Samaistumispintaa kirjallisuudesta - naisen tunteita kaupunkitilassa (Aleksandra H. & Elsa-Maria M., Saaran ja Miian ryhmä)

 

Valitsimme tarkastelun kohteeksi kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avaimen, jonka kaikki numerot ovat luettavissa netissä. Avain ilmestyy neljä kertaa vuodessa, sekä verkkoversiona että paperiversiona - tosin vain tilaajille. Avainta julkaisee Kirjallisuudentutkijain Seura, joka perustettiin vuonna 1927. Lehden kohderyhmäksi voisi nimetä kaikki kirjallisuuden tutkijat ja -opiskelijat, sekä kaikki kirjallisuudentutkimuksesta kiinnostuneet. 

Avaimen tavoitteena on pyrkiä herättämään keskustelua kirjallisuudentutkimukseen liittyvistä ajankohtaisista aiheista. Lehden sisältö vastaa tavoitetta: numeroissa tuodaan esille uusimpia tutkimuksia kirjallisuudentutkimuksen alalta ja tekstien aiheet ovat varsin monipuolisia. Monipuolisuus näkyy myös tekstilajeissa, sillä Avaimen numeroissa voi olla niin tieteellisiä artikkeleita, ilmoituksia, esseitä, kolumneja, pää- ja jälkikirjoituksia, arvosteluja, haastatteluja, konferenssiraportteja kuin puheenvuorojakin. Avaimen artikkeleissa kenties mielenkiintoisin seikka on se, että ne on kaikki vertaisarvioitu, ja näin ollen siis tieteellisiä. Avainta ja sen artikkeleita voisi siis käyttää lähteenä esimerkiksi opinnäytetyössä. 

(Näyttökuva sivustolta https://journal.fi/avain/index)

Kuka nämä Avaimen artikkelit ja muut kirjoitukset sitten kirjoittaa? Vastaus voi yllättää: kirjoittaja voi olla kuka tahansa. Kuka tahansa voi nimittäin tarjota tekstejään julkaistavaksi, ja jos ne hyväksytään, ne - ainakin kun kyse on artikkeleista - vertaisarvioidaan, ja jos ne läpäisevät arvioinnin, ne julkaistaan. Ainoa ohje kirjoittajille Avaimen verkkosivuilla on, että lehteen toivotaan arvioita eritoten ajankohtaisesta tutkimuksesta. 

Avaimella on kuitenkin päätoimittajat, jotka vaihtuvat vuosittain, sekä toimitusneuvosto. Vuonna 2020 päätoimittajina toimivat Anna-Leena Toivanen ja Joel Kuortti. Toimitusneuvostossa on kymmenen jäsentä, ja huomionarvoista on, että yhdeksän heistä tulee eri yliopistoista, ja pari jopa ulkomaisista yliopistoista. 

Avain valikoitui meidän tarkastelumme kohteeksi siksi, että olemme kirjallisuuden opiskelijoita ja meitä kiinnostaa lehden tarjoama tieto kirjallisuudentutkimuksen uusista tutkimuksista. Avain myös tuntuu poikkeukselliselta julkaisulta, sillä koemme, että sen artikkelien tarjoamaan tietoon pystyy todella luottamaan, sillä ne kaikki on vertaisarvioitu. Samaa ei voi sanoa kaikista aikakauslehdistä. 

Lehtenä Avain on varsin monipuolinen, mikä näkyy paitsi tekstilajeissa, myös aiheissa. Lehden verkkosivusto ja verkkolehti on varsin helppokäyttöinen, ja tietyn kirjoituksen tai lehden numeron etsiminen on todella vaivatonta. Lisäksi julkaisun kieli on helposti ymmärrettävää - ainakin kirjallisuuden opiskelijalle tai tutkijalle -, korrektia ja akateemista. Oli myös varsin kiehtovaa huomata lehteä tarkastellessa, että kirjoittajien (oletettu) sukupuolijakauma on melko tasainen. Kokonaisuutena Avain onnistuu herättämään ainakin kohderyhmänsä mielenkiinnon. 

(Kuva: Aleksandra Halkosaari)

Valitsimme Avaimesta läheisempään tarkasteluun Riikka Ylitalon artikkelin “Pelkään kaupunkia”: Naisen tunteita kaupunkitilassa Tua Forsströmin ja Arja Tiaisen 1970-luvun lyriikassa, joka on julkaistu lehden vuosikerrassa 17, numerossa 1, 14. huhtikuuta vuonna 2020. Artikkelissa Ylitalo tarkastelee, miten naisen kaupunkitilassa kokemia tunteita esitetään Tua Forsströmin ja Arja Tiaisen 1970-luvun lyriikassa. Analysoitavissa olevat Tiaisen ja Forsströmin teokset representoivat naisten kaupunkikokemuksia, ja näin teokset osallistuivat naisen asemaa koskevaan keskusteluun 1970-luvun Suomessa.

Kirjallisuustieteessä artikkeli sijoittuu sekä tunne- että tilatutkimuksen alueelle. Teoreettisina lähteinä Ylitalo on käyttänyt feminististä kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimusta, humanistisen ja feministisen kulttuurimaantieteen tutkimusta sekä sosiologiseksi kirjallisuudentutkimukseksi luokiteltavia lähteitä. Analysoinnin taustalla on siis selkeä teoriapohja sekä runsas asiantuntijoiden joukko viittausten takana. Kirjallisuustieteen tutkimukselle tyypillisesti Ylitalo argumentoi väitteensä analysoiden tutkittavan tekstin merkityksiä.

Ylitalo analysoi tekstiä esimerkiksi nostaen Tiaisen kokoelmasta lainauksen: ”Tiellä tuli vastaan kaksi koiraa. / Ruskea ja musta. / Pelkäsin mustaa. / Mutta se iski silmää ja sanoi: / Se on tarkoituskin.” Hän kommentoi runosta välittyvän puhujan pelon muista tiellä liikkuvista hahmoista. Koira symboloi tässä tapauksessa Ylitalon mukaan pelottavaa ihmistä. Yhdymme tähän Tiaisen havaintoon ja lisäisimme, kuinka lainaus tuo esiin naisten ahdistelun kadulla. Koira eli mies haluaa naisen tietävän, että hänellä on valta. Toisessa Tiaisen runossa puhutaankin selvästi miehen vallanhimosta ja vaikeudesta antaa vapautta naisille. Ylitalo on nostanut esiin runon, jonka puhuja kuvaa miehen suhtautumista siihen, että myös hän on ”poissa öitä” sekä ”juo vodkaa kapakassa”: ”Sanot  huulet  kireinä,  ettei  se  merkitse  mitään,  /  ja  kasvosi paljastavat / miten paljon se merkitsee, miten vaikeaa on / miehen antaa vapaus naiselle.”

Artikkelissaan Ylitalo on onnistunut näyttämään, kuinka Tiaisen ja Forsströmin runokokoelmat tuovat esiin naisen pelon, yksinäisyyden, toivottomuuden sekä pilkahduksen itsevarmuuttakin kaupunkimaisemassa. Keskeistä näissä kuvauksissa on, kuinka kaupunkitila luokitellaan enemmän miesten kuin naisten alueeksi. Ylitalo tarkentaa, kuinka juuri tämän vuoksi kaupungissa liikkuva tai asuva nainen kokee helposti ulkopuolisuutta ja vierautta.

Ylitalo on tutkinut näitä runokokoelmia 1970-luvun feministisen liikehdinnän kontekstissa. Silti useat havainnoista ovat tänäkin päivänä samaistuttavia. Naisina oman kokemuksemme mukaan emme voi vieläkään kulkea pimeillä kaduilla pelotta. Takana kävelevä mies näyttäytyy mielissämme yhä uhkaavana, ja nainen kapakassa vodka lasin äärellä on yhä ihmetys – lähinnä merkki ”vapaasta riistasta”.  

(Kuva: Aleksandra Halkosaari)

Lähteet: 

Kirjallisuudentutkijain Seura. 2020. Avain. Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti. Luettu 14.10.2020 https://journal.fi/avain/index

Seikkailu metsän siimekseen vai ihan tavallinen metsäretki? (Jenna K. & Anna V., Saaran ryhmä)

Varhaiskasvatuksessa lasten kanssa toimitaan monenlaisissa ympäristöissä. Luonto on yksi erittäin tärkeä oppimisympäristö, jossa voidaan toteuttaa monenlaista pedagogista toimintaa, kuten vaikkapa matematiikkaa! Luonto ja metsä tarjoavat paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Metsäretket kuuluvat osaksi varhaiskasvatuksen toimintaa, mutta voimmeko kasvattajina antaa luonnosta vielä enemmän? Muistatko mahdollisesti omasta lapsuudestasi jonkun metsäretken? Millaisia ajatuksia metsäretki sinussa herättää?

 

Poluilla ja niiden varsilla on nähtävissä paljon mielenkiintoista seurattavaa, kuten muurahaisten elämää täydessä työn touhussa. Voimme nähdä myös oravan hyppivän puusta toiseen tai tikan koputtavan puuta. Luonnossa voimme aistia kaikilla aisteillamme. Luonto siis jo itsessään tarjoaa mahdollisuuksia, mutta varhaiskasvattajina voimme olla vaikuttamassa lasten lämyskokemukseen vieläkin enemmän. Se on vain ensin oivallettava! Luhtaröllit voivat esitellä tätä aihetta tarkemmin! ;) 

Seikkaillen liikuntatiedettä on Maarit Marttisen blogi. Maarit on liikuntapedagogiikasta väitellyt LitT, lehtori-opo-tutkija, kuten Maarit itseään kuvailee. Hänen postauksessaan Kerrassaan hieno vuodenvaihde seikkailukasvatuksen maailmassa Maarit esittelee kirjan, Seikkailukasvatusta Suomessa - pedagogisia ja didaktisia näkökulmia. Maarit on yksi kirjan toimittajista: 

”Teoksessa tarkastellaan seikkailukasvatuksellisen toiminnan ohjaamisen teoreettisia ja käytännöllisiä oletuksia, periaatteita, näkemyksiä ja valintoja. Huomio kiinnitetään seikkailukasvatuksen pedagogiikkaan ja didaktiikkaan niin yleisesti kuin erityisesti suomalaisessa toimintaympäristössä. Artikkelikokoelman tavoitteena on tarjota lukijoille aineksia ja virikkeitä seikkailukasvatuksellisen toiminnan lähtökohtien arvioimiseen sekä käytännölliseen suunnittelemiseen ja toteuttamiseen.” 

Aihe kiinnitti huomiomme, sillä olemme varhaiskasvatustieteen opiskelijoina kiinnostuneita erilaisista ympäristöistä ja luonto on lähellä sydämiämme. Mitä seikkailukasvatus tarkoittaa? Siihen halusimme kiinnittää katseemme ja nähdä tarjoaako se jotain uutta ja ihmeellistä.

Kirjaan sisältyy artikkeli nimeltä Luhtaröllit - seikkaileva päiväkotiryhmä Pirkkalassa. Luhtaröllit on vuonna 2002 perustettu luontoryhmä ja tähän luontoryhmään kuuluu 14 lasta, iältään 3–6-vuotiaita, aikuisia ryhmässä on kaksi. Luontoryhmän toiminnassa korostuvat seikkailu- ja elämyspedagogiikka sekä inkluusioperiaate, jolla tarkoitetaan sitä, että kaikki lapset ovat yhdessä tuen tarpeesta riippumatta. Meillä ei ole aiempaa tietoa tällaisesta luontoryhmästä. Artikkelin lukemisen jälkeen heräsi mielenkiinto. Onkohan opiskelujen puitteissa mahdollista päästä tutustumaan johonkin päiväkotiin, joka olisi luontopainotteinen tai vahvasti seikkailupedagogiikkaan perehtynyt? 

Kirjaan pääsee tutustumaan Seikkaillen liikuntatiedettä - blogin postauksesta, jossa se on ladattavissa ilmaiseksi. Tai voit sen ladata TÄSTÄ. 

 

Seikkaillen liikuntatiedettä: https://seikkaillenliikuntatiedetta.wordpress.com

Teknologiasta valoa arkeen (Salla ja Riitta, Saaran ryhmä)

 

Teknologia on mielenkiintoista, mutta samalla itselle kuitenkin vähän vaikeaa. Tästä syystä lähdimme tutkimaan teknologiaa ja varhaiskasvatusta. Halusimme saada selville, pitääkö ennakkoluulo vaikeasta teknologiasta paikkaansa vai löytyykö teknologiaa sittenkin kaikkialta ja kaikesta.

Tutkittua varhaiskasvatuksesta -blogisivusto käsittelee nimensä mukaisesti eri tutkimustietoa varhaiskasvatuksen saralta. Tavoitteena blogilla on tuoda tutkittua alaan liittyvää tietoa kaikille sekä antaa mahdollisuus perehtyä eri teemoihin laajemmin ja tarkemmin. Blogissa käsitellään mm. ammatillisuutta, lapsilähtöisyyttä, varhaiskasvatuksen laatua sekä pedagogista johtamista. Tutkittua varhaiskasvatuksesta-blogi on tarkoitettu niin alan ammattilaisille kuin maallikoillekin, joita varhaiskasvatus kiinnostaa ja jotka kaipaavat mututuntuman sijaan tutkittua ja tieteellisesti perustelua tietoa asiaan liittyen. (Tutkittua varhaiskasvatuksesta, 2020. Keskustelua blogissa ei juurikaan ole ja mietimme missä keskustelua blogikirjoituksista käydään? Yliopistolla, työpaikoilla vai eri medioissa? Blogikirjoituksia linkitetään tyyliltään eri medioihin (esim. sanomalehdet, Vauva.fi ja Facebook) ja tämä viittaisi siihen, että blogisivustolla on keskustelun vähyydestä huolimatta laaja lukijakunta.  

Teknologia kasvatus varhaiskasvatuksessa – tuttua ja tuntematonta –blogikirjoituksessa teknologian käsitettä avataan perusteellisesti ja käytännönläheisesti. Tekstissä avataan teknologian käsitettä aina historiasta nykypäivään ja se linkitetään Innoplay-hankkeeseen. 

Varpanen, Karila ja Leikkola (2020) määrittelevät teknologian käsitettä blogitekstissään sekä esittelevät Turun, Tampereen sekä Helsingin yliopiston Innoplay-hanketta, jonka tavoitteena on luoda varhaiskasvatukseen sopivaa teknologiakasvatuksen pedagogiikkaa kehittämällä jo olemassa olevaa käsityökasvatuksen osaamista. Hankkeen tavoitteena on myös luoda teknologiakasvatuksen pätevyyteen liittyviä taitoja perus- ja täydennyskoulutuksessa.  

Kirjoituksessa avataan teknologiakasvatusta esittelemällä esiopetusryhmän kanssa tehtyä tuulimyllyprojektia. Kyseessä on kokonaisvaltainen oppimisprosessi ja kaikki teoria sekä tieto nivoutuu sulavasti opettajien koulutukseen ja osaamiseen. Teksti herättelee pohtimaan omia epävarmuuksia teknologian suhteen ja omien vahvuuksien huomaamista. Tekstiä lukiessa huomaa, että kaikkia näitä asioita tekee yhdessä lasten kanssa jo nyt. Yhdessä toimiminen, osallisuus sekä lasten ideoiden ja ihmettelyn aiheiden poimiminen arjen toimintaan, ovat olennainen osa arjen teknologiakasvatusta. Arjessa esiintyvät teknologiaan liittyvät pulmatilanteet kääntyvät pedagogisesti rikkaaksi toiminnaksi. Tekstistä löytyy myös linkki InnoPlay –hankkeen nettisivuille, mistä löytyy paljon käyttökelpoista materiaalia. Kirjoittajat kiteyttävät teknologiakasvatuksen seuraavasti: on tärkeää tarttua arjen tilanteisiin ja tarjota henkilökunnalle koulutusta asian suhteen. Koulutus antaa henkilökunnalle rohkeutta teknologian käyttämiseen.  

Blogiteksti vahvistaa omia ajatuksiamme: materiaalia on paljon saatavilla, koulutuksia löytyy pilvin pimein ja aina kannattaa ja pitää kokeilla kaikkea uutta! Teknologian käyttöä ajatellen rohkeus kokeilla kannattaa, mitään peruuttamatonta ei voi saada aikaan ja samalla voi oppia uutta sekä vahvistaa jo olemassa olevia taitoja. Kaikkien varhaiskasvattajien tulee tiedostaa teknologiakasvatuksen tärkeys sekä sen luonne osana kokonaisvaltaisen oppimisen prosessia. 

LÄHTEET

Tutkittua varhaiskasvatuksesta 2020a. Etusivu. Viitattu 1.10.2020 https://tutkittuavarhaiskasvatuksesta.com/  

Varpanen, J., Karila, K. & Leikkola, S. 2020. Teknologiakasvatus varhaiskasvatuksessa – tuttua ja tuntematonta. Viitattu 1.10.2020 https://tutkittuavarhaiskasvatuksesta.com/2020/09/25/teknologiakasvatus-varhaiskasvatuksessa-tuttua-ja-tuntematonta/ 

 Innoplay-hanke: https://blogit.utu.fi/innoplay/ 

Psykologian asiantuntemusta tavalliselle tallaajalle (Meri M. ja Venla L., Saaran ja Miian ryhmä)

 

(Pixy.org)

Tutustuimme Anne Haikolan blogiin Alatekstejä. Haikola kertoo olevansa psykologi, tiedetoimittaja ja

positiivisen psykologian asiantuntija, joka pitää blogia omaksi ilokseen ja ylläpitääkseen kirjoitustaitoaan.

Blogissa käsitellään psykologiaan, filosofiaan, kulttuuriin ja taiteeseen liittyviä teemoja. Näiden teemojen sisällä kirjoittaja käsittelee monia aihepiirejä, kuten elokuvia, kirjoittamista, moraalia ja terveyttä.

Haikolan blogissa kiinnostavaa on juurikin se, että aihepiirejä löytyy laidasta laitaan, vaikka kyseessä onkin psykologin blogi. Lisäksi blogitekstit vaikuttivat heti ensivilkaisulla siltä, että niitä jaksaisi oikeasti lukea, sillä ne tuntuivat olevan  “elämänmakuisia”. Tiede on siis tuotu tavalliselle lukijalle mielenkiintoisella tavalla esille ja blogipostaukset ovat kaukana kuivista tieteellisistä teksteistä. Blogin kieli on todella vapaamuotoista ja kirjoittaja kirjoittaa minä-perspektiivistä. Kirjoittaja kertoo myös omista elämänkokemuksistaan, mikä lisää blogin kiinnostavuutta.

Blogitekstit ovat pääosin tyyliltään pohtivia ja vertailevia esseitä. Kirjoittaja viittaa teksteissään aihetta koskettaviin kirjallisiin teoksiin, kuten romaaneihin. Myös joitakin tutkimuksia ja artikkeleita on linkattu postauksiin ja linkeistä pääsee lukemaan lisätietoa aiheista. Kirjoittaja ei merkitse teksteihinsä erillisiä lähdeluetteloita, vaan lähteet on upotettu linkkeinä postauksiin. 

Postauksien kommenttiosioissa ei ole juuri ollenkaan keskustelua. Muutama kirja- ja elokuva-arviointi on saanut kommentteja, joissa lähinnä saman teoksen lukeneet tai katsoneet lukijat kertovat oman mielipiteensä. Kirjoittajan perimmäinen tarkoitus ei kuitenkaan ole ilmeisesti herättää keskustelua, vaan kirjoittaa omaksi ilokseen, joten sinänsä kommenttien vähäisyys ei yllätä.

Perehdyimme tarkemmin Haikolan postaukseen Voiko aivoja muokata? Maria Nordinin kritiikki (2020), jossa hän kritisoi sitä, että vaihtoehtohoitoja tarjotaan ensisijaisiksi hoidoiksi terveydellisiin ongelmiin ja annetaan perättömiä lupauksia “aivojen muokkaamiseen” perustuvien kurssien vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin. Kritiikki kohdistuu erityisesti tällä hetkellä esillä olevaan Maria Nordinin Eroon oireista -kurssiin.

Tarkastelemamme postaus eroaa useimmista muista postauksista Haikolan blogissa. Suurin osa postauksista on jollain tavalla psykologiaan liittyvien elokuvien ja kirjojen analyysejä ja arvosteluja. Postaus Voiko aivoja muokata? Maria Nordinin kritiikki (2020) vaikutti näihin verrattuna tieteellisemmältä ja siinä kirjoittaja on käyttänyt useampia ulkopuolisia lähteitä. 

Haikola aloittaa postauksensa kertomalla omakohtaisen kokemuksensa siitä, kuinka hänen tuttavansa on kokeillut postauksen aiheena olevia “aivojen muokkaamiseen” perustuvia hoitomuotoja ja kokenut ne tuloksettomiksi. Kertomalla kokemuksen henkilökohtaisesta elämästään Haikola herättää lukijan mielenkiinnon heti tekstinsä alussa.

Postauksen teksti on helppolukuista ja sisältää Haikolalle tyypilliseen tapaan myös jonkin verran huumoria. Kun aihetta tarkastellaan psykologian näkökulmasta, saattaa asiaan perehtymättömälle lukijalle tulla vastaan vieraita käsitteitä. Haikola kuitenkin selittää vaikeahkot termit, esimerkiksi aivojen neuroplastisuuden, ymmärrettäväksi esimerkkien kautta.

Kirjoituksessaan Haikola kertoo Maria Nordinin ja Annie Hopperin markkinoimista verkkokursseista, joita ostamalla ja suorittamalla ihmisten olisi mahdollista parantua ties mistä oireista ja sairauksista. Haikola kertoo heti alkuun, etteivät Nordin sekä Hopper ole saaneet minkäänlaista terveydenhuollon koulutusta. Tästä jo lukijalle välittyy ajatus, että Haikola saattaisi psykologina tietää aiheesta Nordinia ja Hopperia enemmän. Haikolan argumentaatio nojaa vahvasti hänen omaan asiantuntemukseensa, mutta tekstiin on upotettu lähteiksi linkkejä myös muiden psykologien aiheesta kirjoittamista blogipostauksista ja lehtijutuista.

Postauksen pääpointtina voidaan pitää sitä, että Haikolan mielestä uskomushoidoista saattaa olla joillekin ihmisille jonkinlaista hyötyä, mutta luotettavan tutkimustiedon puuttuessa on moraalitonta rahastaa ihmisiä tarjoamalla heille katteettomia lupauksia terveydentilan kohenemisesta. Tälläiset uskomushoidot saattavat olla myös vaarallisia; postauksessa annettiin esimerkiksi pähkinäallergian parantaminen siedättämällä ja mielikuvaharjoittelulla. 

Haikolan postauksen otsikko ja ensimmäinen kappale ovat mielenkiintoa herättävät. Tekstissä on kappalejako ja kappaleet ovat riittävän lyhyitä, jotta niitä on mukava lukea näytöltä. Kokonaisuudessaan teksti on kuitenkin turhan pitkä verkkotekstiksi, etenkin kun väliotsikot puuttuvat. Tekstissä on paljon lihavointeja, joiden pointtina on todennäköisesti painottaa tärkeitä kohtia. Osa lihavoinneista jää pitkässä tekstissä hieman irrallisiksi ja tärkeitä kohtia voisi ennemmin tuoda esille tekstiä jäsentelevillä väliotsikoilla. Haikola ei myöskään ole koonnut postauksensa loppuun lähdeluetteloa. Se olisi ollut tämänkaltaisessa tekstissä tarpeen, sillä lähteitä on vaikeampi tarkastaa pelkistä linkkiupotuksista. 

Haikola on kuitenkin onnistunut kirjoittamaan tekstin, joka jättää lukijan vakuuttuneeksi hänen asiantuntemuksestaan. Uskomushoidot saattavat herättää voimakkaitakin tunteita, mutta Haikola perustelee väitteensä hyvin eikä esitä pelkästään mielipiteitään. Postaukseen ei ole tullut ollenkaan kommentteja, mutta näin kattavaan postaukseen ei paljoa lisättävää jääkään.

Lähteet

Haikola, A. 2020. Voiko aivoja muokata? Maria Nordinin kritiikki. https://alateksteja.weebly.com/blogi/voiko-aivoja-muokata-toimiiko-dnrs (Luettu 1.10.2020.)

Pixy.org. (19.10.2020).PSYCHOLOGY MIND GIRL DRAWING. Haettu osoitteesta https://pixy.org/5788608/ CC0-lisenssi.

Varhaiskasvatuksen ja lastenhoidon tukien tasa-arvokysymyksiä (Peppi ja Jonna, Saaran ryhmä)

Kuva: Pixabay

CHILDCARE-tutkimushankkeen blogi pureutuu tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta varhaiskasvatukseen ja sen ympärillä ilmeneviin teemoihin. Hankkeen tavoitteena on tutkia, miten nykyinen varhaiskasvatuspalveluiden ja lastenhoidon tukien järjestelmä toimii suhteessa siihen liitettyihin tasa-arvon oletuksiin. Blogia kirjoittaa hankkeen pohjalta 14 tutkijaa kolmesta eri tutkimusryhmästä Jyväskylän yliopistosta, Tampereen yliopistosta sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. CHILDCARE-hanke ajoittuu vuosille 2015-2021 ja sitä rahoittaa Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN). Blogi tiedottaa tutkimustuloksista aktiivisesti kuntakentälle ja laajemmalle yleisölle. Lisäksi tutkimushanke osallistuu julkaisutoiminnallaan alan ajankohtaiseen kotimaiseen ja kansainväliseen tieteelliseen keskusteluun.

Blogissa käsitellään ajankohtaisia perheisiin keskeisesti liittyviä aiheita, kuten varhaiskasvatusta, esiopetusta, vanhempainvapaita ja lastenhoidon sosiaalitukia sekä perheiden tasa-arvoa ja hyvinvointia. Aiheet kiinnostavat meitä psykologian opiskelijoina paitsi lasten kehityksen, myös vanhemmuuden kokemusten näkökulmista. Blogin tekstit ovat varmasti sekä yhteiskunnan että yksilön tasolla keskustelua herättäviä, mutta vaikka blogissa kommentointimahdollisuus onkin, ei siihen ole jätetty ainoatakaan kommenttia. Pohdimmekin, että ehkä keskustelu tapahtuu tässä tapauksessa lähinnä muissa kanavissa, kuten Facebookissa yksityishenkilöiden profiileissa tai ammattikuntien omissa ryhmissä. Blogin teksti on kirjoitettu selkeästi ja helposti ymmärrettävästi, mutta on sisällöltään hyvin asiapitoista. Myös ulkoasultaan blogi on hyvin pelkistetty. Blogitekstit on kirjoitettu sekä aiempaan teoriaan että uusiin tutkimustuloksiin pohjaten, eli niissä viitataan sekä aiemmin julkaistuun materiaaliin että kyseisen tutkimushankkeen löydöksiin. Kirjoitustyyli on asiateksti.

Kuva: Pixabay

Valitsimme lähempään tarkasteluun Isät kotiin -kirjoituksen. Siinä pohdittiin, kuinka perhevapaajärjestelmää tulisi uudistaa niin, että myös isät saataisiin jäämään kotiin vauvan tai lapsen kanssa. Teksti on julkaistu syksyllä 2019 ja sen ovat kirjoittaneet Johanna Lammi-Taskula ja Petteri Eerola. Tekstissä käsitellään aihetta useista eri näkökulmista ja teksti on hyvin tutkimustuloksilla perusteltua. Kirjoittavat viittaavat lähinnä tutkimuksiin, joissa ovat itse olleet mukana. Tekstissä käytetään jonkin verran lähdeviittauksia, mutta se on silti helppolukuinen. Rakenteeltaan teksti on selkeä, sillä siinä on käytetty kappalejakoja. Toisaalta tekstin ulkoasu on jossain määrin tylsä eikä esimerkiksi kuvitusta ole käytetty elävöittämään tekstiä. Meitä jäi tekstin luettuamme kiinnostamaan, miten vanhempainvapaiden uudistus on tähän päivään mennessä edennyt nyt, kun tekstin julkaisusta alkaa olla vuosi. Lisäksi olimme yllättyneitä siitä, miten prosentuaalisesti pieni määrä isistä jää kotiin lapsen kanssa. Vaikuttaa siltä, että perinteiset sukupuoliroolit muuttuvat tässäkin asiassa melko hitaasti.

 

Lähteet:

https://blogs.tuni.fi/childcare/

https://blogs.tuni.fi/childcare/blogikirjoitus/isat-kotiin/

https://pixabay.com/photos/child-tower-building-blocks-blocks-1864718/

https://pixabay.com/photos/baby-child-cute-dad-daddy-family-22194/

Tyylikirja - kevyt katsaus taidehistoriaan (Johannan ja Jounin ryhmä)

Hurmioitunut blogi käsittelee taidetta, taidehistoriaa ja kirpputorilöytöjä, 

jotka yleensä liittyvät taiteisiin. Blogia ylläpitää keskisuomalainen taidehistorioitsija. 

Blogikirjoitukset käsittelevät blogin pitäjän henkilökohtaisia kokemuksia ja arjessaan 

kohtaamiaan alan aiheita. Nämä ovat erilaisia taidelöytöjä, museo- tai galleriavierailuja 

tai johonkin kiehtovaan aiheeseen törmääminen. Blogi sisältää hänen omia valokuviaan 

yleensä blogikirjoitusten kohteista. Blogissa on myös taiteilijahaastatteluja tukemassa 

blogin pitäjän omia kokemuksia. 

Blogin takana on kiehtomus taidetta ja kulttuuria kohtaan. Blogitekstit rohkaisevat 

löytämään ja kiinnittämään huomiota ympäriltä löytyvään taiteeseen ja arkiseenkin 

taiteen kokemiseen. Taidetta voi löytyä niin kirpputorilta kuin museosta tai galleriastakin. 

Kohderyhmänä blogille voisi nähdä muut samanhenkiset kulttuurin harrastajat, joita 

kiinnostaa niin taide-esineet, antiikki, muotoilu, museot, kirpputorit kuin yleisestikin taide 

ja taidehistoria.

 

 

Kuva: Pixabay 

 

Blogin henkilökohtaisesta otteesta on helppo pitää. Blogin tekstit pohjautuvat lähes aina 

kirjoittajan arkipäivässä kohtaamiinsa tilanteisiin, joissa aiheet ovat tulleet häntä vastaan. 

Nämä tilanteet toimivat lähtökohtana kohteiden tarkempaan tarkasteluun ja taiteelliseen 

pohdintaan. Tekstit ovat usein informatiivisia ja käsittelevät myös esimerkiksi näyttelyn 

taustoja, mutta samalla nostavat esille kokijan henkilökohtaisia tuntemuksia. Kirjoituksista 

huomaa, että blogin pitäjällä on kokemusta ja taitoa käsitellä taideaiheita ammattimaisesti. 

Vaikka tekstit ovat kokemusperäisiä, sisältävät ne usein viittauksia muihin teksteihin ja 

tiukkaa tietoa kohteista ja niiden taustoista. Teksti on yleisesti kuitenkin rentoa eikä nojaa 

ainoastaan tutkimustietoon vaan painottaa henkilökohtaista kokemusta ja näkemystä 

aiheesta. 

 

Tarkkailussa blogikirjoitus - Salokivi: Tyylikirja

Blogin kirjoittaja on saanut käsiinsä Santeri Salokiven kirjoittaman ja kuvittaman 

Tyylikirja –nimisen teoksen, joka käsittelee erilaisia rakennus-, huonekalu- ja koristetyylejä 

kautta aikain. Kirjoittaja esittelee tekstissään teosta varsin innostuneen oloisesti monien 

kuvien kera.

 

Blogipostaus alkaa alustuksella tyylien ja teosklassikoiden tuntemuksen tärkeydestä 

taidehistorian opinnoissa. Ensimmäisten kurssien joukossa, joka taidehistorian ja 

taidekasvatuksen opinto-ohjelmassa (ainakin meillä täällä Jyväskylässä) tulee vastaan, 

onkin juuri  “länsimaisen taiteen historia”, joka kattaa taide- ja tyylikaudet esihistoriallisista 

kivifiguureista aina Banksyn provokatiivisiin tempauksiin.

 

 

Kuvat: Pixabay

 

Tyylikausien luokittelu saa blogin kirjoittajassa kuitenkin aikaan jokseenkin ristiriitaisia mietteitä. 

Hän kertoo taidehistorian olevan taipuvainen luokitteluun ja lokerointiin ja toteaa tässä olevan 

sekä hyviä että huonoja puolia. Luokittelun ja lokeroinnin kirjoittaja näkee hyvänä ja selkiyttävänä 

seikkana taiteiden ja tyylien hahmottamisessa, mutta muistuttaa kuitenkin, että kaikki asiat eivät 

aina ole lokeroitavissa. Nämäkin huomiot ovat taidehistorian opiskelijan helppo sulattaa. 

Tyylien lokerointi omiksi toisiaan seuraaviksi aikakausiksi todella helpottaa taidehistorian 

jatkumon hahmottamista, mutta ei aina välttämättä ole täysin mustavalkoista. Tyylikaudet, 

kuten muutkin menneisyyden aikakaudet missä tahansa muussa kontekstissa, 

etenevät aina jatkumossa mutta siirtymät tyylistä toiseen eivät tapahdu sormia napsauttamalla. 

On avartavaa ymmärtää taustalla vaikuttavia syitä tyylikauden muuttumiseen. Esimerkiksi 

1700-luvun leikkisä rokokootyyli syntyi vastareaktioksi vallinneelle akateemisen taiteen ihanteelle, 

kun taas kronologiassa seuraava tyylikausi - ylevyyttä ja harmoniaa ihannoiva uusklassismi, 

syntyi vastareaktioksi rokokoon keveydelle. 

 

Joskus puolestaan selkeää siirtymistä tyylistä toiseen voi olla vaikea kohdentaa tiettyyn 

taitekohtaan. Esimerkiksi antiikin Kreikan arkaaiset kaavamaisen jäykästi veistetyt kuros-patsaat 

muuntuvat pikkuhiljaa tyylikausien edetessä ja ihanteiden muuttuessa kohti yhä naturalistisempaa 

ihmiskuvausta. Mihin hiljattain tapahtuvassa muutoksessa voi vetää rajan, jossa tietty 

kuvaustapa kuuluu toiseen kauteen ja toinen toiseen? Mikä on se eron tekevä ominaisuus? 

Milloin tyyli on muokkaantunut tarpeeksi, jotta sitä voi kutsua uudeksi tyyliksi? Toki asiantuntijat 

ja ammattilaiset ovat asettaneet tyylikausille karkeat ja tutkimustiedon mukaiset raamit, mutta 

on mielenkiintoista ja ymmärrystä avaavaa pohtia asiaa myös mikrotasolla. 

 

 

Kuva: Pixabay 

 

Palataksemme takaisin blogiin ja Tyylikirjaan, kirjoittaja ilmaisee seuraavaksi mieltymyksensä 

erilaisiin tyylioppaisiin niiden informatiivisen tiiviyden vuoksi. Tämän kaltaiset teokset kuulemma 

“vetävät mutkat suoriksi” mutta tekevät sen kuitenkin niin, että lukija ymmärtää tyylin ytimen. 

Sama pätee moniin opuksiin ja jopa opintokursseihin – luennoilla annetaan pääpointit mutta 

usein itseopiskeltavaa riittää, jos haluaa perehtyä aiheeseen tarkemmin. Se ei kuitenkaan 

tarkoita, etteikö opuksesta tai luennosta olisi hyötyä tai, että siitä ei saisi mitään irti. Tässä 

tapauksessa blogin kirjoittaja tuo esille mitä itse teoksen kirjoittaja Salokivikin teoksen 

esipuheessa mainitsee kirjan olemuksesta; teos on tiivis katsaus eri tyylien pääpiirteistä, 

mutta ei ole tarkoitettu “ammattimiehille” tai ole soveltuva tarkempaan tarkasteluun. Omana 

teoksenaan kirjalla kuvituksineen on kuitenkin omaa taiteellista arvoa.  

 

Kaiken kaikkiaan teksti välittyy lukijalle kiehtovana ja hyvin kirjoitettuna pienenä pakettina. 

Tekstin tarkoitus ei ollut pureutua aiheeseen sen tarkemmin kuin esitellä tämä teos, joka oli 

tullut kirjoittajalle vastaan. Tekstissä käydään ohimennen läpi kirjan tarkoitusperiä ja ajatusta 

sen taustalla, mutta blogikirjoituksen kohteena on samalla itse kohteen kiehtovuus. Vaikka 

kohteella ei sinänsä ole sen kummempaa arvoa tieteellisesti, näyttäytyy se kauniina teoksena 

kuvituksineen.  

 

Jounin kommentti: Teksti on itselleni hyvin samaistuttava. Usein törmään esimerkiksi 

kirpputoreilla samankaltaisiin kohteisiin, jotka herättävät kiinnostukseni. Niillä ei välttämättä ole 

sen kummempaa arvoa, mutta ne ovat itsessään kiehtovia ja kiinnostavia joko aihepiiriltään 

tai juuri kuvitukseltaan. Ne toimivat enintään pintaraapaisuna aiheeseen tietonsa puolesta, 

mutta sisällöltään ne ovat silti kiinnostavia, miellyttäviä selailla ja tekijä on laittanut kirjan 

tekoon paljon työtä ja ammattitaitoa. Olen usein kokenut samanlaisia tuntemuksia tällaisten 

teosten edessä kuin blogin kirjoittaja lopussa tiivistää: “Tämä on jälleen niitä teoksia, jolla ei 

varsinaisesti tee mitään, mutta arvostaa niin paljon, että haluaa antaa sille elämän 

paperinkeräyksen sijaan.” 

 

Hurmioitunut (blogi). http://hurmioitunut.blogspot.com/2020/09/salokivi-tyylikirja.html