Suoria sanoja huumorilla (Santeri L. & Heidi L.)

Blogitekstimme perustuu Suomen Psykologiliiton verkkosivuilla ilmestyvään Psyko-blogiin, jonka kirjoittajana toimii useita tietokirjojakin kirjoittanut psykologian lisensiaatti Vesa Nevalainen. Blogissaan Nevalainen käsittelee yhteiskunnallisia ilmiöitä psykologisesta näkökulmasta, kansantajuisesti ja pilke silmäkulmassa. Psyko-blogin tekstit ovat nimetty suorasanaisesti ja mielenkiintoa herättävästi.

Nevalaisen tavoitteena on tuoda psykologiset ilmiöt yleiseen tietoon sekä samalla pysäyttää ja haastaa lukijoitaan. Hän ottaa jyrkästikin kantaa ajankohtaisiin asioihin ja herättelee tällä tavoin keskustelua aiheen ympärillä. Lukijakuntaa ja kommentoijia yhdistää kiinnostus psykologiaa ja ajankohtaisia asioita kohtaan, ovatpa he sitten kollegoja tai tavallisia tallaajia. Keskustelu on pääosin asiallista mielipiteiden vaihtoa.

Käsiteltävät teemat vaihtelevat arkipäiväisistä tapahtumista merkittäviin yhteiskunnallis-poliittisiin kysymyksiin. Aktiivinen tarttuminen ajankohtaisiin aiheisiin ei jää ainoastaan yleisen filosofisen pohdinnan tasolle, vaan toisinaan Nevalainen liittää tapahtumat omakohtaisiin kokemuksiinsa. Nevalaisen teksteissä pystyy lisäksi löytämään kantaa ottavia piirteitä: kirjoittaja esittää usein rohkeasti oman mielipiteensä sekä pyrkii jonkinasteiseen ratkaisuun koskien käsiteltyä aihetta. Lopputulema saattaa näyttäytyä lukijan silmissä yllättävänä, oivaltavana tai vähintäänkin keskustelua herättävänä.

http://study.com/cimages/course-image/psychology-101_100313_large.jpg

Nevalaisen kirjoitustyyli on kansanomaista; se on purettu liiallisista sivistyssanoista ja vieraasta tieteellisestä terminologiasta. Vaikeaselkoisten sanavalintojen sijasta kirjoitustyyli on pikemminkin lennokas, nokkelasanainen ja humoristinen. Nevalainen käyttää toisinaan retorisena keinona esimerkkejä ja vertauksia havainnollistamaan sanomaansa. Tekstit eivät anna ensisilmäyksellä tieteellisen asiatekstin vaikutelmaa, vaan näyttäytyvät kansanpsykologisina mielipidekirjoituksina. Lähdeviittauksien sijasta Nevalainen nojautuukin pääosin omaan asiantuntijuuteensa. Tehokeinona tekstin virkkeiden pituudet vaihtelevat rytmisesti pitkistä asiakeskeisistä huomioista lyhyisiin, naseviin toteamuksiin. Kaiken kaikkiaan tekstit eivät ole suhteettoman pitkiä, minkä ansiosta ne pysyvät ytimekkäinä pitäen lukijan mielenkiinnon aiheessa.

Valitsimme tarkempaan käsittelyyn Nevalaisen Hoitolottoa-tekstin, jossa hän ottaa kantaa psyykkisten ongelmien hoitoon käytettäviin resursseihin ja vastuun ottamiseen. Nevalainen muun muassa kritisoi psyykkistä hoitoketjua, jossa tuntuu korostuvan ainoastaan ennaltaehkäisevä työ.  Lisäksi Nevalainen vertailee terveydenhuoltoon käytettyjä kokonaiskuluja ja lääkkeisiin käytettyjä rahamääriä. Koska psykologinen hoito on ajettu minimiinsä, lääkitään psyykkisistä ongelmista kärsiviä heppoisin perustein. Näillä psyykenlääkkeisiin käytetyillä varoilla palkattaisiin Nevalaisen mukaan vuodeksi yli kolmetuhatta lisäpsykologia psyykkistä hoitoa antamaan.

Nevalainen herättelee keskustelua ottaessaan esiin eriarvoisuuden ja kyseenalaistaessaan koko systeemin toiminnan. Kelan ylläpitämät kuntoutukset ovat liian kalliita köyhille, mutta hoitamaton psyykenpotilas tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Niukenneiden rahavarojen käyttöä olisi Nevalaisen mielestä viimeistään nyt syytä miettiä tarkemmin, sillä ennen tämäkin asia oli hänen mukaansa paremmin kansakunnan köyhyydestä huolimatta.

https://morguefile.com/search/morguefile/1/euro/pop

Hoitolottoa-tekstin voidaan nähdä puolustavan psykologien asemaa julkiseen sektoriin kuuluvalla terveydenhuollon kentällä. Voisi olla luontevaa ajatella, että psykologien ammattikunnan aseman puolesta puhuu juuri psykologi. Tekstistä voidaan kuitenkin nähdä puuttuvan pintaa syvempi argumentointi: mihin kaikkiin syihin vedoten psykologien asemaa olisi syytä parantaa? Ihmisten auttamiseen liittyvä julkisen sektorin vastuu sekä avun mahdollisimman kustannustehokas toteuttaminen ja tasa-arvoinen järjestäminen ovat painavia ja ajankohtaisia teemoja, joiden on syytäkin herättää kriittistä ja terävää keskustelua. 

Näin Nevalainen tekeekin – tyylilleen uskollisena.

http://www.psyli.fi/ajankohtaista/blogi/vesa_nevalaisen_blogi

http://www.psyli.fi/ajankohtaista/blogi/vesa_nevalaisen_blogi/hoitolottoa.1898.blog

Valkoinen raivo (Ira K. ja Miia B.)

Blogitekstimme pohjana toimii Psykologiliiton asiantuntijablogin kirjoitus “Valkoinen raivo - psykologin haaste” (2015). Tekstin on kirjoittanut psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija Antti Suvanto. Psykologiliiton asiantuntijablogissa eri psykologian sovellusalojen ammattilaiset kirjoittavat ajankohtaisista, itseään kiinnostavista aiheista. Psykologiliitto on suomalaisten psykologien ammattiliitto, joten blogin lukijakunta koostuu pääosin psykologeista ja psykologian opiskelijoista.

Suvannon blogin aiheena ja pohjana on Arto Halosen dokumentti “Valkoinen raivo” (2016). Dokumentin päähenkilönä esiintyy Lauri, joka joutui pitkäaikaisen kiusaamisen kohteeksi peruskoulusta yliopistoon asti. Lauri pakeni kiusaamista sisäiseen maailmaansa ja alkoi kehittää väkivaltafantasioita, jotka lopulta johtivat massamurhan suunnitteluun. Suunnitelmat muuttuivat pian käytännön harjoitteluksi; Lauri hankki aseita ja harjoitteli ampumista kuvitellen ampuvansa kiusaajiaan sekä muita ihmisiä. Lopulta Lauri kuitenkin kertoi koulupsykologille ajatuksistaan ja pääsi sitä kautta pitkäkestoiseen psykoterapiaan, minkä ansiosta hänen suunnitelmansa ampumisesta jäivät toteutumatta.

Kuvituskuva.

“Valkoinen raivo” on toistaiseksi vielä vakiintumaton käsite psykologian alalla. Suvannon (2015) mukaan “valkoinen raivo” viittaa silmittömään kostonhaluun ja mielen sisälle suljettuun raivoon. “Valkoisen raivon” vastakohtana voidaan nähdä “musta raivo”, jossa negatiiviset tuntemukset purkautuvat ulospäin esimerkiksi huutona, suuttumuksena ja väkivaltana. “Valkoinen raivo” on luonteeltaan suunnitelmallista ja tunteetonta, ja se voi johtaa ensin kärsimystä aiheuttavien ja lopulta kaikkien ihmisten dehumanisointiin eli epäinhimillistämiseen. Dehumanisointi näkyy usein massamurhaajien ajatuksina omasta yli-inhimillisyydestä verrattuna muihin ihmisiin, joiden he ajattelevat olevan itseään alhaisempia ja vähemmän arvokkaita.

On kiinnostavaa pohtia, kuinka paljon kulttuurilla on vaikutusta “valkoisen raivon” yleisyyteen. Eri kulttuurit eroavat suuresti toisistaan siinä, kuinka sallittua tunteiden, ja erityisesti negatiivisten tunteiden, ilmaiseminen on sosiaalisissa tilanteissa. Siinä missä stereotyyppinen etelä-eurooppalainen kertoo vuolaasti pettymyksistään ystäväpiirissään, stereotyyppinen suomalainen taas vaikenee kuin muuri ja pahimmassa tapauksessa tarttuu pulloon siirtääkseen negatiiviset tunteensa huomiseen. Japanilainen kulttuuri muistuttaa omaamme tiettyjen sosiaalisten normien suhteen. Japanilaisessa moraalikäsityksessä puhutaan usein “kasvojen menettämisestä” silloin, kun henkilö käyttäytyy epäsopivasti muita kohtaan. Omista huolistaan avautuminen voidaan joissain tilanteissa katsoa häpeälliseksi, jos toinen osapuoli tuntee ja viestii olevansa vaivaantunut. Herääkin kysymys, kuinka voisimme muuttaa vaikenemisen kulttuuria siten, etteivät ihmiset jäisi tunteidensa kanssa yksin.

Koulukiusaaminen tuntuu liittyvän merkittävällä tavalla “valkoisen raivon” ilmiöön. Suomen lähihistoriassa on varoittavia esimerkkejä siitä, millaisia seurauksia esimerkiksi koulukiusaamisella on ollut, kun kiusattu ei ole saanut apua. Tällaiset äärimmäiset teot, joiden seurauksena kuolee useita ihmisiä, saavat miettimään, voisiko kyseessä olla “valkoisen raivon” kaltainen ilmiö. Aivan kuten dokumentissa esiintynyt Lauri, myös nämä henkilöt suunnittelivat massamurhaa kiusaajilleen ja koko koululle. Tekojen takaa pystytään hahmottamaan karmaisevan yksityiskohtaisia suunnitelmia; ampujat ovat saattaneet esimerkiksi fantasioida tavoista häpäistä kiusaajansa ennen surmatekoa. Jos oletamme, että “musta raivo” purkautuu heti tai pian koetun vääryyden kohtaamisen jälkeen, kouluampujien tarkka suunnitelmallisuus ei tue käsitystä, että tapauksissa kyseessä olisi “musta raivo”. “Musta raivo” kuvaakin piirteiltään psykologiassa hyvin perinteistä näkemystä aggressiosta. Aggressiivisuuteen ei kuitenkaan ole kuvattu liittyvän “valkoisen raivon” kaltaista suunnitelmallisuutta ja tunteiden kylmenemistä. Tämä eroavaisuus sekä se, ettei toistaiseksi ole havaittu “mustan raivon” ja “valkoisen raivon” esiintyvän yhtä aikaa, tukee oletusta, että kyseessä saattaisi olla kaksi erillistä ilmiötä.

Kaikkien psykologisten ongelmien takana on inhimillinen kärsimys, joka tulee kohdata rakentavasti ja syyllistämistä välttäen. Syyllistäminen voi pahentaa yksilön tilaa ja johtaa ajatukseen omien tunteiden vääryydestä. Vääryyden tunteet voivat usein johtaa häpeään, mikä entisestään vaikeuttaa tunteista puhumista ja avun piiriin hakeutumista. Tulevaisuudessa olisi tärkeää oppia tunnistamaan “valkoiselle raivolle” altistavat riskitekijät sekä pyrkiä ehkäisemään “valkoisen raivon” syntymistä esimerkiksi tukemalla kiusaamisen ja syrjinnän vastaista työtä. On myös tärkeää, että “valkoinen raivo” määritellään tarkasti ja että muun muassa sen yleisyydestä, ikäryhmien välisistä eroista ja kulttuurin vaikutuksesta saataisiin lisää tietoa, sillä tällä hetkellä käsite on epävirallinen eikä tutkimustietoa aiheesta ole lainkaan.

Blogitekstin lukeminen sai meidät pohtimaan “valkoisen raivon” vaarallisuutta ja sen yhteyksiä jo tapahtuneisiin traagisiin massamurhiin kuten kouluampumisiin ja Utøyan saaren tapahtumiin. Pohdimme kulttuurin vaikutusta tunteiden ilmaisuun. Suomalainen kulttuuri on mielestämme tunneilmaisua rajoittava, mikä voisi osaltaan vahvistaa voimakkaiden negatiivisten tunteiden patoamista itseensä. Tulisikin kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten omalla käyttäytymisellä ja asenteilla vahvistamme kulttuurimme taipumusta vaikenemiseen. Vaikeneminen on aina huonompi vaihtoehto kuin tunteiden ja pahan olon käsitteleminen, sillä vaietessaan ihminen jää yksin omien raskaiden tunteidensa kanssa eikä saa tukea ja palautetta tunteidensa reflektoimiseen toiselta ihmiseltä. Mielestämme “valkoisen raivon” käsite tulisi tutkimuksin todeta olemassa olevaksi ilmiöksi. Tärkeää olisi myös tutkia aiheeseen liittyviä mekanismeja ja “valkoisen raivon” suhdetta muihin psykologisiin ilmiöihin. Näiden valossa voidaan määritellä tehokkaita ja toimivia hoitosuosituksia kuten mahdollisia terapiamenetelmiä. “Valkoinen raivo” on yhteiskunnallisella tasolla merkittävä tutkimuksen kohde, sillä tuhoisan luonteensa vuoksi se voi pahimmillaan uhata yleistä turvallisuutta ja ihmishenkiä. Jotta kaikilla olisi hyvä ja turvallista elää, tulisi meidän yhteisönä rakentaa hyvinvointia ja ennaltaehkäistä sitä uhkaavia tekijöitä.

Ira Klemetti ja Miia Brunni

Kirjoittajat ovat psykologian opiskelijoita Jyväskylän yliopistossa

Valkoinen raivo, dokumentti 1t 13 min

Ohjaus ja käsikirjoitus: Arto Halonen

Tuotantoyhtiö: Art Films production Oy

Jakelu ja markkinointi: VLMedia Oy

Yhteistyössä: Suomen Mielenterveysseura ja Koulukino ry

Lähteitä:

Suvanto, A. Valkoinen raivo - psykologin haaste (2015), Psykologiliiton asiantuntijablogi

http://www.psyli.fi/ajankohtaista/blogi/psykologiliiton_asiantuntijablogi/valkoinen_raivo_psykologin_haaste.1993.blog
Kuva: https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/syrjaytyminen-uhkaa-koulupudokkaita-pelastus-ruotsin-mallista/

Tietämättömän lukijan dilemma

Tarkastelimme Leo Straniuksen blogia Lapset ja lähiluonto, jossa hän ottaa kantaa erilaisiin ajankohtaisiin ympäristöpoliittisiin asioihin ja ajaa asiaa vihreästä näkökulmasta. Stranius on Luonto-Liitto ympäristöjärjestön toiminnanjohtaja, Vihreiden kaupunginvaltuutettu ja hallintotieteiden maisteri. Leo Stranius  on vuonna 2016 Kauppalehden listauksessa valittu 100 vaikutusvaltaisimman suomalaisen joukkoon.
   
Stranius kirjoittaa esimerkiksi turpeen ja kiertotalouden ympäristövaikutuksista. Yleisesti blogin aiheet liityvät ympäristöön, talouteen ja yleiseen hyvinvointiin kansan keskuudessa. Mielenkiintoiseksi hänen teksteistään tekee se, että hänen mielipiteensä ovat perusteltuja usein jonkin tutkimuksen perusteella. Vahvoista mielipiteistään johtuen Stranius saa kommenttiosioissa myös paljon kritiikkiä, mutta kritiikki pysyy kuitenkin suurimmaksi osaksi asiallisena ja rakentavana. Blogin kieli sekä kirjoitustyyli ovat hyvin poliittista ja siinä käytetään paljon kontekstiin liittyviä termejä, mutta se on silti melko helppo lukuista ja asiat tulevat aiheeseen perehtymättömällekkin helposti selväksi.

Otimme tarkasteluumme tekstin, jossa kirjoittaja nostaa esille hyvin kansaa jakavan aiheen, turpeen. Kirjoituksessa otetaan kantaa Bioenergia Ry:n sekä 16 turpeen tuottaja- ja käyttäjäyrityksen kampanjaan, jossa he pyrkivät kirjoittajan mukaan edistämään turpeen energiakäyttöä.

Kokonaisasu blogitekstille on melko selkeä, mutta hän ei ole perustellut kantojaan mielestämme tarpeeksi sellaisen henkilön näkökulmalle, jolla asiasta ei ole aikaisempaa tietoa. Jos tavallinen kadun tallaaja alkaa lukemaan tällaista tekstiä, saattaa linkattujen tekstien läpikäyminen olla melko raskasta ja näin koko blogiteksti jää lukematta. Hän olisi voinut esimerkiksi laittaa suoria viittauksia lähteistään tekstiin, jolloin asiat olisi perusteltu nopeasti ja suorasti lukijalle. Lukija voi seurata kirjoittajan ajatuksenjuoksua helpommin ja ehkä jopa osallistua keskusteluun kommenttiosiossa.

Asia tosiaan on todella ristiriitainen ja kiivasta keskustelua on käyty aiheen ympärillä pitkään. Osa kansasta on puolesta ja osa vastaan. Niin sanottu vihreä puoli pitää turvetta fossiilisena polttoaineena sen pitkän kierron takia. Suot ovat myös yksiä suurimpia hiilinieluja, jotka tuhoutuessaan vapauttavat jo kerran kierrosta pois päässeen hiilen takaisin ilmakehään. Joten oikeassa hän on siinä suhteessa. Toinen puoli taas ei pidä turvetta niin pahana polttoaineena, vaan ajattelevat sen olevan esimerkiksi kivihiilen korvaaja. Tämäkin on oikein, mutta kierto turpeella on niin hidasta, että sen luokittelu on tällä hetkellä vielä melko hankalaa (R. Sulkava FT. Suomen luonnonsuojeluliitto, Turpeenkaivuun ympäristövaikutukset). Jos lukija ei tällaisia faktatietoja tiedä entuudestaan, on asiaan vaikea ottaa mitään kantaa. Hyvä kirjoittaja myös ottaa kantaa asiaan toisestakin näkökulmasta. Miksi kampanja on lähtenyt liikkeelle, miksi osa sitä kannattaa ja olisiko asialla sittenkin muitakin puolia. Jyrkän ei sanan käyttäminen ei monestikkaan toimi, kun keskustellaan vielä kovin uudesta asiasta. Lukija ei myöskään saa hyvää kokonaiskuvaa, jolloin kannan ottaminen vaikeutuu, eikä keskustelua synny.

On myös melko erikoista, että kirjoittaja, jolla on niin paljon kokemusta akateemisella alalla, ei ole avannut toistakaan linkkiä, jossa Antti Halkan kirjoittaa aiheesta. Kokonaisuudessaan melko keskeneräinen kirjoitus verrattuna hänen aikaisempiin julkaisuihin ja aiheeseen olisi voitu hyvin käyttää enemmän energiaa. Argumentointi puuttui ja tietämättömälle lukijalle jäi kysymysmerkki otsaan. Onhan aihe vielä melko uusi ja sillä tosiaan voitaisiin saada aikaan uutta keskustelua. Tietääköhän itse kirjoittajakaan tarpeeksi aiheesta, myös sen kaikki näkökulmat? Hämmennystä aiheutti myös blogissa käytetty kuva. Miten sairas, vanhempi mies liittyy turpeeseen.

Tässä linkki kirjoitukseen http://leostranius.fi

Roosa Hautala & Jussi Kauppinen

Klikkiotsikot vs geenit (Arttu L. & Henri K.)

Nykyajan uutisointi on sensaatiohakuista ja tuntuu, että päällimmäisenä syynä artikkeleiden kirjoittamiseen on mainostulot. Tämä johtaa klikkiotsikointiin ja artikkelin sisältö on välillä liian pienessä roolissa. Varsinkin tieteellisten artikkeleiden kohdalla tämä on vahingollista ja monesti itse faktat hukkuvat mainosrahoja jahdatessa.

Esimerkiksi Helsingin Sanomien uutinen antaa ymmärtää, että maailman väestö on merkittävää vauhtia tyhmentymässä korkealle koulutettujen ihmisten vähälapsisuuden takia. Helsingin Sanomat esittää, että 20-40% koulutuseroista selittyisi perintötekijöillä.

Tuomas Aivelon kirjoittama blogiteksti "Miehet ja naiset, koulutusgeenit ja islantilaisalleelit" korjaa esimerkillisesti Helsingin Sanomien uutisointia samasta aiheesta toteamalla, että koulutuseroista perimällä selittyy todellisesti noin 3,7% ja tämä on merkittävä vain tuhansien sukupolvien skaalalla. Aivelon "Kaiken takana on loinen"-blogi käsittelee biologiaan liittyviä massamediassa pinnalla olevia ajankohtaisia aiheita opettavalla ja oikaisevalla näkökulmalla. Kirjoittaja perustaa näkemyksiään tieteelliseen yleistietoon ja tutkimuksiin. Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkija Zürichin yliopistossa.

Verrattuna Helsingin Sanomien tekstiin Aivelo pohjustaa blogissaan aiheen ymmärtämisen kannalta tärkeitä käsitteitä perusteellisesti ja yksinkertaisesti. Aivelo tuo lähdetutkimuksista esille myös uusia, tärkeitä näkökulmia, joita Helsingin Sanomissa ei edes mainittu. Näiden näkökulmien ja oikeiden faktojen avulla Aivelon tekstistä saa käsityksen, että ihmiskunnan äly ei ole katoamassa mihinkään ja koulutustaso sekä lapsimäärä riippuvat enemmän muista tekijöistä kuin geeneistä.

(Kuva: https://images.kauppalehti.fi/1024x/http://content.kauppalehti.fi/news-images/2017/01/2017014961481.jpg)

Arvostimme Aivelon bloggauksessa myös lähteiden mainintaa, ytimekästä lopetusta ja objektiivista kirjoitusnäkökulmaa. Blogitekstin tarkoitus selkeästi ei ole tuoda omia mielipiteitä esille, vaan tuoda yleissivistävää tietoa kaikille ihmisille Helsingin Sanomien harhaanjohtavasta tekstistä. Pidimme myös Aivelon kirjoitustyylistä ja huumorintajusta.

Aivelon bloggauksen perusteella voimme havaita, että jopa Suomen kirjoitetun median yksi luotettavammista lähteistä, eli Helsingin Sanomat, voi tyytyä huomionhakuisuuteen kaartelemalla tieteellisen tutkimuksen tuloksia. Helsingin Sanomien faktojen poisjättäminen ei ollut merkittävää, mutta se muutti kuitenkin uutisen tiedon merkityksen täysin. Tätä tekstiä kirjoittaessa aloimmekin pohtia tyhmentävätkö klikkiotsikot ja sensaationhakuisuus ihmisiä lopulta enemmän kuin perintötekijät.

Johdatus terveyden ja skeptismin maailmaan (Aleksi Kolehmainen ja Sakari Mäntyselkä)

Tarkastelimme blogia Tervettä skeptisyyttä, jonka sisältö tiivistyy hyvin sen tunnuslauseeseen “Eväitä kriittiseen ajatteluun terveystiedon maailmassa”. Blogi käsittelee terveyttä ja kriittistä ajattelua. Kirjoittajana toimii Pauli Ohukainen, 33, joka nykyisin työskentelee tutkijatohtorina tutkimusryhmässä Oulun yliopistossa. Koulutukseltaan Ohukainen on biokemian ja molekyylibiologian maisteri ja väitellyt tohtoriksi sydänsairauksien perustutkimuksessa. Blogin kohderyhmänä ovat kaikki terveydestä ja kriittisestä ajattelusta kiinnostuneet ihmiset, mutta todennäköisesti se vetoaa eniten akateemisen koulutuksen saaneisiin.

  

  Aiheina blogikirjoituksissa ovat esimerkiksi skeptisen mielipiteen muodostaminen, ravitsemus ja sairauksien mekanismit sekä pseudotieteellisten hoitomuotojen kritisoiminen. Blogin kirjoituksissa käsitellään aiheita, jotka monesti herättävät kovasti keskustelua ja jakavat mielipiteitä. Myös rokotuksiin liittyvät aiheet ovat saaneet osakseen paljon huomiota. Monesti blogin herättämä keskustelu on pääosin älykästä ja asiallista ja eriäviäkin mielipiteitä kuunnellaan. Artikkeli “Miksi statiineja ja rokotteita vihataan kun antibiootteja ja verenpainelääkkeitä ei” on hyvä esimerkki tällaisesta artikkelista. Kommenttiosiossa jo ensimmäinen kommentti on rokotteiden vastustajalta, mutta blogin kirjoittaja Pauli vastaa palautteeseen asiallisesti ja pitää keskustelun sivistyneenä. Suurin osa lukijakunnasta vaikuttaa kuitenkin olevan pääosin samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Blogilla on myös oma Facebook-sivu, jossa Ohukainen jakaa blogin tekstejä ja muita aihepiiriin liittyviä kirjoituksia ja uutisia. Facebook-sivulla käydään myös keskustelua.

     Kirjoitukset ovat tyyliltään asiallisia ja kirjoittaja pyrkii aina argumentoimaan väitteensä huolellisesti ja usein tutkimusnäyttöön pohjautuen. Lähteet ovat yleensä tarvittaessa merkitty joko suoraan tekstiin ja/tai artikkelin loppuun. Tekstilajiltaan blogikirjoitukset muistuttavat läheisimmin argumentoivaa esseetä, sillä tekstit ovat suurimmilta osin faktapohjaisia, mutta niissä tulee ilmi kirjoittajan omat mielipiteet ja ajatukset. Tekstit ovat aiheeltaan blogikirjoituksiksi hyvin tieteellisiä, ollen sidoksissa vahvasti kriittiseen ajatteluun ja luonnontieteisiin.

Analyysia blogitekstistä

    Aiemmin mainitsemamme blogikirjoitus “Miksi statiineja ja rokotteita vihataan kun antibiootteja ja verenpainelääkkeitä ei” on aihealueeltaan erittäin kiinnostava. Se käsittelee ihmisten tapaa muodostaa mielipiteitä erilaisista hoitomuodoista ja syitä, jotka vaikuttavat tähän. Kirjoittaja pohtii, miksi ihmiset suhtautuvat negatiivisemmin rokotteisiin ja statiineihin kuin antibiootteihin ja verenpainelääkkeisiin. Syyksi hän esittää antibioottien ja verenpainelääkkeiden tehon helpon ja nopean havaittavuuden rokotteisiin verrattuna, jolloin rokotteet voivat tuntua tehottomilta, mutta tosiasiassa tutkimukset osoittavat myös rokotteiden ja statiinien toimivuuden. Statiinit vähentävät veren kolestrolipitoisuutta.  Antibiooteissa myös fysiologinen vaikutus on helpompi ymmärtää. Kirjoittaja mainitsee yhdeksi mahdolliseksi syyksi myös rokotteiden epämukavan käyttötavan ja statiinien kohdalla kolesterolin merkitys voi olla hankala ymmärtää. Kirjoituksessa tulee hyvin ilmi blogin argumentoiva kirjoitustyyli ja on hyvä esimerkki blogin tyypillisestä aihealueesta.

 Kuvan lähde: James Gathany, Content Providers(s): CDC - This media comes from the Centers for Disease Control and Prevention's Public Health Image Library (PHIL), with identification number #2674

    

     Blogikirjoituksessa ei ole merkittävästi lähdeviittauksia muutamaa tekstin lomassa olevaa linkkiä lukuun ottamatta, mutta kirjoittaja pohjaa tekstin vahvasti omaan asiantuntijuuteen. Jos tekstiä olisi jollakin tavalla kritisoitava, olisi lähteiden puute merkittävin virhe. Myös osa yleisinä mielipiteinä esitetyt väitteet eivät aina ole välttämättä totuudenmukaisia. Hyvä esimerkki on väite, ettei antibioottien haitoista olisi suurta keskustelua. Virheistä huolimatta kirjoitus on kuitenkin selkeä eikä katso ongelmaa täysin yksipuolisesti, pyrkien ymmärtämään myös vastakkaista näkemystä. Lisäksi Ohukainen käyttää yleisesti myös muiden kirjoitusten lopussa tiivistelmiä, joihin on sisällytetty tärkeimmät asiat. Näin myös lukijat, jotka eivät koko tekstiä jaksa lukea, voivat nähdä tekstin tärkeimmät pointit. Jos tekstiä katsoo tieteellisen kirjoittamisen näkökulmasta, on se liian subjektiivinen ja sisältää liikaa omia ajatuksia. Kirjoitusta ei kuitenkaan joistakin muista blogin teksteistä eroten ole välttämättä tarkoitettu niinkään tieteelliseksi, vaan sen tarkoitus on olla pohdiskeleva.

    Blogin aiheet olivat mielestämme kiinnostavia ja erittäin hyvä löytö kaikille kriittistä ajattelua kehittäville. Suosittelemme ottamaan blogin seurantaan, jokaisen ihmisen olisi hyvä harjoittaa tervettä skeptismiä.