Sijaisperhe lapsen parhaaksi? (Jutta M. ja Sanni S.)

Tutkijatohtori Kirsi-Maria Hytönen kirjoittaa blogissaan Lastensuojelun historian pimeä puoli sijoituslapsien kaltoinkohtelusta.  Teksti kertoo tapauksista, joissa sijoitetut lapset ovat kokeneet varhaiselämänsä olleen turvatonta. Olemme aloittelevia kasvatustieteen opiskelijoita, ja teksti herätti meissä paljon keskustelua. 

Hytönen käsittelee blogissaan Jyväskylän yliopiston tekemää tutkimusta, jossa haastateltiin 300 sijoitettuna ollutta henkilöä. Tutkimuksen henkilöt ovat olleet sijoitettuna koulukoteihin, lastenkoteihin ja sijaisperheisiin ensimmäisen lastensuojelulain vuosina 1937-1983. Hytösen mukaan kaltoinkohtelua on tapahtunut, mutta ilmi ei tule se, kuinka suuri osuus haastatelluista on sitä kokenut. Tekstistä ei myöskään selviä sijoituspaikkojen väliset erot; olettaisimme esimerkiksi lastenkodeissa ja sijoitusperheissä olevan keskinäisiä eroja. Tämä oletus tulee omien läheisten kokemuksista, joita on nähnyt viereltä. Sijaisperheissä lapseen suhtaudutaan yhdenvertaisina muuhun perheeseen nähden, kun taas isommissa laitoksissa lapsista pyritään pitämään huolta ja heille annetaan perustarpeet.  

Tutkimuksen mukaan osalla kaltoinkohtelua kokeneista on paljon mielenterveys- ja päihdeongelmia sekä sosiaalisia vaikeuksia, mutta tekstissä tätä näkökulmaa ei kuitenkaan enempää avata.  Jäimme miettimään, onko näiden ongelmien taustalla muitakin tekijöitä ja onko sijoitusjärjestelyissä tapahtunut muutoksia. Onko lasta esimerkiksi sijoitettu uudestaan ja onko uudelleensijoittaminen ehkäissyt edellä mainittujen ongelmien puhkeamista? 

    
Hytönen kirjoittaa lastensuojelulain edistymisestä mutta korostaa myös, että kaltoinkohdelluiksi tulleiden kokemuksia tulee hyödyntää edelleen lain kehittämisessä. Lisäksi hän mainitsee, että sijaishuoltoa täytyy valvoa entistä tarkemmin ja sen myötä pyrkiä ehkäisemään lasten kaltoinkohtelua. Tarkempi valvonta saattaa kuitenkin kasvattaa kynnystä ryhtyä sijais- ja tukivanhemmaksi, kun heistä on jo muutenkin pulaa (Vuorela, A. 2016). Mielestämme mahdollisuutta ryhtyä sijaisperheeksi tulisi tuoda enemmän ihmisten tietoisuuteen, jotta yhä useammat apua tarvitsevat lapset saisivat turvallisen kasvuympäristön.  

    
Sijaisvanhempien motiivit ryhtyä tehtävään ovat vaihtelevia. Tapaamani sosiaalityöntekijän mukaan motiivi on valitettavan usein lapsesta saatu korvaus. Näin varsinkin tukiperheiksi aikovilla. On huolestuttavaa, että mikäli lapsen hyvinvoinnin turvaaminen ei ole ensisijainen syy, voi sijaisperheeksi ryhtyä lapselle soveltumaton perhe. Tällaisissa tapauksissa kaltoinkohtelun kuvittelisi olevan yleisempää.  

Jutta Mykkänen ja Sanni Saukkonen, Jyväskylän kristillinen opisto, kasvatus- ja opetustyön linja 

Lähteet:
Hytönen, K. 2016. Lastensuojelun historian pimeä puoli 
  https://www.jyu.fi/blogit/tiedeblogi/hytonen. Luettu 31.8.2017

Vuorela, A. YLE 2016. Tuki- ja sijaisperheistä pulaa Keski-Suomessa - etenkin kaupungeissa.                   https://yle.fi/uutiset/3-9152176. Luettu 31.8.2017