Peruskoulupesulassa ( Marianne K. ja Maria T.)

Kurinpitoa vai pään silittelyä tulevaisuuden opetuksessa?

Kuvan lähde: flickingerbrad by Tumblr.com

Peruskoulun nykyiset opettamisen menetelmät ja kurinpidon käytänteet ovat saaneet paljon huomiota osakseen yhteiskunnallisessa keskustelussa. Mihin peruskoulujen opetus on menossa? Mitä asioita siinä tulisi painottaa uusien vaatimuksien vastaavaksi ja minkälainen on nykypäivän opettajan rooli?

Tutkija sekä matematiikan opettaja Laura Tuohilampi Helsingin yliopistosta pohtii blogissaan koulutuksen, oppimisen sekä opettajien roolia ja näiden tulevaisuutta nyky-yhteiskunnassa.Blogi pyrkii tuomaan esille Tuohilammen kokemia ristiriitoja vanhahkoihin opetuksellisiin tehtäviin, kuitenkin samalla toimien ikään kuin uudenlaisena foorumina jokaiselle “koululaiselle” - näkökulmasta riippumatta.

Blogin ajatukset pohjautuvat mielikuvituskouluun, jossa kenellä tahansa on mahdollisuus käydä ideoimassa ideaalia koulujärjestelmää. Taustalla on ajatus siitä että, millainen koulujärjestelmä ja opetus olisi, jos koulut perustettaisiin nyt vastaamaan nykyisiä koulutustarpeita. Tämä on mielestämme hyvä näkökulma, jolla voidaan peilata muuttuvan opetuksen tulevaisuutta ja lähtökohtia. Tuohilammen blogi pyrkii olemaan “äänitorvena” uudenlaisen opetuksen menetelmille matematiikan opetusta esimerkkinä käyttäen.

Blogin ajankohtainen aihe opettajien roolien muutoksesta herätti mielenkiintomme, johon Tuohilampi onnistuu vastaamaan tuomalla oman näkökulmansa vahvasti esiin. Vaikka blogin yleisilme on yhtenäinen ja helppotajuinen, tulee syvemmin postauksista kuitenkin ajoittain epäjohdonmukainen ja hämmentävä kokonaisuus eikä se näin ollen aukea lukijalle täydessä tarkoituksessaan.

Blogissaan hän viittaa paljon yleiseen keskusteluun koulutuksesta. Tutkimustietoa hän käyttää jonkin verran, mutta pääpaino on subjektiivisessa mielipiteessä. Tuohilammen oman äänen kuuluminen on paikoittain suhteellisen kovaa, joita hän avaa paljon vertauskuvien avulla. Näiden käyttö on tietysti lukijalle eduksi ja selkeyden vuoksi osittain hyödyllistäkin.

Tuohilammen omat lapsuuden kokemukset ovat selkeästi vielä esillä hänen omissa kannanotoissaan, mikä lisää hänen kärkästä ja jopa hieman pinnallista tyyliään ottaa asioihin kantaa. Osittain nämä provokatiiviset uudismieliset haavekuvat saivat ainakin meissä vastareagointia ja kuumia tunteita, joten paikoittain tekstin omaksuminen osoittautui haasteelliseksi. Liekö tässä kyseessä lukijan puutteellinen tiedon määrä vai tieteellisten käsitteiden sekamelska?

Peruskoulu puristuksissa: Vaalia vanhaa, lisätä uutta?

Huomiomme blogissa herätti Huudetaan kovempaa- postaus  sekä Koulut vankiloina: mitä kuri opettaa? Näissä postauksissa käsitellään opettajan kuria sekä auktoriteettia nykypäivän opetuksessa lähinnä peruskoulun näkökulmasta. Tuohilammen oma kokemus kurista kuitenkin on selkeästi ohjautuneempi ylä- ja korkeakoulutason opetukseen. Tuohilampi ottaa selkeästi kantaa tämän hetken ja tulevaisuuden opettajien auktoriteetin muuttumiseen ja kurin pitämisen vaihtoehtoisiin muotoihin.

Se, miten Tuohilampi kokee kurin ja auktoriteetin nykyajan yhteiskunnassa, eroaa hieman omista näkemyksistämme. Tuohilampi oli ottanut myös keskusteluohjelman pätkän postauksensa tueksi, jossa haastateltavat selkeästi tarkastelevat aihetta hyvinkin erilaisista näkökulmista ja kokemuksista käsin. Huomattavaa on, että vanhempi sukupolvi saattaa pitää kurinpitoa täysin erilaisena kuin miten nykypäivän nuoriso sekä opettajat sen kokevat. Siksi ehkä tulisikin uudelleen määritellä kurinpidon ja auktoriteetin käsitteet nyky-yhteiskunnan aikaa vastaavaksi.

Postaukset käyvät kädenvääntöä juurikin tästä aiheesta, kuinka perinteiset kurinpitomallit halutaan korvata oppilaiden yksilöllisyyden arvostamisella sekä vapauden ja vastuun lisäämisellä. Miten käy lasten turvallisuudentunteen? Antavatko nämä uudet ajatusmallit liikaa vapautta luovuudelle ja utopistiselle ”näin asioiden pitäisi olla”- ajattelulle, niin kuin Ari Uotila, yläkoulun lehtori viittasi Ylen Suoran nettijatkojen haastattelussa vastineena Tuohilammen ajatuksille. 

Uotilan 25 vuoden kokemus ja arjen haasteet opetuksessa puhuvat selkeästi puolestaan. Peruskoulun oppilaat eivät ainoastaan tarvitse, vaan myös itse haluavat rajoja ja sääntöjä elämäänsä. Uotilan sanoja mukaillen, tämän vuoksi aikuisen rooli ja auktoriteetti pitäisi pystyä säilyttämään myös tulevaisuudessa niin ettei “yhteiskunnan kova nyrkki tulee vastaan” lasten valmistuttua peruskoulusta. Tähän oman haasteensa tuo postmodernin opetussuunnitelman muutostavoitteet oppimiskyvyn kehittämisestä, jossa perinteiset yleissivistyksen ja käytöstapojen opettaminen ovat siirtyneet vähemmälle huomiolle. 

Muutoksen haasteet

On totta, että yhteiskuntamme muuttuu jatkuvasti ja uudistuksia tarvitaan. Siitä voimme kaikki olla yhtä mieltä. Voimme hyvin yhtyä Tuohilammen ajatuksiin:

“Opettajan on tajuttava, että se jaksaminen, sitoutuminen, omien rajojen tunnistaminen ja vastoinkäymisten sietäminen, mitä vaikkapa rakkaan jääkiekkoharrastuksen parissa saa, on otettavissa hyötykäyttöön myös kaikessa muussa.” 

Kuvan lähde: Laverrue by Tumblr.com

Tuohilampi tuo hyvin esille koulun ulkopuolella olevien intressien ja harrastusten merkityksen oppimisessa. Mielestämme huomion arvoista on kuitenkin oppilaiden ja perheiden erilaiset mahdollisuudet harrastuksille ja elämisen ympäristölle. Kaikilla ei välttämättä ole mahdollisuutta taata näitä samoja lähtökohtia lapsilleen. Askarruttavaa on, voivatko liiallisen akateemisen “hötön” ilmapiirissä suunnitellut ja ehkä korkealentoiset ajatukset kuitenkin karata liian kauas lasten ja heidän perheiden nykytodellisuudesta?

Myös vanhempien auktoriteetti on ajan saatossa löyhentynyt, jolloin sen vaikutus näkyy merkittävästi myös koulumaailmassa ja oppimisessa. Jos lapsi tai nuori ei ole saanut auktoriteetista esimerkkiä kotona, on sitä vaikea omaksua koulussakaan. Siksi lisääntynyt yksilöllisyyden ja vastuun korostuminen, jota myös Tuohilampi tuo esille, luo paljon haasteita koulujärjestelmälle sekä opetukselle suhteessa perinteiselle opettajan roolille. Jos oppilaan elämän perustaidot ja yleiset käytöstavat ovat hukassa, pelkkä hyviin arvosanoihin pyrkiminen ei anna oppilaalle välttämättä mahdollisuuksia selviytyä tulevaisuuden yhteiskunnassamme.

Kokonaisuudessaan Tuohilampi on blogissaan selkeästi omaksunut postmodernin opettamisen tavoitteet uudistuksesta yksilökeskeisempään opetukseen sekä osaamisen laajentumisen yli koulurajojen. Hän ei kuitenkaan ole huolissaan perinteisen auktoriteetin katoamisesta. Meitä askarruttamaan jäi, kulkeeko Tuohilampi jopa liiallisesti valtavirran mukana uudistusmielisissä haaveissaan vai ovatko ajatukset todella hänen omiaan? Vai tulisiko meidänkin unohtaa menneet, kääntää ruoriamme ja alkaa omaksumaan muutoksen tuulissa olevia suuntauksia?