Psykologiliiton julkaisemassa Vesa Nevalaisen Psyko-blogissa käsitellään ajankohtaisia psykologisia ilmiöitä rohkeasti ja kirjoittajan omia teräviäkään mielipiteitä säästelemättä. Nevalainen on psykologian lisensiaatti, kouluttaja ja oppilashuollon päällikkö, jolla riittää sanottavaa aiheesta kuin aiheesta. Hän muun muassa käsittelee koulumaailmaa, kiusaamista, mielenterveyttä, sekä suomalaisille hyvin ominaista suorituskeskeisyyttä ja taipumusta murehtia. Muutenkin hänen postauksissaan korostuu suomalaisuus ja arkipäivän ongelmat.
Blogi on suunnattu psykologeille, psykologian opiskelijoille ja miksei ihan kaikille asiasta kiinnostuneille. Blogin tarkoituksena onkin tavoittaa kaikenlaiset lukijat, ammatista ja koulutustasosta riippumatta. Nevalaisen tekstit huokuvat sarkasmia omasta mielestämme hyvinkin viihdyttävällä tavalla, mutta kommenteista voi päätellä Nevalaisen suorasukaisen ilmaisutavan aiheuttavan närkästystä osassa lukijoista. Esimerkiksi kiusaamista käsittelevässä postauksessa “Kiusaaja on ilkeä paskiainen”, eräs lukija jopa kyseenalaisti Nevalaisen ammattiosaamisen: ‘’Surullista sanoa, mutta olin aivan varma tekstiä lukiessani, että tätä ei kirjoita nyt ammattilainen ja asiaa teoreettisesta viitekehyksestä pohtiva, vaan omaa kiusaamista käsittelemätön ihminen.’’ Mielestämme tällaiset kommentit kuitenkin kertovat siitä, että teksti on onnistunut tehtävässään: se on herättänyt lukijassa tunteita ja ajatuksia sekä tuonut eri näkökulmat kuuluviin.
Lähempään tarkasteluun valitsimme postauksen “Barbie dumpperin puikoissa”, joka keskittyy suomalaisten ja ruotsalaisten eriäviin näkemyksiin sukupuolirooleista. Suomessa puhutaan sukupuolisensitiivisyydestä ja naapurimaassamme taas sukupuolineutraalisuudesta. Suomessa tyttö ja poika, mies ja nainen nähdään toisistaan täysin erillään olevina olentoina, kun taas Ruotsissa sukupuolten välille ei vedetä niin suurta rajaa. Nevalaisen mukaan Suomessa lapset jo pienestä pitäen oppivat siihen, että tytöt ja pojat ovat eri planeetoilta. Vauvasta asti on poikien omat vaatteet ja lelut, tytöillä taas omat leikit ja touhut. Nevalaisen mukaan tämä ei ole positiivista, sillä se lisää suvaitsemattomuutta, eriarvoisuutta ja vahvistaa leimaavia stereotypioita. Tästä hyvänä esimerkkinä Nevalaisen kommentti: “Tunnen pienen pojan, joka tykkää pukeutua kimaltaviin kultaisiin kenkiin päiväkodissa. Suomessa tämä poika olisi jo pilkattu maan rakoon ja pojan isä olisi polttanut kengät saunan pesässä.”
Nevalainen nostaa esiin myös stereotypian siitä, kuinka ruotsalaiset ovat suomalaisia parempia kaikessa. Heidän itseluottamuksensa on kunnossa, talous voi hyvin ja elintaso nousee jatkuvasti. Syyksi ruotsalaisten paremmuuteen Nevalainen esittää vahvasti juuri tämän Suomessa valloillaan olevan tyttöjen ja poikien erottelun. Mielestämme asia ei ole näin yksinkertainen. Ero tuskin johtuu pelkästään sukupuolisensitiivisyydestä, vaan aina asioissa on monta eri puolta ja tekijää. Jostain ajatus ruotsalaisten paremmuudesta kuitenkin tulee. He vaikuttavat olevan avoimempia, itsevarmempia, sosiaalisempia ja rohkeampia kuin me sulkeutuneet, varovaiset ja omissa oloissamme viihtyvät suomalaiset. Suomalaisista tuleekin tosi varautunut kuva, ja tunnumme ajattelevan koko ajan mitä muut meistä ajattelevat. Mutta mistä nämä ajatukset sitten oikein kumpuavat? Sitä on hyvä jäädä pohtimaan.
Olemme Nevalaisen kanssa kuitenkin yhtä mieltä siinä, että Suomessa tehdään
vahva erottelu tyttöjen ja poikien välillä. Itsekin muistamme pieninä leikkineemme nukeilla, käyttäneemme vaaleanpunaisia vaatteita ja harrastaneemme tyttömäisiä juttuja, esimerkiksi taitoluistelua. Huoneemmekin olivat vaaleanpunaiset prinsessa teeman mukaisesti, kun taas veljet leikkivät autoilla, harrastivat jääkiekkoa sekä jalkapalloa ja omistivat vaaleansinisen huoneen. Tämä on aika mielenkiintoista, sillä emme aikaisemmin ole tulleet ajatelleeksi, että meidänkin lapsuudessa sukupuoliroolit tulivat näin selvästi esille. Eivätkä esimerkit tähän lopu. Varsinkin koulussa korostettiin lasten sukupuolille ominaisia käyttäytymisnormeja esimerkiksi erillisillä liikuntatunneilla ja niiden erilaisilla sisällöillä. Yleensä pojat myös valitsivat puukäsityön ja tytöt taas “rättikässän”. Tyttöjen odotettiin olevan tunneilla kilttejä ja rauhallisia, kun taas poikien häiriköintiä pidettiin normaalina ikävaiheeseen kuuluvana käyttäytymisenä.
Kaiken kaikkiaan postaus Suomen ja Ruotsin välisistä näkemyseroista niin sukupuolen kuin muidenkin asioiden suhteen on oivalta ja ajatuksia herättävä, vaikka Nevalainen tuntuikin hieman liioittelevan asiaa. Kuitenkin meitä jäi häiritsemään se, että mihin hänen väitteensä oikein perustuvat. Tekstistä olisi ehkä tullut parempi, jos Nevalainen olisi tuonut siihen tieteellistä näkökulmaa, mutta toisaalta tämä ei ole välttämätöntä mielipidekirjoituksessa. Nimenomaan mielipiteidensä kautta Nevalainen saa lukijan kiinnostumaan eikä jätä ketään kylmäksi. Hän seisoo rohkeasti omien sanojensa takana, mikä on mielestämme arvostettavaa.
Tässä vielä linkki Nevalaisen blogitekstiin:
Henriikka Suojanen & Noora Riikonen
Hyviä huomioita! Otsikko herätti kiinnostuksen :)
VastaaPoistaNevalaisen blogissa tosiaan kirjoittajan päätarkoitus tuntuu olevan enemmän lukijoiden herättely aiheeseen kuin niinkään oman mielipiteen ajaminen. Oli mukavaa lukea teidän kokemuksianne ala-asteen sukupuolijaottelusta, kun itsekin muistan tämän "puukässä- ja rättikässäjaottelun" :D tuntuu muutenkin, että se herättää muiden keskuudessa aivan turhan suurta huomiota, jos joku tekee elämässään sukupuoleensa nähden "outoja" valintoja.
VastaaPoistaHyvä teksti! Ja hyvin olitte ottaneet Nevalaisen näkemyksiin kantaa :)
VastaaPoistaTekstissä näkyy hyvin oma näkökulmanne. Kuvaan tiivistyy aika paljon niitä asenteita, joista Nevalainenkin puhuu. :) T: Elli
VastaaPoista