Äiti suden vaatteissa (Oscar, Patrik, Niklas)

Valitsimme blogiksemme Maaret Kallion ylläpitämän Lujasti lempeä –blogin. Blogissa analysoidaan melko lailla laidasta laitaan erinäisiä arkielämän ilmiöitä psykologian näkökulmasta. Blogin kantavia teemoja ovat muun muassa vanhemmuus, parisuhde sekä perhe-elämä. Suurin osa Lujasti lempeä -blogin teksteistä on kirjoitettu nimenomaan äidin tai vaimon näkökulmasta, joten pääkohderyhmän voisi ajatella koostuvan noin 30-50 –vuotiaista naisista.

Maaret Kallion tavoitteena on saada ihmiset tietoisiksi arkielämässä tapahtuvista tilanteista sekä valinnoista. Blogissaan Kallio kirjoittaa melko rohkeasti jopa hieman vaietuistakin asioista ja täten pyrkii rohkaisemaan ihmisiä avoimempaan toimintakulttuuriin. Hän luo tuttuihin aiheisiin syvyyttä, jonka tarkoituksena on herättää ajatuksia lukijoissa.  Kallio kirjoittaa omien sanojensa mukaan ensisijaisesti ihmisenä. Tämä tekee blogista helposti lähestyttävämmän, mutta toisaalta se ei täytä tieteellisen kirjoittamisen piirteitä. Esimerkiksi tieteellisiin tutkimuksiin viitataan harvoin. Kallion blogi on asiantuntijakolumni, jossa hänellä on selkeät mielipiteet, jotka on usein piilotettu yksittäisten tekstien rivien väleihin.

Maaret Kallio on julkisuudesta tuttu psykoterapeutti. Koulutukseltaan Kallio on ylemmän erityistason kognitiivis-analyyttisen psykoterapiakoulutuksen suorittanut psykoterapeutti. Pohjakoulutukseltaan Kallio on ammattikorkeakoulusta valmistunut sosionomi. Lisäksi häneltä löytyy työnohjaajan sekä seksuaaliterapeutin ammattipätevyydet. Urallaan Kallio on toiminut myös psykoterapeuttina kohua herättäneessä TV-sarjassa Ensitreffit alttarilla sekä Nelosen uutuussarjassa Kielletty rakkaus.  Nämä kokemukset tuovat blogiin auktoriteettia ja uskottavuutta.

Valitsimme tarkemmin tutkittavaksi kirjoituksen ”Äiti ei saa olla äidille susi”, sillä aihepiiri vaikutti mielenkiintoiselta, eikä se ollut kenellekään erityisen tuttu. Jo otsikko paljastaa melko suoraan sen pääväittämän, jonka mukaan äidit eivät saa syyllistää toisiaan, vaan heidän tulisi toimia tukena ja lohtuna muille äideille. Kallio tuo tähän hyvin arkiseen aiheeseen uudenlaista syvyyttä monenlaisilla perusteluillaan ja näkökulmillaan, ja saa täten herätettyä ajatuksia, joita ei olisi välttämättä itse tajunnut pohtia.

Kallio aloittaa kertomalla äitiyden olevan haastavaa ja kuvailee naisen arvon määritettävän edelleen pitkälti äitiyden kautta. Huolimatta siitä, että kaikki naiset eivät halua tai eivät voi saada lapsia, näin varmasti hyvin usein yhteiskunnassa ajatellaankin. Kallio perustelee väittämiään tunnetun syyllisyystutkijan Brene Brownin kautta, jonka mukaan äitiys on naisen toiseksi suurin häpeälaukaisija. Tunne voi laueta monissa tilanteissa ja syiksi hän mainitsee monia seikkoja, kuten äitiyden tai lapsettomuuden, ja lapsen rajaamisen tai hellimisen.

Pääväittämäänsä Kallio tarkentaa siten, että hänen mukaansa äidit pyrkivät hyvin usein korostamaan omaa paremmuuttaan ja osoittelemaan muiden puutteita. Syiksi hän arvelee oman häpeän ja huonommuuden kokemuksen äitinä ja näiden tuntemuksien taakse halutaan verhoutua. Hän kuvaakin äidin taidon ytimeksi sen, miten äiti kykenee kohtaamaan oman ajoittaisen huonommuuden ja avuttomuuden tunteensa, siten hän kohtaa samat puolet lapsessaan. Kirjoituksen lopuksi hän muistuttaa jokaisen äidin kokevan samoja raskaita tunteita, joten heidän ei tulisi osoitella vaan pikemminkin toimia vertaistukena toisilleen. ”Lapsi kaipaa vanhempiensa rakkautta eniten juuri silloin, kun on vähiten sitä ansainnut” ja saman hän toteaa koskevan äitejäkin. Kirjoittaja tekee vaikeasta aiheesta mieluisan lukea. Hän käyttää kirjoittaessaan tunteita herättäviä esimerkkejä, ja tekstin voisi sanoa koskettavan ainakin monia naisia.

Maaret Kallion mainion tekstin heikoimmaksi anniksi jääkin sen yksipuolisuus. Hän ei ota kantaa tilanteeseen esimerkiksi isän kannalta. Tämän lisäksi hän ei puhu aviomiehen roolista äidin lohtuna, tukena tai korvana. Ideaalisessa perheessähän pidetään avioliiton lupauksia kunniassa ja tämä blogikirjoitus kuvastaakin juuri sitä elokuvasta tuttua vastamäkeä. Muiden äitien vertaistuen arvoa emme kiistä, mutta nostamme aviomiehen roolin vielä sitäkin korkeampaan asemaan.

Toisaalta, myös neuvot, miten tämän ”naiseuden toiseksi suurimman häpeälaukaisijan” jäävät mainitsematta. Olisihan se kivaa, jos kaikki olisivat mukavia, mutta sitä odotellessa olisi käyttöä myös ohjeille, miten äiteyden kukkotappeluista selvitään vähemmällä häpeällä. Arvostelijoita riittää aina ja jos odottelemme heidän muuttumistaan, niin äideillä on samat paineet vielä isoäiteinäkin.

Koulutuskamppailu (Mira Alamikkelä, Eeva Andrejeff & Anni Lääperi)

Viimeaikoina opiskelijoiden asiat, ongelmat ja oikeudet ovat olleet pinnalla. Valtion kiristäessä opiskelijoiden vaihtoehtoja ja liikkumavaraa opinnoissaan, ovat opiskelijat joutuneet ahtaalle niin taloudellisesti kuin henkisestikin. Opintotukeen kohdistuu leikkauksia ja opiskelijoita painostetaan opiskelutahdin nopeuttamiseen erilaisten kannustimien avulla, unohtamatta mahdollisia sanktioita mikäli opiskelut venyvät tavallista pidemmiksi. Ei ole siis ihme, että opiskelijat kärsivät jatkuvasti stressistä, ahdistuksesta, riittämättömyyden tunteista ja epävarmuudesta. Kaikesta pitäisi olla niin varma jo hyvin nuorena, vaikka elämänkokemus ei ehkä ole vielä kovin laaja.

Laura Tiitinen kirjoittaa blogitekstissään "Nuoren elämä ei ole putki", että nykynuorison elämästä on muodostunut ikäänkuin "putki" (Sosiaalinen tekijä 8.12.2015). Tiitinen kirjoittaa: "Nuoren taival opiskelusta työelämään on kuin putki, johon pitää osata hypätä oikeaan aikaan ja oikealla tavalla." Tällä hän tarkoittaa sitä, että nuorten täytyy tehdä jo hyvin varhain päätös siitä, mitä haluavat opiskella ja sitä kautta valita tuleva ammattinsa. Opiskeluista on muodostunut kuin rankka "putki" tai "maratonjuoksu", jossa lepotaukoja ei ole. Kesälomatkin kuluvat kesätöissä keräten rahaa, jotta pysytään taas leivässä seuraavan vuoden ajan pienten opintotukien kanssa.

By: Matt Miller
(https://www.flickr.com/photos/pug/254640106)

Putken ulkopuolelle on kuitenkin helppo tippua ja sinne takaisin pääseminen voi olla vaikeaa. Kaikki eivät osaa valita heti oikeaa alaa tai eivät pääse sinne ensimmäisellä yrittämällä. Opiskelupaikan vaihtamistakin on hankaloitettu hallituksen toimin, jolloin paineet opiskelupaikan valinnassa lisääntyvät. (Tiitinen 2015.) On jotenkin ironista, miten putkeen joutuminen on itseasiassa monen tavoite. Sekin koetaan parempana vaihtoehtona kuin se, että joutuisi "komeroitumaan" vuodeksi, odottamaan uutta mahdollisuutta PÄÄSTÄ takaisin putkeen. 

Viime vuosina on puhuttu paljon myös nuorten syrjäytymisestä, mutta samalla yhteiskunta myös syrjäyttää nuoria vaikeuttamalla koulutukseen pääsyä ja tiukentamalla opiskelun ehtoja. On esimerkiksi huolestuttavaa kuinka äärettömän helposti nuori voi pudota koulutuksen ulkopuolelle ja joutua eroon "normaalista arjesta" ja ikätovereistaan varsinkin jos välivuodelle ei löydy edes töitä. Niin, niitäkin on nykyään niin vaikeaa saada, ainakin ilman suhteita.

Ensimmäinen opiskelupaikan valinta tehdään jo 9. luokalla kun päätetään toisen asteen koulutuspaikasta. Monilla on jo tässä vaiheessa vaikeuksia päättää, menisikö ammattikouluun vai lukioon. Osa putoaa jo pois putkesta, kun ei pääse haluamaansa opiskelupaikkaan. Osa nuorista saattaa taas päätyä esimerkiksi ammattikoulussa sellaiselle linjalle, josta eivät ole ollenkaan kiinnostuneita. Osa keskeyttää opinnot ja jää sille tielle pääsemättä enää takaisin putkeen. Tämä ongelma koskee myös korkea-asteen opintoja: aina on väliinputoajia.

Toisen asteen jälkeen on usein edessä vielä toinen valinta, kun nuoret joutuvat päättämään missä jatkavat opiskelua. Monille valinta on vaikea tai ovet opiskelupaikkaan eivät aukea ensimmäisellä yrittämällä, jolloin päädytään pitämään välivuosi tai useampikin. Valinnan vaikeus vielä entisestään korostuu, kun opiskelupaikan vaihtaminen on yhä vaikeampaa. Yhteishaussa suositaan yhä enemmän niitä hakijoita, jotka hakevat ensimmäistä kertaa ja jotka ovat täysin ilman opiskelupaikkaa. Tämä vaihtamisen vaikeus synnyttää suuret paineet nuorelle: on valittava heti juuri se oikea paikka. Jos myöhemmin muuttaa mieltään, voi putki katketa ja se aiheuttaa hankaluuksia.

Nuoriin kohdistuvat paineet siis kasvavat yhteiskunnassamme, kun päätös opiskelupaikasta pitää tehdä yhä nuorempana ja väärät valinnat ja päättämättömyys kostautuvat. Opiskelijoiden pahoinvointi on yleinen ongelma, kuten myös nuorten syrjäytyminen ja työelämän ja koulutusputken ulkopuolelle jääminen. Näitä ongelmia eivät ratkaise opintoaikojen rajaukset, opintotuen heikennykset, opiskelupaikkojen suuntaaminen enenevissä määrin ensimmäistä kertaa hakeville tai muutkaan opiskelijoiden vapauksia polkevat ja velvollisuuksia lisäävät toimenpiteet. Nyt tarvitaan suunnanmuutosta nuoria tukevaan ja kannustavaan ilmapiiriin, jossa on tarjolla entistä räätälöidympää opinto-ohjausta, yksilökohtaisia tukitoimenpiteitä erilaisissa vaikeuksissa painiville nuorille, kohdennettuja palveluja väliinputoajille sekä kannustava koulutus- ja opintotukijärjestelmä. On aika tarjota kepin sijasta porkkanaa, syrjäyttävän järjestelmän sijasta nuoria yhteiskuntaan osallistava järjestelmä.

(http://gph.is/Odl7Oe)

Mitä yliopisto on? (Laura ja Lotta, Katrin ryhmä)

Kokonaisvaltainen kirjoittaminen on blogi, jonka tarkoituksena on tarjota vinkkejä ja inspiraatiota kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille. Blogia ylläpitää Kimmo Svinhufvud, joka työskentelee äidinkielen yliopisto-opettajana Helsingin yliopiston kielikeskuksessa. Svinhufvud on kirjoittanut kaksi kirjaa, jotka käsittelevät kirjoittamista. Tällä hetkellä Svinhufvud kirjoittaa lehtiartikkeleita ja myös useita muita blogeja. Kokonaisvaltainen kirjoittaminen-blogin artikkelit on jaettu kolmeen kategoriaan: kirjoittaimisen opiskelu ja opetus, kirjoittamisen lajit sekä kirjoittajan elämä.

Aiheensa mukaisesti blogi on hyvin sisältö- eli tekstipainotteinen. Kuvia blogissa on yleensä yksi blogikirjoitusta kohden, ja muutenkin se on visuaalisesti hyvin yksinkertainen. Julkaisut ovat sopivan mittaisia, asiat on ilmaistu niissä tiiviisti ja ne on usein jaettu pienempiin osiin johdattelevilla väliotsikoilla, mikä saa lukijan pysymään alusta loppuun mukana. Teksteissä on usein upotettuja linkkejä aiheeseen liittyvään aineistoon, muunmuassa erilaisiin artikkeleihin, jotka helpottavat lukijaa ymmärtämään mistä kirjoittaja puhuu ja mitä asiaa hän käsittelee. Kaikenkaikkiaan blogi on tarkoitukseensa oikein toimiva.

Valitsimme erityiseen tarkasteluun julkaisun Mitä yliopisto on?, jossa Svinhufvud ottaa kantaa elinkeinoministeri Olli Rehnin mielipidekirjoitukseen Helsingin Sanomissa ja toteaa yliopistojen olevan paljon enemmän kuin "yksinomaan tutkintoja ja huippututkimusta suoltavia laitoksia". Hän tuo esille esimerkiksi opiskelun sosiaalisia puolia sekä niitä taloudellisia hyötyjä, joita yliopistokaupungeille koituu. Opiskelijoina olemmekin samaa mieltä Svinhufvudin kanssa; on lyhytnäköistä ylenkatsoa sitä kaikkea, mitä yliopisto tarjoaa, vaikka siitä ei olisikaan suoraa näkyvää taloudellista hyötyä yhteiskunnalle.

Kuvakaappaus Jyväskylän yliopiston Instagram-tililtä

Monelle opiskelu sijoittuu nuoruuteen. Nuoruus on myös identiteetin muodostumisen aikaa ja yliopisto onkin paikka, jossa nuori voi rakentaa identiteettiään. Opiskelijan statuksesta tulee osa nuoren minäkuvaa, johon vaikuttavat esimerkiksi valinnat pää- ja sivuaineista. Identiteettiin kuuluu myös sosiaalinen ulottuvuus: uusien ihmissuhteiden luominen, kuuluminen ainejärjestöihin, osallistuminen opiskelijatapahtumiin ja kaikenlainen harrastaminen, monen muun muassa. Mahdollinen uusi asuinpaikkakunta tuo myös uusia näkökulmia opiskelijan identiteettiin; esimerkiksi pieneltä paikkakunnalta suureen yliopistokaupunkiin muuttava tai pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva maakuntayliopistossa opiskelun aloittava nuori voi joko saada vahvistusta edelliselle, asuinpaikkaan liittyvälle identiteetilleen, tai sitten omaksua siihen uusia ulottuvuuksia. Yliopisto on paikka, jossa opiskelija voi saada vastauksia kysymyksiin kuka minä olen ja kuka minä haluan olla.

Varsinaisen tutkinnon lisäksi opiskelija saa yliopistolta opintojensa aikana paljon enemmän, kuten eväät sivistykseen ja kriittiseen ajatteluun, mitkä myös Svinhufvud mainitsee tekstissään. Luennoilla ja tunneilla opiskelijat oppivat kurssisisältöjen lisäksi laajan kirjon erilaisia taitoja, kuten ajanhallintaa ja vastuunottoa omasta työskentelystä, kokonaisuuksien hahmottamista, lähdekriittisyyttä, projektinhallintaa sekä ryhmätyöskentelytaitoja. Yliopisto antaa myös mahdollisuudet kansainvälistymiseen esimerkiksi opiskelijavaihdon kautta. Sieltä saa siis muutakin kuin paperit opiskelujen päätteeksi; opiskelijalle jää yliopistosta käteen vahva yleissivistys sekä monipuolinen kokonaisuus tietoja ja taitoja, joita hyödyntää myöhemmin elämässä.

Svinhufvud muistuttaa, että yliopistot tuovat mukanaan lisäksi paljon muuta. Ne toimivat kaupunkinsa vuokra-asuntomarkkinoiden moottoreina ja kokoavat ihmisiä viettämään aikaa yhdessä esimerkiksi liikunnan parissa. Yliopisto toimii myös jonkinlaisena treffipalveluna, sillä tuleva puoliso voi löytyä samasta oppilaitoksesta. Muitakin tärkeitä ihmissuhteita luodaan opiskelujen ohella muun muassa tuleviin kollegoihin. Yliopistoissa myös verkostoidutaan tuleviin työnhaun tarpeisiin ja perustetaan jopa yrityksiä.

Vaikka Svinhufvud kritisoikin Rehnin yksipuolista näkökulmaa yliopistoista, ovat Rehnin mielipidekirjoituksessa esiintulevat asiat kuitenkin perusteltuja. Koulutuksella on suuri vaikutus taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen ja yliopisto laki vaatii, että yliopistojen tutkimukset ovat yhteiskunnallisesti vaikuttavia. Rehn kirjoittaa ymmärtävänsä lain niin, että "akateemisen tutkimuksen on palveltava myös yhteiskunnan ja talouden kehittämistarpeita." Nykyisessä taloustilanteessa lain vaatimus tuntuukin aiheelliselta.

Yliopistoja tulisi kuitenkin mielestämme ajatella muutenkin kuin yksinomaan taloudellisten hyötyjen kannalta. Svinhufvud tuokin blogikirjoituksessaan hyvin esille monet yliopistojen positiiviset vaikutukset, sekä ihmisiin että ympäristöön. Loppujen lopuksi mielestämme yliopistossa on kyse itsensä kehittämisestä ja elämästä nauttimisesta samalla, kun etenee kohti tulevaisuuttaan.

• 
  

Roope Uusitalo ja opintotuen tulevaisuus (Juhani Kanto, Taija Kolehmainen)

Professori, joka uhkasi koskea opintotukeen. Myrskyhän siitä nousi.

Tarjoaako Roope Uusitalon uudistusehdotukset korkeakouluopiskelijalle [a] turvallista vakautta keskittyä opiskeluun vai [b] ruoskiiko tuottavuuteen? Onko nuorten tulevaisuuden pelko [a] todenperäistä vai eivätkö he vain [b] ymmärrä työelämän lainalaisuuksia?

Rastita tästä mielipiteesi, päivän polttavimman taloustieteilijän eli Uusitalon näkemykset perusteluineen löydät tekstin seasta.

Jyväskylän yliopiston taloustieteen professorina toimiva Roope Uusitalo sai maaliskuussa julkaistulla opintotuen uudistamisselvityksellä median villiksi. Opiskelijat nousivat barrikadeille ja netin kommenttiosiot kiehuivat juupas-eipäs-väittelyistä.

Päätimme pureutua koko mylläkän ytimeen – ja Roope Uusitaloon.

JULKISEEN PYÖRITYKSEN joutunut Uusitalo ei pienten skuuppien edessä nöyristele. Viiden muun taloustieteilijän kanssa Akateemista Talousblogia ylläpitävä Uusitalo on kipakkasanainen mies, joka vapaa-ajan ilokseen pyörittelee runsaasti keskustelua herättäviä talousaiheita.

Räväkän ensikosketuksen Uusitalon ajatuksille tarjosivat otsikot kauppakorkeakoulun opiskelijoiden reputtamisesta sen perusteella tajuavatko he sijoittaa fiksusta eli ottaa opintolainaa.

Ei ole ihme, että Uusitalo saa tuon tuosta vastata “moraalisesti närkästyneille” kommentoijille. Heitä ilmaantui erityisesti sen jälkeen, kun Uusitalo kommentoi saamaansa kritiikkiä Akateemisen Talousblogissa  14. maaliskuuta julkaisemassaan tekstissä.

Mutta ensin taustoja.

Roope Uusitalo kirjoitti opintotuesta ja erityisesti -lainasta Ekonomi-lehdessä 17.2.2016, siis vain hetki ennen raportin julkaisemista.

AKATEEMINEN TALOUSBLOGI on pääosin suunnattu raskaansarjan ekonomisteille. Blogin kirjoittajat ovat professoreja, dosentteja ja ennen kaikkea pitkän linjan alansa asiantuntijoita, joilla on laaja kokemus talouden alalta.

Muille kuin talouden alasta kiinnostuneille blogin julkaisut ovat mitä todennäköisimmin täyttä hepreaa. Kokeneellekin lukijalle tekstien kielenkäyttö on haastavaa, mutta toisaalta, näin asiantuntevaa tekstiä ei muista talousblogeista löydy.

Koska jopa kommenttiosaston keskustelu menee osittain noviisi ekonomistilta yli hilseen, emme ryhdy kilpaväittelyyn Roope Uusitalon esittämien uudistusehdotusten kanssa vaan käymme läpi sen nostattamaa tunteiden ja argumenttien pyörremyrskyä opiskelijan näkökulmasta.

UUSITALO TOIMITTI opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen pyynnöstä raportin opintotuen uudistamisesta opetus- ja kulttuuriministeriölle.

Virallisissa papereissa nämä ehdotukset kehystetään uudistukseksi mutta käytännössähän kyse on hallituksen kovista säästötarpeista.

Selvitysmiehenä toiminut Uusitalo muun muassa esittää korkeakouluopiskelijoiden opintorahan pienentämistä, opintotukikuukausien määrän vähentämistä ja opintojen edistymisvaatimusten nostamista.

Näillä äkkiseltään opiskelijan korvaan lähinnä ruoskintatoimenpiteiltä kuulostavilla ehdotuksilla pitäisi saavuttaa 70 miljoonan euron opintukisäästöt vuoteen 2019 mennessä. Pidemmällä aikavälillä hallituksen säästötavoite on 150 miljoonaa euroa.

Ehdotettujen muutosten tavoitteena on lamasta kärsivän maan avittaminen ulos talousahdingosta, mutta odotetusti vastaanotto oli negatiivinen.

Tiistaina 1. maaliskuuta 2016 julkaistu raportti sai välittömästi palstatilaa ja runsaasti huomiota. Eikä vähiten sen takia, että tuoreessa muistissa ollut #Koulutuslupaus nielaistiin aika kuuluvasti.

RAPORTTIA JA SEN herättämää palauteryöppyä Uusitalo kommentoi tiheimmän pölypilven laskeuduttua Akateemisessa Talousblogissa seuraavasti:

"Edellisviikolla tekemäni opintotuen uudistusehdotus sai hiukan kriittisen vastaanoton. Viran puolesta tyrmistyneiden etujärjestöjen ja keittiönpöydän ääressä omaperäisiä excel-laskelmia tehneiden kansalaisaktivistien lisäksi tuli silti oikein rakentaviakin kommentteja."

Viittaako Uusitalo etujärjestöillä esimerkiksi Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ja Suomen opiskelijakuntien liiton (SAMOK) kannanottoon? Kyseisessä tekstissä ehdotettuja leikkauksia leimattiin suoriltaan kohtuuttomiksi ja nimitettiin “uudeksi rumaksi luvuksi suomalaisen sivistyspolitiikan historiassa”.

Miltä tahansa kantilta pyöriteltynä vaikkapa SYLin ja SAMOKin kannanoton hutaiseminen “viran puolesta tyrmistymiseksi” maistuu kyseisten järjestöjen mielipiteen vähättelyltä.

Provosoitumiset sikseen ja kiinni varsinaiseen opintotukiasiaan.

Opintotukileikkaukset saavat opiskelijat barrikadeille, niin myös tällä kertaa. Kuva: https://i.ytimg.com/vi/1RvQMeL90pA/maxresdefault.jpg

Helmikuun Ekonomi-lehden kirjoituksessa Uusitalo painottaa, että opintotukijärjestelmän tulisi kannustaa opiskelijoita suorittamaan opintonsa tehokkaammin, jotta he siirtyisivät työmarkkinoille nopeammin. Hän toivoo opintotukijärjestelmän uusiutuvan niin, että se todellisesti turvaa mahdollisuuden päätoimiseen opiskeluun.

Kriitikoiden mielestä tämä kehitys kuitenkin vain heikentäisi opintojen laatua ja eväisi vähävaraisilta korkeakoulututkinnon mahdollisuuden tai vähintäänkin lisäisi yhteiskunnallista eriarvoisuutta ohjaamalla opiskeluvalintoja taloudellisista lähtökohdista.

Raportti herätti myös keskustelua nuorten kokemusta tulevaisuuden epävarmuudesta.

Blogitekstissään Uusitalo argumentoi opiskelijoiden pelot työelämän (ja maailman) tulevaisuuden mahdollisuuksista suohon vetoamalla työelämän tilastoihin palkoista, työllistymisestä ja työelämän rakenteesta.

Mutta kuinka moni vähävaraisimmista lähtökohdista ponnistanut uskaltaa luottaa pystyvänsä maksamaan tulevaisuudessa useiden tuhansien, jopa toiselle kymmenelle tuhannella kipuavia, lainasummia tilastojen pohjalta?

Blogitekstissään Uusitalo pohdiskelee ratkaisuksi epävarmuuteen kahta erilaista mallia:

• Opintolainaan Ruotsin vanhan mallin mukainen takaisinmaksuturva eli lainan lyhentäminen tulojen mukaan ja mahdollinen mitätöinti.
• Hyvä puoli: Turvaa siltä varalta, että kunnolla palkattua työtä ei löydy.
• Huono puoli: Takaisinmaksuturvan rahat kerättäisiin joko leikkaamalla määräajassa valmistuvien opintolainahyvitystä tai pienentämällä opintorahaa, heikentäisi työllistymisen kannustimia ja opintolainan hallinto pitäisi mietti uudestaan.
• Opintolaina kahteen, peruslainan ja lisälainan, osaan.
• Hyvä puoli: Osittainen vakuutus vähentäisi epävarmuutta mutta ei kannustimia, valinnanvapaus lisääntyisi.
• Huono puoli: Mallin toimivuutta ei voi todellisuudessa etukäteen tietää.

Minkä näistä Uusitalon esittämistä kolmesta vaihtoehdosta, [1] lainaosuuden lisäämisestä ja opintolainahyvityksestä, [2] takaisinmaksuturvasta tai [3] opintolainen jaosta osiin, valitsisit mieluiten ensimmäisen vuoden korkeakouluopiskelijana?

OPISKELIJAN NÄKÖKULMASTA uudistusehdotuksia on vaikea sulattaa.

Asian ympärillä pyörivästä keskusteluilmapiiristä saa vaikutelman, että opiskelijat olisivat tähän asti eläneet liian leveästi valtion laskuun. Että olisi isänmaallinen teko opiskelijanakin kiristää vyötä. Mutta samalla olemme sekä Suomen yhteiskunnallinen että taloudellinen toivo.

Asetelma on hämmentävä.

Omasta kokemuksestamme voimme kertoa, että taloudellisesti keskiverto-opiskelijan elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Kuukausittainen opintotuki menee lähes kokonaan peruselämän tarpeisiin, kuten ruokaan ja asumiseen. Yllättäviä menoja kertyy ja lainan ottaminen on töihin menon ohella usein ainoa vaihtoehto.

Ylipäätään on vaikea nähdä taloudellisten “porkkanoiden” kannustavan opiskelijoita parempiin tuloksiin ja nopeampaan valmistumiseen.

Opintuesta leikkaaminen varmasti helpottaisi Suomen taloustilannetta lyhyellä aikavälillä, mutta entäpä uudistusten pitkän ajan vaikutukset? Kasvaako yhteiskunnallisen eriarvoisuus? Tuleeko yliopistoista liukuhihnatehtaita?

Mikä sitten olisi oikea ratkaisu? Sillä jotain Suomen taloudellisen tilanteen suhteen on kuitenkin tehtävä. Ehkä tähän hätään ei ole oikeaa ratkaisua. Ehkä ratkaisu on juuri  opiskelijoilta leikkaaminen.

Edes Roope Uusitalon kaltainen talousguru ei voi varmaksi tietää vastausta näihin kysymyksiin, ellei hänellä ole kykyä nähdä tulevaisuuteen. Nähtäväksemme jää millainen on tulevaisuuden opiskelijan arki, jollain kun on kuitenkin elettävä.

Kirjoittajat ovat toisen vuoden valtiotieteiden ja toisen vuoden tietojärjestelmätieteen / ensimmäisen vuoden yhteiskuntapolitiikan kandidaattiopiskelijat. Tämä blogisteksti on kirjoitettu osana Jyväskylän yliopiston XKV201 Kirjoitusviestinnän perusteet -kurssin suoritusta.

P.S. Myös tällaisiin (tulen)arkoihin aiheisiin taloustieteen professori on tarttunu blogiteksteissään viimeisen vuoden aikana.

• Kilpailukykypaketin avulla 38 000 uuden työpaikan luomisesta: “Ei taida syntyä”. (Hallituksen kilpailukykypaketin lausuntokierros, 9.12.2015)

• Yhteiskuntasopimuksesta vääntämisestä: “-- hallitus näyttäisi laskevan, ettei työehtojen leikkaaminen vaikuta palkankorotusvaatimuksiin millään tavalla. Oletus on varsin erikoinen.” (SAKin syyskuussa ehdottama malli mm. nollasopimuksista, 24.9.2015)

• Ruotsin talousmallin seuraamisesta: “Joustavien työmarkkinoitten mallia etsivien pitää etsiä kauempaa - vaikkapa Saksasta. Samaten selitysten ruotsalaisten parempaan talouskehitykseen pitää löytyä muualta kuin työmarkkinoiden joustoista.” (14.9.2015)

• Hallituksen esittelemästä sopeuttamisohjelmasta: “Tämä paketti pienentää menoleikkauksista johtuvaa finanssipolitiikan kiristymistä lähivuosina eikä silti lisää valtion menoja vuoden 2019 jälkeen. Jos nämä investoinnit vielä osoittautuvat tuottaviksi, [finanssipolitiikan taika]temppu on taitavasti tehty.” (28.5.2015)

• Viime vuosien finanssipolitiikasta: “Viime vuosien finanssipolitiikka näyttää olleen melkoisen kireää. Tästä huolimatta julkisen sektorin alijäämä on edelleen suuri ja jossain vaiheessa tilanne pitää korjata.” (2.4.2015)

Perustulosta vähimmäisturva kaikille? (Merja ja Iina, Katrin ryhmä)

Perustulo on puhututtanut jo vuosikymmenien ajan. Onko nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä toimiva vai tarvitaanko uudenlaista sosiaaliturvaa?    

                                                                          Lähde: Helsingin Sanomat/Juba Tuomola

                                                                           

Kelan tutkimusjohtaja Olli Kangas ja erikoistutkijat Ilpo Airio, Karoliina Koskenvuo sekä Markku Laatu tarkastelevat Kelan kolmiosaisessa blogisarjassa perustulon yleistä kannatusta sekä kannatusta sosioekonomisissa ryhmissä ja eri työmarkkina-asemassa olevien keskuudessa (osat 1-2) sekä poliittisen suuntauksen ja perustulomallien kannatuksen välistä yhteyttä (osa 3).

Perustulo, kaikille kansalaisille säännöllisesti ja ehdoitta maksettava raha, johon ei sisältyisi tarvehankintaa eikä velvoitteita, on herättänyt myös tutkijoiden kiinnostuksen. Vuonna 2002 Turun Yliopisto ja Åbo Akademia tekivät Suomessa kyselytutkimuksen perustulon ja negatiivisen tuloveron kannatuksesta 15 -vuotta täyttäneille henkilöille (1006 henkilöä haastateltiin). Kelan tutkimusosasto toisti kyselyn 2015. Kelan kolmiosainen blogisarja tarkastelee ja analysoi näiden kahden kyselyn tuloksia. 

Perustulomalli määritellään blogissa tulonsiirroksi, jonka kaikki saisivat yhtä suurena taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Täyden tai osittaisen perustulon lisäksi eräs vaihtoehto olisi negatiivisen tuloveron malli, jossa verojärjestelmän kautta tapahtuvin tulonsiirroin mahdollistetaan rahatulo tulottomille ja pienituloisille. Perustulon keskimääräisesti hyvänä suuruutena nähtiin vuonna 2002 nykyrahaksi muutettuna 763e ja perustulolle saatiin hieman pienempi kannatus (63 %) kuin negatiiviselle tuloverolle (76 %). Vuonna 2015 perustulolle sopivana määränä pidettiin 1000e, perustuloa kannatti 72 % ja negatiivista tuloveromallia 78 %.

Blogin mukaan perustulon molempia malleja kannatetaan kaikissa sosioekonomisissa ryhmissä ja työmarkkina-asemasta riippumatta. Pieniä eroja kuitenkin löytyy, sillä hyvässä sosioekonomisessa asemassa olevat suhtautuvat perustuloon ja negatiiviseen tuloveroon hieman varauksellisemmin kuin epävarmemmassa asemassa olevat kansalaiset. Vuoden 2015 kyselyn tulosten mukaan myös negatiivisen tuloveron kannatus on laskenut vuodesta 2002 ja vastaavasti perustulon kannatus on noussut kaikissa ryhmissä, pois lukien opiskelijat.

Blogissa pohditaan sitä, että perustulolla tulisi olemaan mallista riippuen erilaisia vaikutuksia eri väestöryhmiin, verotuksen tasoon ja kansantalouteen. Aina osa voittaa ja osa häviää eli toiset saavat ja toiset joutuvat perustulon maksajiksi. Tämä näkyy myös perustulon kannatuksessa (sosioekonomisten ryhmien väliset erot). Kirjoittajien mukaan yleisesti ottaen kansalaiset kannattavat universaaleja sosiaaliturvaetuuksia (lapset, sairaat ja vanhukset) ja perustulon kannatuksen voisi olettaa seuraavan samaa logiikkaan. Tutkimusten tulokset kuitenkin osoittavat, että myös perustulon oletetut maksajat suhtautuvat suhteellisen positiivisesti perustulon molempiin malleihin. Kenties tämä johtuu epävarmasta taloudellisesta tilanteesta ja yleisestä ajatuksesta siitä, että kaikkia autetaan ja ketään ei jätetä.

Suurin osa suomalaisista siis kannattaa jonkinlaista perustulomallia, mutta siinä nähdään myös uhkia. Keskusteluissa on noussut esille esimerkiksi nuorten passivoituminen. Miksi kouluttautua kun rahaa on tarjolla ilman velvoitteita? Tuhoammeko nuorten tulevaisuuden ja jätämme heidät perustulon varaan ilman tukea ja rahankäytön valvontaa? On myös arveltu, että perustulo ennemminkin tukee kotiin jäämistä kuin aktivoi kansalaisia työntekoon, joka on perustulon yksi tavoite. 

Sosiaaliturvan uudistus perustulon avulla on ollut pitkän ajan tavoite, jonka toimivuutta on tarkoitus kokeilla Suomessa ensimmäistä kertaa lähivuosien aikana. Tavoitteena olisi muuttaa järjestelmää yksinkertaisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi vähentäen köyhyyttä sekä syrjäytymistä. Perustulo antaisi myös väljyyttä muokata arkea sen muutosten mukaisesti opiskelun, perhe-elämän ja työn myötä. Perustulomallin tavoitteena on myös mahdollistaa työn vastaanottaminen, pätkissäkin, ja tehdä se kannattavaksi. Tämä olisi tärkeää etenkin nuorille, sillä pätkä- ja osa-aikatöiden tekijöinä ovat juuri usein nuoret aikuiset.

Suuri kysymys onkin, passivoiko perustulo kansalaisia vai kannustaako se työntekoon ja toimeliaisuuteen?