Ajattelemisen aihetta (Jenni K, Juuso P, Marjaanan ryhmä)

Valitsimme esiteltäväksi filosofian tohtori Lauri Järvilehdon kirjoittaman blogin "Ajattelun ammattilainen". Järvilehto kertoo kirjoittavansa blogia sekä tarjotakseen työkaluja ajatteluun että keskustellakseen ajattelusta ja hyvinvoinnista käytännönläheisestä näkökulmasta. Kirjoittajan muita meriittejä ovat mm. Filosofian Akatemian perustaminen ja toimitusjohtajan pesti oppimispelejä kehittävässä Lightneer -pelistudiossa.

Sivustolta selviää, että blogilla on runsaat 7500 seuraajaa. Ensimmäinen blogiteksti on julkaistu heinäkuussa 2009, jolloin Järvilehto on ollut tohtorikoulutettavana Jyväskylän yliopistossa. Julkaisuja on ilmestynyt säännöllisesti siitä saakka, joskin alun viikoittainen julkaisutahti on vähitellen hidastunut niin, että vuoden 2015 aikana Järvilehto on julkaissut uuden tekstin pääsääntöisesti kerran kuukaudessa.

Järvilehdon blogissaan julkaisemat tekstit eivät noudata tiettyä kaavaa, vaan niiden pituus vaihtelee suuresti. Samoin sisältö voi olla välillä runsaiden lähteiden saattelema keskusteleva katsaus ajankohtaiseen aiheeseen tai toisinaan yksittäisiä näkökulma, jota kirjoittaja ei pyrikään perustelemaan kummemmin. Järvilehdon blogiteksteissään käyttämä kirjoitustyyli on huumorilla höystettyä asiakieltä.

Lauri Järvilehto kuva: Kirsi Tuura

Viimeaikaisimpien blogitekstien aiheet vaikuttavat nousseen otsikoista, ajankohtaisesti puhututtavista teemoista, kuten hallitusohjelman työkalut tuottavuuden parantamiseen, koulutuksen merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa ja maahanmuuttokeskustelusta.

Valitsimme tarkempaan tarkasteluun 15.7.2015 julkaistun blogitekstin Tehdään Suomesta maa, jossa kaikki rakastavat oppimista. Teksti on alun perin julkaistu Uusi koulutus -blogissa yhteistyössä Milma Arolan kanssa. Teksti lähtee liikkeelle yhteiskunnan muutoksen kuvailusta, johon sopeutumiseksi oppimaan oppiminen on ainoa vaihtoehto. Yhteiskunnan nopean teknologisen kehityksen ja työelämän jatkuvan muutoksen takia koko elämän jatkuva oppiminen ja itsensä kouluttaminen ovat tärkeitä - elleivät lähes välttämättömiä hyveitä. Uusi oppiminen ei koske vain tietyn ikäisiä ihmisiä tai oppilaitoksia, vaan se on koko kansan läpäisevää, yhteisöllistä ja avointa.

Järvilehto puhuu oppimisen mullistamisen puolesta voimakkailla ilmaisuilla, kuten nimeämällä sen "ainoaksi tavaksi" jolla yhteiskunta voi selvitä. Hän rakentaa tekstinsä sen oletuksen varaan, että maailma ja yhteiskunta muuttuvat valtavaa tahtia ja esittää koulutusta ratkaisuna vauhdissa pysymiseksi. Rakennettuaan tarpeen asialleen hän siirtyy maalailemaan visiota, jossa oppimista on kaikkialla ja koulutus on joustavaa. Kirjoituksen kolmas osio keskittyy vakuuttamaan lukijaa kaiken edellä puhutun saavutettavuudesta: "kaikki tämä on jo nyt mahdollista”.

Blogijulkaisun lopusta käy ilmi, että kirjoituksen tarkoitus on markkinoida Uusi koulutus-foorumin toimintaa. Järvilehto esittelee asiansa houkuttelevasti ja vahvisti siten uskoamme koulutuksen uudistumisen tarpeellisuuteen. Koimme kuitenkin kirjoittajan äänen markkinoivan sävyn hieman läpitunkevaksi ja lopulta tekstiin on vaikea suhtautua muuna kuin mainoksena.

Kuva: http://www.kotivinkki.fi/hyva-olo/kohti-mielekasta-arkea, Kirsi Tuura.

Alkuperäinen teksti Uusi koulutus -blogissa: http://www.sitra.fi/artikkelit/uusi-koulutus/tehdaan-suomesta-maa-jossa-kaikki-rakastavat-oppimista

Suomen kieltä puolustamassa (Elise, Marjaanan ryhmä)

Valitsin tarkasteltavaksi blogiksi Lari Kotilaisen kirjoittaman Suomensuojelija - Blogi kielen pelastamiseen. Kirjoittaja Lari Kotilainen esittelee itsensä suomen kielen ammattilaiseksi. Hän on väitellyt Helsingin yliopistossa vuonna 2007 suomen kieliopin muuttumisesta. Hän on myös toiminut suomen kielen opettajana vieraskielisille Kölnin, Upsalan ja Helsingin yliopistoissa. Hän on tuottanut myös useita kieltä käsitteleviä teoksia, kuten Suomensuojelija-kirjan, joka avaa hänen bloginsakin ajatuksia syvällisemmin. Tämän lisäksi hän on kirjoittanut kirjan Kiellon lumo (Tiedekirja kieltoverbittömästä kieltokonstruktiosta) sekä oppikirjoja. Kirjojen lisäksi hän on kirjoittanut myös lukuisia kolumneja Suomen Kuvalehdelle. 

 

Suomensuojelija-blogi käsittelee suomen kieltä ja oikeakielisyyden määritelmiä ajan henkeen ja lingvistisen historian tarkasteluun nojautuen. Blogin nimi vaikuttaa ensi lukemalta vähän hurskaalta. Se luo vaikutelmaa, että blogi yksistään saisi aikaan suomen kielen pelastumisen. Toisaalta tämä valittu nimi, Suomensuojelija - blogi kielen pelastamiseen saa blogin myös vaikuttamaan kiinnostavalta ja lukijan perehtymään sen sisältöön tarkemmin.

 

Lari Kotilaisen blogi vaikuttaa olevan suunnattu valtaväestölle ja kielestä kiinnostuneille ihmisille, jotka eivät välttämättä kuitenkaan ole kielitieteen ammattilaisia. Blogin kerronta on hyvin kansankielistä ja helposti ymmärrettävää. Se ei sisällä suurta määrää kielitieteellisiä termejä, joiden ymmärtäminen saattaisi asettaa haasteita kielentutkimukseen perehtymättömälle lukijalle. Kotilainen vaikuttaisi pyrkivän bloginsa kanssa olemaan ikään kuin siltana kieliasiantuntijoiden ja muun väestön välillä.

 

Kuten blogin nimikin antaa viitteitä, sen pohjimmainen teema ja tarkoitus lienee pureutuminen seikkoihin, jotka ylläpitävät suomen kieltä ja sen asemaa. Blogi itsessään ei silti esittele juurikaan kielioppisääntöjä, vaan kaikkein perimmäisin tarkoitus vaikuttaisi olevan keskustelun herättäminen. Niin kauan kun kieli kiinnostaa ja herättää keskustelua, pysyy se elinvoimaisena ja hengissä. Yhdessä blogiteksteistään Kotilainen kertookin oikeinkirjoitustestin olleen Suomen Kuvalehden verkkohistorian suosituin juttu (blogitekstin kirjoitushetkellä syyskuussa 2012). Sen innoittamana hän kirjoitti Suomen Kuvalehteen hiukan humoristisenkin kolumnin kielen merkityksestä ja tahtoi jatkaa siitä syntynyttä vilkasta keskustelua myös bloginsa puolella. Hän rohkaisee lukijoita keskusteluun ja kyselee heidän mielipiteitään.

 

Blogin välittämä viesti kielen suojelemisen tärkeydestä on varmasti paikallaan nykyisessä yhteiskunnassamme. Kieltä on varmasti alkanut rappeuttaa mm. sosiaalisen median suosion huima nousu. Sosiaalisessa mediassa ihmiset keskustelevat toistensa kanssa usein ikään kuin puhekieltä kirjoittaen, ja kielioppisäännöistä juurikaan välittämättä. Tästä voi helposti seurata se, että mikäli ei työn tai opintojen puitteissa tarvitse useinkaan kirjoittaa virallisia ja oikeakielisiä tekstejä, ei niitä pian osaakaan kirjoittaa. Kielioppisäännöt unohtuvat, ja toisinaan jopa työyhteisön tiedotteissa saattaa esiintyä karmaisevia kielioppivirheitä yksi toisensa perään. Tämä jos mikä osoittaa sen, että keskustelu kielestä ja sen käytöstä on ehdottoman tärkeää.

Sivelyiden merkitys sosiaalisessa mediassa (Maria M. ja Reetta P., Marjaanan ryhmä)

Kokonaisvaltainen kirjoittaminen -blogi käsittelee nimensä mukaisesti kirjoittamista kokonaisvaltaisesti tarjoten sekä vinkkejä kirjoittamiseen että työkaluja kirjoittamisen eri vaiheisiin. Blogin ylläpitäjänä toimii Kimmo Svinhufvud, joka on itse opiskellut kirjoittamista muun muassa Jyväskylän yliopiston kirjoittajakoulussa sekä Helsingin yliopiston suomen kielen oppiaineessa. Lisäksi hän on kirjoittanut kaksi aiheeseen liittyvää kirjaa. Svinhufvud on opettanut kirjoittamista useassa eri oppilaitoksessa, ja tällä hetkellä hän työskentelee äidinkielenopettajana Helsingin yliopiston Kielikeskuksessa.

Svinhufvudin blogitekstit käsittelevät kaikenlaisia tekstimuotoja, kuten esimerkiksi sanomalehtien kolumneja, mielipidekirjoituksia, tieteellisiä julkaisuja ja somepäivityksiä sekä blogipostauksia. Kaikkien näiden eri tekstimuotojen kohdalla Svinhufvud pyrkii neuvomaan, opastamaan ja ohjaamaan lukijoita tekstien kirjoittamisessa. Näkökulmaltaan blogi on kielitieteellinen, tiedottava, kouluttava ja ohjaava. Toisinaan se myös ottaa kantaa ajankohtaisiin ilmiöihin.

Blogi on aiheidensa puolesta jaettu kolmeen eri kategoriaan: Kirjoittamisen opiskelu ja opetus -kategoriassa käsitellään kirjoittamisen opiskelua ja opetusta eri koulutusasteilla. Tämän kategorian artikkeleissa käytetään materiaaleina muun muassa äidinkielen ylioppilaskokeita. Kirjoittamisen lajit -kategoriassa käsitellään pääasiassa Svinhufvudille itselleen ajankohtaisia lajeja, kuten väitöskirjan kirjoittamista ja bloggaamista. Kolmannessa eli Kirjoittajan elämä -kategoriassa käsitellään puolestaan kirjoittajan työkaluja, työskentelytapoja ja vaikeuksia.

Blogissa tarjottu tieto on ajankohtaista, mikä tekee siitä kiinnostavaa. Myös blogissa käytetty kieli tekee blogista helposti lähestyttävän. Svinhufvudin kirjoitustyyli on subjektiivista ja teksteissä on opettava ote. Ensisijaisesti Svinhufvud näyttäisi kuitenkin pyrkivän herättämään lukijoidensa ajatuksia sen sijaan, että hän esittäisi mielipiteensä yleisenä totuutena. Blogi ja sen artikkelit – riippumatta kategoriasta – on suunnattu kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille ilman sitoutuneisuutta tiettyyn tekstilajin. Tämä tekee blogista monitieteisen.

Svinhufvudin blogikirjoituksista lähemmän tarkastelun kohteeksi valitsimme Sosiaalinen media ja sivelyt -postauksen, joka on syystä yksi Svinhufvudin luetuimmista postauksista: kirjoituksen aihe on ajankohtainen ja kiinnostava, ja sen Svinhufvudin esittämistä ajatuksista on helppo saada kiinni. Tekstiä pohjaavana ideana on se, että ihminen tarvitsee henkistä ja fyysistä sivelyä. Svinhufvudin viittaamat fyysiset sivelyt tarkoittavat konkreettista koskettamista, kun taas henkiset sivelyt ovat sellaisia, jotka koskettavat ihmisen sielua. Nämä jälkimmäiset sivelyt voivat olla positiivisia, kuten kehuja, kiitoksia, ihailuja, mutta myös negatiivisia, kuten haukkuja ja solvauksia. Svinhufvudin mukaan jopa negatiiviset sivelyt ovat parempia kuin sivelyiden puute.

Kuva: Ji Ruan (Flickr)

Kuten Svinhufvud toteaa, sivelyt ovat tärkeitä: ne ovat oikean elämän asioita. Positiiviset kommentit, tykkäykset ja huomiot ovat osa ihmisen sosiaalista hyvinvointia ja ne auttavat jaksamaan elämän eri vaiheissa. Sivelyjä voidaan saada mistä vain, kuten esimerkiksi kotoa vaimolta, työpaikalla pomolta tai vastaantulijalta kadulla. Myös sosiaalisessa mediassa voidaan antaa sivelyjä. Svinhufvudin keskeinen väittämä onkin, että juuri sivelyt ovat keskeisimpiä syitä sosiaalisen median palveluiden, kuten Facebookin ja Twitterin, suureen suosioon.

Sosiaalisen median kiemuroissa ihmisten kohtaaminen on helpompaa ja kynnys huomioida toinen on alempi kuin tosielämässä. Tykkää-napin painaminen on pienempi vaiva osoittaa ajattelevansa toista kuin esimerkiksi toiselle soittaminen tai tekstiviestin laittaminen. Huomionosoitukset ilahduttavat niin antajaa kuin vastaanottajaa, ja kuten Svinhufvud postauksessaan toteaakin, ”Kaikilla on hyvä mieli.”

Mielestämme sivelyiden kalastaminen sosiaalisen median kautta voi kuitenkin olla myös haitallista. Liiaksi vietetty aika sosiaalisessa mediassa voi aiheuttaa someriippuvuutta, mikä pahimmillaan johtaa siihen, että yksilö pyrkii tyydyttämään sivelyn tarpeensa kokonaan Internetissä. Näin ollen voi pidemmällä tähtäimellä myös yksilön terveys kärsiä, kun kasvokkain tapahtuva viestintä muiden ihmisten kanssa jää vähäiseksi johtaen näin syrjäytymiseen oikeasta maailmasta.

Toisinaan sosiaalisessa mediassa törmää myös sellaisiin tilanteisiin, joissa käyttäjä loukkaantuu siitä, kun esimerkiksi uusi profiilikuva tai uusi päivitys ei ole saanut riittävästi tykkäyksiä tietyssä ajassa.

Kuva: Sean MacEntee (Flickr)

Tällaisissa tapauksissa some-sivelyihin koukkuuntumisen voisi ajatella aiheuttavan lieveilmiöitä, kuten todellisuuden ja minäkuvan vääristymistä. Tästä – kuten yllä mainitusta someriippuvuus-esimerkistä – johtuen sanoin tuotetut sivelyt eivät saisi siis jäädä koneella tuotettujen sivelyjen alle. Kuten edellä mainitsimme, sosiaalinen media ei saisi korvata aitoja ihmiskontakteja täysin, mutta osan tarpeista se korvaa ja voikin korvata.

Blogitekstinsä lopuksi Svinhufvud esittelee oman kahden kohdan manifestinsa liittyen sivelyiden tärkeyteen sosiaalisessa mediassa. Manifestin toisen kohdan viimeinen lause ”Tykkääminen on ehkäpä maailman helpoin ja halvin tapa saada toinen ihminen hyvälle mielelle” on hyvä ohjenuora, joka on verrattavissa Internetin ulkopuolella tapahtuvaan hymyilyyn. Pienillä eleillä on vaivatonta tehdä toinen iloiseksi, ja tapahtuipa tuo ele sitten oikeassa elämässä tai Internetissä, tuo se todennäköisesti yhtä paljon iloa saajalleen.

Kritiikkiä lastenohjelmista (Hanna I., Anni H. ja Annamari J., Marjaanan ryhmä)

Psyko-blogi käsittelee ajankohtaisia ilmiöitä psykologian näkökulmasta. Kirjoittaja on Vesa Nevalainen, psykologian lisensiaatti ja tietokirjailija. Blogi löytyy Psykologiliiton sivuilta. Tavoitteena on herättää pohdintaa sekä psykologian alan asiantuntijoissa että maallikoissa. 

Nevalainen kirjoittaa vahvasti omalla äänellään, mikä erottaa blogin muista ja lisää sen luettavuutta. Vaikka kyseessä on tieteellinen blogi, teksti on helppolukuista, eikä sen ymmärtäminen vaadi psykologian alan asiantuntijuutta. Mielenkiintoisen blogista tekee se, että Nevalainen kirjoittaa provosoivaan sävyyn ja omiin kokemuksiinsa pohjaten. Keskustelua herättääkin se, että tekstit eivät varsinaisesti pohjaa tieteellisiin tutkimuksiin. Tekstilajiltaan blogin kirjoitukset muistuttavat lähinnä kolumnia. 

Valitsimme lähimpään tarkasteluun Nevalaisen uusimman blogitekstin ”Postia Pikku Kakkoselle” (http://www.psyli.fi/ajankohtaista/blogi/vesa_nevalaisen_blogi , julkaistu 11.12.2015), koska olemme itsekin pistäneet merkille tekstissä käsiteltyjä aiheita nykypäivän lastenohjelmiin liittyen. 

Nevalaisen keskeisin väite tekstissä on selvästi se, että lastenohjelmien taso on laskenut huomattavasti. Nevalaista huolestuttaa se, etteivät nykypäivän lastenohjelmat enää sisällä psykologisia opetuksia ja kehitystarinoita siinä määrin, missä ennen. Lisäksi hän kyseenalaistaa ohjelmissa esiintyvää huumoria: tarinat eivät toteuta oikeudenmukaisuutta, esimerkiksi paha ei aina saakaan palkkaansa, vaan ”viaton pöllö” liukastuukin banaaninkuoreen.

Nevalainen argumentoi väitteensä puolesta omalla provosoivalla tyylillään ja vedoten myös omiin lapsiinsa: lastenohjelmat eivät naurata heitäkään.  Sekä Nevalainen että hänen lapsensa pitävät monia ohjelmia myös outoina ja pelottavina. Nevalainen pohtii, kuinka lapset voivat ymmärtää nykyajan lastenohjelmia, kun hän itse ”korkeasti koulutettuna psykologiäijänäkään” ei niitä ymmärrä.

Nevalaisen argumentoinnin uskottavuutta lisää se, ettei hän kuitenkaan lyttää Pikku Kakkosta täysin, vaan toteaa lastenohjelmien joukossa olevan vielä helmiäkin, jotka todella opettavat lasta. Tyypilliseen tapaansa Nevalainen ei pohjaa argumentaatiotaan korkeampiin auktoriteetteihin tai tutkimuksiin, vaan perustelee näkemyksensä omien kokemustensa kautta. 

Pystymme samaistumaan Nevalaisen näkemykseen siitä, että nykypäivän lastenohjelmien taso on madaltunut verrattuna esimerkiksi oman lapsuutemme ajan ohjelmiin. Pohdimme toisaalta myös sitä, johtuuko tämä vain omasta aikuistuneemmasta näkökulmastamme – emmehän enää katsele näitä ohjelmia lapsen silmin. 

Mielestämme kirjoitus on erinomainen verkkoteksti, sillä se on helposti luettava, sopivan napakka ja aiheeltaan ajankohtainen. Teksti antaa lukijalle uusia näkökulmia, eikä vain toista itsestäänselvyyksiä. Toisaalta herkkänahkaisemmat lastenohjelmien fanit saattavat pahastua Nevalaisen suorasta palautteesta. Itse emme kuitenkaan kokeneet näin, vaan pidimme Nevalaisen nasevasta kirjoitustyylistä.

Kuva: http://vps.virtuaalikoulu.org/nettivekkari/wp-content/uploads/2015/01/maxresdefault.jpg

Nevalaisen blogiteksti: http://www.psyli.fi/ajankohtaista/blogi/vesa_nevalaisen_blogi

Kiusaaminen (Kaisa ja Rosa, Katin ryhmä)

Peruskoulupesula-blogi käsittelee ajankohtaisia yhteiskunnallisia ja koulutuksellisia aiheita, tavoitteenaan ottaa kantaa aiheisiin ja herättää keskustelua. Blogi on suunnattu kaikille aiheista kiinnostuneille ja sitä on kirjoitettu vuodesta 2012 lähtien. Kirjoittajina toimivat Alppilan yläkoulun oppilaanohjaaja Antti Värtö ja Helsingin yliopiston kasvatustieteen tohtorikoulutettava Laura Tuohilampi, jotka tuovat kirjoituksiin uskottavuutta asiantuntijuudellaan.

Blogi käsittelee yhteiskunnallisia aiheita, kuten koulukiusaamista, rasismia ja koulutuksellisia aiheita kuten oppimistuloksia. Teksteistä tekee mielenkiintoisia kirjoittajien asiantunteva ja selkeä tapa esittää asioita. Kirjoittajat ovat onnistuneet yhdistämään toisiinsa faktatiedon ja omat mielipiteensä. Blogikirjoituksia on kommentoitu, joten kirjoittajat ovat onnistuneet herättämään tunteita ja keskustelua lukijoiden keskuudessa. Keskustelu on pysynyt asiallisena, vaikka mielipiteet voivat vaihdella suurestikin. Kommentoijat ovat usein samaa ikäluokkaa blogin ylläpitäjien kanssa, mutta olisi mielenkiintoista kuulla myös koululaisten oma näkökulma aiheesta. Teksteissä on tutkimustietoa laidasta laitaan, vanhempaa ja uudempaa sekä prosenttilukuja. Lähteet on merkitty tekstien sekaan linkeillä, jolloin lukijan on helppo saada lisätietoa aiheista.

Valitsimme tarkasteltavaksi tekstin nimeltä ”Ne, joita ei kiusattu”, koska otsikko herätti mielenkiintomme. Kirjoituksen teemana on kiusaaminen ja sen sanoma on, että kiusaamisen poistamiseksi on tehty jo paljon töitä, mutta tehtävää on vielä tulevaisuudessakin. Viittaamalla KiVa- koulu-projektiin kerrotaan mitä kiusaamisen poistamiseksi on tehty ja prosenttiluvut kertovat, että työ on ollut onnistunutta, koska kiusaaminen on vähentynyt. Mutta riittävätkö pelkät prosenttiluvut kertomaan todellisen tilanteen kiusaamisesta? Tulevaisuudessa haluaisimme kuulla koululaisten käytännön kokemuksia tilanteesta ja siten työmme avulla edistää koululaisten hyvinvointia.

Aluksi kiinnostuimme tekstin otsikosta, mutta tekstin luettuamme, otsikko ei ollutkaan mielestämme niin onnistunut. Otsikko viittasi oppilaisiin, joita ei ole kiusattu, mutta tekstissä puhuttiin myös kiusatuista. Kirjoitus keräsi muutaman kommentin, mutta olisi voinut luulla, että tällainen aihe herättäisi enemmänkin keskustelua. Itse voisimme kiittää kirjoittajaa vaikean asian positiivisen puolen löytämisestä.

Tekstissä on hyvä ja selkeä rakenne. Se onnistuu johdattelemaan aiheeseen ja käsittelemään sitä monipuolisesti, sekä lopussa jättämään lukijoilleen  pohdiskeltavaa. Monipuolisuus näkyy siinä, että asioita käsitellään menneisyys-tulevaisuus ja positiivisuus-negatiivisuus –akseleilla. Yleensä kiusaamista käsittelevissä kirjoituksissa keskitytään vain kiusattuihin, mutta Värtö on osannut tuoda esiin myös sen, että on myös paljon oppilaita, joita ei kiusata. Hän tekee kuitenkin selväksi, että kiusaaminen täytyy saada loppumaan täysin. Mielestämme kirjoittaja on käyttänyt tästä onnistuneesti vertauskuvaa: ”Ei yhtään liikennekuolemaa, ei yhtään kiusaamistapausta”.

Kuva: Lucky Linda,  https://www.flickr.com/photos/olsenart/

Teksti: http://www.peruskoulupesula.fi/ 

Kenen vastuu? (Merika & Aino-Iita, Katin ryhmä)

Erikoistutkija Karoliina Koskenvuon blogiteksti "Vaikea lapsuus näkyy psyykenlääkkeiden käyttönä aikuisena" Kelan tutkimusblogissa kertoo varhaislapsuuden aikaisten traumaattisten kokemusten vaikutusta myöhempään psyykkiseen hyvinvointiin. Väestötutkimukseen ja lääkerekisteritietoihin perustuvassa tutkimuksessa todettiin, että lapsuudessa koettu jatkuva pelko kuten esimerkiksi vanhempien runsas alkoholinkäyttö, vakavat ristiriidat ja pitkään jatkuneet taloudelliset vaikeudet aiheuttivat aikuisena runsaampaa psyykenlääkkeiden kuten uni-, masennus- ja ahdistuslääkkeiden käyttöä. Tekstinsä lopuksi Koskenvuo toteaa, että perheitä tukemalla voidaan ehkäistä mielenterveysongelmien kehittymistä ja kasvavia hoitokustannuksia. 

Näin sosiaalityön opiskelijoina Koskenvuon teksti herätti huolta ja kysymyksen siitä kenellä on vastuu? Mikä rooli lastensuojelulla on lapsuuden vaikeiden kokemuksien ehkäisemisellä? Onko lastensuojelulla siihen oikeuksia ja pystyykö lastensuojelu puuttumaan kasvaviin ongelmiin ajoissa? Usein tuntuu siltä, että lastensuojelu pystyy puuttumaan ongelmiin vasta niiden kärjistyessä vakavia toimenpiteitä vaativaan tilanteeseen. Avunhakemisen kynnystä tulisi madaltaa ja levittää tietoisuutta siitä, että lastensuojelu on apu eikä syyttävä tuomari.

Esimerkki tilanteesta, jossa lastensuojelu ehkäisee vanhempien tukemisella lasten lapsuuden aikaisten traumojen kehittymistä aikuisuuden mielenterveysongelmiksi kuvataan Sosiaalinen tekijä -blogissa asiakkaiden itsensä kertomana. Perheen arkeen ns. ruuhkavuosina kertyi monenlaisia suurissa määrin kuormittavia tekijöitä, jotka johtivat erityisesti äidin hyvinvoinnin heikkenemiseen, mikä taas suoraan vaikuttaa lasten hyvinvointiin. Lopulta äidin itsemurha-aikeet johtivat poliisin tekemään lastensuojeluilmoitukseen, minkä kautta perhe päätyi lastensuojelun asiakkaiksi. Ilman suurempia toimenpiteitä perheen kuormittavat tekijät saatiin lastensuojelussa hallintaan ja etenkin vanhempien tietoisuuteen. 

Esimerkin kaltaisessa tilanteessa sosiaalitoimi toimi auttavana osapuolena eikä valtaa omaavana uhkana, joka vie lapset. Tätä näkökulmaa ja sanomaa me haluaisimme painottaa enemmän. Varhainen tuki perheelle ja perheiden tietoisuus mahdollisista tukitoimista ehkäisevät lapsuuden traumojen syntymistä ja ylipäänsä tukevat sitä, että perhe pysyy hyvinvoivana ja kriisitilanteilta vältytään. Tämä on sekä perheen, että kunnan sosiaalitoimen etu. Lapsen huostaanotto tai sijoitus tulee aina olemaan lapselle negatiivinen, jopa traumaattinen kokemus sekä kallis toimenpide yhteiskunnalle. 

Sosiaalitoimen lastensuojelu on kunnassa olemassa perheitä varten ja lasten parhaaksi. Sen asiakkuuden ei pitäisi olla leimaavaa, vaan se pitäisi nähdä kantavana tukivoimana. Lastensuojelun asiakkuus ei tarkoita epäonnistumista, eikä sen pitäisi olla hävettävää. On rohkeus hakea apua ajoissa. 

Lähteet: 

Karoliina Koskenvuo: Kela - Tutkimusblogi. Luettu 25.1.2016 http://blogi.kansanelakelaitos.fi/arkisto/2294

Sosiaalinen tekijä -blogi. Luettu 25.1.2016 https://sosiaalinentekija.wordpress.com/2015/04/29/uskalla-luottaa-lastensuojeluun/

Ajattelun ammattilainen – Ajan hermolla (Karoliina Kukkola & Juuli Suominen, Katin ryhmä)

Blogi ”Ajattelun ammattilainen” on filosofian tohtori Lauri
Järvilehdon tapa jäsentää maailmaa, tuoda asioista kiinnostuneille ajattelun työkaluja ja hyvinvointia. Blogin kohderyhmänä ovat aikuiset, tieteellisesti suuntautuneet kaikkien sukupuolien edustajat, mikä näkyy kommentoinnissa.

Järvilehto käsittelee blogissaan pinnalla olevia yhteiskunnallisia aiheita, tarjoten niistä omanlaisensa näkökulman, joka tarjoaa lukijalle hyvinvointia edistäviä oivalluksia. Blogissa huomio kiinnittyy ensimmäisenä ytimekkäisiin ja hieman jopa provosoiviin otsikointeihin. Kuvia blogissa ei ole, mutta tekstit ovat helposti luettavia, niiden lyhyyden ja tehokkaan jäsentelyn ansiosta. Pidemmissä teksteissä käytetään väliotsikoita helpottamaan lukemista.

Teksti lajina Järvilehdon blogitekstit muistuttavat lähinnä kolumneja, mielipide painotteisuuden vuoksi. Järvilehto ei oikeastaan viittaa tutkittuun tietoon ja tiettyihin tutkimuksiin. Hän saattaa nostaa esille muiden tutkijoiden tai ammattilaisten mielipiteitä, joista johtaa sitten omia päätelmiään.  Argumentointi keinoina käyttää varsinkin yleisyyttä, yleiseen mielipiteeseen tarttumista, omaa asiantuntijuuttaan sekä retorisena keinona järkeen vetoamista.

Kommentointi on hyvin asiallista, ihmiset tuovat esille uusia lähteitä ja tekstit on ylipäänsä ajatuksella rakennettuja. Eniten kommentoituja ja keskustelua herättäneitä aiheita olivat monikulttuurillisuus sekä tuloerot. Järvilehdon eri kirjoitukset jakavat sukupuolten kiinnostuksen, mikä näkyy kommentoijien painottumisessa jompaankumpaan sukupuoleen. Esimerkiksi kirjoituksessa ”monikulttuurisuudesta kulttuurievoluutioon” kommentoijat olivat nimimerkkien perusteella miehiä ja oppimista käsittelevässä kirjoituksessa taas naisia. Kommentoinnin taso on nostanut kynnystä itse osallistua keskusteluun, sillä kommentit olivat asiantuntijamaisia, eivätkä perustuneet useinkaan pelkkään arkitietoon.

”Köyhyys ei parane rahalla” 28/06/2015

Tässä kirjoituksessaan Järvilehto kyseenalaistaa käsityksemme köyhyydestä sekä kulutusyhteiskunnassa, nostaen esille jatkuvan taloudellisen kilpailun sekä fiksatoituneet asenteet. Järvilehdon ajatus tiivistyy otsikossa ”Köyhyys ei parane rahalla” ja sitä tuetaan vahvasti nykyistä ajatusrakennetta kyseenalaistavilla esimerkeillä kuten, että ”Suomessa voidaan pitää köyhänä ihmistä, jolla on oma talo ja auto” sekä ”jos tukia nostetaan tässä kohtaa, voi aina muuttaa isompaan kämppään tai ostaa tuoreemman telkkarin”. Kirjoitus vetoaa vahvasti järkeen ja jättää tunteisiin vetoamisen nollille. Järvilehto mainitsee kirjoituksensa HS:n artikkeliin, joka innoitti tämän tekstin kirjoittamiseen ja myöhemmässä vaiheessa viittaa lyhyesti Carol Dweckin teoriaan toimintaan suhtautumisesta, mutta ei oikeastaan käytä lähteitä tekstinsä pohjana.

Kirjoitus täyttää rakenteellisesti hyvän verkkotekstin kriteerit, joita ovat mm. koukuttava pääotsikko sekä lyhyet kappaleet. Blogissa kritisoisimme ehdotonta omien mielipiteiden esittämistä faktoina.  Yleisesti teksti oli ajatuksia herättävää. Ajatuksia varsinkin herätti Järvilehdon tapa kritisoida tukien saamista, mikä saattaa lisätä köyhien ihmisten leimaantumista, varsinkin jos tekstin lukee mustavalkoisesti. Koimme blogin olevan hyödyllinen ajan hermolla pysymisessä, lisäksi teksti oli niin mielenkiintoista, että tulemme varmasti palaamaan siihen omalla ajallamme.

Lähteet:
Kuvaaja: Hansjorn