”Sen sijaan, että
nielaisemme normaalit annettuna, meidän pitäisi kysyä enemmän, miten tästä on
tullut normaalia”. (Varo omaa normaaliasi ihminen) Tiedetoimittaja Jani Kaaro
kyseenalaistaa kolumneissaan itsestäänselvyydet. Kaaron sanomasta paistaa
uskottavuus – tuleehan se mieheltä, joka on jo omalla esimerkillään osoittanut
kouluinstituution toissijaisuuden oppimisen kannalta. Tämä itseoppinut
toimittaja operoi tieteen ja skandaalinhakuisen journalistiikan rajamailla pyrkien
selittämään auki ihmiselon ristiriitaisuutta arkielämästä käsin.
Mutasen haastattelemana Kaaro on sanonut: ”Jos ei ole
oikein mitään koulusta etkä oikein osaa mitään, rupea tiedetoimittajaksi. siinä
ainakin opit jotain”. Kuitenkin itseoppineen tiedetoimittajan Kaaron Helsingin
Sanomissa kirjoittamia kolumneja luetaan ja kommentoidaan ahkerasti. Kaaro nostaa
kolumneissaan esille suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevan
kahtiajakautuneisuuden ja asioita joista vaietaan.
Kaaron tapana on löytää samankaltaisuuksia
yleensä erillään pidetyistä ilmiöistä. Kärjistävät otsikot, kuten ”Säästöt
tappavat, ei lama”, ”On luonnotonta, että toinen vanhempi on aina kotona lapsen
kanssa” ja ”Mies ilman naista ja seksiä on äkäinen ampiainen” nappaavat lukijan
huomion provokatiivisuudellaan. Kaaro kirjoittaa kansan syviin riveihin
vetoavista aiheista tuomalla kuitenkin toisenlaisen toimintamallin perustellen
sen pätevyyttä tieteen keinoin. Kaaro vetoaa ihmisen rationaalisuuden
kaipuuseen avaamalla uuden näkökulman mielenkiintoisten tutkimustuloksien
kautta.
Rohkene avartaa!
Suomalainen
yhteiskunnallinen keskusteluilmapiiri näyttäytyy Kaaron kolumneissa
alkoholiongelmansa kieltävänä pulina. Pystymmekö julkisesti keskustelemaan
vaikeista asioista vai vallitseeko meillä vaikenemisen ilmapiiri? Toimittajana
hän tarttuu arkaluontoisiin ja vaiettuihin aiheisiin pyrkien selittämään niiden
luonnetta kärjistäen tai asettamalla ne kasvotusten vastakohtiensa kanssa.
Tieteentekijän ominaisuudessa hän paketoi omat syväluontoiset teoriansa
lähdeluetteloilla kirjoitustensa loppuun.
Kaaron suosiota, jota
hänen kolumniensa kymmenettuhannet some-jakamiset todistavat, selittää
kirjoittajan kyky aistia yhteiskunnassa kulloinkin kytevät ristiriidat, milloin
kyseen ollessa rikkaiden ja köyhien välisestä kuilusta, tasa-arvokeskustelusta
tai ihmisyyden luonteesta. Kirjoituksista paistaa kahtiajakautuneisuuden
ilmapiiri, joka Kaaron mukaan leimaa suomalaista yhteiskuntaa: ”Ihmiset istuvat
omissa poteroissaan kaikki vastaukset valmiina ja keskustelussa haisee
vuosisadan tunkka”.(Ihmisten heimolaisuustappaa itsenäisen ajattelun)
Ihmisiä kaikki?
Mielenkiinnon
kolumneissa herättää niiden ihmisläheisyys, Kaaro puhuu humaanisti vaikka
tieteen keinoin maailmaa selittääkin. Uusien ideoiden raikkaus vetää lukijan
sisälle miehen epäortodoksiseen ajatteluun. Yhteiskuntakritiikkinsä
vastapainoksi Kaaro tarjoaa ratkaisuja: ei karteta eriävää mielipidettä vaan
annetaan sen horjuttaa omaa totutusti oikeana pidettyä. Kaaro esimerkiksi
haastaa pohtimaan köyhyyden syitä uudesta tulokulmasta: "Kun ihmisen ei tarvitse uhrata merkittävää osaa
aivokapasiteetistaan taloudellisten huolien miettimiseen, hänen aivonsa
toimivat kuin laajakaista. Köyhällä tämä laajakaista kapenee
puhelinlangaksi."(Köyhyys on aivoja syövä loinen) Onko köyhyys sisäsyntyistä?
Onko rikkailla aihetta ylivertaisuuden kokemukseen?
Kaaro herättelee lukijoita huomaamaan oman
kulttuurin ongelmien ja tabujen tuomitsemisessa huomioon muiden kulttuurien
samankaltaiset ongelmat ja tabut eri nimillä paljastaen kaksoismoralismin
toisaalta tuoden uudenlaisen ratkaisumallin ongelmiimme. Kaaro pyrkii näkemään
kokonaisuutena kahtiajakojen yli. Kaaro pureutuu suomalaisen yhteiskunnan
ydinongelmiin osoittaen, että niiden luonne ymmärretään väärin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti