Koululiikunta- miten elvyttää kuollut motivaatio? Karoliina ja Senja

Olisiko teillä hetki aikaa keskustella koululiikunnasta? Koululiikunta herättää oppilaissa monenlaisia tuntemuksia. Yhdelle se merkitsee kouluviikon kohokohtaa ja toisella se saa karvat nousemaan pystyyn. Miksi koululiikunnasta on muodostunut joillekin niin pelottava mörkö? Täällä kaksi nuorta naista (Senja, 20, yläasteella 2011-2014 ja Karoliina, 22, yläasteella 2009-2012) vastaavat tähän kysymykseen omien hyvinkin erilaisten kokemustensa kautta. Pohdinnan alla ovat motivaatiota elävöittävät ja sitä tukehduttavat tekijät yläasteen liikuntatunneilla. 

Tehokkain motivaation tappokeino lienee vääränlaiset arviointimenetelmät. Kun me olimme yläasteella, yksilöiden lähtökohtia ei otettu tarpeeksi huomioon. Heikot yksilöt laitettiin kilpailemaan itseään kovempaan sarjaan olettaen, että kaikki olisivat fyysisesti samassa kunnossa. Ei ihme, ettei onnistumisen tunteita toisille tullut, kun oppilaisiin kohdistuva vertailu oli niin epäreilua. Mitä ja miten sitten tulisi arvioida, jotta motivaatio säilyisi? 

Keskusteltuamme liikuntapedagogiikan maisterivaiheessa opiskelevan ystävämme kanssa, saimme selville, mitä tulevien liikunnan opettajien tulisi ottaa arvioinnissa huomioon. Uuden opetussuunnitelman (2016) mukaan fyysinen kunto ei saisi vaikuttaa arviointiin, vaikka sen sivuuttaminen olisikin vaikeaa. Sen sijaan oppilaan taidot ja se, miten oppilas kehittyy liikunnassa omaan tasoonsa nähden on tärkeää. Tämä kuulostaa korviimme paremmalta kuin hyvältä.  

Lähes täydelliseltä vaikuttava opetussuunnitelma herättää kysymyksen, noudattavatko opettajat sitä todella? Senja: “Liikuntatunnit olisivat paljon mukavampia, jos ajatuksena olisi lähinnä liikkua yhdessä hyvällä fiiliksellä! Opettajat menivät pilaamaan kaikki kivat liikunnan kurssit kuntotesteillä. Kuntotesteissä oli vialla se, että niistä arvosanaksi 8 saaneella ei ollut minkäänlaisia saumoja arvosanaan 9 todistuksessa.” Tällaiset kokemukset saavat opettajat näyttämään välinpitämättömiltä pahiksilta.

Kuten jo alussa kerroimme, meillä kahdella on hyvin erilaiset kokemukset koululiikunnasta. Senja: “Tarkennetaan nyt, että minä olin se oppilas, jolle koululiikunnasta muodostui peruskoulun aikana pelottava mörkö. Eniten silloin ahdisti aiemmin mainitut arviointimenetelmät. Numeroarviointi motivoi, ehdoton EI vain kuntotestien vaikutukselle numeroon. Olen itseasiassa aina ajatellut, että liikunnan tunneilla arvioinnin kohteena tulisi olla asenne.” Jos kuntotestejä järjestetään, liikuntatuntien tulisi valmistaa niitä varten, muuten oppilas asetetaan suorituksessa liian suuren paineen alle. Kärjistäen: kun tunti sisältää hyppynarulla hyppimistä, ei ole realistista saada huipputuloksia leuanvedossa. 

Karoliina: “Kouluaikanani olin se oppilas, jonka päivä kirkastui heti, kun lukkarissa luki liikunta. Todistukseenkin kirjattiin aina 10. Tykkäsin erityisesti niin sanotusta “poikien” liikunnasta, kuten pallopeleistä, joissa kilpailu toimi motivaattorina. Muiden tyttöjen kanssa jumppailu ja tanssiminen ei ihan hirveästi napannut.”  Tästä kommentista on hyvä jatkaa eteenpäin epäkohdalla liittyen poikien ja tyttöjen liikuntatunneilla vallitseviin eroihin. Tämä oli tyypillistä ainakin meidän ollessamme yläasteella. Tytöt ja pojat erotettiin liikuntatuntien ajaksi. Pojat saivat pelata jalkapalloa, kun tytöt pyörittivät hulavanteita.  

OLL:n puheenjohtaja Hanna Huumonen kirjoittaa blogissaan (2014), että liikunnan tulisi omalta osaltaan edistää sukupuolten tasa-arvoa. Huumonen nimeää asiaa edistäväksi tekijäksi tyttöjen ja poikien liikuntatuntien yhdistämisen. Olisi mielenkiintoista olla tänä päivänä kärpäsenä katossa seuraamassa yläasteen liikuntatunteja. Ovatko tytöt ja pojat tunneilla yhdessä vai erikseen? Oli miten oli, seuraavassa kappaleessa kerromme vielä viimeiset ratkaisuehdotuksemme motivaation lisäämiseksi liikuntatunneilla.

Ensiapuohje motivaation elvyttämiseksi: 

1. 1. Pienemmät ryhmäkoot, joiden myötä opettajan olisi helpompi huomioida jokaisen oppilaan taidot ja tarpeet. Ilman tätä muutosta ajaudutaan helposti tilanteeseen, jossa opettajat suosivat vain liikunnallisia talentteja, tai käyttävät kaiken energiansa nurkassa mököttävään oppilaaseen.
   

   2. Koulun ja kodin yhteistyön lisääminen. Tämä voisi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi yhteisiä tapahtumia (urheiluseurojen vierailu koululla tai liikuntapäivät?), joiden tavoitteena on valaista vanhempia erilaisista liikuntamuodoista ja harrastusmahdollisuuksista. Kannustus liikuntaa kohtaan täytyy aloittaa jo kotona vanhempien toimesta, sillä siellähän se tärkein kannustusjoukko on.

   
   

Kuten huomata saattaa aiheen käsittely sai meissä aikaan suuria tunteita. Toivomme, että liikuntatuntien tila on tänä päivänä edes hitusen parempi aiempaan verrattuna. Myönnettäköön emme ole tilanteesta täysin ajantasalla, mutta ehkä joku teistä on? Herättikö aihe teissä ajatuksia tai mielipiteitä? Vasta-argumentit ovat sallittuja ja jopa suotavia. 

Lähteet

http://hannahuumonen.blogspot.com/2014/10/blogi-kolme-pointtia-paremman.html
https://aroundthecornerfitness.wordpress.com/tag/gym-class/
http://gomighty.com/reeves/study-finds-physical-education-in-schools-may-lead-to-good-grades/
https://aceforklifttraining.com.au/blog/first-aid-training/sydney-first-aid-cpr-courses/