(Hilkka) Rakastunut, rakastuneempi, pariutumishaluinen

Kirjoittajat: Elina Nykänen, Soile Niinikoski

Rakkaus ja pariutuminen ovat aina yhtä mielenkiintoa herättäviä aiheita. Selasimme Tiede-lehden blogeja ja yllättäen katseemme kiinnittyi “Romanttinen rakkaus: ei tunne vaan vietti” -nimisen artikkelin kohdalle. Artikkelin takaa löytyi Markus J. Rantala, joka on evoluutiobiologian dosentti ja opettaa evoluutiopsykologiaa Turun yliopistossa. Tekstissään Rantala puolustaa evoluutiopsykologiaa romanttisen rakkauden selittämisessä.

Rantalan tekstiä lukemalla saa kuvan siitä, että rakastuminen on ihmisen luoma käsite evoluution johtamalle pariutumistapahtumalle. On selvää, että evoluutiopsykologian ja -biologian näkökulmasta rakastuminen on kemiallinen tapahtuma. Rantala kuitenkin yllättää väittämällä pitkäkestoisen kiintymyksen johtuvan vain ja ainoastaan jälkeläisten hoidon kannalta. Puhe AVPR1A-geeneistä, vieteistä tai adaptaatiosta murentavat skeemamme liittyen rakkauteen. Rakastuminen evoluutiopsykologian näkökulmasta edustaa jotakin uutta ja tuntematonta.

“Ihastuminen / romanttinen rakkaus on kehittynyt, jotta henkilö kohdistaisi kaiken tarmonsa yhteen henkilöön kerralla mikä parantaa todennäköisyyttä saada henkilö parisuhteeseen ja siten auttaa geenien siirtymistä seuraavaan sukupolveen.”

Rantalan mukaan rakkaus ei ole tunne, vaan vietti. Hän perustelee väitettään aivokuvantamistutkimuksen tuloksilla siitä, ettei rakkaus ilmene samoilla aivoalueilla kuin tunteet. Toisin kuin tunteilla, rakkaudella ei myöskään ole tiettyä ilmettä ihmisten kasvoilla. Vieteille ominaista on se, että niillä on päämäärä, niitä on vaikea kontrolloida ja niistä on vaikea päästä eroon ennen kuin päämäärä on saavutettu. Kirjoituksen pohjalta voidaan todeta, että ihmiskunnan ainoa päämäärä olisi pariutuminen joka toisi tyydytystä viettimme aiheuttamaan janoon.

Onko tämänkin tunnetun parin 
rakkaus ainoastaan geenien ohjaamaa?

Rantala kirjoittaa, että parinmuodostuksen takaa löytyvät geenit, jotka vaikuttavat myös esimerkiksi siihen, kuinka todennäköisesti avioparilla on ongelmia suhteessaan. Onko todella niin, että avioerojen takaa löytyy geeni eikä ihmisen toiminta? Väestöliiton julkaisemassa tilastossa nähdään eronneiden määrä ja on kyseenalaista, että ainoastaan geeni saisi aikaan tällaisia tuloksia.
 

“On myös syytä huomauttaa Aivelolle, että aivokuvantamistutkimukset ovat osoittaneet että romanttinen rakkaus ei ole tunne, vaikka näin usein ihmiset romanttisen rakkauden mieltävät.” 

Yleisesti ottaen Rantala on perustellut näkemyksensä erittäin vahvasti ja todistanut lukijalle ajatustensa tieteellisyyden viittaamalla myös muihin aihetta tutkineisiin, kuten Mats Björklundiin, Jani Kaaroon ja Walumiin. Näkökulma aiheeseen on kuitenkin yksipuolinen ja tulokulma muihin tieteenaloihin puuttuu kokonaan. Kirjoituksella Rantala ilmeisesti pyrkiikin kumoamaan alussa mainitun, Rantalaa kritisoinen Tuomas Aivelon näkökulman aiheeseen.

(Hilkka) Keep talking - I'm diagnosing you

Kirjoittajat: Saara ja Satu

Kuvittele mielessäsi psykologi. Onko ensimmäinen mielikuvasi parrakas, päälaen hiustenlähdöstä kärsivä, harmaantunut herrasmies istumassa mustassa nahkaisessa nojatuolissaan? Tiiraileeko hän tarkkaavaisesti asiakastaan mustasankaisten silmälasiensa takaa? Käyttääkö hän fraaseja kuten “Miltä sinusta nyt tuntuu?” tai “Kerro siitä lisää”? Onneksi olkoon, olet sisäistänyt loistavasti stereotyyppisen kuvan psykologista!

Psykologin ammatti tuntuu herättävän monissa kiinnostusta, mutta toisaalta ehkä myös jonkinlaista defensiivistä käyttäytymistä. Jos kerrot olevasi psykologi, ensireaktio on usein samantyylinen kuin Teemu Ollikainen blogissaan Mentaalipuolen Hommia kuvaa:


         

"Ai psykologi? No sä varmaan näet sitten kaiken mitä minä ajattelen, hahaa!"

               http://www.psyli.fi/ajankohtaista/blogi/teemu_ollikaisen_blogi/emme_ole_ajatustenlukijoita_mutta.1035.blog

Ollikainen on koulutukseltaan erikoispsykologi ja psykoterapeutti, joka tarkastelee blogissaan arkipäivän ilmiöitä psykologin silmin. Ensimmäisessä päivityksessään (Emme ole ajatustenlukijoita, mutta (7.2.2013)) hän käsittelee humoristiseen tyyliin juurikin ihmisten yleisiä mielikuvia psykologin ammatista sekä sitä, miten paikkaansa pitäviä nämä ajatukset ovat. Käsitys siitä, että psykologi vapaa-ajallaankin jatkuvasti analysoi ja tulkitsee kanssaihmisiä on eräänlainen urbaanilegenda, mutta kaikissa uskomuksissahan tunnetusti piilee myös totuuden siemen...

Olet siis oikeassa - psykologi todella analysoi sanojasi ja tekojasi, ja tekee (tiedostamatta tai tietoisesti) päätelmiä muun muassa kognitiivisesta yleistasostasi, sosiaalisesta kyvykkyydestäsi ja kiintymyssuhdetyypistäsi. Kuten Ollikainen asian ilmaisee: “Kiusallista, ja välillä hauskaa, tässä ammattitaudissa on se, että tätä ei aina saa pois päältä”. Itse emme ole psykologeja vaan vasta ensimmäisen vuoden psykologian opiskelijoita, mutta Ollikaisen kokemukset ovat tuttuja meillekin.

Naiivina noviisina asiat on kuitenkin joskus helppo nähdä hieman mustavalkoisina. Tenttikirjaa lukiessa on vaivatonta bongata yksittäinen teoria ja lähteä analysoimaan kaikkea ympärillään tuon teorian näkökulmasta. Esimerkiksi elokuvia katsellessa usein mieleen tunkeutuu ajatuksia kuten “Tuo henkilö kärsii jonkinasteisesta kognitiivisesta dissonanssista” tai “No tuolla on ihan selvästi bipolaarinen mielialahäiriö”. Johtopäätöksiin hyppäämistä tulee sulavasti tehtyä myös oman itsen ja läheisten kohdalla. Vaikka meidän arviomme kanssaihmisten mielen prosesseista ovatkin useimmiten hakuammuntaa, kokenut psykologi osuu kuitenkin monesti oikeaan.

Lopuksi huojentava tieto: psykologi saattaa analysoida mielenmaisemaasi kahvipöydässä, mutta emmekö me kaikki kuitenkin katso maailmaa suhteessa omaan ammattiimme tai harrastukseemme? Ravitsemusterapeutti saattaa mielessään kauhistella appivanhempiensa ruokailutottumuksia ja sisustussuunnittelija yhteensopimattomia huonekaluja. Onko tällä analysoinnilla kuitenkaan mitään käytännön vaikutusta elämääsi? Tuskinpa.

Siispä hyvä Lukija, seuraavan kerran törmätessäsi naapuritalon psykologiin K-marketin kassajonossa, älä turhaan hätäänny - just keep talking!

(Hilkka) Miksi psykologit antavat sairaiden tuhotöiden toteutua?

Rami R. & Viola S.

Psyjuridica Oy on psykologi- ja oikeuspalveluita tarjoava ja yhdistävä yritys. Nettisivuilaan se julkaisee blogia, joka käsittelee oikeus- ja kriminaalipsykologiaan liittyviä, ajankohtaisia tapahtumia. Eräänä tavoitteenaan Psyjuridica mainitsee kirjoittamalla vaikuttamisen suomalaisten juridisen maailman kokemiseen ja ymmärtämiseen.

Kirjoittajat ovat Helinä Häkkänen-Nyholm ja Jan-Olof Nyholm. Häkkänen-Nyholm on mm. psykologian tohtori, kriminaalipsykologian dosentti sekä psykoterapeutti, joka on ollut mukana Kauhajoen ja Jokelan koulusurmaajien jälkianalysoinnissa. Nyholm puolestaan on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti ja varatuomari, joka on toiminut alalla vuodesta 1981 alkaen.

Häkkänen-Nyholm julkaisi 27. maaliskuuta blogissa kirjoituksen “Mitä itsemurha- ja massamurhalentäjän mielessä liikkui ja onko väkivalta-aikomus tunnistettavissa ennalta?”, jossa hän liittyy Germanwingsin lento-onnettomuuden ympärillä käytyyn keskusteluun asiantuntijana. Hän korostaa peräänkuullutettujen psykologisten riskiarviointien olevan haasteellisia, varsinkin tälläisissa tilanteissa, sekä kertoo, että koska itse-ja massamurha edellyttää yksilön päätöstä ja suunnittelua, on henkilö yleensä rauhallinen ja hallittu ennen tekoaan ja teon aikana. Lopuksi hän nostaa esiin alan todellisuuden, jälkianalyysin vaikeuden ja epävarmuuden, viittaamalla henkilökohtaiseen työhönsä Jokelan ja Kauhajoen tapauksissa.

Häkkänen-Nyholm kirjoittaa vakuuttavaa ammattimaista tekstiä, jota kuitenkin kuka tahansa osaa lukea. Blogitekstissä hän ei käytä viitteitä, mutta voidaan olettaa hänen tuntevan tämän aiheen ja kertovan yksinkertaisesti alan tosiasioita. Mielestämme blogissa huomaa kirjoittajien tavoitteen valottaa yleisölle oikeuspsykologista maailmaa sellaisena kuin se on, eikä iltapäivälehdistön näkökulmasta. Blogissa käsiteltyjä muita aiheita ovat mm. avioerot, joita yritys käsittelee ja joista kirjoittajat ovat julkaisseet kirjankin.

Valitsemamme blogikirjoitus herätti erityisesti keskustelua Ilta-Sanomissa, Ilta-Lehdessä ja MTV:ssä. Blogissa itsessään on vähän kommentteja, mutta edellä mainituissa nettimedioissa juttu herätti kiivasta keskustelua. Huomiomme kiinnittyi keskustelussa siihen, että moni kyseenalaisti asiantuntijan näkemyksen tapahtumasta. Löysimme Ilta-Sanomien kommenttiosiosta esimerkiksi tällaisen kommentin:

Kun tuo Häkkänen-Nyholm on noin pirun viisas, miksi hän antoi tuon sairaan tuhotyön toteutua, inhoan näitä jälkiviisaita "kaikentietäviä asiantuntijoita".

Samaan aikaan siis odotetaan asiantuntijoilta ihmetekoja, mutta myös haukutaan heitä. Toisaalta on myös joukko ihmisiä, jotka luottavat asiantuntijoiden mielipiteisiin ja arviointimenetelmiin:

Häkkänen-Nyholm tietää, mistä puhuu. Toivottavasti tämä hirvittävä tragedia ei enää ikinä toistu, kun työnantaja saisi heti sairastuneen diagnoosin tietoonsa. Nyt menetettiin 149 elämänhaluista ihmistä ja aivan turhaan!

 Onnettomuuden jälkeen suuri yleisö on kääntynyt viranomaisten ja asiantuntijoiden puoleen ja vaatinut tiukempia mielentilatutkimuksia sekä oikeuden tietää totuus perämies Andreas Lubitzin taustasta ja mielentilasta. Tragedia synnyttää voimakkaita tunteita ja ehdottomia mielipiteitä, eikä asiantuntijoilta hyväksytä epävarmuuden realiteetin myöntämistä. Asiantuntija ei kuitenkaan voi olla mediassa dramaattinen viihdyttäjä totuuden kustannuksella.

(Hilkka) Mies ja missio (Juuso U. & Paula H.)

Teppo Mattsson on kosmologiaan ja suhteellisuusteoriaan erikoistunut teoreettisen fysiikan tutkija ja tohtori Helsingin yliopistossa, jonka matkailu tieteenalojen välillä tulee esille hänen Tiede-lehden blogissaan Rajankäyntiä.

Blogista löytyykin aiheita laidasta laitaan erilaisista näkökulmista, esimerkiksi estetiikasta, pimeästä energiasta, evoluutiopsykologiasta, kansanmurhista ja ufoista. Mattsson kirjoittaa popularisoidusti, joten kuka tahansa blogin moninaisista aiheista kiinnostunut kykenee lukemaan kirjoituksia mielenkiintonsa mukaan. Mattsson muun muassa pyrkii murtamaan myyttejä ja väärinkäsityksiä, ottamaan kantaa ajankohtaisten aiheiden taustalla oleviin teemoihin ja valottamaan tieteellisiä mysteerejä.

Tieteen valoa kansalle

Kiinnostuimme kyseisestä blogista sen aiheiden monipuolisuuden sekä mielenkiintoisuuden vuoksi. Blogin oudommat aiheet, kuten ketjukirjeet ja meemit, herättävät mielenkiinnon ja saavat lukijan tunkeutumaan syvemmälle blogin synkkiin syövereihin. Tämän kaiffarin akateeminen tausta tuo blogille uskottavuutta, mutta blogin kansantajuinen kirjoitustyyli ei työnnä valtaväestöä luotaan. Joskin kriittisimmät akateemikot vetävät herneen nenäänsä Mattssonin vapaasta kirjoitustyylistä ja lähteiden minimaalisesta käytöstä. Kuitenkin blogi tarjoaa myös linkkejä uusiin tieteellisiin tutkimuksiin, joiden aiheita Mattsson avaa omista näkökulmistaan.

Mattsson luo retorisilla kysymyksillään pohjaa keskustelulle. Keskustelu pureutuukin näihin kysymyksiin, muihin keskeisimpiin kysymyksiin ja teksteissä esille tuotuihin ongelmakohtiin. Eri alojen asiantuntijat sekä tavalliset tallaajat käyvät palavaa keskustelua, suorastaan väittelyä edellä mainituista asioista. Mattsson ottaa myös itse osaa keskusteluun parhaansa mukaan.

Suhteettomuus suhteessa suhteeseen

Valitsimme tarkasteltavaksemme Mattsonin uusimman tekstin Turvallisuuden tunnetta turvallisuuden kustannuksella aiheen ajankohtaisuuden vuoksi. Teksti ottaa kantaa juuri äskettäin sattuneen lentoturmaan ja sen aiheuttamaan jälkipyykkiin. Mattssonin tarkoituksena on havahduttaa ihmiset ymmärtämään, että ei ole mitään järkeä tiukentaa lentoliikenteen kontrollia äärettömiin. Kirjoitus tuo hyvin esille sen, mitä voi tapahtua kun turvallisuushakuisuus menee liian pitkälle ja viattomat joutuvat kärsimään liiallisesta holhouksesta.

Lentoturmissa Mattsson pyrkii tuomaan esille lentoturman todennäköisyyden ja asettamaan sen tuhoisuuden perspektiiviin suhteessa esimerkiksi linja-auto-onnettomuuksiin. Suurimmat bussit vetävät jopa yli 200 henkilöä, joten linja-auto-onnettomuuden aiheuttama tuho on lähes vertailukelpoinen lento-onnettomuuden kanssa. Lisäksi autoliikenteen todennäköisyys onnettomuuksille on selkeästi suurempi kuin lentoliikenteen, joten lentäjien kontrollin tiukentaminen on kyseenalaista mikäli bussikuskit porskuttavat edelleen vapaalla.

Lopussa Mattsson lataa synkän paradoksin:

“Loputtomalla turvallisuuden tavoittelulla on lohduton päätöspisteensä: ihminen pelkää kuolemaa niin paljon, ettei uskalla elää.”

Mattsson luo kirjoitukselleen paljon vaikuttavuutta kärjistyksillään kuten: “Jos haluaa murhaajan varmuudella telkien taakse, on vangittava koko väestö.” Hän käykin aikamoista rajankäyntiä vaikuttavuuden ja överin välillä kärjistyksillään. Mutta ylittääkö Teppo rajan?

Rajankäyntiä  - Teppo Mattsson

http://www.tiede.fi/alue/rajankayntia/

(Hilkka) Älykkyys hukassa (Elli I. & Iris J.)

Miten määrittelisit älykkyyden? Mistä tietää kuka on älykäs kuka ei? Sosiaalipsykologian opiskelijan käsittelee tätä aihetta hieman huteralta tietopohjalta blogissaan, ja on selvää, että hänen käsityksensä älykkyydestä ja sen mittaamisesta kaipaisivat pientä hienosäätöä.

Hän väittää muun muassa, että älykkyyden saralta puuttuvat kokonaan metodit; tästä ymmärtäisi, että hän uskoo, ettei älykkyyden mittaamiseen ole kehitetty sopivia metodeja. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä älykkyyttä on tutkittu paljon ja sen mittaamiseen on kehitetty standardoituja testejä, joiden voitaisiin kuvitella antavan jonkinlaista suuntaa älykkyydestä. Totta on kuitenkin, ettei täyttä varmuutta älykkyydestä hyvilläkään mittareilla voida saada: älykkyys on monialaista ja mittareiden yleistäminen eri ihmisiin ja kulttuureihin on erittäin haastavaa ja kenties jopa mahdotonta.

Postauksesta voisi ymmärtää, että älykkyys heijastuisi väistämättä puheeseen, mutta jos esimerkiksi kielellinen älykkyys on eri asia kuin matemaattinen älykkyys, niin silloin älykkyys toisella alueella ei välttämättä heijastu toiseen. Lisäksi vaikka olisi kielellisesti lahjakas yksilö, niin onko silloin pakko tuoda jatkuvasti omaa älykkyyttään esille? Emme ihan ymmärrä, miksi valtasuhteet, osallistuminen ja muu sosiaalinen käytös olisivat älykkyyden merkkejä. Ehkä jonkinlainen sosiaalinen älykkyys voi heijastua keskustelussa, mutta muut älykkyyden puolet taas eivät.

Kirjoittaja antaa lukijoilleen myös tehtävän: hän kehottaa heitä testaamaan ystäväpiiriensä koheesion ja älykkyyden puhumalla “puutaheinää”. Kirjoittaja uskookin, että tämä on hyvä koe testaamaan, kuinka paljon lukijoiden ystävät oikeasti kaipaavat heidän älykkäitä mielipiteitään vai johtuuko yhdessäolo kenties vain “paremman” seuran puutteesta. Hän uskoo, että ystävien kummastuneet katseet höpöttelykokeen jälkeen kielisivät nokkelien puheiden kaipuusta ja reagoimattomuus puolestaan välinpitämättömyydestä. Tämä kuulostaa hieman kummalliselta. Voidaanko oikeasti tällaisen pikku kokeen perusteella sanoa mitään ryhmän älykkyydestä tai sen koheesiosta? Tuskin. Henkilöiden älykkyys tai kiintymys toisiin ryhmän jäseniin ei ole niin yksinkertaista mitata ja siksi tällaisten testailujen tuloksiin ei kannattaisi luottaa ollenkaan.

Kirjoittaja näyttää sekoittavan myös moraalin ja älykkyyden toisiinsa. Tekstissä hän viittaa Kohlbergin mooraalikehityksen teoriaan ja vertaa sitä älykkyyden kehitykseen. Vaikuttaa siltä, että kirjoittaja haluaisi päästä subjektiivisuudesta eroon älykkyyden määrittelemisessä käyttämällä Kohlbergin tapaa määritellä moraalin kehitys, mutta moraali ja älykkyys eivät välttämättä kehity samalla lailla, jolloin samat metodit eivät myöskään välttämättä sovellu älykkyyteen.

Tekstiä lukiessa tuntuu siltä, että kirjoittaja samaistaa älykkyyden käytökseen etenkin sosiaalisissa tilanteissa. On tietenkin joitain älykkyyden osa-alueita, jotka voivat heijastua sosiaalisissa tilanteissa toimimiseen, mutta älykkyys on kuitenkin eri asia kuin esimerkiksi ryhmädynamiikka. Tekstissä kirjoittaja yrittää arvioida kaverien älykkyyttä heidän keskustelunsa pohjalta, mutta älykkyys ei kuvaa ryhmässä käyttäytymistä. Älykkyyden määrittely ja mittaus on hankalaa, mutta ratkaisu tuskin löytyy keskustelu taidoista.

(Hilkka) Koodia Android-kapulaan pikkuvaivalla (Valtteri V. & Markus R.)

Osaatko ohjelmoida Java-ohjelmointikielellä? Oletko joskus haaveillut sovelluksen kirjoittamisesta puhelimeesi? Tutustuimme Ohjelmointiblogiin, jonka kirjoittaja on tehnyt suomenkieliset ohjeet muutaman yksinkertaisen sovelluksen kehittämiseen Android-puhelimille.

Tämän blogin kirjoittaja ei itsestään paljoa kerro. Emme onnistuneet löytämään lähes mitään taustatietoa kirjoittajasta, sillä hän ei kerro itsestään juuri muuta kuin että tarkoituksena oli opetella kesän aikana Android-ohjelmointia ja kirjoitella siitä blogipostauksia samalla. Tästä voimme ainakin sen verran päätellä, että kirjoittaja ei ole kokenut Android-ohjelmoija saati kokenut ohjelmoija ylipäätään, sillä hän kertoo opiskelevansa ohjelmoinnin perusteita Helsingin Yliopiston Mooc-verkkokurssin avulla. Blogin kirjoittaja on oletettavasti nuori, sillä hän puhuu blogissaan tulevista syksyn kirjoituksista. Nämä seikat on hyvä pitää mielessä, mikäli aikoo soveltaa blogissa opetettavia tietoja.

Blogin kirjoittajan suhdetta tieteeseen on hyvin vaikea arvioida, sillä hän ei perustele kirjoittamiaan asioita juuri millään tavalla, eikä varsinkaan tieteellisiin lähteisiin viitaten. Toisaalta se ei välttämättä ole edes tarpeellista tämän tyylisessä ohje-sarjassa. Blogin keskusteluosioistakaan ei saa mitään irti, koska blogissa ei käydä keskustelua.

Anonyyminä esittäytyminen annettakoon osittain anteeksi, sillä kun kyseessä on niinkin vakava asia kuin ohjelmointi ja tietotekniikka, jonninjoutavat mielipiteet ja subjektiiviset näkemykset eivät usein lukijaa kiinnosta. Tai no, eivät ainakaan meitä kiinnosta, sillä tällaisia asioita lukiessamme haluamme yleensä oppia uutta emmekä viihdyttää itseämme kiistanalaisilla möläytyksillä. Outoa siis sinänsä, että kirjoittajan asia on muotoiltu blogipostauksiksi eikä esimerkiksi vain tutoriaaleille omistetuksi sivustoksi. Toisaalta, blogeja käytetään jonkin verran muihinkin tarkoituksiin kuin perinteisen blogitekstin julkaisemiseen. Blogi on myös halpa ja helppo tapa tallentaa materiaalia verkkoon ja siten se toimiikin hyvin kaikenlaisten tutoriaalien julkaisualustana. Miinuspuolena voidaan pitää blogin ikää: inaktviiset blogit poistetaan ajallaan. Noh, ehkä tämä on vasta lämmittely tai luonnos tulevalle vielä enemmän panostusta huokuvalle tutoriaalisarjalle. Saimmehan sen verran tietää, että lukija on itsekin vasta aloittelija.

Sisältö on siis ei-blogimaista ja muodostuu lähinnä step by step -ohjeista. Kannattaako blogin lukemiseen siis käyttää aikaa?

Minun mielestä kyllä, mikäli olet täysin aloittelija ja englanninkieliset oppaat eivät innosta. Android ohjelmoinnin perusteet -blogipostaussarja näyttää sujuvasti kädestä pitäen kuinka kehität ensimmäisen sovelluksen puhelimeesi kuvankaappauksien kera. Matkan varrella avataan mukavasti Android-ohjelmointiin liittyviä käsitteitä ja lähestymistapoja Android-sovelluksen kasaan niputtamista varten. Tämä blogi on hyvä vaihtoehto lähestyä aihetta kevyesti ja suunnata seuraavaksi perustietojen innoittamana uusille vesille, kuten nyt vaikkapa Googlen viralliselle Android-kehittäjäopassivustolle. 

Kokeilimme tutoriaalin alkuosaa itse kehittämällä blogissa esitetyn ohjelman luuriimme. Tuloksia syntyi, ja ohjelma saatiin pyörimään. Kuva: Valtteri V.

Yritys! Jos et panosta verkkoon, tulee kivijalassasi olemaan hiljaista. (Maiju & Jori)

Ville Tolvasen, joka tituleeraa itseään digitalistiksi sekä kasvujohtamisen ja muutoksen arkkitehdiksi, blogi käsittelee ytimekkäästi yritysmaailmaa sekä siinä menestymistä. Aihealueita ovat muun muassa strategia, digitalisoituva markkinointi, johtaminen sekä viestintä. Blogi on suunnattu kaikille aiheesta kiinnostuneille, erityisesti yritysmaailman toimijoille, jotka haluavat näkökulmia alati muuttuvasta bisnesmaailmasta. Ville Tolvanen on Aalto-yliopistosta valmistunut kauppatieteilijä, joka on toiminut yritysmaailmassa jo pidemmän aikaa ja sittemmin siirtynyt itsenäisen konsultin tehtäviin. Tolvanen pyrkii bloginsa avulla etsimään itseään ja jakamaan osaamistaan.

Blogin ulkoasu tempaisee mukaan ja kirjoittamisen suorasukaisuus sekä kielen värikkyys koukuttavat lukijan lopullisesti. Tolvanen tuo blogissaan esille omia näkökulmiaan tutkimustietoon ja kuinka eri yritykset voisivat hyödyntää niitä toiminnassaan. Jotkut saattavat nähdä Tolvasen vain viisastelevan yrityksille, kuinka heidän tulisi parantaa toimintaansa. Tolvanen kokee enemmänkin tarjoavansa apua kaikille, ketkä sitä kokevat tarvitsevansa. Hän onkin maininnut:  ”Digiaika merkitsee avointa keskustelua, kommunikaatiota ja rikkaita mediakokemuksia. Missä, milloin, miten ja kenelle tahansa. ” (Tolvanen 2013)

"Pelkkä automaatio tai itsepalvelu verkossa on vittuilua asiakkaalle."

Tolvasen blogijulkaisu "Rakenna asiakaskokemus" keskittyy yrityksen verkko-osaamisen vaikutukseen liiketoiminnan menestymisessä. Tolvanen tuo esille tutkimustiedon, jonka mukaan 80 % kuluttajista aloittaa asiointiprosessinsa verkossa. Tästä syystä voittava asiakaskokemus lähtee verkosta ja perustuu asiakastiedon ympärille. Markkinoinnin automaatio tulisi nähdä työkaluna asiakkuuksien rakentamiseen ja asiakkaita tulisi palvella yksilöllisesti spämmäämisen sijasta. Ei pidä odottaa asiakkaan kävelevän syliisi, vaan on tehtävä itsestään kiinnostava ja relevantti kuluttajan silmissä sekä oltava siellä, missä asiakas on. Tällä Tolvanen tuo esille esimerkiksi henkilökohtaisempaa vaihtoehtoa massamainonnalle. 

Mielestämme Tolvasen tapa kirjoittaa on ytimekäs ja mukaansa tempaava. Blogin tekstit ovat kirjoitettu helposti ymmärrettävällä tavalla ja esimerkit sivuavat hyvin ajankohtaisia aiheita. Moitimme kuitenkin sitä, että tekstin sisällä ajatus katkeaa välillä sekä oikoluku on toisinaan jäänyt tekemättä, minkä huomaa kirjoitusvirheistä ja sanojen puuttumisesta. Kyseessä on kuitenkin erittäin vakuuttava kirjoittaja, jonka osaaminen ja kokemus huokuvat tekstistä.

Linkki Tolvasen blogiin: http://villetolvanen.com/blog/