Proud to be a social worker (Darja Urvas ja Pauliina Hirvelä, Katin ryhmä)

Sosiaalityön ammattia hallitsee moninaiset stereotypiat. Sosiaalityötä opiskelevana on joutunut monta kertaa kuulemaan lausahdukset: ‘’ Mä tuun hakemaan sulta sit rahaa’’ ja ‘’sossunluukulle sit vaan töihin.’’Tämän lisäksi sosiaalityö ammatinvalintana on herättänyt mielenkiintoisia reaktioita. Maisteritason koulutuksena voisi kuvitella, että viiden vuoden uurastutta arvostettaisiin eritavalla. Asiat eivät näköjään ole niin mustavalkoisia vaan ennemminkin sosiaalityöntekijä nähdään lapset kotoa hakevana kylmänä virkamiehenä.

Yhteiskuntatieteiden maisteri Hanna Holmberg-Soto tuo blogikirjoituksessaan ‘’Mediaiskuja lastensuojelun luottamukseen (Sosiaalinen tekijä 2014)” esille sosiaalisen median vaikutuksia sosiaalityöhön. Huostaanottovideot, Ilta-Sanomien lööpit, yleiset huhut ja ikävät kokemukset ovat saaneet ihmisten mielissä yliotteen sosiaalityöstä. Sosiaalityö ei näyttäydy arvostettuna ja apua antavana vaan ennemminkin monsterina. Holmberg-Soto näkee tässä asiassa ongelmaksi sen, että sosiaalityöntekijöiden ääni on jäänyt median ulkopuolelle ja näin stereotypiat ovat jääneet elämään.

Sosiaalityö on haastava ammatti ja se pitää sisällään paljon hankalia päätöksiä. Samoin lääkäri joutuu hankalien päätöksien eteen. Kysymykseksi nousee, miksi sosiaalityöntekijät joutuvat maalitauluksi tekemällä työtään, mutta esimerkiksi lääkärien päätöksiin ja työhön luotetaan. Onko kyse siitä, että ammatin oikeudet on huonosti turvattu vai siitä, että ei uskalleta nousta työntekijöinä vastustamaan ulkopuolisia hyökkäyksiä. Holmberg-Soto kertoo, että sosiaalisen median avulla sosiaalityöntekijät ovat nousseet esille kertomaan omaa mielipidettään. Oma kokemuksemme on erilainen. Toisaalta Holmberg-Soto tuo esille myös sen, että sosiaalityöntekijät ovat ryhtyneet puolustamaan niitä, joiden ääni ei kuulu, mutta omaa ammattia ei ole lähdetty puolustamaan. Olisiko kuitenkin aika jo ryhtyä puolustamaan omaa ammattia ja nousta esille sen parantamiseksi?

Osaltaan tietämättömyys on syynä siihen, että stereotypioita syntyy. Ihmiset näkevät sen mitä sosiaalinen media heille näyttää. Omasta kokemuksesta olemme huomanneet, että monelle ihmiselle sosiaalityö koulutuksena on jopa vieras. Auttaisiko koulutuksesta ja ammatista yleisesti kertominen luomaan kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä sosiaalityön mahdollisuuksista ja toimintaympäristöistä? Esimerkiksi lukion ammatinvalinta informaatioissa voisi olla sosiaalityönkin edustaja kertomassa työstään. Tällä tavalla sosiaalityöntekijästä muodostuneet stereotypiat voitaisiin korvata oikealla tiedolla ammatista ja kasvattaa luottamusta.

Luottamuspulan yhtenä syynä voisi nähdä tutkimuksellisen tiedon puuttuminen. Tutkimus on tärkeä osa ammatin kehittymistä. Tutkimuksen tulisi antaa uutta tietoa ja tehostaa työtä. Holmberg-Soto kertoo kuitenkin huostaanottojen tekoa koskevasta tutkimustiedon puuttumisesta. Onko huostaanotto sittenkään paras mahdollinen työote niissä tilanteissa, joissa sitä on aikaisemmin tottunut käyttämään? Tämän perusteella tutkimuksen voi nähdä olevan elintärkeää. Tämän lisäksi luottamuksen ja arvostuksen takaisin saaminen näyttäisi vaativan tutkimuksen tehostamista.

Sosiaalityötä ammattina määrittää monet edellä mainitut asiat. Luottamuspula, ammatin kritisointi, stereotypiat ja ihmisten tietämättömyys työstä, jolloin joudumme monta kertaa pohtimaan onko tässä mitään järkeä. Näin on ollut jo monta vuotta. Ja varmasti tulee olemaan jatkossakin mikäli emme itse ryhdy puolustamaan ja informoimaan ammatistamme, jota me monet teemme täydellä sydämellä ja ihmisten hyvinvointia ajatellen. Sosiaalityö on niin paljon muutakin kuin traumaattisia huostaanottoja ja rahan antamista. Se on tukemista, auttamista, keskustelua, helpotusten löytämistä  ja ennen kaikkea välttämättömyys nykyisessä yhteiskunnassamme. Se on tärkeää työtä. Se on elämää. Tärkeänä työnä nähdään Afrikan lasten auttaminen, mutta entä oman maan kansalaiset ja heidän hyvinvointinsa?

By: Sharon