Numeroarvostelu joutaisi romukoppaan - tilalle kehittävä sanallinen arviointi (Aada A. ja Noora L.)

Olet varmaan joskus ihmetellyt saamaasi koearvosanaa tai tuntenut osaavasi aiheen paljon paremmin kuin kyseinen numero antaa ymmärtää. Joku on ehkä mennyt vaatimaan perusteluja numerolle, mutta useimmat silti luultavasti hyväksyneet asian, koska opettajahan on arvioinnin asiantuntija. Onko asia kuitenkaan näin mustavalkoinen? Ei ole, sillä numeroarvostelu näyttäytyy monella tapaa ongelmallisena asiana, johon tuskin kukaan voi olla asiantuntija.

           

Oppilaanohjaaja Antti Värtö kritisoi kouluissa käytettävää numeroarvostelua tekstissään Numeroarvostelulle kouluarvosanaksi 5-. Teksti on julkaistu blogissa Peruskoulupesula, jota hän ylläpitää matematiikan didaktiikan yliopisto-opettaja Laura Tuohilammen kanssa. Blogissa käydään keskustelua koulumaailmaan liittyvistä asioista - niin kiusaamisesta, opetusmetodeista kuin opetuksen digitalisoitumisesta. Se on suunnattu kaikille koulusta ja koulutuksesta kiinnostuneille. Osa blogin teksteistä on tieteellisempiä ja enempi lähteitä sisältävämpiä kuin toiset. Värtö puhuu tekstissään vaihtoehtoisten arviointien puolesta. Hänen mielestään numeroarviointi kertoo oppilaalle vain opettajan mielipiteen hyvä-huono -akselilla, antamatta kehitysehdotuksia. Värtö mainitseekin joidenkin opettajien käyttävän sanallista palautetta numerojen rinnalla, jolloin kuitenkin hänen mielestään numero kaappaa edelleen kaiken huomion.

Meidän mielestämme siirtyminen pelkkään sanalliseen arviointiin voisi olla täysin toimiva vaihtoehto. Numeron sijaan opettaja kirjoittaisi koepaperiin tai muuhun työhön palautteen ja ajatuksiaan. Näin oppilas saisi tietää selkeästi, minkä hän jo osaa, ja missä olisi vielä parannettava. Koulumaailmassa vallitsee vääristymä, jonka mukaan opiskelun päätavoite on hyvät numerot. Sanallisessa arvioinnista korostuisi, että koekin on oppimistilanne ja opiskelu tehdään itseä ja elämää varten – ei hyvien numeroiden saamiseksi. Värtö viittaa fyysikko Feymanin kirjaan, josta myös käy ilmi tämä vääristymä; oppilaat vastustavat numeroarvostelusta luopumista, etenkin hyvät oppilaat kuvittelevat jäävänsä ilman ansaitsemaansa palkkiota. Mielestämme oppilaat eivät näytä ymmärtävän tilanteen ironisuutta. Tälläkin hetkellä kaikki luokka-asteen hyväksytysti suorittaneet valmistuvat samanarvoisina numeroista huolimatta, sillä numeroilla ei myöhemmin ole enää väliä. Täten sanallinen arviointi ja hyväksytty-hylätty -skaala eivät muuttaisi tilannetta mitenkään.

Ainut, missä numeroita katsotaan, on seuraavalle koulutusasteelle hakeminen. Tällöin on välttämätöntä asettaa oppilaat paremmuusjärjestykseen, mutta tämäkään ei edellytä aikaisempaa numeroarvostelua. Tilanteet voitaisiin mielestämme ratkaista pelkän pääsykokeen perusteella. Jos esimerkiksi lukioon ei enää mentäisikään keskiarvon perusteella, korostuisi pääsykokeessa se, ovatko oppilaat todella sisäistäneet opetetut asiat. Myönnämme pääsykokeiden numeroarvostelun tärkeyden – tuleehan olla jokin peruste rajata lukiossa aloittavien määrää. Kuitenkaan muualla kouluelämässä ei numeroarvostelu ole millään lailla olennaista, koska oppilaita ei tarvitse vertailla toisiinsa. Valitettavasti numeroiden kautta oppilaiden välille tulee väistämättä sosiaalinen hierarkia. Koulun yksi tehtävistä on kasvattaa lasta. Kotona tuskin kukaan kasvattaa lastaan numeroiden ja vertailun avulla, joten miksi koulussa tehdään niin?

Värtön mukaan Opetussuunnitelman perusteissa sanotaan, että numeroarvostelu on pakollista vasta kahdeksannella luokalla ja silloinkin vain lukuvuositodistuksessa. Tämän vuoksi Värtöä kompaten onkin ihmeellistä, että jo alakoulussa siirrytään numeroarvosteluun, etenkin kun opettajat kokevat numeroarvostelut työläiksi, turhiksi ja epämukaviksi. Toki sanallinen arviointikin on aikaa vievää ja haastavaa, mutta se sentään kantaisi hedelmää pidemmälläkin tähtäimellä.

Värtökin mainitsee sanallisen arvioinnin mahdollisena arviointi tapana, mutta ei perehdy tekstissään siihen sen tarkemmin. Sen sijaan hän kertoo itse käyttäneensä arvosanoja A =perusarvosana, A- = suoriutui odotettua huonommin ja A+ =ylitti odotukset. Hänen mielestään tämä tapa oli numeroarvostelua paljon helpompi ja antoi tarpeeksi tietoa. Me olemme tästä eri mieltä, koska tässä tulisi samat ongelmat kuin numeroarvostelussa: vertailu, ei kehittämisehdotuksia ja tavoitteena saada mahdollisimman hyvä. Arvelemme tämän olevan vielä karumpi, koska A- tarkoittaisi, että ei ole suoriutunut edes perustasolla kokeesta vaan vielä huonommin. Värtö ehdottaa muiksi arviointitavoiksi myös vertais- ja itsearviointeja, jotka olisivat hyödyllisiä opetella elämän kannalta. Meidän mielestämme ne olisivat myös erittäin hyviä vaihtoehtoja, koska tosiaan olisivat avuksi myöhemmässä elämässä ja antaisivat muidenkin mielipiteen kun vain opettajan.

Osa opettajista ei Värtön mukaan käytä arvostelua lainkaan. Hän kokee myös tämän hyväksi vaihtoehdoksi silloin tällöin, koska arvostelun poissaolo lisää luovuutta ja riskinottoa. Ajatuksena tämä on hyvä, mutta me puollamme kuitenkin sanallista arviointia, sillä sen pohjalta oppilaalla on mahdollisuus kehittää itseään, eikä sitä myöskään koeta niin tuomitsevana. Yleisesti kuullun kritiikin mukaan taito- ja taideaineissa numeroarvostelu on tökeröä, koska kaikki eivät ole taiteellisesti lahjakkaita. Eikö oppiaineen hyväksyttyyn suoritukseen riittäisi tunneille osallistuminen ja aktiivinen itsensä kehittäminen sanallisen arvioinnin avulla? Näin ajatellen voidaan myös kritisoida muidenkin aineiden numeroarvostelua – eihän kaikki ole myöskään matemaattisesti lahjakkaita.

Numeroarvostelu on kuitenkin edelleen yleisesti käytössä oleva tapa, joten olettaisi siinä olevan joitain hyviä puoliakin. Me epäilemme sen olevan käytössä kuitenkin siksi, että se on jäänyt vain tavaksi pitkän käyttöperinteen takia ja aina muutokset pelottavat ihmisiä. Siksi ei vielä ole lähdetty tosissaan muuttamaan tätä perinnettä. Toivomme kuitenkin, että lähitulevaisuudessa arviointitapaan tulee muutoksia ja enää kenenkään oppilaan ei tarvitsisi kummeksua punakynällä kirjoitettua, tylyä, vähäsanaista ja joskus epäoikeudenmukaistakin numeroa koesuorituksessaan.