#Me too- kampanja ja yliopistot (Jasmin & Oskari)

Luimme Maijastina Kahloksen blogia. Maijastina Kahlos on tutkija Helsingin yliopistosta. Hän on filosofian tohtori. Kahlos on opiskellut muun muassa yleistä historiaa, Suomen historiaa, latinaa sekä Rooman kirjallisuutta.

Kahlos kirjoittaa blogissaan historia-aiheisia tekstejä sekä ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin.  Kahlos esittelee myös historia-aiheisia kirjoja ja tapahtumia. Blogissa on myös postauksia, joissa Kahlos kertoo omasta arjestaan. Kahlos on postannut blogiin esimerkiksi bataattiranskalaisten ohjeen. Blogissa on siis vaikka ja mitä, mikä tekee blogista sekavan eikä blogin ydin tarkoitus oikein aukea lukijalle.

Kahlos esittelee blogissaan myös työhönsä liittyviä projekteja ja tapahtumia. Kenties Kahlos yrittää markkinoida bloginsa avulla tutkimuksiaan. 

Otimme tarkempaan tarkasteluun Kahloksen blogitekstin #Me too- kampanja ja yliopistot (http://www.maijastinakahlos.net/b/me-too-kampanja-ja-yliopistot/ ). Tässä tekstissä Kahlos esittelee ajankohtaista #Me too- kampanjaa erityisesti yliopistomaailman piirissä.

Kahloksen kaikissa blogiteksteissä on viittauksia historiaan, niin tässäkin. Hän kertoo tekstissään, miten erilailla seksuaalinen häirintä on otettu huomioon 1990-luvulla kuin nykypäivänä.

Kahlos kertoo tekstissään, miten 1990-luvulla yliopistossa tapahtunut professorin kouriminen oli ohitettu vain rehtorin puhuttelulla.  Nykypäivänä rehtorin puhuttelu tuskin riittäisi, mikäli jotain tällaista tapahtuisi.

Tämä tapaus oli ollut opiskelijoiden sekä työntekijöiden tiedossa, mutta siitä ei puhuttu. Nykyään tällaiset tapaukset leviävät nopeasti esimerkiksi sosiaalisen median ansiosta, eivätkä ne jää salaisuuksiksi. Todennäköisesti nykyään vastaavanlaisessa tilanteessa professori ottaisi itse lopputilin.

Tutkimme asiaa hieman tarkemmin ja huomasimme, että vuonna 2014 Helsingin yliopistosta oli irtisanottu professori seksuaalisen häirinnän vuoksi (linkki uutiseen: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000809936.html). Olimme  ajatelleet, että seksuaalisesta häirinnästä puhuttaisiin tänä päivänä avoimesti eikä sitä tapahtuisi varsinkaan yliopistomaailmassa. Uutinen on kuitenkin selvä osoitus siitä, että yliopistot suhtautuvat tällaisiin tapauksiin huomattavasti vakavammin kuin 1990-luvulla. Tapaukset ovat yliopistoille kuitenkin valtava imagokysymys: millaisen kuvan se antaa akateemisesta maailmasta, jos seksuaalinen ahdistelu sallitaan tai siihen ei puututa asianmukaisin keinoin?

Kahloksen tekstissä on puhuttu myös opettajien valta-asemasta ja siitä, miten avuton opiskelija yleensä on opettajan käyttäessä tätä asemaa hyväkseen. Mielestämme tällaista opettajien valta-asemaa ei ainakaan suomalaisissa yliopistoissa näy kovin vahvasti. Näemme enemmänkin, että yliopiston opettajat ovat jakamassa asiantuntijuutta opiskelijoille eikä heitä oikeastaan voi edes kutsua opettajiksi.

Kahloksen blogia luettuamme emme ole täysin varmoja siitä, kenelle teksti pääasiallisesti on suunnattu. Blogissa on paljon asiaa, ehkä jopa liikaa. Osa teksteistä on hyvin tieteellisiä, mutta mukana on myös Kahloksen elämää koskevia juttuja, kuten esimerkiksi ne bataattiranskalaiset. Kyseessä voisi olla antiikin historiasta kiinnostunut akateeminen lukijakunta, sillä antiikkiin liittyvät aiheet toistuvat blogissa useasti. Muita aihepiirejä tarkastelevat tekstit tekevät blogista ainakin persoonallisen, useamman henkilön kiinnostusta herättävän. 

Lähteet:

http://www.maijastinakahlos.net/b/

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000809936.html

kuva: https://www.pexels.com/search/metoo/

Informaatioväsymystä (Esa K. ja Joel A., Helin ryhmä)

Kiti Müllerin blogi, Tiedekokki, käsittelee arjen neurologisia ilmiöitä helppolukuisessa ja varsin ytimekkäässä muodossa. Blogi on yksi Tiede-lehden nettisivuilla julkaistavista tieteellisistä blogeista, joissa kirjoittajina toimivat eri alojen asiantuntijat. Kiti Müller on tunnettu neurologi, tutkimusprofessori ja Nokian lääketieteellinen asiantuntija. Müller on kirjoittanut useita neurologiaan liittyviä teoksia eikä hänen meriiteilleen näin ensisilmäyksellä näyttäisi olevan loppua.
Lähitarkasteluun olemme valinneet blogitekstin Informaatioväsymys - nykyajan vitsausko? jossa Müller pohtii ovatko teknologian ja tieteen kehityksen tuomat uudistukset vain tätä aikakautta koskeva uusi ongelma vai onko tämä sama kehityksen tuoma ahdinko kenties koettu jo historiassa. Blogiteksti on kokonaisuudessaan varsin selkeä, helposti lähestyttävä ja ytimekäs. Müller käyttää myös runsaasti tekstiä elävöittäviä kielikuvia kuten esim. “Eväänikään en jaksaisi liikauttaa”. Otsikon alla on myös potentiaalisia lukijoita kalasteleva kuva, jossa Müller katsoo puhelintaan, kahden läppärin sekä kirjan äärellä. Blogiteksti on tyyliltään kuin kevennettyä tieteellistä tekstiä. Tekstin esimerkeistä löytyy tunnettujen tieteellisten julkaisujen sisältämien argumenttien välistä keskustelua. Lähteisiin viittaaminen on jätetty tarkoituksella kevyemmäksi kuin tieteellisissä julkaisuissa. Tunnettuihin auktoriteetteihin viitataan vain nimillä, kuten esimerkiksi: “George Cheyne totesi” , “Neurologi George Beardin mukaan” ja “psykiatri von Kraff-Ebing kirjoitti”. Lähdeviitteistä puuttuvat siis kokonaan sivunumerot, kustantajat ja teosten julkaisuvuodet. Jättämällä nämä tieteellisille julkaisuille ominaiset lisätiedot pois, tulee tekstistä helpommin lähestyttävä ja sopivan kevyt blogissa julkaistavaksi. Myös Müllerin omat meriitit tieteen tekijänä antavat tekstille silti tieteellistä painoarvoa. Tämän lisäksi Tiede-lehden toimituksessa tapahtuu varmasti jonkilaista vertaisarviointia. Blogi onnistuu siis säilyttämään paljon tieteellisten julkaisujen uskottavuudesta, vaikka siitä uupuukin niille tyypillisiä ominaispiirteitä. Itse aihealuetta Müller lähestyy leikkisän sarkastisesti toteamalla Internetin ja erilaisten uusien älylaitteiden olevan kaiken pahan alku ja juuri. Aiheuttaako kaikki tämä uusi tiedontulva ns. informaatioväsymystä? Seuraavaksi Müller lähtee pohtimaan historian auktoriteettien näkemyksiä heidän aikansa moderneihin ilmiöihin. Eri auktoriteetit ovat pelänneet erilaisten keksintöjen, kuten esim. lentokoneiden tai höyrykoneen aiheuttavan liiallista informaatiotulvaa. Müllerin loppupäätelmänä onkin pitkälti se, että läpi historian eri auktoriteetit ovat toitottaneet sen hetkisten uudistusten olevan aivan liikaa niin psyykkiselle kuin fyysisellekkin terveydelle. Ilmiö ei siis tosiaankaan ole uusi ja nähtävästi tätä ihmisen kestokyvyn maagista äärirajaa ei ehkä olekkaan olemassa: “Yli 300 vuotta on maalailtu piruja seinälle ja ennustettu nykyajan ihmisen kestokyvyn olevan kohta äärirajoilla”. Müller toteaakin historian osoittaneen, että suurin osa ihmisistä löytää silti itselleen sopivan tavan elää oman aikakautensa modernin ihmisen elämää liikaa rasittumatta. Mutta entäs ne ketkä eivät sopeudu? Vaikka suurin osa ihmisistä on löytänyt tavat sopeutua teknologian uudistuksiin läpi historian, esiintyykö historiassa myös aina niitä, ketkä eivät tähän sopeutumiseen kykene? Tähän Müller ei anna vastausta blogitekstissään, mutta ehkä aihetta olisi silti syytä pohtia. Teknologian tunkeutuminen elämään infromaatiotulvan muodossa aiheuttaa sopeutumattomille pahimmillaan jatkuvia keskeytyksiä työskentelyssä. Jatkuva tekniikan kehitys ja siitä aiheutuva muutos tuntuu monimutkaiselta voi johtaa teknostressaantumiseen. Tästä seuraavia käytännön negatiivisia vaikutuksia voisivat olla esim. ergonomian ja hyvänolon tunteen väheneminen. Unen määrän ja laatu voi myös heikentyä ja työmuistin ylikuormittuminen heikentää suorituskykyä. Silloin työtehokkuus voi laskea. Pidemmällä aikavälillä myös yksilön sosiaalinen käyttäytyminen voi muuttua. Jokaisella on kuitenkin yksilöllinen kyky käsitellä informaatiotulvaa. Työyhteisöissä informaatiotulva kohdistuu erityisesti parhaisiin työntekijöihin, sillä heidät halutaan kaikkeen mukaan. Pahimmillaan informaatioväsymys voi johtaa burnout-tilaan, jossa ihmisen suorituskyky on radikaalisti heikentynyt, tai jopa kadonnut kokonaan. Informaatiotulvan seurauksena voi syntyä myös ns. resistanssia, eli vastustelua, uudenlaista tietotekniikkaa kohtaan. Työympäristössä resistanssi voi ilmentyä esimerkiksi apatiana tai ryhmittymisenä muutosta vastaan. Joskus tilanteisiin voi liittyä teknofobia eli teknologian pelkäämistä. Se perustuu koettuihin uhkiin esimerkiksi muutoksesta, lisätyöstä, monimutkaisuudesta tai eriarvoisuudesta. Videopelit voivat aiheuttaa myös riippuvuutta. Riippuvuus voi vaikuttaa sosiaaliseen elämään, tunteisiin, työskentelyyn ja opiskeluun muuttamalla motivaatioon ja oppimiseen liittyviä aivoalueita. Aivotutkimusten mukaan verkkopeliriippuvuus ja päihderiippuvuus liittyvät samoihin mekanismeihin. On kuitenkin tärkeää huomata, että riippuvuus on eri asia kuin runsas tai intensiivinen käyttö. Uuden teknologian vauhdikas lisääntyminen on tuonut mukanaan myös uudenlaisia tapaturmia. Arviolta neljäsosa moottoriajoneuvojen tapaturmista Yhdysvalloissa liittyy puhelimen käyttöön. Suomalaisista autoilijoista yli kolmasosa lukee tekstiviestejä tai Facebookia ja viidesosa kirjoittaa tekstiviestejä ajaessaan autolla. Tutkimusten mukaan, tämä johtaa nelinkertaiseen onnettomuusriskiin. Myös esim. Pokemon GO -pelin pelaaminen polkupyöräillessä voi olla todella vaarallista. Kaiken kaikkiaan informaatioväsymys voi siis aiheuttaa todellista harmia niille ketkä siihen eivät kykene sopeutumaan. Vaikka suurin osa ihmisistä kykenee tähän erilaisia tekniikoita käyttäen, niin on silti tärkeää myös kiinnittää huomiota niihin, ketkä eivät informaatiotulvaan sopeudu. Uskomme ja toivomme myös Müllerin allekirjoittavan informaatiotulvaan sopeutumattomien yksilöiden auttamisen tärkeyden.

Kirjoittamisen yhteisöllisyys: ollako vai eikö olla? (Anna & Eero, Helin ryhmä)

Kokonaisvaltainenkirjoittaminen-blogin kirjoittaja-ylläpitäjä Kimmo Svinhufvud toimii tutkijatohtorina ja yliopisto-opettajana Helsingin yliopistossa. Kirjoittaja on opiskellut kirjoittamista Jyväskylän yliopiston kirjoittajakoulutuksessa ja Helsingin yliopiston suomen kielen opintosuunnassa. Svinhufvud kirjoittaa bloginsa lisäksi akateemisia tekstejä, lehtiartikkeleita ja on julkaissut kolme teosta: Gradutakuu, Tohtoritakuu, joille kummallekin löytyy omat bloginsa, ja Kokonaisvaltainen kirjoittaminen, josta blogin nimikin juontuu.

Neutraalilla ja lempeän opettavaisella otteella Svinhufvud jakaa tietotaitoaan, kiinnostuksen- tai tutkimuskohteitaan ja vinkkejä kirjoittamiseen liittyen. Verrattain lyhyet ja ilmavat postaukset pyrkivät sekä informoimaan että innostamaan. Blogin tyyli on suureksi osaksi melko ohjemainen, väliotsikoita ja listoja ei ole säästelty, lähdelinkit on sulautettu tekstin osaksi. Kirjoittaja kertoo tieteellisistä aiheista omin sanoin innostuneen hillitysti suhteuttaen niitä omaan elämäänsä. Osa julkaisuista on hyvin suppeita ja muistiinpanomaisia. Tutummissa aihepiireissä sanottavaa riittää monipuolisesti, mielipiteitä ja pohdintaa tuodaan enemmän esiin, ammatillinen tausta ja perustelut ovat näkyvissä. Blogin julkaisujen laajassa kirjossa näkyvät kirjoittamisen useat ulottuvuudet, joista yksi nousi ajattomana erityisesti esiin.

Valitsimme tarkempaan tarkasteluun tunteita kuohauttaneen ja ajatuksia herättäneen postauksen ”Yhteisöllinen kirjoittaminen”, jossa Svinhufvud käsittelee yhteisöllisen kirjoittamisen eri ilmenemismuotoja. Hän korostaa, kuinka nykyaikana yhteisöllistä kirjoittamista esiintyy omalla tavallaan kaikkialla – niin Facebookin kommenttiosiossa kuin vaikkapa äidinkielen ylioppilaskokeissa.

”Kaikki kirjoittaminen on kommunikaatiota, ja kaikki tekstit syntyvät yhteisössä.”

Svinhufvudin mukaan itse tekstin luomisprosessi ja ajatustyökin ovat yhteisöllistä toimintaa, vaikka ne tapahtuisivatkin ylhäisessä yksinäisyydessä. Väitteensä tueksi Svinhufvud on valinnut tekstin joukkoon kuvan, jossa identtisen näköiset Stormtrooperit ovat kokoontuneet yhteisöksi, mutta jokainen kuitenkin katsoo eri suuntaan omana yksilönään. Samaa uniikkien yksilöiden muodostamaa yhteisöä kuvastaa valitsemamme sanapeli-kuva, jossa "community"-sana koostuu yksittäisistä kirjaimista. Ympärille on ripoteltu osaksi yhteisöä mutta silti irralleen muita kirjaimia.

 http://www.thebluediamondgallery.com/wooden-tile/c/community.html

Kuuluvatko irrallaan olevat kirjaimet yhteisöön vai ovatko ne siitä erillään ainakin jossain määrin? Voikin kysyä, onko kaikki kirjoittaminen todella yhteisöllistä? Jos henkilö kirjoittaa vuosien ajan päiväkirjaa vain omaan käyttöönsä näyttämättä tuotostaan kenellekään muulle, on vaikeaa kuvitella sen olevan millään tavoin yhteisöllistä.

Ääriesimerkeiksi otettakoon Coloradonvuoriston yksinäisen erakon muistiinpanot alueen muutoksista tai tunnetun luontokuvaajan Kimmo Ohtosen luontokuvilla koristeltu tietoteos korpimetsän elämästä. Kirjoitusvaiheessa näitä kaukana sivistyksen ulkopuolella syntyneitä teoksia on tuskin kirjoittajan oman silmäparin lisäksi nähnyt kukaan muu, ehkä alueen eläinasukkaita lukuun ottamatta.

Toisaalta yhteisöllisen ja ei-yhteisöllisen kirjoittamisen raja voi olla hyvinkin häilyvä. Yllä olevien ääriesimerkkitapausten teoksetkin lopulta julkaistiin, ja päästessään ihmisten tietoisuuteen, ne eivät olleetkaan enää yksilöllisiä, vaan osana tiettyä uniikkia yhteisöä.

Lähteet

http://www.kokonaisvaltainenkirjoittaminen.fi/2011/06/28/yhteisollinen-kirjoittaminen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Imperiumin_iskujoukot

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201701142200053747_ul.shtml
https://www.docendo.fi/metsakansan-tarina-kimmo-ohtonen-1447.html

Englannin virhekäännökset arkipäivässä (Mari ja Anniina, Helin ryhmä)

Kielen kannoilla on englannin kielen tutkimusyksikön jäsenten blogi, jossa kirjoittajat jakavat useita mietteitä englannin kielestä, sekä sen käytöstä ja suhteesta suomen kieleen. Kirjoituksissa käsitellään muun muassa englannin oikeaoppista käyttöä ja käännöksiä englannin ja suomen välillä.

Blogin kieli on selkeää ja blogitekstejä on helppo lukea. Tekstien tyyli on pohtivaa ja informoivaa. Tekstilajiltaan blogitekstit ovat vaihtelevasti joko mielipidetekstin tai tiedottavan tekstin kaltaisia.

Osa teksteistä perustuu tutkimukseen, mikä tekee blogin teksteistä tieteellisiä. Tieteellisen kirjoitusotteen tunnistaa myös siitä, että blogissa suhtaudutaan kriittisesti joihinkin kielentutkimuksen uutisiin.

Lähteitä on käytetty vaihtelevasti.Tekstin tyyli ja lähdeviitteiden merkinnät eroavat hieman toisistaan, koska kirjoittajia on useita. Joidenkin tekstien perässä on lähdeluettelo ja toiset tekstit taas ovat enemmän mielipiteisiin perustuvia ja niissä ei ole käytetty ulkopuolisia lähteitä juuri ollenkaan. Joskus lähteet ovat taas merkitty tekstin avainsanoihin linkkinä. Lähteiden poisjäänti joidenkin postauksien yhteydessä horjuttaa blogin tieteellisyyttä.

Blogissa kiinnostavan tekee se, että siellä vastataan lukijoiden esittämiin useisiin arkipäivän kysymyksiin ja tästä syntyy vuorovaikutusta kirjoittajien ja lukijoiden kesken. Kirjoittajat ovat selvästi ajatelleet lukijoita, koska joissakin postauksissa asioista otetaan melko perusteellisesti selvää ja pohdintoja perustellaan. Mielenkiintoista on myös se, että melkein joka postauksessa on käytetty kuvia.

Valitsimme postauksen Filing commas, eli anglisti nipottaa, jonka on kirjoittanut Samuli Kaislaniemi. Kirjoituksessaan hän ottaa kantaa puutteellisesti tehtyihin englanninkielisiin käännöksiin. Esimerkkinä hän käyttää erään ruokalan käännöksiä ruokavalikoimalle: kalaruoka on käännetty sanaksi fishfood, jonka oikea merkitys on kalanruoka. Tämä postaus on herättänyt jonkin verran keskustelua kommenteissa, missä lukijat jakavat omia kokemuksia ja ajatuksiaan.

Kaislaniemi ehdottaa, ettei kieliasiantuntijoita arvosteta tarpeeksi, kun kerran tällaisia omituisia tai virheellisiä käännöksiä syntyy. Hänen mielestään kieliasiantuntijat voisivat edes tarkistaa käännetyn tekstin, sillä kääntäminen ei ole aina kovin helppoa. Esimerkissä ilmaus “kääryleiden kastike” on käännetty englanniksi “sauce to rolls”, jossa suomalaisille vaikeuksia tuottava prepositio on väärä.

Omien kokemuksien mukaan tällaisten käännösvirheiden synty on melko tavallista, erityisesti suomalaisissa ruokaloissa. Arvelemme syyksi sitä, että viestiä pidetään niin yksinkertaisena, ettei kieliasiantuntijan tarkistus ole tarpeen. Näin myös Kaislaniemi on ehdottanut postauksessaan. Pääasia on se, että viesti välittyy lukijoille.

Pienet käännösvirheet eivät vaikuta kovin vakavilta, mutta nämä tapaukset aiheuttavat myös hieman huolta. Jos näiden kaltaisia käännösvirheitä tapahtuu oppilaitosten ruokaloissa, niitä voi esiintyä myös organisaatioiden viestinnän muissa yhteyksissä, kuten koulujen ja opistojen tiedotuksissa. Kaislaniemi voi pitää postaustaan pelkkänä nipottamisena, mutta oikeakielisyys on tärkeää myös arjessa.

Lähteet

Kielen kannoilla blogi, https://variblog.wordpress.com/2011/10/22/anglisti-nipottaa/

Kuva: https://pixabay.com/fi/kääntää-näppäimistö-internet-110777/

Kielen kannoilla (Miika, Risto ja Ellinoora)

Kielen kannoilla on VARIENGin, eli Englannin kielen vaihtelun, kontaktien ja muutoksen tutkimusyksikön ylläpitämä blogi, jossa pohditaan lukijoiden lähettämien kysymysten avulla englannin kielen kielioppia ja sen erikoisuuksia.

Blogi on perustettu vuonna 2009, ja se sisältää mietteitä useiden VARIENGin tutkimusyksikön jäsenten sekä sen vieraiden kirjoittamana. Aiheet vaihtelevat englannin kielen fennismeistä (suomen kielestä lainatuista sanoista) suomalaisten rallienglantiin sekä englannin kielen prepositioiden vaikeuteen.

Blogissa käytetty kieli on aiheisiin vihkiytymättömillekkin helppotajuista, mutta myös informatiivista. Kirjoituksesta riippuen aihetta esitellään joko pelkästään kirjoittajan oman pohdinnan kautta tai lähdemateriaaliin viitaten.

Keskustelua tekstien kommenttikentässä herättävät erityisesti aiheet, jotka ovat peräisin lukijoilta saaduista kysymyksistä. Esimerkkinä mainittakoon 5.5.2015 julkaistu “VARIENG vastaa! Hiljaiset englanniksi”, jossa englannin kielen filologian dosentti Matti Kilpiö vastaa lukijan esittämään kysymykseen liittyen sanan “hiljaiset” oikeaoppiseen kääntämiseen englanniksi.

Kilpiö esittelee tekstissään havaintojaan muutamista käännösvaihtoehdoista. Pohdinnan tukena hän käyttää muutamia lähteitä, joista hän pyrkii löytämään kyseessä olevia ilmaisuja käytettynä oikeassa kontekstissa. Apukeinona hän kysyy myös muutaman englannin natiivipuhujan mielipidettä. Tekstin lopussa hän päätyy suosittelemaan käännösmuotoa The Silent Ones.

Kilpiön suositus herätti kommenteissa keskustelua

https://variblog.wordpress.com/2015/05/05/varieng-vastaa-hiljaiset-englanniksi/#comments

Pidä asiakkaasi tyytyväisinä (Elmeri & Chris, Ellinoran ryhmä)

Kauppalehden kumppaniblogi “Asiakaspalvelun uusi aika” on Provad Oy:n kolmen työntekijän kirjoittama blogi, jossa he käsittelevät liiketoimintaa asiakaspalvelun ja asiakassuhteiden näkökulmasta. Blogin kirjoittajat ovat Provad Oy:n johtohenkilöitä, joten heillä on todennäköisesti kaikilla jokin korkeakoulututkinto suoritettuna. Blogin tavoitteena on tuoda julki kirjoittajien näkemyksiä sekä luoda keskustelua uudistuvasta asiakaspalvelusta - sen tuomista mahdollisuuksista ja uhkista. Yksi tavoite on myös hyvin todennäköisesti lisätä kirjoittajien työnantajan, Provad Oy:n näkyvyyttä. Kohderyhmä blogille on liiketoiminnasta, tarkemmin asiakassuhteista ja asiakaspalvelusta kiinnostuneet henkilöt.

Blogissa on mielenkiintoista se, että kirjoitukset voivat liittyä lähes mihin vain. Asiakaspalvelua kun esiintyy tai ainakin pitäisi esiintyä lähes joka paikassa, niin tekstien lähtökohdat vaihtelevat suuresti. Kirjoituksia on lähes kaikkea jalkapalloseura Juventuksen yhtenäisyyden ja robotiikan yleistymisen väliltä, mutta suurinta osaa tekstejä yhdistää asiakaskeskeinen näkökulma. Aikaisemmin mainitsimme  jo, että blogin tavoitteena on luoda keskustelua käsiteltävistä aiheista, mutta blogin kommenttikentän perusteella tässä ei olla täysin onnistuttu. Blogitekstien kommenttikentissä ei montakaan kommenttia ole, mutta uskomme tekstien luovan keskustelua lukijoiden kesken muissa ympäristöissä. Pääsääntöisesti blogissa käytettävä kieli on ihan arkista kieltä, jota kaikki ymmärtävät, mutta käsiteltävät aiheet saattavat vaatia perehtymistä asiaan, jotta sen voisi täydellisesti ymmärtää. Blogista löytyy myös tekstejä, jotka sisältävät tavalliselle kaduntallaajalle todennäköisesti uusia termejä.

Blogissa ei juurikaan käytetä ulkopuolisia lähteitä eikä viittauksia tutkimustietoon, mutta ainakin osa  käsiteltävistä asioista pohjautuu varmasti aikaisemmin tuotettuun tutkimustietoon. Tekstit ovat usein jonkinlaisia tarinoita, jossa on lopussa opetus, ja niiden tekstilaji voisi olla jonkinlainen artikkelin ja mielipidekirjoituksen yhdistelmä. Kirjoittaja kertoo usein jostain omasta kokemuksestaan ja tämän jälkeen käsittelee asiaa asiakaspalvelun näkökulmasta. Mielestämme tällainen tapa toimii hyvin kyseisissä teksteissä, sillä lukija voi vertailla omia kokemuksiaan samankaltaisissa tilanteissa.  

Lähitarkastelussa yksi blogin kirjoitus: Johtaja pyllistää aina johonkin suuntaan

Kirjoituksen keskeinen väite on että johtajuus on vaativaa ja hyvä johtaminen tarkoittaa joskus vaikeiden päätösten tekemistä ja oikeanlaista, ymmärtäväistä ja ystävällistä mutta ei liian läheistä suhtautumista alaisiin.  Kirjoittaja myös korostaa että hyvä johtajan tulee olla alaisilleen myös johdonmukainen ja turvallinen. Hän perustelee väitteitään useamman  hänen omasta elämästään kumpuavan esimerkin avulla, mitkä antavat väitteille uskottavuutta ja auttavat lukijaa ymmärtämään miten johtamisen eri aspektit näkyvät käytännön tilanteissa. Tai ainakin olisivat voineet auttaa, sillä  kirjoittajan käyttämissä esimerkeissä ei lopulta kuvailla johtamiseen liittyviä vaikeita valintatilanteita ja oikeanlaisen alaisiin suhtautumisen vaikeutta. Esimerkeissä esiintyvät johtajat eivät edes pyri suoriutumaan ongelmatilanteista kunnialla vaan lyövät koko homman täysin läskiksi. Esimerkeistä saa hyvän kuvan lähinnä täysin epäpätevistä johtajista, eikä pääaiheena olevasta hyvän johtamisen haasteista. Johtajan turvallisuuden ja johdonmukaisuuden tärkeyttä esimerkit tosin tuovat hyvin esille kuvaamalla sitä ahdistusta, mikä alaiselle syntyy aggressiivisen ja välinpitämättömän johtajan alaisuudessa.

Koska suurin osa kirjoituksesta keskittyy näiden esimerkkitapausten kuvaamiseen, jää varsinaisen aiheen kuvaaminen todella suppeaksi. Parempia esimerkkejä olisivat voineet olla kirjoittajan omat johtajan urallaan tekemät vaikeat päätökset ja virheet, joista kävisi ilmi ettei oikeiden päätösten tekeminen ja oikeanlainen suhtautuminen alaisiin aina onnistu vaikka niihin tosissaan pyrkiikin. Jos kirjoittaja halusi nimenomaan kertoa näistä urallaan kohtaamistaan kelvottomista johtajista, olisi johtajan johdonmukaisuuden ja turvallisuuden voinut ottaa tekstin varsinaiseksi aiheeksi. Aiheeksi olisi silloin voinut sopia myös esimerkiksi se, että kaikki eivät ole kykeneviä tai halukkaita oikeasti pätevään johtamiseen.

Lähempään tarkasteluun valitun tekstin kirjoittaja Elina Pennanen on Provad Oy:n markkinointi -ja tiedotuspäällikkö, koulutukseltaan liiketalouden maisteri. Tarkasteltu kirjoitus:

https://blog.kauppalehti.fi/asiakaspalvelun-uusi-aika/johtaja-pyllistaa-aina-johonkin-suuntaan

Vitsiä kriisiviestinnästä ja siinä epäonnistumisesta (Taina ja Ella, Ellinooran ryhmä)

Iltapäivälehdet mässäilevät erilaisilla kohuilla ja niiden jälkipuinnilla. Kohut saavat alkunsa virheistä ja virheitä tulee ennemmin tai myöhemmin kaikille. Melkein kohujakin kiinnostavampaa luettavaa usein on, kuinka niistä vastuussa olevat henkilöt yrittävät selviytyä niistä julkisuudessa.

Tähän ilmiöön on kiinnittänyt huomionsa kriisiviestinnän kouluttaja ja tietokirjailija Katleena Kortesuo, joka perkaa julkisuudessa olleita kriisiviestinnän epäonnistumisia huumorin keinoin Ei oo totta -blogissaan. Blogi ei perustu niinkään tieteelliselle tiedolle, vaan Kortesuon omiin kokemuksiin ja mielipiteisiin, joita hän perustelee huolellisesti. Hän on jo 9 vuoden ajan kirjoittanut blogiinsa usein ajankohtaisia esimerkkejä käyttäen kriisiviestinnän tärkeydestä. Vaikka Kortesuon omat verkkosivut, asiantuntemus ja blogi ovat hänen elinkeinonsa, ei hän pelkää kääntää mitään huumoriksi. Viihdyttävien postauksien takaa huokuu kuitenkin läpi myös vahva asiantuntemus kriisiviestinnästä.

Blogitekstissä Kuusi kätevää kikkaa munata kriisiviestintä käsitellään yleisimpiä mokia, mitä yrityksille ja julkisuuden henkilöille sattuu kriisitilanteen koittaessa. Huumori on keskeisessä roolissa Kortesuon useissa blogipostauksissa. Huumorin keinoista hän näyttää erityisesti käyttävän sarkasmista, kuten Kuusi kätevää kikkaa munata kriisiviestintä -postaus jo nimensäkin perusteella kertoo. Huumori toimii vaikeiden ja nolojen kriisiviestintä virheiden esittelyssä hyvin tuomalla sopivaa kontrastia sisältöön nähden. Myös blogin kohderyhmä laajenee, kun postaukset ovat kirjoitettu viihdyttämään isompaakin yleisöä kuin pelkästään viestinnästä kiinnostuneita.

Kuusi kätevää kikkaa munata kriisiviestintä -postaus on kirjoitettu alusta loppuun sarkastista huumoria käyttäen. Kortesuo haluaa tällä tavoin korostaa, sitä miten naurettavalla tavalla jotkut yritykset tai julkisuuden henkilöt toimivat kriisitilanteissa. Kortesuo argumentoi tehokkaasti omia näkökulmiaan ja näin perustelee hyvin tarpeen kriisiviestinnän osaamiselle, eli omalle elinkeinolleen. Kortesuo tarkoittaa postauksen viimeisimmässä kappaleessa "Älä missään nimessä pyydä ammattiapua", että yritykset eivät välttämättä ymmärrä kuinka tärkeää onnistunut kriisiviestintä on, ja kuinka paljon apua ammattilaisesta voi tällaisessa tilanteessa olla. Kortesuon osaamisen mainostaminen ei tunnu lukijasta mainostamiselta, kun se on naamioitu huumorin taakse.

kuva: Lwp Kommunikáció