Sosiaalinen tekijä -blogi on nimensä mukaisesti sosiaalisia tekijöitä käsittelevä blogi, jonka tarkoituksena on kuvailla sosiaalisia ilmiöitä ja toimia yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä sekä tuoda esille sosiaalitieteellinen näkökulma asioihin. Blogin kirjoittajina on joukko sosiaalialan työntekijöitä, tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita. Blogia on kirjoitettu marraskuusta 2013 lähtien, joten kirjoituksia on kerennyt kertyä jo runsaasti. Blogi sisältää tieteellisyydeltään ja tyyliltään eritasoisia tekstejä, mikä selittyy kirjoittajien hyvinkin erilaisilla taustoilla. Blogista löytyy mielipidekirjoituksia sekä myös tieteellisemmällä otteella kirjoitettua materiaalia.
Kiinnostuimme blogista, koska se koskettaa monipuolisesti opiskelemaamme alaa, sosiaalityötä. Käsittelyssä ovat niin lastensuojelun vaikeat päätökset asiakkaan ja sosiaalityöntekijän näkökulmasta, kuin maahanmuuttajien kotouttamisen haasteet. Blogin aihepiireistä on huomattavissa sosiaalialan ja sen ongelmakentän laajuus.
Blogi toimii sosiaalialan äänitorvena, josta dosentti Elina Virokannaksen ja tutkija Laura Tiitisen teksti “Sosiaalityöntekijä tekee aina väärin” on hyvä esimerkki. Tekstissä käsitellään sosiaalityöntekijöihin liitettyjä, usein hyvin negatiivisia stereotypioita, jotka on poimittu pienimuotoisesta sosiaalialan työntekijöille tehdystä Facebook-kyselystä. Järin suurta tieteellisyyttä tekstistä ei siis löydy, vaan sen tarkoitus lienee enemmänkin tuoda sosiaalityöntekijöiden näkökulmaa julkiseen keskusteluun. Teksti on julkaistu tammikuussa 2014. Valitsimme ko. kirjoituksen tarkastelun kohteeksi, koska sosiaalityöntekijöiden julkisuuskuva ja mielikuvat sosiaalityöstä eroavat paljon siitä, miltä ne näyttävät meidän, sosiaalityön opiskelijoiden näkökulmasta.
Virokannaksen ja Tiitisen tekstistä saa kuvan, että sosiaalityöntekijöitä pidetään yleisesti kieroina ja pahoina, jollakin tavalla häiriintyneinä. Sosiaalityön opiskelijat opiskelevat jonninjoutavia asioita ja luulevat valmistuttuaan tietävänsä elämästä jotakin. Työelämässä sosiaalityöntekijät ovat “kalkkarokäärmeen äpäriä”, jotka huvikseen rikkovat täydellisiä perheitä. Sosiaalityöntekijöiden arvostelu ei jää tehtyyn työhön, vaan suurennuslasin ja moitteiden alle pääsevät myös yksityiselämä ja oma persoona. Miten Alkossa asioiva sosiaalityöntekijä voi neuvoa alkoholiongelman kanssa taistelevaa asiakastaan?
Vuorovaikutteisuus voidaan laskea verkkotekstin hyveeksi ja Virokannaksen ja Tiitisen teksti onnistuikin herättämään jonkin verran keskustelua kommenttiboksissa. Osalta kommentoijista oli mennyt koko tekstin pointti ohi, osa jakoi omia kokemuksiaan sosiaalityöntekijöistä. On ymmärrettävää, että osa kommenteista oli tunnepitoisia. Sosiaalityössä käsitellään myös kipeitä asioita, ja väärinkohdelluksi tulemisen kokemukset saavat purkamaan pettymyksen ja jopa vihan sosiaalityöntekijään.
Alan opiskelijana mielipiteet sosiaalityöntekijöistä toisinaan suututtavat. Etenkin yhteiskunnan päättäjien mitätöivä puhe sosiaalityöstä tuntuu käsittämättömältä. Sosiaalityöntekijät ovat tavallisia ihmisiä, jotka pyrkivät tekemään työnsä hyvin lain puitteissa. Toki virheitäkin sattuu, mutta on vaikea uskoa, etteikö niitä tapahtuisi muillakin aloilla. Miksi sosiaalialan työstä puhuttaessa esille nostetaan vain negatiivisia asioita ja tarinat onnistumisesta jäävät auttamatta paitsioon? Kriittistä palautetta saa ja pitää antaa, mutta olisiko jo aika jättää turhanpäiväinen ja henkilökohtaisuuksiin menevä mustamaalaus?
Myös sosiaalityöntekijöiden olisi ryhdistäydyttävä. Sosiaalityön ammattilaiset osallistuvat julkiseen keskusteluun harmittavan harvoin, jolloin pelkästään yksityisten ihmisten usein hyvinkin tunnepitoiset kertomukset jäävät elämään. Esimerkiksi huostaanotot kuohuttavat mediassa tasaisin väliajoin. Jos perhe kokee saaneensa mielivaltaisen päätöksen lastensuojelusta, kertomusta jaetaan etenkin sosiaaliseen mediaan ja koko sosiaalialan maine kärsii. Sosiaalityöntekijöiden tulisikin kertoa oma puolensa asioista, salassapitovelvollisuutta kunnioittaen. Lastensuojelu ei ole mielivaltaista lasten kaappaamista, vaan Suomen lain ohjaamaa toimintaa.
Jaamme vastuuta siis sekä itse sosiaalialalle, yksityisille ihmisille, kuin yhteiskunnan päättäjillekin. Arvostus ja armon antaminen puolin ja toisin voisi olla kaiken avain. Sosiaalityön asiakkaat, sosiaalityöntekijät ja lakien säätäjät ovat kaikki loppujen lopuksi vain tavallisia ihmisiä.
Lähteet:
https://sosiaalinentekija.wordpress.com/
Mielenkiintoinen teksti! Olen kanssanne samoilla linjoilla siitä, kuinka sosiaalityöntekijöiden mediakuvaa voitaisiin parantaa. Uskoakseni monet ennakkoluulot pohjautuvat tietämättömyyteen. Tavalliselle kansalaiselle voi olla vaikea samaistua sosiaalityöntekijän rooliin, eikä työn kuva ole välttämättä edes selvää kaikille. Harvassa romaanissa tai elokuvassa sosiaalityöntekijä on päähenkilönä tai pelastavana ritarina. Tulisikohan sosiaalityöntekijöistä tehdä dokumentaarisen Poliisit-televisiosarjan kaltainen formaatti?
VastaaPoistaMinna Hiironen
Erittäin mielenkiintoinen postaus ja kannanotto aiheesta! Varsinkin oman pohdinnan osuus tempaisi mukaansa ja eläväinen teksti sai minut puolelleen. :) Itseänikin on ärsyttänyt seurata erityisesti sosiaalisessa mediassa esiin nostettuja (hyvinkin kärkkäitä) mielipiteitä sosiaalialasta. Hienoa, että alan opiskelijoina nousette puolustamaan merkityksellistä ja tärkeää työtä ja tuotte keskusteluun uutta näkökulmaa. Myös aiemman kommentoijan, Minnan, idea sosiaalityöntekijöistä tehtävästä sarjasta on huippu! :)
VastaaPoistaJenna Rintaluoma
Olen kyllä samaa mieltä kanssanne siitä, että sosiaalityöntkeijöiden tulisi osallistua myös julkiseen keskusteluun enemmän ja tuoda heidän näkökulmaansa esille. Tähän voi tokik vaikuttaa sosiaalityöntekijöiden salassapitovelvollisuus (toisaalta he voisivat toimia anonyymisti tai vaikka salanimellä tsjp). Onneksi sosiaalityöntekijöiden omat blogit ovat lisäntyneet viime vuosien aikana =)
VastaaPoistaNatalie Kallioinen
Erinomainen teksti, johon on vaikea kommentoida mitään vastaan. Olen itsekin toisinaan kummastellut sitä, mikseivät sosiaalityöntekijät ota mediassa enemmän kantaa työnsä kuvaan. Huostaanottotarinoita kun asiakkaiden osalta tuntuu löytyvän pilvin pimein. Kannatan myös Minnan hauskaa ideaa sarjasta, joka käsittelee sosiaalityöntekijöitä! :)
VastaaPoistaReetta Puukangas
Tartuittepa tyylillä tiukkaan aiheeseen! Teksti soljuu mukavasti eteenpäin ja kirjoittajien oma ääni tulee esiin tekstiä elävöittävästi. Eritoten hienoa huomata kuinka mukavasti saitte valjastettua taustalla lymyilevän turhautumisen tekstinne bensaksi. Lopun muistutus ihmisyydestä menee myös maaliinsa - turha luokitella ihmisiä ennakkoon työtehtävien, opiskelualan taikka synnyinmaan perusteella.
VastaaPoistaTämän tekstin ansiosta itsellänikin kasvoi sosiaalityöntekijöiden arvostus, joten kirjoittajat voinevat tältä osalta nukkua yönsä rauhassa :) Harmi tosiaan tuo salassapitovelvollisuus näin julkisen keskustelun kannalta. Yhtä kaikki jään itsekin odottamaan sosiaalityöntekijöiden tulevia sankaritarinoita.
Joonas Heinonen
Hei, yhdyn edellisiin kommentteihin: oli selkeästi artikuloitu ja hyvin etenevä kirjoitus tärkeästä aiheesta. Hienoa on myös se, että sosiaalityöstä kirjoittavia blogeja on ilmaantunut. Viime viikkoina ovat myös (toistamiseen) nimettömät Vantaan lastensuojelun työntekijät kirjoittaneet lehdistölle avoimen kirjeen, jossa kritisoidaan resurssipulaa ja kunnan toimia sen suhteen. Vaikenemisen kulttuuri on siis hieman raottunut. Toki yksittäistapauksissa laki velvoittaa aina olemaan vaiti.
VastaaPoistaLastensuojelussa ja sosiaalityössä yleisesti lähtökohtanahan on aina lapsen etu. Toisinaan juuri tämä on ristiriidassa aikuisen edun kanssa. Varsinkin jos lasta joudutaan suojelemaan aikuisen rankan päihteidenkäytön tai väkivaltaisuuden vuoksi. Aikamoista nuorallakävelyä ja tutkailua työ taitaa olla.
Hauska kuva, myös! Ja hei, viime vuonna oli yksi suomalainen tv-sarja (Toisen kanssa), jossa päähenkilö (Krista Kosonen) oli lastensuojelun sosiaalityöntekijä.
- Kirsi