Perustulosta vähimmäisturva kaikille? (Merja ja Iina, Katrin ryhmä)

Perustulo on puhututtanut jo vuosikymmenien ajan. Onko nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä toimiva vai tarvitaanko uudenlaista sosiaaliturvaa?    

                                                                          Lähde: Helsingin Sanomat/Juba Tuomola

                                                                           

Kelan tutkimusjohtaja Olli Kangas ja erikoistutkijat Ilpo Airio, Karoliina Koskenvuo sekä Markku Laatu tarkastelevat Kelan kolmiosaisessa blogisarjassa perustulon yleistä kannatusta sekä kannatusta sosioekonomisissa ryhmissä ja eri työmarkkina-asemassa olevien keskuudessa (osat 1-2) sekä poliittisen suuntauksen ja perustulomallien kannatuksen välistä yhteyttä (osa 3).

Perustulo, kaikille kansalaisille säännöllisesti ja ehdoitta maksettava raha, johon ei sisältyisi tarvehankintaa eikä velvoitteita, on herättänyt myös tutkijoiden kiinnostuksen. Vuonna 2002 Turun Yliopisto ja Åbo Akademia tekivät Suomessa kyselytutkimuksen perustulon ja negatiivisen tuloveron kannatuksesta 15 -vuotta täyttäneille henkilöille (1006 henkilöä haastateltiin). Kelan tutkimusosasto toisti kyselyn 2015. Kelan kolmiosainen blogisarja tarkastelee ja analysoi näiden kahden kyselyn tuloksia. 

Perustulomalli määritellään blogissa tulonsiirroksi, jonka kaikki saisivat yhtä suurena taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Täyden tai osittaisen perustulon lisäksi eräs vaihtoehto olisi negatiivisen tuloveron malli, jossa verojärjestelmän kautta tapahtuvin tulonsiirroin mahdollistetaan rahatulo tulottomille ja pienituloisille. Perustulon keskimääräisesti hyvänä suuruutena nähtiin vuonna 2002 nykyrahaksi muutettuna 763e ja perustulolle saatiin hieman pienempi kannatus (63 %) kuin negatiiviselle tuloverolle (76 %). Vuonna 2015 perustulolle sopivana määränä pidettiin 1000e, perustuloa kannatti 72 % ja negatiivista tuloveromallia 78 %.

Blogin mukaan perustulon molempia malleja kannatetaan kaikissa sosioekonomisissa ryhmissä ja työmarkkina-asemasta riippumatta. Pieniä eroja kuitenkin löytyy, sillä hyvässä sosioekonomisessa asemassa olevat suhtautuvat perustuloon ja negatiiviseen tuloveroon hieman varauksellisemmin kuin epävarmemmassa asemassa olevat kansalaiset. Vuoden 2015 kyselyn tulosten mukaan myös negatiivisen tuloveron kannatus on laskenut vuodesta 2002 ja vastaavasti perustulon kannatus on noussut kaikissa ryhmissä, pois lukien opiskelijat.

Blogissa pohditaan sitä, että perustulolla tulisi olemaan mallista riippuen erilaisia vaikutuksia eri väestöryhmiin, verotuksen tasoon ja kansantalouteen. Aina osa voittaa ja osa häviää eli toiset saavat ja toiset joutuvat perustulon maksajiksi. Tämä näkyy myös perustulon kannatuksessa (sosioekonomisten ryhmien väliset erot). Kirjoittajien mukaan yleisesti ottaen kansalaiset kannattavat universaaleja sosiaaliturvaetuuksia (lapset, sairaat ja vanhukset) ja perustulon kannatuksen voisi olettaa seuraavan samaa logiikkaan. Tutkimusten tulokset kuitenkin osoittavat, että myös perustulon oletetut maksajat suhtautuvat suhteellisen positiivisesti perustulon molempiin malleihin. Kenties tämä johtuu epävarmasta taloudellisesta tilanteesta ja yleisestä ajatuksesta siitä, että kaikkia autetaan ja ketään ei jätetä.

Suurin osa suomalaisista siis kannattaa jonkinlaista perustulomallia, mutta siinä nähdään myös uhkia. Keskusteluissa on noussut esille esimerkiksi nuorten passivoituminen. Miksi kouluttautua kun rahaa on tarjolla ilman velvoitteita? Tuhoammeko nuorten tulevaisuuden ja jätämme heidät perustulon varaan ilman tukea ja rahankäytön valvontaa? On myös arveltu, että perustulo ennemminkin tukee kotiin jäämistä kuin aktivoi kansalaisia työntekoon, joka on perustulon yksi tavoite. 

Sosiaaliturvan uudistus perustulon avulla on ollut pitkän ajan tavoite, jonka toimivuutta on tarkoitus kokeilla Suomessa ensimmäistä kertaa lähivuosien aikana. Tavoitteena olisi muuttaa järjestelmää yksinkertaisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi vähentäen köyhyyttä sekä syrjäytymistä. Perustulo antaisi myös väljyyttä muokata arkea sen muutosten mukaisesti opiskelun, perhe-elämän ja työn myötä. Perustulomallin tavoitteena on myös mahdollistaa työn vastaanottaminen, pätkissäkin, ja tehdä se kannattavaksi. Tämä olisi tärkeää etenkin nuorille, sillä pätkä- ja osa-aikatöiden tekijöinä ovat juuri usein nuoret aikuiset.

Suuri kysymys onkin, passivoiko perustulo kansalaisia vai kannustaako se työntekoon ja toimeliaisuuteen?

Korvaamaton kosketus? (Laura Anttila & Ida Karvonen)

Tiedekokki -blogia pitävä neurologi ja Nokian lääketieteellinen asiantuntija Kiti Müller selventää ja arkipäiväistää postauksissaan erilaisia monimutkaisia psykologisia, lääketieteellisiä ja tieteellisiä ilmiöitä tavalliselle lukijalle liittäen ne aina oikean elämän esimerkkeihin. 60 vuoden ikään ehtinyt Müller yhdistää uskottavasti teksteissään tieteen ja oman kokemuksensa, popularisoiden niin pussailua kuin naakkojakin. Müller on alansa rautainen asiantuntija ja hänellä on myös huomattavasti kertynyttä elämänkokemusta, joten hänen sanoillaan on sekä painoarvoa että uskottavuutta. Hän osaa silti kirjoittaa maallikolle vaikeaselkoisista teemoista kansantajuisesti yhdistellen tutkittua tietoa arkipäivän kokemuksiin.

Kuva: https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3InnXT_IvB2vhSGDghUcthHvrzQE3o5ruYzLuSS8JDhZis9FD1sg3n3tRCp4OyzrIKjM28rHnSsTLnSAW2LifI2hJlbj98adIX2lo1STb7YOCM1sNJRK_bGx1D_f1ucvvS3cxCGncLCys/s1600/2012-03-08%2525252014.58.49.jpg

Blogi yhteisönä

Siitä huolimatta, että blogi ilmestyy Tiede -lehden sivuilla, Müller kirjoittaa tekstinsä hyvin kansanälyisesti, vaikka välillä nostaakin teksteihinsä erilaisia tekstin kannalta tärkeitä tutkimuksia. Kiinnostavaa onkin se, kuinka noinkin vaikeat asiat voi saada selitettyä auki. Vaikkemme kumpikaan opiskele lääketiedettä, pystyimme ymmärtämään Müllerin sanoman, emmekä uppoa tekstejä lukiessamme tuntemattomien neurologian käsitteiden suohon. Samaa ei voi sanoa aina kommenttien kirjoittajista: kommentoijat käyttävät huoletta oman alansa jargonia. Kommentointi edustaa myös epätavallista keskustelua internetissä: omat mielipiteet perustellaan hyvin ja lähteet ovat esillä. Kommentoijat näyttävätkin muodostavan oman vakiintuneen yhteisönsä. Yllätyimme, ettei blogin kirjoitaja vastaa hänelle esitettyihin kommentteihin, vaikka hänen blogillaan on vakiintunut kommentoija- ja lukijakuntansa. Mielestämme tärkeää bloggaajalle on, että hän huomioi lukijansa kommunikoimalla heidän kanssaan, sillä muuten kirjoittajasta välittyy välinpitämätön kuva norsunluutornissa nököttävästä erakosta, joka ei viitsi laskeutua ylhäisestä yksinäisyydestään tavallisen kuolevaisen tasolle. Jokainen kirjoittahan kirjoittaa tekstejään luettavaksi.

Iho ja sen tärkeät tehtävät

Valitsimme tarkempaan tarkasteluun "Iho tuntee ja viestii" -tekstin, joka käsittelee tuntoaistin merkitystä ja monipuolisuutta. Müller kertoo blogikirjoituksessaan kuinka kiinteästi sidoksissa tuntoaistimme- ja tunteemme ovat keskenään. Müller luettelee liudan erilaisia arkipäiväisiä toimia, jossa ihomme ja erityisesti tuntoaistimme on keskeisessä rooliissa: milloin ihomme nousee kananlihalle muistellessamme karmivia asioita ja toisaalta taas ihomme viestii esimerkiksi liian kireistä farkuista. Napakasti muotoiltu teksti esittelee mielenkiintoisia ja helposti samaistuttavia seikkoja tuntoaististamme, joskin väliotsikoinnin puute ei palvele lukijaa. Aiheesta lisää kiinnostuneelle blogiteksti tarjoaa helpon pääsyn lähteisiin tutustumiseen linkkien avulla, kuitenkin joissain postauksissa kirjoittaja tukeutuu alansa "hiljaiseen tietoon" eikä käytä tekstissään lainkaan ulkopuolisia lähteitä.

Hoivarobotti työskentelemässä hoivakoti Wellamossa.

      Kuva: http://www.ess.fi/incoming/2015/10/19/1325305.jpg/ALTERNATES/w980/1325305.jpg                    
Korvaako robotti ihmisen?

Savon Sanomat uutisoi taannoin (16.10.2015) Lady Lydia humanoidirobotista, joka on suunniteltu hoiva-alan tehtäviin. Jäimme pohtimaan tilannetta, jossa ihmisen läsnäolo ja kosketus korvataan erilaisilla teknisillä laitteilla, kuten roboteilla. Mitä tapahtuu kaikelle sille merkitykselliselle kosketukselle ja ihon kautta tapahtuvalle viestinnälle? Voiko ihmiskosketusta ja etenkin -kontaktia korvata robotin kämmenellä vai tuleeko tulevaisuudessa robotin mekaanisesta syleilyilystä meille arkipäivää? Jos hoivarobotit yleistyvät etenkin vanhustenhoidossa, kuinka käy vanhusten elämänlaadulle, jos oletetamme ihmiskosketuksen ja -kontaktin olevan ihmiselle elintärkeitä. Onko vanhuksia mekaanisella kosketuksellaan hellivä ja iskelmien ikivihreitä laulattava homanoidibotti vastaus hoiva-alaa koskettavaan työvoimapulaan?

Myös apinoille tuntoaistin rooli on merkittävä esimerkiksi valtasuhteiden kannalta. Voit lukea lisää esim. täältä.
Kuva: http://hs10.snstatic.fi/webkuva/taysi/700/1305943960905?ts=356

Apinoidenkin maailmassa lajitoverin kosketuksen merkitys on erittäin suuri, sillä sukiminen on suurin koskettamisen ilmenemismuoto apinoiden ryhmädynamiikassa. Sukiminen osoittaa apinayhteisön hierarkiaa, mutta kuten ihmisten välisellä kosketuksella, on apinoidenkin keskinäisellä sukimisella lisäksi merkittävä rauhoittava vaikutus. Mikä rauhoittaisikaan surullista paremmin kuin ystävän lämmin halaus? Kuten me ihmiset, apinatkin hoitavat koskettamalla toisiaan sukimalla ystävyyssuhteitaan ja sosiaalisia kontaktejaan. (Turunen 2004.) Müllerkin kirjoittaa blogissaan, että ilman ihokosketusta olemme vajavaisia, sillä hänkin epäilee, ettei metallikäden kosketus pysty aktivoimaan ihmisen luonnollisen mielihyvähormonin tuotantoa ihmiskäden tavoin. Tulevaisuuden tuulet ja robotiikan kehittyminen mahdollistavatkin varmasti robotin kosketuksen muuttamisen yhtä lempeäksi kuin ihmisellä, tulemme kuitenkin aina tietämään, että meitä koskettaa robotti, ei lajitoverimme.

Roskatiede - Onko informaation väärinkäyttö muodostumassa trendiksi? (Niki Neejärvi & Veli-Pekka Pajula, Katrin ryhmä)

Väärin käytetty tiede on yleistymässä. Suuret yritykset, poliitikot ja tiedotusvälineet käyttävät informaatiota yhä useammin tietoisesti väärin ajaakseen omia etujaan tai suojatakseen intressejään. Iltapäivälehdet keräävät lukijoita vääristetyillä otsikoilla, poliitikot mielistelevät eturyhmiä vääristetyillä tiedoilla ja yritykset voivat tekaista ylistäviä väitteitä omista tuotteistaan tai vääristettyjä tietoja kilpailijan tuotteista. Liian pitkälle menneet johtopäätökset ja pienet otoskoot tutkimuksissa johtavat väärään informaatioon.

Valitsimme tarkasteltavaksi Roskatiede -blogin. Blogia kirjoittaa kolmekymppinen kahden lapsen äiti "Tiina". Hän kertoo työskennelleensä tieteen parissa vuosikausia. Varmuutta "Tiinan" identiteetistä ei kuitenkaan ole, joten suhtaudumme kirjoituksiin varauksella. Pääosa blogin kirjoituksista käsittelee lääketieteellisiä tutkimuksia, jotka sisältävät väärää informaatiota tai niitä käytetään vääriin tarkoituksiin. Blogin ideana onkin paljastaa tieteen väärinkäyttöä eri tahoilla. Blogin tavoittelema kohderyhmä on mitä ilmeisimmin tieteestä kiinnostuneet aikuiset, vaikkakin jotkin aihealueet koskettavat myös suurempaa kohderyhmää.

Blogissa mielenkiintomme herätti kirjoitusten vahva kannanotto tutkimuksiin ja niissä esitettyjen "faktojen" kumoamiseen. Kirjoittaja tuo teksteissään vahvasti ja karrikoidusti esiin esittäen omat tietonsa faktoina. Kirjoitukset jakavat vahvasti mielipiteitä ja kommentoijat ovat käytännössä täysin aihetta vastaan tai sen kannalla. Aiheet herättävät paljon keskustelua johtuen niiden arkipäiväisyydestä ja kirjoittajan vahvoista kannanotoista.
Monet kommentoijat kritisoivat blogia ja sitä, kuinka yksittäinen perheenäiti voi kaataa monia tutkijoita työllistäneitä tutkimuksia yhdellä kirjoituksella. Kirjoittaja pysyy myös kommenteissa omalla kannallaan eikä ota palautetta rakentavana vaan kritisoivana, ja alentuu joissain kohdissa kommentoijan tasolle vastaamalla kommentteihin usein ilman perusteluja puolustaen omaa kantaansa.

"Trafin ja poliisin tuntuman mukaan tilanteeseen voidaan puuttua peruttamalla ajo-oikeus niiltä, jotka ovat yrittäneet itsemurhaa. Kyse on teoriasta, sillä asiaa ei tietenkään ole voitu ennakolta tutkia."

Blogi on keskittynyt ottamaan kantaa lääketieteellisiin tutkimuksiin, mutta kirjoitusten joukosta löytyy myös muutama aihe, josta lukija ei voi olla täysin eri mieltä kirjoittajan kanssa. Mielenkiintomme keskittyi kirjoitukseen, jossa käsitellään ajokortin poisviemistä itsemurhaa yrittäneiltä ihmisiltä. Trafi vaatii lääkäreitä ilmoittamaan itsemurhayrityksistä heille, jotta liikenteestä voitaisiin kitkeä itsetuhoiset henkilöt pois. Kirjoittaja ottaakin kirjoituksessa esiin mielenkiintoisen kysymyksen: kuinka monta onnistunutta itsemurhaa tapahtuu, kun ajokortin menettämisen pelossa ihminen ei hakeudu lääkäriin? Toisin sanottuna nostaako Trafin määräykset kynnystä hakeutua lääkäriin, ja kuinka ajo-oikeuden menettäminen vaikuttaa henkilön mielentilaan?

Informaation väärinkäytön ei ehkä voi vielä sanoa muodostuneen trendiksi, mutta ihmisten harhaanjohdattaminen on selkeästi yleistymässä. Ihmisiä pallotellaan edestakaisin, sillä samasta aiheesta voidaan tehdä useita tutkimuksia, jotka kumoavat toinen toisiaan. Iltapäivälehdet voivat tehdä otsikon yhden ihmisen sanomasta asiasta saadakseen lukijoita, vaikka aiheitta ei olisi vielä tieteellisesti tutkittu ja vaikka aihe olisi pelkällä "maalaisjärjellä" ajateltuna epäilyttävä. 

Yritykset ja yhteisöt hakevat kannatusta nopealla uutisoinnilla. Uutisten aiheita ei enää tutkita tarpeeksi ja tavoitteena on vain olla ensimmäinen taho, joka ottaa asian esille. Usein luotetaan siihen, että ihmiset eivät halua tai jaksa vaivautua tutkimaan aihetta tai sen taustoja, jolloin asiat voidaan esittää faktoina eikä suuri osa "massasta" edes kyseenalaista tietoa.

Psyjuridica ja Rautavaaran tragedia (Emmi ja Maria)

Psyjuridica on lakimiehen ja psykologin yhdessä ylläpitämä yritys, jolla on myös oma blogi. Blogia kirjoittaa sekä psykologian että lain erityisasiantuntijoita, tosin blogikirjoituksissa ei ole erikseen määritelty, kuka kyseisen kirjoituksen on tehnyt. Oletamme päävastuussa olevan yrityksen kahden perustajan, Helinä Häkkänen-Nyholmin ja Jan-Olof Nyholmin.

Blogissa on käsitelty eri oikeusistuntojen asioita psykologian näkökulmasta lokakuusta 2012 asti. Blogin tavoite on esittelytekstin mukaan julkaista ainakin kuukausittain yksi oikeusprosessiin, oikeuspsykologiaan, rikollisuuteen, lainvalvontaan, sekä oikeudelliseen asiantuntijuuteen liittyvä kirjoitus. Kohderyhmää ei esittelytekstissä ole määritelty, mutta se lienee yleisesti psykologiasta ja oikeustieteestä kiinnostuneet ihmiset. Blogin poikkitieteellinen näkökulma on erityinen, eikä vastaavia blogeja tai yrityksiä ole Suomessa monia, mikä tekee blogista hyvin kiinnostavan ja massasta erottuvan.

Blogin eniten kommentteja saaneet tekstit käsittelevät eri tavoin lapsiin kohdistunutta väkivaltaa tai muuta kaltoinkohtelua. Kaikkein eniten kommentteja kerännyt teksti Rautavaaran tragediasta vuodelta 2014 on lisäksi ollut näkyvästi esillä mediassa. Kenties tästä syystä kommenteista voi nähdä, että ihmisillä on tapahtuneesta vahvoja mielipiteitä, joissa he toisinaan myös kyseenalaistavat blogikirjoitusta.

Rautavaarassa vuonna 2014 perheenäiti ajoi päin linja-autoa kyydissään aviomiehensä ja kolme lastaan. Aiheesta kiisteltiin tuolloin paljon, mikä on varmasti osittain inspiroinut blogitekstin aiheen. Tragedia liittyy hyvin blogiin, sillä siinä on sekä psykologinen että oikeudellinen näköpuoli. Kirjoittajalla on tragedian motiiveista selvä vahva mielipide, jonka hän tuo selvästi esille.

Blogin kieliasu on huoliteltu sekä asiallinen, ja tämä näkyy usein myös blogin kommenteissa. Blogissa on välillä mainittu tekstin lopuissa lähteitä, mikä kytkee tekstit muuhun akateemiseen maailmaan luoden vuoropuhelua muiden kirjoittajien kanssa sekä psykologian että oikeustieteiden aloilla. Uusiin tutkimuksiin ei kuitenkaan vedota niin paljon kuin esimerkiksi ajankohtaisiin tapahtumiin tai olemassa oleviin tutkimussuuntauksiin. Blogin sisältö on tyyliltään pohtivaa ja usein analysoivaa, esseemuotoista tekstiä.

Blogissa eniten keskustelua herättänyt teksti käsittelee parisuhteeseen loppumiseen liittyvää vihaa ja siitä herännyttä kostonhalua. Teksti alkaa ajankohtaisella johdatuksella, jossa pohditaan Rautavaaran perhesurman motiiveja. Teksti siirtyy johdatuksen jälkeen pohtimaan sitä, miten ihminen voi ajautua muista piittaamattomaan tilaan, jossa viha, kostonhalu ja impulsiivisuus ovat koko ajan läsnä. Kirjoittaja argumentoi väitteensä puolesta vedoten sekä tutkimustuloksiin että omiin kokemuksiinsa parisuhdeterapiasta. Tutkimustuloksiin ei kuitenkaan viitata täsmällisesti eikä kirjoittaja mainitse ainuttakaan lähdettä.

Tekstissä on sekä hyviä että huonoja verkkotekstin piirteitä. Tekstin tyyli on asiallinen, ja kirjoittaja tuo selvästi esille omat mielipiteensä. Vaikka tekstistä tulee esille, että kirjoittaja on perehtynyt asiaan ja edustaa ammattilaisen näkökulmaa, ei tekstiä voi pitää tieteellisenä. Teksti tuo ennemmin mieleen oppikirjamaisen esseetekstin, jossa ei viitata lähteisiin ja jossa omat mielipiteet esitetään vahvana argumenttina.

Mielestämme tällaisten ajankohtaisten keskusteltujen aiheiden tarkastelu psykojuridisesta, ammattilaisen näkökulmasta on hyvä idea, sillä se tuo ihmisille vastauksia ja antaa heille tilaisuuden keskustella tapahtuneesta. Toisaalta aihe voi olla liian kiistanalainen, ja sen esiintuonti yrityksen yhteyteen luodussa blogissa saattaa vaikuttaa myös yrityksen liikeotimintaan. Se, tuoko se asiakkaita vai karkottaako se niitä, pitäisi ottaa huomioon ennen blogikirjoituksen julkaisemista.

Proud to be a social worker (Darja Urvas ja Pauliina Hirvelä, Katin ryhmä)

Sosiaalityön ammattia hallitsee moninaiset stereotypiat. Sosiaalityötä opiskelevana on joutunut monta kertaa kuulemaan lausahdukset: ‘’ Mä tuun hakemaan sulta sit rahaa’’ ja ‘’sossunluukulle sit vaan töihin.’’Tämän lisäksi sosiaalityö ammatinvalintana on herättänyt mielenkiintoisia reaktioita. Maisteritason koulutuksena voisi kuvitella, että viiden vuoden uurastutta arvostettaisiin eritavalla. Asiat eivät näköjään ole niin mustavalkoisia vaan ennemminkin sosiaalityöntekijä nähdään lapset kotoa hakevana kylmänä virkamiehenä.

Yhteiskuntatieteiden maisteri Hanna Holmberg-Soto tuo blogikirjoituksessaan ‘’Mediaiskuja lastensuojelun luottamukseen (Sosiaalinen tekijä 2014)” esille sosiaalisen median vaikutuksia sosiaalityöhön. Huostaanottovideot, Ilta-Sanomien lööpit, yleiset huhut ja ikävät kokemukset ovat saaneet ihmisten mielissä yliotteen sosiaalityöstä. Sosiaalityö ei näyttäydy arvostettuna ja apua antavana vaan ennemminkin monsterina. Holmberg-Soto näkee tässä asiassa ongelmaksi sen, että sosiaalityöntekijöiden ääni on jäänyt median ulkopuolelle ja näin stereotypiat ovat jääneet elämään.

Sosiaalityö on haastava ammatti ja se pitää sisällään paljon hankalia päätöksiä. Samoin lääkäri joutuu hankalien päätöksien eteen. Kysymykseksi nousee, miksi sosiaalityöntekijät joutuvat maalitauluksi tekemällä työtään, mutta esimerkiksi lääkärien päätöksiin ja työhön luotetaan. Onko kyse siitä, että ammatin oikeudet on huonosti turvattu vai siitä, että ei uskalleta nousta työntekijöinä vastustamaan ulkopuolisia hyökkäyksiä. Holmberg-Soto kertoo, että sosiaalisen median avulla sosiaalityöntekijät ovat nousseet esille kertomaan omaa mielipidettään. Oma kokemuksemme on erilainen. Toisaalta Holmberg-Soto tuo esille myös sen, että sosiaalityöntekijät ovat ryhtyneet puolustamaan niitä, joiden ääni ei kuulu, mutta omaa ammattia ei ole lähdetty puolustamaan. Olisiko kuitenkin aika jo ryhtyä puolustamaan omaa ammattia ja nousta esille sen parantamiseksi?

Osaltaan tietämättömyys on syynä siihen, että stereotypioita syntyy. Ihmiset näkevät sen mitä sosiaalinen media heille näyttää. Omasta kokemuksesta olemme huomanneet, että monelle ihmiselle sosiaalityö koulutuksena on jopa vieras. Auttaisiko koulutuksesta ja ammatista yleisesti kertominen luomaan kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä sosiaalityön mahdollisuuksista ja toimintaympäristöistä? Esimerkiksi lukion ammatinvalinta informaatioissa voisi olla sosiaalityönkin edustaja kertomassa työstään. Tällä tavalla sosiaalityöntekijästä muodostuneet stereotypiat voitaisiin korvata oikealla tiedolla ammatista ja kasvattaa luottamusta.

Luottamuspulan yhtenä syynä voisi nähdä tutkimuksellisen tiedon puuttuminen. Tutkimus on tärkeä osa ammatin kehittymistä. Tutkimuksen tulisi antaa uutta tietoa ja tehostaa työtä. Holmberg-Soto kertoo kuitenkin huostaanottojen tekoa koskevasta tutkimustiedon puuttumisesta. Onko huostaanotto sittenkään paras mahdollinen työote niissä tilanteissa, joissa sitä on aikaisemmin tottunut käyttämään? Tämän perusteella tutkimuksen voi nähdä olevan elintärkeää. Tämän lisäksi luottamuksen ja arvostuksen takaisin saaminen näyttäisi vaativan tutkimuksen tehostamista.

Sosiaalityötä ammattina määrittää monet edellä mainitut asiat. Luottamuspula, ammatin kritisointi, stereotypiat ja ihmisten tietämättömyys työstä, jolloin joudumme monta kertaa pohtimaan onko tässä mitään järkeä. Näin on ollut jo monta vuotta. Ja varmasti tulee olemaan jatkossakin mikäli emme itse ryhdy puolustamaan ja informoimaan ammatistamme, jota me monet teemme täydellä sydämellä ja ihmisten hyvinvointia ajatellen. Sosiaalityö on niin paljon muutakin kuin traumaattisia huostaanottoja ja rahan antamista. Se on tukemista, auttamista, keskustelua, helpotusten löytämistä  ja ennen kaikkea välttämättömyys nykyisessä yhteiskunnassamme. Se on tärkeää työtä. Se on elämää. Tärkeänä työnä nähdään Afrikan lasten auttaminen, mutta entä oman maan kansalaiset ja heidän hyvinvointinsa?

By: Sharon