Monipuolista popularisointia Kielen kannoilla -blogissa

Kielen kannoilla

Mariette Hänninen, Salla Kortetmaa & Matti Kovanen

Kielen kannoilla -blogissa kielitieteen tutkijat ja asiantuntijat kirjoittavat omista erityisosaamisaloistaan ja mielenkiinnon kohteistaan. Se on suunnattu kaikille kielistä ja niiden oppimisesta kiinnostuneille. Blogilla ei ole vain yhtä kirjoittajaa, vaan monta eri asintuntijaa eri kielten aloilta. Usein he vaikuttavat aktiivisesti akatemiassa, esimerkiksi olemalla jossakin yliopistossa professorina.

Blogin tiedoissa kerrotaan sen olevan Helsingin Yliopiston Englannin kielen vaihtelun, kontaktien ja muutoksen tutkimusyksikön (VARIENGin) “jäsenten ja vierailijoiden blogi”, eli kirjoittajat voivat olla myös yksikön ulkopuolisia tutkijoita tai asiantuntijoita. Monialainen asiantuntijuus todella näkyy blogijulkaisuiden aiheiden monipuolisuudessa: tekstit käsittelevät kaikkea adjektiivien substantivoinnista persikoihin. Blogin kohderyhmänä voidaan pitää yleisesti ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet kielistä ja siihen liittyvistä ilmiöistä, kuten kielen oppiminen ja kääntäminen.

Erityisen kiinnostavaa on se, kuinka monipuolinen tämä blogi on ja kuinka monet eri ihmiset kirjoittavat omista kiinnostuksen kohteistaan tekstejä muille asiasta kiinnostuneille. Jokainen kirjoittaja kirjoittaa blogiin oman mielipiteensä kyseisestä aiheesta, eikä blogilla ole yleistä mielipidettä, vaan jokaisen tekstin kirjoittaja ilmaisee oman mielipiteensä. Blogissa kirjoitetaan yleisesti kaikesta kieleen ja sen oppimiseen liittyvästä. Kielivalikoima blogissa on suuri, vaikkakin blogi keskittyy ensisijaisesti englannin kieleen.

Blogissa tekstejä ei ole kommentoitu erityisen paljon, yleensä kommentteja teksteihin on jätetty yhden käden sormilla laskettavan verran. Yleensä kommenteissa kiinnitetään huomiota johonkin tiettyyn yksityiskohtaan tekstissä, oli se sitten jokin kirjoittajan mielipide taikka Google kääntäjän käännökset ja siitä keskustellaan sekä tekstin lukijoiden että kirjoittajan kanssa.

Yleisiä havaintoja

Kielen kannoilla on kirjoitettu pääosin selkeällä kirjakielellä. Tyyli vaihtelee hieman kirjoitusten välillä; toiset muistuttavat kolumnia, kun toiset ovat pakinamaisempia ja sisältävät puhekielisyyksiä kuten “suht vakiintuneen näkemyksen mukaan”. Kirjoituksissa on säännöllinen kappalejako, mikä helpottaa tekstin silmäilyä ja sisällön omaksumista.

Julkaisu nojaa tieteelliseen tutkimustietoon, vaikka tuo sen esille harvoin. Kirjoittajat perustelevat näkemyksensä esimerkeillä milloin klassisesta kirjallisuudesta, milloin bussin seinällä roikkuvasta lapusta. Uusien tutkimusten sisältöä referoidaan ja sitä havainnollistetaan muista lähteistä poimituin esimerkein. Eräässä tapauksessa kirjoittaja myös perustelee tarvetta kirjoittaa tutkimuksesta blogiin sillä, että suomenkielinen media ei ole tarttunut siihen.

Kanavan sisältö on hyvin saavutettavissa, mutta alustana blogi on siitä ongelmallinen, että ajankohtaisista asioista kerrottaessa se oikeastaan tarvitsee tuekseen jonkin muun palvelun. Uudet julkaisut eivät tule automaattisesti lukijoiden tietoisuuteen, vaan niitä pitää joko promota muualla tai vain toivoa, että asiasta kiinnostuneet sattuvat käymään blogin nettisivulla. Blogin julkaisu vaikuttaa loppuneen vuonna 2018 erään pääasiallisista kirjoittajista menehdyttyä, mutta myös ennen sitä kirjoituksien julkaisutiheys on laskenut vuosien ajan. Tämä kertonee siitä, että kirjoittajat ovat löytäneet teksteille jonkin kanavan, jolla ne saavat paremmin näkyvyyttä.

 

Fontti paljastaa kielen

Lähemmässä tarkastelussa käytetään yhtä valittua tekstiä blogista, Fontti paljastaa kielen. Kirjoittaja Samuli Kaislaniemi esittää tekstissä, että  erilaisten kirjasintyyppien käyttö juontuu “kansallisista käsialoista”, ja hän käyttää ensisijaisena esimerkkinä suomalaisille Sisu-askista tunnettua fraktuuraa. Tätä väitettä hän perustelee tuoden esille kansallisia sekä ajallisia eroja kirjasintyyppien käyttöön eri alueilla. Kaislaniemi myös paljastaa, miten varsinkin ennen 1900-lukua kirjasintyypit saattoivat vaihdella monin eri tavoin tekstistä riippuen, ja yleiseksi syyksi tälle hän esittää halun korostaa tiettyjä osia tai sanoja tekstissä. Esimerkiksi osioissa, joissa teksti on puhekielen muodossa, kirjoittaja saattoi vaihtaa kirjasintyyppiä tehdäkseen eron muuhun tekstiin selväksi.

Lähteinä Kaislaniemi käyttää digitaalisia kuvia asiakirjoista ja muista teksteistä, joiden julkaisuajankohdat vaihtelevat vuosien 1587 ja 1905 välillä. Hän ei niinkään tarkastele tekstien sisältöä ja merkitystä, vaan kirjasintyyppejä sekä niiden käyttöä.

Teksti on selkeästi kirjoitettu ja se on kiinnostavaa luettavaa, vaikka suurin osa blogitekstistä koostuukin lähteinä käytettävistä kuvista. Tekstimuotoiset lähteet jäävät puuttumaan, mikä ei lisää luottamusta kirjasintyyppien historiasta kertoviin osuuksiin tekstissä. Kirjoitus on kuitenkin tiivis sekä samaan aikaan helppoa luettavaa, ja tekstin alku sekä otsikko herättävät heti lukijan mielenkiinnon.
Kaislaniemen kirjoitus herättää heti lisäkysymyksiä aiheesta, sillä teksti on melko lyhyt eikö kaikkia aiheita tai käsitteitä ehditä tarkastella. Miksi ja miten yleisimmin käytetty kirjasintyyppi muuttui fraktuurasta antiikvaan? Kuinka yleistä tekstin korostus moninaisin eri kirjasintyypein oli, ja miksi tapa muuttui yhtä kirjasintyyppiä suosivaksi? On myös mielenkiintoista pohtia, miten moni meistä tuskin pystyisi lukemaan fraktuuralla kirjoitettua suomenkielistä tekstiä väsyttämättä silmiään ja luovuttamatta, ainakin jos puhutaan nuorista, jotka eivät ole vanhoja sanomalehtiä lukeneet. Nykyiset kirjasintyypit taas tuntuvat ainakin meistä paljon yksinkertaisemmilta, vaikka niissä saattaisi olla aiemmin historiassa eläneelle ihmiselle paljonkin kompastuskiviä.