Historia ja humanismi - koiran kulttuuriroolin ruma puoli (Kaisa A. ja Lotta K., Helin ryhmä)

Historia ja humanismi - koiran kulttuuriroolin ruma puoli

Valitsimme tarkasteltavaksemme blogin nimeltä Agricola – Suomen humanistiverkko, jonka ylläpitoa rahoittavat muutamat eri yliopistot Suomessa. Blogitekstien pääpainona ovat historialliset tekstit ja sen tarkoituksena on yleistajuistaa ja koota tietoa humanististen tieteiden uusista julkaisuista. Siihen kootaan pääasiassa humanististen tieteiden blogitekstejä ja tiedejulkaisuja monilta eri asiantuntijoilta, mutta sivustolle on lisäksi kerätty uutisia ja tietoja tiedetapahtumista. Kaikki blogitekstit ja tieteelliset julkaisut päivitetään blogin julkaisuseurantaan.

Koska blogiin kerätyt tekstit sisältävät niin arvosteluja, uutisia kuin esseemuotoisia tekstejä, on niiden tieteellisyyden aste vaihtelevaa. Yhteistä kaikille teksteille on kuitenkin se, että niiden kieli on hyvin asiallista ja helppolukuista, mikä varmasti liittyy blogin tarkoitukseen humanistisia tieteitä yleistajuistavana blogialustana. Myös blogissa toimivan keskustelualueen kommentit noudattavat samankaltaista periaatetta.

Mielenkiintoisen blogista tekee erityisesti sen laaja tarjonta humanistisia tekstejä, jotka eivät keskity pelkästään yhteen aihealueeseen. Blogin julkaisuseurantaa päivitetään päivittäin ja sen koottuihin teksteihin kuuluu suomenkielisten lisäksi myös englanninkielisiä, minkä vuoksi blogista löytyy paljon valinnanvaraa.

Seuraava osio perustuu Ate Tervosen (2019) blogitekstiin Koirat ovat elävää kulttuuriperintöä, mutta lemmikkikulttuuri ei oikeuta koirien kärsimystä. Kirjoitus on luettavissa Agricola – Suomen humanistiverkon kautta. Julkaisussaan Tervonen kertoo koirista ja niiden ulkonäkökeskeisen lisäännyttämisen historiasta ja sen aiheuttamista haitoista koirille.

Koiran rooli kulttuurissa on moninainen ja koiran suhde ihmiseen on eittämättä tärkeä. Valitettavasti ihminen on teoillaan aiheuttanut koiralle rakkauden rinnalla myös kärsimystä. Tämä johtuu rotuperustaisesta ja ulkonäköön keskittyvästä ajattelutavasta, jonka kautta ihminen on lisäännyttänyt ja lisäännyttää yhä koiria. (Tervonen, 2019.)

Tervonen (2019) mainitsee tekstissään, että tutulle termille koiranjalostus voisi olla toinen, paremmin istuva termi. Hänen mukaansa lisäännyttäminen sanana sopii paremmin käsittelemään aihetta, sillä sana jalostus pitää sisällään sanan jalo ja monien koirien perimän aiheuttamat kivut eivät vastaa tätä termiä. Epäilemättä sana jalo ei merkitykseltään vastaa sitä, mitä ihminen on tavoitellut täyttääkseen omat mieltymyksensä koiran piirteissä. Varsinkaan kun on kyse koiran kärsimyksestä sen takia.

Mielenkiintoista eri koiraroduissa on se, että ne ovat oikeastaan ihmiskulttuurin eikä luonnon aikaansaannoksia. Tervosen (2019) mukaan koirarodut ovat myös niin sanotusti suljettuja sillä ne ovat rajattu tiettyihin alueisiin. Luonnossa pieneen alueeseen suljettu populaatio kärsii yleensä esimerkiksi perinnöllisistä taudeista enemmän ja tämä pätee myös ihmisen lisäännyttämiin koirarotuihin. Tämän takia olisi eläinystävällistä, että eri koirarotuja voitaisiin risteyttää välillä. (Tervonen, 2019.)

Koiria on jalostettu alusta lähtien, mutta vasta 1800-luvulla kehittyivät tuotantoeläinnäyttelyiden myötä ulkonäkökeskeiset näyttelyt koirille. Sitä ennen koirat lajiteltiin niiden käyttötarkoituksien mukaan. Uusien rotujen syntyessä osa sai nimensä alueensa tyyppien mukaan ja osa taas koiraihmisten tiettyjen piirteiden ihannoinnin myötä lisäännyttämällä. Rotujen myötä on syntynyt rotumääritelmiä, jotka tarkoittavat koiran kantarodun piirteitä tai rodun tiettyjä ominaisuuksia, jotka on määrätty rodulla olevan. Vuosien varrella nämä halutut piirteet ovat aina vain voimistuneet ja nykyään nämä tietyt piirteet ovat hyvinkin korostuneita eri koiraroduilla. (Tervonen, 2019.) On erikoista miten ihminen on näin kiinnostunut vain kaiken ulkomuodosta ja todellinen merkitys tuntuu jäävän taka-alalle.

Nämä voimistuneet piirteet voivat tuottaa koiralle kärsimystä. Esimerkiksi on yleistä, että lyhytkuonoiset koirarodut kärsivät hengitys- ja lämmönsäätely vaikeuksista. Yhdysvalloissa vuonna 2018 tehty tutkimus löysi geenivirheen kaikilta tutkimuksessa olleilta ranskanbulldogeilta ja englanninbulldogeilta ja melkein kaikilta bostoninterriereiltä. Tämä geeni, joka aiheuttaa lyhytkuonoisuutta aiheuttaa myös selkärangan ja hännän epämuodostumia. Eläinsuojelulaki on kieltänyt jalostuksen, joka aiheuttaa kärsimystä ja siksi eläinlääkäriliitto on ilmoittanut, että ainut eettinen tapa lisäännyttää näitä rotuja on tehdä se muiden terveiden rotujen kanssa. (Tervonen, 2019.) On tärkeää, että liitto puuttuu asiaan ja antaa neuvoja, sillä monen tällaisen riskitekijän omaavan koiran omistajan on hyvä olla tietoinen siitä, mistä on kyse ja näin reagoida ongelmaan. 

Suomen Kennelliitto ja rotujärjestöt ovat luoneet testejä ja ohjelmia, jotka auttavat kartoittamaan koirien terveyteen vaikuttavia ominaisuuksia, ottaa vastuuta lisäännyttämisestä sekä pyrkiä poistamaan perinnöllisiä sairauksia koirilta. Tulevaisuudessa niin tarkka rotuerittely ei välttämättä ole järkevää, sillä kuten aiemmin mainittu, eri rotujen risteytys olisi koirarotujen terveyden kannalta eettisempää. (Tervonen, 2019.) 

Ylen Docstop -sarja käsittelee koirien lisäännyttämisestä aiheutuvia kärsimyksiä koirille jaksolla Sairaan kaunis koira. Videon pääset katsomaan ohessa olevasta linkistä.

https://areena.yle.fi/1-4315122

Lähteet

Agricola – Suomen humanistiverkko (2020). Haettu osoitteesta https://agricolaverkko.fi/tietoa-sivustosta/

Tervonen, A. (2019). Koirat ovat elävää kulttuuriperintöä, mutta lemmikkikulttuuri ei oikeuta koirien kärsimystä. Suomen Kirjallisuuden Seura. Haettu osoitteesta http://neba.finlit.fi/blogi/koirat-ovat-elavaa-kulttuuriperintoa-mutta-lemmikkikulttuuri-ei-oikeuta-koirien-karsimysta/