Tiedettä kaikelle kansalle (Akseli E. ja Onni V.)

Tieteeseen liittyvä julkaiseminen on siirtynyt yhä enemmän verkkoon. Erilaisten julkaisukanavien joukosta tiedeblogit ovat kasvattaneet suosiotaan uuden tutkimustiedon ja tieteen popularisoinnin väylänä. Tämä luo uusia mahdollisuuksia tieteellisten tutkimusten tuomiseksi suuremman yleisön tietoisuuteen. Helsingin yliopiston tiedottaja Minna Meriläinen-Tenhu tuo blogikirjoituksessaan

”Rohkeasti tieteestä verkossa” (http://blogs.helsinki.fi/mmerilai/rohkeasti-tieteesta-blogeissa/) esille tapaa, jolla Higgsin hiukkasen tutkimusta tuotiin suurelle yleisölle tunnetuksi blogien kautta.

Lisäksi kirjoitus havainnollistaa tiedeblogien määrän kasvun. Tarjontaa löytyy kaiken tasoisille lukijoille ammattilasiblogeista populaareihin esityksiin.

Tuskin kenellekään tulee enään yllätyksenä, että internet on lisännyt tiedon, tai oikeammin datan, saatavuutta eksponentiaalisesti. Ongelma tieteen tekijän kannalta on, miten tuoda omaa alaansa ja tutkimuskohdettaan mahdollisimman laajan yleisön tietoisuuteen? Ihmiset kun yleensä näyttävät lukevaan verkossa jotain aivan muuta kuin tiedeartikkeleita. Tekstien markkinointi on kuitenkin aivan eri asia kuin niiden sisällön laatu. Tässä asiassa blogiteksti antaa tieteilijälle mahdollisuuksia omaperäiseen ja luovaan tapaan tuoda tärkeänä pitämiään seikkoja lukijan ulottuville. Tekstin ei tarvitse olla vain oman alan asiantuntijoille suunnattua, se voi olla tyyliltään innostavaa kaikenlaisten lukijoiden kannalta. Juuri tätä on tieteen popularisointi.

Vapaus tuo kirjoittajalle tietenkin myös vastuuta tekstinsä sisällöstä. Tässäkin suhteessa blogitekstillä on etunsa esimerkiksi journaaleihin verrattuna. Lukijat voivat välittömästi kommentoida ja käydä keskustelua aisian tiimoilta. Tälläiseen keskusteluun on myös kirjoittajan syytä osallistua ja ottaa se vakavasti, jolloin tutkija laskeutuu ”norsunluutornistaan” mahdollisesti laajankin kritiikin kohteeksi. Monien blogien ympärille kietoutuvat lukijoiden verkkoyhteisöt voi nähdä tärkeänä osana tieteen ja tavallisen lukijan lähentymisessä.

Suomessakin pieni joukko karismaattisia tutkijoita on noussut niin internetin kuin muidenkin kanavien kautta keskivertoa tunnetuimmaksi hahmoiksi, jotka kommentoivat julkisuudessa myös oman alansa ulkopuolisia aiheita. Kuitenkin myös tavallinen harmaa humanisti tai innoton insinööri voi saada ajatuksensa esille. Siihen tarvitaan paitsi terävää kynää, myös omaa aktiivisuutta ja hyvää onnea.

Miksi sitten Meriläinen-Tenhu on nostanut juuri suomalaisten fyysikkojen toimittaman ”Higgsin metsästäjät”-blogin (http://blogs.helsinki.fi/higgshunters/tietoja/)* esimerkiksi ansiokkaasta tiedeblogista? Tällä blogilla oli eräs ominaisuus, joka monilta muilta tiedeblogeilta puuttuu; heinäkuussa 2012 löytyneen Higgsin bosonin etsintä Cernin LHC-kiihdyttimessä muodosti eräänlaisen tarinan, alkaen tutkimuksen käynnistämisestä ja päättyen hiukkasen löytymiseen. Tätä jännitysnäytelmää erilaisine käänteineen lukija sai seurata tutkijoiden näkökulmasta. Tälläinen uraa uurtava tutkimus näyttäytyy tavalliselle lukijalle paljon mielenkiintoisempana kuin tylsä arkinen tieteen tekeminen.

Tietenkään mediaseksikästä tutkimusta ei voida repäistä yleisöa varten tyhjästä, eikä tarvitsekaan. Kaikenlainen tieteellinen tutkimustieto voidaan oikein esitettynä tehdä laajemmankin lukijakunnan silmissä mielenkiintoiseksi. Siksi tieteilijöiden kannattataisikin panostaa juuri sen arkisen tutkimuksen tunnetuksi tekemiseen.

*) Blogia päivitetty viimeksi lokakuussa 2013.

Osa Cernin hiukkaskiihdyttimestä, suurimmasta ja monimutkaisimmasta laitteesta jonka ihmiskunta on tähän mennessä rakentanut.