Pata kattilaa soimaa? Vai paita ja peppu? (Emmi L.)

Myytinmurtaja-blogissa kirjoittaja pysyy itse hyvin tuntemattomana. Tosin hän puhuu usein heteronaisista ja haluaisi katukuvaan myös uima-asuja esitteleviä miehiä, joten luulisin, että hän on nainen. Hän kirjoittaa naisten ja miesten välisestä roolituksesta ja muista naisten ja miesten elämän mukanaan tuomista asioista ja epäkohdista. Hän esimerkiksi kirjoittaa tekstissään, että naisten ei tarvitse kestää mollausta ja tuntea huonommuutta miesten rinnalla; tässäkin blogitekstissä lainattiin Helsingin Sanomien artikkelia. Hän tarttuu ajankohtaisiin asioihin tarkasti ja kertoo vahvasti oman mielipiteensä asioista. Myytinmurtaja esimerkiksi pohdiskeli presidentinvaalien alla, minkä nimen Pekka Haaviston puoliso olisi saanut, jos Haavisto olisi valittu presidentiksi. Tekstit ovat pakinamaisia sekä joskus ironisia ja humoristisia, mutta toisinaan hyvin kantaaottavia, jopa provosoivia: "Joten helvetti, antaisitteko vähän sitä kuuluisaa yliseksualisoitumista tännekin päin? Himot ne on hiirelläkin, saati heteronaisilla."

Tekstit ovat tieteellisiä ja hyvin ajankohtaisia; hän lainaa usein mm. Helsingin Sanomien artikkeleita ja kommentoi niitä. On mahtavaa, että Myytinmurtajalla on tavoitteena saada ihmiset ajattelemaan uudelleen naisten ja miesten sukupuoliroolitusta ja nykyajan yhteiskuntaa sekä kyseenalaistamaan vakiintuneita käsityksiään asioista.

Myös blogiteksti "Vihollisvallat" (26.8.2011) kääntää useimpien käsitykset naisten ja miesten roolituksesta irtosuhteissa päälaelleen. Kirjoittaja puolustaa miehiä, jotka Helsingin Sanomien tutkimuksen mukaan saalistavat heikkoja naisia. Hänen mukaansa miehille ei anneta armoa, vaikka miessukupuolen yleinen vihaaminen on niin hänen kuin minunkin mielestä väärin. Olen samaa mieltä hänen kanssaan myös siinä, että naisia ja miehiä ei kuulu asettaa vastakkain "Vihollisvalloiksi". Myytinmurtaja tokaiseekin tekstinsä loppuun: "Se jos mikä on negatiivista suhtautumista miessukupuoleen! Se on myös seksismiä, ihan sitä itseään."

Bloggajan mielestä miehiä syyllistetään liikaa ja turhan paljon siitä, että naiset haluavat tai ajautuvat irtosuhteisiin. Tämä näkökulma on hyvin poikkeuksellinen, mikä saa lukijan ajattelemaan asiaa uudesta näkökulmasta. Myytinmurtaja perustelee kantansa kuitenkin niin hyvin, että saa ainakin osan lukijoista puolelleen. Itse olen joissain asioissa hieman vanhanaikainen (miehen pitää kosia jne..), mutta nykypäivänä nainen on vahva ja itsenäinen. Itsenäisellä tarkoitan sitä, että nykyään nainenkin voi ottaa useimmiten sen, mitä haluaa ja olla ottamatta, jos ei halua. Enkä puhu pelkästään irtosuhteista vaan jokaisesta elämän osa-alueesta. Jos nainen haluaa yhden illan jutun, hän luultavasti saa sellaisen, jos tarpeeksi yrittää. Sen ei pitäisi olla naisen heikkoutta tai "seksistiyyttä", kuten bloggaaja kirjoittaa, vaan mielestäni kyse on omista mielihaluista.

Siinä ei ole miehenpuolikkailla paljonkaan sanomista, varsinkaan jos ovat itse samanlaisia "seksistisiä" ja "helppoja", kuten naisista joskus ärsyttävästi puhutaan. Miehiä ei siis todellakaan voida syyttää kaikista irtosuhteista ja niihin "ajetuista" naisista. Ihmettelen vain, mikä estää naista sanomasta kiitos ei? Mikä estää pakenemisen paikalta ja huutamasta turvamiehiä perään, jos miehen pokausstrategia on "aggressiivinen", kuten HS:n artikkelissa kirjoitetaan?

Mielestäni bloggaaja asettuu aivan oikein miesten puolelle, sillä minä ainakin olen oppinut sanomaan ei. En ymmärrä naisia, jotka eivät uskalla tai viitsi. Ehkä olen naiivikin, mutta uskon vahvasti, ettei minua tuosta vain esimerkiksi yön pimeydessä raiskattaisi. Tai ainakin "vastustajani" saisi tuntea raivoikasta vastarintaa. Tämä ajatus tuo turvaa, mutta voi olla myös realistinen. Pienenä naishenkilönä saattaisin näyttää helpolta kohteelta, mutta totuus on toinen. Minä en "lankeaisi pelimiehen ansaan"

Tutkimuksen naiset kuvataan heikoiksi ja seksistisiksi, sellaisiksi, joiden itsetunto vaatii joka illalle eri miehen. Siinä kohdalla itse asettuisin feminismin rattaille. Jos vain heikot ja seksistiset naiset "lankeavat pelimiehen ansaan", mitä kertovat suuret rakkaustarinat, joissa paha, "pelimies"-poika rakastuu kilttiin mutta vahvaan ja itsenäiseen naiseen. Nuorempana kerran päätinkin, että nytpäs nappaan tuon vähän vanhemman ja pahan pojan itselleni.

Todellisuudessa paha poika olikin jo rakastunut minuun ja minun tarvitsi vain ponnistaa kelkka liikkelle. Sillä rekiretkellä olemme edelleen. Minunkin ""all men are bastards" -asenne", muuttui eikä se ollut edes oikeutettu, vaikka olinkin joskus kokenut vääryyttä. Onkin loppujen lopuksi väärin arvostella ihmistä, jos teot ennen ja nyt ovat aivan toisenlaisia. Uskon, että elämä ja kokemukset opettavat, joskus kantapäänkin kautta. Tämä pätee niin pelimiehiin kuin seksistisiin naisiinkin, vai olenko muka väärässä?