Informaatioväsymystä (Esa K. ja Joel A., Helin ryhmä)

Kiti Müllerin blogi, Tiedekokki, käsittelee arjen neurologisia ilmiöitä helppolukuisessa ja varsin ytimekkäässä muodossa. Blogi on yksi Tiede-lehden nettisivuilla julkaistavista tieteellisistä blogeista, joissa kirjoittajina toimivat eri alojen asiantuntijat. Kiti Müller on tunnettu neurologi, tutkimusprofessori ja Nokian lääketieteellinen asiantuntija. Müller on kirjoittanut useita neurologiaan liittyviä teoksia eikä hänen meriiteilleen näin ensisilmäyksellä näyttäisi olevan loppua.
Lähitarkasteluun olemme valinneet blogitekstin Informaatioväsymys - nykyajan vitsausko? jossa Müller pohtii ovatko teknologian ja tieteen kehityksen tuomat uudistukset vain tätä aikakautta koskeva uusi ongelma vai onko tämä sama kehityksen tuoma ahdinko kenties koettu jo historiassa. Blogiteksti on kokonaisuudessaan varsin selkeä, helposti lähestyttävä ja ytimekäs. Müller käyttää myös runsaasti tekstiä elävöittäviä kielikuvia kuten esim. “Eväänikään en jaksaisi liikauttaa”. Otsikon alla on myös potentiaalisia lukijoita kalasteleva kuva, jossa Müller katsoo puhelintaan, kahden läppärin sekä kirjan äärellä. Blogiteksti on tyyliltään kuin kevennettyä tieteellistä tekstiä. Tekstin esimerkeistä löytyy tunnettujen tieteellisten julkaisujen sisältämien argumenttien välistä keskustelua. Lähteisiin viittaaminen on jätetty tarkoituksella kevyemmäksi kuin tieteellisissä julkaisuissa. Tunnettuihin auktoriteetteihin viitataan vain nimillä, kuten esimerkiksi: “George Cheyne totesi” , “Neurologi George Beardin mukaan” ja “psykiatri von Kraff-Ebing kirjoitti”. Lähdeviitteistä puuttuvat siis kokonaan sivunumerot, kustantajat ja teosten julkaisuvuodet. Jättämällä nämä tieteellisille julkaisuille ominaiset lisätiedot pois, tulee tekstistä helpommin lähestyttävä ja sopivan kevyt blogissa julkaistavaksi. Myös Müllerin omat meriitit tieteen tekijänä antavat tekstille silti tieteellistä painoarvoa. Tämän lisäksi Tiede-lehden toimituksessa tapahtuu varmasti jonkilaista vertaisarviointia. Blogi onnistuu siis säilyttämään paljon tieteellisten julkaisujen uskottavuudesta, vaikka siitä uupuukin niille tyypillisiä ominaispiirteitä. Itse aihealuetta Müller lähestyy leikkisän sarkastisesti toteamalla Internetin ja erilaisten uusien älylaitteiden olevan kaiken pahan alku ja juuri. Aiheuttaako kaikki tämä uusi tiedontulva ns. informaatioväsymystä? Seuraavaksi Müller lähtee pohtimaan historian auktoriteettien näkemyksiä heidän aikansa moderneihin ilmiöihin. Eri auktoriteetit ovat pelänneet erilaisten keksintöjen, kuten esim. lentokoneiden tai höyrykoneen aiheuttavan liiallista informaatiotulvaa. Müllerin loppupäätelmänä onkin pitkälti se, että läpi historian eri auktoriteetit ovat toitottaneet sen hetkisten uudistusten olevan aivan liikaa niin psyykkiselle kuin fyysisellekkin terveydelle. Ilmiö ei siis tosiaankaan ole uusi ja nähtävästi tätä ihmisen kestokyvyn maagista äärirajaa ei ehkä olekkaan olemassa: “Yli 300 vuotta on maalailtu piruja seinälle ja ennustettu nykyajan ihmisen kestokyvyn olevan kohta äärirajoilla”. Müller toteaakin historian osoittaneen, että suurin osa ihmisistä löytää silti itselleen sopivan tavan elää oman aikakautensa modernin ihmisen elämää liikaa rasittumatta. Mutta entäs ne ketkä eivät sopeudu? Vaikka suurin osa ihmisistä on löytänyt tavat sopeutua teknologian uudistuksiin läpi historian, esiintyykö historiassa myös aina niitä, ketkä eivät tähän sopeutumiseen kykene? Tähän Müller ei anna vastausta blogitekstissään, mutta ehkä aihetta olisi silti syytä pohtia. Teknologian tunkeutuminen elämään infromaatiotulvan muodossa aiheuttaa sopeutumattomille pahimmillaan jatkuvia keskeytyksiä työskentelyssä. Jatkuva tekniikan kehitys ja siitä aiheutuva muutos tuntuu monimutkaiselta voi johtaa teknostressaantumiseen. Tästä seuraavia käytännön negatiivisia vaikutuksia voisivat olla esim. ergonomian ja hyvänolon tunteen väheneminen. Unen määrän ja laatu voi myös heikentyä ja työmuistin ylikuormittuminen heikentää suorituskykyä. Silloin työtehokkuus voi laskea. Pidemmällä aikavälillä myös yksilön sosiaalinen käyttäytyminen voi muuttua. Jokaisella on kuitenkin yksilöllinen kyky käsitellä informaatiotulvaa. Työyhteisöissä informaatiotulva kohdistuu erityisesti parhaisiin työntekijöihin, sillä heidät halutaan kaikkeen mukaan. Pahimmillaan informaatioväsymys voi johtaa burnout-tilaan, jossa ihmisen suorituskyky on radikaalisti heikentynyt, tai jopa kadonnut kokonaan. Informaatiotulvan seurauksena voi syntyä myös ns. resistanssia, eli vastustelua, uudenlaista tietotekniikkaa kohtaan. Työympäristössä resistanssi voi ilmentyä esimerkiksi apatiana tai ryhmittymisenä muutosta vastaan. Joskus tilanteisiin voi liittyä teknofobia eli teknologian pelkäämistä. Se perustuu koettuihin uhkiin esimerkiksi muutoksesta, lisätyöstä, monimutkaisuudesta tai eriarvoisuudesta. Videopelit voivat aiheuttaa myös riippuvuutta. Riippuvuus voi vaikuttaa sosiaaliseen elämään, tunteisiin, työskentelyyn ja opiskeluun muuttamalla motivaatioon ja oppimiseen liittyviä aivoalueita. Aivotutkimusten mukaan verkkopeliriippuvuus ja päihderiippuvuus liittyvät samoihin mekanismeihin. On kuitenkin tärkeää huomata, että riippuvuus on eri asia kuin runsas tai intensiivinen käyttö. Uuden teknologian vauhdikas lisääntyminen on tuonut mukanaan myös uudenlaisia tapaturmia. Arviolta neljäsosa moottoriajoneuvojen tapaturmista Yhdysvalloissa liittyy puhelimen käyttöön. Suomalaisista autoilijoista yli kolmasosa lukee tekstiviestejä tai Facebookia ja viidesosa kirjoittaa tekstiviestejä ajaessaan autolla. Tutkimusten mukaan, tämä johtaa nelinkertaiseen onnettomuusriskiin. Myös esim. Pokemon GO -pelin pelaaminen polkupyöräillessä voi olla todella vaarallista. Kaiken kaikkiaan informaatioväsymys voi siis aiheuttaa todellista harmia niille ketkä siihen eivät kykene sopeutumaan. Vaikka suurin osa ihmisistä kykenee tähän erilaisia tekniikoita käyttäen, niin on silti tärkeää myös kiinnittää huomiota niihin, ketkä eivät informaatiotulvaan sopeudu. Uskomme ja toivomme myös Müllerin allekirjoittavan informaatiotulvaan sopeutumattomien yksilöiden auttamisen tärkeyden.