Minuus ja kokemus (Olli Pekka)

Filosofi Lauri Järvilehto kirjoittaa Ajattelun ammattilainen- blogissaan monista päivän polttavista puheenaiheista. Järvilehdon tapa käsitellä asioita on selkeä, yksinkertainen ja ajatuksia herättävä. Hän kertoo bloginsa tarkoituksena olevan kirjoittaa hyvinvoinnista ja ajattelusta käytännönläheisestä näkökulmasta. Järvilehto tahtookin tarjota omakohtaisiin oivalluksiin johtavia ideoita ja työkaluja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Keskityn tässä kirjoitelmassa Järvilehdon "monta erilaista todellisuutta"- tekstiin. Tarkoituksenani on osoittaa Jean Paul Sartren egokäsitykseen nojaten, että elämän ajattelun suhteen ei ole syytä jämähtää vain sellaiseen näkemykseen, missä maailmaa tulkitaan vain ihmisestä irrallisena kokonaisuutena. Pyrin raivaamaan tietä subjektiivisuutta ja kokemuksellisuutta korostavalle elämän tulkinnalle.

Järvilehdon tekstin keskeinen sanoma on helppo tiivistää: todellisuutta ei ole mielekästä ajatella jämähtäneen yksipuolisena olemisena, vaan pikemminkin monien erilaisten olemisen tapojen kokonaisuutena. Siksi meidän olisikin hyvä oppia katselemaan maailmaa useasta erilaisesta näkökulmasta. Järvilehto esittää yksinkertaisen esimerkin siitä, kuinka virtuaaliseen todellisuuteen uppoaminen saa materiaalisen läsnäolon hivuttautumaan taka-alalle. Hän kuvailee myös sitä, kuinka kuka tahansa voi luoda uudenlaista todellisuutta älypuhelimensa peleissä, ja kuinka virtuaalisen todellisuuden sovelluksista voi löytää apua vaikka espanjankielisen tiekyltin suomentamiseksi. Järvilehto väittääkin, että todellisuutemme elää vuorovaikutuksessa ajattelumme kanssa. Hän toteaa, että ajattelu muovaa todellisuuttamme. Se muuttuu iän ja elämänkokemuksen kartuttua erilaiseksi. Mutta mitä tämä väite lopulta tarkoittaa, kuinka pelkkä ajattelu voisi muovata todellisuutta?

Yksikään filosofi tai tiedemies ei ole vielä pystynyt täydelliseen kuvaukseen subjektin ja objektin välisestä suhteesta, eikä sen tarkka puiminen ole yksittäisen blogikirjoituksen mittaan sopiva tehtävä. Oleellista kuitenkin on se, että koko todellisuutta ei tulisi tarkastella vain objektin kautta. Tarkastelussa on välttämätöntä huomioida myös subjekti ja sen suhde objektiin. Subjektin oleminen riippuu sille ulkoisista objekteista, sekä itse objektit tulevat annetuksi vain subjektiivisessa kokemuksessa. Suhde on vastavuoroinen, täydellistä avautumista pakeneva ja utuinen.

Minän ulkoisuus ja kokemus

Jean Paul Sartre esittelee varhaisessa Minän ulkoisuus- teoksessa ajatuksiaan egosta. Hän kritisoi Edmund Husserlia, joka argumentoi minuuden olevan ajattelua edeltävän piirin asia. Sartre ajattelee itse, että ego on transsendentti. Tämä tarkoittaa sitä, että ego on tietoisuudelle ulkoinen samalla tavoin kuin maailmakin. Ajatus voi olla haastava, sillä useimmiten minuuden ajatellaan olevan juuri sitä kaikista läheisintä sisäisyyttä. Sartren tulkinnan mukaan ego on maailmallinen oleva; se rakentuu tietoisuudelle ulkoisessa todellisuudessa, eikä siitä ole siksi koko inhimillistä olemista kantavaksi perustaksi. Se on tilojen, tekojen ja ominaisuuksien elävä kokonaisuus, joka sulautuu kokemuksessamme aukeavaan maailmaan.

Kun tarkkailemme ihmisen olemista, niin päädymme havaitsemaan, että minuus ja ajattelu toimivat kumpikin kokemusta rakentavana tekijänä. Kokemamme asiat tulevat annetuksi aina meille, ne merkityksellistyvät suhteessa aiempiin kokemuksiin ja sen hetkiseen asennoitumiseen. Esimerkiksi tämä kahvila luo minulle hyvin kotoisan tunteen, koska istun täällä usein ja se muistuttaa minua lapsuudestani. Todellisuutta tässä ja nyt voisi siis kuvailla egon ja materiaalisen perustan yhteenkietoutumaksi, eläväksi kokonaisuudeksi joka on ihmisen subjektiivisten merkitysten läpäisemä. Kyseessä ei ole pelkästään paljas ulkoisten objektien täyteys, vaan jatkuvasti minun elämäkseni tuleva tilanne.

Kuvitelkaa tilanne, missä saavutte opiskelijabileisiin. Juhlat sijaitsevat mukavassa kaksiossa, talo on täynnä ja keveä musiikki täyttää ilman. Tunnistat hyvän kappaleen tahdissa tuttuja ihmisiä, selaat kasvoja ja keskityt nauttimaan olostasi. Virta katkeaa kuitenkin hetkeksi, havaitsit huoneen nurkassa inhoamasi ihmisen. Et voi sietää häntä, hänen tapansa käyttäytyä muiden kanssa herättää sinussa vastenmielisyyttä. Olet irtaantunut siitä mitä juuri olit, hetkesi keskiö on hän ja äsken luonasi olleet tuttavat ovat haihtuneet; he ovat enää vastenmielistä kohdetta ympäröivä tunnelma, eivät seinän tapettia tai mitätöntä ääniaaltoa kummempia olevaisia. Huomaat kaiken olevan toisin, koko todellisuutesi on muotoutunut erilaiseksi.

Järvilehdon ideaa maailmaa muokkaavasta ajattelusta voi ymmärtää tällaisten esimerkkien kautta. Maailma voi olla koostunut materiasta, palautua yksittäisiin atomeihin ja olla täydellisen merkityksetön itsessään, mutta siitä ei pääse mihinkään, etteikö se olisi silti samalla jonkinlaisen suhtautumisen ja inhimillisen merkityksenannon kohde. Kokemuksen moninaisuus ei palaudu koeputkiin, taulukoihin tai teorioihin. Sen välitön läsnäolo pakenee ymmärrystä ja kaavoja, mikä tekee siitä ehtymättömän innoituksen ja virkistyksen lähteen.

Lähteet:

https://ajattelunammattilainen.fi/

Sartre, Jean-Paul. "Minän ulkoisuus." Suom. Antti Kauppinen. Paradigma-sarja. Helsinki: Tutkijaliitto (2004).