytyväisiä.

Kaikkein tärkeimpänä Luukkainen pitää jatkuvaa oppimista ja osaamisen kehitystä, sekä koulutuksen tasa-arvoisuutta ja vaatii päättäjiltä toimenpiteitä sen takaamiseksi. Tarvitaan siis entistäkin enemmän resursseja. Uudistusten ja lisääntyvien kulujen vastustajia löytyy runsaasti.

Mikä siis neuvoksi?

Osaamista perustasolta

Yksi ratkaisun osanen tässä palapelissä on tietenkin tieto- ja viestintäteknologian opetuksen tehostaminen jo peruskoulutasolla. Siihen onkin viime vuosina panostettu ja kouluissa käytettävää teknologiaa päivitetään säännöllisesti. Yhtä tärkeimmistä tieto- ja viestintäteknologian taidoista ei kuitenkaan opetuksessa vielä noteerata. Sitä voidaan opettaa ilman mitään sen monimutkaisempaa teknologiaa, kuin kynä ja paperi. Kyseessä on computational thinking, jolle ei toistaiseksi vielä tunneta täysin vastaavaa suomennosta. Lähimpiä suomennoksia ovat esimerkiksi algoritminen ajattelu, prosessiajattelu ja automatisointiajattelu.

Computational thinking tarkoittaa uudentyyppistä ajattelutaitoa, jossa on tarkoitus oppia ajattelemaan niin kuin tietokone “ajattelee" suorittaessaan tehtäviä. Taidon avulla on mahdollista konkretisoida ongelmanratkaisun abstraktia puolta ja havainnollistaa syy-seuraussuhteita asioiden välillä. Taito on monen asiantuntijan mukaan elintärkeä lähitulevaisuudessa, jossa digitalisaatio on vieläkin tiukemmin ja laajemmin osa maailmaa, kuin nykyisin ja tietoa on tarjolla rajattomia määriä.

"Personal Learning Environment: Janson Hews" by Janson Hews is licensed under CC BY-NC 2.0

Teknologiaoppimista ilman teknologiaa

Computational thinking on olennainen taito myös teknologian hallinnassa ja sen evoluutiossa mukana pysymisen kannalta. Ajattelutaidon kautta uutta teknologiaa ja sen toimintaperiaatteita on helpompi ymmärtää. Tämän taidon oppiminen ei kuitenkaan vaadi teknologiaa, vaan se on mahdollista reaalimaailmassa erilaisten oppimistehtävien ja oppimisskenaarioiden kautta. Esimerkiksi vaikka liikuntaleikkien avulla, kuten Pawlowski ym. kirjoittavat vuoden 2020 tutkimusartikkelissaan Computational Thinking and Acting: An Approach for Primary School Competency Development.

 Heidän mukaansa avaintekijä onkin löytää oikeasta maailmasta jokin tuttu oppimisilmiö, joka on mahdollista “kääntää” computational thinkingin malliin. Tehtävän vaatima ratkaisuprosessi ikään kuin palastellaan pienempiin askeliin ja nähdään ratkaisuprosessi askelmien summana, pseudokoodina. Tavoitteena on oppia ajattelemaan ongelmanratkaisua prosessina ja näkemään, kuinka ratkaisu ja sen suorittaminen on mahdollista automatisoida. Siis oppia ajattelemaan, kuin tietokone.

Tulevaisuus on jo täällä

Voitaisiin siis sanoa melko varmalla painolla, että jatkuvasti nopealla tahdilla uudistuvaan teknologiaan panostamisen lisäksi opetuksessa tulisi panostaa computational thinkingiin. Se on yksi niistä harvoista tieto- ja viestintäteknologian taidoista, joka ei vanhene ja joka tulee jatkuvasti olennaisemmaksi. Sillä säästettäisiin varmasti myös opetusalan resursseja sekä pitkällä, että lyhyellä tähtäimellä.

Tietotekniikka on jo nykyisin läsnä kaikkialla ja sen merkitys tavallisen pulliaisen elämässä vain kasvaa vuosi vuodelta. Teknologian ymmärtäminen on kansalaistaito, joka jokaisen tulee hallita, jos mielii pysyä mukana remmissä. Sitä ymmärtämättömät jätetään armotta rannalle, olipa kyseessä kuka tahansa ja syy mikä tahansa. Tästä huolimatta kynä ja paperi ovat yhä tärkeimpiä työkaluja, joita ihmiskunta on koskaan keksinyt. On tärkeää tuntea molemmat maailmat, jos mielii pärjätä.

Suunnatkaamme siis katseet tulevaisuuteen, menneisyyttä unohtamatta!

"the future is here" by Will Lion is licensed under CC BY-NC-ND 2.0

Lähteet:

https://www.oaj.fi/ajankohtaista/blogiartikkelit/ollin-blogi/2020/tulevaisuuteen-pitaa-panostaa-nyt/

https://yle.fi/uutiset/3-12170432

Pawlowski, J.M., Clements, K., Dimitrakopoulou, D., Idzik, M., Muilu, M., Pilv, M. Sotiriou, S.: Computational Thinking and Acting: An Approach for Primary School Competency Development, ECTEL 2020, September 2020, Impact Paper. CEUR-WS.

(Valitettavasti Blogger muuttaa mielivaltaisesti tekstien kokoa julkaistessa ilman mitään logiikkaa, enkä saa sitä korjattua. Pahoittelut lukijoille!)

Unen merkitys nuoren hyvinvoinnissa (Merit R. ja Riikka K., Erjan ryhmä)

 Merit Raatikainen

Riikka Kojonen

Unen merkitys nuoren hyvinvoinnissa

Hyvinvoinnin viisi perusarvoa ovat:

1. lepo ja rentoutuminen

2. ravinto ja ruokailut

3. ihmissuhteet ja tunteet

4. liikunta ja kehosta huolehtiminen

5. harrastukset ja luovuus

Kaikkia näitä tarvitaan, eikä joukosta voi nostaa esille yhtä tärkeintä tehtävää. Tässä kirjoituksessa perehdymme kuitenkin nuorten unen laatuun ja määrään sekä unen vaikutukseen nuorten mielenterveyteen.

Riikka toimii työssään nuorten parissa ja enenevässä määrin hän kohtaa nuoria, jotka ovat todella väsyneitä. He kertovat nukkuvansa vain 5-6 tuntia yössä. Suomen Mielenterveys ry:n verkkosivuilla kerrotaan, että aikuinen tarvitsee unta noin 7-9 tuntia yössä, mutta nuorten unentarve on hieman suurempi. Joistakin tämä määrä kuulostaa suurelta, mutta murrosiässä nuoressa tapahtuu hormonaalisia muutoksia, jotka tarvitsevat kehittyäkseen lepoa. Vaikka riittävän levon tärkeys ymmärretäänkin, Mieli ry:n mukaan nuoret nukkuvat kuitenkin maailmanlaajuisesti liian vähän. Monella nuorella on esimerkiksi sosiaalisia paineita ja silloin unirytmi saattaa muuttua sekä riittävä levon saanti olla vajavainen.  

Univaje näkyy nuorten opiskeluvalmiuksissa ja oppimistaidoissa. Unen aikana rentoudumme ja palaudumme ja unen aikana opitut asiat tallentuvat pitkäkestoiseen muistiin. Jotta pystyy käyttämään muistia tehokkaasti, on saatava riittävä määrä laadukasta unta. Nukkuessa päivän aikana tulleet tärkeät muistijäljet vahvistuvat ja vähemmän tärkeät poistuvat. Riikan kokemuksien mukaan nuorten työmuisti on hänen työvuosiensa aikana heikentynyt huomattavasti. Tästä johtuen myös opiskeluvalmiudet voivat olla heikot ajatellen jatko-opintomahdollisuuksia. Virkeänä pystyy paremmin oppimaan ja keskittymään. Myös Mieli ry:n verkkosivuilla kerrotaan, että levänneenä esimerkiksi ongelmanratkaisutehtävät onnistuvat paremmin. Siitä voikin suoraan vetää johtopäätöksen, että unen määrällä ja laadulla on suora merkitys oppimiseen.

Pitkittynyt univaje voi heijastua nuoren mielenterveyteen. Mieli ry:n mukaan esimerkiksi masennuksen ja unen välillä on yhteys; masentuneena nukkuu huonosti ja puolestaan väsyneenä altistuu masennukselle helpommin. Unen laiminlyönti voi lisätä myös ahdistusta ja heikentää itsetuntoa sekä tunteiden hallintaa. Valitettavan moni nuori voikin nykypäivänä pahoin ja pohdimme, voisivatko he paremmin, jos he nukkuisivat enemmän. Univaje vaikuttaa ihmiseen myös fyysisesti. Väsynyt nuori ei jaksa urheilla ja väsyneenä tulee syötyä hyvin epäterveellisesti kaloripitoista, nopeasti saatavaa ruokaa eli ”roskaruokaa”. Nämä asiat voivat entisestään lisätä nuoren pahoivointia. 

Univajeen lisäksi nuori voi kärsiä myös unettomuudesta. Unettomuuteen on monia eri syitä, joista tunnetuin on stressi. Viime aikoina yhteiskunnassamme on herännyt huoli lukiolaisten suuresta työmäärästä ja paineista menestyä ylioppilaskirjoituksissa. Lukiolaiset ovatkin entistä stressaantuneempia ja mietimme, voiko tällä olla yhteys nuorten unen määrään ja laatuun sekä henkiseen hyvinvointiin. Meritillä oli abivuonna pahoja, stressin aiheuttamia uniongelmia, jotka heijastuivat mielenterveyteen. Uniongelmien takia Meritin mieliala oli matalalla ja abivuosi oli hyvin ahdistavaa aikaa. Meidän aikuisten tehtävä onkin olla myötätuntoisia nuoria kohtaan ja olla vaatimatta heiltä liikaa sekä korostaa unen merkitystä hyvinvoinnille.

Meritin ja Riikan vinkit parempaan uneen:

1. Mieli ry suosittelee säännöllisyyttä, hikiliikuntaa ja kirkasvalolamppua pimeään aikaan. Nämä auttavat pitämään kiinni unirytmistä. 

2. Vältä sosiaalisen median selaamista iltakymmenen jälkeen ja rauhoita ilta esimerkiksi kirjaa lukien.

3. Pidä huolta unihygieniasta: tuuleta makuuhuone, käy lämpimässä suihkussa ennen nukkumaanmenoa ja varmista, että lakanat ovat puhtaat.

4. Vältä kofeiinipitoisia juomia ja raskaita aterioita muutama tunti ennen nukkumaanmenoa.

5. Käy kevyellä kävelyllä ennen iltatoimia ja rauhoita mielesi.

https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/mielenterveys-ja-arjen-taidot/palauttava-uni/

 Hankalia ja helppoja lapsia? - pohdintaa lasten itsesäätelystä (Jaana H. ja Sarianna N., Erjan ryhmä)

 

Valitsemamme blogin nimi on Tutkittua varhaiskasvatuksesta. Blogin aiheena ovat varhaiskasvatuksen ilmiöt, joita tarkastellaan tutkimuksellisesta näkökulmasta. Tarkoituksena on tuoda tutkittu tieto kaikkien saataville. Blogin ylläpidosta vastaavaan työryhmään kuuluvat varhaiskasvatuksen maisteri Suvi Kettumäki, varhaiskasvatuksen opettaja sekä kasvatustieteen tohtori Samuli Ranta ja alkuopetuksessa laaja-alaisena erityisopettajana työskentelevä kasvatustieteen maisteri Karoliina Seppänen. Blogin kirjoittajina on paljon vierailevia asiantuntijoita ja tutkijoita.

Blogin aiheet ovat ajankohtaisia ja keskeisiä varhaiskasvatusalalla. Niissä käsitellään esimerkiksi varhaiskasvatuksen palkkausta, lapsilähtöisyyttä, tasa-arvoa sekä pedagogiikan johtamista. Blogin suosituimmissa postauksissa puhutaan palkkauksesta, varhaiskasvatuksen erityisopettajan työstä, matematiikasta varhaiskasvatuksessa, ryhmäsensitiivisyydestä sekä haastavasta käyttäytymisestä. Muita mielestämme mielenkiintoisia aiheita ovat alan naisvaltaisuus, suhdeluvut ja sukupuolisensitiivisyys.

 

Valitsemamme blogitekstin nimi on ”Mitä on lapsen itsesäätely ja mitä sen kehittyminen edellyttää?” Aiheena on lapsen itsesäätely, sen kehittyminen ja kehityksen tukeminen varhaiskasvatuksessa. Valitsemamme blogitekstin vieraileva kirjoittaja on Jouni Veijalainen. Hän työskentelee tohtorikoulutettavana Helsingin yliopistolla ja viimeistelee tällä hetkellä väitöskirjaansa lasten itsesäätelytaidoista suomalaisessa varhaiskasvatuksen arjessa. Tutkimus on osa varhaiskasvatuksen Kehittävä palaute -tutkimushanketta. Valitsemassamme blogitekstissä ei ole kommentteja. Myöskään muissa blogiteksteissä ei ollut kommentteja paitsi varhaiskasvatuksen palkkaukseen liittyvässä blogitekstissä.

Veijalainen pyrkii vastaamaan blogitekstissään kysymyksiin: mitä itsesäätely on, minkälaisista osa-alueista itsesäätely koostuu sekä miten geenit sekä ympäristö yhdessä vaikuttavat itsesäätelyn kehittymiseen. Veijalainen kuvaa itsesäätelyä harjaantuvana taitona, jonka kehittymisessä kasvuolosuhteilla on tärkeä rooli. Lisäksi Veijalainen korostaa, että itsesäätely kehittyy läpi elämän. Me mietimme tulevina varhaiskasvatuksen opettajina, miten lasten itsesäätelyn kehittymistä voi tukea varhaiskasvatuksessa.

Meihin vaikutti erityisesti Veijalaisen ajatus siitä, että lapsi ei ole geeniensä vanki. Eli vaikka itsesäätelyn pohjalla olevat temperamenttipiirteet ovat suhteellisen pysyviä, ne voivat myös vaihdella. Ja varhaiskasvatuksen opettaja voi vaikuttaa siihen, millaisen kasvuympäristön hän luo, jotta se tukisi lapsen itsesäätelyä. Varhaiskasvatuksen opettajilla on vastuu tunnistaa lasten temperamenttipiirteitä, ja suhteuttaa toimintaansa niihin. Aiheesta ei meidän mielestämme puhuta tarpeeksi, vaan liikaa leimataan temperamentin mukaan lapsia “vaikeisiin”, “helppoihin” “villeihin” jne., ja jämähdetään tähän. Esimerkiksi aktiivista lasta ei saa leimata “hankalaksi”, vaan ympäristöä ja toimintaa tulee muokata lapselle sopivaksi. Varhaiskasvatuksessa aktiiviselle lapselle on tärkeää tarjota kanavia purkaa energiaa kuten liikunnalliset leikit. Haastavissa tilanteissa on tärkeää tukea lapsen itsesäätelyä sanoittamalla hänen tunteitaan.

     

 

Viemme tästä tulevaan työhömme erityisesti sen, että kaikki lähtee varhaiskasvattajan asenteesta. Varhaiskasvatuksen opettajan on siis tärkeä kiinnittää huomiota omaan asenteeseensa, eli hän ei saa lokeroida lapsia temperamentin mukaan. Hänen tulee tunnistaa temperamenttipiirteitä ja pohtia tapoja tukea lapsia yksilöllisesti pedagogisessa toiminnassa.  

Veijalaisen teksti toi meille ahaa-elämyksiä, uutta tietoa ja näkökulmia omaan työhön. Uusi asia meille oli se, miten lapset keskenäänkin tukevat toistensa itsesäätelyä. Aikuisen tulee antaa tilaa myös lasten keskinäiselle vuorovaikutukselle, jossa itsesäätely kehittyy lasten sosiaalisessa ympäristössä. Lapset, joilla on vahvat itsesäätelytaidot edistävät esimerkillään lapsiryhmän jouhevampaa toimintaa.

 

Lisäksi Veijalainen tuo esille meistä tärkeän näkökulman siitä, miten lapsen tietä ei saa liikaa silotella. On tärkeää tarjota lapsille haastavia tehtäviä ja mahdollistaa ponnistelua vaativaa toimintaa, jotta itsesäätelyn harjoittelemiselle tulee mahdollisuuksia. Aina ei voi olla kivaa. Aikuisen asettamat selkeät rajat luovat turvallisuuden tunnetta erityisesti niille lapsille, joilla on haasteita itsesäätelyssä. Tätä tukee myös se, että toiminta on ennalta suunniteltua, ja sen sisältö avataan lapsille. Näin lapset pystyvät ennakoimaan, mitä tulee tapahtumaan.

On tärkeä muistaa, että itsesäätelyn kehitystä ei kannata ajatella liian monimutkaisesti. Kuten Veijalainen mainitsee, itsesäätelyn harjoittelua tapahtuu jatkuvasti tutuissa leikeissä ja peleissä sekä päivittäisissä toiminnoissa kuten vuoron odottamisessa. Aikuinen voi edistää itsesäätelyn kehitystä parhaiten selkeästi rajatulla ja johdonmukaisella toiminnalla, jossa on tilaa myös ponnistelulle ja lasten keskinäiselle vuorovaikutukselle. Lisäksi aikuinen ei saa leimata lasta tietynlaiseksi hänen temperamenttipiirteidensä mukaan, vaan suhteuttaa omaa toimintaansa niiden mukaisesti. Mielestämme itsesäätelyn tukeminen lähtee myös aikuisten asenteesta lapsiin. Kun itsesäätelyä tuetaan monipuolisesti ja sensitiivisesti, lasten itsesäätely kehittyy, ja lapset pääsevät kukoistamaan.      

Kuvien lähteet: https://openclipart.org/detail/223122/children-typography

                          https://openclipart.org/detail/280833/three-children-holding-up-arms-heart

https://tutkittuavarhaiskasvatuksesta.com/2020/02/07/mita-on-lapsen-itsesaately-ja-mita-sen-kehittyminen-edellyttaa/

 

Kriittinen näkemys mindfulness blogitekstiin (Hanna ja Tiia, kirjoitusviestinnän perusteet, Erjan ryhmä)

Valitsimme Tiedettä verkossa- tehtävää varten Veli-Pekka Mälkiäisen blogitekstin 7 vinkkiä Mindfulness harjoitteluun. Olemme molemmat kiinnostuneita mindfulnessista ja siksi päädyimme Mälkiäisen blogitekstiin. Mälkiäinen on julkaissut useita mindfulnessiin liittyviä blogitekstejä mutta halusimme valita juuri tämän, koska teksti antaa käytännön vinkkejä kaikille mindfulnessista kiinnostuneille. Mindfulness on nykyään myös hyvin trendaava aihe, josta kirjoitetaan paljon esimerkiksi mediassa.  Tarkastelemme blogitekstiä kriittisesti, koska teksti perustuu pelkästään Mälkiäisen näkemyksiin ja kokemuksiin. 

Veli-Pekka Mälkiäinen on koulutukseltaan Mindfulness MBSR ohjaaja eli mindfulnessin asiantuntija. Mälkiäinen on tehnyt useita mindfulnessiin ja terveysliikuntaan liittyviä blogitekstejä Mindfulness-sivut.fi nettisivuille. Hänen blogissaan mainitaan, että hän järjestää mindfulnessiin pohjautuvia luentoja ja kursseja. Lisäksi hän on kouluttautunut Center for Mindfulness Finland opistolla, jossa voi kouluttautua yhä asiantuntevammaksi mindfulness-ohjaajaksi. 

Etenkin valitsemamme blogiteksti on hyödyllinen mindfulness harjoittelun aloittaneille sekä mindfulnessista kiinnostuneille, koska teksti tarjoaa lukijalle käytännöllisiä vinkkejä arjen mindfulnessin harjoitteluun. Käytännön vinkit, kuten ajankäyttöön, säännöllisyyteen, harjoitteisiin sekä ympäristöön liittyen ovat kaikki tärkeitä aiheita pohtia, jos lukija haluaa saada mindfulnessin osaksi arkeaan. Lisäksi blogitekstin vinkit auttavat lukijoita pääsemään mindfulness harjoittelussaan alkuun.  

Mälkiäinen blogissaan ohjaa lukijoita syventämään mindfulness tietämystään esimerkiksi esittelemällä ja tarjoamalla blogitekstin oheen myös hänen järjestämiään mindfulness kursseja ja harjoitteita. Lukiessa tekstiä saattaakin huomata linkkejä, jotka ohjaavat lukijoita klikkaamaan Mälkiäisen perustamiin maksullisiin verkkokursseihin. Lisäksi Mälkiäinen tekstissään esittelee Mindfulness kurssien hyötyjä esimerkiksi kertomalla kurssien motivoivan ja edistävän myös itsenäistä harjoittelua. Tämä lisää hänen blogitekstisään kaupallisuuden makua ja herättää kysymyksen, jos Mälkiäisen blogitekstin päätarkoitus onkin houkutella lukija ostamaan hänen verkkokurssinsa.

Mindfulnessista kiinnostuneiden ihmisten kannattaa varmasti perehtyä myös muihin mindfulnessin tietolähteisiin, sillä vaikka Mälkiäisen blogiteksti onkin kattava ja tarjoaa käytännön vinkkejä, se ei kuitenkaan pohjaudu tieteelliseen tietoon. Blogitekstissä ei mainita tutkimuksiin pohjautuvista lähteistä, tai muista asiantuntijoista. Kaikki, mitä tekstissä mainitaan, on Mälkiäisen kokoamaa tietoa, mikä pohjautuu vain hänen omaan tieto- ja kokemustaustaan. Blogitekstin lukijalta edellytetään medialukutaitoa sekä kiinnostusta kehittää mindfulness-osaamistaan yhä laajemmaksi Mälkiäisen blogitekstin vinkkien lisäksi.  

Kuvan lähde: 20.6.2017, Binja69, Pixabay https://pixabay.com/fi/photos/meditaatio-tarkkaavaisuus-luonto-3480815/

Lähteet: Veli-Pekka Mälkiäisen blogi: https://mindfulness-sivut.fi/7-vinkkia-mindfulness-harjoitteluun/

Vuorovaikutustaidot - ne varhaiskasvatuksen opettajan taidoista tärkeimmät! (Annu O. & Sirkku K., Erjan ryhmä)

 

Vuorovaikutustaidot - ne varhaiskasvatuksen opettajan taidoista tärkeimmät!

Tutkivaa toimintaa, teknologiakasvatusta, digitaalista oppimista, tunnetaitoja ja monilukutaitoa. Tämän päivän varhaiskasvatuksessa on lukuisia sisältöalueita ja oppimiskokonaisuuksia, joita varhaiskasvatuksen ammattilaisten on huomioitava toiminnassa. Joskus voikin tulla sellainen olo, että unohtuuko kaiken keskellä se tärkein asia: laadukas vuorovaikutus lasten kanssa.

Vuorovaikutus on merkittävin osa varhaiskasvatuksen ydintä ja vuorovaikutustaidot ovat varhaiskasvattajalle ne taidoista tärkeimmät. Kansallisen koulutuksen arviointikeskus Karvin vuonna 2018 julkaisemassa asiakirjassa henkilöstön ja lapsen välinen vuorovaikutus on kuvattu yhtenä varhaiskasvatuksen laadun prosessitekijänä. Vuorovaikutussuhteen merkitystä lapsen myönteiselle kehitykselle ja oppimiselle korostetaan myös varhaiskasvatuksen arvopohjassa ja lainsäädännössä.

Tutkittua varhaiskasvatuksesta -blogissa on julkaistu mielenkiintoinen Jenni Salmisen teksti kasvattajien ja lasten välisen vuorovaikutuksen laadusta. Salminen on varhaiskasvatustieteen opettaja ja kasvatustieteen tohtori Jyväskylän yliopistossa. Tekstissä kerrotaan tarkemmin vuorovaikutuksen laadun yhteydestä lasten varhaiseen kehitykseen ja oppimiseen erityisesti alle kolmivuotiaiden päiväkotiryhmissä.

Salmisen tekstissä päästään tarkastelemaan yhtä varhaiskasvatuksen laatuun merkittävimmin vaikuttavaa teemaa uusimpien tutkimustulosten näkökulmista käsin. Salminen on viitannut Jyväskylän yliopiston Vuorovaikutus, Kasvu ja Oppiminen (VUOKKO) -pitkittäistutkimukseen, jonka tavoitteena on ollut selvittää, millä tavoin lapsen varhaiskasvatuksessa kokema vuorovaikutuksen laatu on yhteydessä lasten kehitykseen ja oppimiseen. Salminen työskenteli itse tässä tutkimuksessa tutkijatohtorina.

Blogitekstissä viitataan myös kansainväliseen  Teaching Through Interactions  (TTI)-viitekehykseen sekä CLASS-Toddler- havainnointimenetelmään, joita on hyödynnetty Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa varhaiskasvatuksen vuorovaikutuksen laadun käsitteellistämiseksi. Uusimpien tutkimustulosten rinnalla blogiteksti viittaa myös aiheeseen liittyviin keskeisimpiin teorioihin sekä varhaiskasvatuksen nykytilaa kuvaavaan selvitykseen. Tekstistä kumpuaa kirjoittajan perehtyneisyys aiheeseen ja argumentointi on asiapitoista. Aiheessa peilataan vahvasti aiempaan tutkimustietoon, mutta mukana tekstissä on myös tutkimusaineistosta nostettu konkreettinen esimerkki.

Tutkittua varhaiskasvatuksesta -blogissa julkaistaan mielenkiintoisia kirjoituksia myös muihin varhaiskasvatuksen teemoihin liittyen. Tuoreimmat julkaistut kyseisen blogin tekstit käsittelevät muun muassa mus
iikin vaikutuksia varhaiskasvatusryhmän ilmapiiriin ja oppimiseen, sekä varhaiskasvatusjohtajien käsityksiä ja näkökantoja inkluusiosta.

Varhaiskasvatuksen opiskelijalle Tutkittua varhaiskasvatuksesta -blogi tarjoaa mielenkiintoista, tuoretta tietoa ja näkökulmia monenlaisista varhaiskasvatuksen alan teemoista. Blogin seuraaminen on hyvä tapa olla perillä varhaiskasvatuksen kentän ajankohtaisista tutkimuksista ja asioista. Blogitekstejä on helpompi lukea kuin tieteellisiä artikkeleita, eivätkä tekstit myöskään ole kovin pitkiä, joten niiden avulla voi nopeasti perehtyä monipuolisiin aiheisiin.

 

Tekstit perustuvat tutkittuun tietoon ja niiden tyyli on asiapitoista ja huoliteltua.  Tekstit ovat käytännönläheisiä, ja siksi ne ovatkin sekä kiinnostavia että hyödyllisiä varhaiskasvatuksen alaa opiskeleville – ja toki myös alalla työskenteleville. Tämän hetken luetuimpia tekstejä blogissa ovat inkluusioon, lapsen itsesäätelyyn sekä varhaiskasvatuksen matematiikkaan liittyvät tekstit. Tekstien kommentointimahdollisuutta tässä blogissa ei ole, mutta blogin kautta voi lähettää viestiä työryhmän jäsenille esimerkiksi toiveista vieraskynäilijöiden blogitekstiaiheisiin liittyen.

 

Blogi: Tutkittua varhaiskasvatuksesta (www.tutkittuavarhaiskasvatuksesta.fi)

 

Sober curious -ilmiö yliopistoelämässä (Johanna Jämsén & Iida Pasanen., Erjan ryhmä)

 Kirjoitusviestintä Tiedettä verkossa -tehtävä

Sober curious -ilmiö yliopistoelämässä

 

Yliopistokulttuurilla on erittäin vahvat juuret ja ne ovat siirtyneet lähes muuttumattomina sukupolvelta toiselle. Erilaiset traditiot, normit, juhlat ja käytännöt toistavat itseään vuodesta toiseen eivätkä tunnu menettävän suosiotaan. Perinteet ovat lähtökohtaisesti yhteisöllistä opiskelukulttuuria tukevia ja opiskelijan hyvinvoinnin puolella. Viime vuosikymmenellä henkinen ja fyysinen hyvinvointi ovat nousseet puheenaiheeksi myös yliopistoyhteisössä, erityisesti viimeisen parin vuoden aikana etäopiskelun merkeissä. Opiskelijoiden jaksamiseen, mielenterveyteen ja opiskelukykyyn pyritään panostamaan parhain mahdollisin keinoin esimerkiksi ilmaisella terveydenhuollolla. Näkyykö hyvinvointiin panostaminen myös opiskelijoiden jo vuosia jatkuneessa alkoholin huuruisessa elämässä? 

 

Kati Kataja (2021) kirjoittaa Itä-Suomen yliopiston Puheenvuoroja-sivulla päihteiden käytön merkityksellisyydestä ja merkityksettömyydestä. Hän on tutkinut päihteiden käyttöä ja pohtii puheenvuorossaan muun muassa päihteen todellista merkitystä päihdekokemuksessa sekä myyttejä ja uskomuksia, joita päihteiden käyttöön liittyy yhteiskunnassa, jossa alkoholi on normi. Hän nostaa esiin alkoholin “vastakulttuuriin” liittyviä julkisuuteen nousseita ilmiöitä, kuten Sober curious -ilmiö. 

 

Sober curious -termin lanseerajaana toimi Ruby Warrington (2018), joka rohkaisee kokeilemaan päihteetöntä elämää. Tarkoituksena ei ole täysin absolutistinen asenne vaan enneminkin kannustaa pohtimaan päihteetöntä elämää ja miettimään juomisen perimmäisiä motiiveja. Sober curious esittää kysymyksiä siitä, voisiko hyvää oloa saada ilman alkoholia tai alkoholittomiin tilaisuuksiin osallistumalla. (Kataja 2021.)

 

Yliopistokulttuuri ja sen perinteet ovat tunnettuja alkoholipainotteisesta juhlimisesta. Alkoholin voidaan sanoa esittäneen pääroolia lukuisissa opiskelijatapahtumissa jo vuosien ajan. Sen käyttämistä on pidetty itsestäänselvyytenä ja siitä kieltäytyminen on kyseenalaistettu. Alkoholin käyttämisen syynä on monesti siihen liittyvä ryhmäpaine ja oletukset juomisesta. Sopivissa määrin alkoholipainotteinen juhliminen tuskin heikentää opiskelukykyä ja hyvinvointia, mutta valitettavasti joillain humalahakuinen juominen saattaa olla viikottaista ellei jopa päivittäistä. Alkoholi yhdistetään opittuna ja lähes automaattisesti moneen sosiaaliseen kontekstiin. Howard S. (1963) osoitti päihdetutkimuksissaan, että päihtymistilan kokeminen miellyttävänä on joskus sosiaalisen oppimisprosessin tulos (Kataja. 2021). Monet opiskelijat eivät välttämättä ole kyseenalaistaneet jo vuosia jatkuneita perinteitä vaan noudattavat sokeasti kaavoihin kangistunutta alkoholikulttuuria.

 

Tämä suhteellisen tuore ilmiö tuntuu saaneen huomiota jopa yliopistoyhteisössä. Esimerkiksi lähes poikkeuksetta useissa tapahtumissa on mahdollisuus valita alkoholiton versio tai alkoholiin liittyviä tehtäviä ei ole “pakko” suorittaa. Alkoholittoman version valinneita opiskelijoita näkyy yhä enemmän eikä heidän valintansa herätä enää niin paljon kysymyksiä kuin aikaisemmin. Alkoholittomuuden kyseenalaistamista on myös alettu pitämään sopimattomana, ja kaikille pyritään enenevissä määrin turvaamaan vapaus valita itselle mieluisin vaihtoehto.

 

Kataja (2021) pohtii puheenvuorossaan myös sitä, kuinka päihteen käyttökokemuksen muodostaa vain osaltaan päihteiden aiheuttamat fysiologiset muutokset, ja suurimman osan kokemuksesta muodostaa sosiaalinen konteksti, jossa päihtyminen tapahtuu. Fysiologisiin muutoksiin liitetään tiiviisti erilaisia sosiaalisia konteksteja, kuten kilistely menestykselle, bilettäminen, luovuuden hakeminen ja yhteishengen lujittaminen. Päihteen käyttökokemuksen syntymiseksi tarvitaan siis itse päihde sekä sen käyttäjä, mutta myös sosiokulttuurinen konteksti, jossa nämä molemmat ovat. Puheenvuorossa kysytäänkin mielenkiintoinen kysymys siitä, että mitä tapahtuu, jos päihteen jättäisikin pois? Mihin päihdettä itse asiassa tarvitaan?

 

Näitä kysymyksiä voisi olla tarpeen pohtia myös yliopistoyhteisössä. Vaikka alkoholittomuudelle on nykyään luotu enemmän tilaa, on alkoholin valitseminen yhä normi ja valtaosa tapahtumista eivät ole alkoholittomia. Sosiaalinen paine juoda alkoholia on edelleen todellinen ja se saattaa olla monelle myös tiedostamaton. On aiheellista kysyä itseltään, oli sitten opiskelija tai kuka tahansa muu, miksi käyttää alkoholia. Käyttääkö sitä koska todella haluaa, vai tekeekö niin, koska se on sosiaalinen normi? Jos haluaa käyttää sitä, miksi haluaa? Mitä saavuttaa sillä? Sober curious - liikkeen tarkoitus ei ole tuomita alkoholin käyttöä tai estää sitä, vaan nimenomaan herätellä ihmisiä tiedostamaan omaa alkoholin käyttöään sekä siihen liittyviä sosiaalisia piirteitä ja ilmiöitä, unohtamatta alkoholin vaikutuksia niin mielenterveyteen kuin fyysiseen terveyteenkin. Opiskelijayhteisössä voisi kiinnittää ehkä hieman enemmän huomiota alkoholin vaikutuksiin hyvinvointiin. Myös sellaiseen ilmapiiriin, missä alkoholittomuuden valitseminen on yhtä normaali ja yhtä hyväksyttävä valinta kuin alkoholinkin, on vielä matkaa. Sober curious on ilmiönä tuonut näitä asioita kiitettävästi esille. 

 

Ilmiö ei näy pelkästään yliopistoyhteisössä vaan on levittänyt siipiään ympäri Suomea. Virvoitusjuomien ja kivennäisvesien myynti on kasvanut huomattavasti viimeisten vuosien aikana. Puolestaan alkoholipitoisten juomien myynti on ollut laskussa. (Panimoliitto. 2020.) Tämä voi kertoa sober curious- ilmiön laajenemisesta suomalaisessa alkoholin kulutuksessa. On hienoa huomata, että sober curious- ilmiö on saavuttanut suomalaiset ja saanut ihmisiä kyseenalaistamaan alkoholikulttuurin normeja erityisesti opiskelijoiden keskuudessa. Ilmiö antaa mahdollisuuden alkoholin kriittiseen tarkasteluun ja parhaimmassa tapauksessa lisää yksilöiden hyvinvointia. 

Lähteet

Kataja, K. (2021). Päihteiden käytön merkityksellisyys ja merkityksettömyys. University of Eastern Finland. Puheenvuoroja. URL: https://blogs.uef.fi/puheenvuoroja/2021/05/20/paihteiden-kayton-merkityksellisyys-ja-merkityksettomyys/

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto. 2021. Tilastot ja tutkimus | Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry (panimoliitto.fi) Viitattu 26.10.2021

Loisinnasta yhteiskunnalliseen keskusteluun (Mauno Pasanen ja Sami Pilvinen)

 

Suomalaisen Tiede-lehden blogeista Tuomas Aivelon kirjoittama ja raflaavasti nimetty ”Kaiken takana on loinen” on Wikipedian mukaan yksi Suomen luetuimmista tiedeblogeista. Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Aivelo tuli tunnetuksi vuonna 2020 koronaviruspandemiaan liittyvistä lausunnoistaan, joissa hän kannatti epidemian tukahduttamista. Hän on myös ollut Tieto-Finlandia-ehdokkaana ja saanut vuonna 2019  J. V. Snellman -palkinnon (lähde: Wikipedia). Tässä julkaisussa pureudumme hänen kirjoittamaansa tekstiin liittyen Aino Saarisen väitöskirjaan.

Blogin esittelyn mukaan ”Aivelo karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia”. Aivelo onkin kirjoittanut jo vuodesta 2014 alkaen hyvin laajasti eri tieteen osa-alueista, seksitaudeista virusten kautta esimerkiksi yliopistojen mediatiedottamiseen tai väitöskirjojen julkaisuprosessiin.

Otsikoinnissaan kirjoittaja käyttää samaa huomiota herättävää tyyliä kuin blogin nimessä ilmeisenä tarkoituksenaan synnyttää myös niiden kautta kiinnostusta vakaviinkin asioihin. Aivelo ei kuitenkaan sorru klikkiotsikointiin, vaan kykenee vastaamaan otsikossa esittämäänsä haasteeseen ja käsittelemään aihetta perusteellisesti.

Ei vain omalle kuplalle

Aivelon kohderyhmä ei taida olla pelkästään  akateeminen yleisö, vaan Tiede-lehden lukijakunta ja kaikki muut tiedeaiheista kiinnostuneet. Pyrkimyksenä on selvästi kansantajuistaa ajankohtaisia tieteeseen liittyviä puheenaiheita ja saada niille yleisöä, joka ei välttämättä muuten näiden aiheiden pariin päätyisi. Siinä selkeä ja napakka kirjoitustyyli vaikuttaisi toimivan varsin mainiosti. Tavoitteeseen pääsyä on kuitenkin vaikea arvioida ilman lukijadataa, vaikka blogia on omassa genressään suosituksi kuvailtu. Aivelo julkaisee blogiaan keskimäärin 2-3 viikon välein. 

Aivelo kirjoittaa laajasti tiedeaiheiden spektristä, mutta evoluutiobiologin tausta ohjaa jossain määrin valintoja. Koronavirukseen liittyviä juttujen määrä on huomattavan suuri menneen puolentoista vuoden tuotannosta. Se on miehen ammatillisen taustan vuoksi ymmärrettävää ja myös odotettavaa. Aivelo näyttäisi tarttuvan mielellään “kuumiin” aiheisiin, joiden kautta hän pääsee ottamaan osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Juuri korona-aikana Aivelosta tuli näkyvä asiantuntijaääni, jota haastateltiin moniin eri medioihin tv-lähetykset mukaan lukien.

“Kirjoitin hyvin paljon luetun blogikirjoituksen siitä, kuinka pandemia on alkamassa. Tämän jälkeen olen antanut päivittäin 2-8 haastattelua eri toimittajille. Tämä on vähän yllättynyt, koska en ole epidemiologi saati virologi, vaan ennemminkin tautiekologi ja loistutkija” Aivelo kertoi Helsingin yliopiston nettisivuilla julkaistussa artikkelissa. 

Aivelon tutkijatohtorin tausta näkyy kaikissa kirjoituksissa selkeänä – kirjoitukset ovat hyvin alustettuja, asiaa käsitellään laajasti myös muiden tekstien tai tieteellisten artikkelien kautta, kaikki lainaukset tai kommentoitavat tekstit löytyvät linkkeinä, ja lopun väite tai yhteenveto on selkeä. Tieteellisestä taustasta ja muodosta huolimatta – vaiko juuri sen takia – kirjoitusten kieli on elävää ja rikasta. Aivelon teksti herättää kiinnostusta ja toimisi hyvin myös vaikkapa proosassa. Esimerkkinä olkoon vaikka aloitus- ja lopetuslauseet  artikkelissa ekosysteemipalveluista:  “Uteliaan ihmisen taakkana ovat kaninkolot, joihin voi yllättäen tipahtaa, kun yrittää selvittää mistä on kyse” ja “Sudenkorentoon olin tyytyväinen, se ansaitsee parempaa.”, joista moni suomalainen kirjailija voisi olla kateellinen.

Väitöskirjasoppa

Otimme lähempään tarkasteluun yliopistomaailmaan liittyvien kirjoitusten joukosta blogitekstin “Helsingin yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta nolasi itsensä”. 

Aivelon tekstin keskeinen väite tulee esille jo otsikossa. Hänen mielestään Helsingin yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta nolasi itsensä, koska Aino Saarisen väitöskirjan tarkastusprosessia ei hoidettu asiaankuuluvalla tavalla. Aivelo ruoskii tiedekuntaa löperöstä toiminnasta ja huomauttaa, ettei yliopisto hoitanut tehtäviään niiden kriteerien mukaisesti, joita se itse ilmoittaa omilla sivuillaan noudattavansa.

Kirjoittajan terävää ravistelua voi luonnehtia onnistuneeksi, sillä siinä tuodaan laajasti mediassa (muun muassa Helsingin Sanomat, iltapäivälehdet, blogit ja twitter) puhuttaneeseen aiheeseen uusi kulma. Kun Saarisen väitöskirjaa koskenut keskustelu on Aivelon mukaan pyörinyt pääosin sisällössä, epämääräisissä julkaisukanavissa ja väitöskirjan tekijän ulostuloissa, hän nostaa esiin yksittäistä väitöskirjaa tärkeämpänä yliopiston vastuun ennen julkaisua.

Esitarkastuksen ongelmista hän nostaa esille toimimisen vastoin Helsingin yliopiston omia sitoumuksia vastuulliseen tutkimuksen arvioinnista, esitarkastajien julkisen kritiikin valtakunnan päälehdessä ennen väitöstilaisuutta, sekä vastaväittäjän ohuen ansiolistan kyseessä olevalla tutkimusalueella. Kirjoituksen vakuuttavuutta nostaisi jos Aivelo olisi itse päässyt väitöstilaisuuteen, nyt hän viittaa useasti toisen käden lähteisiin. Tämän hän toki itsekin myöntää.

Kyseenalainen kommenttiosio

Jo kolmannen väitöskirjansa kirjoittanut Saarinenkaan ei selviä ryöpytyksestä kuivin jaloin koskien lähinnä kiirehtien tehtyä julkaisun laatua ja artikkelien (maksettuja) julkaisukanavia, mutta Aivelo painottaa että “vaikka väitöskirjan laadusta olisi mitä mieltä, se eittämättä on hyväksyttävä väitöskirja”. Blogikirjoitus keräsi pääasiassa näkökulmaa tukevia kommentteja, toisin kuin moni aikaisempi kirjoitus, jotka tuntuvat saavan palautetta lähinnä automaattisilta mainosboteilta. Tässä suhteessa Tiede-lehden pitäisi panostaa kommenttien suodatukseen, ei olettaisi arvostetun lehden päästävän edes blogikirjoituksiinsa epämääräisiä aikuisviihdelinkityksiä. Pitäisiköhän Aivelon tehdä kirjoitus aiheesta, siitähän voisi repäistä mielenkiintoisen otsikon….

Aivelon loppupäätelmä Helsingin yliopiston väitöskirjaprosessin uskottavuudesta tuntuu perustellulta ja sen pohjalta yliopiston toimintaa kannattaisi tutkailla kriittisesti. Saarisen tapauksessa laaja julkinen keskustelu ennen väitöstilaisuutta lisäsi kiinnostusta väitöskirjaa kohtaan ja oletettavasti takasi riittävän tason. Aivelon väitteen mukaan nykyisellä prosessilla pystyttäisiin ajamaan läpi ala-arvoisiakin väitöskirjoja, kunhan ne eivät vain herätä julkista huomiota. Tämä ei voi olla yliopiston tahtotila eikä etu.

Luettujen kirjoitusten perusteella uskomme ja toivomme jatkumoa Aivelon hienolle kielenkäytölle, ajankohtaisiin asioihin tarttumiselle ja huomion herättämiselle laajassa lukijakunnassa seuraavankin seitsenvuotisjakson ajan.