Yhteisöllinen Pedagogia - Yhdessä oppii enemmän? (Jenna H. ja Roosa M., Miian ryhmä)

Blogiseuranta Jenna Hintsala ja Roosa Meriläinen

Blogin “Yhteisöllinen Pedagogia - Yhdessä oppii innostavasti ja enemmän” aiheena on pedagogiikka, yhteisöllisyys, ajankohtaiset pedagogiset suuntaukset sekä ajatusmallit, kuten “Yhteisöllinen Pedagogia -Yhdessä oppii innostavasti ja enemmän”. Blogia kirjoittaa opettaja Rauno Haapaniemi. Haapaniemi on kirjoittanut kuusi pedagogista kirjaa yhteistyössä muiden opettajien kanssa, kuten Karttakepin kuolema, Yksilöt yhdessä ja Rakenna oppiva ryhmä : pedagogisen viihtymisen käsikirja. Blogin tavoitteena on herättää keskustelua ajankohtaisista pedagogisista aiheista ja ottaa kantaa tämänhetkisiin pedagogiikan suuntauksiin. Kirjoittajan kohderyhmänä vaikuttaa olevan muut opettajat, pedagogiikan opiskelijat ja muut alasta kiinnostuneet.

Kiinnostuimme juuri kyseisestä blogista, koska aiheet ovat mielenkiintoisia ja todella monipuolisia sekä helposti ymmärrettävissä.  Kirjoittaja on kirjoittanut todella paljon moninaisista aiheista, vuosittain noin 30-40 kirjoitusta. Blogikirjoitusten aiheet käsittelevät vahvasti sellaisia aiheita, joita on pedagogiikassa tutkittu paljon ja Haapaniemi pohjaakin kirjoituksensa näihin tutkimuksiin, vaikka niihin viittaaminen on puutteellista. Blogin aiheina ovat esimerkiksi PISA-tutkimukset, oppilaiden ja opettajien hyvinvointi koulussa, ryhmän johtamisesta ja innostamisesta, yhteisön vaikutuksista oppimiseen, digitaalisuus, kiusaaminen. Kaikki aiheet vaikuttavat olevan ajankohtaisia, mediassa enemmän tai vähemmän esillä olleita aiheita. Haapaniemen aiheet eivät ole täysin omaperäisiä, mutta hän tuo aiheeseen oman näkökulmansa opettajana. Hänellä on itsellään kokemusta ruohonjuuritasolta ja hän käsittelee kirjoittamiaan aiheita juurikin opettajan näkökulman, joka on pedagogisessa keskustelussa tärkeä näkökulma.

Päällisin puolin blogi vaikuttaa kantaaottavalta ja keskustelua herättävältä, mutta syvemmin tarkasteltaessa lukijalle tulee sellainen käsitys, että kyseessä on kirjoittajan harrastus eikä hän ota kirjoittamista kovin vakavasti eikä kirjoittaja noudata tieteellisen kirjoittamisen periaatteita. Blogissa ei ole juurikaan kommentteja, vain muutamiin teksteihin on kommentoitu. Haapaniemi vastaa kaikille kommentoijille, mikä on positiivista ja edistää keskustelun syntymistä ja sen jatkamista.

Tämän blogin tekstilaji jäljittelee mielipidekirjoitusta tai pohdintaa enemmän kuin tieteellistä sisältöä. Teksti myös popularisoi tiedettä, vaikka taustalla on myös aitoa ja pätevää tieteellistä tutkimusta. Kirjoitustyylistä ei siis tule tieteellisyys riittävän vahvasti esiin, vaikka aihetta käsitelläänkin useasta näkökulmasta. Blogissa käytetty arkikieltä on kuitenkin helposti ymmärrettävissä ilman alan sanaston ja erityispiirteiden tuntemusta. Kirjoitusvirheitä esiintyy tekstissä paljon, mikä johtaa siihen, ettei teksti tunnu yhtä asiantuntijamaiselta kuin se voisi ilman kyseisiä virheitä vaikuttaa. Lisäksi simpsonien hahmon käyttäminen profiilikuvana syö Haapaniemen kirjoituksista uskottavuutta. 

Myös lähemmin tarkasteltava blogiteksti “PISA 2018, trendit jatkuvat” koostuu suureksi osaksi ajankohtaisten asioiden pohtimisesta. Teksti sisältää muutamia viittauksia tutkimuksiin tai artikkeleihin, mutta ne ovat valitettavan harvassa ja usein viittaavat yhteen tiettyyn tutkimukseen. Tämän blogitekstin kohdalla viittaukset perustuvat vuonna 2018 kirjoitettuun artikkeliin PISA-tutkimuksen tuloksista. Tarkemman tarkastelun tuloksena, blogitekstiin käytetty lähde jää myöskin valitettavan epätieteelliseksi,  vaikka se sisältääkin enemmän faktoja. 

  

Tekstin keskeiseksi väitteeksi nousee PISA-tutkimuksen testauskohteiden kritisointi, tässä tapauksessa lukutaito. Haapaniemi ihmettelee, miksi esimerkiksi medialukutaitoa ei ole testattu. Tämä on mielenkiintoinen ja ajankohtainen kysymys, ja varmasti aihe täytyisikin nostaa vuoropuheluun useammallakin tasolla. Kuitenkaan, blogin kirjoittaja ei argumentoi väitetään loppuun tyydyttävällä tavalla, vaan turvautuu maalaamaan isolla pensselillä ja tarjoaa suurpiirteisiä keinoja ratkaisujen löytämiseksi. Haapaniemi ottaa lisäksi kantaa koulujen ja oppilaiden sosioekonomisiin eroihin, joka hänen mielestään on vaikuttava tekijä lukutaidon tuloksiin. Tätä väitettä hän argumentoi retorisin keinoin ja samalla lähteellä mitä on jo käyttänyt aiemman tekstin teorian perustana.  Lähteeseen Haapaniemi viittaa vain linkillä, eikä varsinaisella tieteellisellä viittaustyylillä. Argumentit jäävät tyngiksi, sillä kirjoittaja ei perustele väitteitään eikä kirjoita kovin yhtenäisesti. Tekstistä siis puuttuu punainen lanka ja tieteellisen kirjallisuuden kulmakivi.

Positiivisena puolena tekstissä on helppolukuisuus ja selkeys. Teksti on mukavan mittainen, joten sen jaksaa lukea keskittymisen herpaantumatta. Teksti miellyttää esteettisesti fonttikoon ja kappalejaon puolesta ja kuva lisää sisältöä ja interaktiivisuutta tekstiin. Positiivista tekstissä on myös PISA-testin aiheellinen ja ajankohtainen käsittely ja subjektiivinen lähestymistapa. Lähteenä käytettyyn artikkeliin annettu linkki oli mielestämme upotettu tekstiin puolihuolimattomasti ja huonosti, mikä vaikutti lukemismukavuuteen. 

Kysymyksiä tekstistä kuitenkin herää paljon, päällimmäisenä se, mihin Haapaniemi perustaa argumenttinsa. Olisi myös kiinnostava tietää tarkemmin Haapaniemen omasta opetus- ja koulutustaustasta, sillä hän ei juuri viittaa niihin blogissaan. Mietityttämään jää myös miksi hän kokee käsittelemänsä asiat tärkeiksi, sillä teksti ei anna tästäkään osviittaa. Haapaniemi ei myöskään avaa käyttämiään käsitteitä, mikä jättää tekstin toispuoleiseksi ja tyngäksi. Tarkemmalla lukemisella tekstistä puuttuu punainen lanka, sillä kirjoittaja ei selitä miten PISA-tutkimuksen tulokset ja kouluhyvinvointi liittyvät toisiinsa.