Rautatie avaruuteen (Tero, Juho, Johanna)

Käsittelyssämme on Tiedetuubi-blogi, jonka aiheina ovat erilaiset julkaisut tieteestä ja tekniikasta. Kirjoittajat seuraavat ajankohtaisia aiheita ja julkaisuja näistä aihepiireistä ja poimivat niistä kiinnostavimpia. He toimittavat näitä julkaisuja täydentäen niitä tuoden esille myös omia mietteitään. Blogin kohderyhmänä ovat kaikki tieteestä, tekniikasta, maailmankaikkeudesta ja luonnontieteellisistä ilmiöistä kiinnostuneet.

Verkkojulkaisun kirjoittajina toimivat pääosin Jarmo Korteniemi, Jari Mäkinen sekä Markus Hotakainen. Korteniemi toimii asiantuntijatehtävissä Oulun yliopistolla, Mäkinen on opiskellut astronomiaa Helsingin yliopistossa ja on jäsenenä useissa journalistisissa ja tieteellisissä järjestöissä. Markus Hotakainen on toiminut suomentajana ja Yleisradion tiedetoimittajana WSOY:n toimituspäällikkönä sekä Karttakeskuksen kustannuspäällikkönä.

Jari Mäkisen blogitekstissä “Nyt se alkaa: avaruusliikenteen vallankumous. Oikeasti.” huhtikuulta 2017 käsitellään eritoten SpaceX-yrityksen ideaa käyttää kantoraketteja uudelleen, kun aiemmin ne ovat olleet kertakäyttöisiä. Tämä vähentäisi merkittävästi avaruuteen lentämisen kustannuksia ja tätä kautta avaisi mahdollisuuksia monenlaisille yrittäjille. SpaceX:n tavoitteena on - ei enempää eikä vähempää - laukaista raketti päivässä eli siis 365 rakettia vuodessa. Tämä olisi huima kasvatus aiempaan. SpaceX ei kuitenkaan ole ainoa apajilla, mukana kisassa on myös pienempi Blue Origin-niminen firma. Samaisen firman perustaja ja toimitusjohtaja on muuten Jeff Bezos, joka on myös Amazon-verkkokaupan perustaja.

Sekä SpaceX että Blue Origin toimivat Cape Canaveralissa, Floridassa. Tulosta Blue Origin ei vielä ole tuottanut, sillä se on vielä rakentamassa tehdasta kantorakettejaan varten aivan SpaceX:n rakettien laukaisualustojen viereen. Yritykseltä on Mäkisen mukaan kuitenkin lupa odottaa suuria.

Mielenkiintoisena asiana voidaan nähdä yksityisten yhtiöiden pyrkimys päästä mukaan avaruusliikenteeseen ja sen seuraukset. NASAn (Yhdysvaltojen Kansallinen avaruusjärjestö) ja ESAn (Euroopan avaruusjärjestö) aiemmin valtiollisena yksinoikeutena pidetyn avaruusliikenteen järjestämisen ja rahdin viemisen kiertoradalle odotetaan yksityisten yhtiöiden mukaan tulemisen myötä halpenevan ja helpottuvan.

Kirjoituksessaan Mäkinen rinnastaa liikenneyhteyden rakentamisen kiertoradalle 1800-luvun rautatien rakentamiseen Yhdysvaltojen halki, mikä edesauttoi Kalifornian kehittymistä kaukaisesta maailmankolkasta nykyiseen loistoonsa. Kiertoradalta olisi saatavilla rajattomasti energiaa ja raaka-aineita. Tulevaisuudessa raaka-aineita olisi halvempaa tuoda kiertoradalta kuin tuottaa niitä maapallolla.

Toisaalta NASA ja ESA ovat huolissaan asiasta, sillä heillä vaikuttaisi olevan pelkoa rahoituksensa vähenemisestä, mikäli yksityisten yritysten mukaan tuleminen saisi aikaan kilpailua. Tähän mennessä on kuitenkin pyritty yhteistyöhön ja esimerkiksi lentoliikenteen avaruusasemille tulevat hoitamaan kaupalliset toimijat. Asia kehittyy samoin kuin Yhdysvaltojen lentoliikenne 1920-luvulla, jolloin lentoliikenne alkoi enenevissä määrin olla yksityisten yritysten vastuulla. Mäkisen sanoin “NASA, ESA ja muut vastaavat keskittyvät tutkimustoimintaan ja kaikkeen muuhun kaupallisesti epäkiinnostavaan.

Mäkinen kirjoittaa, että “Näyttää vähän siltä, että tästä vuodesta 2017 on tulossa käännekohta taivaallisen rautatien tekemisessä”. Tämä saa alkunsa Cape Canaveralista. Tavaran kuljettamisen halventuminen ja kätevöityminen olennaisesti on vallankumouksellinen asia, jonka kaupallinen arvo saattaa jopa ohittaa koko maapallon rahallisen arvon.

https://creators-images.vice.com/content-images/contentimage/no-slug/c5118be034b9fa3277d0e9064a6878be.jpg

Teksti saa mielenkiinnon pysymään yllä käyttämällä viihteellisiä ilmaisuja. Henkilöiden ja tapahtumien taustoja avataan riittävästi. Tekstiä havainnollistetaan historian tapahtumilla, kuten 1800-luvun rautatienrakennusprosessilla Yhdysvaltojen halki. Kuvien alle olisi voinut lisätä selkeästi erottuvat kuvatekstit. Kokonaisuutena teksti on siis hyvä ja sen lukee mielellään. Hienoa on, että Mäkinen on itse käynyt paikan päällä Cape Canaveralissa. Se kertoo asialle omistautumisesta.

Linkki Mäkisen kirjoitukseen.

Perustoimeentulotuen KELA-siirron voittajat ja häviäjät - työntekijöiden näkemys (Silja U-E., Marja-Leena I.)

PERUSTOIMEENTULOTUEN KELA-SIIRRON VOITTAJAT JA HÄVIÄJÄT - TYÖNTEKIJÖIDEN NÄKEMYS (Silja U-E., Marja-Leena I.)

Kelan tutkimusblogissa useat eri kirjoittajat kirjoittavat mielenkiintoisia ja kansalaisia läheisesti koskettavia tekstejä erilaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Blogin tavoitteena on herättää ihmisissä mielenkiintoa heitä itseään koskettavia asioita kohtaan ja rohkaista heitä osallistumaan keskusteluun. Blogi on hyvin aktiivinen; uusia kirjoituksia ilmestyy useita joka kuukausi.

Blogissaan tutkijat Markku Laatu ja Hanna-Mari Heinonen pohtivat vuoden 2017 alussa tapahtunutta perustoimeentulotuen siirtymistä kunnalta KELA:n alaisuuteen hyötyjen ja haittojen näkökulmasta. KELA:n toimeentulotukiasiakkaiden asioita hoitaville työntekijöille suoritettiin juuri ennen pääsiäistä päättynyt kysely, joiden perusteella haluttiin selvittää, ketkä uudistuksesta heidän mielestään hyötyvät ja ketkä hävisivät. Koska kysely suoritettiin nimenomaan vain kelan työntekijöille, se ei kerro mitään asiakkaiden näkökulmista. Olisiko siis syytä esittää samat kysymykset myös asiakkaille, joita varten KELA loppujen lopuksi on olemassa?

Kyselyn tulosten perusteella tutkijat näkevät selvän eron voittajien ja häviäijien välillä heidän avun tarpeessaan. Voittajien ryhmään kuuluvat selkeästi he, joiden elämä taloudellisia ongelmia lukuun ottamatta sujuu suhteellisen normaalisti. Heiltä löytyy tarvittava tietotaito ja välineistö hakemusten tekemiseen ja joidenkin kohdalla kynnys hakea apua laskee, kun ei tarvitse mennä henkilökohtaisesti kunnan sosiaalitoimistoon jonottamaan. Häviäjien ongelmat näyttävät sen sijaan olevan laaja-alaisempia. Häviäjien ryhmään kuuluvat karkeasti ottaen ihmiset joilla on vaikeuksia pysyä mukana yhteiskunnan kehityksessä ja siten myös sähköinen asiointi on heille vaikeaa, jos ei jopa mahdotonta ilman henkilökohtaista apua. Muun muassa monet vanhukset, vammaiset ja syrjäytyneet ihmiset kuuluvat tähän ryhmään. Voidaankin kysyä, onko tämä muutos vienyt toimeentulotuen hakemisen jopa epätasa-arvoisempaan suuntaan? Vaikuttaa huolestuttavasti siltä, että asiakkaiden toimeentulon erot ovat saattaneet jopa kasvaa siirron yhteydessä.

Uudistus on siirtänyt avun hakemisen siis enemmän internetin kautta tapahtuvaksi. Tämä on helpottanut juurikin niitä, joille erilaisten hakemusten täyttäminen on rutiinia ja jotka eivät tarvitse kuin taloudellista tukea. Uusi hakemus käytäntö on muuttanut toimintaa epäinhimillisempään ja kasvottomampaan suuntaan. Tekstissä eräs haastateltava työntekijä toteaakin, että KELA:n työntekijöiden toimenkuvaan sosiaalityö ei kuulu. Kommentti kertoo surullisella tavalla siitä, että osalle KELA:n työntekijöitä asiakkaat ovat vain tapauksia, joita ei tarvitse kohdata inhimillisellä tasolla. Tämä kuulostaa erikoiselta, sillä onhan KELA:n toimiala, sosiaaliturva, laajempi käsitteinen ja ulottuu pelkkää rahallista turvaamista pidemmälle.

Tekstissä pohditaan myös, pitäisikö KELA:n toiminnan keskittyä kustannustehokkuuteen vai parempaan palveluun. Työntekijäkyselyn perusteella on ilahduttavaa huomata, että osa työntekijöistä haluaisi viedä asiakaspalvelua enemmän sosiaalityön suuntaan. Pidämme tätä erittäin kannatettavana kehitys- suuntana. Eikö olisi kaikkien kannalta parempi jos asiakas otettaisiin huomioon ihmisenä ,ei vain tapauksena  ja puututtaisiin hänen ongelmiinsa kokonaisvaltaisesti ja vältyttäisiin täten mahdollisilta ongelmien kroonistumiselta? Voidaan myös pohtia, olisiko tällainen toimintatapa pitkällä tähtäimellä koko yhteiskunnan kannalta kustannustehokkaampaa. Inhimillistä ihmisen kohtaamista ei voi ulkoistaa tekniikalle ,ei edes KELA:n kaltaisessa, paikoin jo nyt  kasvottomassa organisaatiosta.

Henkilöbrändiä treenaamassa (Pekka ja Lauha)

Tietokirjailija ja viestintäkouluttaja Katleena Kortesuo kirjoittaa Ei oo totta -blogissaan kriisiviestinnästä, mediasta ja yrittämisestä. 4.5.2017 julkaistussa kirjoituksessaan Katleena esittelee “henkilöbränditreeniksi” nimeämänsä menetelmän, jonka avulla kenestä tahansa tulisi olla mahdollista muodostaa uniikki brändi. Tekniikka on yksinkertainen: kirjoita itsestäsi paperille mahdollisimman monta kiinnostuksen kohdetta, luonteenpiirrettä, heikkoutta, vahvuutta ja mitä nyt mieleen tulee. Valitse näiden joukosta 4-6 asiaa niin, että muodostettu yhdistelmä olisi mahdollisimman uniikki. Tämän yhdistelmän tulisi olla nyt henkilöbrändisi.

Päätimme testata menetelmää itse ja raportoida tähän sekä tuloksia että havaintojamme. Saako henkilöbrändissä tuoda ilmi itsestään negatiivisia puolia vai täytyykö ne piilottaa?

Miten eroaa henkilöbrändi, jota käyttäisit työhakemuksessa tai esimerkiksi henkilökohtaisessa blogissa?

Pekka: Ominaisuuksien listaaminen tuntui melko työläältä. Työnhaussa keskittyisin itse mieluummin tuomaan ilmi taitoja ja osaamista kuin persoonaani. Pidän itseäni melko “tavallisena” ja onkin hankalaa luoda itsestään mitään uniikkia henkilökuvaa, varsinkaan sellaista, jota voisi työhakemuksessa käyttää eduksi. Treenin tuloksena saamani henkilöbrändi sopisi luultavasti ennemmin Twitteriin kuin CV:hen. Toisaalta työnhaku on nykyään todella somettunut kiitos LinkedInin ja ResearchGaten kaltaisten palveluiden. Alla treenin tulokset vielä kuvan muodossa.

 

Lauha: Aluksi sanojen keksiminen oli hidasta, mutta keksiminen helpottui sitä mukaa kun tekniikkaan pääsi kiinni. Sanoja keksiessä alitajunnassa oli tunne tietystä suhteesta negatiivisten ja positiivisten ominaisuuksien välillä, sen suhteen paljonko kumpiakin tulisi olla. Harjoitus herätteli myös ajattelemaan sitä millaisia ominaisuuksia itsellä on, tai millaisia ominaisuuksia haluaisi itsellä olevan.

Yleisesti, voisiko tämän tekniikan antamaa tulosta sitten oikeasti hyödyntää? Pääpointti lienee kontekstissa, eli siinä, millainen vaikutelma itsestään halutaan antaa. Itsestään valittavia sanoja voi tietenkin valikoida sen mukaan, minkälaisen “brändikuvan” haluaa itsestään antaa. Tekniikan hyöty ehkä onkin juuri sen aikaansaamassa ajatusprosessissa, jonka avulla itsestään on helpompi keksiä laajempi variaatio kuvaavia ominaisuuksia.

Tekniikan herättämiin ajatuksiin kuuluu ehkä ajatus siitä, kannattaako ennen harjoitusta orientoitua siihen, millaisen kuvan haluaa itsestään luoda? Tekniikkaa voikin ehkä hyödyntää useammalla kuin yhdellä tavalla. Assosioidessa vapaammin itseään luonnehtivia sanoja, itseään ei tule sensuroineeksi liikaa, ja mukaan valikoituu helpommin erikoisempiakin sanoja. Toisaalta, jos jo ennen tehtävää orientoituu antamaan esimerkiksi uniikin, mutta ammattimaisen kuvan, lopputulokseen valikoituu ehkä suurempi valikoima sanoja, joita juuri siinä kontekstissa voisi mahdollisesti oikeasti käyttää.

Turhaa tiedettä? (Kira & Saku)

Laura Calderón Westö ja Kati Rinne kirjoittivat maaliskuussa Antroblogi-sivustolle vastineen Suomen Kuvalehden artikkeliin ”Lopetetaan antropologia!”, joka käsitteli “hyödyttömiksi” koettuja yliopistotutkintoja ja niiden heikkoa työllistävyyttä. Vastineessa kirjoittajat keskittyivät erityisesti, blogille ominaisen, antropologian puolustamiseen, korostaen antropologien mahdollista arvoa yrityksille.

On totta, että monilta, esimerkiksi humanistisilta, oppiaineilta puuttuu (tutkijan työtä lukuunottamatta) ns. ”oma työala”, mutta tekeekö se oppiaineesta hyödyttömän? Hyötyä voi mitata monella tapaa, eikä esimerkiksi opintojen sivistävää vaikutusta tule missään nimessä unohtaa. Se, että tutkinto ei suoraan valmenna tiettyyn työtehtävään, ei tarkoita, että sen tuomat tiedot ja taidot eivät olisi hyödyllisiä. Voisiko ongelman ratkaista, turhien oppiaineiden karsimisen sijaan siten, että alat yritettäisiin nähdä uudessa valossa? Esimerkiksi, vaikka filosofian maisteri ei olisi täysin ”haka” kriminologiassa, hän yhteistyössä kriminaalipsykologin kanssa voisi parantaa työtulosta antamalla uusia näkökulmia.

Calderón Westö ja Rinne tuovat kirjoituksessaan esiin soveltavan antropologian, joka on ulkomailla kasvattanut suosiotaan viime vuosina. Soveltavassa antropologiassa antropologien perinteisiä tietoja ja taitoja tuodaan yritysmaailmaan. Suurfirmat kuten Adidas ja Nissan ovat palkanneet antropologeja suunnittelemaan uusia tuotteitaan ihmisläheisellä otteella. Suomessa ala on vielä lapsenkengissä ja voikin odottaa, että trendin leviäminen parantaa antropologien työllistyvyyttä myös täällä.

Oppiaineiden työllistymismahdollisuus vaikuttaa myös aineen suosioon opiskelijoiden keskuudessa. Jos oppiaine koettaisiin täysin toivottomana, siitä ei olisi ollut juurikaan kiinnostuneita. Tällöin voisi kuvitella, että myös filosofeille, antropologeille ja assyriologeille nähdään jokin paikka tulevaisuudessa, jos kerran niitä aineita haetaan ja opiskellaan. Kaikilla tieteenaloilla opiskelijat saavat oman pääaineen lisäksi myös hyvin paljon muihin tieteenaloihin liittyvää tietoa, mikä yleissivistää, eikä sulje tieteenalan mahdollisuuksia työmaailmassa.

Vaikka oppiaine tulkitaan tällähetkellä turhaksi, voi tulevaisuudessa tilanne olla toisenlainen. Tällä Bloombergin videolla miljardööri Mark Cuban ennustaa “Liberal arts” -tutkintojen kysynnän kasvavan tulevaisuudessa, automaation muutettua työnäkymiä.




Oppiaineiden lopettamisen tulisi olla joka tapauksessa vaihtoehdoista viimeinen, sillä monipuolisuus on yliopistolle ehdoton vahvuus. Yliopiston perusidea on kasvattaa monipuolista kehitystä eri tieteenaloilla, ja se puolestaan on mahdotonta, jos tieteenaloja on rajoitettu määrä. Tieteenalan “sulkeminen” yliopistosta jarruttaa uusien tutkijoiden ja sitä myötä uuden tutkimuksen syntymistä alalle. Kuka määrittelee, mikä tieteenala ansaitsee elää ja minkä kohtalona on kuihtua pois?

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei näiden alojen koulutuksen tulisi kehittyä. Monet turhaksi koetut alat ovat varsin iäkkäitä, mikä onkin yksi syy niiden parjaamiseen. Niiden katsotaan palvelevan “menneen maailman” tarpeita, jotka eivät enää nykyään ole ajankohtaisia. Yliopistojen tulisikin kyetä analysoimaan eri oppianeitaan ja tehdä tarvittavia muutoksia, jotta opetus säilyisi ajankohtaisena. On myös muistettava, että myös opiskelijan on kannettava vastuuta työllistymisestään. Pääaineen lisäksi, esimerkiksi sivuaineivalinnoilla ja omalla harrastuneisuudella on huomattava vaikutus työllistymiseen. Ehkäpä oikea näkökulma työllistävyyden parantamiseen onkin kokonaisvaltaisempi. Yksittäisten pääaineiden karsimisen sijaan keskityttäisiin siihen, että opiskelijalle on tarjolla pää- ja sivuaineiden muodostamia kokonaisuuksia, jotka auttavat häntä työllistymään paremmin.

Englanti - toinen kotimainen kieli? (Nea M. ja Kia D.)

Suomensuojelija-blogi käsittelee suomen kieltä, kielioppia ja kieleen liittyviä ilmiöitä. Kirjoittaja Lari Kotilainen on suomen kielen dosentti Helsingin yliopistossa. Kirjoittajan tavoitteena on pelastaa suomen kieli rappiolta koskien kielioppia sekä virheellisiä käsityksiä suomen kielestä humoristisella otteella.

”Vielä englannittamisesta” –tekstissä Kotilainen kirjoittaa ilmiöstä, johon moni suomalainen törmää henkilökohtaisesti elämänsä aikana. Englannittamisessa on kyse siitä, että Suomessa opiskelevat ulkomaalaiset ja maahanmuuttajat kohtaavat tietynlaisen kielimuurin: suomalaiset ovat liian innokkaita englannin kielen käyttäjiä puhuessaan ulkomailta tulleelle. Huolimatta toisen pyrkimyksistä käyttää opiskelemaansa suomen kieltä suomalaiset vaihtavat kielen nopeasti englantiin molempien osapuolten vuorovaikutusta helpottaakseen.

Ulkomailta Suomeen tulleet kohtaavat kielimuurin. (Kuva: Freeimageslive.com)

Mielestämme tämä englannittamisen ilmiö selittyy parilla tärkeällä huomiolla. Suomalaiset yleisesti ottaen pitävät omaa kieltään vaikeana ja monimutkaisena, jolloin englantiin vaihtaminen koetaan keskustelua helpottavaksi. Lisäksi suomalaiset osaavat keskimäärin hyvin englantia monen vuoden opiskelun jälkeen ja siksi sen puhuminen koetaan luonnolliseksi vaihtoehdoksi vaikealle suomelle.

Saattaa myös olla, että omaan kielitaitoonsa luottava kantasuomalainen ei itse ymmärrä toimivansa haitallisella tavalla vaihtaessaan kielen englantiin, jolloin hän ei ole oivaltanut uuden kielen oppimisen tärkeyttä toiselle osapuolelle. On hyvä myös muistaa, että nykymaailman globalisoitumisen sekä digitalisoitumisen myötä englannin kielestä on tullut kaikille yhteinen ja tuttu kieli,  jota voi käyttää tilanteessa kuin tilanteessa ja johon voi turvautua tarpeen tullen.

Tällä ilmiöllä on vakavia seurauksia ulkomaalaisen tai maahanmuuttajan kannalta: suomen kielen hallitseminen on tärkeää esimerkiksi työnhaussa sekä suomalaiseen kulttuuriin sopeutumisessa. Ilman suomen kielen hallitsemista yhteiskuntaan integroituminen on haastavaa. Suomen kieltä opiskelevan henkilön olisikin ideaalia hakeutua arjen tilanteisiin, joissa hän voisi parhaansa mukaan yrittää selviytyä hankkimallaan sanavarastolla ja kielitaidolla. Oletettavasti kyseisen henkilön oma motivaatio suomen kieltä kohtaan kasvaisi entisestään hänen saadessaan positiivisen onnistumisen kokemuksia. Voidaankin todeta, että mikäli kieltä ei käytä, ei sitä myöskään voi oppia - tai ainakaan se ei pääse kehittymään.

On harmillista, että ulkomaalaisten ihmisten kielitaitoa  on tapana luokitella stereotypioiden avulla. Olettamukset vierasperäisestä henkilöstä puhumassa omaa äidinkieltämme voivat naurattaa joitain - mielikuva “rallisuomesta” saattaa siis olla hupaisa. Tosiasiahan kuitenkin on se, ettei uutta kieltä voi oppia ellei tee virheitä ja opi niistä. Tietenkin suomen kielen opiskelija voi luonteeltaan olla ujo tai pelätä virheitään, jolloin hän myös myöntyy helposti siihen, että  keskustelu kääntyy englanniksi. Ennen kaikkea olisi tärkeää olla empaattinen ja kannustava vieraan kielen opiskelijaa kohtaan eikä huomautella tai keskittyä ainoastaan virheisiin.

Otahan siis toki rallisuomi aktiiviseen käyttöön mikäli opiskelet suomen kieltä! Päämääränä kuitenkin on se, että viesti  jollain tavalla tulisi ymmärretyksi sen oikea- tai vääräkielisyydestä huolimatta. Jälkeenpäin  kielen opiskelijan onkin mukava muistella, että mitä hauskuuksia sitä on vahingossa joskus tullut sanottua, kun kieli ei vielä ollut niin vakaalla tasolla ja esimerkiksi jotkut sanat ovat sekoittuneet keskenään tai ääntämys ei ole mennyt täysin nappiin.

Lari Kotilaisen blogiin voi tutustua osoitteessa suomensuojelija.fi.

Viherpesun taito ja MTK (Denis G ja Laura M)

Viherpesun taito ja MTK

Kirjailija Elina Lappalainen ottaa blogissaan, syötäväksikasvatetut.fi, kantaa suomalaisten tuotantoeläinten oloihin. Asiaa lähestytään eettisyyden, moraalin ja eläinten oikeuksien lisäksi ruoan laadun näkökulmasta. Olemme lukeneet sattumanvaraisesti joitakin blogin artikkeleita ja ottaneet yhden artikkelin erityisesti tarkasteluun, jota tässä kirjoituksessa käydään yksityiskohtaisemmin läpi.  

Lappalaisen blogikirjoitukset ovat oiva esimerkki siitä, kuinka epämiellyttävä asia on tärkeä ja huomion arvoinen. Kuitenkin suurin osa meistä todennäköisesti ei ole asiaa hirveästi miettinyt, saati lukenut Lappalaisen blogia. Lappalaisen haastattelu Imagessa on puheenvuoro eläinten hyvinvoinnin puolesta. Asian toinen puoli on taas käytännössä kustannukset.

Mainittakoon, että vaikka kyseessä ei ole varsinaisesti tieteellinen blogi, on kirjoittaja itse asiaan hyvin perehtynyt. Hän on kirjoittanut aiheesta kaksi kirjaa, joista toisella, Syötäväksi kasvatettu (Atena 2012), voitti ilmestyessään Tieto-Finlandian. Kirjailija-toimittajan toinen ruoantuotantoa käsittelevä kirja on Nakki lautasella (Tammi 2015). Koulutukseltaan hän on toimittaja.

Lappalainen kirjoittaa ”Viherpesun taito ja MTK” (http://www.syotavaksikasvatetut.fi/viherpesun-taito-ja-mtk/ 30.06.2015) artikkelissaan kuinka MTK tahallaan ymmärtää väärin ja toisaalta väristelee Lappalaisen sanomisia Imagen haastattelusta (http://www.image.fi/image-lehti/elainsuojelulaki-on-uudistettava-nyt-vaatii-elina-lappalainen 18.06.2015) eläintensuojelusta. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto (MTK) on maatalous- ja metsäelinkeinoharjoittajien etujärjestö, samaan tapaan kuin Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK) on yrittäjille ja työntekijäjärjestöt, SAK, STTK ja AKAVA, ovat työtä tekeville. Se mainitsee sivuillaan, otsakkeen “[MTK] vastuullisena toimijana”, seuraavasti: “eläinten hyvinvointiin voidaan vaikuttaa hyvillä kasvatusolosuhteilla, hyvällä hoidolla ja vastuullisella eläinjalostuksella. Lähtökohta eläimen hyvinvoinnin toteutumiselle ovat ns. viisi vapautta: vapaus nälästä ja janosta, vapaus epämukavuudesta, vapaus kivusta ja sairaudesta, vapaus pelosta ja ahdistuksesta sekä vapaus ilmentää lajityypillistä käyttäytymistä.” (https://www.mtk.fi/vastuullisuus/MTK_vastuullisena_toimijana/fi_FI/MTK_vastuullisena_toimijana/).

Kuva: CC0 Public Domain Lappalainen viittaa blogitekstissään tekemäänsä videoon (https://www.youtube.com/watch?v=HVDd5PapH1Q), jossa kuvataan suomalaista sikatilaa. Video on raakaa katsottavaa. Siat elävät virikkeettömissä ja ankeissa oloissa sekä porsaita kastroidaan ilman kivunlievitystä. Eläinten tuskan rääkäisyt jäävät soimaan korviin. Video herättää väistämättä kokemuksen siitä, että videossa esiintyvä toiminta on kaikin tavoin väärin ja julmaa. Edellisen kappaleen lopussa oleva linkki tietää myös kertoa, että MTK välittää eläinten hyvinvoinnista äärimmäisen paljon, sillä: “Eläin on tunteva olento ja sitä tulee kohdella sen elämää kunnioittaen.”  MTK:n ja videon välinen ristiriita on miltei naurettava.

Lappalainen osoittaa syyttävää sormea MTK:n suuntaan. Hänen haastattelu Imagessa ilmeisesti oli MTK:n mielestä harhaanjohtava tai osui muuten arkaan paikkaan, sillä järjestö reagoi nopeasti. MTK pyrkii osoittamaan Lappalaisen olevan vain ”tieto- ja lastenkirjoittaja”, eikä suinkaan eläinten hyvinvointiin perehtynyt tutkija, kuten vastikkeen antava MTK:n eläinlääkäri Leena Suojala. Tosin järjestön uskottavuutta vähentää se, että he pyrkivät esiintymään eläinten suojelijoina ja hyvinvoinnin takaajana. Kokisimme MTK:n pikemminkin maatalouden etujärjestönä: sellaisena, joka ajaa maatalousyrittäjien hyvinvointia, eikä suinkaan eläinten.

Ennen blogin lukemista olemme molemmat omilla tahoillamme pohtineet lihatuotantoa ja sen eettisyyttä. Toinen meistä kokee valaistuneensa 2010 keväällä. Miksi sama liha, marinoitu ja marinoimaton, ovat eri hintaisia? Tämänkaltaiset kysymykset laittoivat miettimään. Ja tietenkin niin, että marinoitu oli halvempi. Jos pakkauksessa on 500 grammaa lihaa ja X määrä marinadia, eikö kaiken järjen mukaan marinoitu olisi X määrä marinadin verran kalliimpi? Ilmeisesti ei. Toinen meistä sen sijaan jätti lihan ja myöhemmin myös muiden eläinperäisten tuotteiden syönnin 2011.

Lappalaisen ajatukset ovat tuttuja meille molemmille. Aika ajoin, kun avaa suunsa asiasta, vastaus on ollut akselilla: ”Suomessa tuotettu on terveellistä ja hyvää”, ”tuo on nyt on tuollaista viherpiiperrystä” tai ”miksi et tee jotain asialle?” Vastaanotto on pääasiassa ollut henkistä riman alitusta. Tuskin kukaan on valmis laittamaan jokaista possua tai kanaa viiden tähden Grand Plaza hotelliin kasvamaan rintafilettä, mutta ruoan laatu on tärkeä oman hyvinvoinnin vuoksi.

Lappalainen ottaa kantaan asiaa, joka vaikuttaisi olevan vaikea paitsi henkilökohtaisella tasolla mutta myös kokonaiselle teollisuudenhaaralle. MTK ottaa vahvasti kantaa yhden ”tieto- ja lastenkirjailijan” yhteen haastatteluun. Tuskin sen vuoksi, että se koki Lappalaisen asian vääräksi vaan ehkä kuitenkin sen vuoksi, että Lappalainen haastattelussa, kirjoissaan ja asian julkisuudessa pidon vuoksi on pakottanut MTK:n toimenpiteisiin. En ole taloustieteilijä, mutta kai alan tuntijat kutsuvat tätä ”imagon hallinnaksi” tai ”julkisuuden hallinnaksi”, sanalla sanoen Pr-toimintaa, jolla putsataan oma pesä ja pestään oma nahka.

Kyberrikolliseksi ryhtyminen ei ole ikinä ollut näin helppoa

Anniina O.

Sannamari J.

Niin Krebs on Security-blogin lukijat kuin Iltasanomien kuluttajat ovat voineet törmätä artikkeleihin kiristysohjelmista lähiviikkoina. WannaCry-kiristysohjelma, joka lukitsee käyttäjän tiedostot ja vaatii niiden avaamisesta lunnasrahoja, on nostanut aiheen tapetille ja muutkin kiristysohjelma-aallot ovat nostaneet päätään viime viikkoina WannaCrysta inspiroituneena. Brian Krebs on käsitellyt blogissaan kiristysohjelmia paljon viimeaikoina ja viimeisimpiin blogiteksteihin lukeutuu Philadelphia-kiristysohjelmapaketin esittely. Yleisesti ottaen blogissa käsitellään kyberturvallisuutta koskevia uhkia ja riskejä. Blogia kirjoittaa Brian Krebs, joka on ollut Washington Postin reportteri. Meitä ihmetytti se asia, että Brian Krebsillä ei ole mitään akateemista tai ammatillista kokemusta liittyen IT-alaan tai kyberturvallisuuteen. Blogi on kuitenkin erinomaista luettavaa, jos kiinnostaa seurata puolueetonta uutisointia ajankohtaisista kyberuhista. Suosittelemme blogiin tutustumista kelle tahansa alasta riippumatta, sillä blogi on selkokielinen ja Brian kertoo merkityksellisistä uutisista puolueettomasti ja lukeminen ei vaadi IT-alan ymmärtämistä.

Kuva: Pixabay free photoarchive

Kiinnostuksemme erityisesti vangitsi blogiteksti Ransomware for Dummies: Anyone Can Do It, jossa esitellään kuinka helppoa on hankkia kiristysohjelma omaan käyttöön. Blogitekstissä esitelty PhiladelphiaRansomware mainostaa kiristysohjelmapakettia, jonka kuka vain voi hankkia itselleen 400:lla dollarilla. Kehittäjän mukaan paketti on todella kustomoitavissa oleva ja helppokäyttöinen. Ohjelma hyödyntää kehittynyttä teknologiaa ja lupaus on että voit aloittaa oman rahan tahkoamisen helposti kiristysohjelmaa hyödyntäen. Kehittäjän mukaan käyttö on niin helppoa, että kuka tahansa pystyy sitä käyttämään. Paketin mainoksen mukaan voit leikkiä jumalaa, koska voit päättää armonannosta toisen käyttäjän tiedostoille. Esimerkiksi jos olet lukinnut toisen käyttäjän kuolleen koiran kuvat, voit vapauttaa ne “armosta” ilman lunnaiden maksua.

Kuva: Pixabay free photoarchive

Mielestämme blogitekstillä on hyvä pointti, sillä kokemuksemme mukaan hakkerointi ja haittaohjelmien levittäminen on yleistä ja helppoa, jos kiinnostusta moiseen toimintaan löytyy. Esimerkiksi nopealla googlettamisella hakukone tarjoaa step-by-step ohjeet viruksen tekemiseen. Jos käyttäjälle DarkWeb, eli ohjelmisto tai varmenne jonka avulla netin anonyymi käyttö on mahdollista hakukoneiden ulottumattomissa olevilla sivuilla, on tuttu, muidenkin haittaohjelmien tekeminen on entistä helpompaa.

Ajatuksia herättää esimerkiksi lakikysymykset ja se, että onko ohjelmisto huijaus itsessään. Onko mitään taetta sille, että rahoilleen saa vastinetta ja mihin kerättyjä henkilötietoja todella käytetään?

Haluamme nostaa esille kiristysohjelmien käyttäjien kaksi

puolta: yksilö voi olla levittäjä ja/tai uhri. Haittaohjelmien levittäminen on helppoa mutta niin on myös niiltä suojautuminen.

Ensinnäkin käyttöjärjestelmä tulisi pitää ajan tasalla, joten heitä vanha Windows XP:si samantien roskakoriin. Uhriksi joutumisen voi välttää käyttämällä sitä kuuluisaa maalaisjärkeä: älä avaa sähköpostin liitetiedostoja, joiden lähettäjää et tunne. Sähköpostien liitteet on yksi helpoimmista ja yleisimmistä tavoista rikollisen väylistä levittää haittaohjelmia. Jos vahinko on jo tapahtunut, voit pelastaa tiedostosi varmuuskopioiden palauttamisella. Tämä tietenkin edellyttää, että olet ne tajunnut tehdä. Lisäksi kaikesta netissä tapahtuvasta rikollisesta toiminnasta pitää aina tehdä ilmoitus poliisille.

Haittaohjelmien ja hakkeroinnin kanssa puljaaminen voi vaikuttaa mielenkiintoiselta ja jopa harmittomalta, mutta kaikkien tulisi muistaa, että se on rangaistava teko. Niin onnistunut teko kuin  rikoksen yrityskin voi johtaa vahingonkorvausvastuuseen tai vankeusrangaistukseen. Vaikka uteliaisuutesi olisi viemässä voiton, harkitse vielä kerran ennen kuin toimit.