Puhetta älystä ja älyttömyydestä (Topi & Veera, Miian ryhmä)

Tekoäly - uhka vai mahdollisuus? Tämä kysymys on askarruttanut monen alan asiantuntijaa ja jakaa mielipiteitä puoleen jos toiseen. Tiede-lehden ylläpitämässä Tiedekokki-blogissa Neurologi Kiti Müller pohtii älyn eri ilmenemismuotoja, sekä jakaa oman mielipiteensä tekoälystä tekstillään “Keskustelu älystä kuumottaa tunteita”. 

Kognitio- ja neurotieteen tutkimusta kansainvälisessä Nokia Bell Labs tutkimuskeskuksessa tekevä 66-vuotias Müller on pitkän uran työterveyslaitoksen johtotehtävissä tehnyt alan ammattilainen, joka vastikään vuonna 2014 siirtyi Nokialle lääketieteelliseksi asiantuntijaksi. Koulutukseltaan neurologian dosentti (Helsingin yliopisto, 2005) ja neurokognitiivisen ergonomian dosentti (Aalto yliopisto, 2011) Müller pystyy tarjoamaan aiheeseen hyvin omalaatuisen näkökulman peilaten tekstissään olemassa olevaan tutkimustietoon, sekä omaan taustaansa neurologina.  

Tekstin alusta asti on selvää, että kirjoittajan yhtenä päämääränä on herättää kysymyksiä lukijassa. Müllerin aloituskappaleessa esittämä kysymys “Mitä on älykkyys?” saattaa äkkiseltään kuulostaa hyvin yksinkertaiselta, mutta kun sitä todella syventyy pohtimaan, huomaa että yksiselitteisen vastauksen antaminen on hyvin vaikeaa. Jopa Suomen Mensa ry:n vastaus kysymykseen on hyvin ympäripyöreä, ja menee lopulta kutakuinkin niin, että älykkyyttä ovat ne asiat, jotka yhdessä sovimme olevan älykkyyttä. Tällä pohjustuksella on ymmärrettävää, että sanan tekoäly käyttäminen voi aiheuttaa kuumotusta ihmisissä, kuten Müller asian muotoilee. Fiktiivisistä elokuvista jo tuttuakin tutumpi juoni, jossa tekoälyllä varustetut robotit jyräävät ihmisen alleen, aiheuttaa monissa jo todellista huolta, mutta Mülleria sana tekoäly vain naurattaa. 

Müller perustaa väitteensä tekoälyn heikkouksista hyvin pitkälti teknologian nykytilaan. Hän kertoo, kuinka nykytekniikka on hyvin riippuvaista ulkopuolisista tekijöistä, kuten internetistä ja sähköstä, ja on näin liian epäluotettavaa korvatakseen monia ihmiselle tärkeitä perustaitoja. Toisaalta mikään tulkki-äppi ei myöskään kykene vastaamaan ihmisten välistä elekieltä, joka toimii vaikka välissä olisi miten suuri kielimuuri. Huomioissaan Müller on kyllä osittain oikeassa, mutta epäonnistuu ehkä näkemään kokonaiskuvan siitä, mitä tekoäly voi tarkoittaa lähitulevaisuudessa.

Forbes kirjoitti kesällä 2019 siitä, kuinka tekoälyä käytetään jo nyt lukemaan ihmisen kehonkieltä. Vaikka teknologiassa on yhä omat sudenkuoppansa, on mielestäni selvää, että kehitys on pian siinä pisteessä, että tekoälyllä varustettu tietokoneohjelma pystyy lukemaan ihmisen elekieltä paremmin kuin me itse. Tuntuu, että Müller aliarvioi tekoälyn mahdollisuuksia osittain sen takia, että hän vertaa tekoälyä suoraan ihmismäiseen älykkyyteen. Kuvaako tekoäly terminä tätä teknologian ilmiötä tarpeeksi hyvin on täysin eri keskustelu, mutta se ei missään nimessä vähennä sen merkittävyyttä. 

Mitä äly sitten todella on ja miten se ilmenee? Müller esittää hyvänä vertauksena kuinka tutkimuksissa on todettu kyyhkysten kykenevän löytämään kudosleikkeistä syöpäsoluja. Jos ihminen ei kykene vastaavaan, tarkoittaako se että kyyhkynen olisi älykkäämpi olento? Ei varmaankaan, mutta vertailu todistaa sen, ettei keskustelu älystä ole niin yksiselitteistä. Yksi tunnetuimmista älyä mittaavista kokeista on IQ-testi, jonka juuret juontaa vuoteen 1905. Alfred Binet ja Theodore Simon kehittivät testin, jonka tarkoituksena oli selvittää, miten älykäs lapsi on verrattaessa muihin ikätovereihin. Müller kritisoi tekstissään IQ-testiä ja sen perusteella tehtyjä johtopäätöksiä, ja kertoo älykkyyden olevan niin monimutkainen käsite, että sen luotettava mittaaminen on mahdotonta. Hän viittaa myös Phillip L. Ackermanin vuonna 2017 julkaisemaan katsausartikkeliin, jonka mukaan laboratorioissa tehdyt testit eivät anna luotettavaa tietoa siitä kuinka ihmisen äly toimii käytännön tilanteissa erilaisissa ympäristöissä, joissa älyyn kohdistuvat vaatimukset vaihtelevat. 

Tuntuu jopa hieman hassulta, kuinka jyrkästi Müller tyrmää vuonna 2013 tehdyn tutkimuksen, joka vertaa reaktionopeuden ja älykkyyden välistä suhdetta. Vaikka olisikin niin, että pohdiskeleva ihminen saa hätähousua heikomman tuloksen, ei mielestämmei sen takia koko tutkimusta tarvitse lytätä. Se että ihmisten reaktioaika on laskenut 1800-luvun loppupuolelta keskimäärin noin 70 millisekuntia, on itsessään ihan merkityksellinen tieto, mutta ongelma on siinä, että IQ-testin mukaan hitaus vähentää ihmisen älykkyyttä. Väite jonka mukaan tutkimuksen tulos viittaa älykkyyden laskuun on sinänsä hyvin ympäripyöreä, tai kuten Müller sen ilmaisee: “älytöntä julkaisuklikkien metsästystä”. 

Kokonaisuudessaan Müller onnistuu sopivan tiiviissä tekstissään käsittelemään älyä lukijalle hyvin mielenkiintoisella otteella. Keskeisen väitteen mukaan älykkyydellä on niin monta ilmenemismuotoa, että on objektiivisesti mahdotonta selittää, kuka tai mikä on älykkäin. Tekstin luettua väitteeseen on helppoa yhtyä. Neurologina Müllerin näkökulmat älykkyyteen ovat virkistäviä ja teksti onnistuu hyvin laajentamaan lukijan ajattelua aiheesta.  

-Topi & Veera

Lähteet:

Gujral, R. (2019)” The Future Of AI: How Emotion AI Is Making Robots Smarter”

https://www.forbes.com/sites/theyec/2019/07/17/the-future-of-ai-how-emotion-ai-is-making-robots-smarter/#381f06bb46c9 (luettu 17.4.2020)

Müller, K. (2020) ”Keskustelu älystä kuumottaa tunteita”, Tiede-lehti, Tiedekokki -blogi. https://www.tiede.fi/blogit/tiedekokki/keskustelu-alysta-kuumottaa-tunteita (luettu 17.4.2020)