Lujasti lempeä - Herkkyys ei ole valuvika (Senni U. & Jenna R., Marjaanan ryhmä)

Blogissaan Lujasti lempeä psykoterapeutti Maaret Kallio käsittelee ihmissuhteiden, vuorovaikutuksen ja mielen maailman liikkeitä arkisesta näkökulmasta. Blogin tavoitteena on ”lisätä lempeää lujuutta maailmaan”. Blogi ilmestyy Helsingin Sanomien verkkosivuilla säännöllisesti muutaman kerran kuukaudessa.

Kallio on taustaltaan sosionomi ja kouluttautunut lisäksi psyko- ja seksuaaliterapeutiksi. Näiden lisäksi hän on aktiivinen kouluttaja ja luennoitsija sekä toiminut asiantuntijana Ensitreffit alttarilla -ohjelman molemmilla kausilla. Kallio on myös Tietokirjailijat ry:n jäsen sekä toimii erityisasiantuntijana ja psykoterapeuttina Psyjuridica-yrityksessä.

Koska blogin aiheet liittyvät inhimilliseen arkielämään, sen lukijakunta on laaja ja ikärajat ylittävä: teemat koskettavat kaikkia nuorista vanhempiin lukijoihin. Lujasti lempeä -blogin taustalla on vahva asiantuntemus, mutta tekstien kansankielisyyden ansiosta ne ovat kaikkien ymmärrettävissä. Blogin tavoitteena voisi katsoa olevan lempeyden ja avarakatseisuuden levittäminen sekä tiedon tarjoaminen ilmiöiden syvempään ymmärtämiseen.

Blogia luonnehtii sen erityisen positiivinen ja lempeä ote, joiden kautta ilmiöitä - kuten ihmissuhteita, vuorovaikutusta ja mielensisäisiä asioita - tarkastellaan. Kallio ei pelkää tarttua vaikeisiinkaan aiheisiin. Hänellä onkin poikkeuksellinen kyky käsitellä herkkäluonteisia aiheita, kuten alkoholismia, yksinäisyyttä ja seksuaalista väkivaltaa hienotunteisesti.

Verrattuna monien muiden alojen kirjoituksiin blogin aiheet ovat hyvin syväluotaavasti lukijoiden henkilökohtaista elämää koskettavia. Tästä syystä reagointi Kallion kirjoituksiin onkin ajoittain kiivasta ja kärkästä. Keskusteluissa näyttäytyy myös suuressa roolissa lukijoiden omien elämäntarinoiden ja kokemusten jakaminen - kommentointi saattaa toimia väylänä purkaa vaikeitakin asioita.

Kallion tyyli kirjoittaa on eläväinen ja hyvin kuvaileva ja kieltä luonnehtii ilmaisujen rikkaus: ” Voimallisesti herkkä on toisinaan kuin norsu posliinikaupassa ja toisaalta kuin haurain posliini itse”. Kieli on selkeää ja kansantajuista, mutta teksteissä näkyy selkeästi kirjoittajan asiantuntemus ja tieteellinen ote. Kolumnien aiheet näyttäisivät kumpuavan Kallion työssään ja arkielämässään kohtaamista ilmiöistä, ne eivät niinkään ole reagointia päivän polttavimpiin puheenaiheisiin ajankohtaisuudestaan huolimatta.

Otimme erityiseen tarkasteluun Herkkyys ei ole valuvika - kirjoituksen. Kirjoituksen keskeisenä sanomana välittyy ajatus siitä, että ihmisen ei tarvitse olla mitään enempää kuin jo on. Kallion mukaan herkkyytensä kanssa on mahdollista ja jopa suotavaa oppia elämään ja itsensä kokonaisvaltainen hyväksyntä voi parantaa elämänlaatua. Kallio tiivistää tekstin sanomaa oivaltavasti lauseessaan ”Herkkyys on suurempaa alttiutta herkistyä ja haavoittua – ei paremmuutta eikä kelvottomuutta”.

Mielestämme kolumnin armollinen ja hyväksyvä lähestymistapa herkkyyteen on raikas ja kaivattu tuulahdus nykypäivän kovia arvoja korostavassa maailmassa. Tällä tarkoitamme sitä, että ihmisen olisi tärkeää saada olla oma itsensä kaikkine ominaisuuksineen ja tulla hyväksytyksi kokonaisvaltaisesti, huolimatta siitä mitä ympäristö kulloinkin tuntuu vaativan tai odottavan.

Herkkyytensä kanssa kamppaileva saa tekstistä varmasti lohtua ja ”oikeutuksen olemassaololleen” juuri sellaisena kuin on. Esimerkiksi Kallion ilmaisu ”Voimallinen herkkyys on siunaus ja kirous, jota voi säädellä itsensä ja muiden kanssa rikkaudeksi, eikä pelkiksi esteiksi”, puhuu sen puolesta että herkkyys on hallittavissa oleva ominaisuus muiden joukossa, ei sinällään hyvä eikä huono.

Mielestämme erityisherkkyys -käsitteen tarkempi tutkimustietoon pohjaava määrittely voisi tuoda kolumniin lisää vakuuttavuutta ja tyydyttää kriittisemmänkin lukijan tiedonhalun.

Haluamme päättää tekstimme Kallionkin siteeraamaan Anja Snellmannin sanoihin:

"Nyt on hyväksyvä katse. On anteeksianto. Valkoinen lippu liehuu."

 

Kuva: https://www.flickr.com/photos/82955120@N05/8720002090/in/photolist-ehyhPC-ozKQMu-7oFYrc-6Mpc4C-wzfrwL-8i2JMu-dhtwtk-d2hjzJ-8esaXa-nRegFf-csMQXb-7oFYoX-rDRVa5-sXyHnq-84r6Mo-qCLpiB-6fRpAb-vk7iEV-5c6SxP-ofaVC1-8MjyE5-vmj9gF-oCs3tU-9RqBfq-4nvqBz-36sady-7QqEwB-6TBJ8p-oNpBfa-p8EBZ2-wmTCWC-7u8sVQ-rEqdKA-wcmDY1-xsLNAU-oqJqTF-yqcg-bzm3vU-9Acp78-p2ZZVZ-5XvvXP-aEheUm-6Xw3vL-oWUqFs-Nx311-24QLTr-5KM8Ar-p5Siki-6Xs2nz-jtMME6

Rajankäyntiä blogista (Jari-Pekka P ja Mika S, Marjaanan ryhmä)

Blogimme aiheeksi valitsimme Teppo Mattssonin blogin "Rajankäyntiä". Kirjoittaja on teoreettisen fysiikan tutkija joka on väitellyt Helsingin yliopistossa ja toiminut myöhemmin tutkijana Canterburyn yliopistossa. Mattsson on erikoistunut suhteellisuusteoriaan ja kosmologiaan ja käsittelee näitä aiheita blogissaan, kuten myös laajaa kirjoa muita aiheita kuten evoluutiota, uskontoa ja filosofiaa. Itse asiassa suurin osa kirjoituksista käsitteleekin muita aiheita kuin fysiikkaa. Näistä valinnoista päätellen Mattssonin tarkoitus on tuottaa yleissivistävää sisältöä suurelle yleisölle, eikä esimerkiksi pelkästään fysiikasta kiinnostuneille.

Kirjoittajan tyyli on fysiikasta kirjoitettaessa hyvin kyseistä tieteenalaa popularisoiva ja kirjoituksissa käytettävät esimerkit joilla fysiikan erikoisuuksia havainnollistetaan, ovat kansantajuisia. Filosofisista aiheista kirjoitettaessa taas tyyli muuttuu enemmänkin mielipidekirjoituksiksi ja tieteellisyys tuntuu näissä teksteissä usein jäävän vähemmälle huomiolle. Kirjoituksissa käytettävä kieli on yleensä lähempänä puhekieltä kuin tieteellistä tekstiä ja viittaukset kirjoituksissa ovat yleensä linkkejä Wikipediaan, tämä kuitenkin tekee blogista helposti lähestyttävän.

Vaikka Mattssonin vahvuus  on fysiikasta kirjoittaminen, blogin suosituimmat postaukset näyttävät koskevan filosofisia aiheita. Nämä myös keräävät eniten kommentteja, esimerkiksi kirjoitusta "Koston oikeutus on vapaan tahdon ongelma" on kommentoitu yli 1060 kertaa! Tämä lienee suoraa seurausta siitä, että filosofiseen keskusteluun on huomattavasti helpompaa osallistua kenen tahansa, kuin vaikkapa teoreettisesta fysiikasta käytävään keskusteluun. Tämä näkyy myös kommenttien tyylissä ja sisällössä, fysiikkaa koskevien tekstien kommentit näyttävät olevan aiheeseen perehtyneiden henkilöiden kirjoittamia, kun taas uskontoon ja muihin aiheisiin kommentoidaan enemmän "tunteella".

Perehdyimme lähemmin Mattssonin blogikirjoitukseen "Mitä v**tua, missä energia on??!!". Kirjoituksessa Mattsson pohtii fysiikan kannalta keskeisen energia-käsitteeseen liittyviä ongelmia.

Eräs varsin täsmällinen keino määritellä energia on käyttäen niin sanottua Noetherin teoreemaa, jossa energia esiintyy järjestelmän aikasymmetriasta nousevana vakiosuureena. Eristetyille järjestelmille pätee niinsanottu energian säilymislaki, joka on fyysikon kannalta hyvin hyödyllinen apukeino luonnon ymmärtämiseen. Energian käsite ei kuitenkaan yleisemmin ole selkeä tai helppotajuinen.
Mattsson antaa tästä esimerkin, virtaavan joen vesimassan painovoimasta johtuva potentiaalienergia on hankala täsmällisesti paikantaa.

Mattssonin jokiesimerkki osoittaa, että painovoimaenergia on todellista. Toisaalta vapaasti putoavassa hississä ei tunne omaa painoaan: putoamisen aikana et tiedä, oletko painottomassa avaruudessa vai vapaassa pudotuksessa kohti maata. Vapaasti putoavassa liikkeessä painovoima siis häviää, hetkellisesti ja paikallisesti. Tämä painovoiman katoamistemppu voidaan tehdä missä hyvänsä milloin hyvänsä. Painovoiman kadotessa painovoimaenergiakin katoaa samassa kohdassa. Ja kun painovoima voidaan kadottaa joka kohdassa erikseen, painovoimaenergiaakaan ei voida paikantaa mihinkään kohtaan. Painovoimaenergiaa ei siis ole missään, mutta kuitenkin sitä on. Mitä v**tua??!!"

Tässäkin kirjoituksessa mainittuja käsitteitä Mattsson ei itse pyri erityisen hyvin selittämään, vaan viittaa Wikipedian artikkeleihin.

Kalkkarokäärmeen äpäriä vai ihan tavallisia ihmisiä? (Veera ja Katri, Marjaanan ryhmä)

Sosiaalinen tekijä -blogi on nimensä mukaisesti sosiaalisia tekijöitä käsittelevä blogi, jonka tarkoituksena on kuvailla sosiaalisia ilmiöitä ja toimia yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä sekä tuoda esille sosiaalitieteellinen näkökulma asioihin. Blogin kirjoittajina on joukko sosiaalialan työntekijöitä, tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita. Blogia on kirjoitettu marraskuusta 2013 lähtien, joten kirjoituksia on kerennyt kertyä  jo runsaasti. Blogi sisältää tieteellisyydeltään ja tyyliltään eritasoisia tekstejä, mikä selittyy kirjoittajien hyvinkin erilaisilla taustoilla. Blogista löytyy mielipidekirjoituksia sekä myös tieteellisemmällä otteella kirjoitettua materiaalia.

Kiinnostuimme blogista, koska se koskettaa monipuolisesti opiskelemaamme alaa, sosiaalityötä. Käsittelyssä ovat niin lastensuojelun vaikeat päätökset asiakkaan ja sosiaalityöntekijän näkökulmasta, kuin maahanmuuttajien kotouttamisen haasteet. Blogin aihepiireistä on huomattavissa sosiaalialan ja sen ongelmakentän laajuus.

Blogi toimii sosiaalialan äänitorvena, josta dosentti Elina Virokannaksen ja tutkija Laura Tiitisen teksti “Sosiaalityöntekijä tekee aina väärin” on hyvä esimerkki. Tekstissä käsitellään sosiaalityöntekijöihin liitettyjä, usein hyvin negatiivisia stereotypioita, jotka on poimittu pienimuotoisesta sosiaalialan työntekijöille tehdystä Facebook-kyselystä. Järin suurta tieteellisyyttä tekstistä ei siis löydy, vaan sen tarkoitus lienee enemmänkin tuoda sosiaalityöntekijöiden näkökulmaa julkiseen keskusteluun. Teksti on julkaistu tammikuussa 2014. Valitsimme ko. kirjoituksen tarkastelun kohteeksi, koska sosiaalityöntekijöiden julkisuuskuva ja mielikuvat sosiaalityöstä eroavat paljon siitä, miltä ne näyttävät meidän, sosiaalityön opiskelijoiden näkökulmasta.

Virokannaksen ja Tiitisen tekstistä saa kuvan, että sosiaalityöntekijöitä pidetään yleisesti kieroina ja pahoina, jollakin tavalla häiriintyneinä. Sosiaalityön opiskelijat opiskelevat jonninjoutavia asioita ja luulevat valmistuttuaan tietävänsä elämästä jotakin. Työelämässä sosiaalityöntekijät ovat “kalkkarokäärmeen äpäriä”, jotka huvikseen rikkovat täydellisiä perheitä. Sosiaalityöntekijöiden arvostelu ei jää tehtyyn työhön, vaan suurennuslasin ja moitteiden  alle pääsevät myös yksityiselämä ja oma persoona. Miten Alkossa asioiva sosiaalityöntekijä voi neuvoa alkoholiongelman kanssa taistelevaa asiakastaan?

Vuorovaikutteisuus voidaan laskea verkkotekstin hyveeksi ja Virokannaksen ja Tiitisen teksti onnistuikin herättämään jonkin verran  keskustelua kommenttiboksissa. Osalta kommentoijista oli mennyt koko tekstin pointti ohi, osa jakoi omia kokemuksiaan sosiaalityöntekijöistä. On ymmärrettävää, että  osa kommenteista  oli tunnepitoisia. Sosiaalityössä käsitellään myös kipeitä asioita, ja väärinkohdelluksi tulemisen kokemukset saavat purkamaan pettymyksen ja jopa vihan sosiaalityöntekijään.

(kuva: http://imagefiltr.com/)

Alan opiskelijana mielipiteet sosiaalityöntekijöistä toisinaan suututtavat. Etenkin yhteiskunnan päättäjien mitätöivä puhe sosiaalityöstä tuntuu käsittämättömältä. Sosiaalityöntekijät ovat tavallisia ihmisiä, jotka pyrkivät tekemään työnsä hyvin lain puitteissa. Toki virheitäkin sattuu, mutta on vaikea uskoa, etteikö niitä tapahtuisi muillakin aloilla. Miksi sosiaalialan työstä puhuttaessa esille nostetaan vain negatiivisia asioita ja tarinat onnistumisesta jäävät auttamatta paitsioon? Kriittistä palautetta saa ja pitää antaa, mutta olisiko jo aika jättää turhanpäiväinen ja henkilökohtaisuuksiin menevä mustamaalaus?

Myös sosiaalityöntekijöiden olisi ryhdistäydyttävä. Sosiaalityön ammattilaiset osallistuvat julkiseen keskusteluun harmittavan harvoin, jolloin pelkästään yksityisten ihmisten usein hyvinkin tunnepitoiset kertomukset jäävät elämään. Esimerkiksi huostaanotot kuohuttavat mediassa tasaisin väliajoin. Jos perhe kokee saaneensa mielivaltaisen päätöksen lastensuojelusta, kertomusta jaetaan etenkin sosiaaliseen mediaan ja koko sosiaalialan maine kärsii. Sosiaalityöntekijöiden tulisikin kertoa oma puolensa asioista, salassapitovelvollisuutta kunnioittaen. Lastensuojelu ei ole mielivaltaista lasten kaappaamista, vaan Suomen lain ohjaamaa toimintaa.

Jaamme vastuuta siis sekä itse sosiaalialalle, yksityisille ihmisille, kuin yhteiskunnan päättäjillekin. Arvostus ja armon antaminen puolin ja toisin voisi olla kaiken avain. Sosiaalityön asiakkaat, sosiaalityöntekijät ja lakien säätäjät ovat kaikki loppujen lopuksi vain tavallisia ihmisiä.

Lähteet:

https://sosiaalinentekija.wordpress.com/

https://sosiaalinentekija.wordpress.com/2014/01/08/sosiaalityontekija-tekee-aina-vaarin/

Olen sokea, mieleltäni (Anniina M, Marjaanan ryhmä)

Olen sokea, mieleltäni

Valitsin blogikseni Teppo Mattssonin Rajankäyntiä-blogin. Koulutukseltaan Mattsson on kosmologiaan ja suhteellisuusteoriaan erikoistunut teoreettisen fysiikan tutkija. Rajankäyntiä-blogi ilmestyy Tiede-lehden verkkosivuilla, ja blogissaan Mattsson tavoittaa kirjoittamistaan aihepiireistään kiinnostuneet lukijat laajasti. Mattsson ei kuitenkaan kohdista blogiaan pelkästään aihealueidensa eksperteille, vaan postauksista löytyy runsaasti viitteitä esimerkiksi Wikipedia-artikkelihin, mitä kautta myös aiheeseen tutustumattomat voivat seurata Mattssonin tekstejä. Rajankäyntiä-blogin kirjoittaja on aloittanut blogikirjoittamisen vuoden 2014 alussa, ja ensimmäinen blogipostaus on julkaistu 3.2.2014.

     Mattsson käsittelee teksteissään niin teoreettista fysiikkaa, evoluutiota kuin myös psykologisia teemoja, tai kuten Mattsson itse ilmaisee: ”matkailua tieteenalojen välisillä rajaseuduilla”.  Blogissa erityisen kiinnostavaa on Mattssonin luova tapa yhdistellä eri alojen aihepiirejä samoissa julkaisuissa. Eräässä postauksessaan Mattsson esimerkiksi käsittelee sekä neuropsykologiaa että luonnonmullistuksia ja aikakapseleita. Suosituimpiin Rajankäyntiä-blogin kategorioihin kuuluvatkin jokseenkin kaukana toisistaan olevat tieteenalat kuten biologia, etiikka, kosmologia, psykologia sekä yhteiskunta. Mattssonin blogia voisikin siis kutsua hyvin monitieteelliseksi, kirjoittajan keskittymättä ainoastaan yhteen blogia rajaavaan tieteenalaan. Laajoista ja monipuolisista aihealueista johtuen Mattssonin tekstit tavoittavat varmasti omaa tutkimusalaansa laajemmankin lukijakunnan.

     Lähes kaikki Mattssonin tekstit herättävät lukijoissa keskustelua, fysiikkaan liittyvät julkaisut kuitenkin muita enemmän. Teoreettiseen fysiikkaan keskittyvät postaukset sisältävät kommentteja neljästäkymmenestä lähes sataan, kun taas vastaavasti esimerkiksi psykologiaan liittyvät julkaisut ovat saaneet maksimissaan kaksikymmentä kommenttia. Ehkä Mattssonin blogi siis vetääkin enemmän kyseisen alan asiantuntijoita puoleensa.  Keskustelu blogissa on erittäin ammatti- ja asiakielistä, välillä kuitenkin jopa kiivaaksi väittelyksi kasvavaa. Löysimme kommenteista myös runsaasti Mattssonille suunnattuja kiitoskommentteja uusien näkökulmien esiintuomisesta julkaisuissaan.

     Blogitekstien tyyliä tutkiessamme kiinnitimme huomiota Mattssonin tekstien kieleen, joka on samanaikaisesti sekä erittäin asiakielistä, hyvin jäsenneltyä ja tieteellistä, mutta myös elävää ja esimerkiksi runsaasti metaforia sisältävää. Myös otsikoinnit Mattsson on valinnut mielenkiintoisesti: suuri osa otsikoista sisältää joko kiinnostavan ja monitulkintaisen kysymyksen tai vastaavasti suuria tunteita herättävän väitteen, kuten ”Kauhutarinoita ikuisesta avioliitosta”. Mattsson käyttää julkaisuissaan myös huumoria sopivasti piilottaen sen implisiittisesti tekstiinsä, perustaen postauksensa kuitenkin asiallisen tieteelliselle pohjalle. Tieteellistä perustaa ilmentävät muun muassa viittaukset kirjoittamansa aiheen aiempiin tutkimuksiin tai tarkentaviin faktoihin. Kirjoittaja lisäksi käyttää useassa julkaisussaan listauksia kuten ”Kauneuden 10 salaisuutta”, mikä jäsentää tekstiä ja toisaalta antaa lukijalle mahdollisuuden poimia hänelle tärkeät asiat. Pituudeltaan Mattssonin julkaisut pysyttelevät lyhyehköinä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kirjoittaja käyttää myös runsaasti kuvia tekstiensä havainnollistajina.

     Tarkastelimme lähemmin Rajankäyntiä-blogin julkaisua ”Olen sokea, mieleltäni” (http://www.tiede.fi/blogit/rajankayntia/olen_sokea_mieleltani).  Teksti käsittelee afantasiaa, ”mielen sokeutta” eli kyvyttömyyttä nähdä tahdonalaisesti omia mielikuviaan. Mattsson itse kärsii afantasiasta, mutta esimerkiksi unennäkö sekä erilaiset hallusinaatiot ovat hänelle mahdollisia. Termi ”afantasia” on uusi, mutta itse mielen sokeuden käsite on tunnettu jo 1880-luvulta lähtien. Kirjoittaja argumentoi väitteensä puolesta taitavasti, vedoten muun muassa afasiaa tutkineisiin asiantuntijoihin sekä afasiasta itse kärsiviin tunnettuihin henkilöihin kuin myös neurologisiin faktoihin. Lisäksi Mattsson vetoaa lukijaan myös sen suhteen, että lukijalla itsellään saattaisi myös olla tietämättään mielen sokeus.

     Julkaisussaan kirjoittaja paitsi tuo ilmi afantasian esiintymistavan, myös korostaa muiden aistiensa täydellistä kyvykkyyttä argumenttinsa tueksi. Lopussa Mattsson kuitenkin vetoaa mielen sokeuden häiritsemättömyyteen elämän suhteen ja jopa positiivisuuteen. Oman kommentointimme suhteen meille heräsi ajatuksia afantasian ilmentymisestä arjessa sekä esimerkiksi vaikutuksista muidenkin kuin itse Mattssonin elämään. Yleisesti kirjoittaja ilmaisi ja jäsensi asiansa hyvin, ja postauksen tarkoitus taisikin olla mielen sokeuden käsitteen esittely eikä niinkään laajan ja yksityiskohtaisen informaation jakaminen.

Anniina Matilainen

Lastensuojelun mediakuva esteenä avun hakemiselle (Natalie Kallioinen ja Minna Hiironen)

Sirkka Rousun blogi ”Lastensuojelija” käsittelee lastensuojeluun liittyviä ajankohtaisia aiheita. Rousu on koulutukseltaan yliopistososionomi eli sosiaalityöntekijä ja hän on toiminut monissa eri sosiaalialan työtehtävissä jo useiden vuosien ajan. Tällä hetkellä hän työskentelee opettajana Metropolian ammattikorkeakoulussa ja toimii myös asiantuntijana Akaan kaupungin lapsiperhepalveluiden kehittämishankkeessa. Rousu kirjoittaa kolmea eri blogia, joista kaikki liittyvät sosiaalialaan. Lastensuojelija-blogi tuo esille lastensuojelun organisaatioon liittyviä epäkohtia ja kannustaa avoimeen keskusteluun lastensuojelun tilasta. Blogin julkaisut ovat tyyliltään akateemisia ja tietoa antavia. Rousu siteeraa usein muiden asiantuntijoiden kirjoituksia ja viittaa lakiteksteihin. Rousu kuitenkin ottaa myös itse kantaa ja kritisoi monia lastensuojelussa tapahtuvia uudistuksia ja lakimuutoksia.

Valitsimme kyseisen blogin, koska se käsittelee meidän alaamme ja kumpikin meistä toivoo työskentelevänsä tulevaisuudessa lastensuojelussa.Lapsen oikeuksien julistuksen mukaan jokaisella lapsella on oikeus erityiseen suojeluun. Lastensuojelulain avulla pyritäänkin turvaamaan lapsen turvallinen kehitys sekä kasvuympäristö.  Viimeisin lastensuojelulaki tuli Suomessa voimaan 2007, mutta nyt uuden vireillä olevan sosiaalihuoltolain mukaiset uudistukset tulevat voimaan kevääseen 2016 mennessä.

Rousun teksti ”Perhesurmat ja lapsiperheiden arki” vuodelta 2012 nostaa mediassakin esillä olleen huolen lapsiperheiden jaksamisesta nyky-Suomessa. Kirjoittaja on itse ollut mukana Arjen turvallisuus -työryhmässä, jonka tarkoituksena on vähentää lapsiin kohdistuvaa vakavaa väkivaltaa. Hankkeen ajatuksena on perehtyä väkivaltaa kokeneiden lasten perhetilanteisiin, jotta voitaisiin paikantaa auttamisjärjestelmän mahdolliset puutteet. Lopuksi Rousu toteaakin, että lapsiperheet tarvitsevat entistä enemmän tukea arjessaan. Perhesurmien ja muiden vakavien väkivaltaonnettomuuksien myötä lastensuojelun mediakuva näyttäytyy lähinnä negatiivisessa valossa. Tästä johtuen perheet eivät välttämättä uskalla hakeutua lastensuojelun tarjoamien tukien piiriin.

Nykyisin medialla on valta vaikuttaa ihmisten luomiin mielikuviin eri ilmiöistä. Mediassa lastensuojelu näyttäytyy usein yksipuolisesti vain epäonnistumisten kautta, onnistumisten jäädessä uutisoinnin ulkopuolelle. Iltapäivälehtien lööpit mässäilevät lastensuojelun asiakkaiden kaltoinkohteluilla ja vetoavat sosiaalityöntekijöiden epäammattimaisuuteen. Mielestämme olisi tärkeää tuoda esille myös lastensuojelun positiivista puolta. Rousu päättääkin  artikkelinsa kysymykseen siitä, millä tavalla lastensuojelun mainetta voitaisiin parantaa, jotta vanhemmat uskaltaisivat hakea apua. Ehkäpä Lastensuojelijan kaltaiset blogit voisivat olla eräs keino muodostaa myönteisempää ja realistisempaa mediakuvaa lastensuojelusta. Sosiaalityöntekijöiden tulisi nousta puolustamaan omaan työtään sosiaalisen median keskusteluissa. Tämä koskee myös meitä sosiaalityön opiskelijoita.

HS: 11.7.2015: "Tuomittujen työntekijöiden jatko on auki"

Lähteet:

-          Lastensuojelulaki (13.4.2007/417)

-          Lasten oikeuksien julistus. UNICEF.  Luettu 11.12.2015 https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/lapsen-oikeuksien-julistus/

-           Sirkka Rousu: Lastensuojelija. Luettu 11.12.2015 http://lastensuojelija.blogspot.fi/

Hallusinoin, olenko siis hullu? (Kirsikka K. ja Lauri S., Ellinooran ryhmä)

Teppo Mattsson esittelee ”Rajankäyntiä” – blogissaan erilaisia tieteen, yhteiskunnan ja filosofian piiriin liittyviä ilmiöitä jotka toisinaan myös liittyvät arkielämään. Mattsson on itse teoreettisen fysiikan tutkija.  ”Rajankäyntiä” on ajatuksia ja keskustelua herättävä  kokoelma hyvin argumentoituja  makupaloja tieteen ja maailman leikkauspisteistä. Mukana on arkielämästä irrallaan olevia mielenkiintoa herättäviä tiedonjyväsiä mutta myös yhteiskunnalliseen keskusteluun ajankohtaisesti liittyviä kysymyksenasetteluja. 

Kiinnostuimme erityisesti kirjoituksesta ”Hallusinoin, olenko siis hullu?”. Kirjoituksessa esitellään arkikäsityksistä poikkeavia faktoja hallusinoinnista, ennen kaikkea siitä että hallusinointi ei ole välttämättä seurausta mielen sairaudesta, vaan myös terveet hallusinoivat. Lisäksi havainnointi on itsessään eräänlaista hallusinointia, ero on vain harhan määrässä.

Mattsson aloittaa toteamalla että aistihavainnot ja hallusinaatiot tapahtuvat aivoissa, eivät aistielimissä ja että ne ovat aivojen kannalta samanlaisia. Tämä on todettu funktionaalisissa magneettikuvauksissa ja harha-aistimuksia on tuotettu myös transkraniaalisella magneettistimulaatiolla.  Sitten hän kertoo neurologi Oliver Sacksin tekemistä havainnoista potilaistaan ja itsestään. Sacksin oma kokemus hämähäkin kanssa käydystä filosofisesta keskustelusta oli koomisen absurdi. Mattsson kertoo niin ikään omista kokemuksistaan sekä Rosenhanin kokeesta, jossa terveet kirjautuivat psykiatriseen laitokseen valehtelemalla kuulleensa ääniä ja heitä ei päästetty ulos ennen psykiatrisen diagnoosin hyväksymistä.

 Varsinkin Rosenhanin koe kiinnosti, onko psykologia tai edes psykiatria tiedettä? Onko hyödyllistä tarjota terapiaa tai lääkkeitä kenellekään jos ammattilaiset eivät edes tiedä mistä puhuvat? Onko kyse vain uuden papiston hakemisesta kertomaan mikä on hyvää ja mikä pahaa mutta uusilla käsitteillä kuten normaali ja epänormaali? Vai olemmeko vain ”hoitokielteisiä”, kuten alalla kutsutaan epäileviä tuomaita ja muita kerettiläisiä. 

Mattson esittelee asiansa taitavasti ja lähteiden äärelle ohjaten. Mukaan on valittu mielenkiintoisia ja viihdyttäviä esimerkkejä. Lukija arvostanee myös Mattssonin omaa kannustusta kertoa hallusinoinneista , koska ”hallusinaatiot ovat yleisiä, hulluus harvinaista”.

Päätteen takana on ihminen(Antti, Katriina, Nicolas, Ellinooran ryhmä)

Tieteen blogisivustolta löytyvä "Kaiken takana on loinen"-blogi on Tuomas Aivelon käsialaa. Tuomas on taustaltaan ekologian ja evoluutiobiologian tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta. Blogin pääsääntöinen tarkoitus, otsikoinnista huolimatta, liittyy yleisesti biologian ja evoluution käsittely, sekä ihmisten suhtautuminen edellämainittuihin aspekteihin. Tuomas on itse kehottanut blogissaan lukijoitaan kertomaan, että keitä hänen bloginsa lukijat olevat; kommenteista selviää, että lukijat ovat suurimmalta osin tieteen keskustelupalstan aktiivisia sekä vähemmän aktiivisia käyttäjiä.

Blogin kategoriat viittaavat siihen, että suosituimmuusjärjestyksessä ne ovat evoluutio, politiikka, tarttuvat taudit, tiedeuutisointi ja etiikka. Luokittelujen perusteella voimme olettaa, että Tuomasta eniten puhututtaa evoluutio, sekä sen kannatus että vastustus. Nämä viisi suosituinta kategoriaa myös viittaavat paljon toisiinsa, sillä useampikin päivitys koskee samoja aihealueita, kuten esimerkiksi "Onko väliä jos kansanedustaja on kreationisti?", jossa Tuomas ottaa selkeän kannan Laura Huhtasaaren kreationistikantaa kohtaan, toteamalla että "Huhtasaari on siis ihminen, jonka pitäisi tietää paremmin, sekä koulutuksensa että vaikutusvaltansa ansiosta". Päivitys tuo hyvin esille Tuomaksen tyylin ymmärtää kolikon molempia puolia, muistuttaen, että uutisen myötä ei ole tapahtunut mitään mullistavaa, sillä Laura Huhtasaari ei ole ensimmäinen kreationisti politiikassa, eikä hän myöskään ole mitenkään ajanut kreationismia eteenpäin.

Kesällä tapahtunut kohu Nobel-palkitusta voittajasta, Tim Huntista, on myös puhuttanut Tuomasta. Tim Huntin mukaan miesten ja naisten ei pitäisi olla samoissa laboratorioissa, sillä he rakastuvat toisiinsa, aiheuttaen ylimääräistä draamaa ja vaikeuttaen tieteellisen edistyksen prosessia. Tästä heitosta sosiaalinen media tietenkin raivostui, ja syttyi suuren mittakaavan noidanmetsästys, jolla vaadittiin Tim Huntin poistumista uraltaan ja lopettaa kaiken tekemisen ikuisesti yhden seksistisen kommentin takia.

Nyt tiedämme, missä kärpäset talvehtivat. Kuva: Masur / Wikimedia Commons

Erikoista Tuomaksen kannanotossa on se, että hän vain olettaa, että kohu olisi vältetty, jos Tim olisi yksinkertaisesti pyytänyt anteeksi. Mutta jos ihminen ei itse ymmärrä, että hän on tehnyt väärin, niin olisiko hänen suuhunsa pitänyt laittaa sanoja jonkin PR-tahdon kautta, vai vain antaa hänen haaksirikkoutua itsekseen? Jos Tim Hunt on oikeasti tätä mieltä, niin eikö hänelle kuuluisi suoda se oikeus? Tuomas ottaa esille sen, miten sosiaalisen median noidanmetsästyksellä on tapana mennä nollasta sataan parissa sekunnissa, jolloin olisi hyvä ehkä tieteellisen piirin ottaa kantaa siihen, mitä tekijänsä päästävät suustaan.

Viikon päästä kohun kuoltua hänen molekyylibiologian saavutukset ovat tietenkin vielä arvossa, mutta ihmisenä häntä pidetään hirveänä. Artikkelin mittava kommenttiketju jakaa myös mielipiteitä molempiin suuntiin, ja niihinkin Tuomas osallistuu jatkamaan keskustelua.

Tämän artikkelin perusteella Nicolas kommentoi päivitykseen Linus Torvaldsin asenteesta

Linux-kehityspostilistan käytöksestä. Linus on tunnettu siitä, että hän on suorasanainen eikä pelkää loukata muita, joten on mielenkiintoista nähdä, mitä Tuomas on Linusista mieltä.

Näiden blogiartikkelien perusteella voimme päätellä, että Tuomas Aivelo on tavallinen ihminen, kuten me kaikki muutkin. Tämän lisäksi hän myös oivaltaa, että hänen lukijakuntansakin on ihmisiä. Sen ymmärryksen ansiosta hän pitää vaa'an tasapainossa, eikä anna tieteen vaunujen suistua raiteiltaan pienten epämiellyttävien mielipiteiden takia.