Kulttuurinen hedelmäkori (Leni & Pietari)

Päädyimme Englannin kielen vaihtelun, kontaktien ja muutoksen tutkimusyksikön (VARIENG) Kielen kannoilla –blogin pariin. Blogissa VARIENGin jäsenet ja vierailijat käsittelevät englannin kieleen liittyviä havaintoja, joihin he ovat törmänneet arkielämässä.  Kieltenopiskelijoina blogipäivitysten aiheet kiinnostivat meitä. Tekstit sisältävät runsaasti pieniä arkisia havaintoja, joita ei välttämättä tule siitä huolimatta itse ajatelleeksi.

Kulttuurin kovikset ja pehmikset on Terttu Nevalaisen 5.9.2014 julkaisema postaus. Nevalainen on englantilaisen filologian professori Helsingin yliopistossa. Hänen tekstinsä oli blogille siinä mielessä poikkeava, että se käsittelee eri kulttuurien kohtaamista kielen sijasta. Tekstissään Nevalainen lähestyy kulttuurien luokittelua Guardian-lehden kolumnin avulla. Kolumnissa osa kulttuureista kuvataan kookospähkinöinä (esim. suomalaiset), joita on vaikea lähestyä kovan ulkokuoren takia, ja toiset taas helposti lähestyttävinä persikoina (esim. amerikkalaiset). 

https://flancan.files.wordpress.com/2015/03/peach-and-coconut1.jpg

 

Tämä ajatus on mielestämme osittain totta ja sen voi huomata usein esimerkiksi matkustellessa: amerikkalainen small talk voi aluksi tuntua epäluonnollisen tuttavalliselta meille suomalaisille siinä missä japanilaisten pidättäytyneisyys voi jopa ärsyttää. Toisaalta koemme tällaisen kahtiajaon melko yleistävänä, sillä kulttuureita on niin paljon, että niitä on mahdotonta jakaa kahteen lokeroon. Lisäksi monien maiden sisällä käyttäytymistavoissa on paljon alueellisia eroja (esim. amerikkalaiset) ja tietysti eroavaisuuksia ilmenee jo yksilöidenkin välillä. Toisaalta on totta, että tietyt käyttäytymistavat ovat ominaisempia joillekin maille ja kulttuureille, ja nämä tavat voivat muista kulttuureista tuleville tuntua joko liian tuttavalliselta tai tylyltä.

Mielenkiintoinen oli myös ajatus siitä, kuinka suhteellinen kookospähkinä-persikka -vertaus on. Esimerkkinä Nevalainen mainitsee, kuinka britit nähdään kookospähkinöinä Kaliforniassa mutta persikoina Ranskassa. Oman kokemuksemme mukaan tämä pitää paikkansa. Suomalainen voi tuntea olonsa jopa tungettelevan avoimeksi esimerkiksi Aasiassa, mutta Espanjassa tai Italiassa suomalaiset taas yleensä nähdään kovin rauhallisina ja hillittyinä. Hiljainen ja aavistuksen ehkä eleetönkin kommunikointityylimme voi näissä Etelä-Euroopan valtioissa vaikuttaa jopa tylyltä.

Vertauksen mukaan kookospähkinän sisältä löytyy virkistävää makeaa mehua, kun taas persikan sisus on yhtä isoa kovaa siementä. Olemme Nevalaisen kanssa samaa mieltä siitä, että tässä kohtaa vertaus menee liian pitkälle, sillä tämäntyyppiset kulttuurien paremmuusvertailut ja ennakkoluulot eivät ainakaan helpota kulttuurien kohtaamista ja niiden välistä ymmärrystä.

Vaikka meille erityisen merkittävänä jäi mieleen juurikin tämä hedelmävertaus, se ei näyttele Nevalaisen tekstissä pääosaa vaan toimii pikemminkin luontevana ponnahduslautana tieteellisempiin tutkimuksiin ja artikkeleihin, joita Nevalainen käyttää pohdintansa apuna.

“Pohdinta” ei välttämättä kuitenkaan ole osuvin sana, sillä Nevalainen tuntuu lähinnä referoivan alkuperäisiä tekstejä tuomatta sen suuremmin omia näkemyksiään esiin, toisin kuin hän teki hedelmävertauksen kanssa. Tämän vuoksi kyseinen vertaus varmasti jäikin meille erityisen vahvasti mieleen. Vertaustakaan hän ei kuitenkaan jalosta omin esimerkein vaan käyttää tismalleen samoja esimerkkejä kuin lähdekolumni.

Nevalaisen esiin nostamat tutkimukset käsittelevät kulttuurien kohtaamista eri luokittelutapojen ja mittareiden kautta. Meidän mielestämme näistä kiinnostavin oli viimeisenä mainittu Lily Arasaratnamin viime vuosien tutkimusta kokoava artikkeli, jossa Arasaratnam kertoo, että yksi alan keskeisiä tutkimuskohteita on ollut kulttuurien välisten kommunikaation kuvaaminen eri konteksteissa. Hän mainitsee mm. seuraavat kontekstit: vieraan kielen oppiminen, englanti toisena kielenä, liike-elämä, terveydenhuolto, opettajankoulutus, monikulttuurinen luokkahuone, ulkomailla tapahtuva vapaaehtoistyö ja monimuotoiset kaupunkikulttuurit. Kuten Nevalainen lopussa toteaakin, tämä nostaa esiin sen tosiasian, että aina ei tarvitse lähteä oman maan rajojen ulkopuolelle kohdatakseen muita kulttuureita vaan eri kulttuurit ovat monenlaisessa vuorovaikutuksessa keskenään jo ihan arjessakin. Näin ollen jokainen voi päästä harjoittamaan kulttuurinkohtaamistaitojaan myös oman tutun kulttuurinsa sisällä - oli kyseessä sitten kookospähkinä tai persikka.

Linkki alkuperäiseen tekstiin:  https://variblog.wordpress.com/2014/09/05/kulttuurin-kovikset-ja-pehmikset/

Kuinka paljon älypuhelimesta kannattaa maksaa? (Elina & Olivia)

Valtisimme tarkasteltavaksi blogiksi Jarmo Pitkäsen blogin, joka löytyy www.tivi.fi/blogit -sivustolta. Blogissaan Pitkänen käsittelee tekniikkaan liittyviä aiheita, kuten erilaisia teknologisia laitteita ja yksityisyyttä. Pitkänen ei käytä blogissaan lähteitä ja tekstit ovatkin pääasiassa mielipidekirjoituksia eri aiheista. Hänen blogitekstiensa kommentit ovat pääasiassa yleistä keskustelua aiheesta, mutta koska kyse on mielipidekirjoituksista, löytyy kommenteista myös kritiikkiä ja vastaväitteitä. Eniten keskustelua oli selkeästi herättänyt blogipostaus “Nyt on tilausta muutosvastarinnalle – tai kohta sinua valvotaan ja maksat siitä vielä kalliisti”. Teksti käsitteli tulevaisuuden autoja, jotka varusteltaisiin mobiililaitteilla. Sim-kortin sisältävä mobiililaite mahdollistaisi autoon datayhteyden ja autoista löytyisi luultavasti myös paikannuslaite. Paikannuslaite ja sen muodostama yksityisyyden vaarantuminen aiheuttivat paljon keskustelua siitä, kuinka paljon haittaa tästä olisi.

Valitsimme kuitenkin käsiteltäväksi  Jarmo Pitkäsen blogikirjoitusen “Fiksu jättää huippukännykän ostamatta” (julkaistu 6.3.2017) Linkki alkuperäiseen blogipostaukseen tässä. Pitkänen ennustaa älypuhelinmarkkinoiden kehitystä ja tulevia trendejä. Hänen mukaansa tulevana trendinä on retrohenkisyys ja peruspuhelinten suosion kasvu. Lisäksi Pitkänen toteaa, että eri valmistajien huippumallit eivät eroa teknisiltä ominaisuuksiltaan keskihintaisista puhelimista ja esimerkiksi niiden kamera, tallennustila ja suoritusteho riittävät kaikkeen, mitä peruskäyttäjä haluaa tai voi älylaitteellaan tehdä. Lisäksi huippulaitteen tekninen etumatka kestää usein vain noin puoli vuotta ja hinta on usein jopa kaksinkertainen saman merkin perusmalliin verrattuna. Eri valmistajien lippulaivamallit ovat myös menettäneet arvoa statussymbolina niiden yleistyttyä katukuvassa, jolloin yhä useampi voi päätyä edullisemman hintaluokan puhelimeen. Eri valmistajien huippumallien teknisten ominaisuuksien lähestyessä toisiaan valmistajat yrittävät lisäksi kuumeisesti keksiä uusia wau-ominaisuuksia puhelimiinsa, joiden avulla erottautua kilpailijoista. Tekstissään Pitkänen kuitenkin toteaa, että varsinkin edullisemman hintaluokan android-puhelimia kannattaa testata liikkeessä ennen käyttöä, jolloin mahdolliset käyttöjärjestelmän viat tai hitaus selviää ennen ostoa. Hän näkee myös tässä markkinaraon edulliselle mutta käyttökokemukseltaan loistavalle käyttöliittymälle, jonka hänen mukaansa esimerkiksi Nokia voisi toteuttaa.

https://cdn.pixabay.com/photo/2015/03/26/09/42/phone-690134_960_720.jpg

Tekstissään Pitkänen ei käytä lähteitä, kuitenkin hän vaikuttaa olevan tietoinen alan trendeistä ja tapahtumista ja vaikuttaa seuraavan ahkerasti aiheesta kirjoitettuja artikkeleita ja uutisia. Hän perustelee mielipiteitään järkisyillä ja tässä kirjoituksessa nimenomaan taloudelliset syyt ovat keskeisin tekijä, mihin moni lukija voi varmasti samaistua, sillä oman talouden suunnittelu on läsnä jokaisen elämässä ja uutta älylaitetta hankkiessa hinta on aina tärkeä osatekijä. Blogitekstin kommenteissakin keskustelu kääntyi nopeasti laitteiden hintaan ja siihen, kuinka paljon puhelimesta kannattaa maksaa. Hinta ei kuitenkaan kerro kaikkea. Puhelinta ei kannata valita pelkästään hinnan perusteella, vaan puhelimen eri ominaisuuksista kannattaa oikeasti ottaa selvää ennen ostopäätöksen tekemistä. Pitkänen mainitsee blogikirjoituksessaan, että puhelinta kannattaa käydä testaamassa ennen sen ostamista. Tämä on ihan totta, mutta liikkeissä testikäytössä olevat muistiltaan lähes tyhjät puhelimet saattavat toimia huomattavasti nopeammin kuin sovelluksilla ja kuvatiedostoilla täytetyt. Täynnä muisti vaikuttaa lähes aina puhelimen suorituskykyyn. Paremman kuvan saamiseksi puhelimen ominaisuuksista, kannattaa lukea arvosteluja esimerkiksi lehdistä.

Uusia älypuhelimia tuodaan markkinoille jatkuvasti ja se saattaa pistää miettimään, onko vanhemman mallin ostaminen turhaa, jos ensi vuonna kuitenkin tulee taas uudempi. Sovellusten kehittäjät usein lopettavat uusien sovellusversioiden päivittämisen jossain kohtaa vanhempiin käyttöjärjestelmiin ja tällöin jotkut uudet ominaisuudet saattavat jäädä saamatta.  Kuitenkin nykyään uusissa älypuhelimissa olevat ominaisuudet eivät enää suuresti eroa vanhemmista malleista, joten vanhemmallakin mallilla pärjää hyvin. Se, että älypuhelimien tilalle tulisivatkin taas peruspuhelimet, ei mielestämme ole kovin realistinen ennuste. Ihmisethän ovat kuitenkin mukavuudenhaluisia ja älypuhelimet tuovat elämäämme paljon helpotusta. Loppujen lopuksi uuden älypuhelimen ostopäätöksessä kannattaa hinnan lisäksi ottaa huomioon se, mitä itse toivot ja tarvitset puhelimelta.

Laillisia kyberhyökkäyksiä? (Jesse & Juho)

Tarkasteltavanamme on Juhan IT-blogi, joka käsittelee suurimmaksi osaksi tietoturvaa kansankielellä. Blogin kirjoittajalla on IT-alan maisterin tutkinto ja työkokemusta viidentoista vuoden ajalta ohjelmistojen kehitys- ja testausprosesseista. Keskustelua blogissa ei hirveästi ole ja uusin julkaisu on vuodelta 2015, mutta kirjoittaja on edelleen aktiivinen Twitterissä ja Facebookissa. Blogin kieli on asiallinen ja informatiivinen. Osa julkaisuista liittyy artikkeleihin uusista tutkimuksista ja osa on kirjoittajan omia vinkkejä liittyen tietoturvaan ym.

Valitsimme postauksen joka käsittelee termiä kybersota, koska kyberasiat ovat aina ajankohtaisia, ja kybersota terminä on monelle hieman epäselvä. Juhan keskeinen väite on, että termiä kybersota käytetään usein uutisissa liian kevyin perustein. Hänen esimerkissään yleinen näkemys on se, että ollakseen sodankäyntiä kyberoperaation tulee vastata vaikutuksiltaan aseellisen voiman käyttöä, eli iskun seurauksena tulisi olla vakavia aineellisia ja/tai ihmisiin kohdistuvia vahinkoja. Lisäksi sotaa voivat käydä vain valtiot. Usein kybersodaksi kutsuttuja iskuja kuvaisi paremmin termit kyberterrorismi tai -rikos.

Hän toteaakin heti perään, että uutisissa ja keskustelupalstoilla oikealla termillä ei välttämättä ole suurta merkitystä. Mutta sen sijaan kansainvälisen oikeuden näkökulmasta määritelmällä on suurikin merkitys, sillä rauhan ja sodan aikana toimitaan hyvin eri tavalla. Esimerkiksi jos rauhan aikana tehdään kyberisku jonkun valtion sotavoimia vastaan, kiinni jäädessä siitä joutuu todennäköisesti rikosoikeudelliseen vastuuseen. Näin ei kuitenkaan tapahdu sodan aikana, vaan se voidaan laskea sotatoimeksi.

Emme ole koskaan tulleet ajatelleeksi, että sodan aikana tehdyistä kyberhyökkäyksistä ei joudu rikosoikeuteen. Verkossa tällaisiin sanoihin törmätessä tulee joskus miettittyä, että käsite ei välttämättä ole ihan oikea, eikä ihmekään, kun verkossa uutisotsikoihin valitaan vain ensimmäinen mahdollisimman mediaseksikäs sana sen tarkempaa tarkoitusta miettimättä. Teksti kuitenkin selvensi näiden käsitteiden eroa, mutta ei pohjannut sitä mihinkään aineistoon.

(alkuperäinen postaus)

Jokakeväinen maan ulkopuolinen koirankakkakeskustelu (Vili T., Aaron I.)

Jari Mäkinen on Tiedetuubin päätoimittaja ja kiinnostunut avaruudesta, lentämisestä ja yleisistä tiedemaailman asioista. Hän on opiskellut tähtitiedettä, mutta hänen opintonsa jäivät kesken. Mäkisen toimittama tiedetuubi on kokoelma tieteestä kiinnostuneiden blogeja. Tiedetuubissa ei ole kommentointimahdollisuutta, joten siellä ei käydä aiheesta keskustelua. Heidän levikkinsä ei vaikuta olevan kovin laaja, sillä Jari Mäkisen blogikirjoitusta, jota tässä käsittelimme, ei ollut jaettu Facebookissa kuin 15 kertaa. (Tämä tarkastettu 3.4.2017)

Jari Mäkinen puhuu blogikirjoituksessaan “Pikkusateliitteja lähetetään nyt yhtenään - tuleeko taivaalle ruuhkaa” siitä, kuinka ihmiskunta on lähettänyt paljon romua, eli kaikenlaisia satelliitteja avaruuteen. Esimerkiksi maapallon vuorokautiseen kuvaamiseen vaaditaan 150 pientä satelliittia kalifornialaisen Planet:in mukaan. Siis aivan tajuton määrä pelkästään maapallon kuvaamista varten, eikä sekään määrä pysty kuvaamaan kuin tietyn alueen kerran päivässä.

Blogitekstin mukaan satelliitteja laukaistaan nykyään useamman kymmenien satelliittien ryppäissä, toisin kuin ennen vanhaan. Esimerkiksi intialainen raketti vei avaruuteen kerralla yhden intialaisten oman kaukokartoitussatelliitin, sekä 103 nanosatelliittia. Yhteensä siis 104 satelliittia yhdellä kerralla!

Kenen tontilla oikeastaan maapallon kiertorata on? Kenen vastuulla on siivota se rojusta? Mitä tapahtuu satelliiteille, kun ne ovat suorittaneet tehtävänsä? Kuka vastaa siitä, mitä seuraa kun satelliitti tippuu maan pinnalle? Onko satelliitteja ilmestynyt avaruuteen kuin koirankakkoja keväällä lumen alta? Korjaako kukaan ylimääräisiä koirankakkasatelliitteja pois? Olisiko kaunista katsoa kuuta, jonka edessä näkyy satelliitteja?

Kuvan tekijä: Vili Tinakari

Mielestämme satelliittien omistajat, eli yhtiöt jotka ne kiertoradalle on alunperin laukaissut, voisi käydä siivoamassa omat satelliittinsa maapallon kiertoradalta, aivan kuin koiranomistajien kuuluisi siivota koiransa jätökset kävelytieltä pois. Kiertoradalla ei tulisi olla lainkaan rikkinäisiä tai käyttämättömiä satelliitteja ja mielestämme satelliitteja voisi kehitellä paljon monipuolisemmiksi. Satelliitteja ei siis tulisi koko ajan heittää avaruuteen lisää, sillä muuten maan kiertorata täyttyisi.

Alkuperäisessä blogitekstissä mainitaan, että satelliitit putoavat varsin nopeasti alas ilmakehään. Tällöin Cubesatit, eli pienet satelliitit, eivät tuki kauheasti kiertorataa. Tästä aloimme miettimään sitä, että Maahan syöksyessään kappale palaa ilmakehässä lähes kokonaan, onko se sitten hyvä että otsonissamme on jäänteitä rautaoksidista ja muista yhdisteistä, jota satelliiteista jää jälkeen? Sitä paitsi, jos kappale ei täysin pala ja osuu maahan, niin se luo kraaterin. Pahimmillaan se saattaa osua jonkun epäonnisen omaisuuteen. Maahansyöksyminen on tietenkin vain teoreettinen mahdollisuus, mutta se mahdollisuus on olemassa.

Huominen ei ole sitä mitä odotat (Joel B. ja Tuomas L.)

Ambientian yritysbloggari Jaska Kivelä ennakoi blogissaan “IT-palvelutuotannon ajatusmallit murroksessa” teknologian eksponentiaalista kasvua. Kasvun keskiössä Kivelä näkee uudet IT-palvelumallit, joita ajamaan tarvitaan rohkeita edelläkävijöitä. Kivelä jakaa asialliseen tyyliinsä monia lähivuosien it-saavutuksia, kuten ihmisen päihittävä tekoäly go-pelissä ja Teslan onnettomuuksia ehkäisevät autot. Näiden saavutuksien päälle Kivelä pohjaa ajatusta teknologian eksponentiaalisen kehityksestä, jonka juurella ihmiskunta tällä hetkellä seisoo. Miten ja mitkä it-palvelumallit voisivat olla räjähtävän kasvun keskiössä ja onko meidän syytä innostua?

Kivelä antaa blogissaan esimerkin Michio Kakun, Physics of the Future (2011) teoksesta, jossa Kakun haastattelemista 300 tiedemiehestä osa antaa tulevalle vuosisadalle eksponentiaalisten ennusteiden sijasta lineaarisia näkymiä. Viisi vuotta myöhemmin Kakun ennustukset on osoitettu varsin hataroiksi, kun liikenteen seasta voi löytää itseohjautuvia autoja. Kivelä ei mene teoksen detaljeihin, mutta osoittaa mainiosti esimerkillään sen, mikä pitäisi jo olla selvää: historiaa on helppo ennustaa, tulevaisuutta ei niinkään.

Kaikki viime vuosikymmenen saavutukset näyttävät jälkeenpäin täysin loogisilta. Kivelä pitää mainitsemansa kehityksen keskiössä it-palvelutuotannon murrosta, nostaen erityisesti esiin konttiteknologian ja mikropalvelut avaamatta niitä sen enempää. Mitä ihmettä ne ovat ja miksi ne ovat tärkeitä?

Konttiteknologialla viitataan ohjelmakehityksen arkkitehtuuriin, jossa pyritään oikeiden merikuljetuskonttien tavoin saavuttamaan standardoitu, suljettu ympäristö, mikä mahdollistaa konttien yhdenmukaisen käsittelyn ja kuljetuksen. Rahtialuksen ei tarvitse välittää, mitä kontin sisällä on, koska kontti on suljettu ympäristö. Ajatuksena standardoinnin hyödystä voi kuvitella päinvastaisen tilanteen: rahtialus kuljettamassa jokaisen kontin sisältöä satunnaisissa läijssä aluksen kannella. Ohjelmistomielessä kontti sisältää eristettynä kaiken tarvitsemansa, eikä ristiriitaiset frameworkit tai käyttöjärjestelmät sekoita sen toimivuutta. Tarkempi pureutuminen konttiteknologiaan vaatisi syvempää ja teknisempää lähestymistä. Oleellista on kuitenkin, että kontit ovat ikään kuin moduuleita, joita ei tarvitse muokata ympäristöönsä sopivaksi.

Mikropalvelut ovat jotain järjestelmäarkkitehtuurin ja liiketoimintamallin välistä. Ajatuksena on tarjota asiakkaalle pienistä komponenteista koostuva järjestelmä. Asiakas maksaa ainoastaan tarvitsemistaan komponenteista, sekä niihin liittyvistä palvelimista ainoastaan tarpeen mukaan. Yksinkertaisimmillaan asiakas ostaa komponenttina verkkosivun ja lisäkomponenttina siihen verkkokaupan. Hinta voi kasvaa esimerkiksi käyttäjäliikenteen mukaan.

Mikropalveluille sekä konttiteknologialle on selkeästi paikkansa, mutta Kivelän mainitsema palvelutuotannon murros ja hänen mainostama kehityksen eksponentiaalisuus jää edelleen arvoitukseksi – kustannustehokas menetelmä ei ole sama asia kuin teknologian räjähdysmäinen kehitys. Kivelän blogista suuhun jäävää makua kuvailisimme voimakkaan kaupalliseksi ja jopa valheelliseksi, ehkä sivumaultaan kuitenkin aavistuksen realistiseksi. Kivelän näkemys ihmiskunnasta teknologian eksponentiaalisen kasvun juurella on perusteltu ja täysin mahdollinen. Kasvua ajavat keskeiset voimat tuskin ovat kuitenkaan Kivelän esittelemät it-palvelumallit.

Brump 2016 - taloushistorian käännekohta? (Aatu P. ja Elmeri K.)

Tarkasteltavana on Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksen professorin Sakari Heikkisen ylläpitämä blogi “Taloutta ja historiaa”. Hän kommentoi ajankohtaisia taloudellisia ilmiöitä pitäen mukana laajemman historiallisen perspektiivin. Erityisesti perehdymme blogikirjoitukseen “Brump!”, jossa pohditaan Brexitin ja Donald Trumpin presidentiksi valinnan vaikutuksia maailman talouteen. Näistä Brexit ja Trump sanoista on muodostettu myös alkuperäisen blogikirjoituksen otsikko. Onko vuosi 2016 oikeasti ollut poikkeuksellisen merkittävä?

Heikkinen esittää omien tulkintojensa tueksi EKP:n, Maailmanpankin ja Suomen pankin tutkimuksista tehtyjä graafeja, joissa kuvataan maailman vientiä suhteessa BKT:hen, Suomen valtionlainojen viitekorkojen kehitystä sekä euron kurssia suhteessa dollariin ja puntaan. Perimmäisenä ajatuksena Heikkisellä mahdollisesti on se, ettei maailman talouden kehitys (tai tulevaisuuden kehitystä indikoivat “arvot”) ole ensinnäkään merkittävästi muuttunut “Brumpin” jälkeen ja toisekseen ne muutokset mitä on tapahtunut johtuvat laajemmista globaaleista muutosvoimista, kuten globalisaatiosta, edelleen kiihtyvästä teknologistumisesta ja taloudellisesta eriarvoistumisesta.

Kuva: http://blogs.helsinki.fi/talouttajahistoriaa/2016/12/20/brump/#more-2018

Graafista 1 voidaan nähdä, että Brexit-äänestyksen jälkeen punnan arvon suhde euron arvoon on heikentynyt, mikä tarkoittaa siis sitä, että yhdellä punnalla saa vähemmän euroja kuin aikaisemmin. Tällainen kehitys johtuu usein siitä, että talouden kehitys siinä maassa, jossa tätä valuuttaa käytetään hidastuu tai sisältää enemmän riskejä kuin aikaisemmin. Kyseisessä tapauksessa Iso-Britannian taloudellisen tulevaisuuden on katsottu muuttuneen epävakaammalle pohjalle Brexitin jälkeen, ja tämän takia punnan arvo on laskenut. Pohjimmiltaan kyse on kysynnästä. Valuuttakurssien muutoksiin vaikuttaa se kuinka innokkaasti mitäkin valuuttaa halutaan pitää hallussa. Näiden valuuttakurssien muutokset eivät kuitenkaan ole dramaattisia. Heikkinen toteaakin blogissaan, että euro/punta -kurssi on ollut viimeksi samalla tasolla keväällä 2013.

Samaisesta graafista nähtävä euro-dollari -kehitys taas näyttäisi olevan hyvinkin tasainen, sisältäen toki vaihtelua, jota tapahtuu aina. Heiskanen uskoo Trumpin valinnan jälkeiseen dollarin vahvistumiseen - eli siihen, että yhdellä dollarilla saa enemmän euroja kuin ennen - johtuvan USA:n keskuspankin FED:in ohjauskoron nostamisesta, joka olisi tapahtunut ilman Trumpin valintaakin. Blogissa kuitenkin arvioidaan Trumpin valinnan vauhdittaneen kehitystä. Tämä ohjauskoron nosto vaikuttaa sen takia valuuttakurssiin, että yleisesti halutaan pitää hallussa sellaista valuuttaa, josta saa parempaa korkoa omille varoilleen. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten euron ja dollarin kurssikäyrät asettuisivat, jos niitä verrattaisiin muihinkin valuuttoihin tai esimerkiksi kultaan. Nythän tämä “tasaisuus” voi johtua siitä, että molemmilla vain menee samaan aikaan huonosti, ja punnan lasku siitä, että briteillä menee aivan surkeasti.

Kuva: http://blogs.helsinki.fi/talouttajahistoriaa/2016/12/20/brump/#more-2018

Maailman viennin suhde bruttokansantuotteeseen 1960-2015 -graafista on nähtävissä, että osuus on samalla noin 30% tasolla kuin vuonna 2006. Vuonna 2006 ei Brexitistä tai Trumpin valinnasta ollut tietoakaan. Heiskanen summaakin: “Maailmankaupan lukujen valossa hyperglobalisaatio tosin loppui jo finanssikriisiin”.

Brexitiä ja Trumpin valintaa on pidetty seurauksena globalisaatiosta, taloudellisesta eriarvoisuudesta ja niistä kumpuavista poliittisista reaktioista. Taloudellista eriarvoisuutta on selitetty paljon globalisaatiolla, jossa osa tekijänä on teollisuus työpaikkojen siirtyminen mm. Kiinaan. Tämä ei kuitenkaan selitä koko teollisuuden työvoimaosuuden viitisenkymmentä vuotta kestänyttä laskua. (Heikkinen, 2016). Teknologian kehityksen osuutta ei voida väheksyä työpaikkojen vähenemisessä. Vaikutuksesta tekee vielä merkittävämmän se, että työpaikkakato kohdistuu hyvin epätasaisesti eri toimialoille sekä maantieteellisille alueille. Tuloluokissa työpaikkoja on Heiskasen mukaan vähentynyt etenkin keskituloisilta. Heiskanen täsmentää vielä matalan vaativuustason töiden sekä korkeaa osaamista vaativien tehtävien osuuden kasvaneen, mutta keskivaativien vähentyneen.

Brexitin ja Trumpin välittömät vaikutukset talouteen todennäköisesti tulevat jäämään niin pieniksi, ettei taloushistoriaan saada merkittävää lukua vuodesta 2016 (Heikkinen, 2016). Heikkisen näkemys on monien hyvin helppo allekirjoittaa. On hyvä muistaa, että Heikkisen blogin julkaisemisen, eikä myöskään tämän blogin kirjoittamisen aikaan ole vielä kovin vankkaa varmuutta mitä lopulta Trumpin presidenttiys tulee vaikuttamaan. Onko ennen vaaleja annetut lausunnot vain puhetta vai pyritäänkö niitä viemään myös käytäntöön? Jos pyritään, onnistuuko se missä laajuudessa? On myös muistettava, että merkittävä osa Trumpin vaalipuheiden aikomuksista on USA:n taloutta kiihdyttäviä ja täten myös USA:n dollarin arvoa vahvistavia. Merkittävimpiä ovat varmasti yhteisöveron lasku ja massiiviset infrastruktuurihankkeet. Brexitin osalta ei myöskään vielä tiedetä, missä määrin Iso-Britannian ja EU:n välinen yhteistyö tulee muuttumaan. Kuinka paljon on Brexitistä koituvia positiivisia asioita ja kuinka paljon negatiivisia? Eikä toki ole vielä täyttä varmuutta siitäkään toteutuuko Brexit ylipäätään. Toki, jos ajan kuluessa alkaa näyttää siltä, että kauhuskenaariot toteutuvat, se näkyy varmasti myös valuuttakursseissa, pörssiarvostuksissa ja maailman kaupassa. Näin ei ole vielä missään nimessä käynyt.

Ehkä on niin, että synkästä ja maailmanloppua maalaavasta uutisvirrasta huolimatta, valtaosa kauppaan, talouteen ja ihmisten jokapäiväiseen elämään liittyvistä asioista pysyy ennallaan. Yhdysvaltojen presidentti on varmasti maailman vaikutusvaltaisin henkilö, mutta ehkä ei silti kykene mullistamaan 7,5 miljardin henkilön maailmaa. Iso-Britannia on varmasti EU:n tärkeimpiä valtioita, mutta Brexit ei taatusti lopeta Iso-Britannian kaupankäyntiä ulkomaille. Elämä jatkunee sittenkin.

(Alkuperäinen blogi-postaus: http://blogs.helsinki.fi/talouttajahistoriaa/2016/12/20/brump/#more-2018)