Toimittajan kantilta katsottuna (Meri T. ja Toni L., Ellinooran ryhmä)

Tässä blogikirjoituksessa tarkastelemme Jani Kaaron Helsingin Sanomissa pitämää kolumnipalstaa ja keskitymme lääketeollisuuden julkisuuskuvaa käsittelevään kirjoitukseen.

Linkki : http://www.hs.fi/aihe/janikaaronkolumnit/

Kirjoittaja Jani Kaaro on tiedetoimittaja ja tietokirjailija. Hän ei ole suorittanut korkeakoulututkintoa vaan on itseoppinut tieteen harrastaja ja ammatiltaan toimittaja. Kaaro on valittu vuoden 2015 tiedetoimittajaksi.

Kolumnipalstallaan Kaaro käsittelee muun muassa talouden ja yhteiskunnan suhteita ja lähestymistapana aiheisiin on pyrkiä herättelemään lukijaa ja auttaa tätä ajattelemaan laatikon ulkopuolelta.

Kaaron kirjoitustyylinä on aloittaa aiheeseen liittyvällä tarinalla ja usein jatkaa jonkun tutkijan esittämien väittämien varassa.

Kaaron lukijaryhmä näyttäisi koostuvan paljolti samanmielisistä, asiasta kiinnostuneista ihmisiä, jotka vaikuttavat ahkerilta kommentoijilta. Eniten keskustelua herättänyt oli vuoden 2015 alussa kirjoitettu kolumni, joka käsitteli työttömyyttä.

Lähempään tarkasteluun valitsemamme kolumnin otsikko on “Lääketutkimuksen ravintoketjussa vaikuttava aine on raha”. (Linkki : http://www.hs.fi/tiede/a1395024551225 )

Tekstin keskeisenä väitteenä on akateemisen vapauden väheneminen ja ajoittainen katoaminen lääketutkimuksesta sekä akateemisten tutkijoiden roolin muuttuminen lääketeollisuuden julkisuuskuvan edustajiksi.

Kaaro argumentoi näkemyksiään sekä oman ammatillisen kokemuksensa perusteella että yhdysvaltalaisten lääkeviranomaisten nykykäytäntöjen perusteella.

Hän ei tekstissä varsinaisesti nimeä erillisiä lähteitä vaan tukeutuu enemmän yleiseen tietoon.

Hyvinä piirteinä kirjoituksessa esiintyvät se, miten kirjoittaja esittelee käsittelemänsä ongelman heti alussa. Kaaro myös kyseenalaistaa oman ammatillisen käyttäytymisensä lääketeollisuuden julkaisemien mediatiedotteiden uutisoinnissa. Omakohtaisista kokemuksistaan kertomalla Kaaro tekee kirjoituksistaan helposti lähestyttäviä. Hän myös käyttää tekstinsä keskeisenä esimerkkinä yleisesti tunnettua ongelmaa mielialalääkkeiden vääristyneestä markkinoinnista.

Huonona piirteenä Kaaron kirjoituksessa voi mainita käsiteltävän ongelma-alueen tietynlaisen yksinkertaistamisen ja perusteettoman negatiivisen kuvan antamisen lääketieteen parissa toimivista akateemisista tutkijoista.

Teksti herättelee suhtautumaan entistäkin kriittisemmin sekä uutisointiin yleensä että erityisesti lääkkeitä ja niiden vaikutuksia koskevaan julkisuuskuvaan. Teksti kuitenkin tuntuu jättävän avoimeksi kirjoittajan oman ammatillisen etiikan kehittymisen kyseisen ongelman kanssa.