Ilmastonmuutoksen tietopankki (Nelli R. & Laura M., Marjaanan ryhmä)

Ilmastonmuutos. Totta vai tarua? Mistä se johtuu ja mitä siitä seuraa? Miten se vaikuttaa konkreettisesti elämäämme? Näihin kysymyksiin eri alojen asiantuntijat Tuomas Helin, Ari Jokimäki, Petteri Karvinen, Jari Kolehmainen, Kaj Luukko, Rauli Partanen, Esko Pettay, Aki Suokko, Timo Teräsahjo ja Jussi Ylhäisi pyrkivät vastaamaan Ilmastotieto-blogissaan. Blogin tavoitteena on jakaa yleistä tietämystä ilmastoasioista, sekä esitellä ja avata ilmastonmuutokseen liittyviä tutkimuksia kaikille aiheesta kiinnostuneille ihmisille.

Blogi on hyvin asiakielinen ja -tyylinen. Kirjoitukset perustuvat alan ajankohtaiseen tieteelliseen tutkimukseen, esimerkiksi väitöskirjoihin ja suurempien organisaatioiden kuten Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen tutkimuksiin. Blogissa ei juuri käydä keskustelua, vaan lähinnä keskitytään asioiden esittelyyn. Kommentteja postauksissa on vähän, mutta osa niistä on hyvinkin kyseenalaistavia. Ilmastonmuutos on paljon keskustelua herättävä aihe ja ihmiset ovat tuoneet mielipiteitään esiin kommenteissaan, kuitenkin pääasiassa asiallisen sävyn säilyttäen.

Lumen sulaminen aikaistuu

Erityisesti mielenkiintomme herätti kaksi lumen sulamista käsittelevää postausta. “Väitös: Lumi sulaa pohjoisella pallonpuoliskolla entistä aiemmin” -kirjoituksessa esitellään Matias Takalan tekemää väitöstutkimusta. Takala oli satelliittitietojen perusteella selvittänyt lumen sulamista pohjoisella pallonpuoliskolla ja saanut selville, että sulaminen tapahtuu tänä päivänä aikaisemmin kuin 30 vuotta sitten. Kirjoituksessa esitellään tutkimustulokset selkeästi ja tiiviisti, ehkä jopa hieman liiankin pintapuolisesti. Olisimme mielellämme lukeneet lisää tutkimuksen taustoista ja saaduista tuloksista.

Hieman samankaltaista tutkimusta esitellään kirjoituksessa “Talvinen Suomi tummuu: Lumen sulaminen aikaistuu ja sulamiskausi pitenee”. Se kertoo Ilmatieteen laitoksen, Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen vuosina 1982-2014 tekemästä tutkimuksesta, jossa on tutkittu lumen sulamiskauden alkua ja kestoa. Tämäkin tutkimus perustuu yli 30 vuoden aikana kerättyihin satelliittitietoihin, joiden mukaan lumen sulaminen on aikaistunut useamman päivän, mutta samaan aikaan sulamiskausi on pidentynyt.

Jyväskylän Jyväsjärvi 27.3.2019 (vasemmalla) ja 23.4.2019 (oikealla)

Miltä näyttää tulevaisuus?

Koska ilmasto ja etenkin sen muutos ovat usein vahvoja mielipiteitä herättäviä ilmiöitä, tulee aiheeseen liittyviä tekstejä lukea kriittisesti. Tarkastelemamme kirjoitukset perustuvat kuitenkin luotettaviin lähteisiin ja mittaustuloksiin, mikä tekee kirjoituksista uskottavia. Kahdessa blogikirjoituksessa esitellyt tulokset viittaavat siihen, että ilmasto on muuttumassa, mikä taas on mielestämme varsin huolestuttavaa. Jos 30 vuoden aikana on tapahtunut näin mittavia muutoksia, miltä maailmamme tulee näyttämään 30 vuoden kuluttua? Aikaistuuko lumen sulaminen entisestään vai saammeko kenties lainkaan lunta?

On tärkeää, että ilmastosta puhutaan ja sen muuttumisesta kerrotaan. Blogin yksi tavoite on jakaa nimenomaan suomenkielistä tietoa ilmastoasioista, eli saada se kaikkien saataville. Jotta kaikki voivat osallistua ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön, on aiheesta kerrottava luotettaviin tutkimustuloksiin viitaten ja tosiasioihin vedoten. Kaiken jaetun tiedon lisäksi olisimme ehkä kaivanneet vielä tutkimustulosten syvällisempää pohdintaa ja analysointia, mikä olisi lisännyt kirjoitusten vaikuttavuutta ja herättänyt ehkä itseäkin pohtimaan asiaa enemmän.

https://ilmastotieto.wordpress.com/

-Nelli ja Laura

AntroBlogi herättelee kriittisiä ajatuksia yhteiskunnastamme (Veera ja Silja, Marjaanan ryhmä)

AntroBlogi herättelee kriittisiä ajatuksia yhteiskunnastamme

AntroBlogi kertoo olevansa laajalle yleisölle suunnattu, antropologien toteuttama julkaisu, joka kommentoi yhteiskuntaa ja sen ilmiöitä hyvin mielenkiintoisesta tieteellisestä näkökulmasta. Antropologia on tieteenala, joka tutkii ihmistä, kulttuuria ja ihmisten käsityksiä. Antropologian tieteenala on todella laaja, koska se on ennemminkin näkökulma ja tapa tarkastella mitä tahansa ihmisiin liittyviä ilmiöitä. Tekstit ovat erittäin monipuolisia, ja ne tarjoavat yleisen tiedeviestinnän lisäksi esimerkiksi yrityksille ideoita antropologian hyödyntämisestä toiminnassaan. Blogin tekstit eivät ole tieteellisen tarkkoja, vaan sisältävät helposti lähestyttäviä ja hupaisia kielikuvia. 

    Vaikka tekstit ovat asiallista ja alan ihmisten kirjoittamia, ne on kirjoitettu helppolukuisiksi suurelle yleisölle. Kukin kirjoittaja edustaa omaa antropologista lähestymistapaansa ja osaamisalaansa aina tieteellisestä näkökulmasta. Teksteissä kirjoittajien omat henkilökohtaiset näkemykset pysyvät kuitenkin taka-alalla, ja pääpaino annetaan aiheiden pohdinnalle eri näkökulmista. Blogin tekstien tavoitteena onkin esitellä erilaisia tapoja ajatella maailmaa, näkökulma kerrallaan. On kuitenkin helposti huomattavissa, miten tällaisten näkökulmien ja ajattelutapojen esittelystä on hyötyä maallikoille, jo ihan senkin takia, että se ravistelee meidät tajuamaan mikä kaikki onkin vain kulttuurimme tuotosta, mihin voimme itse vaikuttaa, ja mikä on ihmisille sisäsyntyistä kautta kulttuurien.

Antropologialle tyypillistä on, ettei oikeita vastauksia ole. Kuitenkin AntroBlogin useissa teksteissä annetaan melko yksipuolisia näkemyksiä käsiteltyihin aiheisiin. Tämä johtuu siitä, että teksteissä ei tarjota samaan aiheeseen tarpeeksi eri tutkijoiden ja tutkimusten näkökulmia. Koska blogissa ei ole linkkejä mainittuihin tutkimuksiin, filosofien lainauksiin tai muihin lähteisiin, on sisältö ennemminkin ajatusten herättelyä, eikä niinkään tieteellisesti valideja kirjoituksia. Lukijoille, jotka eivät ole perehtyneet antropologiaan, saattaa jäädä kuva, että kirjoituksen sanoma on alan yleisesti hyväksymä näkemys. Antropologiassa käytetään myös useita erilaisia teorioita ja näkökantoja, joiden avulla ilmiöitä tarkastellaan. Lukijalle välittyvää tietoa muokataan jo siinä vaiheessa, kun valitaan mitä jätetään kirjoittamatta. Sen lisäksi vain yhden filosofin ajatuksia hyödyntämällä väistämättä valitaan tietty näkökulma tekstiin.

Usein rinnakkaiset näkemykset nähdään yhtä pitävinä, vaikka ne olisivat osin ristiriidassa, sillä sellainen tieteenala on luonteeltaan. Tämän kaltainen ongelma pääosin vältetään teksteissä, joissa yleisemmin esitellään jotain ilmiötä, ja esitellään eri kulttuurien moninaisuutta ja niitä johtopäätöksiä, jotka voidaan vetää jo pelkästä moninaisuudesta. Kuten se, että isän rooli vaihtelee eri kulttuureissa, eikä siksi löydy yhtä oikeaa, luonnollista tapaa olla isä. Tällaisissa teksteissä epätarkkuus ei niin haittaa, eikä teksti nojaa yksittäisten ajattelijoiden teorioille.

Lääketieteellinen antropologia -teksti esittelee lääketieteellisen antropologian historiaa, vaiheita ja luonnetta pintapuolisesti. Kirjoittaja, Niina Ahola, on antropologian maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa. Tekstissä ei ole paljon esimerkkejä ja usein jääkin epäselväksi mitä tarkoitetaan. Siinä ei ole myöskään viitteitä lähteisiin, joista esitetyt tiedot olisivat peräisin. Koska lukijoille oletettavasti nimenomaan länsimainen lääketiede on tuttua, olisivat selkeät esimerkit vaikkapa länsimaisen lääketieteen subjektiivisuudesta olleet paikallaan. 

    Meillekin biologian opiskelijoina ovat maailman tarkastelu ja tutkiminen länsimaisen tutkimusperinteen kautta tutuinta, joten väitteet sen puutteellisuudesta kaipaisivat tukea. Toki länsimaissakin on ymmärrys siitä, miten kulttuuri vaikuttaa vaikkapa paranemisprosesseihin tai sairauksien diagnooseihin, parantunut huomattavasti, mutta koska tämä on se kulttuuriympäristö jossa elämme, on maallikon vaikea itse havaita omissa käsityksissään ongelmia. Sinällään biologeille ja erityisesti lääketieteen parissa työskenteleville olisi varmasti paljon hyötyä siitä, että löydetään ja ymmärretään eri tapoja lähestyä terveyttä ja hoitotapoja. Lääketieteellinen antropologia käsittää niin laajan kirjon erilaisia tutkimuskohteita, virastojen infrastruktuurista ihmisten yksilöllisiin toipumiskokemuksiin, että mahdollisuudet ovat rajattomat.

Teksti innostaa tutkimaan aihetta lähemmin ja tutustumaan näihin eri tapoihin tarkastella jopa omaa työtään. Ehkä se pinnallisuudessaan onkin tekstin tarkoitus, vaikka toki silloin olisi varmasti ollut parempi antaa ihan konkreettisia esimerkkejä siitä, miten jotain asiaa tarkastellaan eri kulttuuriympäristössä. Tällaisenaan, tekstinä, joka esittelee yhden antropologian alan, tekstistä on vaikea saada vakavasti otettavia ideoita irti, sillä länsimaissa - ja erityisesti luonnontieteiden opiskelijoina - suhtaudumme sen verran uskonnollisella vakaumuksella tieteentekotapamme luotettavuuteen, että sitä haastaviin näkökulmiin suhtaudutaan äärimmäisen kriittisesti. 

      Tekstiksi, joka vain esittelee alaa, se on ehkäpä turhan lyhyt. Lääketieteellinen antropologia -teksti olisi voinut joko pureutua pariin, kolmeen esimerkkiin siitä, miten länsimainen tarkastelutapa eroaa muista, ja kommentoida sitä, tai sitten olla syvempi esittelyteksti lääketieteellisestä antropologiasta. Tällaisenaan alasta ei saa kovin selkeää kuvaa, vaan se on hyvin pintapuoleinen, eikä edes viittaa mihinkään lähteisiin. 

Silja ja Veera

Kuvien lähteet: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Medicine-man,_treatment_of_a_patient_in_Central-Africa_Wellcome_M0005858.jpg

 ja https://pixabay.com/fi/images/search/diagnostic/

Ikivihreää musiikkitiedebloggausta menneisyydestä (Tuuli H., Heidin ryhmä)

Kuva: Pixabay.com / käyttäjä Zherlitsyn. Haettu 08.05.2019.

Musiikkitiede on kiintoisa mutta Suomessa pieni tieteenala. Tämä heijastuu suomenkielisten musiikkiaiheisten tiedeblogien tarjontaan, joka pikaisen verkkohaun perusteella vaikuttaa olevan niukkaa. Blogien vähäisyys pistää miettimään, ovatko musiikkitieteen tutkimustulokset ainoastaan tutkijoita kiehtovia nuottihääräilyjä vai saako niistä irti koko kansaa puoleensa vetävää yleissivistystä. Selvitin asiaa tutustumalla Jyväskylän yliopistosta lähtöisin olevan ja nykyisin Englannissa Durhamin yliopistossa vaikuttavan musiikkitieteen professori Tuomas Eerolan blogiin Miten musiikki toimii?

Tulevana musiikkitieteilijänä jo Eerolan aihe itsessään luonnollisesti kutkuttaa minua. Blogin tekee kuitenkin erityisen kiinnostavaksi sen yleisrelevantti näkökulma: musiikin vaikutukset ja musiikkipsykologia, jotka koskettavat ja mietityttävät varmasti itse kutakin meistä. Musiikkitieteen tutkimusraportit toimivat pohtivan sävyisten, Tiede-lehden artikkeleita muistuttavien tekstien pohjana.

Eerola aloittaa monet kirjoituksensa tukulla kulloiseenkin aiheeseen liittyviä arkielämän kysymyksiä, joihin hän etsii vastauksia tutkimustuloksia soveltaen. Blogikirjoitukset käsittelevät niin musiikkimakua, laulutaitoa ja musiikin fysiologisia vaikutuksia kuin ajoittain alan metakeskusteluakin esimerkiksi Julkaisufoorumin luotettavuusluokituksista.

Yksi ensimmäisistä vastaani tulleista kirjoituksista blogissa on nimeltään Laulua nuotin vierestä? Siinä Eerola esittää, että laulutaitoa on mahdollista ja suotavaakin kehittää harjoittelemalla. Väitteensä tueksi hän viittaa laulun epätarkkaa sävelkorkeutta ja laulunopetusta koskeviin tutkimuksiin. Hän argumentoi, että nuotilleen laulamaan oppiminen on useimmiten kiinni synnynnäisten laulunlahjojen sijaan harjaantumisesta omalla äänellä tuotettujen sävelkorkeuksien hahmottamisessa.

Eerolan blogitekstin aihe on ikivihreä, sillä ihmisääni on lähes kaikille tuttu mutta harvemmalle helposti hallittava instrumentti. Lääkkeeksi suomalaisten laulutaidottomuuteen - tai ainakin sen kokemukseen - Eerola ehdottaakin laulunopetuksen lisäämistä peruskoulun opetusohjelmaan, mikä takaisi kaikille mahdollisuuden harjoitella äänenmuodostusta.

Vielä kahdeksan vuoden ja uuden opetussuunnitelman tai parinkin päästä moista uudistusta ei kuitenkaan ole nähty. Valtakunnan tason ehdotusten ongelmaksi muodostunee se, että musiikinopetuksen laatu ja määrä vaihtelee nykyisellään varsin suuresti eri paikkakuntien ja koulujen välillä. Muutosten aikaansaaminen taideaineen saralla vaatisi kiivasta keskustelua.

Keskustelua blogi ei nimenomaan ole juuri onnistunut herättämään. Vaikka tutkimusraporttien pääkohdat on avattu ymmärrettävästi ja tutkimustulokset liitetty ansiokkaasti arkielämään, on kommentteja kirjoituksilla silti varsin vähän. Pyöreästi arvioituna noin puolet blogin kaikista kommenteista on huolellisesti laadittuja ja kirjoittajansa koko nimellä jätettyjä. Näiden kommentoijien aktiivinen julkitulo saattaisi viitata siihen, että he osallistuvat muutenkin alan keskusteluun ja haluavat siksi esiintyä blogissa aktiivisina lukijoina. Loput kommentit taas ovat nimimerkillä kirjoitettuja ja lyhyitä aiheeseen liittyviä toteamuksia.

Eerola antaa ymmärtää tiedon popularisoinnin olevan bloginsa tavoite, mutta etenkin lyhyiden, “ei-tieteilijämäisten” kommenttien vähäisen määrän perusteella vaikuttaisi siltä, ettei blogi ole välttämättä onnistunut tavoittamaan kovin suurta yleisöä. Yhdeksi syyksi mahdollisesti vähäiseen lukijamäärään voisi olettaa, että blogissa pomppivat Wordpressin mainokset saavat sen vaikuttamaan hankalasti lähestyttävältä tai jopa epäilyttävältä.

Laulua nuotin vierestä? on jopa painokelpoisen siististi muotoiltu, yleistajuisesti kirjoitettu ja mielenkiintoinen teksti, josta löytyy niin tägilista kuin asianmukainen lähdeluettelokin. Blogitekstin heikoiksi kohdiksi kuitenkin muodostuvat kuvista puuttuvat lähdeviitteet, sivun kehno asettelu sekä se, että teksti loppuu hieman kuin seinään. Eritoten graafisen ilmeen puolesta pitkään epäaktiivisena ollut blogi kaipaisi päivitystä, jotta siitä tulisi helpommin lähestyttävän näköinen ja jotta blogikirjoitukset pääsisivät paremmin oikeuksiinsa. Ilahtuisinkin, jos Eerola vielä jonakin päivänä palaisi suomenkielisen musiikkitieteen popularisoinnin pariin uuden, huolitellun ulkoasun kera.

Ei ole helppoa olla kirjailija ( Ella-Viveka R. ja Eveliina L., Marjaanan ryhmä)

 (Free-Photos/Pixabay)

Kirjailijoilla on monia syitä miksi he haluavat kirjoittaa, mutta yleisesti oletetaan, että kirjailija saisi teoksestaan jonkinlaista kompensaatiota ja haluaisi tulla tunnistetuksi tuotostensa tekijänä. Käyttäähän kirjailija sentään aikaansa ja resurssejaan teoksen kirjoittamiseen, vaikkei hänen oikeastaan tarvitsisi. Miksi siis kukaan jakaisi kirjaansa muille ilmaiseksi? Tai luopuisi tekijänoikeuksistaan omiin ajatuksiinsa ja ideoihinsa? 

Eräs Kimmo Svinhufvud pohtii vastaavaa tapausta blogissaan ‘Kokonaisvaltainen kirjoittaminen’. Blogi käsittelee kirjoittamista ja lukutaitoa monista eri näkökulmista, lainaten Svinhufvudin tietämystä alaltaan äidinkielen opettajana Helsingin yliopiston Kielikeskuksessa. Hänen kirjoitelmansa ovat vahvasti mielipidepohjaisia selkeästi laajasta kokemuksesta ja taustatutkimuksesta huolimatta ja niiden tarkoitus on kirvoittaa pohdintaa ja keskusteluja. 



Koimme itse yhdeksi kiinnostavimmaksi ajatusten herättäjäksi Svinhufvudin blogipostauksen ‘Tietokirjoittamisen fokus’, jossa hän kertoo Leo Babautan kummallisesti kansalle tarjottua teosta nimeltään Focus. Teoksen kirjoitustapa ei sinänsä ole se kummallisin asia Focuksessa - verkkokirjoittamisessa on jo jonkin aikaa käytetty kollektiivista kirjoittamista, jossa lukijat voivat kommentoida teosta sen käsikirjoitusvaiheessa - vaan oudoimmiksi piirteiksi nousevat ne, jotka tulivat esille kirjan julkaisussa: Babauta julkaisi Focuksen täysin ilmaiseksi ladattavana verkossa ja vieläpä luopui teoksessaan avoimesti kaikista oikeuksistaan Focuksen materiaaliin! Mikä tarkoittaa, että kuka tahansa voi esimerkiksi esittää Focuksessa olevat painetut ajatukset ja tiedot ominaan, joutumatta siitä minkäänlaisiin oikeudellisiin tai muunlaisiin hankaluuksiin. Joku voisi jopa kopioida Babautan teoksen sanasta sanaan ja julkaista sen omissa nimissään, ilman, että Babauta tai kukaan muukaan voisi antaa siitä hyvästä edes näpäytystä kopioijan käsille!


Yleisesti ihmiset eivät juuri pidä siitä, että heidän ajatuksillaan, taiteellaan, tutkimuksillaan tai muilla luomuksillaan joku toinen henkilö tai taho voisi tahkoa minkäänlaista mainetta tai varallisuutta, tai ylipäätänsä esittää niitä ominaan. Ensilukemalla on siis hieman hankala ymmärtää mitä hyötyä Babautalle tai kellekään muulle teoksensa ilmaiseksi tarjoamisesta oikein on. Svinhufvud näkee kuitenkin tässä vedossa oman viisautensa: hän kuvaa Focusta sisäänheittotuotteena, jonka tarkoitus on tällaisella kohulla herättää ihmisten mielenkiintoa ja näin houkuttaa ostamaan jonkin Focuksen maksullisista versioista. Kyllä vain, Focuksesta on olemassa parikin eri versiota: kalliimpi 34,95 dollaria maksava lisälukuja ja videomateriaaleja sisältävä versio, sekä halvempi Kindle-versio hintaan 8,99 dollaria, joka sisältää vain lisäluvut. Kirja on saanut valtavasti mainosta ja jotkut varmasti ostavat lisävarustellun kopionsa luettuaan ilmaisen version, ihan vain jo mielenkiinnosta Focuksen aiheeseen tai siihen mitä muuta kohutulla teoksella on tarjota.


Svinhufvud mainitsee myös omalta taholtaan, että kirjojen julkaiseminen on auttanut häntä muun muassa pätevöitymään alallaan ja saamaan työtarjouksia. Hyvin harvoin kirjailijan tuotot kirjoistaan yksinään pystyvät tukemaan kirjailijaa taloudellisesti, joten Babautalla oli myös tässä mielessä varaa tehdä tällainen erikoisempi stuntti Focuksen suhteen, koska hän saa kuitenkin tuloja muualtakin.


Tietysti asiaa mitä todennäköisimmin auttaa se, että Babauta julkaisi kirjansa juuri netissä. Kustantaminen maksaa kustantamolle tai omakustantajalle aina sen tietyn verran, mitä valitun kirjamäärän painamiseen, kansiin sitomiseen ja mahdollisiin pr-mainoksiin menee. Netissä julkaiseminen taas ei maksa yhtikäs mitään, ellei julkaistava tuote mene jollekin maksulliselle tai virallisen kirjakaupan kaltaiselle sivulle. Tässä mielessä, jos vaikka haluaisimme jonkin oman tuotoksemme ensisijaisesti herättävän uteliaisuutta ja tuovan mainetta, nettijulkaiseminen tarjoaisi helpon ja halvan tavan tehdä sen.


Toisaalta taas, tekstin kirjoittaminen koherentiksi kokonaisuudeksi vie valtavasti aikaa, jonka voisi käyttää mihin tahansa muuhun aktiviteettiin tai työhön, kirjailijat joiden taloudellinen tilanne ei salli teoksen ilmaiseksi jakamista edes alkuaskeleena eivät todennäköisimmin hyötyisi Babautan esimerkin seuraamisesta paljoa, ainakaan tarpeeksi nopeasti, että se olisi taloudellisesti kannattavaa. Svinhufvudkin sivuaa tätä huomiota blogipostauksen lopussa tuodessaan esille, että hänestä kirjoja ei oikeastaan tulisikaan kirjoittaa ensisijaisesti juuri raha mielessä, vaan koska se on mielekästä puuhaa. Hän lisää kyllä kommentoijien kanssa keskustellessaan, että on myös tärkeää pohtia kuinka jonkin paljoa aikaa vievän asian kuten kirjoittamisen saisi taloudellisesti mielekkääksi, ihan jo vain, ettei tarvitsisi ‘tapella ruuanmurusista’. Tämä on hyvä jalat maassa huomio, joka tulee kyllä varmasti jokaiselle kirjailijalle ja muillekin taiteilijoille ja intohimoisille harrastajille vastaan elämässä. Taidealat kun tapaavat usein juuri olla sellaisia, joissa vain tietyssä etuasemassa olevat ihmiset - kuten Babauta - pystyvät järkyttämään, venyttämään ja leikittelemään teostensa julkaisun suhteen ja heittää jopa oikeutensa niiden omistajuuteen kansalle ilman, että päivän seuraava ateria riippuisi teosten tuloista.


Tämä ei ole missään nimessä kritiikkiä tai paheksuntaa Babautan Focus teoksen julkaisutavasta, vaan pelkkä huomio siitä, ettei se ole vain mahdollinen läheskään kaikille ja kirjailijoiden muun muassa olisi hyvä harkita tarkkaan, ennen kuin ottavat liian äkisti inspiraatiota eri julkaisutapojen edelläkävijöistä. Toisaalta jos haluaa elää vaarallisesti, Babautan tapa kehittää kohua esimerkiksi teoksen oikeuksiensa luopumisesta on hyvä esimerkki siitä, miten moni sellainen, joka ei olisi tätä tietoa ennen aikonut lukea teosta, kiinnostuisivat siitä tarpeeksi, että lukisivat ainakin sen ilmaisversion ja levittäisivät mahdollisesti sanaa teoksesta vielä pitemmälle. 

(Free-Photos/Pixabay)

Lähde:http://kokonaisvaltainenkirjoittaminen.fi/2010/11/10/tietokirjoittamisen-fokus/