Tieteen verkossa

 Hankalia ja helppoja lapsia? - pohdintaa lasten itsesäätelystä (Jaana H. ja Sarianna N., Erjan ryhmä)

 

Valitsemamme blogin nimi on Tutkittua varhaiskasvatuksesta. Blogin aiheena ovat varhaiskasvatuksen ilmiöt, joita tarkastellaan tutkimuksellisesta näkökulmasta. Tarkoituksena on tuoda tutkittu tieto kaikkien saataville. Blogin ylläpidosta vastaavaan työryhmään kuuluvat varhaiskasvatuksen maisteri Suvi Kettumäki, varhaiskasvatuksen opettaja sekä kasvatustieteen tohtori Samuli Ranta ja alkuopetuksessa laaja-alaisena erityisopettajana työskentelevä kasvatustieteen maisteri Karoliina Seppänen. Blogin kirjoittajina on paljon vierailevia asiantuntijoita ja tutkijoita.

Blogin aiheet ovat ajankohtaisia ja keskeisiä varhaiskasvatusalalla. Niissä käsitellään esimerkiksi varhaiskasvatuksen palkkausta, lapsilähtöisyyttä, tasa-arvoa sekä pedagogiikan johtamista. Blogin suosituimmissa postauksissa puhutaan palkkauksesta, varhaiskasvatuksen erityisopettajan työstä, matematiikasta varhaiskasvatuksessa, ryhmäsensitiivisyydestä sekä haastavasta käyttäytymisestä. Muita mielestämme mielenkiintoisia aiheita ovat alan naisvaltaisuus, suhdeluvut ja sukupuolisensitiivisyys.

 

Valitsemamme blogitekstin nimi on ”Mitä on lapsen itsesäätely ja mitä sen kehittyminen edellyttää?” Aiheena on lapsen itsesäätely, sen kehittyminen ja kehityksen tukeminen varhaiskasvatuksessa. Valitsemamme blogitekstin vieraileva kirjoittaja on Jouni Veijalainen. Hän työskentelee tohtorikoulutettavana Helsingin yliopistolla ja viimeistelee tällä hetkellä väitöskirjaansa lasten itsesäätelytaidoista suomalaisessa varhaiskasvatuksen arjessa. Tutkimus on osa varhaiskasvatuksen Kehittävä palaute -tutkimushanketta. Valitsemassamme blogitekstissä ei ole kommentteja. Myöskään muissa blogiteksteissä ei ollut kommentteja paitsi varhaiskasvatuksen palkkaukseen liittyvässä blogitekstissä.

Veijalainen pyrkii vastaamaan blogitekstissään kysymyksiin: mitä itsesäätely on, minkälaisista osa-alueista itsesäätely koostuu sekä miten geenit sekä ympäristö yhdessä vaikuttavat itsesäätelyn kehittymiseen. Veijalainen kuvaa itsesäätelyä harjaantuvana taitona, jonka kehittymisessä kasvuolosuhteilla on tärkeä rooli. Lisäksi Veijalainen korostaa, että itsesäätely kehittyy läpi elämän. Me mietimme tulevina varhaiskasvatuksen opettajina, miten lasten itsesäätelyn kehittymistä voi tukea varhaiskasvatuksessa.

Meihin vaikutti erityisesti Veijalaisen ajatus siitä, että lapsi ei ole geeniensä vanki. Eli vaikka itsesäätelyn pohjalla olevat temperamenttipiirteet ovat suhteellisen pysyviä, ne voivat myös vaihdella. Ja varhaiskasvatuksen opettaja voi vaikuttaa siihen, millaisen kasvuympäristön hän luo, jotta se tukisi lapsen itsesäätelyä. Varhaiskasvatuksen opettajilla on vastuu tunnistaa lasten temperamenttipiirteitä, ja suhteuttaa toimintaansa niihin. Aiheesta ei meidän mielestämme puhuta tarpeeksi, vaan liikaa leimataan temperamentin mukaan lapsia “vaikeisiin”, “helppoihin” “villeihin” jne., ja jämähdetään tähän. Esimerkiksi aktiivista lasta ei saa leimata “hankalaksi”, vaan ympäristöä ja toimintaa tulee muokata lapselle sopivaksi. Varhaiskasvatuksessa aktiiviselle lapselle on tärkeää tarjota kanavia purkaa energiaa kuten liikunnalliset leikit. Haastavissa tilanteissa on tärkeää tukea lapsen itsesäätelyä sanoittamalla hänen tunteitaan.

     

 

Viemme tästä tulevaan työhömme erityisesti sen, että kaikki lähtee varhaiskasvattajan asenteesta. Varhaiskasvatuksen opettajan on siis tärkeä kiinnittää huomiota omaan asenteeseensa, eli hän ei saa lokeroida lapsia temperamentin mukaan. Hänen tulee tunnistaa temperamenttipiirteitä ja pohtia tapoja tukea lapsia yksilöllisesti pedagogisessa toiminnassa.  

Veijalaisen teksti toi meille ahaa-elämyksiä, uutta tietoa ja näkökulmia omaan työhön. Uusi asia meille oli se, miten lapset keskenäänkin tukevat toistensa itsesäätelyä. Aikuisen tulee antaa tilaa myös lasten keskinäiselle vuorovaikutukselle, jossa itsesäätely kehittyy lasten sosiaalisessa ympäristössä. Lapset, joilla on vahvat itsesäätelytaidot edistävät esimerkillään lapsiryhmän jouhevampaa toimintaa.

 

Lisäksi Veijalainen tuo esille meistä tärkeän näkökulman siitä, miten lapsen tietä ei saa liikaa silotella. On tärkeää tarjota lapsille haastavia tehtäviä ja mahdollistaa ponnistelua vaativaa toimintaa, jotta itsesäätelyn harjoittelemiselle tulee mahdollisuuksia. Aina ei voi olla kivaa. Aikuisen asettamat selkeät rajat luovat turvallisuuden tunnetta erityisesti niille lapsille, joilla on haasteita itsesäätelyssä. Tätä tukee myös se, että toiminta on ennalta suunniteltua, ja sen sisältö avataan lapsille. Näin lapset pystyvät ennakoimaan, mitä tulee tapahtumaan.

On tärkeä muistaa, että itsesäätelyn kehitystä ei kannata ajatella liian monimutkaisesti. Kuten Veijalainen mainitsee, itsesäätelyn harjoittelua tapahtuu jatkuvasti tutuissa leikeissä ja peleissä sekä päivittäisissä toiminnoissa kuten vuoron odottamisessa. Aikuinen voi edistää itsesäätelyn kehitystä parhaiten selkeästi rajatulla ja johdonmukaisella toiminnalla, jossa on tilaa myös ponnistelulle ja lasten keskinäiselle vuorovaikutukselle. Lisäksi aikuinen ei saa leimata lasta tietynlaiseksi hänen temperamenttipiirteidensä mukaan, vaan suhteuttaa omaa toimintaansa niiden mukaisesti. Mielestämme itsesäätelyn tukeminen lähtee myös aikuisten asenteesta lapsiin. Kun itsesäätelyä tuetaan monipuolisesti ja sensitiivisesti, lasten itsesäätely kehittyy, ja lapset pääsevät kukoistamaan.      

Kuvien lähteet: https://openclipart.org/detail/223122/children-typography

                          https://openclipart.org/detail/280833/three-children-holding-up-arms-heart

https://tutkittuavarhaiskasvatuksesta.com/2020/02/07/mita-on-lapsen-itsesaately-ja-mita-sen-kehittyminen-edellyttaa/