Tarve kansantajuiselle asiantuntijuudelle pedagogiseen keskusteluun! (Annukka, Outi ja Terhi, Ellinooran ryhmä)

Martti Hellström, opetusneuvos, kasvatustieteiden tohtori ja eläköitynyt rehtori kirjoittaa blogia Hellström: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II. Blogissaan hän tuo esille henkilökohtaisia mielipiteitään sekä herättää keskustelua pedagogiikasta ja koulupolitiikasta.

Blogin kohderyhmänä ovat selkeästi kasvatusalan ammattilaiset tai opiskelijat sekä muut kasvatuksesta kiinnostuneet. Mietimmekin tässä kirjoituksessa, voisiko blogi tarjota jotakin myös ei-kasvatustieteilijöille, esimerkiksi oppilaiden vanhemmille. Tarkastelemme lähemmin Hellströmin kirjoitusta Löysikö Pekka Peura kadonneen OIKEAN menetelmän? 7.9.2015.

Hellström viittaa Helsingin Sanomien artikkeliin, jossa kerrotaan vantaalaisopettaja Pekka Peuran kehittämästä opetusmenetelmästä. Blogitekstissään Hellström analysoi Peuran menetelmää, joka perustuu oppikirjattomuudelle ja oppilaiden itsenäiselle etenemiselle. Hellström vertaa Peuran menetelmää historiallisesti merkittäviin opetusmetodeihin ja käsittelee menetelmän suhdetta opetussuunnitelmaan.

Suomessa opettajilla on suuri vapaus valita käyttämänsä opetusmenetelmä, kunhan toteuttaa valtakunnallista ja koulun opetussuunnitelmaa. Suurin osa opettajista ja oppilaiden vanhemmista on kuitenkin tottunut perinteiseen, opettajalähtöiseen ja oppikirjaperustaiseen opetukseen. Mielestämme olisi tärkeää, että vanhemmat olisivat kiinnostuneita opettajan opetusmenetelmistä ja heillä olisi halutessaan mahdollisuus perehtyä tarkemmin erilaisiin menetelmiin. Näin heillä olisi myös paremmat mahdollisuudet ymmärtää, kritisoida ja vaikuttaa opettajan käyttämiä menetelmiä.

Blogit olisivat yksi keino vastata tähän tarpeeseen pelkistetystä tiedosta opetuksen ja opetusmenetelmien taustoista. Vanhemmat voivat saada blogista syvempää taustatietoa yhteiskunnassa käytävästä kasvatuskeskustelusta. Esimerkiksi pienten lasten kasvatuksesta käydään paljon keskustelua mediassa mm. lastenpsykiatri Jari Sinkkosen johdolla. Mielestämme myös koulussa tapahtuvasta kasvatuksesta ja pedagogiikasta käytävään keskusteluun tarvitaan lisää kansantajuista asiantuntijuutta, johon esimerkiksi Hellström voisi vastata. Hänellä on paljon käytännön kokemusta koulumaailmasta sekä teoreettista näkemystä.

Vaikka Hellströmiltä löytyy asiantuntijuutta, hänen bloginsa ei nykyisellään vastaa tarpeeseen kansantajuisesta koulutuskeskustelusta. Yhtenä blogin haasteena on aiheiden monipuolisuus. Hellström käyttää blogiaan yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisen lisäksi sekä päiväkirjana että kirjojen esittelyfoorumina. Tämä voi aiheuttaa vaihtuvuutta lukijakunnassa, sillä blogissa ei ole yhtä punaista lankaa.

Hellström käsittelee blogissaan tärkeitä ja ajankohtaisia aiheita, mutta näkyvyys ja lukijakunta jäävät pieneksi. Karsimalla bloginsa aiheita, kiinnittämällä huomiota verkkotekstin tuomiin mahdollisuuksiin sekä markkinoinnilla Hellström voisi luoda blogistaan pedagogisen asiantuntijuuden kanavan, josta oppilaiden vanhemmatkin voivat hyötyä.

Sisun salaisuudet, itsestäänselviä vai luoksepääsemättömiä? (Jonna ja Joni, Ellinooran ryhmä)

Tarkastelimme blogia nimeltä Positiivinen Psykologia - Tiede hyvinvoinnin taustalla, joka on samalla  positiivisen psykologian yhdistyksen kotisivu. Blogia positiivisesta psykologiasta on ylläpidetty noin kuuden vuoden ajan tällä sivustolla, mutta virallinen yhdistys sivujen mukaan on syntynyt vasta vuoden 2015 aikana. Blogin ylläpitäjinä toimivat psykologit Emilia Lahti (PsM) ja Makke Leppänen (PsM), jotka molemmat toimivat asiantuntijatehtävissä juuri positiivisen psykologian parissa. Blogia silmäiltyämme löysimme siitä runsaasti kansainvälisiin tutkimuksiin vieviä linkkejä, kuvia, aforismeja sekä monipuolisesti psykologian uusiin käsitteisiin ja sovelluksiin liittyviä kirjoituksia. Blogi vaikutti monipuoliselta, mielenkiintoiselta ja tieteelliseen tietoon nojaavalta.

Suomalaisina lähdimmekin lukemaan tarkemmin blogi-kirjoitusta, joka koski meille suomalaisille tuttua käsitettä “sisua”.  Mistä sisussa on kyse? Emilia Lahden tekstissä pohdittiin sisun käsitettä ja hän kuvaakin, että: “Sisu on termi, jolla on erityinen paikka suomalaisten sydämissä”. Onko sisu ominaisuus jota voi harjoittaa? Onko vain suomalaisilla sisua? Onko sisua nykymaailmassa enää olemassa ja olisiko sille jopa tarvetta ja tilausta? Blogi käsitteli sisua aina Lasse Virénistä yksinhuoltajaäiteihin sekä kirjoittajan omista kyselytutkimuksista suuriin kansainvälisiin tutkimuksiin. Siitä huolimatta että “Sisu” käsitteenä liitetäänkin usein Suomeen ja suomalaisiin niin omistammeko me silti sisua?

Tarkestelemassamme tekstissä oli käytetty useita tieteellisiä tutkimuksia, aiheeseen johdattelevia kuvia ja  sisua oli tarkasteltu monesta näkökulmasta jäi mielestämme “sisu” käsitteenä  vaille syvempää merkitystä. Moninäkökulmaisuus tekstissä saattoi lukijasta tuntua hieman sekavalta sekä pintapuoliselta. Sekavuudesta huolimatta, jonkinlainen konsensus käsitteestä tulee lauseen:

 “Uniikki termi, mutta universaali potentiaali: Sisu on yleismaailmallinen voimavara, jolle on tarvetta”

mukana. Toinen huomiomme oli se, että suuri osa lähteistä oli ripoteltu tekstin keskelle ja lähdeluettelon yhteydessä oli niin sanottuja “bonus-linkkejä “. Varsinaista lähdeluetteloa lopussa olevasta listauksesta ei oikein erottanut. Kokonaisuutena postaus jäi mielestämme hieman vaisuksi, vaikka pyrkimys sisun todellisen merkityksen ymmärtämistä oli ilmeinen. Kirjoitus lähinnä herätti enemmän uusia kysymyksiä kuin vastasi mihinkään.

Toisaalta täytyy muistaa että “Sisun” tutkimus on vasta alkutekijöissään eikä johdonmukaista ja yhteneväistä tietoa ole välttämättä saatavilla. Tieto on usein sirpaleista ja voi koostua monista jopa toistensa kanssa ristiriitaisista lähteistä. Tämän huomioon ottaen postauksessa kuitenkin käytetiin tutkimustietoon perustuvaa tietoa monipuolisesti eikä pohdinnoissa heitelty ilmoille perustelemattomia ajatuksia.

Erilaista näkökulmaa sisuun voi hakea suomalaisyhtyeen Tiisun kappaleesta: 

https://youtu.be/eAV_ZqyPxpg

Linkki blogiin: https://positiivinenpsykologia.wordpress.com/

Linkki tarkasteltuun tekstiin: https://positiivinenpsykologia.wordpress.com/2014/06/17/sisu-rakentaa-sillan/

Susista ja ihmisyydestä - Peppi ja Heidi (Ellinooran ryhmä)

Psykologiliiton sivuilla ilmestyvä psykologian lisensiaatin ja tietokirjailija Vesa Nevalaisen Psyko-blogi käsittelee psykologiaan ja ihmistyyteen liittyviä teemoja hyvin käytännöllisestä näkökulmasta. Blogi on viime vuosina viettänyt hiljaiseloa, mutta vuoden 2013 tekstit ovat edelleen relevanttia luettavaa. Blogin kohdeyleisö koostuu julkaisun kontekstista johtuen varmasti pääosin psykologeista ja psykologian opiskelijoista, joiden ajattelua Nevalainen herättelee arkikielen keinoin.

Psyko -blogissaan Nevalainen lupaa haastaa ja pysäyttää lukijoitaan, missä hän onnistuukin lähestymällä aiheita lukijaa yllättävin esimerkein ja argumentein. Vertauskuvallisuus johtaa siihen, että teksti vaatii keskittymistä eikä välttämättä aukea lukijalleen nopealla selailulla ja nettilukutyylillä, vaan vaati keskittymistä. Eniten keskustelua blogissa ovatkin herättäneet lukijoiden mielestä Nevalaisen turhan suoraviivaiset tai perusteettomat rinnastukset ajankohtaisista aiheista ihmisyyteen.

Lähemmän tarkastelun kohteeksi valikoitui Ihminen on sudelle ihminen. Tekstissä Nevalainen tarttuu keväällä 2013 kuumenneeseen susikeskusteluun verraten sitä kuitenkin lähinnä ihmisen omiin puutteisiin kuten sisäisiin ristiriitoihimme ja pelkoihimme. Näemme kirjoituksen hyvänä esimerkkinä tyylistä, jolla Nevalainen yllättävin ja hieman provosoivinkin tavoin pyrkii herättämään lukijan mielenkiinnon.Tämä teksti oli herättänyt lukijoissa myös ylivoimaisesti eniten halua keskustella.  “Ihminen on sudelle ihminen” - kirjoituksessaan Nevalainen haluaa keskittyä siihen, mitä suomalaisten suhde susiin meistä itsestämme kertoo.

“Susi muistuttaa, että meillä on sisällämme kesyttämättömiä, pelottavia voimia ja yllykkeitä, vaikka kuinka haluamme kontrolloida ja hallita niitä” (Nevalainen, V. 2013)

Nevalaisen käyttämä analogia sudesta ihmisen kesyttämättöminä puolina jäi mielestämme tekstissä ehkä hieman turhan pienelle huomiolle, eikä keskustelussakaan oltu aina keskitytty tähän tekstin olennaisena asiana. Kommentoijat ovat mielestämme oikeassa siinä, että osa argumentoinnista jää hyvin irralliseksi kokonaisuudesta. Tekstin sanoma olisi kenties resonoinut lukijoiden keskuudessa paremmin, jos Nevalainen olisi malttanut käsitellä ajatustaan suoraviivaisemmin ihmisen kesyttämättömyyden näkökulmasta. Näkökulman selkeäsanaisempi ankkuroiminen psykologiseen näkökulmaan olisi voinut myös estää kommentoinnin liusumisen tavalliseen susikantakeskusteluun.

Psykologia tieteenalana on yksi niistä, joissa tutkimus ja käytännön työ ovat yhteydessä lähinnä sovellusten kautta. Tutkimuksia tärkeämmäksi koemme sen, että psykologi kohtaa asiakkaan aidosti jokapäiväisessä työssään. Psykologin työssä käsitellään asiakkaiden arkea ja sitä kautta sivutaan myös molempien osapuolten mielipiteitä ja kokemuksia median ajankohtaisiin teemoihin. Huolimatta siitä, ettei Nevalainen kirjoita tutkimustiedosta, avaa hän väyliä ymmärtää ajankohtaisuutisia psykologisesti relevantista näkökulmasta ja antaa avaimia tarttua keskusteluun. Blogin näkökulma on käytännöllinen ja keskusteluun herättävä, ja sellaista alan arjessa tarvitaan.

Nevalaisen blogi on viihdyttävää luettavaa huolimatta siitä, millä tasolla lukijan psykologian tutkimuksen ja teorian tuntemus on, mutta enemmän se puhuttelee tekstin taustat ymmärtävää lukijaa. Tiedon ja tutkimuksen nälkää blogi ei sammuta.

Näkökulmia vasenkätisyydestä ja pussailusta (Reima L. & Leevi L. Ellinooran ryhmä)

Blogin kirjoittaja on neurologi Kiti Müller, joka on työskennellyt Työterveyslaitoksella ja Nokian lääketieteellisenä ja Nokian lääketieteellisenä asiantuntijana. Hänen bloginsa Tiedekokki on yksi Tiede.fi -sivuston blogeista. Blogi käsittelee enimmäkseen psykologiaa ja biologiaa ja niihin liittyviä ilmiöitä ja tutkimuksia.  Blogin tavoitteena on herättää ajatuksia ja viihdyttää lukijaansa. Kohderyhmänä ovat aihepiiristä kiinnostuneet maallikot, joilla ei välttämättä ole erityistä aihepiirin tuntemusta.

Blogin vahva puoli onkin nimenomaan tekstien kansantajuisuus. Toisaalta blogin pitäjä kuitenkin tuo aiheisiin tieteellistä näkökulmaa viittaamalla asiaa koskeviin tutkimuksiin.  Tekstien selkeyttämiseksi kirjoittaja käyttää myös omia kokemuksiaan esimerkkeinä ja selventää niillä hyvin tekstin aiheita. Omilla kokemuksilla väritettynä teksti on huomattavasti maanläheisempää, joka on ehdottomasti blogin yksi vahvuuksista. Müller ei kuitenkaan nojaa kokoajan vahvasti tutkimuksiin, vaan käsittelee tutkimuksiaan ajoittaan kriittisestikin. Blogin teksti on kohtalaisen kevyttä ja puhetyylistä, mutta mukana on tieteellisiä ilmaisuja.

Esimerkiksi Pussailun puolista -tekstissä heijastuu hyvin blogin suurin heikkous, eli tekstin punaisen langan ajoittainen puuttuminen. Lisäksi teksti tuntui rönsyilevän vasemmalta oikealle, eikä kirjoittaja suoraan tee selkeätä väittämää, vaan tyytyy lähinnä pohdiskelemaan asiaa, sekä omien kokemustensa että tieteellisen tutkimuksen perusteella. Pussailun puolista käsittelee vasenkätisyyttä ja lateralisaatiota, ja sen vaikutuksia ihmisten päivittäiseen elämään. Müller tuo ilmi oman kiinnostuksensa puolisuuden mysteeriin, ja odottaa tulevaisuuden tutkimusten valottavan lisää, miksi jotkut nojaavat juuri vasemman- tai oikeanpuoliseen toimintaan. Osittain tuntuukin, että Müllerillä ei itsellään ole aiheeseen kovinkaan paljon uutta tietoa tarjolla, vaan hän lähinnä vaikuttaa tarjoavan lukijoilleen pientä pintaraapaisua mielenkiintoisesta aiheesta.  Blogin lukija jää helposti kaipaamaan lisämateriaalia aihepiiristä, mutta kirjoittaja ei ohjaa lukijaansa syventävän tiedon lähteille.

Müllerin blogitekstiä lukiessa herää kysymyksiä siitä, miksei vasenkätisyyteen liittyviä faktoja ole avattu enempää, vaan Müller on käsitellyt pelkästään yhtä tutkimusta, ja sen tuloksia. Vasenkätisyydestä olisi kuitenkin olemassa paljon muutakin tietoa, jos vain jaksaisi hiukan nähdä vaivaa. Hyvä esimerkki tiedosta, joka voisi kiinnostaa lukijaa on vasenkätisten määrä. Tätä tietoa Müller ei kerro, vaikka aiheesta on tehty monia tutkimuksia, joista se olisi helppo löytää. Useimmat tutkimukset arvioivat vasenkätisiä olevan noin 5-10% . Lisäksi Müller käsittelee vasenkätisyyttä ja lateralisaatiota lähinnä niiden aiheuttamien rajoitteiden ja vasenkätisten kokemien ongelmien kautta. Vasenkätisyys on kuitenkin säilynyt läpi evoluution syystä, sillä siitä on ollut hyötyä mm. urheilussa, kamppailussa ja taistelussa. Lisäksi vasenkätiset ovat pärjänneet yhteiskunnassa suhteessa varsin hyvin. Esimerkiksi USA:n presidenteistä vasenkätisiä on ollut kuusi kappaletta 44:stä (n. 14%), joka on suurempi osuus kuin arviot vasenkätisten osuudesta koko väestöstä. Yleinen käsitys on myös olemassa vasenkätisten ylivertaisesta keskimääräisestä luovuudesta, ja saavutuksista taiteen saralla.

Hyvä lähde aiheesta kiinnostuneille olisi esimerkiksi Jyväskylän yliopistossa vuonna 2005 julkaistu Pro Gradu -tutkielma ”Vasenkätisyys elämän palapelin palana” ja tutkielman lähteet.

Vasenkätisyys elämän palapelin palana

Suomi-neito valuu helmoihinsa - vai valuuko? (Timo Koski)

Blogin kirjoittaja Jukka Ruukki toimii Tiede-lehden päätoimittajana. Hänen blogitekstinsä ovat pääasiassa Tiede-lehden pääkirjoituksia, jotka hän haluaa jakaa muillekin kuin lehden tilaajille. Blogin nimi, Totta Toistaiseksi, kertoo Ruukkin näkökulmasta tieteeseen; mitään ei ole todistettu.

Blogin vahvoja puolia ovat kirjoittajan selkeä tyyli ja moninaiset aiheet. Blogi käsittelee tieteen saavutuksia, maailman ilmiöitä ja kaikkea siltä väliltä. Teksteissään Ruukki kirjoittaa aiheesta hyvinkin suurella tuntemuksella. Jokaisessa blogitekstissä Ruukki nojaa tilastoihin tai asiantuntijoiden lausuntoihin. Tekstin kohdeyleisönä ovat kuitenkin tieteestä kiinnostuneet, eivätkä välttämättä tieteilijät itse, joten teksti on kirjoitettu hyvin auki lukijoille. Tekstissä näkyy myös usein Ruukin omia mielipiteitä asioista ja mielipiteet näkyvät suuresti myös blogitekstien aiheiden valinnoista.

Totta toistaiseksi -blogin suurin vahvuus on mielestäni Ruukin tapa kertoa Suomen asioista valottaen niihin tietämystä tieteen näkökulmasta. Ruukki ei kerro miten jokin ratkaistaan, vaan hän kertoo mikä on todennäköisin syy tapahtuneelle. Esimerkiksi blogitekstissä, jossa puhutaan hyvinvointieroista Suomen länsi- ja itärajan välillä Ruukki kirjoittaa kuinka osa pidemmän elinajan odotuksen syyksi länsirannikolla ajatellaan olevan geneettistä, mutta silti kertoo muitakin vaihtoehtoja olevan. Blogipalstan nimi kuvastaa minusta todella hyvin Ruukin asennetta kirjoittamisistaan. Totta ne ovat, kunnes ne todistetaan vääräksi tai saadaan esille parempi selitys. Ruukki ei kerro lukijalleen, mitä heidän pitäisi jostakin tietystä aiheesta ajatella ja onkin hauska huomata, että blogin lopussa olevassa kommenttiosuudessa ilmeneekin monenlaisia mielipiteitä tekstistä. Valitettavasti Ruukki itse ei kirjoittele bloginsa kommentteihin ainakaan paljoa, sillä muutamaan kertaan on hänelle esitetty kommenteissa kysymyksiä, mutta niihin ei ole Ruukki ainakaan itse vastannut. Sen sijaan keskustelua käyvät lähinnä blogin lukijat ja usein keskustelu onkon pitkää ja varsin kantaaottavaa. On hyvä että blogin kommenteissakin käyty keskustelu on mielestäni aika rakentavan oloista. Kommentteja on perusteltu hyvin, eikä toisen mielipiteen sortamista esiinny.

Blogin teksti edustaa lehtiartikkelia, koska ainakin osa Ruukin blogiteksteistä on julkaistu tiedelehden pääkirjoituksina. Rakenne on hyvin esseemäinen ja tiedottava. Uusimmista tutkimustuloksista Ruukki ei itse tunnu kirjoittavan paljoa, vaan hän kirjoittaa enemmän tekstiä aiheista, jotka häntä kiinnostavat ja joista hän on ottanut selville tietoa.

Erityisesti minua Ruukin teksteistä kiinnosti blogiteksti jonka aiheena on Suomen väestön muutto liikenne Etelä-Suomen väestönkasvukeskuksiin. Blogi väittää, että Suomen tulevaisuudessa maaseutu on tyhjää ja pohjoisemmassa Suomessa ei enää kohta asuisi oikeastaan kukaan. Ruukki kirjoittaa ytimekkäästi, että “Puhe koko maan asuttuna pitämisestä on pian utopiaa”. Lause tuntuu itsestäni hyvinkin vieraalta, mutta tarkemmin ajateltuna se tuntuu loogiselta. Tekstissä Ruukki perustelee väitteensä sillä, että muuttoliikenne on aivan normaali kehityksen suunta. Ihmiset muuttavat sinne, mistä saa töitä ja nykyään uusia työpaikkoja muodostuu enää kasvukeskuksiin, joihin on kerääntynyt suuri joukko hyvin koulutettuja ihmisiä. Ruukki myös kertoo, että jo 1970-luvulla akateemikko ja talousmaantieteilijä Ilmari Hustich ennakoi, että Suomen asutus tulee tulevaisuudessa palaamaan tilaan jossa se oli keskiajalla jolloin asutus oli pelkästään eteläisimmässä suomessa, suurimmat keskukset olisivat Helsinki, Tampere ja Turku. Ruukin perustelut ovat pitäviä ja näyttävät nykyiset tapahtumat samaa, mitä Ruukki ja Hustic aavistelevat. Pienet kunnat kurjistuvat kun asukkaat vähenevät ja sen seurauksena ei niihin haluta enää muuttaa tai perustaa uusia isoja työpaikkoja.  Ruukki ei kerro lähdettään Hustichin väitteisiin, mutta nopealla tiedonhaulla voin uskoa ne kyllä todeksi. 

Omasta mielestäni asiat eivät ole välttämättä noin mustavalkoisia. Blogitekstin kommenteissakin on käyty paljon keskustelua siitä, että vaikka suurin osa muuttaakin ehkä muualle, ei Suomen maaseutu ole kokonaan katoamassa mihinkään. Paljon on ihmisiä, jotka mieluummin asuvat syrjässä kuin isossa taajamassa, vaikka palvelut olisivatkin siellä huomattavasti paremmin hoidettuja. Tulevaisuudessa tilanne saattaa toki olla toinen, jos kyseisiä palveluita ei enää voida mitenkään tehdä tämänkaltaisilla alueilla. Mielestäni se, että Suomen Lappi taas tyhjenisi kokonaan olisi myös hyvin epätodennäköistä. Lapin lomakohteet ovat kysyttyjä ulkomailla ja niissä riittää vierailijoita vuodesta toiseen. En usko, että ainakaan tämänkaltaiset keskukset tyhjenevät vaikka ympäristö saattaakin tyhjentyä. Kesäaikaan taas Suomen vahva mökkikulttuuri tuo varmasti väkeä pois kasvukeskuksista ja kyllä hekin tarvitsevat ja haluavat palveluita mökkien lähellä, joten jonkinlaista infrastruktuuria varmasti on pakko pitää yllä.

Ruukin blogitekstin voit lukea itse tästä.

http://www.tiede.fi/artikkeli/blogit/totta_toistaiseksi/suomi_neito_valuu_helmoihinsa

Kapitalismin kastijako (Valtteri ja Olli, Ellinooran ryhmä)

Tiedetoimittaja ja Helsingin Sanomien avustaja Jani Kaaro käsittelee hs.fi:n kolumneissaan yhteiskunnan tilaan liittyviä antropologisia kysymyksenasetteluja. Aiheina ovat muun muassa työttömyys ja mielenterveysongelmat. Kaaron tie tiedemaailmaan on ollut epätavallinen, nimittäin se alkoi lukion kesken jättämisestä ja hyönteisharrastuksesta. Sen kautta hän tutustui luonnontieteellisten museoiden hyönteistutkijoihin. Kaaro on valittu vuoden 2015 tiedetoimittajaksi.

Kaaro kirjoittaa kolumneissaan ajankohtaisista aiheista pohtivaan sävyyn ja tavoitteena on jakaa omia ajatuksia yhteiskunnan tilasta. Kohderyhmänä on pääasiassa hesarin lukijat ja muut aiheista kiinnostuneet. Eniten keskustelua herättävät kirjoitukset taloudellisista tai uskonnollisista aiheista. Blogissa on mielenkiintoista juuri Kaaron inhimillinen ja narratiivinen kirjoitustyyli, joka vetää lukijan mukaansa. Äänensävy on tieteellinen ja korkeakulttuurinen, mutta kuten Kaaron oppihistoriasta voi päätellä, niin jyrkkää luotaantyöntävää asiatekstiä ei blogista juurikaan löydä. Kommenttiosiossa ihmiset esittävät argumentteja puolesta tai vastaan ja usein täydentävät artikkelia.

Artikkelissa “Työttömiä nöyryytetään ja heiltä viedään ihmisarvo” Kaaro käsittelee itsetuntoa sekä itsekunnioitusta, mistä nämä koostuvat ja miten yhteiskunnan tila reflektoituu niihin. Hän erottaa itsetunnon omakseen, ihmisen omista saavutuksista koostuvaksi käsitteekseen, sekä itsekunnioituksen ihmisryhmään kuulumisesta koostuvaksi käsitteekseen. Ihmisarvon kehittymistä ja tilaa eri kansanryhmien välillä viedään eteenpäin Yhdysvaltojen mustaihoisten esimerkki-anekdoottien avulla, ja tekstistä välittyy huoliteltu ja johdonmukainen rakenne.

Tekstin pääaiheena on nykyisen yhteiskuntarakenteen problemaattinen asenne työllisyyttä ja työttömyyttä kohtaan, sekä myös syrjäytyneet yleensä. Työttömyys ja työttömäksi joutuminen ovat vaikeimpia asioita mitä ihminen voi kokea, eikä yhteiskunnassamme vieläkään ole kehitetty kyseiseen ilmiöön liittyvää kattavaa turvaverkkoa. Jos oman elämän raiteilta suistuminen voi tapahtua niinkin helposti kuin työpaikkansa menettäessä, miksei yhteiskuntamme ole kehittänyt juuri minkäänlaista varajärjestelmää massairtisanomisien kohteeksi joutuneille? Teksti kritisoi rivien välistä esimiesportaan nykyistä valta-asemaa työelämässä sekä rohkaisee syrjäytyneitä pohtimaan omaa itsekunnioituksen astettaan.

Tyylinä tekstissä on narratiivi vuosikymmenten takaa joka rivien vaihtuessa muuttuu analyysiin nyky-yhteiskunnasta. Tekstin ja ylipäätään blogin vahvuuksiin kuuluu selkeä rakenne ja ulkoasu. Kaaron mainittu inhimillinen kirjoittamistyyli erottaa hänet positiivisesti monista muista kolumnisteista, ja tekstejä on tästä syystä mielenkiintoista lukea aiheesta riippumatta. Käsittelemämme artikkeli herätti ajatuksia nykyisestä luokkajaosta, joka on ja tulee olemaan voimissaan lähitulevaisuuteen saakka. Kyseisestä tekstistä huokuu ehkä jopa hieman pessimistinen asenne nyky-yhteiskunnan tilaa kohtaan, eikä turhasta optimismista kirjoittajaa voi ainakaan syyttää. Tieteellisten tekstien joukosta Kaaron kolumnit pomppaavat silmään positiivisesti persoonallisina, eikä häntä ole valittu turhaan vuoden tiedetoimittajaksi.

“Raha ja talous” tökkii, ärsyttää ja viihdyttää (Arttu, Heikki ja Topi, Ellinooran ryhmä)

Ahokas ja Holappa ovat kirjoittaneet myös
Rahatalous haltuun -nimisen kirjan.

Raha ja talous kärjistää, yksinkertaistaa sekä viihdyttää taloudellisista ilmiöistä kiinnostunutta lukijakuntaa. Blogin taustalta löytyy kaksi jatko-opiskelijaa Jussi Ahokas sekä Lauri Holappa. Vuodesta 2010 julkaistu blogi sai alkunsa wordpress -pohjalta, mutta on menestyksensä myötä siirtynyt Image-lehden suosittujen blogien joukkoon.

Kirjoittajien mukaan blogin tehtävänä on tuottaa “jälkikeynesiläistä taloudellista analyysia” ja tässä kaksikko on ilmeisen onnistunut. Julkisessa keskustelussa Raha ja talous edustaa leimallisen vasemmistolaista näkökantaa. Suomessa kirjoittajat ovat pitäneet näyttävästi esillä julkaisuissaan elvyttävää, niin sanottua ekspansiivista finanssipolitiikkaa.

Raha ja talous -blogin teksti on usein varsin kärkästä ja populistista. Blogin luonne tuo ajoittain mieleen kiroilevan siilin, jota harmittaa maailmanmeno, mutta jolla ei tunnu olevan halua tarjota rakentavaa vaihtoehtoa. Ärsytys – kaikkeen ja kaikkia vastaan – on tärkein tekstejä yhdistävä punainen lanka. Toisaalta blogi on houkutellut apatiaan vaipuneet ja omia mielipiteitään pahoittelevat tutkijat akateemisista kuplista päivänvaloon. Värikäs ilmaisutapa on tuonut julkiseen talouskeskusteluun raikkaan vaihtoehdon.

Blogin julkaisussa Kreikka keskustelun tolkuttomuudet Holappa ottaa kantaa Kreikkaa koskevaan talouskeskusteluun. Esille on nostettu viisi (mielivaltaista) yleistä väitettä, jotka kirjoittaja pyrkii tekstissään todistamaan urbaaniksi legendaksi. Idea on jo blogin historiasta tuttu: julkinen keskustelu on väärää, vääristä aiheista ja väärillä faktoilla. Hitto vie. Holappaa ärsyttää. Rakentava vaihtoehto loistaa poissaolollaan ja lukijoille tarjotaan pikkunäppärää knoppitietoa, jonka tärkeimpinä lähteinä toimivat vallassa olevan Syriza -puolueen kotisivut sekä yhden (ja saman) tutkimuslaitoksen tutkimukset. Ahokas ja Holappa ovat puolensa valinneet.

Raha ja talous on löytänyt lukijansa. Ahokkaan ja Holapan tekstit nauttivat  talousuutisista kiinnostuneiden lukijoiden keskuudessa nykyisin suurta huomiota. Omassa talousblogien sarjassaan Raha ja talous on luetuimpien joukossa. Blogin julkaisuja jaetaan ahkerasti mielensäpahoittajien foorumeilla niin facebookissa kuin myös twitterissä. Vaikka syvällinen taloustieto uupuu monista julkaisuista, on blogi ollut tervetullut lisäys suomalaiseen talouskeskusteluun. Työpäivän kahvihetken saa hyvin kulutettua lukiessa lukijoiden monentasoisia kommentteja, kun kommentoijien riveistä löytyvät niin “Aki Kangasharju” kuin myös se “Toinen Jussi”.