Kauppakorkeakoulussa mennään sieltä, mistä aita on matalin? (Minna H.)

Valitsemassani blogissa tuleva ekonomi kirjoittaa opiskeluistaan, talouselämästä sekä politiikasta. Blogi kantaa nimeä Kauppakorkeakoulu ja se on kirjoitettu kauppatieteitä opiskelevan opiskelijan näkökulmasta. Blogin kohderyhmää ovat toiset kanssaopiskelijat, mutta toisaalta vasta kauppakorkeaan haaveilevat löytävät varmasti blogista mielenkiintoista luettavaa.

Mielenkiinto blogia kohtaan herää jo heti etusivulla, missä on koottuna vankka lista blogin kirjoituksista aihejärjestykseen laitettuna. Kyseisessä blogissa pelkistetty ulkoasu ei juuri toimi kiinnostuksen virittäjänä vaan itse sisältö. Blogissa käytetty kieli ja tyyli ovat hyvin tieteellisyyteen ja asiallisuuteen pyrkiviä, mutta esimerkiksi tieteelliselle tekstille tyypillisesti teksteissä ei ole käytetty lähdeviitteitä. Osassa kirjoituksia on käytetty ja esitelty erilaisia tieteellisiä tutkimuksia ja ne ovat hyvin informoivia kun taas suurin osa on kirjoittajan omaa mielipidetekstiä. Juuri nämä mielipidepostaukset ovat herättäneet eniten keskustelua -  
ovathan ne niin aidosti ja rehellisesti ensimmäisen vuoden opiskelijan huolta kantavia!
 

https://www.paperiliitto.fi/www/fi/osastot/os55/Kirja-pino.jpg

Valitsin syvällisempään tarkasteluun ensimmäiseen tenttiin kauppakorkeakolussa liittyvän verkkotekstin. Tekstin keskeinen sanoma liittyy vanhemmilta opiskelijoilta saatuun palautteeseen, jonka mukaan kauppakorkeakoulussa tentteihin ei tarvitse lukea eikä kirjoja tarvitse kahlata läpi. Kirjoittajalla on yliopiston ensimmäiset kuusi tenttiä edessä ja postauksen tunnelma on varsin huolestunut. Kirjoitus herättää minussa sympatiaa, ei ole kulunut montaa vuotta kun itse ihmettelin samaa.  En voi kun palata takaisin hämmentävään fuksivuoteen ja toistaa kirjoittajan kysymyksen:
”Voiko kauppakorkeakoulu todella olla näin helppo paikka?"

Tiede herättää tunteita; kaikkea ei tarvitse purematta niellä (Milla S.)

Tiede-lehden toimittaja Mikko Puttonen selvästi tykkää blogissaan Nojatuolifilosofian kenttäkokeita haastaa lukijoitaan pohtimaan tieteellisistä tutkimuksista nousevia ajatuksia monitasoisemmin. Hän kirjoittaa hyvinkin laajasti erilaisista aiheista kuten köyhyys, kulttuuri, neurotiede, ekologisuus tai vaikkapa politiikka. Hieman kolumnimaisella otteella hän uskaltaa ottaa myös kantaa esittelemiinsä tutkimuksiin ja ajatuksiin, jotka pohjautuvat usein Tiede-lehden julkaisuihin tai muiden tieteellisten lehtien, teosten tai internet sivustojen kirjoituksiin.

Blogin tekstit ovat sekä arkisten ilmausten että tieteellisten termien sävyttämää, mikä tekee eri näkökulmien tarkastelusta helposti lähestyttävää. Puttonen ei ota tutkimuksista nousevia ajatuksia sellaisenaan totuutena vaan kyseenalaistaa niitä omiin heränneisiin tunteisiin ja kokemuksiinsa vedoten. Rivien välistä huokuukin lukijoihin kohdistuva rohkaisu omien näkemysten esittämiseen.

Tuomalla tieteellisiä julkaisuja käsittelevään blogiin omia mietteitään hän rikkoo illuusiota siitä, että tieteellisestä tutkimuksesta tai sen tuloksista puhuttaessa pitää olla ainoastaan looginen, järkevä ja yhteen totuuteen tähtäävä. Omien tunteiden tunnistaminen tai mielipiteiden puinti ei läheskään aina pyri olemaan pelkkiin faktoihin perustuvaa – ja hyvä niin.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/b8/Mood_dice.svg

Tutkimukset ja tieteelliset tekstit herättävätkin meissä monenlaisia tunteita ja mietteitä siinä missä mikä tahansa muukin tekstimuoto. Puttonen on selvästi havainnut tämän ja liittää blogissaan aiheita monille ihmisille mahdollisesti merkittäviin, keskustelua herättäviin tapauksiin.

Eniten kannanottoja Nojatuolifilosofian kenttäkokeiden blogiteksteistä vaikuttaakin tähän mennessä keränneen ihmismieltä sekä ihmisen muokkausta koskevat tekstit. Erityisen mielenkiintoinen aihevalinta mielestäni on geenitekniikkaan liittyen kysymys siitä, Miten ihmistä saa parannella? Keskeisenä väitteenä tekstissä on kyseenalaistaa ihmisen paranteluun liittyviä käsityksiä: miten ihmisen muokkaus geeniteknisin keinoin eroaa muunlaisesta esimerkiksi lapsen ominaisuuksien muokkauksesta tietyn harrastuksen kautta?

Minulle sosiaalisen ympäristön vaikutusten rinnastaminen geenitekniikkaperustaiseen muokkaukseen ei ehkä ole yhtä yksiselitteistä kuin se tuntuu Puttosen tekstin mukaan olevan, ja kommentoijienkin ajatusvirrasta oli pääteltävissä että aiheeseen liittyy todella monta muttaa. Hyväksyisinkö itse tällaisen muuntelun? Mistä tietää menettäisikö ihminen jotain ”aidosta minästään”? Lähenteleekö ihmisen parantelu jo rodunjalostuksen aatteita? Kenellä on oikeus päättää millaisena ihminen syntyy? Näitä ja monia muitakin asioita sekä eettisiä kysymyksiä nousi blogin herättämässä keskustelussa.

http://juegos.cuidadoinfantil.net/files/2012/05/Juegos-del-cuerpo-humano-para-ni%C3%B1os.jpg?33dc28

Eettisin näkökulmin pohdittaessa on kuitenkin toisinaan vaikea perustella näkemyksiään tieteellisistä lähtökohdista käsin; kuka sen päättää milloin tiede on oikeaa tai väärää? Olisiko geneettinen parantelu jompaakumpaa? En itse ainakaan keksinyt yksiselitteistä näkökulmaa puolesta enkä vastaan.

Rakkaus ei ole tunne - vai onko? (Pekka R.)

Aalto-yliopiston ja Filosofian Akatemian filosofian tutkija ja kouluttaja Lauri Järvilehto kirjoittaa blogissaan ”Ajattelun ammattilainen”, että rakkaus ei ole tunne, vaan päätös. Hänen mielestään rakkauteen kyllä liittyy tunteita, kuten ihastumista ja intohimoa, mutta lopulta rakkaus on päätös, autenttinen halu sitoutua toiseen ihmiseen. Tässä siis ainoastaan yksi esimerkki mukaansatempaavista teksteistä, joita käsittelemästäni blogista löytyy runsaasti.

Lauri Järvilehto

                                  Järvilehto on tietoteoriasta Jyväskylän yliopistossa filosofian tohtoriksi väitellyt tutkija, joka kirjoittaa useampaakin blogia, joista hänen henkilökohtainen bloginsa ”Ajattelun ammattilainen” on noussut kaikista suosituimmaksi. Blogissaan Järvilehto kirjoittaa häntä itseään kiinnostavista aiheista, kuten ajankohtaisista yhteiskunnallisista ilmiöistä, tekemistään havainnoista tai kuuluisien kirjoittajien tekemien julkaisujen pohjalta käymästään keskustelusta. Esimerkkiotsikoita ovat vaikkapa ”Tehdään Himasenpieksännästä uusi kansallislaji”, ”Jalkatyötä ja päätyötä” ja ”Kaikki ovat oikeasti vähän outoja”. Järvilehto käyttää otsikoinnissa usein lievää provosointia ja otsikoista paistaa humoristinen ote käsiteltävään aiheeseen.

Ajattelun ammattilainen

                             Nimensä mukaisesti blogi käsittelee myös ajattelun merkityksiä. Kirjoittajan oma filosofian tutkijan rooli välittyy lukijalle nopeasti, mutta ”Ajattelun ammattilainen” ei ole kuitenkaan filosofiaan vähemmän perehtyneillekään liian vaikealukuista tai -selkoista, sillä esimerkit ja ajatukset on perusteltu hyvin myös arkiajatteluun sopiviksi. Toki filosofiaa enemmän tuntevat ja tietävät saanevat blogista enemmän irti, mutta Järvilehto kirjoittaa blogiaan hyvin yleistiedollakin ymmärrettävässä muodossa.

                             ”Ajattelun ammattilainen” on ajankohtainen, nuorekas ja filosofiasta sekä ajattelusta kiinnostuneille soveltuva kirjoittajansa ajatusvirta, jota lukiessa kokee helposti useita ahaa-elämyksiä. Kirjoittajana Järvilehto on kiinnostava, taitava ottamaan lukijansa huomioon ja hän kirjoittaakin usein varsin vaikeaselkoiseksi mielletystä filosofiasta ymmärrettävästi ja kiinnostavasti. Blogilla on lähes 4000 sähköpostitilaajaa ja todennäköisesti moninkertaisesti enemmän lukijoita.

                            
Ajattelun ammatillisuus

                              Omasta mielestäni Järvilehdon blogin tavoitteena on tuoda kirjoittajalleen mahdollisuus julkaista omia näkemyksiään ja kokemuksiaan myös vähän vähemmän virallisessa muodossa, tutkijan tekemät julkaisut kun vaativat usein pitkällisen taustatyön ja raskaan kirjoitusprosessin. Blogi pyrkii myös tuomaan esiin tuoreita näkökulmia filosofian tutkimuskentältä, herättämään ihmiset ajattelemaan ympäröiviä ilmiöitä esimerkiksi yhteiskunnassa uudella tavalla ja tuo myös arkiajatteluun uudenlaisia suhtautumistapoja asioihin, joita pidämme usein itsestäänselvyyksinä. Lähdeaineistonaan kirjoituksissaan Järvilehto käyttää filosofeja Sokrateesta Pekka Himaseen, mediassa julkaistuja artikkeleita, henkilökohtaisesti itse tuntemiensa henkilöiden julkaisuja sekä häntä itseään kiinnostavaa kirjallisuutta.

                             Kirjoitustyyli blogissa on mediaa syvällisempi ja kriittisempi, asioihin perehtyvä ja keskusteleva. Tieteellisenä blogina kirjoittaja ei kaikissa kirjoituksissaan viittaa tieteellisiin lähteisiin, esimerkiksi henkilökohtaisista kokemuksistaan ja näkemyksistään kirjoittaessa Järvilehto ei käytä viittauksia, vaan esittää ajatukset juuri ominaan. Asiantuntemuksensa ja tutkijan asemansa kautta kirjoittaja kuitenkin säilyttää auktoriteettinsa ja vakuuttavuutensa lähdeviittausten puuttumisesta huolimatta. Järvilehto kirjoittaa blogissaan mielellään myös sellaisten ajattelijoiden julkaisuista, jotka hän on itse henkilökohtaisesti tavannut, sillä keskustelu kasvotusten kirjoittajan kanssa luo teksteille täysin uuden ulottuvuuden.

Ajatuksia ajattelun ammattilaisesta

                             Järvilehto osallistuu tekstiensä kommenttiosiossa syntyvään keskusteluun myös omilla kommenteillaan ja todennäköisesti moderoi itse, millaista keskustelua haluaa blogissaan käytävän. Kirjoitusten aiheet vaihtelevat laidasta laitaan ja niistä käytävän keskustelun aktiivisuus on usein sidoksissa aiheeseen, sillä esimerkiksi alussa mainitsemani teksti ”Rakkaus ei ole tunne” on kerännyt 27 kommenttia, kun esimerkiksi teksti ”Filosofian Suurista Kysymyksistä” on kerännyt kolme kommenttia.

                             Kommenteissa lukijat voivat tuoda esille omia näkemyksiään, kommentoida kriittisesti ja käydä myös keskinäistä keskustelua Järvilehdon esiin nostamasta aiheesta. Esimerkin rakkauskeskustelu on saanut monet lukijoista käsittelemään heidän henkilökohtaista rakkauselämäänsä ja tuomaan omakohtaisten kokemusten kautta esille joko Järvilehdon kirjoitusta tukevia tai vastustavia näkemyksiään.

Rakkaus ei ole tunne – vai onko?

                             Tekstissään ”Rakkaus ei ole tunne” Lauri Järvilehto väittää otsikkonsa mukaisesti, että rakkaus ei ole tunne, vaan päätös. Hän kyllä myöntää, että rakkauteen liittyy myös tunteita, kuten ihastusta ja intohimoa, mutta hän kirjoittaa, että rakkaudessa on kyse ennen kaikkea päätöksestä. Esimerkkinä kirjoittaja käyttää vihkiseremoniaa, jossa ”pappi ei kysy - - ’onko hyvä fiilis?’ Hän kysyy: ’tahdotko?” Järvilehto argumentoi esimerkiksi vetoamalla auktoriteettiin, kun hän siteeraa Applen edesmennyttä perustajaa Steve Jobsia ”työ voi olla yksi elämän suurista rakkaustarinoista”.

                             Suurimpana ja kirkkaimpana rakkauden osoituksena kirjoittaja pitää valmiutta kuolla toisen puolesta ja kirjoittajan mielestä tarvitsemme lisää rakkautta, tahtoa ja lisää halua jatkaa, vaikka sattuisi. Argumentointi on henkilökohtaisia näkemyksiä sisältävä, tunteisiin vetoava ja yleisesti hyväksyttyjä käsityksiä kyseenalaistavaa, lähinnä kirjoittajan omiin kokemuksiin perustuvaa kirjoittamista. Varsinaisia lähteitä Järvilehto ei käytä lainauksia lukuun ottamatta. Tekstinsä kirjoittaja päättää mietevirkkeeseen ”Rakkaus on päätös antautua toiselle. Ja rakentaa vuosi vuodelta yhdessä parempaa.”
                             Teksti on verkkotekstille ominaiseen tapaan tiivis, ajatuksia herättävä, asiallinen, puhutteleva, ajankohtainen, universaali, vaikuttava ja voimakas. Siitä on helppo käydä keskustelua, sillä jokaisella on jonkinlainen mielipide ja käsitys siitä, mitä rakkaus on ja miten itse kokee rakkauteen liittyvät asiat. Kirjoittajan kanssa olisi varmasti mielenkiintoista käydä keskustelua aiheesta, sillä rakkaudesta on niin paljon erilaisia näkemyksiä, kokemuksia, oletuksia ja muita kiinnostavia elementtejä, joita Järvilehto ei ole tekstiinsä liittänyt sen tiiviyden varmistamiseksi.
                             Voisin mielelläni kommentoida tekstiä myös julkisesti, sillä siitä syntyvä keskustelu voi periaatteessa jatkua loputtomasti, sillä jokaisen henkilökohtaiset näkemykset rakkaudesta ovat kuin kiistämättömiä totuuksia, joskin jokaisen kirjoittajan omia ja sidoksissa juuri kyseisiin henkilöihin.


Lauri Järvilehto
kuva: ajattelunammattilainen.fi