"Hei lapsi, mitä sulle kuuluu?" - Johanna ja Iina

Kuuleeko varhaiskasvatuksen opettaja lapsen ääntä? Tätä pohtii tutkija Kati Honkanen blogitekstissään "Opettaja ei ole kiinnostunut siitä, mitä minulle kuuluu".

Blogisivu Lapsinäkökulma esittelee nimensä mukaisesti lapsinäkökulmaista tutkimusta. Sitä ylläpitää joukko vakiobloggaajia ja tutkijoita, jotka ovat ammattilaisia muun muassa varhaiskasvatuksessa ja hoitoalalla. Sivuston on tarkoitus toimia keskustelufoorumina lapsinäkökulmaisesta tutkimuksesta kiinnostuneille.

Tutkija Kati Honkanen perustaa blogipostauksensa Kouluterveyskyselyn 2017 tuloksiin. Ilmi käy esimerkiksi se, että 5,9% 4. ja 5. luokan oppilaista kokevat, ettei opettaja ole lainkaan kiinnostunut siitä, mitä heille kuuluu. Tämä tulos pöyristytti niin tutkijaa kuin meitäkin. Varhaiskasvatukseen suuntautuneina ajattelimme heti: muistavatko päiväkodin aikuiset kuulla lapsen ääntä? Tietääkö ja tunteeko lapsi tämän?

Kokemukset kertovat

Honkanen pohtii postauksessaan aihetta myös oman kokemuksensa kautta. Hän kertoo kysyneensä lähipiirinsä lapselta, välittääkö opettaja tämän kuulumisista ja saaneensa lapselta jyrkän kieltävän vastuksen. Tämä kummastutti tutkijaa, sillä hän ei ollut huomannut tällaista lainkaan - päin vastoin pitänyt kyseisen lapsen opettajaa hyvinkin mukavana. Tämän seurauksena tutkija sai aihetta pohtia niitä seikkoja, jotka vaikuttavat nimenomaan lapsen kokemukseen opettajan välittämisestä. Esimerkin opettajahan saattoi olla kiinnostunut lapsen asioista, jostain syystä tämä ei vain välittynyt lapselle.

Lukemamme laittoi meidät pohtimaan omaa työtämme päiväkodissa. Mistä tiedämme lapsen kokevan itsensä tärkeäksi ja kuulluksi? Entä mistä tiedämme, jos ei? Monesti päiväkodin kiireisessä arjessa vastaan tulee tilanteita, joissa aikuinen oikeasti kuulee lasta, mutta lapsi ei sitä välttämättä tunne. Kumpa ehtisimme kohdata jokaisen lapsen ja hänen ajatuksensa sekä antaa lapselle kuulluksi tulemisen tunteen. Mieleen tuli esimerkki oikeasta arjen tilanteesta.

Eräs poika härnäsi toistuvasti toisia lapsia ja tämän seurauksena jäi usein ulkopuoliseksi muiden leikeistä päiväkodissa. Poika saattoi viettää jopa koko päivän ilman kaveria. Erään kerran poika oli jälleen ajautunut kahnaukseen toisen lapsen kanssa, jolloin aikuinen otti hänet sivuun. Hän asettui alas lapsen tasolle ja sen sijaan, että olisi suoraan lähtenyt selvittämään juuri tapahtunutta riitaa, kysyikin lapselta: "Mitä sulle kuuluu? Ärsyttääkö sua jokin? Ootko sä jostakin asiasta surullinen?" Tästä kehkeytyi lapsen ja aikuisen välille syvällisempi keskustelu tapahtumien syistä ja seurauksista. Aikuinen sai kuulla lapsen arjesta tämän omin sanoin, ja lapsi taas pääsi kertomaan omia kokemuksiaan aikuiselle rauhassa ja tätä kautta purkamaan pahaa mieltä pois.

Summa summarum


Meidän kasvattajien tulee päivittäin työssämme olla tuntosarvet koholla ja mieli avoinna. Tottakai meitä kiinnostaa, mitä lapselle kuuluu! Vaan muistammeko me lapsen kokemuksen tärkeyden kaiken kiireen keskellä? Jo lapsen turvallisuuden tunteeseen vaikuttaa kokemus kuulluksi tulemisesta. Mielestämme varhaiskasvattajat ovat avainasemassa luomassa ilmapiiriä, jossa lapsi uskaltaa kertoa mielipiteensä ja saa kokea tulevansa ymmärretyksi.