Myös mielekäs työ voi uuvuttaa (Mira S. ja Mira T, Marjaanan ryhmä)

Lauri Järvilehto kirjoittaa Ajattelun ammattilainen -blogissaan ajatuksia oppimisesta, ajattelusta, hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta. Kirjoittaja on Filosofian maisteri ja tohtori, joka haluaa innostaa lukijoita löytämään ’’oppimisen riemun’’. Hän on Filosofian Akatemian toimitusjohtaja ja toinen perustaja.

Kirjoittaja käsittelee blogissaan ajankohtaisia aiheita, jotka ovat niin arkisia kuin yhteiskunnallisiakin. Puhuttelevina aiheina ovat esimerkiksi työuupumus ja Pokemon Go. Blogissa käytetään paljon käytännöllisiä esimerkkejä havainnollistamaan erilaisia ilmiöitä. Blogikirjoitukset eivät perustu niinkään tutkimustietoon vaan toisiin artikkeleihin ja kirjoituksiin.

Tarkastelemme lähemmin ’’Ei työ tapa – vai tappaako?’’ verkkotekstiä. Lauri Järvilehto viittaa Helsingin Sanomissa julkaistuun artikkeliin työuupumuksen eroista Suomessa ja Yhdysvalloissa. Järvilehto tuo kirjoituksessaan esiin, että ongelma ei ole itse työssä tai työn määrässä vaan siinä, miten teemme ja ajattelemme työtä. Hänen mukaansa työuupumusta käsitellään hyvin usein liian mustavalkoisesti. Keskeistä puolestaan on työn mielekkyys ja hyvä organisointi, jolloin isokaan työmäärä ei tunnu uuvuttavalta. Mikäli työstä nauttii, Järvilehdon mukaan työuupumus ei tule ‘pieneen mieleenkään.’

Järvilehto nostaa esiin myös, että työ on vain yksi osa elämää. Arjesta löytyy työtä arvokkaampia ja tärkeämpiä asioita, kuten ihmissuhteet. Vaikka työ olisikin mielekästä ja olisi valmis hoitamaan työasioita kotona, ne eivät saisi viedä liikaa huomiota muilta asioilta.

https://www.ttl.fi/tyontekija/tyostressi-ja-uupumus/

Työuupumus voidaan jakaa kolmeen erityispiirteeseen, jotka ovat uupumusasteinen väsymys, lisääntynyt kyynisyys ja ammatillisen itsetunnon heikentyminen. Työuupumuksen on todettu lisäävän työkyvyttömyyden riskiä ja olevan yhteydessä erilaisiin sairauksiin, kuten unihäiriöihin ja masennukseen.

Työuupumuksessa ei ole kyse ainoastaan siitä, ettei työntekijä kokisi työtään mielekkääksi. Työuupumuksesta voi yhtälailla kärsiä, vaikka nauttisi työstään eikä odottaisi toiveikkaasti kellon näyttävän neljää iltapäivällä, sillä myös mielekäs työ voi stressata ja kuormittaa yksilön voimavaroja. Työuupumuksen taustalla on usein työn vaatimusten ja työntekijän voimavarojen ristiriita, jolloin työntekijältä loppuvat selviytymiskeinot. Työ voi esimerkiksi uuvuttaa silloin, jos sitä on määrällisesti liian paljon tai jos se on emotionaalisesti tai fyysisesti liian kuormittavaa. Kuka tahansa voi täten kärsiä työuupumuksesta eikä ratkaisuna välttämättä ole optimistinen ajattelu tai mielekkään työn löytäminen.

Olemme Järvilehdon kanssa samaa mieltä siitä, että elämässä pitäisi olla muutakin sisältöä työn lisäksi. Esimerkiksi ihmisten henkilökohtaisia tavoitteita tutkittaessa on havaittu, että kaikkein uupuneimpia ovat ne työntekijät, joilla on vain työhön liittyviä tavoitteita. Sen sijaan työntekijän hyvinvointi on parempi, jos hänellä on myös esimerkiksi perheeseen ja harrastuksiin liittyviä tavoitteita. Työ on toki merkittävä osa ihmisen elämää, mutta niin ovat myös ihmissuhteet. On huolestuttavaa, jos työ vie niin paljon aikaa ihmisen elämästä, ettei aikaa jää tarpeeksi läheisille ihmissuhteille. Nykyajan haasteena onkin työn ja vapaa-ajan rajan hämärtyminen, joka asettaa entistä enemmän haasteita löytää tasapaino eri elämänalueiden välillä.

Lähteet

Terveyskirjasto http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00681

Kuva  https://www.ttl.fi/tyontekija/tyostressi-ja-uupumus/

Työkaluja arkeen psyykkisestä valmennuksesta (Ronja R. ja Katja M, Marjaanan ryhmä)

Psykologiliiton sivuilla olevassa asiantuntijablogissa vierailee psykologian eri alojen asiantuntijoita, muun muassa urheilupsykologi, psykoterapeutti ja erikoispsykologi. Aiheet teksteissä ovat ajankohtaisia kirjoitushetkellä, ja kirjoittajat ovat käyttäneet lähteinä esimerkiksi median eri lähteitä. Blogitekstien teemat käsittelevät muun muassa psyykkistä valmennusta, epäonnistumisen kohtaamista ja psykososiaalisen kuormituksen hallintaa poliisityössä. Blogin kohderyhmänä on Psykologiliiton jäsenet ja muut psykologiasta kiinnostuneet henkilöt. Tavoitteena blogiteksteissä on herättää ajatuksia ja pohdintaa ajankohtaisista aiheista.

Asiantuntevuus ja kirjoittajan omat ammatilliset näkemykset tulevat hyvin esiin kirjoittajien blogiteksteissä käyttämässään kielessä. Valitsimme tarkasteltavaksi tekstin Sanoista tekoihin, läsnäolosta liikkeeseen, jonka on kirjoittanut Kalle Partanen. Hän on Taideyliopiston yhteysopintopsykologi, psykoterapeutti sekä Psykologiliiton psyykkisen valmennuksen ammatillisen työryhmän jäsen. Partasen teksti käsittelee psyykkisen valmennuksen merkitystä ja tavoitteita hänen omasta ammatillisesta kokemuksestaan käsin.

(http://maxpixel.freegreatpicture.com/Control-Leave-Mark-Production-Planning-Marker-Hand-516279)

Partanen kirjoittaa, että menestymisen ja hyvinvoinnin avaimet ovat riittävässä palautumisessa. Palautuminen vie sitä enemmän aikaa, mitä haastavampia asioita kohtaa, ja palautuminen on oleellinen osa arkielämää. Partanen kirjoittaa, että valmentajana hän auttaa asiakkaitaan suunnittelemaan arkeaan aloittamalla palautumishetkien kirjaamisesta kalenteriin. Varsinkin näin opiskelijoiden näkökulmasta, psyykkinen valmentautuminen on hyvästä. Liian usein haluamme olla jatkuvasti tuotteliaita emmekä ole herkkiä huomaamaan tarvetta palautumiselle kuormittavien työtehtävien jälkeen. Esimerkiksi kasautuvat tehtävät ja lähellä toisiaan olevat deadlinet voivat tuottaa tunteen siitä, että aikaa palautumiselle ei ole.

Partanen on omassa työssään havainnut, että omaan hyvinvointiin vaikuttavat teot ja asiat on toisinaan vaikea priorisoida. Kun suoriudumme tavoitteistamme heikommin kuin olisimme kuvitelleet, koemme helposti häpeää. Partasen mukaan tästä johtuen koitamme päästä eroon häpeästä itseen kohdistuvan vaativuuden ja ankaruuden avulla, mikä voi äärimmillään johtaa vihaan ja väkivaltaisuuteen. Olemme havainneet, että meidän on helpompaa myötäillä toisten ihmisten pettymyksiä ja häpeää, mutta kun petymme itseemme, olemme huomattavasti ankarampia ja tuomitsevampia. Itselleen on vaikeaa olla myötätuntoinen, koska ajattelemme helposti vastoinkäymisiä kohdatessamme, että ne ovat vaikeita vain meille ja muut selviäisivät niistä vaivattomammin. Vaadimme itseltämme usein paljon ja vertailemme suorituksiamme toisten suorituksiin ilman omien ja toisten taustatekijöiden huomioon ottamista. 

(https://pixabay.com/en/jump-luck-joy-happy-joy-of-life-2157355/)

Omien kokemuksiemme mukaan hyviä palautumisen keinoja ovat muun muassa ystävien tapaaminen, harrastukset ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen. Ystävien ja harrastusten avulla päästään irti arjesta ja stressistä. Oman hyvinvoinnin edistämiseen on hyvä välillä varata aikaa esimerkiksi varmistamalla riittävä uni ja lepo. Partanen muistuttaa, että jokaisella on omat palautumisen keinot. Partasen mukaan psyykkisen valmentajan tehtävänä on opettaa asiakasta yhdistämään itse rutiininomaisesti työ ja muu arkielämä itselle mieluisaksi. Arjen eri alueiden välillä tasapainottelun ei tarvitse olla vaikeaa mutta tarvittaessa siihen on suositeltavaa hakea tukea.

Lukijalle:

http://www.psyli.fi/ajankohtaista/blogi/psykologiliiton_asiantuntijablogi

Logoterapia VS. positiivinen psykologia (Aino J. ja Nea J., Marjaanan ryhmä)

1960-luvulla psykoanalyysin ja behaviorismin rinnalle nousi humanistinen psykologia. Viime vuosikymmeninä niin mielen- kuin fyysisen terveyden positiiviset teoriat ja mallit ovat herättäneet lisääntyvää kiinnostusta paitsi tutkijoiden myös maallikkojen keskuudessa. Positiivisen psykologian käsite on yhdistetty Abraham Maslow’hun, mutta sen varsinainen synty 1990-luvulle, jolloin Martin Seligman laati positiivisen psykologian ohjelman (lähde). Positiiviselle psykologialle on keskeistä esimerkiksi omien positiivisten tunteiden ja luonteenpiirteiden tunnistaminen ja kehittäminen monien erilaisten tekniikoiden avulla (lähde) .

Vaikka positiivinen psykologia onkin saavuttanut nykypäivänä suosiota, mielikuva siitä on sanalla sanoen epämääräinen. Mistä johtuu, että asiaan vihkiytymättömälle nousevat ensimmäisenä mieleen itsehoito-oppaat sekä pakko-optimismi? Onko positiivisessa psykologiassa minkäänlaista taustateoriaa, johon voisi nojautua?

Kysymyksiin vastauksia etsiessämme ensimmäinen ajatus oli hakeutua kyseistä koulukuntaa edustavalle sivustolle. Googletuksen seurauksena tie vei kuitenkin Suomen Viktor Frankl Instituutin blogiin, joka tarjoaa kriittistä näkökulmaa aiheeseen. Blogin kirjoittaja on logoterapeutti, filosofian tohtori sekä Suomen Viktor Frankl Instituutin puheenjohtaja ja koulutusvastaava. Logoterapia on Viktor Frankl’n maailmansotien aikana kehittämää psykologiaa ja filosofiaa, joka keskittyy ihmisen tarkoitusten löytämiseen. Logoterapiaa pidetään kolmantena wieniläisenä psykoterapian koulukuntana Sigmund Freudin psykoanalyysin ja Alfred Adlerin individuaalipsykologian rinnalla. Logoterapiaa voidaan soveltaa erilaisissa elämänvaiheissa ja -tilanteissa, muun muassa vanhustyössä, elämän tarkoituksen pohdinnoissa sekä ammatillisen kehittymisen prosesseissa (lähde).  Blogin tavoitteena on välittää tietoa logoterapiasta, joka sovellusmahdollisuuksistaan ja laajasta empiirisestä tutkimuksestaan huolimatta ei kirjoittajan mukaan ole saanut ansaitsemaansa jalansijaa.

Erityisen jännittäväksi blogin tekee nimenomaan sen toistuva hyökkäys positiivista psykologiaa kohtaan. Postauksissa “Mihin positiivinen psykologia perustuu (osat 1& 2)”, hän esittää Martin Seligmanin oppeineen syyllistyneen jollei suoranaiseen Viktor Frankl’n teorian plagiointiin, niin ainakin raskaasti tämän ajatusten lainaamiseen. Lisäksi kirjoittajaa kismittää muun muassa Seligmanin väite logoterapian sijoittumisesta positiivisen psykologian osaksi, kun logoterapia on kuitenkin kehitetty ennen positiivista psykologiaa. Blogin kirjoittaja ei tunnu myöskään arvostavan positiivisen psykologian saralla tehtävää tutkimusta eikä pidä sen käyttämiä käsitteitä tarpeeksi hyvin määriteltyinä. Totta on, että positiivisesta psykologiasta tietoa etsiessä on ainakin toistaiseksi vaikea löytää tutkimuksia, joiden perusteella voisi tehdä luotettavia päätelmiä sen tuloksellisuudesta: esimerkiksi masennuksen hoidossa sen vaikuttavuutta on tutkittu pienillä otoksilla, ilman vertailuryhmiä tai pitkäaikaisseurantaa ja jopa ilman psykiatrista diagnoosia. (lähde).

Viktor Frankl -blogin kirjoittajan tyyli on hyvin suorasukainen, jopa hyökkäävä. Hän käyttää paljon vahvoja ilmauksia, kuten “en voi sietää”. Kirjoittaja taitaa argumentoinnin hyvin: Hän kertoo paljon faktoja useista lähteistä ja viittaa asiantuntijoihin, vetoaa arvoihin ja tekee nasevia yleistyksiä esimerkiksi amerikkalaisten tavasta sivuuttaa muualla maailmassa tehty tutkimus. Kirjoittaja suhtautuu ironisesti positiiviseen psykologiaan ja antaa sen todellakin näkyä tekstissään. Erityisen mieleenpainuva on tilanne, jossa kirjoittaja kuvaa puhelua Seligmanin kanssa. Seligmanin vastaukset hiillostaviin kysymyksiin positiivisen psykologian pätevyydestä eivät blogitekstin valossa vaikuta asiantuntevilta, ja Seligman näyttää menettävän kasvonsa.  Tarina ei kuitenkaan kerro, onko Seligman päässyt puolustautumaan vai onko kirjoittaja vain jäänyt märehtimään asiaa itsekseen.

Blogin uskottavuutta vähentää se, ettei kirjoittajan nimi ole missään näkyvillä. Eikö hyviin tapoihin myös internetissä kuulu se, että asiat esitetään omalla nimellä? Kiinnostavaa on myös, ettei lukijan ole mahdollista nähdä millaisia kommentteja blogiin on jätetty. Vaikka palautteen jättäminen blogiin on mahdollista, vuorovaikutus kirjoittajan sekä lukijoiden välillä jää olemattomaksi. Kirjoittaja viittaa tekstissään lukijapalautteeseen, mutta tämän arvioiminen on mahdotonta. Toisaalta blogin luotettavuutta lisäävät viittaukset laajoihin empiirisiin tutkimuksiin sekä se, että Suomen Viktor Frankl Instituutin sivut on linkitettynä myös Suomen logoterapiayhdistyksen sivuilla.

Blogin kirjoittajalle tuntuu olevan hengen asia nostaa logoterapia jalustalle. Kirjoittaja varoittaa positiivisen psykologian harjoittajia syyllistymästä eklektismiin, eli esimerkiksi eri teorioiden yhdistelyyn omien mieltymysten mukaan. Eklektismi on kirjoittajan mukaan ongelmallista, koska sen myötä helposti unohdetaan ajatusten alkuperä, ja näin oma identiteetti tietyn suuntauksen edustajana hämärtyy. Hänen mielestään ei ole oikein kuvata itseään jonkin koulukunnan edustajana, jos todellisuudessa vain yhdistelee eri suuntausten oppeja ja käsitteitä. Käytännössä eklektismiä kuitenkin esiintyy terapiatyössä - kokemuksensa karttuessa terapeutit käyttävät vapaammin erilaisia menetelmiä, ja tällaisen joustavuuden on myös osoitettu olevan hyödyllistä asiakkaan kannalta. Toki tieteen hyvien käytänteiden mukaisesti kunnia pitää aina antaa sille kenelle se kuuluu, mutta jos kaikkien yhteisenä tavoitteena on kohentaa ihmisten hyvinvointia, onko silloin väliä koulukunnalla? Kuulostaa lähinnä siltä, että tällöin kyseessä on oma ylpeys. Olennaisempaa taitaa kuitenkin olla hyvinvoinnin saavuttaminen kuin se, onko sen taustalla Viktor Frankl, Martin Seligman vai Maija Meikäläinen - kenenkään ajatuksia väheksymättä.

Viktor Frankl -blogin provosoiva kirjoitustyyli ja hyvä argumentointi tekevät teksteistä mukaansatempaavia, ja ne herättävät lukijassa kiinnostusta. Liian vihamielinen ja ylpeä asenne voivat kuitenkin antaa kiihkomielisen kuvan, ja siten vähentää blogin asiallisuutta lähteistä ja asiantuntijuudesta huolimatta. Positiivinen psykologia ja logoterapia tähtäävät samoihin tuloksiin, mutta ilmeisesti eri reittejä. Molemmille on varmasti paikkansa, joskaan positiivinen psykologia ei tämän blogin valossa vaikuta yhtä perustellulta kuin logoterapia. Noviisina on vielä vaikea ottaa kantaa tähän kilpailuasetelmaan, mutta seuraamme keskustelua mielenkiinnolla!

Lähetimme erään positiivista psykologiaa edustavalle blogille linkin Viktor Frankl -blogiin ja kysyimme, miten he vastaisivat blogissa esitettyihin väitteisiin. Vastausta emme ole vielä saaneet, mutta kysymys löytyy täältä: http://www.positiivinenpsykologia.fi/index.php/2013/04/01/ppintro/.