Kertomuksen vaarat on Tampereen yliopiston monitieteisen kertomustutkimuksen keskuksen Narraren johtaja Maria Mäkelän vetämä projekti, joka tutkii mediassa esiintyviä kertomuksia. Kiinnostuksen kohteita ovat somessa jaetut omakohtaiset kertomukset, tunteita herättävät mallikertomukset, sekä näiden hyötykäyttö yhteiskunnassa ja politiikassa. 11.4.2019 Kertomuksen vaarat blogissa filosofian tutkijatohtori Sanna Tirkkonen kirjoitti kokemuskertomuksista otsikolla: ”Mikä kokemus? Kokemuskertomusten kriittisestä voimasta”.
Kokemuskertomuksista ja niiden vaikutuksista puhuttaessa on oleellista tiedostaa ja pohtia sitä, kuka on “kokemusasiantuntija”? Tirkkonen lähtee pohtimaan tätä avaamalla ensin kokemuksen käsitystä ja merkitystä suomenkielessä. Hänen mukaansa sana “kokemus” ajatellaan usein henkilökohtaiseksi tuntemukseksi asiasta tai ilmiöstä. Kokemuksesta voidaan kuitenkin puhua myös ajan saatossa saatuna tietotaitona, esimerkiksi työnhaussa voidaan sanoa: “minulla on paljon kokemusta tältä alalta”. Kokemus ei siis välttämättä ole liitettävissä pelkkään yksilön tuntemukseen, vaan myös osoitus asiantuntijuudesta.
Tirkkonen esittelee tekstissään “jaetun kokemuksen” -käsitteen, jolla hän tarkoittaa laajaa tapahtumaa, jonka aiheuttamat tunteet ja ajatukset koskettavat useita ihmisiä saaden siten aikaan jaetun kokemuksen. Tirkkosen mukaan subjektiivista kokemusta ei pidetä kovin hyvänä laajempien ilmiöiden perusteluun. Onko siis jaettu kokemus totuudenmukaisempi kuin subjektiivinen?
PDPics @Pixabay
Faktaa vai fiktiota?
Kokemuksenvaarat on kritisoinut kokemuskertomuksia faktan ja fiktion erottelun hankaloittamisesta. Tirkkonen kuitenkin toteaa, ettei kokemusta voida myöskään asettaa jyrkästi vastakkain totuuden kanssa. Miksi kokemuskertomuksia sitten tarvitaan? Tiede antaa meille mahdollisimman objektiivista tutkimustietoa asioista, joita voidaan mitata ja tarkastella. On kuitenkin asioita, joita ei voida mitata tai tarkastella ulkoapäin, kuten yksilöllinen kokemus tai tuntemus.
Henkilökohtainen kokemus on muistin ja tunteen suodattamaa päätelmää menneestä. Koska muistot ja menneisyys ovat kaikilla yksilöllisiä, voidaan siitä päätellä myös kokemuksen muodostuvan yksilölliseksi. Muisti on kuitenkin petollinen pohja rakentaa kokemuksia. Haluamme muistaa miellyttäviä asioita, mutta tapahtumamuisti lykkää pintaan myös epämiellyttävät ja traumaattiset muistot. Miten valikoimme ja selitämme ne itsellemme, on monimutkainen psykologinen prosessi, jota emme edes aina tiedosta.
Kokemuskertomusten avulla voimme siis jakaa muille tietoa siitä, kuinka koemme asioita tai ilmiöitä omina itsenämme, sekä yrittää ymmärtää miksi joku muu ei tunne samoin. Kokemuksella voidaan myös sanallistaa yksilöllisiä tuntemuksia, kuten Tirkkosen antamassa esimerkissä kipuaan kuvaavasta potilaasta.
geralt @Pixabay
Kyse on vaihtoehtoisista faktoista
Mikä merkitys kokemuskertomuksilla ja niiden todenperäisyydellä sitten on? “Kyse on vaihtoehtoisista faktoista”, selitti Donald Trumpin avustaja Kellyanne Conway puolustaessaan silloista Trumpin viestintäpäällikköä Sean Spiceria, joka oli useampaan otteeseen vääristänyt faktoja Trumpille suotuisiksi (Marko Junkkari, HS 17.11). Tunnemme historiasta nykypäivään hallitsijoita, jotka ovat olleet taitavia manipuloijia ja kertomusten luojia. Totuus ja epätotuus ovat yhtä, kun kertoja osaa verbaalisen ilotulituksen kuten populisti Timo Soini, joka osaa ilmaista epätotuuksien yleistykset niin kuin huippunäyttelijä, ja lopulta ihmiset ovat vakuuttuneita, koska show on loistavaa.
Aitouden tunnusta puhuu Maria Manner HS:n kolumnissaan (17.11.2019) “Toisinaan poliitikko tuntuu rehdimmältä puhuessaan soopaa”. Kyse on siitä, miten puhut - ei mitä puhut. Manner kyseenalaistaa ihmisten - poliitikkojen kielellä kansan - kyvyn ja halun arvostaa puhdasta totuutta ja rehellisyyttä. Klisee suomalaisten rehellisyydestä ja rehellisyyden arvostamisen tärkeydestä ei pidäkään täysin paikkansa. Emme ole sen kummempia kuin muutkaan ihmiset maailmanlaajuisesti, kun kyseessä on uskominen totuuksiin. Jos viesti tuntuu aidolta, se on aitoa. Menemme, kuten muutkin - tunne edellä.
Poliitikkojen kokemusasiantuntijuus korostuu heidän vakuuttaessaan subjektiivisen kokemuksen lisäävän tietoutta ja asiantuntijuutta, mutta puhuvatko he aina totta? Kaupunginvaltuutettu Abdirahim Hussein epäonnistui pyrkimyksessään osallistua rasismikeskusteluun omakohtaisella rasismikokemuksella faktoista valehdellen. Negatiiviset seuraukset tuntuivat heti SDP:n kannatusmittauksissa. Positiivisen suosion saaneiden kertojien kuten Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston kokemuskertomukset ovat perustuneet heidän jaettuihin kokemuksiinsa eri kriisitilanteista: tsunamista ja Afrikan kriisipesäkkeistä. He ovat viestittäneet toiminnallaan olevansa itse myös vastavuoroisesti hyviä kuuntelijoita.
Tekeekö kokemus meistä kokemusasiantuntijoita, joita voidaan siteerata päätöksenteossa? Kansa kyllä tietää, mutta hyvä on muistaa, mistä tieto tulee. Kokemuskertomuksilla on hyvät, mutta toisaalta myös huonot puolensa. Kokemuskertomuksia lukiessa tulisikin aina pohtia, kuka puhuu, miten ja miksi.
Kuvat: Pixabay
Tekstissänne on todella hyviä pohdintoja, ja teksti on sopivan tiivis ja kuitenkin kattava kokonaisuus! Jäin itsekin miettimään monia esittämiänne ajatuksia, sillä tässä oli todella kiinnostavaa pohdintaa. Viitteet on merkitty selkeästi ja alkuperäistä tekstiä on referoitu sopivissa kohdissa, mutta tekstissä painottuu hyvin omat ajatuksenne ja pohdintanne. Tekstin rakenne olisi hyötynyt siitä, että jo otsikossa ja johdannossa olisi ohjattu ajattelemaan poliitikkoja ja politiikan totuutta, koska suurin osa tekstistä käsitteli tätä. Tätä pientä kehityskohtaa lukuun ottamatta teksti on kuitenkin varsin mielenkiintoinen ja hyvä blogiteksti!
VastaaPoistaAluksi tekstistä oli hieman vaikea löytää punaista lankaa, mutta toisella lukukerralla ajatus selkeni. Teksti oli mainio verkkoteksti ja kieli ja rakenne olivat selkeitä. Erityisesti tekstin otsikko oli hyvä ja kuvat sopivat hyvin tekstiin. Teksti oli ajatuksiaherättävä ja ajankohtainen, kiitos siis kivasta lukukokemuksesta!
VastaaPoistaVenla