Syötäväksi kasvatetut - kasvatettu syömään? (Marjaana ja Meri, Ellinooran ryhmä)

Elina Lappalainen - Syötäväksi kasvatetut

Seurasimme tietokirjailija ja toimittaja Elina Lappalaisen blogia Syötäväksi kasvatetut, joka tarkastelee tuotantoeläinten hyvinvointia Suomessa. Blogi on itseasiassa samanniminen kuin Elina Lappalaisen esikoiskirja, josta hän voitti Tieto-Finlandia palkinnon. Elina Lappalainen on opiskellut journalistiikkaa Jyväskylän yliopistossa ja työskennellyt toimittajana mm. Keskisuomalaisessa ja Helsingin Sanomissa, jossa kirjoitti maatalousaiheista juttusarjaa. Tällä hetkellä hän työskentelee Talouselämä-lehdessä.

Elina Lappalainen on hyvin aktiivinen toimija ja kirjoittaa aikakauslehtiin ja julkaisuihin, kommentoi julkisesti mielipiteitään ja ottaa kantaa teemaan liittyviin ajankohtaisiin kirjoituksiin. Hän haluaa tuoda yleiseen keskusteluun tuotantoeläinten epäoikeudenmukaisen kohtelun ja haluaa vaikuttaa päättäjiin tuotantoeläinten olojen parantamiseksi. Syötäväksi kasvatetut -kirja on esimerkiksi jaettu kansanedustajille, mutta valitettavasti uuden hallituksen ohjelmassa ei ole mitään mainintaa eläinsuojelulain uudistamisesta.

Tehotuotantoeläinten kohtelua kuin lihansyöntiäkin perustellaan hyvin erilaisilla argumenteilla ja näkökulmia asian lähestymiseen on monia. Usein huomaa, että keskustelussa asiasta puolesta ja vastaan, juuri koko katsantakannat ja näkemyserot ovat jo niin erilaiset, että omista näkökannoista vahvasti eroavien ajatusten ymmärtäminen on lähes mahdotonta. Esimerkiksi puhuminen tuotantoeläinten elinolojen parantamisesta on hankalaa vegaanille, joka ei hyväksy koko liha- ja maitotuotantoa! Tätä havainnollistaa hyvin, kun vilkaisee youtuben tarjontaa tuotantoeläinvideoista. Oikeutta eläimille -ryhmän youtube-video sikalasta on hyvin erilaista materiaalia, kuin mitä esimerkiksi Lihatiedotuksen youtube-video näyttää. Katsottuaan molemmat videot on sitä helposti itsekin hieman sekaisin mitä pitäisi uskoa, vaikkei olisi aiemmin kovinkaan voimakasta mielipidettä aiheesta omannut!

Lappalainen nostaa kirjoituksissaan esiin lihantuotannon hyvinvointimerkin tuomista vaihtoehdoksi. Se olisi erittäin hyvä ja konkreettinen ehdotus nykytilanteessa kuluttajan näkökulmaa ajatellen, vaikka lähtökohtaisesti kaikille tuotantoeläimille tulisi automaattisesti suoda paremmat minimivaatimukset täyttävät elinolot tehoeläintuotantoon liittyvillä asetuksilla ja lainsäädännöllä. Päätös ei saisi jäädä vain kuluttajan vastuulle. Meidän tulisi tietenkin muistaa, että olemme itse kuluttajina osana tuotantoketjun toista päätä, mutta vastuuta elintarvikkeiden tuotannon eettisyydestä ei pitäisi sysätä pelkästään meille kuluttajille perustellen sitä liberaalin kapitalismin hengessä vain kysynnän ja tarjonnan lailla. Eikä kaikkea käytöstä voi muuttaa vain kiristämällä verotusta - se helposti vain rajaa matalamman tulotason ihmisten valinnat niihin huonompiin valintoihin. Miten tämä siis sitten toteutettaisiin käytäntöön on isompi kysymysmerkki.

Lappalaisen mukaan vastuullinen kuluttajuus rakentuu jo lapsuudessa

Tässä blogitekstissä olemme ottaneet lähempään tarkasteluun blogitekstin "Uskaltaako lapselle kertoa, mistä nakit tulevat?" (2.5.2015)”, jossa Elina Lappalainen pohtii teemoja liittyen hänen uusimpaan lapsille suunnattuun tietokirjaan — Nakki lautasella. Mistä ruoka tulee? (2015) Tammi. Kirja kertoo eläintuotannosta lapsen kehitystasoon sopivalla otteella hauskan tarinan muodossa, mikä on meille molemmille läheinen aihe - meillä molemmilla on pieni lapsi, joten tämä aihe tulee olemaan hyvinkin nopeasti molemmilla edessä. Lappalainen esittelee aihetta monipuolisesti ja teksti on sujuvaa - sitä lukee hyvinkin mielellään. Toki erityisesti, kun aihe on itselle ajankohtainen. Teksti on kuitenkin hyvä lukea kenen tahansa. Hän myös hyvin hyödyntää lähdemateriaalia blogitekstin muodostamiseen tehden siitä mielenkiintoista luettavaa - ja ennen kaikkea uskottavaa!

Lappalainen pohtii blogitekstissään, että “tunnustamme itsekin, että eläintuotanto on jotain niin kamalaa ja arveluttavaa, että lapsi järkyttyisi jos tietäisi koko totuuden. Monissa kaupunkilaisissa perheissä vanhemmat ovat itsekin hyvin etääntyneitä eläintuotannosta. Jos asia on kaukana perheen arjesta, lapselle saattaa valjeta hyvin myöhään mitä ne jauheliha tai broileri oikeasti ovat” Hän korostaa, että ristiriitaa pahentaa, kun lastensaduissa eläimet inhimillistetään ja esitetään söpöinä eläinvauvoina!

Olemme samaa mieltä Lappalaisen kanssa siitä, että kun kulutustuotteiden kuten juuri ruuan tai esimerkiksi vaatteiden tuotanto etääntyy liian kauas ihmisten arjesta, tuotannon eettisyyttä ei ajatella riittävästi. Blogikirjoituksessa Lappalainen pohditaankin “Suojellaanko lapsia jo liikaa ja pidetään pumpulissa?" Lappalainen sanoo sen olevan ongelma siksi, koska vastuulliseen kuluttajuuteen kasvaminen edellyttää keskustelua, jossa lapsi alkaa vähitellen saada eväitä omaan ajatteluun ja eettisten valintojen tekemiseen. 

Toisaalta blogikirjoituksessa spekuloidaan sitä, jos sellaiset maalla kasvaneet lapset, joiden ympäristössä ruoan alkuperä on jatkuvasti esillä, oppisivat pitämään tuotantoeläinten kohtelua virheellisesti hyväksyttävänä ja normaalina. Ongelmaksi se koituisi, jos lapset kasvavat ajattelemaan eläimiä vain elintarvikkeiden raaka-aineena eikä empatian ja vastuullisuuden merkitystä opeteta. Lappalainen vastaa blogikirjoituksen lopussa otsikkonsa kysymykseen “Kyllä, lapselle uskaltaa kertoa mistä nakit tulevat, mutta ihan kaikkea ei voi kertoa.” Karuimpia totuuksia esimerkiksi vasikoiden sarvien polttamisesta ei tule kertoa lapsille, mutta totuus tulisi kertoa, perustelee Lappalainen.

Miten siis kertoa lapsille jo pienestä pitäen, mistä ruoka heidän lautaselleen oikeasti tulee? Keskusteluissamme olimme molemmat samaa mieltä, että lapsen tulee pienestä pitäen tietää, mistä hänen lautaselleen ruoka tulee. Hankalista aiheista, kuten lihansyönnistä tai esimerkiksi kuolemasta olisi hyvä kertoa lapsille ikätasoon nähden ehkä hieman kaunistellen, mutta ehdottomasti totuus. Jos vaikeista aiheista kerrotaan lapsille vertauskuvallisesti, saattaa pahimmassa tapauksessa vain vaikeuttaa lapsen ymmärrystä. Ongelma on ennenkaikkea se, miten kertoa järkyttämättä suhteettomasti pientä mieltä, koska kuten Elina Lappalainen oli maininnut blogitekstissaan, esitetään eläimet usein söpöinä piirroshahmoina - todellisuus kun on jotain muuta. Elina Lappalaisen kirjoittama lapsille suunnattu kirja lieneekin tähän oiva vaihtoehto. Jäimme kuitenkin pohtimaan, mitä muita vaihtoehtoja totuuden kertomiselle on? Miten asettaa sanat oikein tai mitä käyttää siihen apuvälineenä? Jos sinulta löytyisi jotain sopivaa vinkkiä niin kommentoi! Tätähän Lappalainenkin lukijoiltaan pyytää tekstinsä lopussa, siksi mielellämme kuulisimme myös teidän mielipiteitänne aiheesta. Jääkäämme märehtimään asiaa, kuten arvon ravintoketjun seuraavat vaiheet alla olevassa videossa tekevät.